Päivä hiekkarannalla

Useimmilla on varmaan muistoja Tammen kultaisista kirjoista omasta lapsuudestaan, sillä sarjaa on julkaistu jo vuodesta 1952 asti. Sarjassa on ehtinyt ilmestyä toistasataa kirjaa, joista on otettu useita painoksia. 

Meilläkin on hyllyssä aika monta Tammen kultaista kirjaa, jotka ovat melkein kaikki peräisin omasta lapsuudestani. En ole juurikaan Tammen kultaisia kirjoja tyttärelleni ostanut, sillä – suokaa nyt anteeksi – minusta ne tuntuvat yleensä aikansa eläneiltä. Nostalgian nälkään ne tietysti sopivat hienosti.

Tämän päivän kirjaesittelyyn pääsee kirjaston kierrätyskirjahyllystä löytämäni Tammen kultainen kirja. Kyseessä on Kathryn ja Byron Jacksonin kirjoittama ja Corinne Malvernin kuvittama Hiekkarannalla.

Alkuteos on ilmestynyt englanniksi jo vuonna 1951, ja kuvituksesta näkee heti, ettei se ole ihan tätä päivää. Tarina on kuitenkin yleispätevä ja toimii yhä. Kirja saa minussa aikaan ihanan leppoisan kesälomatunnelman, ja siksi se kuuluu meillä kesäkauden lukemistoon.

Pekka ja Annikki ovat lähdössä isän, äidin ja Nöpö-koiran kanssa rannalle. Pukeudutaan hellepukuihin, pakataan eväskori ja uimakamppeet ja sitten ajetaan bussilla merenrantaan. ”Ja siellä on hiekkaa ja vettä. Ihanaa!” 

Pukukopissa vaihdetaan uimapuvut ylle, ja sitten päästään polskimaan. Vesi on vähän kylmää, eikä uiminen olekaan niin kauhean kivaa, mutta onneksi rannalla on mahdollisuus mitä hauskimpiin hiekkaleikkeihin. Ja ainahan voi yrittää pyydystää rapuja tai kerätä simpukoita ämpäriin. Lopuksi syödään eväitä ruudullisella viltillä päivänvarjon katveessa.

Yksinkertainen tarina kuvailee ihanan lomapäivän rannalla. Leppoisaa lomaa kaikille, joilla nyt on loma! Toivottavasti säät suosivat ja on hyvät uimakelit.

Kathryn ja Byron Jackson: Hiekkarannalla
Englanninkielinen alkuteos: A Day At The Beach
Kuvitus: Corinne Malvern
Suomennos: Marjatta Kurenniemi
Kustantaja: Tammi 2004

Mitä tuuli kertoo

Tänään vietetään maailman tuulipäivää. Päivän tarkoituksena on juhlia ja kasvattaa tietoisuutta tuulivoimasta. Järjestäjinä on Euroopan tuulivoimayhdistys EWEA ja Maailman tuulienergianeuvosto GWEC.

Päivään sopii erinomaisesti Hanna Konolan kirja Tuulen vuosi. Kirjassa seurataan tuulta vuoden ympäri kuukaudesta toiseen. Miten tuuli ilmenee eri vuodenaikoina? Mielenkiintoisesti tuuli toimii itse kirjan kertojana.

On ihmeellistä, että näin yksinkertaisesta ideasta on saatu aikaan niin hieno kirja. Konolalla on taito sanoa juuri oleellinen ja kiteyttää se muutamaan sanaan.

"Kesäkuussa keinutan pehmeitä poutapilviä."

"Lokakuussa hyöritän ja pyöritän ja riisun puista lehdet!"

"Joulukuussa laitan lumihiutaleita tanssimaan."

Graafinen kuvitus koostuu väripinnoista, joissa on vähäeleisiä mutta paljon puhuvia viivoja ja muita muotoja. 

Kirja on saanut tunnustusta ja kansainvälistä huomiota. Suomessa se valittiin ilmestymisvuonnaan 2016 Vuoden kauneimmat kirjat -kokoelmaan. Bolognan lastenkirjamessujen fiktiokategoriassa se sai erikoismaininnan (BRAW 2018). Kirjan käännösoikeudet on myyty ainakin kuuteen maahan.

Hehkutettuani teosta täytyy kuitenkin sanoa, että tämä on niitä kirjoja, joista äiti tykkää, mutta lapsi ei niinkään innostunut. Luulen, ettei hän osannut arvostaa teoksen näennäistä yksinkertaisuutta. 

Pohdin lukiessani, mikä on kirjan kohdeyleisö. Kustantamon sivuilta löytyi ikäsuositus 3+. Viisivuotiaalleni kirja tuntui olevan jo liian yksinkertainen. 

Itse saattaisin lukea tätä jo vauvalle. Paperisivuisena sitä ei vaan voisi antaa vauvan omiin käsiin. Tästä voisi tehdä vähän pienempikokoisen kartonkisidoksen, niin vauvatkin pääsisivät nauttimaan taiteellisesti korkealaatuisesta kuvituksesta.

Hanna Konola (teksti ja kuvat): Tuulen vuosi
Kustantaja: Etana Editions 2016

Helsinki-päivän tunnelmia ja paloautokirjoja

Toissapäivänä vinkkasin Helsinki-päivän kirjallisista tapahtumista. Niistä ehdimme nähdä eilen tyttäreni S:n kanssa vain Susanna Haaviston Varamummona Espan lavalla, sillä meillä oli kiinnostavampaa tekemistä. 

Suuntasimme paloasemalle, sillä paloasemalla käynti kuului perinteisesti Helsinki-päivään jo omassa lapsuudessani. Valitsimme Erottajan paloaseman, koska siellä on myös Palomuseo ja korkea torni, josta on loistavat näköalat Helsingin yli. 

Ihmisiä oli paljon liikkeellä. Lapset jonottivat päästäkseen kipuamaan paloauton kyytiin. Soittokunta viihdytti yleisöä kauniilla soitannallaan.

S oli pettynyt, kun paloasemalla ei ollutkaan palokoiraa. Amerikkalaiseen viihteeseen nojautuen hän oli luullut, että kaikilla paloasemilla on dalmatialainen palokoirana. Mutta onneksi sentään jaossa olleissa Stadin brankkarien ilmapalloissa oli dalmatialaisen kuva! S:n mielestä koko käynnin parasta antia taisikin olla ilmapallon saaminen.

Itse nautin erityisesti näköaloista palotornin huipulta. Huomasin, että torniin kapuaminen tuntui huomattavasti raskaammalta kuin nuorempana. Ikä alkaa kai painaa.

Palomuseossa olisin voinut viipyä vaikka koko illan. Näyttely oli historiasta kiinnostuneelle kiehtova. S viihtyi myös hyvin. Museossa oli myynnissä aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Jos minulla olisi tytön sijaan poika - poika, joka muistuttaisi veljeäni - olisin varmasti joutunut ostamaan ainakin pari kirjaa, mutta onneksi S ei paloautokirjoista kiinnostunut.

Kirjoista mieleeni jäi Palomuseon hoitajana työskentelevän Jari Auvisen Pieni paloautokirja 2 (Kustantaja Laaksonen 2015). Runsain värivalokuvin kuvitettu teos on laaja kuvateos Suomessa käytössä olevista palo- ja pelastusautoista. Pieni paloautokirja 2 on täysin uusittu laitos aiemmin ilmestyneestä ja loppuunmyydystä Pienestä paloautokirjasta. Teos sopii kaikenikäisille. Se sopii niin alan harrastajille kuin muillekin asiasta kiinnostuneille.

Kirjaa näyttäisi olevan saatavilla muun muassa Trafiikki-museoiden verkkokaupasta. Muitakin Jari Auvisen paloautokirjoja ko. verkkokaupasta löytyy pienen tai ison paloautoharrastajan iloksi. Kannattaa tosin pitää kiirettä, sillä kirjoja näytti olevan varastossa varsin rajallinen määrä.

Jari Auvisen Suomalaista paloautokirjaa (Kustantaja Laaksonen 2004) väitetään ensimmäiseksi suomalaisia palo- ja pelastusajoneuvoja käsitteleväksi julkaisuksi. 

Kirja on kattava esitys paloautoista ja niiden kehityksestä 1800-luvun lopulta alkaen. Kirjassa seurataan kaluston kehitystä hevosvetoisista ruiskuista aina nykyaikaisempiin ajoneuvoihin saakka. Runsain värivalokuvin kuvitetun teoksen kuvateksteistä välittyy perustietoa ja lukuisia mielenkiintoisia yksityiskohtia brankkareiden maailmasta. Vaikka tarkastelussa on pääosin helsinkiläistä kalustoa, on mukaan otettu myös muiden paikkakuntien tyypillisimpiä ja erikoisempia autoja.

Jari Auvisen Helsingin Palomuseon paloautoja (Kustantaja Laaksonen 2011) esittelee noin 30 palo- ja pelastusajoneuvoa Helsingin Palomuseon kokoelmasta. Museon kokoelma on poikkeuksellisen hieno ja monipuolinen. Kaikki autot eivät luonnollisestikaan mahdu näytteille yhtä aikaa, mutta hienoihin ajoneuvoihin pääsimme museossa tutustumaan - ja ihan lähietäisyydeltä.

VINKKI

Erottajan pelastusasemalla sijaitseva Helsingin pelastuslaitoksen palomuseo on yleisölle avoinna keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 12-16. Pääsymaksu on 2 euroa. Alle 15-vuotiaat pääsevät sisään veloituksetta.