sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Helmiä kuluneen vuoden lastenkirjoista



"Kuin uusi sivu aukeaisi."

Näin päättyy Mila Teräksen ja Hannamari Ruohosen kuvakirja Ensilumi. Juuri siltä minusta tuntuu aina vuoden vaihtuessa. Uusi sivu, uusi vuosi odottaa puhtaana edessä. On aika miettiä, millä eväin lähteä kohti tulevaa, miten täyttää edessä odottavat tyhjät sivut.

Vuodenvaihde on välitila, jossa katse viivähtää vielä menneessä vanhaa vuotta arvioiden, mutta samalla tähyää jo tulevaan.

Ikään kuin saatteeksi uuteen vuoteen keräsin viime vuonna ilmestyneistä lastenkirjoista innoittavia, puhuttelevia ja pohdituttavia ajatuksia. Puhutteleeko jokin niistä sinua? Olisiko sinun hyvä pitää jokin ajatuksista erityisesti mielessäsi tänä vuonna?

Näiden lainauksien myötä toivotan kaikille lukijoille oikein hyvää uutta vuotta!


"Me kaikki olemme erilaisia, ja kaikkien on tärkeintä saada olla oma itsensä."
(Mila Teräs: Ensilumi)


"Eihän kukaan ole täydellinen."
(Tuula Kallioniemi: Pipo puussa)

"Joskus tuon ystävälleni lahjaksi pyöreitä, punaisia kiviä. Aurinko on lämmittänyt ne aivan kuumiksi. Ne tuoksuvat hiekalle ja maistuvat vähän suolalle. Voi miten nopeasti kesä kuluu."
(Reetta Niemelä: Ystävä joella)

"Ei tarvinnut edes sanoa mitään. Parhaan ystävän kanssa asiat menivät usein niin."
(Johanna Hulkko: Seikkailijat Ruusu ja Säde)

"Ystävyys on nimittäin sellaista, että se kantaa läpi vuosikymmenten."
(Johanna Hulkko: Seikkailijat Ruusu ja Säde)

"Oikea rakkaus ei jaa lapsia omiin ja vieraisiin. Minä uskon oikeaan rakkauteen."
(Larysa Denysenko: Maja ja ystävät)

"Äiti vaipuu muistoihinsa. Simo nojautuu taas äitiä vasten. Hän sulkee silmänsä ja kuuntelee."
(Lin Hallberg: Sami ja Sinttu — Poniveljesten tarina)


"Muistaminen ja muistelu on tärkeää."
(Larysa Denysenko: Maja ja ystävät)

"Pitää vain osata yhdistellä asioita ja tehdä oikeat johtopäätökset."
(Arttu Unkari: Isämies ja hyytävä hypnoosi)

"Niin rohkeita voivat olla vain pienet tytöt."
(Johanna Hulkko: Seikkailijat Ruusu ja Säde)

"Man kan behöva en paus ibland när man bråkar."
(Martin Widmark: Det mystiska brevet)

"Jokainen sota loppuu kerran."
(Larysa Denysenko: Maja ja ystävät)



LÄHDEKIRJAT

Arttu Unkari — kuv. Kai Vaalio: Isämies ja hyytävä hypnoosi. Otava 2022.

Johanna Hulkko — kuv. Sanna Pelliccioni: Seikkailijat Ruusu ja Säde. Karisto 2022.

Larysa Denysenko — kuv. Marija Foja — suom. Eero Balk: Maja ja ystävät. Tammi 2022.

Lin Hallberg — kuv. Margareta Nordqvist — suom. Marvi Jalo: Sami ja Sinttu — Poniveljesten tarina. Tammi 2022. 

Martin Widmark — kuv. Helena Willis: Berättelser från Valleby — Det mystiska brevet. Bonnier Carlsen 2022.

Mila Teräs — kuv. Hannamari Ruohonen: Ensilumi. Karisto 2022.

Reetta Niemelä — kuv. Karoliina Pertamo: Ystävä joella. Karisto 2022.

Tuula Kallioniemi — kuv. Harri Tarkka: Pipo puussa. Otava 2022.


Kuva: Pixabay



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti