Kakku, kortti ja valkovuokkoja — Onnistunut äitienpäivä on yksinkertainen

Äitienpäivää vietetään tänä vuonna poikkeusoloissa. Monet perheet joutuvat joustamaan perinteistään. Väliin jäävät äitienpäivälounaat ravintoloissa ja suuret sukukokoontumiset. Luvassa ei välttämättä ole edes tarhassa tai koulussa askarreltuja kortteja ja lahjoja.

Päätin etsiä äitienpäivätunnelmaa lastenkirjoista. Omasta hyllystämme löysin kaksi kuvakirjaa, joihin sisältyi kuvaus äitienpäivästä: Aulikki Miettisen Kettusen perheen juhlakirja (Otava 1986) ja Maikki Harjanteen Mintun luontokirja (Otava 1998).

Kettusen perheen juhlakirjassa Viljami järjestää äitienpäiväyllätyksen mummille, sillä Viljamin äiti asuu ulkomailla. Mintun luontokirjassa Minttu juhlii omaa äitiään.

Näiden kirjojen perusteella onnistuneen äitienpäivänvieton ainekset ovat yksinkertaiset. Tarvitaan:

• valkovuokkoja
• itsetehty kakku
• kahviaamiainen äidille tai mummille vuoteeseen

Viljami löysi valkovuokkoja talon takaa, jossa niitä kasvaa paljon. Minttu jätti sinivuokot keräämättä, mutta valkovuokkokimppu sai kyyneleen herahtamaan äidin poskelle.

Niin Viljami kuin Minttukin saivat isältä apua kakun leivonnassa. Mintun keittiössä jouduttiin leipomaan toinen kakku, koska ensimmäinen paloi. Viljamin kakku onnistui niin hienosti, että mummi arveli sen olevan kaupasta.

Viljami oli askarrellut äitienpäiväkortteja. Toinen postitettiin äidille ja toisen sai mummi äitienpäiväaamuna.

On hauska sattuma, että niin Viljamin Kaisa-mummi kuin Mintun äitikin nauttivat kahviaamiaisensa vuoteessa sinisen peiton alla.

Oikein hyvää äitienpäivää!


Aulikki Miettinen (teksti ja kuvat): Kettusen perheen juhlakirja
Kustantaja: Otava 1986

Maikki Harjanne (teksti ja kuvat): Mintun luontokirja
Kustantaja: Otava 1998

Äitienpäivän ahdistus

Tänään vietetään äitienpäivää. Jostain syystä äitienpäivä ei ole koskaan ollut suosikkijuhlani. Ehkä se liittyy siihen, että jouduin odottamaan äitiyttä niin kauan. Monen vuoden ajan tuo juhla oli minulle ahdistava muistutus siitä, mitä elämästäni puuttui.

Ensimmäinen äitienpäiväni äitinä ei sujunut hyvin sekään. Tyttäreni oli silloin parikuinen. Olin epäonnistunut imetyksessä, ja taisin olla aika väsynyt. Suurimman osan päivästä itkin.

En ole vieläkään päässyt oikein sinuiksi äitienpäivän kanssa. En kai koe ansaitsevani juhlintaa, kun en aina jaksa tai osaa olla täydellinen äiti.

Äitienpäivästä vähän ahdistuneena en halua esitellä mitään suloista kirjaa, jossa äitiys esitetään kiiltokuvamaisen ihanana. 

Ajattelin ensin ottaa käsittelyyn Annamari Ruohosen kirjan Kadonnut äitini. Siinä pienen kertojahahmon isi ja äiti ovat riidelleet, ja yön aikana äiti on häipynyt kotoa. Lapsi yrittää selvitä ahdistavista ja surullisista tunteistaan tappelemalla suuren mielikuvituskoiran kanssa. Vaikka kirja on tavallaan hieno, se on myös kamala, ja itkin sitä lukiessani. 

Päätin, ettei tämä kirja sovi minulle äitienpäiväkirjaksi, sillä se ei kuvaa minua millään tavalla. En ikinä jättäisi lastani, eikä meillä mieheni kanssa ole tapana riidellä.

Halusin kuitenkin löytää kirjan, jossa äiti nähdään totutusta poikkeavassa roolissa. Ulf Starkin kirjoittama ja Mati Leppin kuvittama Kun äiti karkasi kotoa sopii mielentilaani hyvin.

Kirjan kertojahahmo on pieni poika, joka ryhtyy eräänä kesäpäivänä intiaaniksi. Keittiössä hän kohtaa äidin, joka on paistamassa possunkyljyksiä.

"– Oletko sinä edelleen intiaani?

  – Joo, sanoin. – Pieni Mykkäjalka. Entä sinä?

  – Minä olen Suuri Surullinen Rasvankäry, äiti huokasi ja käänsi toisen kyljyksen. –⁠ Kalpeanaamojen kesäorja.

  – Okei, sitten minä vapautan sinut, sanoin ja nousin.

  Ja niin minä vapautin.

  Mutta ensin äiti riisui esiliinan, pesi naamansa vesiämpärissä ja iski isoisän puoliksi paistetut kyljykset isän puukolla keittiön oveen.

  'Menee myöhään! Rasvankäry' hän kirjoitti lapulle.

  Ja pudotti lapun paistinpannuun." 

Äiti ja poika lähtevät yhdessä seikkailemaan. He lainaavat luvatta venettä, koska tänään on äidin mukaan päivä, jolloin saa tehdä mitä vaan. 

He löytävät rauhallisen lahdenpoukaman, jossa äiti vapautuu. Yhtäkkiä äidillä, jolla yleensä aina on kauheasti muita hommia, on aikaa olla läsnä lapselleen. Hänen mieleensä muistuu oman lapsuuden intiaanileikit.

Karkumatka yhdessä lapsen kanssa saa äidin virkistymään ja kestämään taas paremmin arkea.

Jos joskus tarvitsen itse irtiottoa, niin juuri näin haluan sen tehdä – yhdessä lapsen kanssa. En niin kuin Ruohosen kirjassa – lapsen hyläten. Sillä kun ihminen on tullut äidiksi, ei äitiys hänestä lähde enää pois, eikä äidin roolista voi niin vain kävellä ulos. 


Ulf Stark: Kun äiti karkasi kotoa

Kuvitus: Mati Lepp
Ruotsinkielinen alkuteos: När mamma var indian
Suomennos: Marja Kyrö
Kustantaja: Tammi 2002

Hannamari Ruohonen (teksti ja kuvat): Kadonnut äitini
Kustantaja: S&S 2017