Voiko supersankari olla vanha nainen?

Sana supersankari ei herätä minussa erityisen positiivisia mielleyhtymiä. Sanasta tulee mieleeni tappeluita, väkivaltaa, naurettavia asuja, naamioita, salailua, peitettyjä identiteettejä ja luonnottomia kykyjä. Sana uhkuu maskuliinisuutta ja testosteronia.

En siis ollut kovinkaan iloinen, kun huomasin, että tämän vuoden Helmet-lukuhaasteessa ja Pienessä Helmet -lukuhaasteessa yhtenä kohtana on "sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista".

Vaikka luinkin lapsena sarjakuvia Mustanaamiosta, nyt ne eivät kiinnosta. Eivätkä kiinnosta Batman, Teräsmies tai Hämähäkkimieskään.

Mutta voisiko supersankari ollakin ihan jotain muuta, aivan toisenlainen?

Voisiko supersankari olla nainen?

Kyllä tietysti, miksikäs ei.

Voisiko supersankari olla vanha?

Hmmm...

Annika Sandelin on kirjoittanut lastenromaanin supersankarista, joka on vanha nainen. Kun isoäiti lensi (kuv. Jenny Lucander, suom. Veera Antsalo, Teos & Förlaget 2022) sopii täydellisesti Helmet lukuhaasteen kohtaan "sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista".

Yhdeksänvuotias Joel joutuu vastentahtoisesti asumaan pariksi viikoksi isoäitinsä luokse, kun vanhemmat lähtevät liikematkalle. Joel on varma, että isoäidin luona on tylsää. Siltä alkuun vaikuttaakin. Isoäiti ei näytä juuri muuta tekevän kuin pelaavan pasianssia.

Vaarin vanhoja Mustanaamio-sarjakuvia lukiessa Joelin elämä isoäidin luona tuntuu sentään siedettävältä. Koulusta Joel löytää uuden ystävän Jeminan, joka on myös hurahtanut supersankareihin.

Sitten alkaa tapahtua. Ensin isoäidin lapaluissa näkyy vain pari harmaata kyhmyä. Isoäiti ei ole niitä huomaavinaankaan, mutta Joel huolestuu. "Et kai sinä kuolla aio?" hän kysyy isoäidiltä, joka vaan hekottelee.

Seuraavana aamuna isoäidin selkään on kasvanut suuret siivet. Lentokyvyn lisäksi isoäiti näyttää saaneen toisenkin supervoiman. Hänestä on tullut hurjan vahva. Isoäidin tukevassa otteessa Joelkin pääsee lentoretkelle öiselle taivaalle.

"Hiukset hulmusivat ja korvat menivät lukkoon. Suljin silmäni ja tunsin kylmän ilman painautuvan otsaa vasten. Kun vauhti hidastui ja lensimme vaakasuoraan, katsoin raitiolinjoja, jotka kiemurtelivat kuin hopeiset madot kaukana alhaalla. En tuntenut pelkoa, vain vapautta, joka tuntui niin suurelta, että se hädin tuskin mahtui rintakehääni."

Jos on supervoimat saanut, täytyy niitä tietysti käyttää muuhunkin kuin huvitteluun. On pistettävä kampoihin pahoille ihmisille ja yritettävä auttaa. Adrenaliiniryöpyn vallassa on helppo rynnätä paikalle ja tehdä niin kuin uskoo oikein olevan, mutta seuraukset pitää pystyä kantamaan vielä päivienkin päästä.

Ehkä supersankarin elämä ei olekaan ihan niin hohdokasta kuin Joel tai isoäiti ovat luulleet? Kuka oikeastaan jaksaa supersankarin elämää noin pidemmän päälle?

Seitsenvuotiaani piti kirjasta kovasti. Luimme sitä iltasatukirjana. Yhtenä iltana emme ehtineet kirjaa lukea, koska lasten uutislehden parissa vierähti niin kauan. Seuraavana aamuna tytär sanoi pontevasti: "Tänä iltana mä kyllä sitten haluan lukea sitä Kun isoäiti lensi -kirjaa".

Jenny Lucanderin kuvitus on hieno. Erityisesti pidin väreissä kylpevistä kokoaukeaman kuvista. Lucander oli kuvannut Joelin tummaihoiseksi, vaikka tekstin perusteella niin ei olisi tarvinnut olla. Mukavaa, että monikulttuurisuus näkyy lastenkirjakuvituksissa entistä useammin.

Supersankarin kuva Pixabaystä.

Yksi tavallinen päivä ja 12 lääketieteen ammattilaista eri puolilta maailmaa

Oletko jo tutustunut Carlos da Cruzin ja Anniina Mikaman Päivä Maapallolla -sarjaan? Värikkäästi kuvitetussa lasten tietokirjasarjassa kierretään ympäri maailmaa tutustumassa eri maissa asuvien ihmisten elämään tavallisena arkipäivänä. Tarinan lomassa oppii maantietoa ja eri kulttuurien tapoja.

Kirjasarjan aiemmissa osissa on seurattu ensin koulupäivää ja sitten poliisien työtä eri puolilla maapalloa. Uusin osa Päivä maapallolla — Lääkärit (Karisto 2021) tutustuttaa hoitoalan ammattilaisten työhön 12 maassa, muun muassa Suomessa, Venäjällä, Saudi-Arabiassa, Japanissa, Burkina Fasossa, Kanadassa ja Kuubassa.

Terveysalalla työskentelevät ihmiset edustavat eri ammattiryhmiä. Kirjassa tavataan esimerkiksi lääkäri, sairaanhoitaja, hammaslääkäri, ensihoitaja, kätilö, fysioterapeutti, eläinlääkäri ja mikrobiologi. Heistä esitellään perheenjäsenet ja harrastukset ja heidän päivästään on poimittu seitsemän tuokiokuvaa, jotka kertovat paitsi heidän työstään myös vapaa-ajastaan.

Esimerkiksi ranskalaisesta koululääkäri Nadinesta kerrotaan sanoin ja kuvin, kuinka klo 9.15 saapuvat Nadinen ensimmäiset potilaat. Aamupäivä vierähtää esikouluikäisten potilaiden parissa. Kello 12.16 Nadine istuu lounaalla. Iltapäivällä Nadine selvittelee mahdollista kännykkäriippuvuutta ja kertoo erään oppilaan vanhemmille, että näiden poika tarvitsee silmälasit. Kello 19 Nadine leikkii koiransa Poussifin kanssa rannalla.

Kirja soveltuu vanhemman ja leikki-ikäisen lapsen yhdessä tutkittavaksi tai pienen koululaisen itse lukemaksi. Sitä voi loistavasti käyttää opetuksessa alakoulussa.

Kirja sopii sinulle, jos

• olet tiedonhaluinen
• sinusta on hauska oppia eri kulttuureista
• olet kiinnostunut tietämään, miten muut ihmiset päivänsä viettävät
• terveydenhoitoala kiinnostaa
• sinusta useisiin lyhyisiin pätkiin jaettu teksti on pitkää tekstiblokkia mukavampi lukea
• nautit kuvien tutkimisesta
• pidät siitä, että kuvituksessa näkyy erilaisia ja eri värisiä ihmisiä

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Hiihtoloma lähestyy — Onko lukulista laadittu?

Tyttärellä on edessään ensimmäinen hiihtoloma koululaisena. Nyt on hyvä hetki laatia talviloman tbr-lista.

Ensimmäinen ehto on, ettei listalle päätyvä kirja saa kertoa koulusta. Meillä on luettu viime aikoina paljon koulumaailmaan sijoittuvia kirjoja, kuten Timo Parvelan Ella-sarjaa, Paula Norosen Yökoulu-sarjaa ja Tuula Kallioniemen Karoliina-sarjaa. Ne ovat kivoja kirjoja, mutta lomalla on hyvä unohtaa koulu kokonaan hetkeksi.

Siksi emme aio lukea myöskään Arttu Unkarin uusinta Isämies-kirjaa Isämies ja hyytävä hypnoosi, vaikka varmasti tartumme siihen loman jälkeen.

Hyvä lomakirja on viihdyttävä. Se vie toiseen ympäristöön tai antaa luvan laittaa aivot hetkeksi narikkaan. Alla olevat kirjat ovat listaltamme tällä hetkellä, mutta suunnitelmat voivat vielä muuttua. Lomalla on tärkeintä lukea juuri sitä, mitä huvittaa.

Jännitystä ja seikkailuja

Aloitetaan sirkushuveilla. Hyppäys karnevalistiseen sirkusmaailmaan irrottaa tehokkaasti arjesta. Jørn Lier Horstin kirjoittama ja Hans Jørgen Sandnesin kuvittama Operaatio Sirkus (Otava 2022) on norjalaisen Etsiväkaksikko-sarjan yhdeksäs suomennettu osa (suom. Sanna Manninen). 

Sirkuksen saapuminen Virtakylään tuo pikkukaupunkiin vilskettä ja vaihtelua. Samaan aikaan Frans-vaarin taloon kuitenkin murtaudutaan ja arvokas nukke varastetaan. Tildalla ja Oliverilla on taas selvitettävää.

Etsiväkaksikon mysteerit eivät ole liian jänniä ja sopivat ääneen luettuina jo eskarilaisille. Iloinen värikuvitus tukee tekstiä.

Jatketaan dekkarien parissa, kun on alkuun päästy. Ruotsalaisen mestaridekkaristin Jens Lapiduksen kirjoittama ja Gustaf Lordin kuvittama Tillilän liiga — Jalokivikeikka (Karisto 2022) on Tillilän liiga -lastendekkarisarjan toinen suomennettu osa (suom. Säde Loponen). 

Joonatan, Zasha ja Pallo muodostavat Tillilän liigan, jota voisi kai sanoa rosvokoplaksi. Pikkugangsterit ovat kuitenkin hyvällä asialla. Kun hyväntekeväisyysjärjestöltä on huiputettu suunnaton määrä rahaa, Tillilän liiga on valmis selvittämään asiaa.

Lordin kuvitus on Etsiväkaksikoihin verrattuna karrikoidumpi, mutta sekin on runsas ja värikäs. Seitsenvuotiaani mieltyi enemmän Sandesin kuvitukseen. 

Hyväntuulisia kertomuksia eläinrakkaille

Loman kunniaksi maisemanvaihdos voisi olla paikallaan. Kaupunkilaisina lähdemme tietysti maalle. Helena Wariksen ja kuvittaja Mirjami Mannisen Olafin Pentupäiväkirjat -sarja vie maatilalle, jossa on vaikka minkälaisia eläimiä. Tapahtumien keskiössä seikkailee hyväsydäminen koiranpentu Olaf.

Lukemaan oppineille itse luettavaksi tarkoitetussa sarjassa on runsas mustavalkokuvitus. Seitsenvuotiaani mielestä sarjan kirjat ovat selvästi ääneenlukukirjoja. Ääneen luettuna Olafin Pentupäiväkirjat sopivat jo eskari-ikäisille.

Sarjan uusimmassa, viidennessä osassa Pitelemätön pitkäkorva (Otava 2022) tilalle saapuu uusia eläimiä. Muut eläimet eivät aaseista innostu, mutta Olaf tekee kärsivällisesti tuttavuutta. Olafia työllistää myös kanitarhan merkilliset tapahtumat. Aivan kuin tarhan läheisyydessä liikuskelisi ylimääräinen pitkäkorva. Mitä asialle pitäisi tehdä?

Koirista pitäville sopii myös Helena Meripaaden Tassu-trio-sarja. Meillä se luokittuu vielä ääneen luettavaksi, sillä seitsenvuotias ei uskalla tarttua itse kirjaan, jossa ei ole lainkaan kuvitusta. Parin vuoden päästä tilanne on varmaan toinen. Parhaiten sarja taitaakin sopia noin 9-12-vuotiaille lukijoille.

Todentuntuiseksi kehuttu sarja on jo edennyt viimeiseen, kuudenteen osaan nimeltään Koirasankari (Otava 2022). Kansikuvasta vastaa Olafin Pentupäiväkirjatkin kuvittanut Mirjami Manninen.

Kolmea alakouluikäistä ystävystä, Allua, Christaa ja Erikaa, yhdistää rakkaus eläimiin. Tytöt touhuavat yhdessä koiriensa ja kissojensa kanssa. Koiria viedään treeniryhmään ja harjoitetaan rallytokokisoja varten. Christan kissakotiinkin tulee vähäksi aikaa asumaan serkkujen koira. Mitä Mäyrä-kissa mahtaa tuumia jättiläismäisestä berninpaimenkoirasta?

Hyisenä, sateisena pyhäinmiesten päivän iltana tyttötrion ja koirien kävelylenkki muuttuukin yhtäkkiä pelastusoperaatioksi. Nyt tarvitaan rohkeutta, mutta yhteistyö kantaa.

Nopealukuisen huumorin ystäville

Andy Griffithsin ja kuvittaja Terry Dentonin Maailman paras puumaja -sarja on edennyt jo kuudenteen osaansa Maailman paras puumaja, 78 kerrosta — Elokuvahullutus (Otava 2022, suom. Anssi Alanen). Emme ole lukeneet aiempia osia, mitä nyt vähän selailimme niitä viimeksi kirjastossa käydessämme. Mutta ei hätää. Kaksikon juttuihin pääsee sisälle aloittipa mistä osasta tahansa.

Viihdyttävän kirjasarjan kehutaan sopivan varsinkin koululaisille, joilta ei ihan kauheasti lukuhaluja löydy. Kirja eteneekin joutuisasti. Sivuja saa kääntää vähän väliä, eikä juonen seuraaminen vaadi erityistä keskittymistä.

Sarja kertoo Andystä ja Terrystä, jotka asuvat puumajassa ja tekevät siellä kirjoja yhdessä. Andy kirjoittaa sanat ja Terry piirtää kuvat. Toverusten puumajassa oli alun perin 13 kerrosta, mutta kirjasarjan jokaisessa osassa he ovat lisänneet majaansa 13 kerrosta, joten nyt kuudennessa osassa kerroksia on jo 78.

Puumaja vaikuttaa aika sekavalta ja älyvapaalta. Kuten Andy toteaa: "Toki elämä voi äityä hulvattomaksi, kun asuu 78 kerroksen puumajassa..." Lausahdus kiteyttää jotain olennaista koko kirjasta.

Tällä kertaa ollaan elokuvatunnelmissa. Puumajasta on päätetty tehdä elokuva, jota ohjaamaan on palkattu Hollywoodin Herra Isokiho. Elokuvan teko on ihan erilaista kuin kirjojen työstäminen. Sen saa Andy karvaasti kokea, kun hänet syrjäytetään projektista. Edessä häämöttää vääjäämättömästi jättiriita. Kestääkö kaksikon ystävyys sen? (Ilmeisesti, koska heinäkuussa ilmestyy Maailman paras puumaja, 91 kerrosta — Lapsenvahdit kiipelissä).

Kirjat on saatu arvostelukappaleina kustantajalta.

4 kirjaa — Lukurauhan päivän lukusuunnitelmat

Helmikuu on taas edennyt siihen vaiheeseen, että on aika pysähtyä ja omistaa yksi päivä lukemiselle. Tänään vietetään vuotuista lukurauhan päivää Kirjasäätiön sääntöjä soveltaen. Itse pidän eniten lukurauhan lain pykälistä 5 ja 6:

5 § Toisen lukurauhan häiritseminen on kielletty.
6 § Oman lukurauhan häiritseminen toissijaisilla toiminnoilla on ankarasti kielletty.

Miten hyvin pykäliä sitten lapsiperheessä pystyy noudattamaan, on oma lukunsa (täältä voi lukea viimevuotisista kokemuksistani). Toiveikkaasti aion kuitenkin taas yrittää.

Omaan lukurauhan päivääni kuuluu niin perinteistä lukemista kuin äänikirjankin kuuntelemista. Printtikirjana minulla on kesken Päivi Haanpään Pysähdyskoe — Kirjoituksia lorvimisen luvasta ja luvattomuudesta (Art House 2021) ja äänikirjana jatkan Aino Vähäpesolan Onnenkissaa (Kosmos 2019).

Pysähdyskoe

Pysähdyskokeen tematiikka sopii erinomaisesti lukurauhan päivän tunnelmaan. Päivi Haanpää on sanataiteenalan kulttuurityöläinen, joka 40 vuotta täyttäessään alkaa saada tarpeekseen jatkuvista silpputöistä ja vapaa-aikansa pirstaleisuudesta. Hän tarvitsee lomaa. Tai ei, hän tarvitsee täydellistä pysähtymistä. Niinpä hän päättää tarjota itselleen puolen vuoden omakustanteisen vapaan.

Puolen vuoden aikana Haanpää on irti velvollisuuksista. On lupa lorvia ja tehdä mitä huvittaa. Tai olla tekemättä. Puolivuotisen aikana hän kirjaa ylös mietteitään. Syntyy kokoelma esseitä, joissa Haanpää tutkailee suhdettaan työhön ja lorvimiseen.

Pysähdyskoe alkaa elokuussa 2019. Lukiessani en voi olla ajattelematta, mitä tapahtui vain hetki pysähdyskokeen päättymisen jälkeen. Kaikki pysähtyi. Koko maailma. Pandemia lukitsi ihmiset koteihinsa. Haanpään pysähdyskokeesta taisi tulla suunniteltua pidempi. Kiinnostaisi kovasti kuulla, mitä ajatuksia se hänessä herätti. Toivottavasti sitä käsitellään kirjan lopussa.

Onnenkissa

Aino Vähäpesolan Onnenkissan olen vasta aloittanut, joten siitä en vielä osaa sanoa kauheasti. 

Onnenkissan oli kuulemma tarkoitus olla alun perin kirja Edith Södergranista ja siitä, miksi hänen runonsa ovat juuri nyt ajankohtaisia. Siitä tuli kirja, joka pakenee määrittelyjä. Liikutaan esseen, autofiktion ja romaanin välimaastossa. Luvassa on ilmeisesti feminististä puhetta elämästä setien ehdoilla rakennetussa maailmassa.

Salmanterin Terttu ja minimerirosvot

Tyttären kanssa pääsemme aloittamaan tänään uuden iltasatukirjan. Jos minä saan päättää, se tulee olemaan Noora Kunnaksen Salmanterin Terttu ja minimerirosvot (Otava 2019, kuv. Teemu Juhani).

Lilli ja Mikko lähetetään setänsä luo Naakkalaan vanhempien työmatkan ajaksi. Niuhon ja tiukkapipoisen Jim-sedän luona asustelu ei olekaan niin kamalaa kuin lapset ensin luulivat. Naapurissa nimittäin asuu mahtimummo Salmanterin Terttu, jonka kanssa tylsä vierailu muuttuu jännittäväksi seikkailuksi. Luvassa on hillittömiä, suorastaan absurdeja juonenkäänteitä.

Salmanterin Tertun, Mikon ja Lillin seikkailuja on olemassa jo kolmen osan verran. Olen pitkään halunnut päästä sarjan pariin. Ehkä nyt on oikea aika.

Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto

Seitsenvuotiaani aikoo viettää lukurauhan päivää lukemalla loppuun Vuokko Hurmeen ja kuvittaja Tiina Konttilan kirjan Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto (WSOY 2020). Helppolukuiseen Lukupalat-sarjaan kuuluvassa kirjassa on tarpeeksi lyhyt teksti, vetävä juoni ja värikkäät kuvat.

Kahdeksanvuotiaan Helmin sisaruksilla ja naapurin lapsilla on taloyhtiön kellarissa eläinhoitola. Siellä pehmoeläimet saavat hyvää ja hellää hoitoa. Helmi saa isosiskonsa Liljan ratsastusleirin ajaksi hoidettavakseen ylilääkärin pestin. Siitä tuleekin vaikeampaa kuin Helmi osasi kuvitella, sillä potilaat alkavat saada outoja oireita.

Pian käsillä on helposti leviävä ja vaarallinen epidemia, pumpulirutto. Tarvitaan suojavarusteita, karanteeneja, mikroskooppitutkimuksia ja lääkkeitä, ennen kuin epidemia talttuu.

Teos on ilmestynyt ensimmäisenä koronavuonna heinäkuussa 2020. En tiedä, kuinka nopeita kirjansyntyprosessit yleensä ovat, mutta olettaisin, että niihin kuluu aika paljon aikaa. Voisiko tarina olla kirjoitettu jo ennen pandemiaa? Siinä tapauksessa on osuttu sattumalta aivan uskomattoman ajankohtaiseen aiheeseen.

Miten sinä aiot viettää lukurauhan päivää?

10 kirjoihin liittyvää tapaani

Millaisia kirjoihin liittyviä tapoja sinulla on? Onko tapanasi jättää kirjoja kesken? [Ei] Valvotko liian myöhään lukiessasi? [En] Nukahdatko kesken lukemisen? [En]

Tänään ajattelin jutella omista kirjoihin liittyvistä tavoistani — hyvistä ja pahoista.

1. Luen tyttärelle joka päivä — ei poikkeuksia!

Tämä on kirjatavoistani tärkein. Joka päivä on oltava aikaa lukea tyttärelle, vähintään iltasatu jos ei muuta. Nykyisin pyrimme myös käyttämään päivittäin hetken siihen, että tytär lukee minulle ääneen! Lukeminen on minun ja tyttären yhteinen juttu, jotain mikä yhdistää meidät. (Olen tehnyt yli seitsemän vuoden ajan aika paljon töitä päästäksemme tähän pisteeseen).

2. Käytän aina kirjanmerkkiä

En koskaan taittaisi kirjan sivua. Päästäni alkaa nousta savua, kun näen jonkun muun tehneen niin kirjalle, jota olen lukemassa. Minulla on valtava kasa kirjanmerkkejä, mutta mikä tahansa lappu tai lehden laidasta repäisty kaistale kelpaa, jos en jaksa hakea "virallista" kirjanmerkkiä.

3. Lainaan kirjastosta kerralla liikaa kirjoja

Lainaan kirjastosta kerrallaan niin paljon kirjoja kuin suinkin jaksan kantaa. Jos suurin osa niistä on lastenkirjoja, saatan ehtiä lukemaan kaikki laina-ajan puitteissa, mutta aika usein päädyn uusimaan lainoja.

4. Ostan ihan liikaa kirjoja

Tämä on helmasyntini. En vain voi lakata ostamasta kirjoja, vaikka tiedän, ettei niille ole tilaa, eikä oikein edes aikaa lukea niitä kaikkia. Ostan kirjoja kaikkialta: kirjakaupoista, antikvariaateista, kirpputoreilta, hyväntekeväisyyskaupoista, marketeista, museokaupoista, messuilta, myyjäisistä, verkkokirjakaupoista, verkkoantikvariaateista, matkoilta... Erityisesti pidän halvoista kirjoista tai kirjoista, joissa on iso alennus.

5. En koskaan kulje ilmaisten kirjojen ohi ottamatta jotain

Kierrätyskirjahyllyt kirjastoissa tai muualla ja tavaranvaihtajaiset ovat vaarallisia. Käytän loputtomasti aikaa kirjavalikoimaa tutkien ja otan aina jotain.

6. Yritän koko ajan löytää hyllyistä kirjoja myyntiin tai lahjoitettavaksi

Kahden edellisen kohdan perusteella, tämä on kai ymmärrettävää. Kun kantaa koko ajan kirjoja sisään, on niitä kannettava uloskin.

7. Järjestelen jatkuvasti kirjahyllyjä uuteen uskoon

Kun kirjavalikoimassa tapahtuu jatkuvia muutoksia, kirjahyllyjen järjestelykin on jatkuvaa. Olen kokeillut kaikenlaisia tapoja järjestellä kirjoja. Nykyisin suosin yleensä joko aiheen tai värin mukaan järjestämistä. Aiheen mukaan järjestetystä hyllystä löydän kirjat parhaiten, mutta värin mukaan järjestetty hylly on esteettisesti miellyttävämpi. 

8. En koskaan lähde matkalle ilman lukemista

Ensimmäinen asia, jota matkaa varten pakatessani tulen miettineeksi, on matkalukeminen. Pakkaan yleensä mukaan enemmän luettavaa kuin ehdin matkan aikana lukea. Sitä paitsi useimmiten päädyn lukemaan omien kirjojeni sijaan jotain hotellin kirjahyllystä.

9. Annan lahjaksi luettavaa

Kirja (tai lehti) on paras lahja, jonka voi antaa. Tai saada. Sitä paitsi kirjasta saa helposti aikaan siistin ja kauniin paketin.

10. Päätän päivän lukuhetkeen vuoteessa

Viime aikoina olen onnistunut elvyttämään tavan lukea kirjaa vuoteessa ennen nukkumaanmenoa. Tapa oli vuosia katkolla, kun tyttären vuode oli makuuhuoneessamme ja valot oli sammutettava aikaisin. Olen ollut aivan uskomattoman onnellinen pystyttyäni taas lukemaan hetken rauhassa iltaisin. 

Luen yleensä paperikirjaa. Elektroniset laitteet eivät mielestäni kuulu vuoteeseen, mutta joskus saatan kuunnella äänikirjaa, jos on kiinnostava kirja kesken. 

Pidän tarpeeksi pitkiä yöunia niin tärkeinä, että osaan lopettaa lukemisen ajoissa. Vain loma-aikoina lukeminen saattaa vähän venähtää.

Millaisia kirjoihin ja lukemiseen liittyviä tapoja sinulla on?

Uusin Mestarietsivä Peppunen on ilmestynyt – Tätä kirjaa seitsenvuotiaani on odottanut

Kerron teille salaisuuden. On olemassa asia, joka saa kaiken tuntumaan monin verroin hauskemmalta. Se on  o d o t u s. Jos jotain joutuu odottamaan, siitä nauttii enemmän kuin jos sen saisi heti.

Niinpä olen alkanut kertoa etukäteen seitsenvuotiaalleni, mitä kirjoja on ilmestymässä, ja hän on oppinut odottamisen jalon taidon. Mikä riemu, kun kirjan odotuksen jälkeen viimein saa! Tänä vuonna tytär on odottanut kaikkein eniten Mestarietsivä Peppusen uusinta seikkailua.

Japanilainen kirjailija Yoko Tanaka ja kuvittaja Masahide Fukasawa ovat tehneet taiteilijanimellä Troll kirjoja Mestarietsivä Peppusesta nyt kymmenen vuotta.

Mestarietsivä Peppunen (japaniksi Oshiri Tantei) on päättelykyvyiltään Sherlock Holmesin kaltainen salapoliisi, mutta yksi varsin oleellinen ero löytyy. Mestarietsivä Peppusen pää on peppu. Eikä siinä kaikki. Mestarietsivä Peppunen käyttää roiston kiinniottamiseen omaleimaista tapaa. Hän tainnuttaa rikollisen jättimäisellä pierulla.

Ehkä se sitten vaan on universaali totuus, että peppu- ja pieruhuumori vetoaa lapsiin. Japanissa etsiväsarja lukeutuu suosituimpiin lastenkirjoihin. Suomessakin sarja on keikkunut luetuimpien kirjojen listoilla.

Tyttäreni on hypistellyt peppuskirjoja jo pitkään kirjakaupoissa käydessämme, mutta minä olen sivuuttanut hänen kiinnostuksensa ja hymähdellyt, että kuka tuollaisiakin ostaisi. No, lopulta päädyin minäkin sellaisen ostamaan, kun annoin tyttäreni valita kirjamessuilta minkä tahansa kirjan (kuten olen kertonut täällä). Joskus vaan täytyy heittää omat ennakkoluulot romukoppaan ja antaa lapselle sitä, mitä hän oikeasti haluaa.

Tytär ahmaisi kirjamessuilta ostetun Hylätyn hotellin mysteerin (Nemo 2021) heti messujen jälkeen. Sittemmin hän on löytänyt peppuskirjoja myös koulun kirjastosta. Jo jonkin aikaa hän on odottanut uutta peppusta kuin kuuta nousevaa.

Niinpä tytär suorastaan sekosi onnesta, kun Mestarietsivä Peppunen — Mestarivaras ja Hohtava huntu (Nemo 2022) odotti häntä eilen kotiin tullessa pöydällä. Kuriiri oli aiemmin päivällä tuonut arvostelukappaleen ovellemme. Täytyy sanoa, että kaikista milloinkaan saamistamme arvostelukappaleista tätä tytär on arvostanut kaikkein eniten! Kustantajalle siis iso kiitos!

Mestarivaras ja Hohtava huntu on kohteliaasta herrasmiesetsivästä kertovan kirjasarjan kahdeksas suomennettu osa (suomentajana Mayu Saaritsa). Kirjassa on kaksi tarinaa: Mestarivaras ja Hohtava huntu sekä Elegantti vankilapako.

Tarinoiden pahis on Mestarivaras U. Hän onkin aikamoinen kakkapää (kirjaimellisesti). Ensimmäisessä tarinassa roisto on pilata loisteliaat häät, mutta Peppunen vie voiton. Toisessa tarinassa selviää, että Mestarivaras U onkin kovempi vastustaja kuin Peppunen luuli.

Seitsenvuotiaani mukaan Peppuset ovat kivoja kirjoja, koska

• Peppunen on erilainen
• sivuilta voi etsiä peppuja ja tästä kirjasta myös kakkoja
• lukemisen välissä voi ratkoa itse tehtäviä

Vaikka Peppuset ovat tyttärestä mahtavia, kritiikin aihettakin löytyi. Joissain kohdissa teksti on ladottu niin tummalle taustalle, että sitä on vaikea lukea. Sivuilla on myös erilaisia sivuhuomautuksia hyvin pienellä fontilla. Niitä tytär ei jaksaisi lukea. Hän kuitenkin kokee sen jotenkin velvollisuudekseen ja ärsyyntyy yrittäessään.

Kaikesta huolimatta tytär suosittelee kirjoja lämpimästi!

6 lastenkirjaa kuudella kielellä, joista yhtä en edes osaa

Viime vuoden tammikuussa aloimme suorittaa kaikilla kielillä -haastetta. Haasteen ideana oli etsiä lastenkirja jokaisella osaamallani vieraalla kielellä ja lukea kirjat tyttärelleni suomeksi tulkaten. Huomasin äskettäin, etten ole vielä raportoinut, kuinka haasteessa kävi. 

Haaste onnistui. Kaikilla osaamillani kielillä tuli luettua kirja, ja onnistuin jopa suoriutumaan kirjasta kielellä, jota en osaa. Totesin (taas kerran), että lapselle voi hyvin lukea vieraskielisiäkin kirjoja. Nautimme haasteesta. Ehkä teemme sen uudelleen tänä vuonna.

Haastelistallani olivat seuraavat kielet:

1. englanti
2. ruotsi
3. ranska
4. saksa
5. eesti
6. kieli, jota en osaa (italia)

 

Englanti: Ensi lumen iloa

Aloitimme haasteen suorittamisen englanninkielisestä kirjasta eräänä lumisena päivänä, jolloin Sam Usherin suloinen kuvakirja Snow (Templar Publishing 2014) tuntui erinomaisen sopivalta luettavalta.

Kirjan päähenkilö, pieni poika, herää aamulla siihen, että yöllä on satanut paljon lunta. Hän haluaa päästä heti ensimmäisenä leikkimään uuteen lumeen. Poika saa itsensä nopeasti valmiiksi, mutta vaarilla kestää aamutoimissa ikuisuus. Kaikki, kerta kaikkiaan KAIKKI, varmaan koko eläintarhakin, ehtii puistoon ennen poikaa ja vaaria. Lopulta lumipäivästä tulee mahtava, vaikkei puistoon ensimmäisenä ehdittykään.

Ruotsi: Niks, naks, mitä saa leikata

Ruotsiksi innostuimme lukemaan montakin kirjaa. Valitsin tähän sellaisen, joka on niin helppo, että siitä selviää jokainen ruotsia joskus opiskellut. Kirja on varmaan tarkoitettu jo pienelle taaperolle, mutta graafisine, muutamalla värillä toteutettuine kuvineen se on hauska taidepläjäys myös vähän isommille.

Sara Villiuksen kirjoittama ja Aslak Gurholtin kuvittama Saxen (Rabén&Sjögren 2020) kiinnosti erikoisen päähenkilönsä vuoksi. Kirjassa seikkailevat sakset, jotka ovat kyllästyneet leikkaamaan kynsiä. Ne haluavat karata ulos ja leikata jotain ihan muuta, kuten ruohoa ja lehtiä. Kepin leikkaaminen ei onnistu, mutta nuken hiukset lyhentyvät helposti.

Mutta saako omia hiuksia leikata ("syns nog ganska mycket")? Tai saako saksilla tehdä jälkiä pöytään? Mitä sakset miettivät, kun ne joutuvat pimeään laatikkoon häpeämään?

Kirja toi seitsenvuotiaani mieleen muistoja muutaman vuoden takaa, kun hänen saksensa halusivat leikata hänen hiuksiaan (syntes nog ganska mycket). Silloin ainakin äiti oli kipakasti sitä mieltä, että mitä tahansa ei voi leikata.

 

Ranska: Pariisin nähtävyyksiä kiertämässä

Viime keväänä aloin kaivata ulkomaille ja järjestin nojatuolimatkan Pariisiin. Sen puitteissa luimme pari ranskankielistä Pariisiin sijoittuvaa kuvakirjaa. Thierry Courtinin kuvakirja T'choupi visite Paris (Éditions Nathan 2019) on sympaattinen kertomus, joka opastaa Pariisin tunnetuimpiin nähtävyyksiin.

Kirjassa on kivat värikkäät kuvat ja melko vähän tekstiä. Kieli on niin helppoa, että pystyin vaivatta simultaanitulkkaamaan sitä ruostuneella ranskantaidollani. Kirja sopii jo pienelle leikki-ikäiselle.

Olen kirjoittanut kirjasta täällä.

Saksa: Missä äiti on?

Saksankielinen kirja vei meidät pimeään pöllömetsään. Martin Waddellin kirjoittama ja Patrick Bensonin kuvittama Ich will meine Mami! (Süddeutsche Zeitung Junge Bibliothek 2011) kertoo kolmesta pöllönpoikasesta, jotka heräävät keskellä yötä ja huomaavat emon olevan poissa.

Toisistaan turvaa hakien ne miettivät syitä, miksi äiti on poissa ja miksei hän jo tule. Yön pimeydessä lyhyetkin minuutit tuntuvat ikuisuudelta.

Löysin tämän todella kauniisti kuvitetun kirjan joitain vuosia sitten kirjaston vaihtohyllystä. Olin kokonaan unohtanut omistavani kirjan, vaikka luimme sitä tyttären ollessa pienempi. Teksti on lyhyt ja selkeä, tarpeeksi helppo tällaiselle vasta aikuisiässä saksaa oppineelle.

Eesti: Piparkakkujen alkuperän jäjillä

Eestinkielistä kirjaa etsin lukemalla eestiläisiä lastenkirjablogeja. Valitsin kirjan, jossa oli kaunis kansi ja kiinnostavan kuuloinen juoni ja joka löytyi kirjastostamme. Piret Veigelin kirjoittama ja Catherine Zaripin kuvittama Piparkoogilugu (Postimees Kirjandus 2019) tarjoaa yhden (satumaisen) selityksen piparkakkujen alkuperästä.

Veigelin teksti on selkeää ja helppolukuista. Sen tulkkaaminen onnistui hyvin vähän huonommallakin eestintaidolla.

Olen kirjoittanut kirjasta täällä.

 

Italia: Sitruunoita ja appelsiineja sadonkorjuuaikaan

Viimeisenä haastekohtana oli lukea kirja kielellä, jota en osaa. Kaivoin hyllystä lapsuudestani säästyneen italiankielisen Barbapapa-kirjan, joka on kauan sitten hankittu tuliainen Italiasta. Annette Tisonin ja Talus Taylorin kirjassa Il giardino di Barbapapà (Mondadori 1977) on onneksi lyhyt ja yksinkertainen tarina.

Taaperoille tarkoitettu pahvisivuinen kirja kertoo Barbapapan puutarhasta, jossa kasvaa kukkia ja puita. Sitruuna- ja appelsiinisato on kypsynyt ja barbaperhe touhuaa sadonkorjuupuuhissa.

Tuntui mahtavalta selvitä italiankielisestä kirjasta, vaikka eipä se mikään suuri ponnistus ollut, kun kirjassa oli vain seitsemän tekstisivua.

Hyvää (Fredrika) Runebergin päivää!

Tänään liput taas liehuvat J. L. Runebergin kunniaksi. Ja hyvähän se vaan on, että suurmies muistetaan vielä 145 vuotta kuolemansa jälkeenkin. Onhan hän kansallisrunoilija, Maamme-laulun kirjoittaja ja oman aikansa superjulkkis. Mutta...

Luettuani Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin kirjan Fredrika! — Kirjailija Fredrika Runebergin unelmat ja ihmeellinen puutarha (Teos 2021) olen harmitellut sitä, kuinka syrjään juhlinnasta jää Runebergin vaimo Fredrika, joka oli merkittävä nainen ja ansaitsisi liputuspäivän hänkin. Fredrikan kohtalona vaan oli elää aikana, jolloin naisen paikka oli kotona, eikä naisella juuri ollut mahdollisuuksia tehdä uraa. Siksi emme liputa tänään Fredrikan, vaan hänen miehensä kunniaksi.

Nykyisin Fredrika muistetaan lähinnä tortuistaan, joita aika moni suomalainen pistelee tänäänkin poskeensa. Fredrika!-kirjan takana muuten on nykyleipurille sovitettu versio Fredrikan kuuluisasta reseptistä, jos sattuu jauhopeukaloa syyhyttämään.

Fredrika oli kuitenkin paljon muutakin kuin vaimo ja torttuleipuri. Hän oli Suomen ensimmäinen naistoimittaja. Hän toimitti yhdessä miehensä kanssa Helsingfors Morgonblad -lehteä. Hän esimerkiksi käänsi lehteen ulkomaalaisia artikkeleja.

Fredrika kirjoitti Suomen ensimmäisen historiallisen romaanin nimeltään Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä (Finska Litteratursällskapet 1858). Ikävä kyllä käsikirjoitus lojui niin kauan pöytälaatikossa, että Sakari Topelius ehti julkaista oman historiallisen romaaninsa ennen Fredrikaa.

Äidiksi tultuaan Fredrikalla oli vain vähän aikaa omien tekstien kirjoittamiseen. Hänen aikansa kului kodin, talouden, lapsikatraan ja puutarhan hoitamiseen. Samalla hän toimi julkkikseksi nousseen miehensä "managerina" ja piti taitavasti raha-asiat kunnossa.

Mauri Kunnas on hienosti kuvannut kirjassaan Koiramäen Martta ja Ruuneperi (Otava 2005) kaikkia niitä velvollisuuksia, jotka täyttivät Fredrikan päivät:

" — Te hyvä Fredika-rouva olette myös etevä kirjoittaja, Snellman sanoi. — Miksi ette kirjoita enemmän?

   — Kyllä minä tänäänkin aion kirjoittaa, heti kun ehdin, Fredrika vastasi, hyvillään siitä, että Snellman kysyi hänen kirjoittamisestaan. — Mutta aamulla Ruuneperin ja poikien piti saada voileipänsä, ja sen jälkeen oli saatettava pojat kouluun. Sitten oli pestävä pyykki ja ripustettava se kuivumaan.

  — Äsken keräsimme maahan pudonneet omenat. Iltapäivällä Robertille pitää opettaa latinaa ja Fredrikille laskentoa. Ruuneperin villasukat pitää kutoa valmiiksi ja ommella muutama pari uusia alushousuja. Täytyy tehdä ostoslista ja lähettää Loviisa torille.

  — Omenat pitää keittää hilloksi, samoin luumut, ja säilöä hillot purkkeihin ja viedä ne kellariin. Sitten silitetään Ruuneperin paidat ja liinavaatteet. Pitää myös tarkastaa, kuinka paljon liiterissä on puita, että tiedetään koska on tilattava lisää. Ja talon kaakeliuunit pitää tyhjentää tuhkasta. Ruuneperin saappaat täytyy noutaa suutarilta. Pitäisi myös ehtiä istuttaa uudet pistokkaat ruukkuihin ja vaihtaa kymmenen kasvin mullat. Illallisen jälkeen keitän Ruuneperin ohrapuuron ja suunnittelen huomispäivän työt, Fredrika luetteli.

  — Mutta sitten kun muut nukkuvat, otan kirjoitusvälineeni ja kirjoitan hellankulmalla tulevaa kirjaani."

Velvollisuuksiensa lisäksi Fredrikalla oli myös aikaa ja tarmoa edistää rouvasväen yhdistyksensä kanssa köyhien tyttöjen opettamista Porvoossa. Tästä työstä kertoo Maijaliisa Dieckmannin lastenromaani Fredrika-rouvan koulu (Schildts 2007).

Kirjoittamisen esteenä oli aikapulan lisäksi arvostuksen puute. "Koko tuota pauhua, ettei naisella muka ole oikeutta yrittää tuottaa jotakin", Fredrika tuskaili. Hän koki, että naisia kohdeltiin ja heistä puhuttiin epäasiallisesti. Vielä hänen lapsuudessaan naiset saivat kuulemma osakseen vain ivaa, pilkkaa ja halveksuntaa.

Runeberg ja J. V. Snellman kyllä kannustivat Fredrikaa kirjoittamaan, mutta välillä häntä piinasivat epäilykset. Osasiko hän sittenkään? Olivatko hänen kirjoitelmansa mistään kotoisin?

Fredrika unelmoi maailman naisten historian kirjoittamisesta, mutta siitä ei koskaan tullut mitään. Jos hän olisi onnistunut suunnitelmassaan, olisiko koulujen historian opetus ja historian oppikirjat nykyisin erilaisia? Opittaisiinko historian tunneilla useammista naisista? Olisiko Fredrikan työllä ollut mitään merkitystä?

Kaikkia Fredrikan kirjoituksia ei ole vielä tähän päivään mennessäkään julkaistu. Hänen miehensä runoihin tutustutaan jokaisessa Suomen koulussa, mutta Fredrikan kirjoja ei lueta.

On hienoa, että häntä ei kuitenkaan ole unohdettu ja hänestä on olemassa lapsillekin tarkoitettuja kirjoja.  Fredrika!-kirjassa hän saa kuuluviin oman äänensä. Tekstin joukossa on lainauksia hänen omista kirjoituksistaan.

Kirjan takakannessa Fredrikaa luonnehditaan uuden ajan naiseksi, feministiksi ennen feministejä. Fredrika! on ilmestynyt Teos-kustantamon Suomen supernaisia -kuvakirjasarjassa. Ja sellainenhan Fredrika juuri oli: supernainen.

Minä syön tänään torttuni Fredrikan kunniaksi ja haaveilen, että J. L. Runebergin päivä -nimityksestä pudotettaisiin pois kirjaimet J ja L. Silloin päivän voisi mieltää juhlistavan molempia ainutlaatuisia Runebergejä.

Haluatko haastaa itsesi ääneenlukijana?

Tänään vietetään maailman ääneenlukupäivää. Tykkään haastaa itseäni ääneenlukijana. Pidän siitä, kuinka erityyppiset tekstit mahdollistavat erilaisia tapoja lukea ääneen. Runoa, romaania tai uutistekstiä lukee vähän eri tavalla. Vuoropuhelulle perustuvissa teksteissä on hauska tehdä omanlaisensa äänet jokaiselle henkilöhahmolle.

Viime vuonna lukemistamme kirjoista mielenkiintoisin ääneenluettava oli Bex ja luovuuden lähde (Otava 2021). Siinä pääsee räppäämään! Kirjan tekijät Jaakko Manninen, Kimmo Laiho ja Timo Snellman ovat tehneet musiikkimaailmasta hyppäyksen lastenkirjailijoiksi.

Kimmo Laiho tunnetaan paremmin räppäri Elastisena, yhtenä Suomen suosituimmista artisteista. Timo Snellman eli Timo Pieni Huijaus on rap-artisti, graffititaiteilija, graafikko ja vaatesuunnittelija. Hän vastaa kirjan kuvituksesta. Jaakko Manninen on Los Angelesissa asuva musiikki- ja elokuvatuottaja, joka tunnetaan erityisesti Beats & Styles -yhtyeestään. Yhdessä kolmikko on onnistunut luomaan aivan uudenlaisen lasten kuvakirjan.

Leksi ja Lili ovat tavallisia kouluikäisiä lapsia Suomesta (Lilin äiti on tosin syntynyt Eritreassa). Kesäloma on päättymäisillään. On tylsää. Suuret suunnitelmat huikeasta kesälomasta ovat valuneet tyhjiin, eikä kaveruksilla ole mitään millä leuhkia koulussa.

Yhtäkkiä tapahtuu jotain ihmeellistä. Leksin repusta hyppää esiin savun saattelemana erikoinen olento nimeltään Bex. Hänellä on mukana musisoiva rottakaveri. Kirjan alussa rotta neuvoo: "— Yo, mä oon Räppirotta! Aina kun mä laitan biitit tulemaan, niin silloin stoorissa pitää räpätä. Hyppää messiin!"

Kun Räppirotta laittaa ghettoblästerin soimaan, merkkivaatteisiin pukeutunut Bex alkaa räpätä: "Anna kun mä kerron, nimeni on Bex. Jengi saattaa sanoo mielikuvitukseks." Bexin esikuvana on kuulemma Elastisen pojan repussa asuva mielikuvituskaveri.

Bex räppää, beatboxaa, tiputtaa läppiä ja inspiroituu. Yhtäkkiä Leksillä ja Lilillä ei enää olekaan tylsää. Tavut, sanat ja riimit lentelevät ilmassa. Inspiraatiota voi löytyä mistä tahansa ympärillä olevasta, kuten jääkaapista, puista tai pilvistä. Kohta ystävykset jo freestailaavat pihalla.

Sanojen pyörittely pelastaa ystävykset tylsyydeltä. Lilistä räppääminen on niin mahtavaa, että hän julistaa voitonriemuisena: "No nyt on ainakin koulussa kavereille kerskuttavaa: me alettiin tänä kesänä räppää!"

Tarinan lomassa tutustutaan lapsentajuisesti räppimaailmaan ja hiphop-kulttuuriin. Lapsia myös kannustetaan itse riimien pariin. Nykylapset saattavatkin kiinnostua helpommin rap-riimeistä kuin vanhoista perinteisistä riimirunoista.

Toivottavasti kirjaa hyödynnetään alakoulun äidinkielen opetuksessa. Ja toivottavasti perheissä innostutaan räppäämään yhdessä!

"Alotetaan, rohkeesti kokeillaan
päästä sanotetaan, keksi jotain nokkelaa
ja sille riimi, alatko jo päästä kiinni?"

Kirjan ääneenlukeminen oli innostavaa, mutta täytyy myöntää, että kesti aikansa löytää oikea rytmi. Jos haluat haastaa itsesi ääneenlukijana, suosittelen kokeilemaan tätä kirjaa.

Kuuntelin myöhemmin tekstin äänikirjana ja ajattelin: "Ahaa, noin se olisi pitänyt lukea". Äänikirja on ihan huikea. Elastinen esiintyy siinä itse ja muina ääninä kuullaan Heljä Heikkinen, Yasmine Yamajako ja Markku Wettenranta. Mukana on myös musiikkia, mikä nostaa kuunteluelämyksen ihan toiselle tasolle.

"Mitä sä ootat, nyt messiin vaa lähde. Sul on sisälläsi luovuuden lähde!"

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.



LUE MYÖS:

Testaa millainen ääneenlukija olet