Sana supersankari ei herätä minussa erityisen positiivisia mielleyhtymiä. Sanasta tulee mieleeni tappeluita, väkivaltaa, naurettavia asuja, naamioita, salailua, peitettyjä identiteettejä ja luonnottomia kykyjä. Sana uhkuu maskuliinisuutta ja testosteronia.
En siis ollut kovinkaan iloinen, kun huomasin, että tämän vuoden Helmet-lukuhaasteessa ja Pienessä Helmet -lukuhaasteessa yhtenä kohtana on "sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista".
Vaikka luinkin lapsena sarjakuvia Mustanaamiosta, nyt ne eivät kiinnosta. Eivätkä kiinnosta Batman, Teräsmies tai Hämähäkkimieskään.
Mutta voisiko supersankari ollakin ihan jotain muuta, aivan toisenlainen?
Voisiko supersankari olla nainen?
Kyllä tietysti, miksikäs ei.
Voisiko supersankari olla vanha?
Hmmm...
Annika Sandelin on kirjoittanut lastenromaanin supersankarista, joka on vanha nainen. Kun isoäiti lensi (kuv. Jenny Lucander, suom. Veera Antsalo, Teos & Förlaget 2022) sopii täydellisesti Helmet lukuhaasteen kohtaan "sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista".
Yhdeksänvuotias Joel joutuu vastentahtoisesti asumaan pariksi viikoksi isoäitinsä luokse, kun vanhemmat lähtevät liikematkalle. Joel on varma, että isoäidin luona on tylsää. Siltä alkuun vaikuttaakin. Isoäiti ei näytä juuri muuta tekevän kuin pelaavan pasianssia.
Vaarin vanhoja Mustanaamio-sarjakuvia lukiessa Joelin elämä isoäidin luona tuntuu sentään siedettävältä. Koulusta Joel löytää uuden ystävän Jeminan, joka on myös hurahtanut supersankareihin.
Sitten alkaa tapahtua. Ensin isoäidin lapaluissa näkyy vain pari harmaata kyhmyä. Isoäiti ei ole niitä huomaavinaankaan, mutta Joel huolestuu. "Et kai sinä kuolla aio?" hän kysyy isoäidiltä, joka vaan hekottelee.
Seuraavana aamuna isoäidin selkään on kasvanut suuret siivet. Lentokyvyn lisäksi isoäiti näyttää saaneen toisenkin supervoiman. Hänestä on tullut hurjan vahva. Isoäidin tukevassa otteessa Joelkin pääsee lentoretkelle öiselle taivaalle.
"Hiukset hulmusivat ja korvat menivät lukkoon. Suljin silmäni ja tunsin kylmän ilman painautuvan otsaa vasten. Kun vauhti hidastui ja lensimme vaakasuoraan, katsoin raitiolinjoja, jotka kiemurtelivat kuin hopeiset madot kaukana alhaalla. En tuntenut pelkoa, vain vapautta, joka tuntui niin suurelta, että se hädin tuskin mahtui rintakehääni."
Jos on supervoimat saanut, täytyy niitä tietysti käyttää muuhunkin kuin huvitteluun. On pistettävä kampoihin pahoille ihmisille ja yritettävä auttaa. Adrenaliiniryöpyn vallassa on helppo rynnätä paikalle ja tehdä niin kuin uskoo oikein olevan, mutta seuraukset pitää pystyä kantamaan vielä päivienkin päästä.
Ehkä supersankarin elämä ei olekaan ihan niin hohdokasta kuin Joel tai isoäiti ovat luulleet? Kuka oikeastaan jaksaa supersankarin elämää noin pidemmän päälle?
Seitsenvuotiaani piti kirjasta kovasti. Luimme sitä iltasatukirjana. Yhtenä iltana emme ehtineet kirjaa lukea, koska lasten uutislehden parissa vierähti niin kauan. Seuraavana aamuna tytär sanoi pontevasti: "Tänä iltana mä kyllä sitten haluan lukea sitä Kun isoäiti lensi -kirjaa".
Jenny Lucanderin kuvitus on hieno. Erityisesti pidin väreissä kylpevistä kokoaukeaman kuvista. Lucander oli kuvannut Joelin tummaihoiseksi, vaikka tekstin perusteella niin ei olisi tarvinnut olla. Mukavaa, että monikulttuurisuus näkyy lastenkirjakuvituksissa entistä useammin.
Supersankarin kuva Pixabaystä.
Samaan jatkoon, meidän poikien lempikirjasarja tällä hetkellä on Käsikirja supersankareille (olisiko tässä kuusi osaa tällä hetkellä).7-vuotiaalla on yksi osa ns. pulpettikirjana koulussa. Päähenkilö on koulukiusattu tyttö, joka löytää kirjastosta kirjan, jossa kerrotaan miten tullaan supersankariksi. Aika vähän tekstiä per sivu, mutta todella koukuttava. Kirjan lopussa on myös faktaosuus kiusaamisesta.
VastaaPoistaKiitos vinkistä! Kuulostaa tosi kiinnostavalta sarjalta.
Poista