Lasse-Maijan Vallila avautuu entistä nuoremmille lukijoille

Tyttäreni eskarissa lapsille luettiin Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarjaa, ja tyttäreni piti sarjan kirjoista kovasti. Mutta sitten tuli päivä, jolloin Muumion kirous oli liikaa eräälle ryhmän tytöistä. Hän näki painajaisia, ja kirja jätettiin kesken. Ei enää Lasse-Maijoja, oli opettajien päätös.

Nyt on hyviä uutisia kaikille päiväkoti-ikäisille. Martin Widmark on aloittanut uuden sarjan nimeltään Berättelser från Valleby, joka on suunnattu nuoremmille lapsille kuin Lasse-Maijan etsivätoimistot. Sarja on helppolukuisempi ja soveltuu ääneen tai itse luettavaksi. Tarinat eivät ole aivan yhtä jännittäviä kuin Lasse-Maijan etsivätoimistoissa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kirjat olisivat tylsempiä. Huumoria on enemmän.

Ensimmäisessä tarinassa Det mystiska brevet (Bonnier Carlsen 2022) tavataan alle kouluikäiset veljekset Eskil ja Folke Bacon. He asuvat samassa Vallilan pikkukaupungissa kuin Lasse ja Maijakin ja haaveilevat tulevansa isoina salapoliiseiksi. Lasse ja Maija ovat heidän idoleitaan.

Pojille tarjoutuu loistava tilaisuus treenata salapoliisitaitojaan, kun selviää, että posteljooni Franco Bollolla on kiperä ongelma. Franco on kaatanut vahingossa kahvikuppinsa yhden kirjeen päälle, eikä saa enää selvää osoitteesta. Onko tosiaan niin, että ensimmäistä kertaa elämässään häneltä jää kirje jakamatta?

Ei, sillä Eskil ja Folke rientävät apuun. Pojat ovat varmoja, että saavat tapauksen ratkaistua, vaikka vaikeuksiakin on luvassa. Eskil ja Folke eivät esimerkiksi osaa vielä lainkaan lukea. Sinnikkäästi he kuitenkin seuraavat posteljoonin kanssa johtolankoja, joten luvassa on onnellinen ja yllätyksellinenkin loppu.

Lyhyt ja helppolukuinen tarina on kuvitettu kauttaaltaan Helena Willisin värikkäin kuvin. Kirja on niin mukavannäköinen, että tällaista luulisi äskettäin lukemaan oppineen lapsen jaksavan itsekin lukea.

Kirjaa ei ole vielä suomennettu, mutta toivottavasti se saadaan pian suomenkielisten lukijoidenkin ulottuville. Teksti on kyllä niin helppoa, ettei ollut mitään vaikeuksia tulkata sitä tyttärelleni. Hän sai kirjan tuliaisiksi mummun ja vaarin Tukholman matkalta.

Kesän pakollinen nostalgiapläjäys: Camilla Mickwitzin Jasonin kesä

Kesä ei ole kesä ilman Camilla Mickwitzin kirjaa Jasonin kesä (Weilin+Göös 1986, 6. p.) Kirja kuuluu jokakesäiselle lukulistalleni. Kirja on ilmestynyt alun perin vuonna 1976 ja sen kuvamaailma on niin tunnistettavasti omasta lapsuudestani.

Aivan kuten minä lapsena, Jason asuu kerrostalossa muiden kerrostalojen ympäröimänä äitinsä Kaarinan kanssa. Minun perheeseen kuului tosin itseni ja Kaarina-äidin lisäksi muitakin jäseniä, mutta meillä oli samanlainen pieni, hämärä, asfaltin peittämä piha kuin Jasonilla. Jasonin on vaikea keksiä siellä mitään kivaa tekemistä, eikä hän nauti kesälomastaan ollenkaan. Itse asiassa lämmin sää on ainoa asia, mistä edes huomaa olevan kesä.

Onneksi eräänä päivänä kaikki muuttuu. Äiti ja Jason matkustavat pois kaupungista. Maalla he majoittuvat lomakotiin. Se on hurmaava keltainen puutalo maisemassa, joka on kuin taulu. Lomakodissa mistään ei tarvitse huolehtia. Joku muu laittaa ruoan ja siivoaa. Ei tarvitse muuta kuin olla ja maata rannalla. Huoneen pyöreästä ikkunasta näkyy meri.

Ensi alkuun lomakodin asukkaat viihtyvät omissa oloissaan, mutta Jason kaipaa seuraa. Hän järjestelee ruokasalin pöydät parempaan järjestykseen ja jopas ihmiset alkavat jutella toisilleen. Yhteistä touhua alkaa riittää rannalla, pihalla ja seurusteluhuoneessa. Kaikilla on hauskaa, kunnes loma on lopussa ja on aika palata kaupunkiin.

Voi suloista nostalgiaa! Kertokaapa minulle, onko jossain vielä tällaisia lomakoteja, joissa perheenäiti voisi vain olla ja levätä, eikä mistään tarvitsisi huolehtia. Omalla lomareissullamme päädyin kokkailemaan airbnb-huoneistossa, mikä ei ollut kauhean rentouttavaa. No, välillä onneksi sentään pääsin hotellien notkuvien aamiaispöytienkin ääreen.

Immi Hellén: Kesäilta

 

Kesäilta

Niityllä sirkka viulua soittaa,
tahdissa sääski tanssia koittaa,
titteri teijaa, perhoset leijaa,
kaunis on kesäilta.

Aurinko kultaa peltojen multaa,
nurmien nukkaa, puuta ja kukkaa,
titteri teijaa, perhoset leijaa,
kaunis on kesäilta.

- Immi Hellén -

 

Bookcrossing — Kiertävä kirja ei sammaloidu!

Oli kuuma ja aurinkoinen heinäkuun päivä Iisalmessa. Vettä soliseva suihkukaivomonumentti (Anu Matilaisen Olvin synty) veti puoleensa. Ehkä siitä lennähtäisi iholle muutama viilentävä pisara. Tarkkana tyttönä kahdeksanvuotiaani huomasi kiveyksellä taideteoksen tuntumassa pussin, jossa näytti olevan kirja. Oliko joku unohtanut sen?

Ei ollut, selvisi pian. Kirjan sisäkanteen oli kiinnitetty lappu, jossa luki:

"Tämä ei ole kadonnut kirja, vaan se on tarkoituksella jätetty löydettäväksi. Ota mukaasi, mene osoitteeseen www.bookcrossing.com ja kerro, missä kirja on nyt. Kirjan aiemmat lukijat tahtovat tietää sen seikkailuista. Tämän jälkeen voit lukea kirjan ja päästää sen taas vapauteen jonkun toisen löydettäväksi."

Olimme löytäneet bookcrossing-kirjan. Bookcrossing on kansainvälinen liike, jonka ideana on vapauttaa kirjat pölyttymästä hyllyistä vapaasti luettavaksi. Mottona voisi olla vaikka Kiertävä kirja ei sammaloidu!

Bookcrossaajat vapauttavat kirjoja julkisille paikoille ohikulkijoiden löydettäväksi ja luettavaksi. Kirjat on merkitty seurantakoodilla, jonka avulla niiden liikkeitä voi seurata www.bookcrossing.com-sivustolla. Rekisteröityneet bookcrossaajat voivat tehdä kirjoista vapautusilmoituksia, joissa kerrotaan minne ja milloin kirja vapautuu.

Meidän löytämämme kirja oli Lena Ollmarkin Kesätallin salaisuus (Stabenfeldt 2001, suom. Timo Hirvonen). Se kertoo teini-ikäisistä Katista ja Cillasta, jotka ovat parhaat ystävykset. Tytöt pääsevät viettämään unelmiensa kesälomaa tallilla Björkgårdenin kartanon maisemissa kahden vuokrahevosen kanssa.

He tutustuvat pariin söpöön motocross-poikaan ja kartanossa asuvaan iäkkääseen Louise-rouvaan, joka tietää talliin liittyvän surullisen tarinan. Pian tytöistä alkaa tuntua, että tallilla kummittelee. Läheiseen autiomökkiin majoittuu kaksi biologia, jotka väittävät etsivänsä harvinaista kasvia, mutta tytöistä heissä on jotain epäilyttävää. Jotain outoa on selvästi tekeillä. Mitä kaikkea ehtiikään tapahtua, ennen kuin kesäloma on ohi?

Kesätallin salaisuus oli viihdyttävä ja jännittävä kertomus. Se ei oikeastaan ollut tarkoitettu vielä kahdeksanvuotiaalle, mutta tyttäreni halusi ehdottomasti, että luen sen hänelle. Hän oli ollut juuri heppaleirillä ja hevosasiat kiinnostivat suunnattomasti.

Voisi sanoa, että kirja pelasti kesälomareissumme. En ollut pakannut mukaan ollenkaan kirjoja. Olimme liikkeellä junalla, ja matkatavaroiden piti olla mahdollisimman kevyet. Olin ajatellut, että e-kirjat riittäisivät hyvin. Yllättäen tyttäreni ei pitänytkään ollenkaan siitä, että luin hänelle iltasatua puhelimen näytöltä. Hän syytti minua koko ajan siitä, että en ollut ottanut kirjoja mukaan. Niinpä kun hän löysi kirjan, hän oli onnensa kukkuloilla.

Loppumatkan ajan hän yritti nähdä bookcrossing-kirjoja kaikkialla muuallakin, minne menimme. Minusta se tuntui järjettömältä, sillä todennäköisyys sellaisen löytämiseksi tuntui olevan häviävän pieni.

Oudointa oli, että Kajaanissa tytär oikeasti taisi nähdä toisenkin bookcrossing-kirjan erään patsaan juurella. Luin bookcrossing-sivustolta, että meneillään oli Patsasvapautushaaste 2022. Kauempaa katsottuna patsaan luona näytti olevan pussiin pakattu kirja. Valitettavasti patsas oli jäänyt loukkuun korkeiden työmaa-aitojen sisään, joten emme päässeet tutkimaan pussia tarkemmin.

Kesätallin salaisuus matkasi kanssamme Iisalmesta Kajaaniin ja Kajaanista Oulun kautta Kokkolaan, kunnes päätyi Helsinkiin. Vapautimme sen keskiviikkona puistonpenkille Linnanmäen eteläportin eli Helsinginkadun puoleisen sisäänkäynnin ulkopuolelle. Toivottavasti joku löytää sen ja poimii mukaansa.

Onko sinulla kokemuksia bookcrossingista?

Mid-year Book Freak Out Tag 2022

Yli puolet tästä vuodesta on jo eletty. Päätin, että nyt olisi juuri oikea aika tehdä Mid-year Book Freak out Tag. Vuosien varrella olen bongannut tämän haasteen ties kuinka monesta kirjablogista. En ole oikein selvillä sen alkuperästä, ja huomasin, että siitä oli hieman toisistaan eroavia versioita. Tässä on meidän versiomme.

Teimme tämän yhdessä kahdeksanvuotiaan tyttäreni S:n kanssa. Me molemmat vastasimme omasta puolestamme. S:n vastauksista paistaa tuore poni-innostus. Hän oli kesäkuussa heppaleirillä, ja viikossa hänestä sukeutui täysverinen heppatyttö.

1. Paras tähän mennessä lukemasi (tai sinulle luettu) kirja tänä vuonna?

S: Mysteerijengi — Kirjaston kiusanhenki [kirjoittanut Juha-Pekka Koskinen, kuv. Saana Nyqvist, esitelty täällä]

Äiti: Olen lukenut paljon loistavia kirjoja, mutta ehkä nostan tähän Helena Ruuskan kirjoittaman Mary Gallen-Kallelan elämäkerran Olisit villiä villimpi. En ole koskaan ennen lukenut yhtä hyvin ja kiinnostavasti kirjoitettua elämäkertaa. Vaikka teos on pitkä, se piti otteessaan, ja oli vaan pakko lukea eteenpäin.

2. Paras tähän mennessä lukemasi jatko-osa tänä vuonna?

S: Lemmikkilekuri-sarjan Ystävä pulassa [kirjoittanut Darrell & Sally Odgers]. Se kertoo eläinlääkäri Jaanasta ja sen eläinavustajasta Nappi-koirasta. Tässä kirjassa ne auttavat tammaa synnytyksessä.

Ä: Tykkäsin Eve Hietamiehen Numeroruuhkasta, joka on neljäs osa Antti ja Paavo Pasasen elämää seuraavassa sarjassa. Lastenkirjojen puolelta Elina Karjalaisen Uppo-Nalle ja Merikarhun tytär hurmasi minut.

3. Tänä vuonna ilmestynyt teos, jota et ole vielä lukenut, mutta haluaisit?

S: Onnenkepparit — Kummituskeppari [kirjoittanut Merja ja Marvi Jalo], koska Olivia ja muut tytöt näkevät siinä kummituskepparin. Mä en ole ikinä nähnyt sellaista, enkä tiedä, miltä se näyttää.

Ä: Laura Baldinin romaani Uuden ajan opettaja kiinnostaa kovasti. Se kertoo montessori-pedagogiikan kehittäjästä Maria Montessorista.

4. Mitä loppuvuodesta ilmestyvää uutuuskirjaa odotat eniten?

S: Tietopalat — Uljas hevonen [kirj. Marika Riikonen, kuv. Jasmi Ritola, ilmestyy syyskuussa]. Hevosista on kiva lukea.

Ä: Syyskuussa ilmestyvää Mari Tossavaisen teosta Ella — Helene Schjerfbeck. Tossavainen avaa uuden näkökulman kuuluisaan taiteilijaan arkistomateriaalin ja Scherfbeckin kirjeenvaihdon kautta. Schjerfbeck allekirjoitti entiselle kotiopettajalleen Lina Ingmanille kirjoittamat kirjeensä lapsuudenaikaisella lempinimellään Ella.

5. Mikä on ollut pahin pettymys?

S: Arttu Unkarin Isämies ja räjähtävä kakka. En jaksanut kuunnella kuin vähän alkua.

Ä: Luin Helmet-lukuhaastetta varten (kohtaan 25. "kirjan nimessä on ilmansuunta") uudestaan Astrid Lindgrenin kirjan Peppi Pitkätossu Etelämerellä. En oikein ymmärrä, miksi lukukokemus oli tällä kertaa niin huono. Peppi ei ole koskaan ollut lempihahmojani, mutta nyt minun oli jotenkin vaikea edes sietää häntä. (Ehkä tunnen liian monta oikean elämän "Peppi Pitkätossua"?)

6. Mikä on ollut suurin yllättäjä?

S: Kesätallin salaisuus [kirjoittanut Lena Ollmark]. Se on bookcrossing-kirja, jonka löysin Iisalmesta ihan yllätyksenä. Se oli tarkoitettu vähän vanhemmille lapsille, mutta tykkäsin siitä.

Ä: Raili Mikkasen nuortenkirja Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää Minna Canthin tyttärestä Ellistä oli iloinen yllätys. Ei ole ollenkaan itsestään selvää, että aikuinen viihtyy nuortenkirjan parissa, mutta tämä oli hyvä. Ehkä lukukokemusta paransi se, että luin kirjaa Minna Canthin kotikonnuilla Kuopiossa. Olin vieläpä majoittunut ihan Kanttilan tuntumaan.

7. Kuka on uusi lempikirjailijasi?

S: Helena Bross

Ä: Juuri nyt olen tykästynyt tietokirjailija ja kirjallisuushistorioitsija Minna Maijalaan. Olen lukenut häneltä tänä vuonna pari teosta ja aion lukea lisää.

8. Fiktiivinen kirjan hahmo, johon viimeisimpänä olet ihastunut?

S: Ei Risto Räppääjä ainakaan.

Ä: Voiko fiktiiviseen hahmoon ihastua? Niin ei ole tainnut käydä minulle ikinä.

9. Uusin lempihahmosi?

S: Lemmikkilekuri-sarjan Nappi-koira eli tohtori Jaanan eläinavustaja

Ä: Vaikea kysymys. Päähenkilö Saara Turusen romaanissa Sivuhenkilö sekä Anni Saastamoisen Sirkka samannimisessä romaanissa olivat molemmat jotenkin tunnistettavia. Toisten tähtien alla minusta olisi saattanut tulla kumpi vaan heistä. Pidin myös Alma Whittakerista Elizabeth Gilbertin romaanissa Tämä kokonainen maailmani.

10. Mikä kirja sai sinut itkemään?

S: Mua kirjat eivät itketä.

Ä: Aika moni kirja on itkettänyt minua tänä vuonna. Viimeisimpänä minut sai kyyneliin kaksi lapsen kuolemaa käsittelevää kirjaa: Maggie O'Farrellin Hamnet ja Patricia Lockwoodin Kukaan ei puhu tästä.

11. Mikä kirja teki sinut onnelliseksi?

S: En mä tiedä.

Ä: Ehkä Ursula Valan Kuoleman monet kasvot — Totuus oikeuslääkärin työstä, koska löysin sieltä yhdestä lauseesta tunnustusta myös omalle työlleni. Lämmittihän se mieltä.

12. Mikä on suosikkisi tänä vuonna kirjoittamistasi postauksista?

S: En mä mitään oo kirjoittanut.

Ä: Olen kirjoittanut niin vähän tänä vuonna. Monet hyvät postaukset ovat jääneet vain ajatuksen tasolle. Tyytyväisin olen ehkä Paula Nivukosken Onnellisia aakkosia esittelevään postaukseen.

13. Kaunein kirja, jonka olet ostanut tai saanut tänä vuonna?

S: Äidiltä saamani Suuri karttakirja on kaunis [tekijät Aleksandra Mizielińska ja Daniel Mizieliński]

Ä: Muistanko mä edes, mitä kaikkea olen saanut tai ostanut. Ainakin arvostelukappaleena Karistolta saamani Reetta Niemelän ja Karoliina Pertamon Ystävä joella on kaunis kokonaisuutena. Pertamon kuvituksen lisäksi myös Niemelän teksti on kaunista.

14. Mitkä kirjat haluat lukea vuoden loppuun mennessä?

S: Ainakin ne Lukutiikerit, jotka lainasin maanantaina kirjastosta eli 

• Ihanat ponit
• Poni pelastaa prinsessan
• Hip hei, heppakouluun!
• Ponitalleilla tapahtuu

Ä: TBR-listani on pitkä, mutta ei minulla ole paineita sen suhteen, että jotain pitäisi välttämättä saada luettua juuri tänä vuonna.
Kesällä olisi kiva lukea S:lle Goscinnyn ja Sempén kirja Nikke kesälomalla. Se on klassikko, jota luin jo lapsena. Tajusin juuri, että juuri tähän kirjaan täytyy perustua ikuinen kaipuuni päästä täysihoitolaan.
Ainoa kirja, joka on pakko lukea vuoden loppuun mennessä, on kirja viimeiseen kohtaan, joka minulta puuttuu Helmet-lukuhaasteesta, eli jokin Lähi-idästä kotoisin olevan kirjailijan kirjoittama teos. Ei hajuakaan, mikä se voisi olla. Saatan päätyä lukemaan jonkin Raamatun kirjoista, jos en keksi muuta. Kai riittää, että lukee vain yhden? En aio kahlata läpi koko Raamattua. 

Oletko sinä tehnyt Mid-year Freak Out -tägiä nyt tai aiempina vuosina? Laita linkki kommentteihin, niin käyn katsomassa.

Helene Schjerfbeckin ja muiden maalarisiskojen Pariisin vuodet sarjakuvana

Helene Schjerfbeck, jonka päivää tänään vietetään, oli yksi neljästä maalarisiskosta. Helene Schjerfbeck, Maria Wiik, Helena Westermarck ja Ada Thilén aloittivat opintonsa Helsingissä Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Saatuaan opetusta Adolf von Beckerin yksityisakatemiassa he matkustivat kukin sopivan tilaisuuden tullen jatko-opintoihin Pariisiin, vaikka siihen maailman aikaan heille eivät auenneetkaan samat ovet kuin miespuolisille taiteilijoille. 

Reetta Niemensivun hieno sarjakuvateos Maalarisiskot (Suuri Kurpitsa 2019) kertoo näiden naistaiteilijoiden opiskeluajoista Pariisissa 1880-luvulla. Maalarisiskot oli nimitys, jolla naiset kutsuivat toisiaan.

 

Niemensivu on laittanut Ada Thilénin kuvailemaan taiteilijaystävyksiä seuraavasti:

"Helene maalaa tunteella, etsien jotain mitä muut eivät näe.

Maria maalaa järjellä. Hänestä on tullut suosittu muotokuvamaalari.

Helenalla on aina paljon sanottavaa. Hän ei jää koskaan sanattomaksi: 'Luulin että taidemaailma olisi ollut naisille avoin. Mutta ei!' - -

Minä puhun vähän ja ajattelen paljon. Jos vain saan maalata rauhassa maisemia olen onnellinen."

Vaikka Maalarisiskot kuvaa kaikkia neljää naista, pääosaan taitaa kuitenkin nousta Schjerfbeck. Helenelle Pariisin ajat olivat henkireikä ja pakoa kodin ahdistavasta ilmapiiristä. Hänen äitinsä ei koskaan ymmärtänyt tyttären maalausintoa ja olisi suonut tämän omistautuvan enemmän kotitöille.

Ammatillisesti Pariisin aika oli maalarisiskoille merkittävää. He saivat uusia vaikutteita. Pönöttävästä historiamaalauksesta siirryttiin realistisempaan ilmaukseen. Impressionismin hengessä suunnattiin ulos maalaamaan. Väripaletti sai uusia sävyjä ja siveltimenvedot varmuutta.

"Totuus enemmän kuin kauneus! Se on meidän maalarisiskojen motto!" julistaa Helena Westermarck teoksessa.

Luen harvoin sarjakuvateoksia, enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Maalarisiskot oli iloinen yllätys. Niemensivu on onnistunut loistavasti. Aihe oli kiinnostava, tekstit mielenkiintoisia ja kuvailmaisu nautittavaa. Pidin kovasti teoksen rauhallisesta ja harmonisesta värimaailmasta.

Täytynee lukea Niemensivun muitakin sarjakuvia.

Reetta Niemensivu: Maalarisiskot
Kustantaja: Suuri Kurpitsa 2019

 

 

Kajaanin linnassa Eino Leinon päivänä

Eino Leinon patsas Kajaanin Rantapuistossa

Eino Leinon ensimmäinen painettu runo oli Kajaanin linna, joka julkaistiin Hämeen Sanomissa 26.9.1890. Tänään pääsen lukemaan runon autenttisella paikalla Kajaanin linnan raunioilla.

Yritän muistaa raunioilla, mitä Leino runossaan kirjoitti:

"Ei aina ollut ole linna tää näin autio,

eikä aina oo sen muurit olleet kiviraunio.

Kivet kilkkaa mainetöitä maamme suurten sankarten,

paadet paukkaa taisteloita, kalskeheita kalpojen."

Kajaanin linna

Hyvää Eino Leinon päivää ja runon ja suven päivää!