Kesä ei ole kesä ilman Camilla Mickwitzin kirjaa Jasonin kesä (Weilin+Göös 1986, 6. p.) Kirja kuuluu jokakesäiselle lukulistalleni. Kirja on ilmestynyt alun perin vuonna 1976 ja sen kuvamaailma on niin tunnistettavasti omasta lapsuudestani.
Aivan kuten minä lapsena, Jason asuu kerrostalossa muiden kerrostalojen ympäröimänä äitinsä Kaarinan kanssa. Minun perheeseen kuului tosin itseni ja Kaarina-äidin lisäksi muitakin jäseniä, mutta meillä oli samanlainen pieni, hämärä, asfaltin peittämä piha kuin Jasonilla. Jasonin on vaikea keksiä siellä mitään kivaa tekemistä, eikä hän nauti kesälomastaan ollenkaan. Itse asiassa lämmin sää on ainoa asia, mistä edes huomaa olevan kesä.
Onneksi eräänä päivänä kaikki muuttuu. Äiti ja Jason matkustavat pois kaupungista. Maalla he majoittuvat lomakotiin. Se on hurmaava keltainen puutalo maisemassa, joka on kuin taulu. Lomakodissa mistään ei tarvitse huolehtia. Joku muu laittaa ruoan ja siivoaa. Ei tarvitse muuta kuin olla ja maata rannalla. Huoneen pyöreästä ikkunasta näkyy meri.
Ensi alkuun lomakodin asukkaat viihtyvät omissa oloissaan, mutta Jason kaipaa seuraa. Hän järjestelee ruokasalin pöydät parempaan järjestykseen ja jopas ihmiset alkavat jutella toisilleen. Yhteistä touhua alkaa riittää rannalla, pihalla ja seurusteluhuoneessa. Kaikilla on hauskaa, kunnes loma on lopussa ja on aika palata kaupunkiin.
Voi suloista nostalgiaa! Kertokaapa minulle, onko jossain vielä tällaisia lomakoteja, joissa perheenäiti voisi vain olla ja levätä, eikä mistään tarvitsisi huolehtia. Omalla lomareissullamme päädyin kokkailemaan airbnb-huoneistossa, mikä ei ollut kauhean rentouttavaa. No, välillä onneksi sentään pääsin hotellien notkuvien aamiaispöytienkin ääreen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti