Kuinka paljon on ääretön? Voiko sitä selittää lapselle?

Kuinka paljon on ääretön? Miljardibiljarditsiljoonaa vai enemmän? Entä paljonko on ääretön plus yksi? Voiko asiaa selittää lapselle?

Tyttäreni sai fyysikkoveljeltäni syntymäpäivälahjaksi Jukka Laajarinteen tuoreen kirjan Mahdottoman suuri puu — Tarina äärettömästä (Gaudeamus 2020). Kirjan hieno kuvitus on Mari Luoman käsialaa. Kyseessä on lasten kuvakirja ja tietokirja, jossa pohditaan äärettömän käsitettä tarinan lomassa.

Teos aloittaa Gaudeamus-kustantamon ja Helsingin yliopiston Tiedekasvatuskeskuksen lasten tiedekirjojen sarjan, joka tuo tutkittua tietoa lasten ulottuville pirteässä, houkuttelevassa ja uteliaisuutta herättävässä muodossa. Sarjan kirjojen tarkoituksena on tukea oppimista ja kiinnostusta tieteeseen. En malta odottaa, mitä muita kirjoja on tulossa.

Takakannen mukaan teos on suunnattu 6-9-vuotiaille, mutta sopii herättelemään kaikenikäisten ajatuksia.

Minua kiinnosti suuresti nähdä, millä tavoin Laajarinne pystyy käsittelemään lapsille sopivalla tavalla näin abstraktia ja filosofistakin asiaa. Lopputulos on hieno.

Kirjassa sukelletaan hyönteismaailmaan. Pikkuisista otuksista koostuvan Kekomielen pesä on ison puun juurella, aurinkoisella puolella. Sen asukkaat ovat yksinään aika hölmöjä, mutta isossa joukossa, tuntosarvet yhteen lyötyinä ne pystyvät järkevään ajatteluun.

Eräänä päivänä Kekomielessä syntyy kiistaa siitä, mikä on maailman suurin luku. Munimisen työläännyttämä kuningatar ei jaksa kuunnella parven hälinää, vaan määrä otukset tutkimusmatkalle yllä levittäytyvään puuhun. Alkaa todellinen seikkailu, kun Kekomieli lähtee kartoittamaan puun tuntemattomia oksia.

Seikkailun varsinaiset sankarit ovat mittarimato Oukka ja parven pienin jäsen Riikkinen, joka pienestä koostaan huolimatta taitaa olla fiksumpi kuin Kekomielen jäsenet keskimäärin.

Riikkisen ja Oukan syventyessä henkevään keskusteluun ne eksyvät muista parven jäsenistä. Parvi jakautuu muutenkin, sillä aina kohdatessaan oksan haaran puolet ryhmästä lähtee vasemmalle ja puolet oikealle. Ja haaroja puussa tuntuu riittävän, lähes loputtomasti.

Matkalla Riikkinen ja Ouka tapaavat monia kiintoisia olioita ja joutuvat ratkomaan erikoisia kysymyksiä.

Mököjäkäräinen on masentunut sukunsa katoamisesta. Sillä on ollut esivanhempia jokaisessa edellisessä polvessa tuplasti enemmän kuin seuraavassa, joten yhdeksän sukupolvea sitten esivanhempia oli 1024 ja 50 sukupolvea sitten varmaan yli tuhat biljoonaa.

Esivanhempia on täytynyt olla 92 polvea sitten niin paljon, että ne ovat painaneet yhtä paljon kuin koko maapallo. Vai kuinka? Nyt mökömäkäräisiä on kuitenkin vain muutama siellä täällä. Eikö se ole merkki uhkaavasta sukupuutosta?

Mäihämainareita puolestaan näyttää yhä olevan valtavan monta. Ne vakuuttavatkin, että niitä on ääretön määrä. Silti niiltä onnistuu jako kahteen joukkueeseen jalkapallon peluuta varten.

"'Omituista', Riikkinen mutisi.
'Jos tuo oli sinusta omituista, niin mitäpä sanot tästä? Ne, jotka olivat saaneet parittoman luvun — ykkönen, kolmonen, viitonen ja niin edelleen — astuivat vasemmalle. Parilliset — kakkonen, nelonen, kuutonen ja niin edelleen — astuivat oikealle. Saatiin kaksi joukkuetta. Kumpikin jono oli päättymätön. Niissäkään ei ollut loppua. Kumpikin joukkue oli siis aivan yhtä suuri kuin alkuperäinen jono oli ollut. Mäihämainarit eivät jakamalla vähene!'"

Moninaisten mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen tutkimusmatka päättyy onnellisesti. Kaikki palaavat Kekomieleen viisastuneina, mutta toisaalta pää täynnä kysymyksiä, jotka jäivät vaille vastausta. Tutkimusretket eivät koskaan lopu. Uteliaille mielille on aina olemassa löydettävää.

Kirja oli juuri sellainen, josta olisi pitänyt keskustella lapsen kanssa lukemisen jälkeen, mutta se veti meidät molemmat aika sanattomiksi. Minulla oli vähän samanlainen olo kuin Riikkisellä:

"Kohta illan ensimmäiset tähdet jo tuikkivat taivaalla. Niitä katsellessaan Riikkinen tunsi itsensä hirmuisen pieneksi. Riikkinen oli hirmuisen pieni. Miten valtava maailmankaikkeus olikaan!
    Riikkinen tunsi kaikkien selkäkarvojensa nousevan ihmetyksestä pystyyn. Vai johtuiko se sittenkään ihmetyksestä? Ilma oli viilentynyt nopeasti auringon laskettua. Ehkä Riikkisellä olikin kylmä!"

Kietouduin lämpimästi peittooni ja yritin kysellä tyttäreltä, mitä mieltä hän oli kirjasta. Tarina oli kuulemma kiva, mutta luulenpa, että tieteellinen aspekti jäi vähän hämäräksi. [Niklas, ehkä sun täytyy itse tulla keskustelemaan tästä kirjasta S:n kanssa — sitten kun vierailuja taas voi tehdä.]

Jukka Laajarinteen aiemmatkin teokset ovat viehättäneet meitä. Lasten Finlandia-palkintoehdokkaanakin olleesta kirjasta Isä vaihtaa vapaalle (WSOY 2013) pidimme tosi paljon. Myös kirja Multakutri ja suon salaisuus (WSOY 2017) kiinnosti kovasti.

Tämän uusimman kirjan aihe kummunnee Jukka Laajarinteen kirjailijanuraa edeltävästä elämästä. Hän nimittäin toimi aiemmin matemaattisten aineiden ja filosofian opettajana.

Teoksen ideoinnissa on ollut mukana asiantuntijoita Helsingin yliopiston tiedekasvatuskeskuksesta. Keskuksessa tutkitaan, toteutetaan ja kehitetään tutkimuspohjaista tiedekasvatustoimintaa. Keskuksen yhtenä tavoitteena on innostaa ja kannustaa luonnontieteellisten sekä matemaattisten alojen opiskeluun.

Innostuin lukiessani, että keskus järjestää lapsille muun muassa tiedeteemaisia syntymäpäiväjuhlia. Olisikohan tässä teema tyttären synttäreille ensi vuodeksi?


Jukka Laajarinne: Mahdottoman suuri puu - Tarina äärettömästä
Kuvitus: Mari Luoma
Kustantaja: Gaudeamus 2020


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020 
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 24 "vuonna 2020 julkaistu kirja".

"Muista pestä kädet", neuvoo Mimmit

Tyttären lauantaiaamu alkaa yleensä katselemalla televisiosta Mimmit Musapatti -ohjelmaa. Niin tänäänkin.

Suomen tunnetuimpiin lastenmusiikkiyhtyeisiin lukeutuva Mimmit on viihdyttänyt lapsia ja lapsenmielisiä jo yli 10 vuotta levyillä, TV-sarjoissa, animaatioissa, konserteissa ja kirjoissa.

Meilläkin on luettu Mimmeistä kertovia kirjoja. Hyllystämme löytyy Pauliina Lerchen kirjoittama ja Meri Mortin kuvittama Pakkasherra ja Kylmänhuokuja (Lasten Keskus 2012).

Kirjassa seikkailee mökissä Vaskimetsässä asuvat sisarukset Mimmit. Kalevalaista henkeä huokuvassa tarinassa Mimmit ihmettelevät, miksei talvi ala, vaikka joulu on jo tulossa. Reippaina tyttöinä Mimmit lähtevät etsimään Pakkasherraa ja saavat asiat järjestykseen.

Parhaillaan meillä on kirjastosta lainassa samojen tekijöiden kirja Mimmit ja luolan salaisuus (Lasten Keskus 2013). Siinä Vaskimetsään on tulossa syksy, mutta miksi osassa metsää on vielä ihan vihreää? Ja mikä on metsästä kuuluva outo ääni? Rohkeat tytöt käyvät selvittämään asiaa, ja niin Mimmien avulla saadaan Vaskimetsään lopulta syksy.

Kumpikaan kirjoista ei ole erityisen ajankohtainen näin kevään korvalla. Sen sijaan Mimmien uusin musiikkivideo on täydellisesti ajan hermolla. Pauliina Lerchen säveltämä Muista pestä kädet -laulu kertoo, kuinka koronavirus lähti liikkeelle torilta maailman toiselta puolelta, ja kuinka se on muuttanut meidänkin arjen oudoksi. Laulussa patistetaan torjumaan viruksia käsiä pesemällä.

Laulun nuotit ja sanat löytyvät Mimmien kotisivuilta. Videon voi katsoa Youtubesta.

Kiitos Mimmit! Tämä on ihan mahtava! Meillä tullaan taatusti katsomaan tätä paljon.

Kirja vie teatteriin silloinkin kun sinne ei oikeasti pääse

Maailman teatteripäivää vietetään tänään ikävissä merkeissä, kun koronaviruspandemia on sulkenut teatterit eikä esityksiä voi järjestää.

Meillä olisi ollut mieheni kanssa liput huomiseksi Kansallisteatteriin näytelmään Rikinkeltainen taivas, joka perustuu Kjell Westön romaaniin. Se jää tällä kertaa näkemättä. En aio selvittää, saisiko lippurahat takaisin. Kulttuuriala tarvitsee nyt kaiken mahdollisen tuen.

Kun teatteriin ei pääse, voi teatterista sentään nauttia kirjojen välityksellä. Meillä on lainassa kirjastosta Raija Airaksisen, Tuula Kallioniemen ja Jii Roikosen kirja Reuhurinne — Teatterikirja (Otava 2017). Teos on kattava tietopaketti teatterista ja teatteriesityksen järjestämisestä.

Tarinallisessa tietokirjassa seurataan Reuhurinteen oppilaiden teatterikerhoa. Kerhossa opitaan muun muassa teatterin historiasta ja eri teatterityypeistä.

Sitten päästään tositoimeen. Lämmittelyleikkejen jälkeen kokeillaan pantomiimia ja improvisaatiota sekä opetellaan erilaisia ilmeitä ja äänensävyjä.

Tottahan lasten täytyy päästä myös käymään oikeassa teatterissa. Siellä he tutustuvat teatterin eri ammattilaisiin ja pääsevät kiertämään teatteritaloa. Nähtyään teatterissa näytelmän lapset harjoittelevat teatterikritiikkiä.

Teatterikäynti on oppilaille sen verran vaikuttava kokemus, että lapset haluavat tehdä oman näytelmän. Esityksen valmisteluun tarvitaan valtavasti työtä. Näytelmän valinta, roolien jako ja harjoittelu ovat vain osa siitä kaikesta. Lisäksi täytyy tehdä rooliasut ja lavasteet, huolehtia äänistä ja valoista sekä mainostaa.

Kaikki työ on vaivan väärtti, kun vihdoin esirippu kohoaa ensi-illassa. Tietysti lapsia jännittää ja joltain on unohtua repliikit, mutta kaikki sujuu hienosti ja yleisö on tyytyväinen.

"Ensi-illan jälkeen näyttelijät juhlivat esityksen valmistumista ja iloitsevat onnistuneesta esityksestä."

Tämän teoksen avulla on hyvä pistää pystyyn oma näytelmäkerho ja valmistaa itse näytelmä.

Ala-asteelaisena perustin näytelmäkerhon ystävieni kanssa. Opettajamme tuki harrastustamme, ja saimme esittää näytelmiä äidinkielen tunneilla. Lisäksi esiinnyimme toisinaan kotipihoillamme naapureille ja ohikulkijoille. Kyllä meillä oli hauskaa!


Raija Airaksinen, Tuula Kallioniemi ja Jii Roikonen: Reuhurinne - Teatterikirja
Kustantaja: Otava 2017 



LUE MYÖS TÄMÄ

Teatteri kutsuu

Hirvivaari löytää jotain ihmeellistä

Kevät on tulossa. Lumet alkavat sulaa ja leskenlehdet puhkeavat kukkaan Mila Teräksen kirjoittamassa ja Terese Bastin kuvittamassa kirjassa Hirvivaarin ihmeellinen löytö (Karisto 2019).

Hirvivaari löytää sulavan lumen alta ihmeellisen möhkäleen. Sillä ei ole aavistustakaan mikä möykky oikein on, joten se päättää lähteä tiedustelemaan muilta metsäneläimiltä, tietävätkö ne möykyn todellisen laidan.

Se kyselee maalaistalon puutarhatontuilta, leikkiviltä karhunpoikasilta, Wanhan tawaran kauppaa pitävältä harakalta, rokkarikärpäseltä ja eteenpäin alati kiirehtivältä tuulelta. 

Useimmat lähtevät pohtimaan asiaa hyödyn näkökulmasta. Koska osoittautuu, ettei möykystä ole niille mitään hyötyä, ne eivät jaksa sen syvällisemmin miettiä, mikä möykky oikeastaan on. Jostain syystä Hirvivaari pitää möykkyä arvokkaana ja tärkeänä juuri sellaisena kuin se on.

"Siitä tuntui siltä kuin se olisi kantanut sarvissaan jotakin hyvin arvokasta kuin taivaalla valuva hunajainen aurinko."

"Oliko sillä mitään väliä, kuka möykky oli? Hirvivaari pohti.
Oikeastaan Hirvelle riitti se, että möhkäle oli juuri se mikä se oli, möhkäle."

Rauhoituttuaan möykyn äärelle ja keskittyessään siihen kunnolla Hirvivaari huomaa hämmästyksekseen, että möhkäle on elävä. Se hengittää ja sen sydän luo. Hirvivaari lausuu sille lempeitä ja rakastavia sanoja. Ihme tapahtuu. Möykky avautuu ja Hirvivaari näkee, kuka möhkäle on.

Näinhän se on tosielämässäkin. Voidaksemme avautua tarvitsemme lempeää hyväksyntää ja sitä, että meidät nähdään arvokkaina juuri sellaisina kuin olemme. Hyvillä sanoilla on suuri voima.

Mila Teräs on kertonut blogikirjoituksessaan kirjoittaneensa tarinan alun perin kouluissa luettavaksi saduksi osana Hyvien sanojen viikko -tempausta. Kertomus sopiikin erinomaisesti kyseiseen tarkoitukseen.

Terese Bastin humoristissävytteisessä kuvituksessa hehkuvat raikkaat värit. Kirkas keltainen ja vihreä tuovat mieleen kevään, mutta viileämmän sävyiset kuvat välissä muistuttavat, ettei kevät ole vielä kovin pitkällä.

Luimme tyttäreni kanssa kirjan viime vuonna jo heti tuoreeltaan. Nyt luimme sen uudestaan osana Pientä Helmet -lukuhaastetta. Haasteessa kehotetaan lukemaan "tunnetun henkilön suosittelema kirja" (kohta 20). 

Lähdin etsimään sellaista Tartu tarinaan -hankkeen nettisivuilta. Sivuilta löytyy lukulähetyksiä, joissa tunnetut henkilöt lukevat lastenkirjoja. Valittavana olisi ollut monta kiinnostavaa kirja, mutta keväisen aiheensa vuoksi valitsin jääkiekkoilija Joonas Nättisen lukeman Hirvivaarin ihmeellinen löytö. Lähetys ilmestyi alun perin osana isien iltasatuviikkoa, josta kirjoitin marraskuussa.

Kirjan luettuaan Nättinen ehdottaa kirjaan liittyvää puuhaa: "Voit keksiä tarinaan jatkoa tai vaikka piirtää siitä kuvan." Lisää toiminnallisia vinkkejä on listattu Tartu tarinaan -hankkeen nettisivuilla.

Tartu tarinaan -hankkeen lukulähetykset ovat muuten nyt loistavaa ajanvietettä lapsille, jotka joutuvat viettämään päivät kotona.

Täysin neljän seinän sisään ei mielestäni kannata eristäytyä. Kevät etenee. Tekee hyvää päästä välillä ulos kävelemään — varsinkin ihanina aurinkoisina päivinä. Turvavälit kannattaa tietysti huomioida.

Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun meillä sentään on oma piha ja metsä ihan vieressä. Tytär viettää päivästä suuren osan ulkona. Hänen on pakko päästä purkamaan energiaa tai mikään ei suju. Luulen, että olisimme tyttären kanssa melkoisissa vaikeuksissa, jos tulisi täydellinen ulkonaliikkumiskielto. Omalla pihalla sentään kai saisi sittenkin oleskella.

Nautitaan keväästä poikkeusoloista huolimatta! 


Mila Teräs: Hirvivaarin ihmeellinen löytö
Kuvitus: Terese Bast
Kustantaja: Karisto 2019


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 20 "tunnetun henkilön suosittelema kirja".

Näiden kirjaston kirjojen kanssa vietämme koronasulun

Miten sinulle kävi, kun kirjastot sulkivat ovensa? Ennätitkö rynnätä hamstraamaan luettavaa vai kävikö niin kuin minulle? Iso kasa jo luettuja kirjoja jäi meille mottiin.

En ole käynyt kirjastossa pitkään aikaan. Olen odotellut uuden Herttoniemen kirjaston avajaisia, joiden piti olla 19. maaliskuuta. Jo toissa viikolla alkoi tuntua, että ehkä niihin avajaisiin ei kannata lähteä ryysimään. En kuitenkaan ehtinyt käydä missään muussakaan kirjastossa, kun keskityin täydentämään ruoka- ja lääkevarastoamme.

Loppujen lopuksi Herttoniemen uuden kirjaston avajaisia ei vielä tullut, sillä Helsingin kirjastot ovat olleet suljettuina 18.3. alkaen.

Ahtaassa työ/kirjastohuoneessani tulee nököttämään vielä ties kuinka kauan suuri pino kirjaston kirjoja, jotka olemme jo lukeneet. Yhtä lukuun ottamatta ne ovat kaikki lastenkirjoja. Näytän tässä kuvakavalkadin kirjoja, joista tuli meille koronaviruksen takia pidempiaikaisia kumppaneita, kuin osasimme odottaa.

Määt ja muut sai riimikammoisen tyttären kuuntelemaan runoja

Junassa VR:n leikkivaunussa tulin viimein tutustuneeksi Mariskan jo toissa vuonna ilmestyneeseen kehuttuun runoteokseen Määt ja Muut — Runoja eläimistä ja ihmisistä. Riemastuttavat riimit vetivät suun hymyyn.

Kirjan sivuilla seikkailevat monenlaiset eläimet. Tavataan muun muassa

• runoileva rupikonna
• rupikonna, jota prinsessojen pussausyritykset ahdistavat
• rakastunut hiiri
• pipi hiiri
• etana, joka sään ennustamisen sijaan tutkii mieluummin historiaa
• kännikala ja selvä pyy
• Pentti-kyy, joka itkee yhyy, kun kaikki sen nähdessä pelästyy
• neiti hämähäkki, joka unelmoi hämisherrasta huomaamatta lainkaan neljäätoista ihailijaansa
• onneton lehmä, jonka hylkäs onni sekä rakas sonni, kun sonni löysi viereen jonkun Muun

Osassa runoista tavataan Siiri Sirpelöinen, pikkuinen tyttö. Joskus Siirillä on huono päivä ja kaikki menee vastakarvaan. Silloin tulee lakko, Siirin ei oo pakko. Joskus Siiriä itkettää ja haluttaa syliin istumaan. Vaan miten käy, kun Siiri Sirpelöinen katkaisee sisiliskon hännän. On paras lepytellä liskoa mummin marjamehulla.

Itseeni kolahti parhaiten runo Lissu Lokintyttö, joka kiteyttää lokkien olemuksen aivan täydellisesti. Tässä siitä pätkä:

"'Tänään minä aion olla vähän tuhma',
sanoi Lissu Lokintyttö, iältänsä uhma.
'Taidan lentää torille ja jätskin sulta nappaan,
syön sen sitten suihini ja tädin hattuun kakkaan. - -" 

Määt ja Muut on laulaja-lauluntekijä Mariskan esikoisteos. Sysäyksen uuteen aluevaltaukseen antoi oma lapsi. Mariska onnistuu erinomaisesti lastenrunoilijana. Toivottavasti jatkoa seuraa.

Runot ovat täynnä kielellistä riemua. Niissä on ilkikurista iloittelua, surumielistä kaihoa ja silkkaa hulluttelua. Lastenrunoissa Mariska on saanut käyttää huumoria aivan eri tavalla kuin räppisanoituksissa.

Reetta Niemensivun ja Aapo Ravantin iloinen ja värikäs kuvitus sopii kirjaan kuin nenä päähän. Kuvitus on niin runsas, että tyttäreni, joka ei yleensä pidä runoista, jaksoi jopa vähäksi aikaa kiinnostua kirjasta.

Määt ja Muut on loistava esimerkki lastenteoksesta, jonka äärellä viihtyy niin lapsi kuin aikuinen. Se on osoitus siitä, että suomalaisella lastenrunoudella on toivoa. Tänään vietetään Unescon Maailman runouden päivää. Loistava kirja luettavaksi juuri tänään!


Mariska: Määt ja Muut — Runoja eläimistä ja ihmisistä
Kuvitus: Reetta Niemensivu ja Aapo Ravantti
Kustantaja: Tammi 2018

 

Merten pohjassa makaa aarrelaivoja

Viime vuonna tyttärelläni oli vaikuttava kokemus. Hän näki Ruotsin risteilyllä mummun ja vaarin kanssa sateenkaaren, joka päättyi mereen. Sen jälkeen hänen ajatuksensa ovat tavan takaa palanneet tapahtumaan. Merenpohjassa täytyy nimittäin olla aarrelaiva!

Kun huomasin, että Raili Mikkaselta oli ilmestynyt uusi teos Suomen lasten aarrelaivat (Minerva 2019), ostin sen näyttääkseni tyttärelleni, että aarrelaivoja todellakin saattaa maata merten pohjassa.

Teos esittelee todellisia aarrelaivoja, joita on löydetty Suomen aluevesiltä. Joidenkin lasti on ollut arvokkaampi kuin toisten, mutta kyllä kai vaikkapa 1700-luvun arkisia esineitäkin voi tänä päivänä pitää aarteina.

Kirjassa esitellään kymmenen uponnutta laivaa. Vanhin laiva on 1400-luvulta ja nuorin 1800-luvulta. Jokainen laiva on saanut oman lukunsa. Luvut ovat itsenäisiä tarinoita. 

Asiaa lähestytään hyvin vaihtelevasti. Välillä kertojahahmona on lapsi menneisyydestä, välillä nykyisyydestä ja yhdessä tarinassa jopa hylky itse. Välillä keskitytään kuvailemaan enemmän nykyajan sukellusharrastusta ja välillä laivan uppoamisajan historiaa.

Jokaisen tarinan jälkeen on inforuutu, jossa kerrotaan, mitä laivasta tiedetään, ja kuinka hylky löytyi.

Luimme kirjan tarinat iltasatuina, yhden kerrallaan. Joka ilta lopetellessani lukemista sain kuulla saman virren: "Lue vielä toinen. Lue edes vähän vielä. Mä haluan vielä kuulla."

Kiinnostavimmat tarinat olivat tyttäreni mielestä ensimmäinen ja viimeinen. Ensimmäinen kertoi vuonna 1468 uponneesta Hanneke Vromesta, Itämeren suurimmasta laivasta omana aikanaan. Sen matkustajien joukossa olivat Raaseporin linnanherran Lauri Akselinpoika Tottin puoliso Katariina ja poika Akseli.

Olimme jo lukeneet Raili Mikkasen Suomen lasten linnakirjasta (Minerva 2017), kuinka Katariina-rouvalle ja pikku Akselille kävi laivan upottua myrskyssä Raaseporin lähellä. Yksikään laivassa olleista ei pelastunut. Katariina-rouvan ja pikku Akselin haamut kummittelevat yhä Raaseporin linnassa. Kuutamoöinä linnasta voi kuulla leikkivän pojan naurua, kuten kirjoitin lokakuisessa postauksessani.

Hanneke Vromen hylkyä ei ole vielä löydetty, vaikka sitä on kovasti etsitty. Jossain merenpohjassa makaa melkoinen kulta-aarre. Laivan lasti oli nimittäin tavanomaista arvokkaampi.

Viimeinen kertomus kertoi vuonna 1859 Oulun lähistöllä uponneesta Sophia Mariasta. Se oli matkalla hakemaan Oulusta tervalastia, kun upposi myrskyssä. Sophia Maria kiinnosti meitä eritysesti siksi, että olimme jo tutustuneen sen tarinaan käydessämme Oulussa Pohjois-Pohjanmaan museossa. Näimme museossa hylystä nostettua esineistöä. 

Tämä tarina oli siitä onnellinen, että koko miehistö pelastui.  Miehet eivät kuitenkaan ehtineet ottaa laivasta mukaansa yhtään mitään, joten löytynyt esineistö antaa hyvän kuvan 1800-luvun merimiesten elämästä.

Kirjan luettuani alkoi ihan harmittaa, etten valinnut yliopistossa meriarkeologian kursseja. Jotkut opiskelutoverini olivat niistä hyvin innoissaan. Nyt vasta ymmärsin, miksi.


Raili Mikkanen: Suomen lasten aarrelaivat
Kuvitus: Laura Haapamäki
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy 2019 


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 9 "sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja".

Muumimamman käsilaukusta löytyy apu joka tilanteeseen

Tämä viikko on alkanut poikkeuksellisissa merkeissä. Olen siirtynyt pääsääntöisesti tekemään etätöitä kotona, eikä tyttäremme enää toistaiseksi käy päiväkodissa.

Ajatukseni tuntuvat yhdeltä sotkuiselta möykyltä, enkä ole jaksanut keksittyä ollenkaan blogiin tai blogitekstien kirjoittamiseen. Ajattelin jo pitää vähän taukoa blogista, kunnes tutkin eilen kävijätilastoja.

Lukijoita on ollut tavallista enemmän. Ehkä nyt kun ihmiset viettävät enemmän aikaa kotona, blogien lukeminen näyttäytyy hyvänä ajanvietteenä. Postauksille on selvästi tilausta, joten tauolle ei ole perusteita.

En ole kovin hyvässä kirjoittamisvireessä. Yleensä kirjoitan aamuisin, jolloin saan olla rauhassa, kun tytär vielä nukkuu ja mies on jo lähtenyt töihin. Nyt teen aamusta vimmaisesti töitä, jotta ehdin saada mahdollisimman paljon aikaan, ennen kuin tytär herää.

Onneksi siis olen ollut alkuvuodesta ahkera ja kirjoittanut runsaasti postauksia varastoon. Tästäkin näkee, että varastoja on hyvä olla olemassa pahanpäivän varalle. Niiden turvin tämä blogi saadaan pyörimään entiseen malliin, kunnes taas löydän kirjoitusintoni.

Poikkeusoloissa on mukava palata vanhojen, tuttujen ja rakkaiden kirjojen pariin. Huomasin, että sekä minä että tyttäreni käännyimme muumikirjojen puoleen. Itseäni puhuttelee juuri nyt ensimmäinen muumitarina Muumit ja suuri tuhotulva, joka muuten täyttää tänä vuonna 75 vuotta.

Muumit, jos ketkä, ovat tottuneet selviämään katastrofeista. Tulvan vietäviksi he joutuvat myös kirjassa Vaarallinen juhannus, ja Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjassa ollaan varsinaisissa maailmanlopun tunnelmissa, kun Muumilaaksoa uhkaa komeetta. Jälkimmäisestä kirjasta kirjoitin elokuussa.

Tytär kaivoi hyllystä esiin oman taaperoaikansa suosikkikirjan Muumimamman laukku (Tammi 2015). Hänen mieleensä oli ehkä iskostunut ajatus, että Muumimamman käsilaukusta löytyy apu tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Kirjan ainoana sisältönä on esitellä aukeama toisensa jälkeen, mitä Muumimamman laukun sisältä löytyy. Kirja toimii eräänlaisena kuvasanakirjana. Vauva tai taapero voi sen avulla oppia uusia sanoja.

Muistan, miten suurta hämmennystä "puuterihuisku" aiheutti taaperossani. Hän ei millään meinannut ymmärtää, mikä se on ja mihin sitä käytetään, koska itse en sellaista koskaan käytä.

Kirjassa ei ole muuta tekstiä kuin otsikoita ja kuvia selittäviä yksittäisiä sanoja. Tekstistä ja suunnittelusta vastaa Katariina Heilala ja Leena Järvenpää. Kirjan kuvituksen on tehnyt Riina ja Sami Kaarla.

Tukevassa kartonkisivuisessa kirjassa on kantokahva, josta kirjaa on helppo kantaa mukana pikku käsillä.

Mitä sieltä Muumimamman laukusta sitten löytyy? Vaikka mitä, kuten:

• kaikkea tarpeellista
• kaikille kaunistusta
• lääke joka vaivaan
• mukavaa tekemistä
• apu joka pulmaan

Laukussa on hakaneuloja ja nappeja, ongenkoukku ja siimaa, kampa ja nenäliina, yskänlääkettä ja vatsatautipulveria, villalankaa ja virkkuukoukku, kuivat sukat ja huuliharppu sekä paljon, paljon muuta.

Löytyypä sieltä uinumassa eräs pieni tuittupäinen punapääkin punaisessa mekossaan. Pikku Myy! Hänen näkemisensä herätti taaperossani aina suurta riemua.

Aukeama kirjasta Muumimamman laukku (Tammi 2015)

Melkein kaikki taaperokirjamme ovat lähteneet jo aikaa sitten kiertoon, mutta tämä on yhä hyllyssämme. Tytär ei anna laittaa sitä pois.


Muumimamman laukku
Kuvitus: Riina ja Sami Kaarla
Graafinen suunnittelu: Riikka Turkulainen ja Laura Lyytinen
Tekstit ja suunnittelu: Katariina Heilala ja Leena Järvenpää
Kustantaja: Tammi 2015
© Moomin Characters™
 


Muumi-kirjojen -lukuhaaste

Osallistun tällä postauksella Luetaanko tämä? -blogin Kian muumi-kirjojen -lukuhaasteeseen. Kia haastaa suojelemaan Itämerta lukemalla muumi-kirjoja. Haaste on osa #MEIDÄNMERI-kampanjaa. Kampanjassa kerätään rahaa sinilevän poistamiseksi Itämerestä. Kia lupaa lahjoittaa jokaista lukemaansa muumi-kirjaa kohti kaksi euroa osoitteessa https://oursea.fi/fi. Jokainen saa päättää lahjoitettavan summan itse. Kymmenellä eurolla Itämerestä voidaan poistaa 40 kiloa sinilevää.

Näin järjestetään synttärikutsut lastenkirjoissa

Syntymäpäiväkutsujen järjestäminen on minusta yleensä hauskaa. Tällä kertaa koronaviruksen leviäminen on kylläkin latistanut tunnelmaa.

Tyttären synttärijuhlat vielä pidetään tänään. Mielestämme ei ole hyötyä perua, koska hän on ollut kutsuttujen lasten kanssa tiiviisti tekemisissä koko viikon. Kenties viikon kuluttua tilanne on jo toinen, varsinkin jos päiväkoteja aletaan sulkea.

Kun joskus taas pääset järjestämään syntymäpäiväkutsuja, voit tehdä kuten minä: ammentaa innoitusta lastenkirjoista. Lastenkirjallisuus tarjoaa oivia vinkkejä.

Vieraat

Ensimmäinen asia synttärikutsuja järjestettäessä on miettiä, keitä kutsutaan. Pidetäänkö sukulaissynttärit vai kaverisynttärit vai molemmat? Mikä on sopiva määrä vieraita?

Neljä vuotta täyttävän Viivin syntymäpäiville tulee sukulaisia: mummi ja vaari, tädit, sedät ja serkut. Vieraita on lähes parikymmentä. (Svensson 2005).

Onni-pojan viisivuotissynttäreille omaan kotiin on kutsuttu viisi kaveria. (Pelliccioni 2013).

Viljan kuusivuotissynttäreille tulee vain paras kaveri Fiinu ja tämän äiti. (Nuotio 2015).

Alexin kaverisynttäreiden kutsulista on osoitus Alexin monimuotoisesta ystäväpiiristä. Hänen juhliinsa saapuu paras ystävä Vuyo, joka asuu kaksin äitinsä kanssa, tummaihoinen Kaleb, jolla on kaksi isää, huivipäivinen Lina, jonka perhe käy perjantaisin moskeijassa, punatukkainen Zia, joka istuu pyörätuolissa, tummatukkainen Rashida, jonka juuret ovat Intiassa ja isän työkaveri Siyanda, joka laulaa kivoja lauluja omalla afrikkalaiskielellään. (Agnello 2016).

Pekka Töpöhäntä kutsuu juhliinsa kaikki tuntemansa kissat. Hän osoittaa erityistä reiluutta kutsumalla myös Monnin, vaikka tämä yleensä onkin ilkeä Pekkaa kohtaa. (Rönn & Rönn 2015).

Juhlapaikka

Juhlapaikan valintaan vaikuttaa paljonko vieraita aikoo kutsua. Omaan kotiin ei ehkä voi kutsua koko tarha- tai koululuokkaa. Olisiko juhlat mukavampi järjestää kotona vai muualla?

Lastenkirjoissa näytetään olevan yleensä aika yksimielisiä siitä, että synttärikutsut pidetään kotona.

Jos vuodenaika ja sää sallivat, voi juhlia ulkona. Belle järjestää Boolle syntymäpäiväkutsut puutarhassa piknikin merkeissä. (Sutcliffe 2012). Myös Viivin synttäreissä oleillaan enimmäkseen pihalla. (Svensson 2005).

Kutsukortit

Kukaan ei osaa tulla juhliin, jos ei muista toimittaa kutsuja.

Lauri tiedustelee syntymäpäivänään isältään, muistiko tämä postittaa kutsut. Isä väittää muistanensa, mutta jotenkin Laurista tuntuu, että isä huijaa. Tuleeko syntymäpäiville ketään, jos Aaro, Mikael ja Hilma eivät ole saaneet kutsukortteja? (Parvela 2001).

Pekka Töpöhäntä ei taida luottaa postiin, sillä hän kiertää henkilökohtaisesti kaikkien ystäviensä ovilla kutsumassa nämä juhliin. (de Pedro 2015).

Ihaa ei ole lähettänyt kutsuja kenellekään, ja sitten se rypee itsesäälissä, kun kukaan ei muista sen syntymäpäivää. (Milne 2002).

Ingrid Flygaren kuvitusta kirjaan Pekka Töpöhäntä — Uskalla olla kiltti (Rönn & Rönn 2015)

Koristeet

Juhlat eivät ole mitään ilman koristeita. Omasta mielestäni koristelu on hauskinta synttärikutsujen järjestämisessä. Vedän kunnolla överiksi. Pelkät ilmapallot eivät riitä, vaan koko koti muutetaan toisenlaiseksi valtavilla lavasteilla.

Onni-pojan juhlissa pärjätään ilmapalloilla, mutta isä puhaltaakin niitä paljon. (Pelliccioni 2013).

Belle tyytyy kukkasiin. Päivänkakkaroita munakupissa kaunistaa juhlakattauksen. (Sutcliffe 2012).

Maija Maitoparran juhlissa on koristeena kalanmuotoinen jääveistos. (Rönn & Rönn 2015).

Onnittelukortit

Päivänsankari odottaa saavansa onnittelukortteja. Paras kortti on tehty itse rakkaudella.

Belle piirtää korttiin kuvan halauksesta ja koristaa kortin kimalteilla. (Sutcliffe 2012).

Postinkantaja tuo Viiville kasan kirjekuoria, joista paljastuu hienoja onnittelukortteja. (Svensson 2005).

Kristiina Louhen kuvitusta kirjaan Sanoo isä (Parvela 2001)

Lahjat

Lahjan valitseminen syntymäpäiväsankarille on oma haasteensa. Hankkiako tuttua ja turvallista vai jotain yllättävää? Voiko lahjan tehdä itse? Ilahduttaako aineeton lahja yhtä paljon kuin jokin tavara?

Kirja ja tarroja vai peli ja kiiltokuvia, pohtii ystävänsä syntymäpäiville kutsuttu Fiinu. Tai ehkä sittenkin kylpyvaahtoa ja helmet. Vai kassi ja tusseja?  (Nuotio 2015).

Onni-poika saa perheeltään lahjaksi lihansyöjäkasvin. Kaverit tuovat legoja, karkkia, väriliituja, käärmelelun ja pikkuauton. (Pelliccioni 2013).

Alex saa lahjaksi kirjan, jota haluaisi päästä heti lukemaan. Zia on lahjoittanut Alexin nimissä rahaa uhanalaisten sarvikuonojen suojeluun. Se on ihana lahja, koska molemmat rakastavat eläimiä. (Agnello 2016).

Täti Ruskea saa Lotalta itse virkatun pannulapun, Petteriltä itse veistetyn kakkulapion ja Setä Siniseltä korillisen marsipaanihedelmiä. Lisäksi kaikki kolme lausuvat tädille runon. Poliisi, poliisimestari ja sokerileipuri ilahduttavat tätiä torvensoitolla. (Bescow 1985).

Mintun perhe ja ystävät esittävät Mintulle syntymäpäivälahjana vauhdikkaan esityksen, jossa nähdään muun muassa kuningas, possu, kissapelle, vihreäkorvainen kopsu ja vompatti. (Harjanne 2014).

Katin ja Kaan lahja Maija Maitoparralle on, että he toimivat tiskijukkina Maijan syntymäpäiväjuhlissa. Laaban, joka rakastaa laulamista, on sepittänyt Maijalle laulun, jonka esittää heti saavuttuaan. (Rönn & Rönn 2015).

Paras lahja voi olla jotain, jota ei alunperin lahjaksi aiottukaan. Viivi ihastuu Mikko-serkun pieneen kaivuriin, jonka tämä on tuonut mukanaan juhliin. Mikko on tosi reilu, kun antaa sen Viiville omaksi. (Svensson 2005).

Michael Hülsen kuvitusta kirjaan Katto-Kassinen tulee syntymäpäiväkesteihin (Lindgren 2003)

Juhla-asu

Juhlat vaativat juhlavaa pukeutumista. Viiviä tälläytyminen ei kiinnosta. Hänen mielestään on kyllä oikein, jos vieraat pukeutuvat hienoihin vaatteisiin, mutta itse hän haluaa tavalliset vaatteensa, joissa on kaikkein mukavinta olla. Äiti ei antaisi periksi, mutta isän mielestä Viivi saa tehdä omana syntymäpäivänään niin kuin tahtoo. (Svensson 2005).

Fiinu ei osaa päättää, mitä pukisi päälleen parhaan ystävänsä Viljan syntymäpäiville. Vaihtoehtoja on niin paljon: raidalliset sukkikset, keltainen hame ja oranssi paita vai pilkulliset trikoot ja violetti mekko vai oliivinvärinen liivihame sinisten housujen kanssa. Ruudullinen mekko taitaa viedä voiton. (Nuotio 2015).

Naamiaiset ovat aina hyvä vaihtoehto. Petteri, Lotta ja Setä Sininen päättävät pukeutua Täti Ruskean syntymäpäiville vuodenajoiksi. Petteri ja Lotta saavat päähänsä paperikukkaseppeleet ja harteilleen vaaleansiniset silkkipaperiset siivet. Setä Sininen kietoutuu punaiseen pöytäliinaan ja painaa päähänsä keltaisen lehtiseppeleen. (Bescow 1985).

Tarjoilu

Kynttilöin koristeltu syntymäpäiväkakku kruunaa herkkupöydän. Pohdin parhaillaan, voiko täytekakun korvata tyttären juhlissa jäätelökakulla. Lastenkirjojen perusteella kakku pitäisi kyllä olla.

Lauri haluaa perinteisen kakun, sellaisen jossa on sisällä mansikkahilloa ja päällä kermavaahtoa ja karamelleja. Hän koristelee sen yhdessä isän kanssa, ja siitä tulee hieno. (Parvela 2001).

Pesonen leipoo aina Viirun syntymäpäivänä Viirulle kerrospannukakun. Harmi kyllä, Pesonen ei ole muistanut tarkistaa etukäteen, onko kaikkia tarvittavia ainesosia ruokakomerossa. Kun paljastuu, että jauhot ovat loppuneet, eteen tulee yllättävän paljon esteitä, ennen kuin ukko ja kissa pääsevät nauttimaan kerrospannukakkua ja kahvia puutarhassa wienervalssien soidessa gramofonista. (Nordqvist 1988).

Boon mielestä syntymäpäivät tuoksuvat suklaalta. Belle leipoo piknikille kauniita kuorrutettuja kuppikakkuja. (Sutcliffe 2012).

Pikkuveljen äiti on onneksi tehnyt paljon voileipiä, sillä Katto-Kassinen pistelee niitä poskeensa sellaista vauhtia, että muut saavat kiirehtiä saadakseen itselleen edes jonkin leivän. Katto-Kassinen osoittautuu myös maailman parhaaksi kakunsyöjäksi. (Lindgren 2003).

Viivin juhlissa syödään grilliruokaa: prinssimakkaroita, pitkiä ja lyhyitä makkaroita sekä ohuita ja paksuja makkaroita. Lasten suihin uppoaa karkkia ja popcornia. Synttärikakku on kuorrutettu kermalla, ja siinä on neljä kynttilää. (Svensson 2005).

Ohjelma

Tarvitseeko syntymäpäiväjuhliin miettiä etukäteen ohjelmaa? Omasta mielestäni jotain järjestettyä ohjelmaa on hyvä olla, mutta myös tilaa spontaanille ilonpidolle.

Onni-pojan syntymäpäivillä on ongintaa. Lapset keksivät ilmapalloleikin, jossa ilmapallot täytyy pitää ilmassa, niin etteivät ne pääse koskemaan maata. (Pelliccioni 2013).

Viljan syntymäpäivillä leikitään eläintarhaa ja noitia. Lopuksi tanssitaan villisti ympäri huonetta. (Nuotio 2015).

Maija Maitoparran syntymäpäiväjuhlissa tanssitaan ja hypellään iloisesti musiikin tahdissa. (Rönn & Rönn 2015).

Viivin juhlissa järjestetään pelejä ja leikkejä puutarhassa: tikanheittoa, krokettia, petankia ja sählyä. Sitten lapset hyppivät sängyllä, kunnes uupuvat ja katselevat elokuvaa. (Svensson 2005).

Kaverilahjat

Kaverilahja jakaa mielipiteitä. Niissä kaverijuhlissa, joihin tyttäreni on osallistunut, vieraat eivät ole lähteneet kotiin tyhjin käsin.

Viivin syntymäpäivillä lapset saavat kiivetä hakemaan karkkipussin ja ilmapallon puutarhaan puiden väliin pingoitetulta narulta. (Svensson 2005).

Lähteenä käytetyt kirjat

Elena Agnello — kuv. Adrie Le Roux — suom. Riitta Oittinen: Minä olen Alex. Pieni Karhu 2016.

Elsa Beskow: Täti Ruskean syntymäpäivä. Gummerus 1985.

Maikki Harjanne: Mintun syntymäpäivä. Otava 2014.

Astrid Lindgren  — kuv. Michael Hülse — suom. Laila Järvinen: Katto-Kassinen tulee syntymäpäiväkesteihin. WSOY 2003.

A. A. Milne — kuv. Ernest H. Shepard — suom. Kersti Juva & Panu Pekkanen: Ihaa viettää syntymäpäivää. WSOY 2002.

Sven Nordqvist — suom. Kaija Pakkanen: Viirun syntymäpäivät. Lasten Parhaat Kirjat, Weilin+Göös 1988. 4. p.

Eppu Nuotio — kuv. Aino Louhi: Viljan syntymäpäivä. Bazar 2015.

Timo Parvela — kuv. Kristiina Louhi: Sanoo isä. Tammi 2001.

Jens Peter de Pedro (Gösta Knutssonin kertomusten pohjalta) — kuv. Ingrid Flygare: Pekka Töpöhäntä viettää syntymäpäivää. Gummerus 2015.

Sanna Pelliccioni: Onni-poika tahtoo kaiken. Minerva Kustannus Oy 2013.
Tarina on ilmestynyt myös kokoomateoksessa Onni-poika ja ystävät. Etana editions 2019.

Åsa Rönn & Michael Rönn (Gösta Knutssonin kertomusten pohjalta) — kuv. Ingrid Flygare: Pekka Töpöhäntä — Uskalla olla kiltti. Gummerus 2015.

Mandy Sutcliffe: Belle & Boo and the Birthday Surprise. Hachette Childrens Books 2012.

Thomas Svensson — suom. Tuula Korolainen: Vallaton juhlapäivä. Oy Satusiivet - Sagovingar AB / Lasten Parhaat Kirjat 2005.

Taudinaiheuttajien uhatessa elimistömme käy taisteluun

Koronavirus jatkaa leviämistään, ja influenssakausi on parhaillaan käynnissä. Kun tyttärellä nousi viime viikolla korkea kuume, tunsin itseni vähän hysteeriseksi. Meillä on yhteyksiä Viikissä asuviin lapsiin, ja juuri Viikissä on koulu, jossa oppilaita joutui koronakaranteeniin.

Tyttären tauti oli todennäköisesti vain tavallinen flunssa. Lopulta tauti alkoi väistyä, ja lapsi jaksoi taas kuunnella kirjoja. Löysin hyllyyn hautautuneen teoksen, jota emme kai olleet koskaan edes lukeneet.

Kate Rowanin kirjoittama ja Katharine McEwenin kuvittama Minäpä tiedän miten taudinsiemeniä torjutaan (WSOY 1998) kuulosti ajankohtaiselta. Arvelin, että siitä saisimme hyviä vinkkejä, kuinka suojautua tartunnoilta jatkossa.

Jouduin pettymään. Suunnilleen ainoa konkreettinen kirjassa annettu ohje oli, että täytyy aivastaa nenäliinaan. Käsienpesukin tosin mainittiin eräässä sivulauseessa.

Kirja ei kertonutkaan siitä, mitä me voimme tehdä suojautuaksemme taudeilta, vaan mitä elimistömme tekee suojelemiseksemme. Ote oli tieteellisempi kuin olin kuvitellut. Teos olikin osa sarjaa Tomin tiede. Asiat selitettiin niin yksinkertaisesti, että kirja sopii mainiosti leikki-ikäisille.

Kirja kertoo Tomista ja hänen äidistään. Tomilla on nuha ja hän aivastelee. Kirja on käytännössä Tomin ja äidin dialogia. He juttelevat taudinaiheuttajista ja elimistön keinoista taistella niitä vastaan.

"Tomi niiskutti.
'Lyön vetoa, että sisälläni on MILJOONIA pieneliöitä.'
'BILJOONIA!' sanoi äiti. 'Eivät kaikki pieneliöt kuitenkaan aiheuta sairauksia, ja kun ne aiheuttavat, elimistömme karkottaa ne.'"

Tomi on kuullut päiväkodissa, että aivastaessa taudinsiemeniä voi lentää jopa kymmenen metrin päähän. Kirjassa asiaa on oikein korostettu kertomalla sanoin ja kuvin, että kymmenen metriä on yhtä pitkä matka kuin kolme norsua peräkkäin.

Tunsin hysterian taas nousevan mielessäni. Aloin jo pohtia, pitäisikö sittenkin alkaa käyttää hengityssuojaa joukkoliikenteessä, vaikka eipä sellaisia ole kenelläkään näkynyt. Silti ainakin kaikista lähiapteekeistamme hengityssuojat ovat loppuneet.

Onneksi veressämme on valkosoluja, jotka taistelevat elimistöön päässeitä taudinaiheuttajia vastaan. Opimme kirjasta, että valkosolut nitistävät virukset valmistamalla niitä vastaan erityistä kemiallista yhdistettä. Bakteerit ne hoitelevat toisella tapaa: hotkaisevat sisuksiinsa.

Tomikin tiesi, että ihon rikkoontuminen on aina uhka elimistölle. Haavasta taudinaiheuttajilla on helppo pääsy verenkiertoon. Siksi biljoonat yhteenkasautuvat verihiutaleet ja punasolut muodostavat suojaksi ruven estämään bakteerien sisäänpääsyä.

Opimme kirjasta, että bakteereja on kaikkialla. Kaikki bakteerit eivät suinkaan ole pahoja. Osa niistä on elimistöllemme ja terveydellemme hyvin hyödyllisiä.

Kirjan asiasisältö kiinnosti suuresti viisivuotiastani. Erityisesti häntä viehätti kaavakuva veren koostumuksesta: "vettä + punasoluja + valkosoluja + verihiutaleita = verta".

Kirjan kuvitus on miellyttävän selkeä ja värikäs. Teksti on ladottu koko aukeaman kuvien päälle. Tämän kirjan äärellä lapsen on mukava oppia hyödyllisiä asioita. 


Kate Rowan: Minäpä tiedän miten taudinsiemeniä torjutaan
Kuvitus: Katharine McEwen
Eglanninkielinen alkuteos: I Know How We Fight Germs
Suomennos: Hanna Koppelomäki
Kustantaja: WSOY 1998

Tutustu museoihin muumien avulla

Suomessa vallitsee museobuumi. Se näkyy museokäyntien huiman lisääntymisen lisäksi esimerkiksi siinä, että lapsille ilmestyi viime vuonna ainakin pari kiinnostavaa museoaiheista kirjaa. Museokortti, jota lienee kiittäminen koko buumista, sai alkuvuodesta nimikkokirjan nimeltään Museoseikkailu, ja loppuvuodesta ilmestyi Muumimuseokirja.

Janina Ahlforsin ja Minna Honkasalon Muumimuseokirja on kattava tietopaketti museoista, varsinkin taidemuseoista. Teoksen runsaasta piirroskuvituksesta vastaa Päivi Arenius. Lisäksi kuvitusta on täydennetty joillakin valokuvilla Tove Janssonista ja hänen töistään. Arenius onnistuu Muumimuseokirjan kuvituksessa hienosti. Aiemmin hän on kuvittanut muun muassa kirjat Päivä Kansallismuseossa (Tammi 2016) ja Päivä Linnanmäellä (Tammi 2015) sekä muumikuvakirjoja ja -kartonkikirjoja.

Teoksen esimerkkimuseoksi on valittu Tampereella sijaitseva Muumimuseo, varmaan koska Honkasalo on museolehtori kyseisessä museossa. (Taide)museoita tarkastellaan kuitenkin laajemmastakin näkökulmasta.

Selkeisiin osioihin (tai lukuihin) jaetussa kirjassa selvitetään ensin nuorelle lukijalle, mikä taidemuseo ylipäätään on, ja mikä on taidemuseon tehtävä. Sitten tutustutaan erilaisiin museorakennuksiin ympäri maailmaa, ja opitaan toimimaan museossa.

Taidemuseoilla on omat kokoelmansa. Muumimuseon kokoelmakeskukseen päästään kurkistamaan Areniuksen kuvituksen kautta. Kokoelman teokset säilytetään tarkkaanvalvotuissa olosuhteissa.

Kokoelma koostuu yksittäisistä teoksista. Kirjasta selviää, kuinka moninainen on taideteosten kirjo. Muumimuseon kokoelmaan kuuluu muun muassa yli 2 000 Tove Janssonin lahjoittamaa taideteosta, joiden joukossa on kuvituspiirroksia ja -luonnoksia, maalauksia, sarjakuvia ja muumikuvaelmia. Lisäksi kokoelma sisältää arkistomateriaalia ja kirjoja. 

Museon kokoelmista valitaan esineitä näyttelyihin. Museoissa on usein pysyvä näyttely sekä vaihtuvia näyttelyitä.

Museoissa työskentelee monenlaisia työntekijöitä. Museokävijä tapaa yleensä asiakaspalveluhenkilökuntaa, kuten oppaita ja näyttelyvalvojia, mutta taustalla vaikuttaa useita ammattilaisia museonjohtajasta konservaattoriin ja näyttelysuunnittelijasta museomestariin.

Tärkeitä museoille ovat tietysti taiteilijat, jotka tuottavat esillä olevat teokset. Kirja tutustuttaa eri alojen taiteilijoihin. Jopa kuvataiteilijoissa on hyvin eri tavoin työskenteleviä taiteentekijöitä. Syvemmin perehdytään Tove Janssonin elämään ja uraan.

Muumimuseokirja ei ole ainoastaan tietopaketti, vaan interaktiivinen teos, joka pyrkii osallistamaan lukijan. Sivuilta löytyy useita toimintaehdotuksia. Miltä kuulostaisi oman kokoelman perustaminen? Jos keräily on jo päässyt käyntiin, voi keräilyharrastuksen viedä astetta pidemmälle luetteloimalla keräilyesineet. Sitten voikin laittaa pystyyn oman näyttelyn. Kirjassa annetaan seikkaperäiset ohjeet näyttelyn pystyttämiseen. Keitä kutsuisit avajaisiin?

Kun on saanut omasta näyttelytoiminnastaan rohkaisevia kokemuksia, on aika miettiä, olisiko itsestä taiteilijaksi. Mikä taiteenlaji tuntuisi omimmalta? Kirjassa on hyviä vinkkejä, millaisia teoskokeiluja voi tehdä.

Muumimuseokirja haastaa pohtimaan asioita itse lukuisien kysymysten avulla. Lukijaa pyydetään esimerkiksi tarkastelemaan museorakennusta monelta kantilta, tutustumaan taiteilijaan syvällisesti ja muodostamaan oma mielipide teoksesta.

Tuijota teosta -osiossa neuvotaan tarkastelemaan teoksessa seuraavanlaisia asioita:

• muoto
• väri
• viiva
• sommittelu
• rytmi
• tunnelma
• tunne

Viisivuotiaani, joka mielellään analysoi kuvakirjojen kuvituksia, sai luvusta uusia ideoita analyyseihinsä.

Kirjan lopusta löytyy oma museopäiväkirja, johon mahtuu raportti kolmesta taidemuseokäynnistä. Tekijät ehdottavat: "Ota kirja mukaan seuraavalle museovierailulle ja kirjaa museopäiväkirjaan ajatuksiasi taiteesta ja huomioitasi erilaisista museoista ja teoksista." 

Ajatus on hauska, mutta 117-sivuinen, kovakantinen Muumimuseokirja on sen verran painava kannettava, etten kauhean helposti suostu raahaamaan sitä museoreissulle mukaan. Minähän sen joutuisin joka tapauksessa kantamaan, sillä tyttäreni väsyy kantohommiin yleensä samantien. Paras siis on täyttää päiväkirja vasta kotiin palattua.

Lainasimme Muumimuseokirjan ensin kirjastosta. Totesin, että tähän teokseen täytyy palata usein, joten kirja hankittiin omaan hyllyyn.


Janina Ahlfors & Minna Honkasalo: Muumimuseokirja
Kuvittanut: Päivi Arenius
Kustantaja: WSOY 2019


Muumi-kirjojen -lukuhaaste

Osallistun tällä postauksella Luetaanko tämä? -blogin Kian muumi-kirjojen -lukuhaasteeseen. Kia haastaa suojelemaan Itämerta lukemalla muumi-kirjoja. Haaste on osa #MEIDÄNMERI-kampanjaa. Kampanjassa kerätään rahaa sinilevän poistamiseksi Itämerestä. Kia lupaa lahjoittaa jokaista lukemaansa muumi-kirjaa kohti kaksi euroa osoitteessa https://oursea.fi/fi. Jokainen osallistuja saa päättää lahjoitettavan summan itse. Kymmenellä eurolla Itämerestä voidaan poistaa 40 kiloa sinilevää.