Majakkakierros Suomenlahdella

"— Ja nyt sinä kerrot minulle, mikä on majakka, Ville kärtti, eikä Moonalla ollut mitään sen pyyntöä vastaan."

Raili Mikkasen kirjoittama ja Sirkku Linnean kuvittama Suomen lasten majakkakirja (Minerva 2018) on loistava tapa tutustua lasten kanssa majakoihin. Kirja tarjoaa faktatietoa majakoista punottuna kehyskertomukseen. Moona-lokki ja Ville-hylje tutustuvat yhdessä Suomenlahden majakoihin. Kirja on paitsi tietokirja myös kertomus ystävyydestä.

Moona-lokki on kotoisin Porvoon edustalta Söderskärin majakan tuntumasta. Se tuntee Söderskärin majakan läpikotaisin. Ville-hylje ei puolestaan ole koskaan kuullutkaan majakoista, eikä tiedä mitä ne ovat.

Moona osaa kertoa sille, että ihmiset ovat kautta aikojen yrittäneet varoittaa laivoja kareista. Vaarallisille vesille rakennettiin majakoita turvaamaan merenkulkijoiden tietä.

Söderskärin majakkasaari

Vaikka Moona tietää paljon Söderskärin majakasta, se ei ole koskaan nähnyt muita majakoita. Ville innostuu, kun Moona keksii, että olisi mahtavaa lähteä tutkimaan muitakin majakoita.

Useamman viikon reissullaan Moona ja Ville tutustuvat yhdeksään majakkaan ja siinä sivussa yhteen hylkyyn. (Sittemmin Raili Mikkanen on kirjoittanut hylyistä ihan oman kirjan, Suomen lasten aarrelaivat.) Ystävykset vierailevat seuraavissa kohteissa:

• Söderskär
• Suomenlinna
• Porkkala
• Gustavsvärn
• Bengtskär
• Isokari
• Utö
• Lågskär
• Hylky Balder
• Märket

Jokaisessa kohteessa ne etsivät jonkun, joka osaa kertoa niille majakasta. Oppaaksi löytyy kissa, hylkeitä, riskilä, turistiopas, merikihu, kirjailija nimeltään Markku, rantakäärme, ankerias ja sammakko.

Joka majakalla ystävykset saavat hyvinkin tarkkaa tietoa: koska majakka on rakennettu, millainen se on, miten kauas sen valo näkyy, miten siellä on ennen eletty ja mitä siellä nykyisin tapahtuu.

"Tämmöisiä olivat ne tarinat, jotka Moona ja Ville nyt kuulivat:
    Utön vedet ovat olleet niin vaarallisia, että jo 800 vuotta sitten täällä on ollut merimerkki. Siitäkin on lähes 500 vuotta, kun tänne määrättiin ensimmäiset luotsit laivoja opastamaan. Heidän tehtäviinsä kuului myös merkkitulien polttaminen.
    Ensimmäisen valotornin rakentamisesta on jo yli 250 vuotta. Siinä paloi yöllä kirkas valo, mutta päivällä oli poltettava jotain erityisen savuavaa, jotta savu varoittaisi laivoja pahimmista kareista. Majakoista huolimatta utöläiset ovat saaneet lähteä monen monta kertaa auttamaan haaksirikkoutuneita.
    Ensimmäinen majakka rakennettiin vuonna 1753. Sen suunnitteli Carl Hårleman, mutta rakentajat eivät noudattaneet hänen piirustuksiaan kovinkaan tarkasti. Torni oli silloin pyöreä, ja se oli tehty kivestä."

Moona ja Ville oppivat, että majakoita on erilaisissa paikoissa. Suomenlinnan majakka on kirkon tornissa saarella, jossa on paljon asukkaita. Myös Utöllä on asutusta, mutta useimmilla majakkasaarilla ei enää asuta. Majakanvartijoita ei nykyisin ole, sillä majakat on automatisoitu.

Porkkalan majakka on rakennettu niin matalalle luodolle, että on ihme, että sinne ylipäätään saatiin rakennettua mitään. Gustavsvärnin majakka on saarella, jossa muinoin sijaitsi komea merilinnoitus. Siitä on enää rauniot jäljellä.

Märketin majakka on luodolla, josta puolet kuuluu Suomeen ja puolet Ruotsiin. Mutkitteleva raja on piirretty kallioon valkealla katkoviivalla. Märketille saapuu paljon radioamatöörejä, sillä Märketillä on radioaalloilla oma maatunnus, mikä on aika erikoista pienelle luodolle.

Porkkalan majakan kallioluodolla on hylkeiden suojelualue. Muillakin majakkasaarilla suojellaan luontoa ja taataan lintujen perimärauha.

Osa majakoista palvelee nykyisin turistikohteina, kuten Söderskär ja Bengtskär. Olen itsekin käynyt turistina aika monella majakalla. Majakat ovat kiehtovia paikkoja, jotka ruokkivat mielikuvitusta.

Bengtskärin majakka

Kustantaja suosittelee Suomen lasten majakkakirjaa 5–12-vuotiaille. Ikähaarukka kuulostaa oikeansuuntaiselta. Tyttäreni oli viisi, kun ensimmäisen kerran luimme kirjaa. Silloin emme päässeet kirjaa kokonaan läpi, vaan luimme vain joistakin majakoista.

Kirja sopisi hyvin esimerkiksi iltasatukirjaksi, luettavaksi luku kerrallaan. Sirkku Linnean kaunis kuvitus auttaa pientä lukijaa/kuulijaa keskittymään pitkään tarinaan.

Raili Mikkanen: Suomen lasten majakkakirja
Kuvitus: Sirkku Linnea
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy 2018

Vappukasvot - Kirja + askartelu osa 7

Hauskaa vappua!

Tutkimme tyttären kanssa vappua Kaarina Helakisan kirjoittamasta ja Leena Lumpeen kuvittamasta Suomen lasten juhlakirjasta (Otava 2012). Opimme, että vapulla on ainakin kolmet kasvot.

Ensiksi vappu on työläisten juhla. Toiseksi se on akateeminen juhla. Kolmanneksi se on karnevalistinen kevään juhla, jolloin on lupa hullutella ja pitää hauskaa. Karnevaalivapun ilonpito alkaa Helakisan mukaan yleensä vapunaattona, jolloin kokoonnutaan ystävien luokse tai lähdetään huvittelemaan ravintolaan.

Tänä vuonna kaikki ovat joutuneet miettimään vapun viettonsa ihan uusiksi, kun suuret kokoontumiset eivät ole mahdollisia ja ravintolat ovat kiinni. Aika monilla on kotivappu.

Päätimme tyttären kanssa, että oli miten oli, meidän vappumme kasvot ovat karnevalistiset. Askartelimme tänään vappunaamion, joka tuo väriä elämään. Vielä ehtii väkertää oman naamarin.

Tänään ja huomenna voi myös kokeilla kirjassa mainittuja vappuleikkejä. Miltä kuulostaisi simapullonpyöritys tai ilmapallon pompotus?

Seuraa johtolankaa -leikki vaikutti hauskalta. Siinä kukin leikkijä saa oman serpentiininauhan, jota tulee seurata nauhaa rikkomatta. Nauha on pitkä eikä sen pää ole heti näkyvissä. Nauhan päässä odottaa pieni yllätyslahja.

Mutta nyt askartelemaan. Vappunaamioon tarvitaan:

• paperilautanen
• vesivärit, peitevärit tai askartelumaalia ja sivellin
• jäykkää huopakangasta
• lahjapaperinarua tai serpentiiniä
• juomapilli tai jokin keppi
• punainen mehutölkin korkki tai tupsu
• sakset
• liimaa
• teippiä
• kyniä
• nitoja

Hahmottele paperilautaseen silmänkohdat ja suu. Maalaa lautanen haluamasi väriseksi.

Leikkaa jäykästä huopakankaasta kolmion muotoinen kappale hatuksi. Koristele se huopaympyröin.

Maalin kuivuttua leikkaa silmäaukot. Viimeistele kasvot tusseilla ja kiinnitä nenä liimalla.

Leikkaa lahjapaperinarusta pätkiä ja kiharra ne saksilla. Kiinnitä ne naamarin reunoille esim. nitojalla.

Kiinnitä hattu päähän liimalla ja nitojalla.

Teippaa juomapilli lautasen takapuolelle kädensijaksi.

Sitten vaan naamari naamalle ja hassuttelemaan!

Suomen lasten juhlakirja
Teksti: Kaarina Helakisa
Kuvitus: Leena Lumme
Toimittanut: Raili Mikkanen
Kustantaja: Otava 2012 

Merten pohjassa makaa aarrelaivoja

Viime vuonna tyttärelläni oli vaikuttava kokemus. Hän näki Ruotsin risteilyllä mummun ja vaarin kanssa sateenkaaren, joka päättyi mereen. Sen jälkeen hänen ajatuksensa ovat tavan takaa palanneet tapahtumaan. Merenpohjassa täytyy nimittäin olla aarrelaiva!

Kun huomasin, että Raili Mikkaselta oli ilmestynyt uusi teos Suomen lasten aarrelaivat (Minerva 2019), ostin sen näyttääkseni tyttärelleni, että aarrelaivoja todellakin saattaa maata merten pohjassa.

Teos esittelee todellisia aarrelaivoja, joita on löydetty Suomen aluevesiltä. Joidenkin lasti on ollut arvokkaampi kuin toisten, mutta kyllä kai vaikkapa 1700-luvun arkisia esineitäkin voi tänä päivänä pitää aarteina.

Kirjassa esitellään kymmenen uponnutta laivaa. Vanhin laiva on 1400-luvulta ja nuorin 1800-luvulta. Jokainen laiva on saanut oman lukunsa. Luvut ovat itsenäisiä tarinoita. 

Asiaa lähestytään hyvin vaihtelevasti. Välillä kertojahahmona on lapsi menneisyydestä, välillä nykyisyydestä ja yhdessä tarinassa jopa hylky itse. Välillä keskitytään kuvailemaan enemmän nykyajan sukellusharrastusta ja välillä laivan uppoamisajan historiaa.

Jokaisen tarinan jälkeen on inforuutu, jossa kerrotaan, mitä laivasta tiedetään, ja kuinka hylky löytyi.

Luimme kirjan tarinat iltasatuina, yhden kerrallaan. Joka ilta lopetellessani lukemista sain kuulla saman virren: "Lue vielä toinen. Lue edes vähän vielä. Mä haluan vielä kuulla."

Kiinnostavimmat tarinat olivat tyttäreni mielestä ensimmäinen ja viimeinen. Ensimmäinen kertoi vuonna 1468 uponneesta Hanneke Vromesta, Itämeren suurimmasta laivasta omana aikanaan. Sen matkustajien joukossa olivat Raaseporin linnanherran Lauri Akselinpoika Tottin puoliso Katariina ja poika Akseli.

Olimme jo lukeneet Raili Mikkasen Suomen lasten linnakirjasta (Minerva 2017), kuinka Katariina-rouvalle ja pikku Akselille kävi laivan upottua myrskyssä Raaseporin lähellä. Yksikään laivassa olleista ei pelastunut. Katariina-rouvan ja pikku Akselin haamut kummittelevat yhä Raaseporin linnassa. Kuutamoöinä linnasta voi kuulla leikkivän pojan naurua, kuten kirjoitin lokakuisessa postauksessani.

Hanneke Vromen hylkyä ei ole vielä löydetty, vaikka sitä on kovasti etsitty. Jossain merenpohjassa makaa melkoinen kulta-aarre. Laivan lasti oli nimittäin tavanomaista arvokkaampi.

Viimeinen kertomus kertoi vuonna 1859 Oulun lähistöllä uponneesta Sophia Mariasta. Se oli matkalla hakemaan Oulusta tervalastia, kun upposi myrskyssä. Sophia Maria kiinnosti meitä eritysesti siksi, että olimme jo tutustuneen sen tarinaan käydessämme Oulussa Pohjois-Pohjanmaan museossa. Näimme museossa hylystä nostettua esineistöä. 

Tämä tarina oli siitä onnellinen, että koko miehistö pelastui.  Miehet eivät kuitenkaan ehtineet ottaa laivasta mukaansa yhtään mitään, joten löytynyt esineistö antaa hyvän kuvan 1800-luvun merimiesten elämästä.

Kirjan luettuani alkoi ihan harmittaa, etten valinnut yliopistossa meriarkeologian kursseja. Jotkut opiskelutoverini olivat niistä hyvin innoissaan. Nyt vasta ymmärsin, miksi.


Raili Mikkanen: Suomen lasten aarrelaivat
Kuvitus: Laura Haapamäki
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy 2019 


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 9 "sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja".