Päiväkotidekkarit kiperän arvoituksen äärellä

Viikonloppuna vietetään koulujen päättäjäisjuhlia. Päiväkodeissakin on epäilemättä pidetty viime aikoina kevätjuhlia. Myös Lars Mæhlen kirjoittamassa ja Odd Henning Skyllingstadin kuvittamassa kirjassa Kuka tuli sisälle ulkokengät jalassa? päiväkoti Harakanpesässä valmistaudutaan lasten ja vanhempien juhlaan.

Päiväkodin täti Elina on laittanut kaiken valmiiksi ja pessyt lattiankin. Ensimmäiset lapset ja vanhemmat saapuvat päiväkotiin. Pian huomataan, että joku on jättänyt puhtaaseen lattiaan kuraisia jalanjälkiä.

Päiväkotilapset Leo ja Liisa ryhtyvät selvittämään asiaa. Yksi kerrallaan he käyvät läpi epäiltyjä. Kun epäiltyjen jututtaminen ei tuota tulosta, on aika tutkia todisteita. Lapset mittaavat kurajäljet ja vertaavat mittaa epäiltyjen kenkiin. Kunnon dekkaritoimintaa! Lopulta syyllinen löytyy, sotkut siivotaan ja juhlat pääsevät alkamaan.

Päiväkoti-ikäiseen tyttäreeni tarina upposi hyvin, ja itsekin olin tyytyväinen toteutukseen. Tarinassa hätkähdin vain vähän sitä, kuinka voimakkaasti päiväkodintäti Elina reagoi nähtyään kurajäljet lattialla:

”Mutta HYI, MITÄ KÄYTÖSTÄ!
Leo ja Liisa säpsähtävät.
Elina on tosi vihainen. Ja ankara! Hän osoittaa sormellaan ja huutaa.
- Kuka kumma on... TULLUT SISÄLLE ULKOKENGISSÄ?”

Ei kai päiväkodintädit oikeasti menetä malttiaan noin pahasti? Ainakin toivon, että eivät.

Kirjassa on muuten mukana modernia otetta, sillä siinä nähdään tyttö, jolla on kaksi äitiä.

Kuka tuli sisälle ulkokengät jalassa? aloittaa ”Päiväkotidekkarit”-sarjan. Samoilta tekijöiltä on ilmestynyt muitakin päiväkotidekkareita: Kuka vei silmälasit?, Kuka on pullavaras? ja Kadonneiden sukkien arvoitus.

Olen intohimoinen dekkarien lukija ja huomaan lukevani mielelläni myös lastenkirjoja, joissa ratkaistaan arvoituksia. Nämä dekkarit sopivat jo aika pienillekin lukijoille. Viisivuotiaani oli niistä tosi innoissaan.


Lars Mæhle: Kuka tuli sisälle ulkokengät jalassa?
Norjankielinen alkuteos: Hvem gikk med utesko inne?
Kuvitus: Odd Henning Skyllingstad
Suomennos: Eeva-Liisa Nyqvist
Kustantaja: Tactic Publishing 2018

Top 3 — Toukokuun nautittavimmat kirjat

Maailma on täynnä kiinnostavia lastenkirjoja. Luemme tyttäreni S:n kanssa paljon ja törmäämme hyviin kirjoihin jatkuvasti. Olisi kiva pystyä kirjoittamaan niistä kaikista, mutta se ei valitettavasti ole mahdollista. Jonkinlaista valintaa on pakko tehdä.

Tässä sadannessa postauksessani päätin esitellä teille kolme kirjaa, joista nautimme erityisesti tässä kuussa. Kirjat on valittu sillä perusteella, että niistä nauttivat niin äiti kuin tytär. Valintaa tehdessä on huomioitu vain kirjat, joista en ole jo kirjoittanut omaa postausta. Isabel Minhós Martinsin ja Yara Konon teos Sata siementä, jotka lensivät pois olisi itseoikeutetusti kuulunut kolmen kärkeen, mutta en esittele sitä uudelleen, kun olen jo siitä kirjoittanut.

Erakkorapu etsii kotia

Eric Carlen kirjoittama ja kuvittama Erakkorapu etsii kotia edustaa Carlen pettämätöntä tyyliä. Kirjassa erakkorapu on kasvanut liian suureksi kotina käyttämään kotiloonsa. On aika etsiä uusi koti. Suurempi kotilo löytyy melko helposti, mutta erakkoravun mielestä se on liian arkisen näköinen. Alkaa vuoden kestävä matka, jonka aikana rapu muokkaa kodista mieleisensä.

Lapsi voi opetella kirjan avulla kuukauden nimet. Kirjaa voi lukea myös loistavana tietokirjana joistain meressä elävistä olioista.

Äiti piti eniten Eric Carlen mahtavasta taiteellisesta, kollaasitekniikalla toteutetusta kuvituksesta. S kiinnostui merenelävistä: erakkoravuista, merivuokoista, meritähdistä, koralleista, etanoista, merisiileistä ja lyhtykaloista. Kirjan viimeiselle sivulle on koottu tietoa näistä kirjassa mainituista eliöistä. Tämä tietopaketti taisi kiinnostaa S:ää eniten.

Eric Carle (teksti ja kuvat): Erakkorapu etsii kotia
Englanninkielinen alkuteos: A House for Hermit Crab
Suomennos: Silja Hiidenheimo
Kustantaja: Weilin+Göös 1989

What's Up?

Olivia Cosneaun ja Bernard Duisitin What's Up? on paitsi kirja myös paperinen taideteos. Se kertoo erilaisista linnuista. Teksti on hyvin lyhytsanaista ja yksinkertaista. Joka aukeamalla linnuilta kysytään "Hei linnut, mikä meininki?", jonka jälkeen linnut vastaavat, mitä ovat parhaillaan tekemässä.

"Hey little owl, what's up?
I'm waking up."

Kirjan varsinainen juju on kivalla graafisella tyylillä piirretyt kuvat, joissa on aina jokin ponnahduselementti. Englanniksi kirjaa kuvataan termillä "a FLIP-FLAP-POP-UP book". Kun vetää nuolella varustetusta läpästä, linnut liikkuvat. Riikinkukko levittää siipensä, tikka hakkaa puuta ja punarinta pyrähtää lentoon.

Ostin kirjan parisen vuotta sitten Ateneumin myymälästä. Museokaupat ovat loistavia paikkoja löytää kiinnostavia kirjoja!

Äiti ja S pitivät molemmat eniten ponnahtavista linnuista.

Olivia Cosneau (teksti ja kuvat): What's Up?
Ponnahduskuvien tekninen suunnittelu: Bernard Duisit
Ranskankielinen alkuteos: Tu fait quoi?
Kustantaja: Thames & Hudson Ltd, London 2017

Kun minä synnyin

Millaista oli tulla tähän maailmaan? Sitä Isabel Minhós Martins pohtii Madalena Matoson kuvittamassa kirjassa Kun minä synnyin. Kaikki oli ennennäkemätöntä ja uutta. Ei tuntenut vielä ketään, ei ollut nähnyt vielä mitään. Maailma tarjosi aisteille ihania yllätyksiä. Oli niin paljon koettavaa ja opittavaa, ja oppiminen jatkuu yhä.

"Kun minä synnyin, en osannut edes haaveilla taivaasta tai siitä että taivas muuttaa väriään tai siitä miten kauniita pilvet ovat.

Kun minä synnyin, kaikki oli uutta.

Kaikki odotti ensi kertaansa."

Kuvien päälle ladottu teksti on kuin moderni runo. Kuvat ovat tyylikkään graafiset. Taustavärinä nähdään paljon mustaa, mikä on ehkä viittaus siihen, että äidin mahassa oli vain pimeyttä, ei mitään nähtävää.

Äitiä ihastutti eniten runonomaisesti virtaava kieli, jota oli nautinto lukea ääneen. S:lle tuntui olevan tärkeintä kirjan herättämä keskustelu. Kirja kirvoitti hänet pohtimaan omaa syntymäänsä ja kyselemään, millainen hän itse oli vastasyntyneenä.


Isabel Minhós Martins: Kun minä synnyin
Kuvitus: Madalena Matoso
Portugalinkielinen alkuteos: Quando eu nasci
Suomennos: Antero Tiittula
Kustantaja: Etana Editions 2019

Kesälomavinkkejä

Joko kesälomasuunnitelmat on lyöty lukkoon? Niille, joiden kalenterissa on vielä tilaa, olen koonnut vinkkejä siitä, mihin kirjoista pitävä lapsiperhe voisi suunnata tänä kesänä. Suomen suvi on täynnä mahdollisuuksia.

Muumeista pitävien ilmeinen kohde on Muumimaailma Naantalissa. Haluaisitko päästä halaamaan rakastettuja muumihahmoja, tutkia muumitalon läpikotaisin tai nauttia näytelmästä teatteri Emmassa? Uskaltautuisitko noidan mökille, hattivattien luolaan tai tapaamaan drontti Edvardia uimahuoneelle? Muumimaailmassa Muumilaakso muuttuu todeksi.

Muumeihin pääsee tutustumaan myös Tampereella maailman ainoassa Muumimuseossa. Museon ylpeys on se aito ja alkuperäinen Muumi-Talo, jonka Tove Jansson rakensi yhdessä Tuulikki Pietilän ja Pentti Eistolan kanssa. Museossa on myös useita muita samaan tapaan rakennettuja kuvaelmia eri muumitarinoista. Museon yhteydessä on lukukirjasto, johon voi istahtaa lukemaan muumikirjoja.

Jos haluaa nauttia muumeista ilman pääsymaksuja, kannattaa suunnata Porvooseen, jossa on Muumipuisto eli muumiaiheinen leikkipuisto.

Porvoossa ollessaan voi piipahtaa myös kansallisrunoilija J.L. Runebergin kotimuseossa. Koti näkyy Mauri Kunnaksen kirjassa Koiramäen Martta ja Ruuneperi. Kesäisin museon pihassa on lapsille leikkipaikka, jossa voi leikin kautta kokeilla, millaista oli elämä Runebergin aikaan.

Koiramäen ystäville löytyy kiva vierailukohde myös Tampereen Särkänniemessä. Siellä sijaitsee Koiramäen eläinpuisto, joka mainostaa itseään satumaatilana kaupungin sydämessä. Suloisten eläinten lisäksi voi tavata Koiramäen väkeä askareissaan. Tassuteatterissa esitetään näytelmä useita kertoja päivässä.

Koiramäen tarinoihin pääsee tänä vuonna uppoutumaan myös Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan museon vaihtuvassa näyttelyssä nimeltään Koiramäen kartanolla. Lapset pääsevät tutustumaan leikin kautta Koiramäen ajan maalaiselämään. Museon esineitä saa koskea ja kokeilla. Elokuun puolivälissä museossa järjestetään koko perheen tapahtuma Koiramäki-teemalla.

Todelliset Mauri Kunnas -fanit suuntaavat Sastamalaan, jossa on Herra Hakkaraisen talo. Se on museo, jonka toiminnallisessa näyttelyssä lapset pääsevät kokemaan Mauri Kunnaksen maailman kaikilla aisteillaan ja leikkimään Mauri Kunnaksen kirjoista tutuissa miljöissä.

Sastamalan keskustassa sijaitsee myös suomalaisen kirjan museo Pukstaavi. Perusnäyttelyssä kerrotaan suomalaisen kirjan tarina alusta tähän päivään. Näyttely on toteutettu elämyksellisesti hyödyntäen interiöörejä, pienoismalleja, multimediasovelluksia, valo- ja videokuvaa, äänimaisemia, installaatioita ja taideteoksia. Museo sopii erilaisille kävijöille. Koska museon halutaan sytyttävän lukukipinän lapsissa ja nuorissa, Pukstaavissa "Saa koskea!".

Sastamalaan kannattaa matkustaa kesäkuun lopulla, sillä 28.-29.6.2019 siellä järjestetään Vanhan kirjallisuuden päivät. Päivillä voi tehdä löytöjä antikvariaattien myyntipöydistä tai keskittyä runsaaseen ohjelmaan. Lauantaiaamupäivänä on ohjelmaa lapsille. Tavattavissa on Tatu ja Patu sekä heidän luojansa Aino Havukainen ja Sami Toivonen. Nukketeatteri Sampo esittää kierrätykseen keskittyvän näytelmän Roska-aarre.

Niille, jotka haluavat kokea kesälomallaan taidetta, löytyy esimerkiksi näyttely Karoliina Pertamon kirjakuvituksista. Riimikissa karkuteillä -näyttely on nähtävissä Orimattilan taidemuseossa 4. elokuuta 2019 asti. Värikäs ja kujeileva näyttely tutustuttaa kotimaiseen lastenkirjallisuuteen laajalla rintamalla. Pertamo on kuvittanut kuvakirjoja, runoutta, romaaneja ja tietokirjoja. Näyttelyssä saa leikkiä ja lukea tai käpertyä jättisuuren Riimikissan kainaloon.

Saduista pitävät voivat suunnata Tampereelle Amurin työläismuseokortteliin, jossa pidetään kesä-elokuussa joka keskiviikko ja perjantai satutuokio perheen pienimmille.

Pääkaupunkiin matkustavien kannattaa käydä katsomassa uutta keskustakirjastoa Oodia, jonka kolmannen kerroksen Kirjataivas on arkkitehtoonisesti upea kokemus. Muista käydä ottamassa selfie kolmannen kerroksen lasiseinäkulmauksessa!

   
Helsingissä pääsee kesän ajan tapaamaan Pekka Töpöhäntää Päivälehden museon vaihtuvassa näyttelyssä. Kirjoitin näyttelystä huhtikuussa.

Kannattaa muistaa myös kesäteatterit. Suomi on pullollaan kesäteatteriesityksiä. Monissa niistä nähdään lastenkirjan tarina teatterin lavalle sovitettuna. Myös kirjastoissa on paljon ohjelmaa kesälläkin.

Puu, joka toivoi kaiken menevän hyvin

"Puu odotti.
Se odotti jälkikasvua.
Toiveikkaana tietenkin.
Se toivoi hartaasti
että kaikki menisi hyvin.
Se odotti enää
että koittaisi täydellinen päivä,
oikea päivä,
juuri se päivä!"

Näin alkaa Isabel Minhós Martinsin kirjoittama ja Yara Konon kuvittama teos Sata siementä, jotka lensivät pois. 

Kuvakirjan aiheena on erään havupuun lisääntyminen. Ei kuulosta järin kiinnostavalta, mutta todellisuudessa kirja on hurmaava! Sen kieli on kuin modernia runoa, joka soljuu eteenpäin vangiten lukijan mielenkiinnon. Tekstiä on ihana lukea ääneen.

Puu – mänty luullakseni – pudottaa kävyistään sata siementä, ja kirjassa seurataan, miten siemenille käy. Huonosti! Suurin osa jää ilman kasvuedellytyksiä. Ne putoavat paikkoihin, joissa eivät voi itää, linnut syövät ne, ötökät kaivertavat niihin koloja tai oravat vievät ne. Osa kuolee janoon. Kun sadasta siemenestä on enää kolme jäljellä, kirjailija toteaa, että taitaa olla paikallaan "istua hetkeksi itkemään".

Loput kolme siementä itävät ja versovat, mutta taimista yksikään ei selviä! Siihenkö kirja siis päättyy? Ei nyt sentään! Onneksi luonto on ihmeellinen. Kun kaikki näyttää menetetyltä, se ei olekaan sitä. Kymmenen uutta puuta metsään sittenkin saadaan.

Vaikka itse hurmaannuin kirjasta heti, kun näin sen kirjastossa, en ollut varma pitäisikö tyttäreni siitä. Moderni kuvitustyyli on melko taiteellinen, eivätkä sellaiset kuvitukset aina uppoa tyttäreeni. Tästä kirjasta tyttäreni kuitenkin piti. 

Kirjan lopussa on aukeama, jossa esitellään eri puiden siemeniä ja niiden keinoja selviytyä paremmin. Aukeamalta oppii mm. että lehmuksen siemenet kulkevat ilmassa helikopteri muistuttavan väkkyrän avulla ja että eräiden pyökkilajien siemenet ovat väkäsiä täynnä, jotta ne takertuisivat eläinten turkkeihin ja kulkeutuisivat kauas. Tämä tietoaukeama kiehtoi tytärtäni kaikkein eniten.

Kun kirja oli luettu ja suljin kannen, tytär sieppasi kirjan minulta. Sitten hän rupesi laskemaan. Hän on äskettäin oppinut laskemaan 110:een ja nyt hän alkoi laskea kuvissa näkyviä siemeniä. Siemeniä tosiaan näkyy kuvissa – PALJON. Kuvista löytyi myös runsaasti muuta laskettavaa. Kirjaa ei siis kannata valita iltasaduksi, jos omaa laskemisesta kiinnostuneen lapsen. Nukkumaanmenosta ei meinannut tulla mitään.

Aikuislukijan mielestä (tai ainakin minun mielestäni) kirjan on pakko olla vertauskuvallinen. Siinä täytyy olla jokin kätketty merkitys. Mutta mikä? Alussa lainaamani sanat tuovat mieleen oman raskausaikani. Lisääntyminen tuntui suurelta ihmeeltä ja vaikutti uskomattomalta, että kaikki voisi onnistua hyvin. Onko puun lisääntyminen siis allegoria ihmisen lisääntymisestä, mikä kaikilla ei suinkaan ole helppoa?

Voisiko siementen lentäminen toisaalta kuvasta sitä aikaa, jolloin lapset lähtevät pesästä ja alkavat elää omillaan? Vanhemmat toivovat, että kaikki menee hyvin, mutta lapsilla on oma vapaa tahtonsa ja taipumus tehdä valintoja, jotka eivät vanhempia miellytä. Lapset eivät ehkä menestykään ja kukoista niin hyvin kuin vanhemmat toivoisivat.

Vai ajattelenko siemeniä liian konkreettisesti? Jospa ne ovat vertauskuva haaveista, toiveista, unelmista tai ajatuksista. Jotkin unelmamme löytävät kasvualustan ja käyvät lopulta toteen. Toiset hukkuvat omaan mahdottomuuteensa ja toiset unelmat kariutuvat, kun muut sabotoivat ne.

Jos kertomusta peilaa Raamatun kylväjä-vertauksen valossa, siemenet voivat olla sanoja. Tarinan voi nähdä vertauskuvana minkä tahansa aatteen levittämisestä tai asian ajamisesta. Olipa aate omasta mielestä kuinka loistava tahansa, se ei uppoa kaikkiin.

Aikani pohdittua löysin tarinalle oman mieluisan tulkintani. Vertaan mäntyäidin siemeniä blogipostauksiini. Postaukset ovat osa minua, omia luomuksiani. Päästän ne maailmalle ja toivon parasta. Toivon, että ihmiset löytäisivät ne, lukisivat ne, pitäisivät niistä, innostuisivat esittelemistäni kirjoista, hankkisivat kirjat käsiinsä ja lukisivat niitä yhdessä lastensa kanssa. Koko ketju toteutunee vain harvassa tapauksessa, mutta jos niin käy edes joskus, olen onnellinen ja tunnen onnistuneeni.


Isabel Minhós Martins: Sata siementä, jotka lensivät pois
Kuvitus: Yara Kono
Portugalinkielinen alkuteos: Cem sementes que voaram
Suomennos: Antero Tiittula
Kustantaja: Etana Editions 2018

Arvaa kuinka paljon sinua rakastan kun on kevät

Kevät on muutoksen aikaa. Sam McBratneyn kirjoittamassa ja Anita Jeramin kuvittamassa kirjassa Arvaa kuinka paljon sinua rakastan kun on kevät tutkitaan eliöitä keväisessä luonnossa. Uutta elämää puhkeaa esiin ja kasvaa vauhdilla.

Pikku Pupu näkee monenlaisia jänniä asioita. Iso Pupu kertoo, millaisiksi ne muuttuvat kasvaessaan. Nuijapäästä tulee sammakko, toukasta perhonen ja linnunmunista lintuja.

"Pikku Pupua mietitytti. Muuttuiko ihan kaikki? Eikö mikään pysynyt ennallaan?"

Jos kaikki muuttuu, niin ehkä pikku Pupu itsekin? 

"Mikäs minunlaisesta pikkuisesta pupusta tulee?"

Mitähän iso Pupu mahtoi vastata?

Arvaa kuinka paljon sinua rakastan kun on kevät sopii parhaiten taaperoille ja pienille leikki-ikäisille. Tekstiä on niukasti ja asiat on esitetty yksinkertaisesti.

Olen aina ollut hulluna McBratneyn ja Jeramin Pikku Pupusta ja Isosta Pupusta kertoviin kirjoihin. Vaikka tyttäreni on kohteliaasti kuunnellut kirjoja, hän ei ole koskaan ollut niistä yhtä palavasti innoissaan kuin minä. Se vähän harmittaa.

Eräs äiti, joka jakaa kohtaloni, arveli, että kirjojen kuvitus on liian mitäänsanomaton lasten makuun. Ensin vastustin, sillä Anita Jeramin kuvitustyylihän on ihana! Mutta sitten ymmärsin hänen pointtinsa. Kirjan sivut ovat aika valkoiset ja kuvissa on käytetty vain muutamia värejä, lähinnä vihreää ja ruskeaa. Ehkä se näyttää värikylläisyyden keskellä kasvaneista lapsista liian vaatimattomalta.

Pitävätkö teidän lapsenne Pikku Pupu ja Iso Pupu -kirjoista? 


Sam McBratney: Arvaa kuinka paljon sinua rakastan kun on kevät
Kuvitus: Anita Jeram
Englanninkielinen alkuteos: Guess How Much I Love You in the Spring
Suomennos: Anneli Heimonen
Kustantaja: WSOY 2007

Iloa kulttuurisesta monimuotoisuudesta

Tänään vietetään kansainvälistä kulttuurisen monimuotoisuuden päivää. Sen kunniaksi valikoin tämän päivän kirjaksi Catherine ja Laurence Anholtin Ystävät ympäri maailman. 

Kirjan kertojahahmo on poika, joka haluaa ystävän. Hän ulottaa etsintänsä varsin laajalle alueelle, sillä kirjan joka aukeamalla hän on eri maassa: Brasiliassa, Marokossa, Keniassa, Hollannissa, Ruotsissa, Venäjällä, Intiassa, Kiinassa ja Japanissa.

Joka maassa hän tapaa lapsen, jonka elämään ja sivumennen kotimaahankin tutustuu. Kustakin lapsesta kerrotaan pelkistetysti vain muutama fakta, mutta ne ovat kuvaavia. Näin kerrotaan esimerkiksi kenialaisesta Lukaksesta:

”Lukas ja hänen kaverinsa kävelevät kouluun.
'Keniassa on upeita eläimiä', hän kertoo.
'Vettä ei saa tuhlata', Lukas sanoo.
Lukas nukkuu moskiittoverkon alla. Hyvää yötä, Lukas." 

Jokaisesta lapsesta kertoja toteaa, että kyseinen lapsi olisi mainio ystävä. Kenet hän sitten lopuksi valitsi ystäväkseen? Kaikki! ”Meistä kaikista tuli kavereita."

 Kirjassa on melko vähän tekstiä, joten se sopii jo aika pienillekin lapsille.

Kirjan lopussa on suureksi aukeava kuva maapallosta, jota kiertää eri näköiset lapset. ”Yhdessä olemme maailma!” julistetaan kuvatekstissä.

Kuvitusta Catherine ja Laurence Anholtin kirjassa Ystävät ympäri maailman, Kustannus-Mäkelä 2014

Lapset ovat ihanan ennakkoluulottomia ja ystävystyvät helposti erinäköisten ja erikielisten lasten kanssa.

Muistan lapsuudestani, kuinka ulkomaan matkoilla leikittiin paikallisten lasten kanssa. Vaikka yhteistä kieltä ei ollut, elekielellä pärjäsi pitkälle. Pieni tummatukkainen Claudia opetti minulle Italiassa, että amica tarkoittaa ystävää. On oikeastaan liikuttavaa näin jälkeenpäin ajateltuna, että lapsi, jota en ollut koskaan ennen tavannut, halusi heti olla ystäväni. Kunpa me aikuiset osaisimme olla yhtä välittömiä.

Catherine ja Laurence Anholt: Ystävät ympäri maailman
Englanninkielinen alkuteos: One World Together
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2014

Tekoäly ryhtyy ohjaamaan Helsingin kaupunginkirjaston aineistoa

Helsingin kaupunginkirjasto on siirtynyt tällä viikolla uuteen aikakauteen. Käyttöön on otettu tekoälypohjainen kirjaston aineiston kellutus- ja logistiikkajärjestelmä. 

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että eri kirjastoilla ei enää ole omia kokoelmia, vaan koko kaupungin aineisto muodostaa yhden kokoelman, joka liikkuu kirjastosta toiseen sen mukaan, mihin ihmiset kirjoja palauttavat. Jos kirja palautetaan eri kirjastoon kuin mistä se lainattiin, sitä ei enää siis rahdata takaisin kotikirjastoon (kotikirjastoa ei enää ole), vaan kirja saattaa jäädä palautuskirjaston hyllyyn.

Olen odottanut uudistusta jännityksellä. Aika näyttää, mitä se todella merkitsee. Jo pitkään minusta on tuntunut lähikirjastoon mennessäni, että hyllyssä on aina samat teokset. Siksi varaan usein kirjoja saadaksemme vaihtelevampaa luettavaa. Kaiken järjen mukaan uuden järjestelmän pitäisi sekoittaa kokoelmaa entistä paremmin, ja hyllystä voisi olla helpompi tehdä löytöjä. 

Mutta entä jos muilla kirjastomme käyttäjillä onkin huono maku? Tai erilainen kuin meillä? Jos kirjastomme hyllyyn kasautuukin entistä huonompi valikoima kirjoja? Onko mahdollista, että jonkin tietyn kirjaston hyllyssä oleva valikoima yksipuolistuu?

Tekoälypohjaisen järjestelmän tarkoituksena on nimenomaan parantaa kirjojen saatavuutta ja tarjota aineistoa asiakkaille tasaisemmin. Pikkuhiljaa järjestelmä oppii kunkin kirjaston lainaajien käyttäytymistä ja ohjaa palautuvan kirjan siihen kirjastoon, jonka profiiliin se parhaiten sopii.

Tekoäly tarjoaa valtavia mahdollisuuksia melkein alalla kuin alalla. Olen innoissani sen hyödyntämisessä kirjastomaailmassa. Uudistus tekee Helsingin kaupunginkirjastosta modernin kirjaston, joka kestää erinomaisesti kansainvälistä vertailua. Investointi on ilman muuta ollut hintava, mutta maksanee itsensä takaisin. Jos halutaan pitää yllä suomalaista hyvää lukutaitoa, tarvitaan investointejakin.

Asiasta voi lukea lisää Helsingin kaupunginkirjaston omasta uutisesta:
Helsingin kaupunginkirjasto ottaa käyttöön tekoälypohjaisen kellutus- ja logistiikkajärjestelmän

Museokierros amoriinien johdolla

Tänään on kansainvälinen museopäivä, ja sen kunniaksi olen kaivellut hyllyistämme esiin museoaiheisia lastenkirjoja.

Rakastan museoita. Opintoja aloittaessani olin päättänyt suunnata museoalalle. Museoala ei kuitenkaan minua halunnut, joten toisin kävi. Olen silti ahkera museoissa kävijä. Tänään kannattaakin suunnata museoon, sillä moniin museoihin pääsee ilmaiseksi museopäivän kunniaksi ja joissain on erikoisohjelmaa.

Jossain vaiheessa ajattelin, että kertoisin tänään uusimmasta kotimaisesta lapsille suunnatusta museoaiheisesta kirjasta eli Elina Kuorelahden kirjoittamasta ja Nunnu Halmetojan kuvittamasta Museoseikkailu-kirjasta. Olen kuitenkin ehtinyt lukea kirjasta esittelyn jo useammastakin blogista, joten päätin valita toisen teoksen.

Minerva Keltasen kirjoittama ja Nadja Sarellin kuvittama Putto, Putti ja Putte Sinebrychoffin taidemuseossa kertoo kolmesta amoriinista, joiden matkassa tutustutaan Sinebrychoffin taidemuseoon, joka on myös kotimuseo. Helsingissä sijaitsevista museoista Sinebrychoffin taidemuseo on tällä hetkellä – ihanan Cygnaeuksen gallerian lopetettua – suosikkini.

Kirjan päähenkilöt ovat kolme pientä amoriinia, jotka kaipaavat viilennystä kuumaan kesäiseen päiväänsä.

"- Olisi kiva mennä jonnekin vilvoittelemaan, Putti huokaisi.
- Hei, mennään tuonne Sinebrychoffin taidemuseoon, siellä on varmasti vähän viileämpää! Putto innostui.
- Mutta mitä siellä museossa oikein on? Putte puolestaan ihmetteli.
- Siellä on kaikkea kivaa ja mielenkiintoista, siellä on kuninkaita ja kuningattaria, hopea-aarteita ja huonekaluja sekä pikkuisia muotokuvia, joita kutsutaan miniatyyreiksi!"

Kirjaan on valittu museosta muutamia taideteoksia, joihin amoriinit tutustuvat lähemmin. Teokset on personoitu eli amoriinit keskustelevat niissä näkyvien hahmojen kanssa.

Juhlavassa kullankeltaisessa salissa he kohtaavat tuolin käsinojassa majailevan egyptiläisen sfinksin, joka pitää arvoituksista. Toisessa huoneessa he näkevät kaksi ilkikurista sisarta, jotka suurissa pitsikauluksissaan näyttävät ihan kaksosilta.

Kuninkaallisiakin tulee vastaan. Puuteri kutittaa kuningas Kustaa III:n nenää ja kuningatar Kristiina haaveilee jättävänsä kuninkaalliset velvollisuutensa ja muuttavansa Roomaan.

Amoriinit tapaavat myös eläimiä. Pieni valkoinen koira tuo ruokaa spitaalia sairastavalle Rocchukselle, jota muut ihmiset karttavat. Suuri joukko eläimiä on kerääntynyt kuuntelemaan Orfeuksen ihmeen ihanaa soittoa.

Amoriinit ihmettelevät, keneltä on jäänyt kesken eräässä maalauksessa näkyvä ateria. Syyllinen löytyy kuorsaamassa marmoripedillä. Pieni pullea Cupido ilahtuu nähdessään ystävänsä museossa ja toivottaa nämä tervetulleiksi uudelleenkin.

Kirjassa aina yksi aukeama on omistettu yhdelle taideteokselle. Aukeaman tekstisivulla on valokuva teoksesta ja toisella sivulla on Nadja Sarellin piirtämä kuva, jossa amoriinit ovat juttusilla teoksen hahmojen kanssa.

Kaikki yritykset tehdä taidetta lapsille helpommin lähestyttäväksi ja ymmärrettäväksi, ovat kannatettavia, ja siksi pidin tästä kirjasta.

Kirjassa näkyvä Cornelis de Vosin maalaus Kaksi sisarta oli muuten lapsena oma suosikkini Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmasta. Sitä esittävä postikortti oli pitkään aarteeni.


Putto, Putti ja Putte Sinebrychoffin taidemuseossa
Teksti: Minerva Keltanen
Kuvitus: Nadja Sarell 
Sinebrychoffin taidemuseon julkaisuja
Kustantaja: Valtion taidemuseo 2007


VINKKI

Tässä on muutamia muita museoaiheisia lasten kuvakirjoja:

• Elina Kuorelahti & Nunnu Halmetoja: Museoseikkailu, Nemo 2019
• Joanne Liu: My Museum, Prestel Publishing Ltd. 2017
• Katariina Heilala, Maiju Tuisku & Päivi Arenius: Päivä Kansallismuseossa, Tammi 2016 
• Anna Finnilä et al.: Melkoinen museoretki, Helsingin kaupunginmuseo 2011
• Katri Kirkkopelto: Muusan ja maestron taideseikkailu, WSOY 2008
• Lucy Cousins: Maisa käy museossa, WSOY 2008
• Laurent de Brunhoff: Babarin taidemuseo, Perhemediat 2006

Alakouluikäisille sopii museon seikkailun tantereeksi muuttava lastenromaani:
Jukka-Pekka Koskinen: Mieletön museo, Karisto 2018
 

LUE MYÖS TÄMÄ:

Tehtävä Tukholmassa

Puutarhatunnelmissa

Puutarhaihmiset ovat vauhdissa. Naapuripihallamme möyritään multaa, täytetään istutuslaatikoita ja -säkkejä. Joka päivä ilmestyy jotain uutta ihmeteltävää. 

Minäkin olin ennen innostunut kasvimaan hoidosta. Lapsena vietin kesät koulukasvitarhassa ja myöhemmin hoidin sisareni kanssa viljelypalstaa.

Nykyisin energiani ei riitä muuhun kuin ihmistaimen kasvattamiseen. Pihamme, joka voisi olla puutarha, on pelkkä ruohopläntti, jossa lapsi saa juosta. Marjapensaat sentään yritämme pitää elossa.

Tässä tilanteessa on paras nauttia puutarhoista kirjojen välityksellä. Lapsillekin on olemassa lukuisia puutarhakirjoja. Kaivoin omasta hyllystämme esiin yhdeksän puutarha-aiheista kuvakirjaa.

Kaikessa on itua - Siilin puutarhassa

Siili asuu pienessä talossa suuren puutarhan keskellä. Keväällä auringon ensisäteiden pilkistellessä omenapuun oksien lomasta, Siili aloittaa taimien kasvatuksen. Kesällä ilmojen lämmittyä taimet pääsevät ulos puutarhaan. Siellä ne Siilin hellässä huomassa kukoistavat läpi kesän ja tuottavat silmäniloa ja satoa. Kenet Siili mahtaa kutsua sadonkorjuujuhliinsa? 

Mitä opimme puutarhan hoidosta?
Paljon! Kirja on loistava tarinan muotoon puettu tietopaketti puutarhanhoidosta. Opimme, mitä tarkoittaa taimien koulinta ja karaisu, miten suhtautua rikkakasveihin ja puutarhan tuholaisiin sekä miten palkitsevaa on sadonkorjuuaika.

"Puutarha on paikka, jossa tapahtuu koko ajan, joka päivä. Puutarhuri suunnittelee, luo uutta, kokeilee, epäonnistuu ja yrittää uudelleen."

Marjo Nygård (teksti ja kuvat): Kaikessa on itua - Siilin puutarhassa
Kustantaja: Lasten Keskus 2017

Jutta ja Julius puutarhan parissa

Nuupposen viisihenkinen perhe on muuttanut alkukeväästä uuteen taloon, jonka pihalle ei ole ehditty tehdä vielä mitään. Onneksi naapurissa asuu vanhempi pariskunta, Tauno ja Tellervo, jotka tietävät puutarhanhoidosta kaiken. He ovat enemmän kuin mielissään saadessaan auttaa uuden puutarhan perustamisessa. Kevät ja kesä ovat ahertamista, jonka jälkeen saadaan nauttia sadosta. Tarvitseekohan talvella tehdä puutarhatöitä?

Mitä opimme puutarhan hoidosta?
Tämä kirja oppaanaan voi mainiosti ryhtyä puutarhuriksi. Sivuilta välittyy kaikki tarpeellinen puutarhanhoidosta. 

"Keväällä leikataan omenapuita ja marjapensaita. Näin niiden kasvu vilkastuu ja sato paranee."

"[Kompostorissa] ruoantähteet ja puutarhasta kertyvät lehdet ja oksat maatuvat mullaksi. Niin saadaan hyvää ja ravitsevaa kasvualustaa kaikille pihan kasveille, sillä multaa tarvitaan puutarhassa suuret määrät."

"Monivuotisia kasveja voi istuttaa sekä keväällä että syksyllä. Jotkut kasvit pitää istuttaa varjoon, toiset aurinkoon." 

Mari Mörö: Jutta ja Julius puutarhan parissa
Kuvitus: Marjo Nygård-Niemistö
Kustantaja: Puutarhaliitto 2007

Miljan puutarhassa

Milja lähtee tuttuun tapaan kesäksi maalle Mansikkamökille ukkinsa Ukon kanssa. Tällä kertaa mukana on Miljan paras kaveri Jakob, joka ei ole koskaan ollut mökillä. Puutarhahommissa riittää puuhaa pitkin kesää. Lapset oppivat yhtä sun toista uutta. Vaikka sadekuuro keskeyttää sadonkorjuujuhlat, Milja löytää siitäkin jotain positiivista.

Mitä opimme puutarhan hoidosta? 
Vaikka mitä! Kirja on oikea tietopankki pienelle puutarhurille.

"Ukko kertoi Jakobille ja minulle, että puutarha on saanut nimensä puiden mukaan. Puutarhoissa on aina ollut kauniita hedelmäpuita, kuten luumu, kriikuna ja omena."

"Minä neuvoin Iitaa laittamaan ruusujen ympärille kanaverkon. Niin Ukkokin tekee talvella, kun myyrät ja rusakot yrittävät syödä hänen omenapuuntaimensa."

Reetta Niemelä: Miljan puutarha
Kuvitus: Leena Lumme
Kustantaja: Otava 2005

Satu ja päärynäpuun Pyrre

Satu viettää kesän ranskalaissyntyisen mumminsa luona suuren puutarhan ympäröimässä talossa. Sadun edesmennyt vaari oli puutarhuri ja hänen kädenjälkensä näkyy kaikkialla. Vaarin vanha hattu päässään Sadustakin sukeutuu kesän aikana melkoinen puutarhuri. Apuna hänellä on päärynänoksaa muistuttava ukkeli Pyrus Communis eli Pyrre, joka tietää puutarhan hoidosta kaiken. Kuinka Pyrren mahtaa käydä loppukesän sateiden aikaan?

Mitä opimme puutarhan hoidosta?
"Madoilla on mullassa tärkeä tehtävä, ma chérie. Ne vievät ravintoa kukkien juurille ja kaivavat käytäviä ja tunneleita, niin että juuret voivat paremmin hengittää ja imeä ravintoa ja vettä."

"Jos etanoita ei hävitetä, ne saattavat syödä koko puutarhan. Kaikki kasvikset, kaikki särkyneetsydämet. Kaiken."

Anna Gullichsen: Satu ja Päärynäpuun Pyrre
Kuvitus: Cara-Maria Knuutinen
Ruotsinkielinen alkuteos: Saga Blom
Suomennos: Tittamari Marttinen
Kustantaja: Tammi 2008

Kassu puutarhurina

Kassu-majava on päättänyt kasvattaa papuja. Hän laittaa niitä ruukkuihin ikkunalaudalle ja maahan talon seinustalle aurinkoiseen kohtaan. Pitkältä tuntuvan odottelun jälkeen pavut itävät hienosti. Ne tuottavat runsaasti satoa. Mitähän Kassu pavuista valmistaa?

Mitä opimme puutarhan hoidosta?
"Puutarhurin on oltava hyvin kärsivällinen. Papuja ei voi yhtään hoputtaa. Pitää vain kastella ja odotella!"

Lars Klinting (teksti ja kuvat): Kassu puutarhurina
Ruotsinkielinen alkuteos: Castor odlar
Suomennos: Kaija Valkonen
Kustantaja: Schildts & Söderströms 2017

Paddington puutarhurina

Rouva Bird keksii, että pihasta voitaisiin rajata omat pienet puutarhapalstat Paddingtonille, Jonathanille ja Judylle. Hän arvelee, että se pitäisi "tietyt karhut erossa kolttosista". Kommelluksilta ei kuitenkaan vältytä, kun Paddington lähtee etsimään inspiraatiota omaa puutarhaansa varten. Mitähän kansallisen puutarhapäivän tuomaristo tuumii Paddingtonin puutarhasta?

Mitä opimme puutarhan hoidosta?
"Kauniit puutarhat eivät synny itsestään. Ne vaativat yleensä paljon työtä."

"[E]nnen töiden aloittamista kannattaa sulkea silmät ja yrittää kuvitella, miltä puutarha näyttäisi valmiina."

Michael Bond: Paddington puutarhurina
Kuvitus: R. W. Alley
Englanninkielinen alkuteos: Paddington's Garden
Suomennos: Kaisa Kattelus
Kustantaja: Lasten Parhaat Kirjat 2002

Piia ja Piki puutarhureina

Piia on pieni tyttö, joka päättää perustaa puutarhan. Piki-koira häärää touhuissa mukana. Penkit mitataan nuoralla suoraan. Vaot vedetään syvään ja peitetään huolellisesti, etteivät linnut pääse syömään kaikkia siemeniä. Miten mahtaa käydä, kun rankkasade piiskaa sadon maahan ja muuttaa puutarhan liejuksi?

Mitä opimme puutarhan hoidosta?
"Koko päivä on pakko kitkeä,
rikkaruoho on näet sitkeä."

"Jotta puutarhan hoidossa olisi järkeä,
on taimien harvennus erittäin tärkeä."

Piia ja Piki puutarhureina - Puutarhakirja pienille
Teksti: Ulrika Widmark
Kuvitus: Ingrid Vang-Nyman
Ruotsinkielinen alkuteos: Pyret och Piff planterar
Suomeksi riimitellyt Kaija Pakkanen
Kustantaja: Oy Satusiivet-Sagovingar AB/Satusiivet-kerho 1992

 

Onni-poika ja parvekeviidakko

Lopputalven harmaus ja ankeus masentavat Onni-pojan äitiä. Hän haaveilee värikylläisestä viidakosta. Olavin mielestä sellaisen voisi rakentaa parvekkeelle. Alkaa koko perheen parvekepuutarhaprojekti, jota seurataan alkukeväästä loppukesään asti. Onnistuvatkohan isän ämpäriperunat?

Mitä opimme puutarhan hoidosta? 
Opimme, että puutarhaa varten ei tarvita omaa pihaa. Parveke riittää. Siementen idättäminen on hauskaa, mutta kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Taimia voi ostaa esimerkiksi torilta. Myös parvekepuutarha vaatii jatkuvaa huolenpitoa.

"Kesästä tulee kuuma ja kasvien kastelussa on aikamoinen homma!"

Sanna Pelliccioni (teksti ja kuvat): Onni-poika ja parvekeviidakko
Kustantaja: Etana Editions 2019

Linnea maalarin puutarhassa

Linnean talossa asuu eläkkeellä oleva puutarhuri Blomkvist, jonka luona Linnealla on tapana katsella kirjaa taidemaalari Claude Monet'sta. Kun Blomkvist päättää lähteä Ranskaan katsomaan Monet'n kuuluisaa puutarhaa, hän ottaa Linnean mukaansa. Seuraa ikimuistoinen matka Pariisiin ja Givernyyn.

Mitä opimme puutarhan hoidosta?
Tämä kirja ei opeta puutarhanhoitoa, mutta opimme, että puutarha paranee vanhetessaan. 

"Mitä kauemmin Monet siellä asui, sitä upeammaksi puutarha muuttui. Hän istutti kukkia lisää ja taas lisää."

Christina Björk: Linnea maalarin puutarhassa
Kuvitus: Lena Anderson
Ruotsinkielinen alkuteos: Linnea i Målarens Trädgård
Suomennos: Paula Karlsson
Kustantaja: Otava 1986

Lintuja tarkkailemaan

Herään usein aamuyöstä talitinttien konserttiin. Tityy, tityy, tityy... Kun haluaisi vielä nukkua, se kuulostaa rasittavalta mekkalalta. Jospa tiaiset laulaisivat edes titityy, kuten vanhoina hyvinä aikoina, laulu kuulostaisi enemmän musiikilta. Missä vaiheessa ja miksi talitinttien laulu on muuttunut?

Vastaus kysymykseeni löytyi Mauri Kunnaksen ja Reijo Ikävalkon Hullunkurisesta lintukirjasta, jonka nappasin mukaani Lapsimessujen kirjanvaihtopisteestä.

"Talitiainen eli talitintti on kaikille tuttu. Samoin sen laulu titityy. Nykyään kuitenkin yhä useammat talitiaiset sanovat tityy, etenkin kaupungeissa. Talitiaisista on tullut kiireisiä juppeja, joilla ei ole aikaa turhan pitkiin laulunlurituksiin. Tityy, täytyykin tästä lähteä!"

Kevät on loistavaa aikaa lintujen tarkkailuun. On ollut hauska seurata lintujen kevätmuuttoa ja nähdä välillä pienten matkalaisten levähtävän omalla pihallakin. Useimmat linnut ovat jo saapuneet ja pesimäaika on parhaimmillaan.

Tällä viikolla Birdlife Suomi viettää Lasten lintuviikkoa. Viikon ideana on lähteä linturetkelle yhdessä oman perheen, ystäväporukan, päiväkotiryhmän tai koululuokan kanssa tarkkailemaan lintuja. Lintuja ei tarvitse tunnistaa, vaan tarkoituksena on havainnoida, mitä linnut tekevät.

Kieliposkella tehty Hullunkurinen lintukirja ei varsinaisesti sovellukaan lintujen tunnistamisen apuvälineeksi. Kunnaksen kuvissa linnut on inhimillistetty ja monesti puettu. Kirja tarjoaa kuitenkin kiinnostavaa tietoa linnuista ja niiden käyttäytymisestä.

Havainnoimalla varpusparvea voi kuulemma huomata, että varpuset ovat melkoisia tappelupukareita. Parvessa on jatkuva kähinä käynnissä.

Tiesitkö, mistä kivitasku on saanut nimensä? Olen ihmetellyt sitä tarha-ajoista alkaen, sillä päiväkodissamme oli Kivitaskut-niminen ryhmä. Nyt asia selvisi. Kivitaskun ääni kuulostaa kuulemma siltä kuin lyötäisiin yhteen kahta kiveä. Siitä outo nimi.

Meidän pihapiirissämme näkee useimmin talitiaisia, mustarastaita ja punarintoja. Pensaissa pyrähtelee varpusia ja västäräkki värisyttää pitkää pyrstöään. Kun haukka eksyy tienoille, varikset ajavat sen pois. Kaikista näistä ja monista muista linnuista voi lukea Hullunkurisesta lintukirjasta.


Hullunkurinen lintukirja
Teksti: Reijo Ikävalko
Kuvitus: Mauri Kunnas
Kustantaja: Gummerus 1987
10. painos


VINKKI

Toinen Lasten lintuviikolle hyvin sopiva kuvakirja on Aira Savisaaren kirjoittama ja Hannamari Ruohosen kuvittama Niilo rakentaa pöntön (Karisto 2019). Siinä Niilo kiikaroi ystävänsä Hillan kanssa lintuja lintutornissa ja isä kirjoittaa havainnot ylös. Niilo ja Hilla myös rakentavat kirjassa linnuille pesäpöntöt.

Kirjat ilman tekstiä

Tänään on Flooran päivä ja sen kunniaksi kaivoin hyllystämme esiin ihanan Molly Idlen kirjan Flora and the Flamigo. Flora and the Flamingo on ensimmäinen sanaton kirja, johon tutustuin.

Sanaton kirja (engl. silent book) on kuvakirja, jossa on vain kuvia, muttei lainkaan tekstiä. Konsepti haastaa miettimään omia tarinan kerronnan konventioita. Useimmat vanhemmat nykyaikana kai pitävät selvänä, että tarinankerronta lapselle on nimen omaan lukemista. Lukeminen on kuitenkin aika uusi ilmiö Suomen historian perspektiivistä katsottuna. Eivät esivanhempamme lukeneet. He kertoivat tarinoita suullisesti joko toistaen kuulemaansa tai keksien itse.

Sanaton kirja ei päästä helpolla. Ei voi vain laittaa aivoja narikkaan ja lukea lapselle mekaanisesti. Tarina täytyy rakentaa itse yhdessä lapsen kanssa kuvien pohjalta. Tarkoituksena on juurikin herätellä lapsen omia kertojanlahjoja. Sanattomat kirjat toimivat hienosti pohjana lapsen omalle luovuudelle.

Tyttäreni S ei ole ollut koskaan mikään suuri kertoja. Hänen ystävänsä "luki" kirjoja jo kolmivuotiaana eli otti kirjan käteensä ja kertoi tarinaa kuvien ja kuulemansa pohjalta. Olin vähän pahoillani, ettei S osoittanut samanlaista kiinnostusta.

Kun S täytti neljä, annoin hänelle Oppi & ilon Minä itse kerron tarinan -kortit (Sanoma Pro 2017). Pakkauksessa on sata kuvakorttia, joiden avulla voi keksiä ja kertoa omia tarinoita.

Sitten kuulin sanattomista kirjoista ja innostuin ajatuksesta. Flora and the Flamingo oli ensimmäinen sanaton kirja, jonka hankin.

Kirjassa on vain kaksi henkilöä: uimapukuun, uimalakkiin ja räpylöihin pukeutunut Flora-tyttö sekä vaaleanpunainen flamingo. Yhdessä he tekevät kuvissa tanssiliikkeitä. Välillä pyllähdetään ja murjotetaan, mutta sitten taas jatketaan. Kirjan lopussa hypätään veteen ja Floran ja flamingon peittelemätön riemu välittyy hienosti kuvista.

Kirjan kuvat ovat herkkiä. Sivut ovat yleisilmeeltään aika valkoiset. Hahmojen kuvaamiseen on käytetty vain muutamaa vaaleahkoa väriä. Ilmeet ja eleet on kuvattu niin osuvasti, että päähenkilöiden tunnetiloihin on helppo samaistua. 

Oman mielenkiintonsa tuovat useimmilla aukeamilla olevat luukut, joiden takaa paljastuu meneillään olevan liikesarjan seuraava vaihe. Tanssia harrastava S on ihastunut kirjaan. Hänestä Flora on ballerina, eikä hän ollenkaan pidä kummallisena sitä, että tällä on räpylät jalassa. Flora taitaa kuitenkin olla kuviouimari. 

Molly Idle on myöhemmin julkaissut muitakin kirjoja samalla periaatteella. Itseäni kiinnostaisi ainakin Flora and the Peacocks.

Sanattoman kirjan virkaa voisi toimittaa myös vieraskielinen kirja, jonka kieltä ei ymmärrä. Äitini toi S:lle Israelin matkalta tuliaisiksi hepreankielisen lastenkirja. Se on meille kirjaimellisesti täyttä hepreaa, ja olemme yrittäneet selvittää tarinaa kuvien pohjalta. Ongelmallista on, että kuvittaja ei ole ajatellut, ettei lukijalla olisi käytössään tekstiä. Vaikka kuvat periaatteessa ovat selkeät ja runsaat, on kertomus jäänyt meille vähän hämäräksi.

IBBY Sverige on julkaissut oppaan sanattomien kirjojen käytöstä lasten kanssa. Kannattaa vilkaista.

Molly Idle: Flora and the Flamigo

Kustantaja: Chronicle Books LLC 2013

LUE MYÖS

Kirjoitin eräästä toisesta sanattomasta kirjasta helmikuussa:
Guten Morgen, kleine Straẞenbahn!