"Antaa mennä!" — Antaudu juhannustunnelmaan

"Ilma oli hiljaisuutta ja juhannusruusun tuoksua täynnä. Aivan kuin sinistä usvaa."

Juhannus on ihanaa aikaa. Sitä voi olla ulkona keskellä yötä ja kuvitella, että on päivä. Ei ihme, jos kaikki tuntuu jotenkin taianomaiselta.

Taianomaiseksi muuttuu myös pienen Emma-tytön juhannus Tuula Nikala-Soihan kirjoittamassa ja Leena Lumpeen kuvittamassa kirjassa Vanhan raatihuoneen pönthiittinen (Sanomaprint 1991). Tunnelmallisessa tarinassa on jotain suloista. Tuula Nikala-Soihan teksti on kaunista, ja sitä on nautinto lukea ääneen. Leena Lumpeen kuvat ovat juuri niin ihania kuin häneltä voi odottaakin.

Emma on lähetetty juhannukseksi Kallen kotiin idylliseen pikkukaupunkiin, joka on selvästi Rauma, vaikkei sitä kirjassa nimetäkään. Kalle ei ensin ilahdu pikku likan saapumisesta, mutta eipä aikaakaan, kun juhannuksen taika tarttuu isoon poikaankin. Yhdessä Emma ja Kalle tempautuvat seikkailuun, jossa vanhan raatihuoneen torni on tärkeässä osassa.

Juhannuksena kaikki on mahdollista. Joutsenen sulalla voi taikoa, siniset lapsenkengät muuttuvat taikakengiksi ja mummin pitsinnypläysmallista tulee aarrekartta. Ei ole ollenkaan tavatonta pyrähtää lentoon äärettömiin korkeuksiin ja laskeutua toiseen aikaan.

"— Minä taion, sanoi Emma. — Minä taion tällä joutsenensulalla kaikki kaupungit joissa lapset asuvat sellaisiksi, että aidan takaa näkyy sireeni, ikkunoissa on pitsiverhot, portit ovat auki ja katolle voi kiivetä tikapuita myöten kissa. Se voi sieltä hypätä alas, eikä sen jalka loukkaannu."

"Kalle ihan hätkähti. Emma ehdotti hienoa seikkailua, mutta lähteä nyt seikkailuun tuommoisen kanssa — taikoo joutsenensulalla ja uskoo pönthiittisiin."

 

Leena Lumpeen kuvitusta kirjassa Vanhan raatihuoneen pönthiittinen (Sanomaprint 1991)

Millaista taikaa sinä kaipaat juhannukseesi? No, mikä sinua estää? Entäpä jos päästäisit irti ennakkoluuloistasi, antautuisit juhannustunnelmaan ja huutaisit Emman ja Kallen tavoin täyttä kurkkua: "— Antaa mennä! Antaa mennä!"

Tästä juhannuksesta tulee hieno. Niin olen päättänyt. 

Oikein aurinkoista mittumaaria kaikille lukijoilleni!

"Saunat sauhuaa"

Maisema

On ehtoo hämäräinen,
ja saunat sauhuaa.
Ruislintu yksinäinen
vain jossain narahtaa.

On luona tuvan seinän
unikko punainen,
ja jostain tuoksu heinän
ui yli peltojen.

Soi kaukaa kosken humu
kautt' illan hiljaisen.
Suo niityn ylle sumu
jo kohoo valkoinen.

Ruislintu yksinäinen
taas jossain narahtaa...
On ehtoo hämäräinen
ja saunat sauhuaa.

                         Kaarlo Sarkia

Hyvää juhannusta kaikille!

Hyvää juhannusta!

Käki se korven rannasta kukkuu

kuten mittymaarina aina,

sinisellä oksalla sinisessä salossa,

kun ei sitä huolet paina.

Keltavarpunen aidalla hyppii

ja eelläni näyttää tietä:

no etkös, tili lili, etkös, tuli luli,

mittymaaria vietä!

— Larin-Kyösti —

Juhannustunnelmissa mökillä

Liisa Seppäsen kirja Mökillä on aina kesä on ylitys kesälle, mökkeilylle ja juhannukselle. Se kuvaa tavallista lapsiperheen mökkielämää tavalla, johon suuri osa suomalaisista voinee yhtyä. Jokaiselle löytynee tuttuja elementtejä ja samaistumiskohtia.

Isä jää lomalle ja kuusihenkinen perhe suuntaa mökille. Ihan ensin täytyy tietysti siivota, järjestellä paikkoja, leikata ruohoa ja hakea polttopuita. Miten kotityöt tuntuvatkin lapsista mökillä paljon hauskemmilta kuin kotona.

Vaikka kasvimaalla on rikkaruohojen kitkemistä ja muuta puuhaa, niin toki lapsilla on aikaa leikeillekin. Kaivetaan esiin lelut, joita ei ole nähty moneen kuukauteen. Hoivataan nukkeja, muututaan intiaaneiksi ja rakennetaan maja. On aikaa onkia, uida ja maata rantahietikolla.

Ruoka on yksinkertaista mutta maistuvaa. Paistetaan kalaa, käristetään makkaroita nuotiossa ja maistetaan kesän ensimmäisiä mansikoita.

Mökkiloma ei olisi tietenkään mitään ilman saunaa. Löylyn kosteassa lämmössä on hyvä vihtoa tuoreilla tuoksuvilla vihdoilla.

Luonto on läsnä joka puolella. Perhe ihastelee aho-orvokkia, mustarastaan, peipon ja satakielen laulua, kuovin kaihoisaa ääntä ja valkeita öitä, jolloin aurinko ei laske ollenkaan. Lapset tekevät tuttavuutta perhosten, sammakoiden, sisiliskojen ja peltomyyrien kanssa - ja sääskien, vaikka niistä ei olisi niin väliä. 

Maisemassa näkyy vielä jäljet menneestä, jolloin maaseutu oli täynnä elämää. Viereisessä keltaisessa talossa asuu nyt vanha setä yksinään. Vielä äidin lapsuudessa talon navetta oli täynnä lehmiä ja talosta haettiin vastalypsettyä maitoa.

Ihan kohta on juhannus ja sukua on tulossa mökille juhlaa viettämään. Isä kertoo iltasaduksi Johannes Kastajasta, josta juhannus on saanut nimensä.

Kyllä Suomen suvessa kelpaa lomailla. Seppänen maalaa sanoillaan ja realistisella, herkällä kuvituksellaan niin idyllisen kuvan mökkielämästä, että ihan harmittaa, kun ei ole enää omaa mökkiä minne mennä. Nyyh. Onneksi on kirjoja, joiden kautta pääsee kokemaan mökkiloman tunnelman.


Liisa Seppänen: Mökillä on aina kesä
Kustantaja: Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry, Oulu 2004

Juhannussyntymäpäivät

Sekä minä että Maikki Harjanteen luoma Minttu vietämme syntymäpäivää juhannuksen tuntumassa. Sen kunniaksi esittelyssä on tänään Mintun syntymäpäivät. Teksti ja kuvat ovat Maikki Harjanteen.

Syntymäpäivä saa Mintun mietiskelemään menneitä. Millainen sää oli, kun hän syntyi? Milloin hän oppi kävelemään tai ajamaan ilman apupyöriä?

"Minttu syntyi juhannusaattona Suomen lippujen liehuessa ja juhannuskokkojen syttyessä. Koirat eivät haukkuneet eivätkä hevoset hirnuneet. Oli ihan rauhallista."

Syntymäpäivä taitaa jännittää Minttua, sillä edellisenä yönä hän näkee levotonta unta, jossa hän seikkailee suden kanssa.

Synttärikakkua leipoessa Mintun päähän pälkähtää ajatus: " - Äiti, mitä jos kukaan ei tule juhliin?"

Muistan, miten tylsältä lapsena tuntui syntymäpäivän sijoittuminen juuri juhannuksen alle. Kaverit olivat yleensä jo lähteneet maaseudulle juhannuksen viettoon. En muista koskaan järjestäneeni kaverisynttäreitä, koska kukaan ei ollut enää kaupungissa. Elin lapsuuteni aikana, jolloin Helsinki vielä hiljeni ja tyhjeni juhannuksena. Lähdimme yleensä itsekin juhannukseksi maalle Hämeen kauniisiin maisemiin.

Mintun juhliin vieraita kuitenkin tulee. Heillä on Mintulle lahja, jollaisesta minäkin ilahtuisin:  

"Mintun perhe ja ystävät ovat suunnitelleet ja harjoitelleet Mintulle syntymäpäivälahjaksi vauhdikkaan esityksen. Isä esittää kuningasta, mummo possua, Eiko kissapelleä, Ukko vihreäkorvaista kopsua ja Ville vompattia."

Nykyisin olen sitä mieltä, että aineettomat lahjat olisivat parhaita lahjoja. Lapsena kylläkin arvostin enemmän konkreettisia paketteja. Synttäreiden sijoittumisessa juhannuksen alle oli se hyvä puoli, että lahjoja sai melko tarkalleen puolen vuoden välein: jouluna ja juhannuksen alla. Niin lahjojen odotus ei venynyt koskaan liian pitkäksi.

Lapsena en kauhean paljon välittänyt Minttu-kirjoista. Olen alkanut arvostaa niitä enemmän vanhemmalla iällä. Luulen, että syy oli kirjojen ulkoasussa. Aukeamat olivat lapsen makuun liian valkoisia.

Tyttäreni näytti pitävän kirjasta. Hän ihasteli erityisesti kuusikerroksista syntymäpäiväkakkua ja kiinnostui Mintun sadunomaisen susiunen kuvituksesta.

Mukavaan hyvänmielen synttäritunnelmaan kirjan avulla taatusti pääsee.


Maikki Harjanne (teksti ja kuvat): Mintun syntymäpäivät
Kustantaja: Otava 2014