perjantai 21. kesäkuuta 2019

Juhannustunnelmissa mökillä

Liisa Seppäsen kirja Mökillä on aina kesä on ylitys kesälle, mökkeilylle ja juhannukselle. Se kuvaa tavallista lapsiperheen mökkielämää tavalla, johon suuri osa suomalaisista voinee yhtyä. Jokaiselle löytynee tuttuja elementtejä ja samaistumiskohtia.



Isä jää lomalle ja kuusihenkinen perhe suuntaa mökille. Ihan ensin täytyy tietysti siivota, järjestellä paikkoja, leikata ruohoa ja hakea polttopuita. Miten kotityöt tuntuvatkin lapsista mökillä paljon hauskemmilta kuin kotona.

Vaikka kasvimaalla on rikkaruohojen kitkemistä ja muuta puuhaa, niin toki lapsilla on aikaa leikeillekin. Kaivetaan esiin lelut, joita ei ole nähty moneen kuukauteen. Hoivataan nukkeja, muututaan intiaaneiksi ja rakennetaan maja. On aikaa onkia, uida ja maata rantahietikolla.

Ruoka on yksinkertaista mutta maistuvaa. Paistetaan kalaa, käristetään makkaroita nuotiossa ja maistetaan kesän ensimmäisiä mansikoita.

Mökkiloma ei olisi tietenkään mitään ilman saunaa. Löylyn kosteassa lämmössä on hyvä vihtoa tuoreilla tuoksuvilla vihdoilla.

Luonto on läsnä joka puolella. Perhe ihastelee aho-orvokkia, mustarastaan, peipon ja satakielen laulua, kuovin kaihoisaa ääntä ja valkeita öitä, jolloin aurinko ei laske ollenkaan. Lapset tekevät tuttavuutta perhosten, sammakoiden, sisiliskojen ja peltomyyrien kanssa - ja sääskien, vaikka niistä ei olisi niin väliä. 

Maisemassa näkyy vielä jäljet menneestä, jolloin maaseutu oli täynnä elämää. Viereisessä keltaisessa talossa asuu nyt vanha setä yksinään. Vielä äidin lapsuudessa talon navetta oli täynnä lehmiä ja talosta haettiin vastalypsettyä maitoa.

Ihan kohta on juhannus ja sukua on tulossa mökille juhlaa viettämään. Isä kertoo iltasaduksi Johannes Kastajasta, josta juhannus on saanut nimensä.

Kyllä Suomen suvessa kelpaa lomailla. Seppänen maalaa sanoillaan ja realistisella, herkällä kuvituksellaan niin idyllisen kuvan mökkielämästä, että ihan harmittaa, kun ei ole enää omaa mökkiä minne mennä. Nyyh. Onneksi on kirjoja, joiden kautta pääsee kokemaan mökkiloman tunnelman.


Liisa Seppänen: Mökillä on aina kesä
Kustantaja: Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry, Oulu 2004


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti