Löysin lastenkirjan, jota minä itse kipeästi tarvitsin. Jenna Kostetin ja Kaisu Sandbergin kuvakirja Ilon Milli ja pelon Mölli (Myllylahti 2019) oli kuin minulle kirjoitettu.
Kirja kertoo Milli-nimisestä aivan tavallisesta tytöstä, jonka elämässä kaikki on hyvin, kunnes hän tapaa Möllin. Mölli on ikävän näköinen tyttö, joka liimautuu Millin seuraan kuin takiainen ja ottaa tavakseen huomautella Millille maailman vaaroista.
"— Ole varovainen, metsässä voi olla MÖRRIKÄISIÄ, Mölli sanoo, kun he ohittavat suuren kuusikon."
"— Aalloissa asuu TUSKA-TURSKA, Mölli sanoo. Hän kurkistelee laidan yli ja varoo visusti keikuttamasta venettä, koska siitä voi seurata haaksirikko tai vedenpaisumus."
"Mölli on kauhuissaan. — Matkat ovat vaarallisia, hyvin vaarallisia!"
"— Kaikki voivat nauraa sinulle! Ja siitä saattaa seurata kauhea HÄVIPÄISTYS! Mölli kertoo, ja Milli päättää, että on parempi olla ottamatta riskiä, sillä hävipäistys on varmasti jotakin hyvin vaarallista tai kivuliasta, kuten suurin osa niistä asioista, joista Mölli kertoo."
Jossain vaiheessa melkein huomaamatta minunkin seuraani on takertunut pelon Mölli. Olen havahtunut siihen vasta äskettäin. Ehkä kaikki alkoi, kun aloitin kymmenen vuotta sitten nykyisessä työssäni. Työni on henkisesti melko rankkaa ja saa aikaan vääristyneen mielikuvan siitä, että mikä tahansa inhimillinen toiminta voi oikeastaan olla kohtalokasta.
Pelon Möllini sai lisää vettä myllyynsä, kun minusta tuli äiti. Äidiksi tultuani minulla vasta todella oli syytä pelkoon, kaksin verroin enemmän pelättävää.
Pelko on raskas tunne, niin myös Millille. Pahinta on, ettei muu perhe voi nähdä Mölliä. Milli on pelkonsa kanssa yksin. Tilanne lähtee purkautumaan vasta mummolakäynnillä, sillä Millillä on tarkkasilmäinen ja viisas vaari.
Vaarilla on tarjota Millille oiva neuvo, mitä möllien kanssa pitää tehdä. Niitä on turha yrittää hätistää pois. Silloin ne vain varoittelevat vaaroista entistä enemmän. Lopulta Milli oppii elämään möllinsä kanssa, ja uskomaan, että kyllä kaikki menee hyvin.
Minun täytyy oppia sama. Ilon Millin ja pelon Möllin lukeminen alkoi avata lukkoja ja sai viimeistään ymmärtämään, että asialle täytyy tehdä jotain. Miten ihanaa, että lastenkirjasta voi olla apua aikuisellekin!
Seitsenvuotiaani julisti kirjan luettuamme: "Mölli ei ole ihminen, eihän Mölli ole edes oikea nimi." Hän oli tietysti oikeilla jäljillä. Ihmisen näköinen Mölli kuvaa tässä ihan jotain muuta kuin todellista pikku tyttöä.
Tämä on juuri sellainen kirja, jonka äärellä saa lapsen kanssa aikaan todella hyvää keskustelua. Voisin hyvin nähdä kirjaa luettavan varhaiskasvatuksessa ja alakoulussakin kirjan teemoista yhdessä keskustellen. Kirjan suositusiäksi on annettu 5-8 vuotta.
Myllylahden verkkosivujen mukaan Jenna Kostet haluaa kertoa tarinoita, jotka koskettavat lukijoita. Hän on onnistunut hyvin! Pidimme todella paljon myös Kaisu Sandbergin ilmeikkäästä kuvituksesta.
