Rosvoilua, kriittistä ajattelua ja keskiajan elämää — Kahdeksanvuotiaan lahjakirjat

Tyttäreni S täytti kahdeksan vuotta puolisentoista viikkoa sitten. Lahjaksi tuli totta kai myös kirjoja. Tänään käydään läpi lahjakirjapinoa.

Lollit paljettisateessa

Ensimmäisen synttärilahjakirjan S sai jo hyvissä ajoin etukäteen helmikuussa. Hän kuulemma välttämättä tarvitsi Catherine Kalengulan L.O.L. Surprise! Talvinen seikkailu -kirjan (WSOY 2022) hiihtolomaksi, koska hän halusi lukea sen erääseen koulun lukuhaasteen kohtaan.

L.O.L.-kirjasarja ei omasta mielestäni ole kirjallisilta ansioiltaan mitenkään loistokas, mutta olen vain tyytyväinen, kun löytyy kirjoja, jotka innostavat lasta lukemaan.

Talvisessa seikkailussa Dollface avaa uuden muotiliikkeen, mutta mainostamisen kanssa on ongelmia. Onneksi on avuliaita ystäviä.

Hiukan meitä kylläkin järkytti, kun yhtenä mainostemppuna kirjassa lennätettiin katolta ilmaan kasapäin paljetteja. Mitä roskaamista! Paljetit eivät todellakaan kuulu luontoon!

Raaputuskirjasta paljastuu lolleja

S:llä oli L.O.L.-aiheiset synttärijuhlat, joten lahjaksikin tuli paljon L.O.L.-tavaraa. Yhdeltä ystävältään S sai L.O.L. Surprise! Väritä ja raaputa -puuhakirjan (WSOY 2022). Kirjan mukana tulevan raaputustikun avulla mustilta sivuilta saa raaputettua esiin L.O.L.-kuvia. S innostui tästä kovasti ja kirjan sivuilta on paljastunut jo vaikka mitä.

Sotkuvaroitus! Sitä mustaa purua on sitten kaikkialla!

Seikkailu Matiaksenmetsässä

Aina keväisin mielessäni herää halu kaivaa esiin Astrid Lindgrenin iki-ihana klassikko Ronja, ryövärintytär (WSOY 1981) ja lukea Ronjan keväthuudosta. Ongelmana on vain ollut se, ettei hyllyssämme ole ollut Ronja, ryövärintytärtä. Kirja onkin ollut hankintalistallani jo pitkään. Nyt tuntui sopivalta hetkeltä saada se omaan hyllyyn.

Olen lukenut kirjan viimeksi lapsena, enkä suoraan sanoen muista siitä enää paljonkaan. Odotan innolla pääseväni seikkailemaan Matiaksenmetsään yhdessä Ronjan ja Birkin kanssa.

Kirja saattaisi sopia loistavasti Pienen Helmet -lukuhaasteen kohtaan 3 "kirja kertoo ystävyydestä".

Ronja Ryövärintyttären keväthuuto. Ilon Wiklandin kuvitus.

Rosvosuvun nuori vesa ei halua olla hurja ja hirmuinen

Roope Lipastin Rudolf Rosvo ja hirveä suku (Gummerus 2021) tarttui kirjakaupasta mukaani samalla kerralla, kun olin ostamassa Ronja Ryövärintytärtä. Kassalla myyjä totesikin, että minulla näkyy olevan rosvoteema. Niin kai sitten, vaikka se olikin tiedostamatonta.

Rudolf Rosvo on ollut tbr-listallani syksystä asti. Silloin näin Kirjamessuilla Roope Lipastin kertomassa kirjastaan. Kirjailijan kannalta torstai keskellä päivää ei ollut otollisin aika esitellä lastenromaania, kun lapsia ei messuilla silloin juurikaan näkynyt. Muutenkin yleisöä oli harmillisen vähäisesti.

Minua esitys kyllä kiinnosti, mutta kun päätin kuunnellessani haukata vähän välipalaa, kirjailijaparka varmaan luuli minunkin istahtaneen alas vain eväsleipien takia. Yleisökadosta huolimatta Lipasti kertoili kirjasta viihdyttävällä tavallaan.

Kirja kertoo hirmuisen rosvosuvun nuoresta vesasta Rudolf Rosvosta. Toisin kuin äitinsä ja isoäitinsä pikkupoika ei itse ole ollenkaan hurja tai hirmuinen. Hän haaveilee kouluun pääsystä (mikä ei rosvoille kuulemma sovi) ja rakastaa lukemista ja sellon soittoa. Rudolfin elämä muuttuu, kun hän tapaa Matleena-nimisen tytön.

Kirjan on kuvittanut Roope Lipastin poika Anton Lipasti. Isä ja poika ovat jo vuosia tehneet yhdessä Kimmo Kotka -sarjakuvaa, ja ennen Rudolf Rosvoa Anton kuvitti pari Roopen Oskari Onnistosta kertovaa teosta. Isä kuvaili yhteistyön sujuvan erinomaisesti.

Oli huvittavaa kuulla kirjailijan nimenneen Rudolf Rosvon äidin Raisan oman äitinsä mukaan. Luulisi kunnian olevan vähän kyseenalainen, sillä Raisa Rosvo on melkoinen matami.

Tarina Rudolf Rosvosta on ilmestynyt alun perin kahdeksanosaisena Storytel Original -äänikirjana ja sellaiseksi seikkailukertomus varmasti hyvin sopiikin. Painettuna on ilmestynyt nyt kaksi osaa: Rudolf Rosvo ja hirveä suku sekä Rudolf Rosvo koulussa (Gummerus 2022).

Roope Lipasti Helsingin Kirjamessuilla lokakuussa 2021

Tiedekasvatusta ötökkämaailmaan sijoittuvan tarinan lomassa

Veljeni jatkoi hyväksi havaitulla linjalla ja lahjoitti S:lle Jukka Laajarinteen ja kuvittaja Mari Luoman uusimman kuvakirjan Mansikkamysteeri — Tarina tiedon etsimisestä (Gaudeamus 2022). Se on itsenäinen jatko-osa samojen tekijöiden kirjoille Mahdottoman suuri puu ja Kadonneen madon jäljillä, jotka S on saanut enoltaan jo aiemmin. 

Kaikissa kolmessa kirjassa seikkailevat pienet ötökät Riikkinen ja Oukka. Sarjan kirjojen tarkoituksena on tukea oppimista ja herätellä kiinnostusta tieteeseen noin 6-9-vuotiaille lapsille sopivan tarinan lomassa. Teokset on ideoitu yhdessä Helsingin yliopiston tiedekasvatuksen asiantuntijoiden kanssa. 

Ensimmäisessä osassa tutkittiin äärettömän käsitettä (olen kirjoittanut kirjasta täällä). Toisessa osassa tutustuttiin luonnon monimuotoisuuteen. Tässä kolmannessa osassa teemana on tiedon luotettavuus, kriittinen ajattelu ja tieteellisen tutkimuksen perusasiat. Hurjan kiinnostava ja tärkeä aihe!

Kirjat sopivat erinomaisesti Pienen Helmet -lukuhaasteen kohtaan 1 "kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota".

Elämää keskiaikaisessa kylässä

Mummulta S sai museokaupasta ostetun Annan ja Olofin kylässä — Puuhakirja keskiajasta (Espoon kaupunginmuseo 2008). Vihkomainen kirja vie satojen vuosien taakse 1400-luvun espoolaiseen Mankbyn kylään, jonka elämään tutustutaan sisarusten Annan ja Olofin kanssa.

Kirjasessa on Minna Venton ja Karoliina Salmelaisen kirjoittamia tarinoita ja niihin liittyviä tehtäviä. Kuvituksen ovat tehneet Satu Törmälä ja Karoliina Salmelainen. Kiinnostaa kovasti päästä uppoutumaan keskiajan elämään.

Lasse-Maijan etsivätoimisto -kirjat eivät koskaan petä

S sai mummulta myös Martin Widmarkin ja kuvittaja Helena Willisin Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarjaan kuuluvan kirjan Polkupyörän arvoitus (Tammi 2016). Lasse-Maijan etsivätoimisto -kirjat ovat S:lle varma valinta. Kelpaavat aina. Vaikka kirjat ovat varsin helppolukuisia, S ei ole vielä rohkaistunut lukemaan niitä itse. Ei kylläkään haittaa, sillä näitä on kiva lukea ääneen.

Nostalgiamatka paperinukkejen maailmaan

Lopuksi S sai vielä pari paperinukkekirjaa. Ne ovat ilmestyneet jo 1990-luvulla. Tällaisia kirjoja ei ehkä enää paineta, sillä nykyajan lapset eivät taida pahemmin paperinukkeja harrastaa. Minä kyllä leikin lapsena paperinukeilla. Säilytin niitä kenkälaatikossa kirjahyllyn alla.

Jännä nähdä innostuuko S paperinukeista. 1950-luvun tyyliset nuket ja vaatteet ovat suloiset.

Viikonloppu Jaguaarin seurassa

Ekaluokkalaiseni luokalla on hauska perinne. Heillä on luokan maskottina musta Jaguaari-pehmolelu. Viikonloput Jaguaari viettää vuorotellen oppilaiden kodeissa. Perjantaisin arvotaan, kenen matkaan Jaguaari lähtee, ja maanantaina oppilas raportoi viikonlopun tapahtumista. Luokan yhteiseen vihkoon kirjoitetaan lyhyt kertomus viikonlopun kulusta, ja oheen voi liittää tai piirtää kuvia.

Kun perjantaina hain tytärtä iltapäiväkerhosta, hän juoksi minua vastaan innoissaan ja silmät säihkyen. Arpaonni oli vihdoin suosinut häntä, ja me saimme Jaguaarin viikonlopuksi. Ajankohta oli vähän hankala, sillä olimme lähdössä lauantaina Turkuun, eikä varsin kookkaan pehmolelun mukana raahaaminen ollut ihan sitä, mitä olin reissulta odottanut. Tytär säteili iloa, eikä tullut kuuloonkaan, että Jaguaari jäisi kotiin.

Ennen kuin pääsimme Turkuun asti, oli Jaguaarille keksittävä puuhaa perjantai-illaksi. Katsoin Jaguaarin mukana tulleesta vihosta, mitä kaikkea se oli ehtinyt jo kokea elokuusta alkaen. Se oli katsellut leffoja, pelannut pelejä, ollut mukana synttärikutsuilla, lätkäharkoissa ja taitoluistelutreeneissä, viettänyt Halloweenia, käynyt uimassa ja leiponut kuppikakkuja. Me laitoimme Jaguaarin tietysti lukemaan, koska lukeminen on meidän juttumme.

Ensimmäisenä Jaguaari bongasi hyllystä Janoschin kirjan Oi ihana Panama. Ehkä koti-ikävä iski ja se kaipasi tarinoita entisestä kotimaastaan. Kirja saattoi tuottaa sille pettymyksen, sillä siinä ei itse asiassa koskaan päästä Panamaan asti. Pikku karhu ja Pikku Tiikeri toivovat kovasti pääsevänsä unelmiensa maahan Panamaan ja lähtevät sitä etsimään. Aikansa harhailtuaan he kyllä löytävät etsimänsä, mutta se ei ole Panama.

(Lue lisää kirjasta täältä.)

Jaguaari jatkoi vielä toisellakin Janoschin kirjalla Tule terveeksi, pikku Tiikeri, joten taisi se kuitenkin pitää Janoschin kirjoitustyylistä.

Seuraavaksi Jaguaari paneutui Jean de Brunhoffin ja Laurent de Brunhoffin Babar-kirjoihin. Ne olivat omia suosikkejani lapsena. Nykyisin olen tunnistavinani niissä hiukan ikävän kolonialistisen sivujuonteen, mutta en silti voi olla pitämättä Babarista, orvosta norsulapsesta, joka kasvettuaan nousee kansansa kuninkaaksi.

Jaguaari katseli mielellään kirjoissa näkyviä eläimiä. Ne olivat sille yhtä eksoottisia kuin meillekin, sillä Babar-kirjoissa seikkaillaan Afrikassa ja jaguaarit ovat kotoisin Amerikan mantereilta.

En yllättynyt, kun Jaguaari halusi jatkaa Babarin jälkeen Eläinbulevardille eli Alex Milwayn Hotelli Flamingo -sarjaan. Siinä tavataan monia eksoottisia eläimiä, jotka palvelevat tai majoittuvat Anna Dupontin hyväntuulisessa hotellissa.

Jaguaari oli hämmästyttävän nopea lukija, mutta ei se sentään tainnut lukea koko neliosaista sarjaa kannesta kanteen.

(Lue lisää Hotelli Flamingo -sarjasta täältä.)

Kaikkein eniten Jaguaari taisi mieltyä Kai Vainiomäen eläinkirjoihin Mitä eläimet miettivät ja Miten eläimet nukkuvat. Eikä ihme. Olemme tyttärenikin kanssa pitäneet niistä todella paljon. Niistä oppii eläinten käyttäytymisestä aivan uskomattoman kiinnostavia asioita.

(Lue lisää kirjoista täältä ja täältä.)

Lopuksi Jaguaari lukaisi vielä ikivanhan pikku kirjan Mitä eläimet sanovat? Sitten se venytteli pitkään notkeita jäseniään ja naukaisi pehmeästi: "Lukeminen kannattaa aina".

Aamulla aikaisin oli lähtö Turkuun. Jaguaari odotti pääsevänsä lukemaan junan leikkivaunun kirjoja. Varoittelin, että ne poistettiin junista koronan alkaessa, eivätkä välttämättä ole vielä tulleet takaisin. Leikkivaunussa Jaguaari ehtikin jo paljastaa raivoissaan terävät hampaansa, kunnes huomasimme, että kuin ihmeen kaupalla hyllyssä sentään nökötti yksi kirja.

Anssi Keräsen kuvakirjassa Lossi-Lassi ja merten salaisuudet lähdetään meriseikkailulle Lindy Hop -laivalla. Kapteeni Lossi-Lassi sekä Ekku-koira ja Nepa-Nalle kokevat Jacques Cousteau -henkisen seikkailun, jossa muun muassa opitaan viheltämään delfiinien lailla, tavataan rohkea lintututkija ja haaksirikkoinen sekä siivotaan rantaa roskista. Kirjan hieno kuvitus oli erityisesti Jaguaarin mieleen.

Turussa päivämme kului lähinnä Turun linnaa koluten. Oli hauska sattuma, että HS Lasten Uutisissa oli juuri viime numerossa (16.3.2022) artikkeli Turun linnasta. Siitä sai hyviä vinkkejä, mihin linnassa kannatti kiinnittää huomiota.

Meitä kiinnosti erityisesti Zacharias Topeliuksen sadusta tuttu Turun linnan tonttu-ukko, jonka näimme kuin näimmekin linnassa. Lasten Uutisista opimme, että Topeliuksen kirjoittaessa satunsa tonttu-ukosta vuonna 1849 Turun linna oli huonossa kunnossa. Satu herätteli ihmiset huomaamaan linnan arvon ja pitämään siitä parempaa huolta. Museona linna on toiminut jo 1800-luvun lopulta lähtien.

Linnan museokaupasta Jaguaaria oli yhtä vaikea saada lähtemään pois kuin tytärtäni. Se löysi hyllyltä heti Turun linnan tonttu-ukko -kirjan. Kirsi Tapanin kuvittama laitos näyttikin kivalta.

Jos sen luettuaan jää kaipaamaan lisää Turun linnaan sijoittuvia tarinoita menneiltä vuosisadoilta, voi jatkaa Nina Lepokorven kirjaan Tonttu-ukko tarinoi. Kirjan 15 lyhyen tarinan ja Kirsi Haapamäen kuvituksen myötä linnan elämä entisinä aikoina herää kiehtovasti eloon.

Kotiin palattuamme ehdimme vielä lukea Jaguaarin ja tyttären kanssa iltasaduksi Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin kuvakirjan Minna! — Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot. Olihan Minna Canthin päivä ja hyvä hetki muistaa yhtä Suomen suurnaista.

(Lue lisää kirjasta täältä.)

Kirja-aiheinen synttärihaaste 2022

Meillä vietettiin viikonloppuna tyttären 8-vuotissynttäreitä. Taas on yksi vuosi hurahtanut ohi. Aika kuluu uskomattoman nopeasti.

Viime vuonna teimme tyttären syntymäpäivän kunniaksi kirja-aiheisen synttärihaasteen, ja tänä vuonna jatkamme perinnettä uudistetuilla kysymyksillä. Kysymyksiä on ikävuosien mukaisesti kahdeksan.

1. Mitä olet lukemassa juuri nyt?

Kotona minulla on kesken kaksi kirjaa: kirjastobussista lainattu Paula Norosen Yökoulu ja kadonnut opettaja sekä omasta hyllystä Andy Griffithsin ja Terry Dentonin Maailman paras puumaja, 78 kerrosta [arvostelukappale Otavalta].

Koulussa meillä on torstaisin lukutunti. Kuulun kakkosluokkalaisten kanssa Kettu-ryhmään, jossa luetaan Tuula Kallioniemen ja Timo Parvelan kirjoja. Nyt olen lukemassa Timo Parvelan kirjaa Hilma ja täydellinen lemmikki. Tai oikeastaan sain sen jo luettua viime torstaina, mutta minun pitää vielä kirjoittaa siitä kirja-arvostelu.

Äiti lukee minulle iltasatuna Juha-Pekka Koskisen Mysteerijengi-kirjaa Kirjaston kiusanhenki [arvostelukappale Otavalta]. Siinä Rikhardinkadun kirjastossa kummittelee. Kirja on osin keksittyä ja osin totta [noinkohan]. Näin itsekin Rikhardinkadun kirjastossa, kuinka kummitus välkytteli lamppua.

2. Mikä on ollut paras tänä vuonna lukemasi tai sinulle luettu kirja?

L.O.L. Surprise! Talvinen seikkailu. Kuuntelin sen äänikirjana heti kun se ilmestyi. Äiti osti kirjan minulle etukäteisenä syntymäpäivälahjana, koska halusin lukea sen hiihtolomalla.

3. Mitä kirjaa odotat tällä hetkellä eniten?

Odotan uusia L.O.L. Surprise! -kirjoja. L.O.L. Surprise! Uusi ystävä ilmestyy huhtikuussa. L.O.L. Surprise! Paras voittakoon ilmestyy kesäkuussa ja L.O.L. Surprise! Suuri meriseikkailu ilmestyy syyskuussa.

4. Minkä oman hyllyn kirjan haluaisit lukea tai kuulla seuraavaksi?

En tiedä. Ehkä jonkin Johanna Hulkon Geoetsivät-kirjan.

5. Missä tänä vuonna lukemassasi tai sinulle luetussa kirjassa on ollut paras kansi?

Kirjassa L.O.L. Surprise! Talvinen seikkailu, koska siinä on lolleja.

6. Mikä on kirjamuisto vuoden varrelta on jäänyt parhaiten mieleesi?

Muistan, kun käytiin kirjanjulkistamistilaisuudessa Oodissa. Joku luki pätkiä kirjasta ja oli musiikkia ja näytettiin kuvia. Se oli kivaa. 

Äiti: Joo, se oli musiikkisatukirja Meren salaisuuden julkkari. Äänikirjaversio oli tehty todella hyvin. Kirjan tekstiä ei vain luettu, vaan näyteltiin ja mukana oli tosi kaunista klassista musiikkia.

S: Mutta paras tapahtuma oli sittenkin Kirjamessut.

Kirjamessuilla tavattiin mm. Herra Hakkarainen

7. Missä kirjoihin liittyvässä paikassa haluaisit käydä?

En ole käynyt pitkään aikaan Junibackenissa. Haluaisin nähdä Katto-Kassisen hökkelin, en muista oliko Katto-Kassinen siellä itse.

Siellähän se Katto-Kassinen lentelee hökkelinsä yllä Junibackenissa

 

8. Minkä kirjanhahmon haluaisit tavata?

Mestarietsivä Peppusen. Haluaisin nähdä, miltä näyttää mies, jolla on naamana peppu.

Malaki pelkää sotaa — Ja niin moni lapsikin näinä aikoina

Siitä ei ole kovinkaan kauaa, kun nappasin kirjaston vaihtohyllystä mukaani Sari Koivukankaan kuvakirjan Malaki pelkää sotaa (OK-kirja 2016). Enpä silloin uskonut, että kirjasta olisi pian oikeasti hyötyä.

Kirja kertoo apinaksi piirretystä Malaki-pojasta. Malaki on ihan tavallinen lapsi. Joskus hän nahistelee pikkuveljensä kanssa. Joskus hän on kateellinen, kun äidillä tuntuu olevan enemmän aikaa pikkuveljelle kuin Malakille. Siksi hän joskus mököttää eikä halua tulla syömään perheen kanssa.

Sitten Malaki näkee televisiouutisista, että Ultalassa soditaan. Sota pelottaa ja ahdistaa Malakia. Hän pelkää, että sota tulee hänenkin kotiseuduilleen.

Ennen nukkumaanmenoa Malaki ja äiti juttelevat sodasta ja Malakin pelosta. Äidin mielestä rauhan puolesta voi toimia vaikka muuttamalla ensin omaa käytöstään. "Ei ole muuta syytä sotaan kuin meidän kateutemme", äiti lausuu viisaasti.

Malaki voi edistää rauhaa olemalla kiusaamatta pikkuveljeään. Malakin on tarpeen tunnistaa oma kateutensa ja huomata, kuinka se johtaa välillä pikkuveljen härnäämiseen ja huonoon käytökseen. 

Malakin isä ehdottaa, että rauhan puolesta voi toimia konkreettisestikin, esimerkiksi jakaa STOP SODALLE -rintamerkkejä naapurustossa.

Pidän kirjan ajatuksesta, että pelon käsittelemiseksi on tarpeen huomioida niin tunne, ajatus kuin toimintakin. Pelko ilmenee näillä kaikilla kolmella osa-alueella, eikä pelosta pääse keskittymällä vain yhteen osa-alueeseen.

Kirjan lopussa on aikuislukijalle suunnattu STOP Maailman Tuhoamiselle -yhdistyksen puheenjohtajan, psykoanalyytikko Claudia Pachecon haastattelu sodasta sekä psykoanalyytikko tohtori Norberto Keppen teoksista aiheeseen liittyviä otteita, jotka auttavat käsittelemään pelkoa.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut pelon hiipimään myös seitsenvuotiaani mieleen, vaikka olemme perheessämme tehneet tietoisen valinnan pitää tytär mahdollisimman paljon uutispimennossa Ukrainan tilanteeseen liittyen. Täysin se ei tietenkään onnistu. Pojat koulun pihalla leikkivät sotaa ja tuttavamme vauhkoavat suu vaahdossa, kuinka hankkivat joditabletteja, vesikanistereita, ruokavarastoja ja vessapaperia.

En halua tyttären näkevän mitään filmimateriaalia sodasta. Olemme lukeneet tyttären kanssa sodasta HS Lasten Uutisista (osin sensuroiden, myönnän). Pelko on kuitenkin jo herännyt. Hän bongailee väestönsuojia ja haluaa kuulla sotajuttuja isoisieni ajoilta. Äskettäin hän kysyi, tuleeko Suomeenkin sota.

Kirjan alkusanoissa Koivukangas kertoo tunnistaneensa tarpeen sodan pelkoa käsittelevälle lastenkirjalle, koska "lapset pelkäävät sotaa eikä kukaan oikeastaan keskustele heidän kanssaan asiasta. Aikuiset ovat liian kiireisiä tai muuten vaan vieraantuneita, eivätkä he oikeastaan edes ymmärrä, miltä lapsista tuntuu: mikä pelko on aiheellista ja mikä aikuisilta opittua paranoiaa eli vainoharhaa."

Keskustelu ei ehkä ole aina helppoa, jos aikuinen ei ole kunnolla jäsentänyt asioita omassa mielessäkään. Olen kuitenkin samaa mieltä Koivukankaan kanssa siitä, ettei lasta saa jättää yksin pelkoineen. Itseäni auttaa aina vaikeisiin asioihin tartuttaessa aiheeseen liittyvän lastenkirjan lukeminen yhdessä lapsen kanssa. Se on hyvä tapa saada keskustelu käyntiin.

Malaki pelkää sotaa on hyvä kirja keskustelun aloittajaksi. Tarina on lyhyt ja varsin yksinkertainen, kuvat selkeät ja kirkasväriset. Kirja tarjoaa konkreettisia toimintaehdotuksia, joilla tilanteesta voi saada otteen. Kirja soveltuu luettavaksi jo pienen leikki-ikäisenkin kanssa.

Yön kuningatar vie yli sadan vuoden takaiseen oopperamaailmaan

Marraskuussa ihastuin Eva Frantzin joulukalenterikirjaan Ruukin salaisuus (S&S 2021) niin paljon, että halusin lukea lisää Frantzin lastenkirjoja. Oopperamaailmaan sijoittuva Yön kuningatar (S&S 2021) vaikutti kiehtovalta.

Kirjassa eletään vuotta 1915. Kaksitoistavuotiaan Viktorin äiti on Pariisin oopperassa loistanut kuuluisa oopperalaulajatar. Viktorin isä on lähtenyt Amerikkaan ja hylännyt perheensä. Äiti on niin murtunut, että on palannut poikansa kanssa vanhempiensa luokse kotikaupunkiinsa Helsinkiin.

Viktorille kaupunki on uusi, eikä hän ei tunne itseään toivotuksi missään. Isoäiti on ankara ja kylmäkiskoinen, isoisä sairas. Äiti keskittyy itseensä. Koulussa Viktor joutuu niin oppilaiden kuin opettajienkin silmätikuksi ja kiusaamaksi.

Äiti pestataan Venäläisen teatterin Taikahuiluun Yön kuningattaren rooliin ja Viktorkin saa pienen osan esityksessä. Hän ystävystyy teatterimestarin tyttären Agnesin kanssa. Hetken elämä tuntuu helpommalta, mutta sitten teatterilla alkaa tapahtua outoja asioita.

Joku, jolla ei näytä olevan varjoa, kulkee käytävillä hyräillen surumielistä sävelmää. Liittyykö kulkija onnettomuuksiin, joita harjoituksissa alkaa tapahtua toinen toisensa jälkeen? Kytkeytyykö Yön kuningattaren rooliin kirous ja onko Viktorin äiti vaarassa? Entä mikä kammottava olento lymyilee oopperan alimmaisessa kellarikerroksessa?

Arvoitusten ratkominen tekee Viktorille hyvää. Hänen itseluottamuksensa kasvaa. Hän löytää itsestään rohkeutta ja oppii voittamaan pelkonsa. Nuoren pojan kasvutarina kosketti. Viktor-parka oli alussa niin päähänpotkittu, että teki ihan pahaa. Oli mahtavaa nähdä hänen nousevan askel askeleelta vaikeuksiensa yläpuolelle. Hänen tarinalleen todellakin soi onnellisen lopun.

Yön kuningatar oli hieno lukukokemus. Pidän historiallisista romaaneista, ja miljöö teki tästä tarinasta erityisen kiinnostavan. Saatoin hyvin nähdä mielessäni kirjan hahmot Aleksanterin teatterin, entisen Venäläisen teatterin, kulisseissa. Kun olin lapsi, ei uutta oopperataloa vielä ollut. Aleksanterin teatteri oli Helsingin oopperatalo. Rakastin (ja rakastan yhä) rakennusta ja siellä vallitsevaa tunnelmaa. Samanlaista salaperäistä ja mystistä tunnelmaa ei ole mahdollista kokea uudessa oopperatalossa.

Eva Frantz tunnetaan dekkarikirjailijana, ja tässäkin mysteerissä jännitys on rakennettu tarinaan hienosti. Frantz ei pelkää käyttää kertomuksissaan yliluonnollisia elementtejä. Niitä vierastaville kirja ei ole paras valinta.

Yön kuningattaren suositusikä on 9-12-vuotta. Tarina oli paikoin aika jännittävä, mutta uskoisin, että ikähaarukka on suunnilleen kohdillaan.

Liusun, lausun laskiaista

Liusun, lausun laskiaista!
Pellavia kuin silkkisuonia,
hamppuja kuin haivaleita,
räätiköitä kuin nurkanpäitä,
nauriita kuin nappeja,
hyviä jyviä, kovia ohria, huroo!

- Suom. kansanruno -

Hyvää laskiaista! 

Kuva: Pixabay