Yön kuningatar vie yli sadan vuoden takaiseen oopperamaailmaan

Marraskuussa ihastuin Eva Frantzin joulukalenterikirjaan Ruukin salaisuus (S&S 2021) niin paljon, että halusin lukea lisää Frantzin lastenkirjoja. Oopperamaailmaan sijoittuva Yön kuningatar (S&S 2021) vaikutti kiehtovalta.

Kirjassa eletään vuotta 1915. Kaksitoistavuotiaan Viktorin äiti on Pariisin oopperassa loistanut kuuluisa oopperalaulajatar. Viktorin isä on lähtenyt Amerikkaan ja hylännyt perheensä. Äiti on niin murtunut, että on palannut poikansa kanssa vanhempiensa luokse kotikaupunkiinsa Helsinkiin.

Viktorille kaupunki on uusi, eikä hän ei tunne itseään toivotuksi missään. Isoäiti on ankara ja kylmäkiskoinen, isoisä sairas. Äiti keskittyy itseensä. Koulussa Viktor joutuu niin oppilaiden kuin opettajienkin silmätikuksi ja kiusaamaksi.

Äiti pestataan Venäläisen teatterin Taikahuiluun Yön kuningattaren rooliin ja Viktorkin saa pienen osan esityksessä. Hän ystävystyy teatterimestarin tyttären Agnesin kanssa. Hetken elämä tuntuu helpommalta, mutta sitten teatterilla alkaa tapahtua outoja asioita.

Joku, jolla ei näytä olevan varjoa, kulkee käytävillä hyräillen surumielistä sävelmää. Liittyykö kulkija onnettomuuksiin, joita harjoituksissa alkaa tapahtua toinen toisensa jälkeen? Kytkeytyykö Yön kuningattaren rooliin kirous ja onko Viktorin äiti vaarassa? Entä mikä kammottava olento lymyilee oopperan alimmaisessa kellarikerroksessa?

Arvoitusten ratkominen tekee Viktorille hyvää. Hänen itseluottamuksensa kasvaa. Hän löytää itsestään rohkeutta ja oppii voittamaan pelkonsa. Nuoren pojan kasvutarina kosketti. Viktor-parka oli alussa niin päähänpotkittu, että teki ihan pahaa. Oli mahtavaa nähdä hänen nousevan askel askeleelta vaikeuksiensa yläpuolelle. Hänen tarinalleen todellakin soi onnellisen lopun.

Yön kuningatar oli hieno lukukokemus. Pidän historiallisista romaaneista, ja miljöö teki tästä tarinasta erityisen kiinnostavan. Saatoin hyvin nähdä mielessäni kirjan hahmot Aleksanterin teatterin, entisen Venäläisen teatterin, kulisseissa. Kun olin lapsi, ei uutta oopperataloa vielä ollut. Aleksanterin teatteri oli Helsingin oopperatalo. Rakastin (ja rakastan yhä) rakennusta ja siellä vallitsevaa tunnelmaa. Samanlaista salaperäistä ja mystistä tunnelmaa ei ole mahdollista kokea uudessa oopperatalossa.

Eva Frantz tunnetaan dekkarikirjailijana, ja tässäkin mysteerissä jännitys on rakennettu tarinaan hienosti. Frantz ei pelkää käyttää kertomuksissaan yliluonnollisia elementtejä. Niitä vierastaville kirja ei ole paras valinta.

Yön kuningattaren suositusikä on 9-12-vuotta. Tarina oli paikoin aika jännittävä, mutta uskoisin, että ikähaarukka on suunnilleen kohdillaan.

Salaisuuksia ja joulunodotusta vanhan ruukinkartanon mailla

Ah, ensimmäinen adventti. Nyt on lupa aloittaa joulunodotus oikein tosissaan. Itse olen tietysti aloitellut hyvissä ajoin marraskuun puolella. Ensimmäinen adventtikirjakin on jo luettu.

Pohdiskelin viime vuonna vakiintuuko adventtikirja- tai joulukalenterikirjaperinne osaksi suomalaista joulunodotusta. Adventtikirjassahan on kyse 24 lukuun tai osaan jaetusta tarinasta tai joskus 24 erillisestä kertomuksesta, jotka on tarkoitettu luettavaksi joulukuussa yksi kerrallaan joka päivä jouluaattoon asti.

Uutta tarjontaa on taas tänäkin vuonna ilmestynyt, sekä kotimaista että käännöskirjallisuutta. Lainasin kirjastosta kolme joulukalenterikirjaa, joista yhden olen jo lukenut.

Eva Franzin (kuv. Elin Sandström) Ruukin salaisuus (S&S 2021) kiinnosti niin paljon, että laitoin sen kirjaston varausjonoon heti kun se oli mahdollista. Jo kannen kaunis sinisävyinen yömaisemaa esittävä kuva sai kihisemään odotuksesta. Esittelyteksti lupaili jännittävää, 24 lukuun jaettua tarinaa.

Kirjan päähenkilö on 12-vuotias Flora, joka matkustaa kirjailijaäitinsä kanssa joulukuussa 1975 pieneen Helmerinkylään. Perheen isä on kuollut äskettäin, ja paikanvaihdos tekee molemmille hyvää.

Florasta on vain mukava päästä pois kaupungista. Tytöt koulussa ovat ilkeitä, eikä Floralla ole ystäviä. Kaupungissa ei ole mitään, mitä kaivata, paitsi isoäidiltä perityt lasiset joulukuusen pallot, jotka unohtuvat kotiin. Ilman niitä ei tule joulua.

Äiti ja tytär asettuvat vanhan ränsistyneen kartanon maille portinvartijan taloon, jonka he ovat vuokranneet kuukaudeksi. Paikalliset hämmästyvät tulokkaista. He pitävät kartanoa kummituskartanona, jonka maille ei yleensä pääse, vaikka kuinka yrittäisi.

Flora kuitenkin solahtaa uuteen elämään vaivattomasti. Hän vaeltelee onnellisena ulkona, tutkii kartanon maita, alkaa puhdistaa kukkapenkkiä, josta näyttäisi nousevan jouluruusuja ja haaveilee, että pääsisi sisälle hylättyyn päärakennukseen.

Mutta jotain kummallista paikassa kieltämättä on. Flora näkee outoja unia, kuulee salaperäistä supinaa ja soittorasian ääntä. Hän alkaa löytää vanhoja jouluseimen hahmoja mitä omituisemmista paikoista. 

Hän myös tapaa pojan, joka väittää asuvansa kartanon mailla, vaikka se tuntuu mahdottomalta. Kartanon mailla ei ole muita kuin Flora ja hänen äitinsä portinvartijan talossa ja heidän vuokraisäntänsä Fridolf vanhasta pesutuvasta kunnostetussa asunnossa. 

Kartanon tiluksilla asustelee vitivalkoinen orava. Kun Flora näkee samanlaisen oravan kartanoa asuttaneen von Hiemsin suvun vaakunassa, kartanon historia alkaa kiinnostaa. Paikalla on ollut 1700-luvulla perustettu lasiruukki ja ruukinpatruunat perheineen ovat asuneet kartanossa 1920-luvulle saakka. Silloin tapahtui jotain ja kartano sai jäädä oman onnensa nojaan vuosikymmeniksi.

Voisiko olla niin, että on Floran tehtävä puuttua vanhan kartanon kohtaloon? Salaisuudet alkavat kuoriutua esiin kerros kerrokselta.

Ja tuleehan se joulukin lopulta.

"Äiti penkoi paketin sisältöä ja selvästikin löysi etsimänsä. Hän katsoi Floraa ja hymyili.
   — Niin... sanoin Bergströmin sedälle, että meiltä oli unohtunut kaupunkiin yksi tärkeä juttu, ja hän etsi sen pakkasi mukaan...
   Äiti nosti isosta laatikosta toisen, pienemmän laatikon. Flora tunnisti sen heti.
   — Mutta äiti... Flora aloitti, mutta hänen kurkkuaan alkoi kuristaa.
   Vanhassa nuhjaantuneessa rasiassa olivat isoäidin joulukuusenpallot. Ne, jotka isä ja Flora olivat joka jouluaatto niin kovin hellästi ripustaneet kuuseen.
   Nyt ne olivat täällä."

Kirja näyttää aika paksulta (sivuja on 268). Toivottavasti nuori (vähemmän lukemista harrastava) lukija ei säikähdä sen pituutta. Tarina ei loppujen lopuksi ole mahdottoman pitkä. Kirja on painettu tukevalle paperille, marginaalit ovat leveät ja taitto ilmava.

Kirjassa on myös runsaasti kuvasivuja. Elin Sandströmin värikuvat ovat oikein onnistuneita ja niillä on suuri merkitys tunnelman luomisessa. Kuvia näkyy kirjatrailerissa, jonka voi katsoa täältä.

Luin kirjan parissa päivässä, mutta se olisi varmasti tuntunut jännittävämmältä, jos olisin malttanut lukea sen luku kerrallaan ja odottanut uusia tapahtumia aina seuraavaan päivään. Oli miten oli, kirja on aivan loistava! Suosittelen lämpimästi.

Eva Frantz: Ruukin salaisuus
Kuvitus: Elin Sandström
Ruotsinkielinen alkuteos: Hemligheten i Helmersbruk
Suomennos: Anu Koivunen
Kustantaja: S&S 2021

Vakiinnuttavatko adventtikirjat paikan suomalaistenkin joulun odotuksessa?

Joka vuosi minun on tehnyt mieli päästä lukemaan tyttärelleni joulukalenterikirjaa eli 24:ään lukuun jaettua teosta, joka johdattelee kohti jouluaattoa jouluisen tarinan myötä. Tänä vuonna arvelin, että kuusivuotiaan kanssa tällainen jo onnistuisi.

Ruotsissa 24-lukuiset adventtikirjat (adventsbok) ovat jo pitkään olleet suosittuja. Carolan Barnboggsbloggenista voi käydä kurkkimassa, millaisia kalenterikirjoja Ruotsissa on tänä vuonna ilmestynyt. 

Nyt kalenterikirjat ovat rantautuneet Suomeenkin, ja niitä on alettu tehdä suomalaisin voimin. On kiinnostavaa nähdä, vakiinnuttavatko ne paikkansa suomalaisessa joulun odotuksessa.

Yöjuna

 

Ahvenanmaalaisen Karin Erlandssonin Nattexpressen eli Yöjuna (S&S 2020) on ensimmäinen suomenruotsalainen adventtikirja. Se julkaistiin yhtä aikaa Ruotsissa ja Suomessa (suomennos Anu Koivula). Maaginen seikkailukertomus on koukuttavaa luettavaa. Luvut loppuvat juuri niin jännittävästi, että seuraavan päivän lukuhetkeä odottaa malttamattomana. 

Kirja on saanut erinomaisen vastaanoton, ja se on luettu ja esitelty jo monessa kirjablogissa. Kirjassa on Peter Bergtingin sarjakuvamainen kuvitus.

Teos on ansaitusti valittu Runeberg Junior -palkintoehdokkaaksi. Perusteluissa sanottiin mm. seuraavasti:"Nattexpressen on rikastuttava lukukokemus. Se on kiehtova, jännittävä ja monitasoinen kirja, joka vie lukijansa aivan uusiin ulottuvuuksiin. Kirja antaa lukijalleen tilaa luoda sisäisiä kuvia."

Kuusivuotiaalle Yöjuna ei kuitenkaan vielä sovellu, joten selvittelin muita vaihtoehtoja.

Pandakaksoset joulun jäljillä

 

 
Tänä vuonna on ilmestynyt myös suomalainen adventtikirja Pandakaksoset joulun jäljillä (Otava 2020). Sen on kirjoittanut Kirsti Manninen ja kuvittanut Ninka Reittu. Kirjan 24 lukua johdattavat pienet joulun odottajat kohti aattoa pandakaksosten Bain ja Hein seurassa. Kuumailmapallolla Suomeen saapuneet pandat tarvitsevat Joulupukin apua. Matkalla kohti pohjoista ne tutustuvat suomalaisiin jouluperinteisiin ja ottavat osaa jouluvalmisteluihin. Mutta pääsevätkö ne Joulupukin luo?

Suuren metsän joulu

 

Kirja pandakaksosista olisi ehkä uponnut hyvin kuusivuotiaaseeni, mutta päädyin kuitenkin valitsemaan ruotsalaisen Ulf Starkin kirjoittaman ja Eva Erikssonin kuvittaman adventtikirjan Suuren metsän joulu (WSOY 2014, suomennos Kati Valli), koska se löytyi valmiiksi hyllystämme, emmekä olleet sitä vielä koskaan lukeneet.

Kirja kertoo perinteisestä kotitontusta, sellaisesta satoja vuosia vanhasta ukkelista, joka joskus oli menestyvän maatilan haltia. Nyt se on yksinäinen, äreä ukko, joka asustaa autioituneella tilalla. Ihmiset ovat muuttaneet pois, ja portissa roikkuu kulunut kyltti, jossa lukee: "Tarjoa! Hieno tont". Viimeisen tavun t ja i ovat aikojen saatossa murtuneet pois.

Kirja kertoo myös metsän eläimistä, erityisesti kaniiniperheestä, joiden kotikolon tienoille myrskytuuli eräänä päivänä kyseisen kyltin lennättää. Aikansa asiaa selviteltyään ja muita eläimiä konsultoituaan kaniinit tulevat siihen tulokseen, että hieno tonttu on tulossa käymään ja sille täytyy tarjota hyvää ruokaa.

Kaniinit eivät ole koskaan kuulleet joulusta, mutta muilta eläimiltä ne saavat selville, että joulu on aikaa, jolloin tontut liikkuvat. Lukiessa mieleeni tuli Tove Janssonin Kuusi-novelli ja muumiperhe, joka ei myöskään tiennyt mikä joulu on — varsinkin kun kaniini-isälläkin on korkea musta silinterihattu.

Kaninkolossa alkaa kiivas valmistautuminen tontun tuloon. Mutta tuleeko tonttu? Voiko ärtyisästä kotitontusta sukeutua kovasti odotettu hieno joulutonttu?

Joulukuun ensimmäisenä päivänä luimme kalenterikirjan ensimmäisen luvun.

"Noin, se oli ensimmäinen luku", sanoin. "Huomenna jatketaan."

"Lue vielä", kuusivuotiaani pyysi. "Lue edes ihan vähän."

"No, jos ihan pikkuisen..." epäröin. "Mutta sitten huomiselle jää vähemmän luettavaa."

"Lue!" tytär komensi topakasti.

Ja kuinkas sitten kävikään? Joka kerta kun yritin lopettaa, tytär määräsi: "Lue!" Ja hupsis, sitten koko kirja olikin jo luettu. Luimme 101-sivuisen kalenterikirjan yhdellä kertaa heti joulukuun ensimmäisenä päivänä. Adventtikirjat eivät taida oikein olla meidän juttumme. Emme malta lopettaa lukemista ajoissa.

Tarinaan olimme molemmat tyytyväisiä. Kirja oli myös visuaalisesti viehättävä. Pidän yleensäkin Eva Erikssonin kuvituksista ja tämäkin kuvitus oli onnistunut. Erityistä kiitosta annan kirjan oikeasta kluuttiselästä.

Onko teillä kokemuksia adventtikirjoista?

3 kiinnostavaa syyskuussa ilmestyvää lastenkirjaa

Syyskuu on alkanut ja syksy lähenee vääjäämättä. Syksyn viilenevät ja hämärtyvät illat ja sateiset päivät tarkoittavat sitä, että tulee oleskeltua enemmän kotona, ja on taas aikaa lukea enemmän kirjoja.

Syyskuussa onkin ilmestymässä paljon kiinnostavia lastenkirjoja. Poimin tähän kolme.

Museomysteeri

Viime vuonna pääsimme museoseikkailulle Aane-mummon, Koposen, Metson ja Salvion kanssa. Nyt seikkailu jatkuu todellisella mysteerillä. Elina Kuorelahden kirjoittamassa ja Nunnu Halmetojan kuvittamassa kirjassa Museomysteeri (Nemo 2020) etsitään kadonnutta tähtitieteilijää. 

Tähtitorninmäen Observatoriossa vaikuttanut tähtitieteilijä ja professori Argelander ei ole mikä tahansa tiedemies. Hän on nimittäin nykyisin kummitus. Etsinnät vievät lapset Sederholmin talon Lastenmaailmaan ja Tampereen Vapriikin pelimuseoon.

Museokortin kanssa yhteistyössä toteutettava kirja löytynee pian myös monista museokaupoista.

Suomalaiset tutkimusmatkailijat

Ovatko suomalaisetkin tehneet tutkimusmatkoja? Tottahan toki. Carlos da Cruzin ja Janne Haikarin kirjasta Suomalaiset tutkimusmatkailijat (S&S 2020) selviää muun muassa kuinka Elias Lönnrotilta sujuivat runonkeruumatkat, kuinka Nordenskiöld kulki Koillisväylää ja miten Liisi Oterma kartoitti tähtiä ja komeettoja kaukoputkien avulla.

Värikkäästi kuvitetussa tietokirjassa jokaiselle tutkimusmatkailijalle on omistettu kuva-aukeama, joka on täynnä jännittäviä ja hauskoja yksityiskohtia.

 

Vihreä vallankumous  

 

Inari ja Leena Krohnin klassikkoteos Vihreä vallankumous on täällä taas. Kirjan ensi ilmestymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta, ja sen kunniaksi Tammi julkaisee kirjasta uusintapainoksen.

Krohnien rohkea kuvakirja toi vuonna 1970 ensimmäistä kertaa ympäristökysymykset lastenkirjaan. Sanoma tuntuu yhä ajankohtaiselta. Kirjassa lapset taistelevat säilyttääkseen puiston, jonka tilalle kaupunginvaltuutetut ovat päättäneet rakentaa pysäköintitalon ja autotehtaan. Kansalaisaktivismi kannattaa värikkäästi kuvitetussa kirjassa.

Helene Schjerfbeck omistautui taiteelle jo lapsena

Instagramin selfie-kuningatar — se Helene Schjerfbeck olisi, jos eläisi nykyaikana. Näin arvelee Elina Tuomi nuorille suunnatussa tietokirjassaan Itsenäisiä naisia — 70 suomalaista esikuvaa (S&S 2018).

Tänään on Helene Schjerfbeckin ja Suomen kuvataiteen päivä. Sen kunniaksi vedin hyllystä esiin pari kirjaa, joissa kerrotaan Helene Schjerfbeckistä lapsentasoisesti.

Elina Tuomi kiteyttää taiteilijamestarin elämän yhteen sivuun. Ajatuksena on ehkä, etteivät nykynuoret jaksa paneutua kovin pitkiin teksteihin. Tuomi onnistuu kuitenkin tiivistämään oleellisen tiedon Suomen merkittävimpiin kuvataiteilijoihin kuuluvasta Schjerfbeckistä. Teksti on luonteeltaan melko tietosanakirjamaista.

Aukeama Elina Tuomen kirjasta Itsenäisiä naisia — 70 suomalaista esikuvaa (S&S 2018)

Ida ja Riikka Salmisen kirjassa Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa (S&S 2018) ote on kerronnallisempi. Tarina alkaa tuokiokuvalla pienestä lapsesta, joka on nelivuotiaana murtanut jalkansa kaaduttuaan portaissa. Topilasaikanaan lapsi piirtää, piirtää ja piirtää ja päättää, että isona hänestä tulee taiteilija.

Aukeama Ida ja Riikka Salmisen kirjasta Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa (S&S 2018)

Lapsi on poikkeuksellisen lahjakas. Hän pääsee jo 11-vuotiaana piirustuskouluun, joka on itse asiassa tarkoitettu aikuisille taiteilijoille.

Öljyvärejä taiturillisesti käyttävä Helene omistautuu maalaamiselle. Hän maalaa tinkimättömästi omalla tyylillään, vaikka kaikki eivät siitä heti pidäkään.

Maalaaminen on hänen koko elämänsä. Sen tieltä väistyvät ajatukset perheestä ja äitiydestä. Koska Helene jää naimattomaksi, hän asuu äitinsä kanssa tämän kuolemaan saakka. Helenen äiti ei oikein koskaan ymmärrä tyttärensä uravalintaa ja pitää huolen, etteivät taloustyöt kärsi maalaamisesta.

Suuren osan elämästään Helene on puristuksissa omien ja äitinsä intressien välissä. Ainoastaan ulkomaanmatkat tuovat vapautuksen paineesta.

Tunnetuin Helene on omakuvistaan. Elina Tuomen mukaan ne merkitsivät Helenelle sitä, että tuli nähdyksi.

Minua viehättävät varsinkin Helenen lukevia tyttöjä esittävät maalaukset, joita on useita. Maalauksissa tytöt ovat täydellisen keskittyneitä lukemiseen. Vaikka lukevat tytöt ovat katseenkohteina, he eivät asetu objekteiksi, vaan kääntävät katseensa pois ja kääntyvät sisään.

Helene alkoi kuvata henkilöhahmoja yrittäen päästä syvemmälle mallin sisimpään. Hänen kuvaamansa henkilöt olivat tunteidensa summa. Mitä lähemmäs Helene pääsi malliensa sisintä, sitä abstraktimmaksi hänen maalauksensa kävivät.

Helenen aikana naisasialiikkeet nostivat päätään ja keräsivät joukkojaan. Toisin kuin taiteilijasisarensa Helene ei koskaan liittynyt naisliikkeeseen. Hän kyllä tiedosti naisen ja miehen erilaisen aseman yhteiskunnassa, ja inhosi tulla arvioiduksi pelkästään naistaiteilijana. Sukupuolta tärkeämpiä olivat ihmisen henkilökohtaiset sisäiset ratkaisut.

Jätettyään historiamaalauksen ja naturalismin Helene maalasi lähinnä naisia. Hyvinkäällä asuessaan hänellä ei juuri ollut saatavilla muita malleja kuin itsensä, äitinsä ja paikallisia naisia ja tyttöjä. Naissielun tulkkina Helene olikin mestari.

VINKKI

Helene Schjerfbeckin elämään voi tutustua myös lukemalla Reetta Niemensivun sarjakuvakirjan Maalarisiskot (Suuri Kurpitsa 2019). En ole itse vielä päässyt tutustumaan siihen, sillä odotan sitä kirjastosta. Olen odottanut jo ikuisuuden, mutta jono on pitkä, ja kirjastojen sulkeminen seisautti välillä jonon etenemisen.

Elina Tuomi (teksti ja kuvat): Itsenäisiä naisia — 70 suomalaista esikuvaa
Kustantaja: Kustantamo S&S 2018

Ida ja Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa
Kustantaja: Kustantamo S&S 2018 

Krokotiili, kummitus, joulupukki - Retkellä voi tulla vastaan mitä vaan

Kaisa ja Oskari pitävät retkeilystä yli kaiken. Mitä tapahtuu, kun he eräänä kesänä eksyvät retkillään joulupukin ovelle?

Hannamari Ruohosen luoma sisaruspari Kaisa ja Oskari jatkavat seikkailujaan Kaisan ja Oskarin retkikirjassa (S&S 2019). Lapset seikkailevat rappukäytävässä ja kuuntelevat talon ääniä. Jostain kantautuu laulua. Laulu kuuluu asunnosta, jonka ovessa on tonttu-ukko keskellä kesää. Lapset päättävät mennä sinne kylään.

Oven avaa joulupukki, vanha valkohapsinen mies, joka kutsuu lapset mehulle. Mehun kanssa tarjotut korput muistuttavat lapsista veneitä. Korput päätyvätkin uiskentelemaan joulupukin vessan altaaseen, kunnes painuvat vettyneenä mössönä lavuaarin pohjaan.

Olin vähän järkyttynyt siitä, kuinka lapset touhusivat vieraassa asunnossa mitä tahansa. Kuvassa näkyy, että lapset ovat napanneet keittiön pöydältä tulitikut mukaan veneleikkiinsä. Onneksi he eivät ilmeisesti ole sytyttäneet niitä, vaan laittanneet nekin kellumaan veteen. Vanha mies — joka ei kai ollutkaan joulupukki — taisi olla hiukan dementoitunut, eikä pystynyt valvomaan lasten touhuja.

Niinhän siinä sitten kävi, että lapset saivat aikaan pahempaakin tuhoa kuin korppupuuron lavuaariin. Oskari pudotti ikkunalaudalla nököttäneen kauniin posliinisen koirapatsaan, ja siltä irtosi pää. Hän sovitteli pään paikoilleen ja toivoi, ettei mies huomaisi mitään.

Kotona syyllisyys kuitenkin painoi niin, ettei Oskari saanut syötyä. (Samoin muuten kävi Tuikulle Johanna Lestelän kirjassa Tuikun tärkeä tehtävä. Äiti huomasi, ettei kaikki ollut hyvin, kun Tuikku ei saanut syötyä.) Oskarinkin isä arvasi, että jotain oli sattunut. Kun Oskari sai asian kerrottua, lähdettiin sitä selvittämään joulupukin luo. Kuten tiedetään, joulupukki on leppoisa hahmo, jolla ei ole tapana suuttua. Asiat järjestyivät paremmin kuin hyvin.

Retkillä voi siis sattua kaikenlaista. Kirjassa kerrotaan Kaisan ja Oskarin muistakin retkistä. Kerran he retkeilivät äidin kanssa suurelle ojalle. Kaisa kuuli vedestä mulskahduksen. Ehkä se oli hauki — tai krokotiili!

Retkellä pimeässä kellarissa Kaisa esitti kummitusta niin vakuuttavasti, että Oskaria alkoi pelottaa. Oskari pitää eniten pienistä ja mukavista retkistä. On esimerkiksi hauska istuskella mummun kanssa puistopenkillä ja syöttää lintuja.

Kaisa haaveilee jännittävästä retkestä synkkään, suureen metsään. Olisi mukava vähän eksyä. Onneksi Kaisalla on nerokas pelastuskeino mietittynä valmiiksi.

Ruohosen omintakeisella ja viehättävällä tyylillä piirretyt kuvat kertovat tekstiäkin enemmän. Pidin kovasti siitä, että tässä kirjassa vauvanuken hoivaaja on Oskari ja Kaisa puolestaan nähdään eräässä kuvassa spiderman-puvussa.

Ihmiset näyttävät luonnollisilta ja inhimillisiltä. Oskarilla on silmälasit ja mummu on rehevän pullea. Mummun varpaankynnet on lakattu punaisiksi ja olkavarressa on tatuointi. "Joulupukin" paidassa on tahra ja hän istuu nojatuolissa katselemassa televisiota, kun lapset hääräävät hänen asunnossaan.

Kirjan luettuamme kysyin tyttäreltäni S:ltä, mikä kirjassa oli parasta.

S: Kuvat. Ne on piirretty puuväreillä.
Äiti: Minustakin ne ovat hienot. Piditkö jostain kuvasta erityisesti?

S kääntää esiin kuvan Kaisasta spiderman-puvussa. Sitten hän huomaa samassa kuvassa lastenhuoneen lattialla lojuvan olennon.

S: Katso, Kaisa ja Oskari ovat varmaan tehneet tämän itse.
Ä: Totta. Se näyttää vessapaperirullasta askarrellulta.
S: Äiti, voinko mä tehdä tällaisen huomenna?
Ä: Totta kai, kulta. Tee vaan.

Kirja, joka käynnistää lapsen omat luomisvoimat, on ihan paras!


Hannamari Ruohonen (teksti ja kuvat): Kaisan ja Oskarin retkikirja
Kustantaja: S&S 2019

 

Miina Sillanpää - kansalaisvaikuttamisen esikuva

Miina Sillanpään kunniaksi liputettiin vuonna 2016, jolloin hänen syntymästään tuli kuluneeksi 150 vuotta. Tarkoituksena oli, että juhlaliputus olisi kertaluonteinen eikä päivästä tulisi pysyvää liputuspäivää. Sisäministeriö on kuitenkin sen jälkeen antanut vuosittain suosituksen liputtaa 1. lokakuuta Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi.

Me juhlistamme tyttären kanssa päivää lukemalla kirjasta Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa Miina Sillanpään elämästä. Ida ja Riikka Salmisen kirjassa on lyhyitä lapsille kirjoitettuja elämäkertoja suomalaisista naisista 1800-luvulta tähän päivään.

Kun ostin kirjan viime vuonna, siitä tuli nopeasti tyttäreni suosikki iltasatukirjaksi. Hän oli silloin vielä nelivuotias ja arvelin, ettei hän olisi ihan vielä kirjan kohderyhmää. Ajattelin ensin lukea vain muutaman tarinan hänelle tutuista hahmoista, kuten Tove Janssonista ja Helene Sjerfbeckistä. Hän kuitenkin kiinnostui tyttöjen tarinoista suuresti ja luimme muistakin naisista. 

Jotkut luvut olivat kuitenkin vähän liikaa hänen ikäiselleen. Niin kävi juuri Miina Sillanpään kohdalla. Hän pelästyi kovasti sitä, että Miina joutui jo nuorena tyttönä menemään töihin tehtaaseen.

”Äiti, eikö silloin ollut päiväkoteja?” hän kysyi alahuuli väpättäen. Kun vastasin, että eipä tainnut juurikaan olla, hän puhkesi nyyhkytyksiin. ”Ajattele, jos nytkään ei olisi päiväkoteja. Kukaan aikuinen ei hoitaisi mua ja mä joutuisin menemään töihin.”

Tyttöparka oli aivan hädissään. Keskustelimme sitten siitä, kuinka onnekkaita me olemme, kun saamme elää juuri tänä aikana, ja että osittain juuri Miinan ansiosta meillä on asiat nyt niin hyvin.

Miina Sillanpää valittiin jo vuonna 1907 silloiseen eduskuntaan. Hän toimi kansanedustajana lähes 40 vuotta ja oli ensimmäinen naisministeri Suomessa. Varsinkin naisten ja lasten asiat olivat lähellä hänen sydäntään, sillä hän edisti mm. lakeja vaimojen oikeuksista, äitiyslomasta, neuvoloista ja lastensuojelusta.

"Miina ei koskaan unohtanut, miltä tuntui olla lapsena töissä tehtaassa, nälkäisenä ja viluisena. 'Lapset eivät voi valita, minkälaiseen perheeseen he syntyvät', hän sanoi. 'Meillä on yhteinen vastuu pitää kaikista huolta.'"


Ida ja Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa
Kustantaja: S&S 2018


LUE MYÖS TÄMÄ:

Naistarinoiden rynnistys lastenkirjoihin




 

Ajatukset ovat kuin pilviä

Mindfulness on ollut viime vuosina kovasti suosiossa. Tunnustan, että itselläni on ollut aika hämärä käsitys siitä, mitä mindfulness oikeastaan on. Päätin ottaa asiasta selvää, kun näin kirjaston uutuuskirjahyllyssä lapsille suunnatun mindfulness-kuvakirjan Mieli on kuin taivas.

Teksti on englantilaisen yritysvalmentaja ja psykologi Bronwen Ballardin kynästä. Hän opettaa alakoululaisille mindfulness-tekniikkaa, mutta tämä kirja sopii jo leikki-ikäisille. Kuvittaja Laura Carlin on kuvittanut useita lastenkirjoja ja voittanut kuvituksillaan palkintoja.

Kuva: S&S 2019

Rauhallisesti etenevässä kirjassa käännetään huomio omiin ajatuksiin. Ajatuksia verrataan pilviin. On toisaalta iloisia ja mukavia poutapilviajatuksia ja toisaalta synkkiä ja ikäviä sadepilviajatuksia. Koska sadepilviajatukset saavat olon tuntumaan kurjalta, niille kannattaa yrittää tehdä jotain.

Joskus voi olla paikallaan rynnätä rohkeasti päin sadepilviajatusta ja tutkia se perinpohjin, mutta joskus sadepilviajatus haihtuu pois itsekseen, jos siihen ei kiinnitä mitään huomiota.

"Kun huomaa sadepilviajatuksen mielessään, voi sanoa: 'Ai, sadepilviajatusko se siinä', ja samalla huomata myös kaikki ne pehmoiset poutapilviajatukset."

Ajatuksia voi verrata pilviin

Poutapilviajatuksia?

 
Mieli on täynnä kaikenlaisia ajatuksia koko ajan. Ne tulevat ja menevät, eikä kaikkia ajatuksia aina ehdi edes huomata. On suuria meluisia ajatuksia, hiljaa kuiskivia ajatuksia, nopeasti pyrähteleviä ajatuksia ja hiipiviä ajatuksia. Kirjan sanomana on, että voimme itse valita, mihin ajatukseen kiinnitämme huomiota.

Kirjan lopussa on tietosivu aikuisille, joissa selitetään, mitä mindfulness on ja kuinka aikuinen kasvattajana voi auttaa lasta huomaamaan omat ajatukset ja tunteet. Kirjan lopussa on myös muutama harjoitus, joita voi kokeilla yhdessä lapsen kanssa.

"Mindfulness on tietoista läsnäoloa eli sitä, että kiinnitetään huomio omiin ajatuksiin lempeästi ja tuomitsematta. - - [M]indfullness tutkitusti suojaa ihmistä ahdistukselta ja masennukselta, parantaa muistia ja keskittymiskykyä sekä lisää onnellisuutta."

Sekatekniikalla toteutetussa kuvituksessa nähdään ajatuksiaan tutkaileva lapsi, joka on yhtä hyvin tulkittavissa tytöksi tai pojaksi. Hänen ympärillään on usein pääasiassa puuvärein piirrettyjä kuvia asioista, joita hänen mielessään ilmeisesti risteilee. 

Tyttäreni mielestä nuo puuvärikuvat on piirretty sottuisesti. Kieltämättä niissä on luonnosmaisuutta, mikä kuitenkin mielestäni sopii kirjaan erinomaisesti. Eiväthän ajatuksetkaan yleensä ole kovin selväpiirteisiä.

Kirja sai minut innostumaan mindfullnesista. Samantyyppistä ajatusten tunnistamista ja valikoimista olen toki yrittänyt harjoittaa aiemminkin. Minulla ei vaan ole ollut tekniikalle nimeä. Nyt pohdin, miten parhaiten pystyisin tukemaan lastani asiassa. Täytynee etsiä lisää lasten mindfulness-kirjoja. Tämä ei suinkaan ole ainoa aiheesta ilmestynyt lastenkirja.


Bronwen Ballard: Mieli on kuin taivas
Kuvitus: Laura Carlin
Englanninkielinen alkuteos: Your Mind Is Like the Sky
Suomennos: Mirjam Ilvas
Kustantaja: S&S 2019

 

Äitienpäivän ahdistus

Tänään vietetään äitienpäivää. Jostain syystä äitienpäivä ei ole koskaan ollut suosikkijuhlani. Ehkä se liittyy siihen, että jouduin odottamaan äitiyttä niin kauan. Monen vuoden ajan tuo juhla oli minulle ahdistava muistutus siitä, mitä elämästäni puuttui.

Ensimmäinen äitienpäiväni äitinä ei sujunut hyvin sekään. Tyttäreni oli silloin parikuinen. Olin epäonnistunut imetyksessä, ja taisin olla aika väsynyt. Suurimman osan päivästä itkin.

En ole vieläkään päässyt oikein sinuiksi äitienpäivän kanssa. En kai koe ansaitsevani juhlintaa, kun en aina jaksa tai osaa olla täydellinen äiti.

Äitienpäivästä vähän ahdistuneena en halua esitellä mitään suloista kirjaa, jossa äitiys esitetään kiiltokuvamaisen ihanana. 

Ajattelin ensin ottaa käsittelyyn Annamari Ruohosen kirjan Kadonnut äitini. Siinä pienen kertojahahmon isi ja äiti ovat riidelleet, ja yön aikana äiti on häipynyt kotoa. Lapsi yrittää selvitä ahdistavista ja surullisista tunteistaan tappelemalla suuren mielikuvituskoiran kanssa. Vaikka kirja on tavallaan hieno, se on myös kamala, ja itkin sitä lukiessani. 

Päätin, ettei tämä kirja sovi minulle äitienpäiväkirjaksi, sillä se ei kuvaa minua millään tavalla. En ikinä jättäisi lastani, eikä meillä mieheni kanssa ole tapana riidellä.

Halusin kuitenkin löytää kirjan, jossa äiti nähdään totutusta poikkeavassa roolissa. Ulf Starkin kirjoittama ja Mati Leppin kuvittama Kun äiti karkasi kotoa sopii mielentilaani hyvin.

Kirjan kertojahahmo on pieni poika, joka ryhtyy eräänä kesäpäivänä intiaaniksi. Keittiössä hän kohtaa äidin, joka on paistamassa possunkyljyksiä.

"– Oletko sinä edelleen intiaani?

  – Joo, sanoin. – Pieni Mykkäjalka. Entä sinä?

  – Minä olen Suuri Surullinen Rasvankäry, äiti huokasi ja käänsi toisen kyljyksen. –⁠ Kalpeanaamojen kesäorja.

  – Okei, sitten minä vapautan sinut, sanoin ja nousin.

  Ja niin minä vapautin.

  Mutta ensin äiti riisui esiliinan, pesi naamansa vesiämpärissä ja iski isoisän puoliksi paistetut kyljykset isän puukolla keittiön oveen.

  'Menee myöhään! Rasvankäry' hän kirjoitti lapulle.

  Ja pudotti lapun paistinpannuun." 

Äiti ja poika lähtevät yhdessä seikkailemaan. He lainaavat luvatta venettä, koska tänään on äidin mukaan päivä, jolloin saa tehdä mitä vaan. 

He löytävät rauhallisen lahdenpoukaman, jossa äiti vapautuu. Yhtäkkiä äidillä, jolla yleensä aina on kauheasti muita hommia, on aikaa olla läsnä lapselleen. Hänen mieleensä muistuu oman lapsuuden intiaanileikit.

Karkumatka yhdessä lapsen kanssa saa äidin virkistymään ja kestämään taas paremmin arkea.

Jos joskus tarvitsen itse irtiottoa, niin juuri näin haluan sen tehdä – yhdessä lapsen kanssa. En niin kuin Ruohosen kirjassa – lapsen hyläten. Sillä kun ihminen on tullut äidiksi, ei äitiys hänestä lähde enää pois, eikä äidin roolista voi niin vain kävellä ulos. 


Ulf Stark: Kun äiti karkasi kotoa

Kuvitus: Mati Lepp
Ruotsinkielinen alkuteos: När mamma var indian
Suomennos: Marja Kyrö
Kustantaja: Tammi 2002

Hannamari Ruohonen (teksti ja kuvat): Kadonnut äitini
Kustantaja: S&S 2017

Naistarinoiden rynnistys lastenkirjoihin

Hyvää naistenpäivää!

Kansainvälistä naistenpäivää on vietetty jo yli sata vuotta, mutta itseäni päivä ei ole koskaan oikein puhutellut.

Firmassa, jossa työskentelin nuorena naisena, miespuoliset pomot jakoivat naistenpäivänä työntekijöilleen (jotka olivat kaikki naisia) ruusut ja tarjosivat shampanjaa. Mielestäni se tuntui vain patriarkaaliselta eleeltä, jolla yritettiin kerran vuodessa hyvitellä sitä, että naiset työskentelivät rupupalkalla ja nollasopimuksilla miesten kääriessä voitot.

Nykyisessä työpaikassani tuskin voin odottaa minkäänlaista muistamista. Eihän veronmaksajien rahoja voi haaskata kukkiin ja shampanjaan. Silti tänä vuonna naistenpäivä tuntuu minusta paremmalta ajatukselta kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Ja siitä on kiittäminen lastenkirjoja.

Muutaman viime vuoden aikana oikeiden naisten tarinat ovat rynnistäneet lastenkirjoihin. Kaikki alkoi Elena Favillin ja Francesca Cavallon kirjasta Iltasatuja kapinallisille tytöille - 100 tarinaa ihmeellisistä naisista, joka julkaistiin vuonna 2016 (suomeksi 2017).

Kirjasta tuli nopeasti maailmanlaajuinen ilmiö. Sitä oli jo vuoden 2017 loppuun mennessä myyty yli miljoona kappaletta ja käännetty noin 50 kielelle.

Joukkorahoituksella toteutetussa teoksessa on sata inspiroivaa sivun mittaista tarinaa oikeista naisista eri aikakausilta, eri maista ja eri elämänaloilta. Kuvituksesta vastaa 60 naistaiteilijaa eri puolilta maailmaa.

Kirja on saanut jo jatkoakin: Iltasatuja kapinallisille tytöille 2, joka julkaistiin suomeksi vuonna 2018. 

Olen varma, että osin menestys perustuu kirjan hiukan provosoivaan nimeen. Se on myyvä nimi, vaikka en itse siitä pidä. Kapinallisuus ei välttämättä ole mielestäni mikään hyve, ja olen joutunut pohtimaan, voinko lukea kyseisiä kirjoja, jos en koe olevani kapinallinen.

Favillin ja Cavallon saavuttaman menestyksen innoittamana polkaistiin nopeasti käyntiin myös vastaavia suomalaisia kirjahankkeita.

Viime vuonna ilmestynyt Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) - Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan toteutettiin esikuvansa tavoin joukkovoimalla. Kirjoittajia on 24 ja kuvittajia peräti 41. 

Kirjassa esitellään 60 suomalaista naista mitä erilaisimmilta aloilta. Kirjan henkilöt on valittu lukijoiden ehdotusten pohjalta.

Kirja pääsi viime vuonna lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi ja se äänestettiin yleisön suosikiksi.

Viime vuonna ilmestyi myös toinen suomalaisia naisia esittelevä teos, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle. Itse kuitenkin pidän siitä enemmän, koska se on laadultaan tasaisempi. Kyseessä on S&S:n kustantama Ida ja Riikka Salmisen Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa. 

Tarinat 40 tytöstä/naisesta johdattavat lukijan 1800-luvulta nykypäivään. Osittain teoksessa on samoja henkilöitä kuin Sankaritarinoita tytöille -kirjassa. Pidän siitä, että Salmisten kirjassa jokainen tarina alkaa lapsuudesta. Pienten lukijoiden on tärkeä ymmärtää, että jokainen suurnainen on ensin ollut tavallinen lapsi. Käänteisesti siis tavallisesta tytöstä voi kerran tulla nainen, joka saa suuria aikaan.

Tarina Helene Schjerfbeckistä alkaa seuraavasti:

"Kerran kauan sitten eli tyttö, joka katseli päivät pitkät ikkunasta, kun toiset lapset leikkivät ulkona. Itse hän joutui istumaan sisällä, koska hän oli nelivuotiaana kaatunut pahasti portaissa. Jalka oli murtunut, eikä tahtonut millään parantua.
   'Istu paikoillasi, Helene, niin jalkaan ei satu', lääkäri sanoi tytölle. Ja niin hän sitten teki, vaikka olisi paljon mieluummin juossut ulkona.
   Eräänä päivänä Helene sai isältään kynät ja paperia. Sen jälkeen hän ei lakannut piirtämästä. Hän istui ja piirsi aamusta iltaan. Hän piirsi niin paljon, että paperi ja kynät loppuivat moneen kertaan! Kun hän sai kynän käteensä, jalkakivutkin unohtuivat. 'Minusta tulee isona taiteilija', Helene päätti."

S&S julkaisi viime vuonna toisenkin suomalaisnaisia esittelevän kirjan. Elina Tuomen Itsenäisiä naisia - 70 suomalaista esikuvaa ei ole varsinaisesti lastenkirja, mutta nuorille se sopinee. Kullekin naiselle on varattu kirjassa yksi aukeama. Aukeman toisella sivulla on henkilön muotokuva ja toisella sivulla varsin tiivis ja asiapitoinen kirjoitus henkilön elämästä. Elina Tuomi on itse kuvittanut teoksen.

Nelivuotias tyttäreni ei varsinaisesti vielä taida olla minkään edellä esittelemäni kirjan kohderyhmää, mutta olen silti lukenut hänelle Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa. Aloitin juuri Schjerfbeckistä, koska hänkin oli tarinan alkaessa nelivuotias ja hahmona tuttu tyttärelleni, sillä olemme nähneet hänen maalauksiaan museoissa. Tyttäreni rakastui kirjaan ja monet tarinat on sieltä tullut luettua iltasatuina.

Viime vuonna Kustannusosakeyhtiö Teos käynnisti pienemmillekin lapsille sopivan kirjasarjan Suomen supernaisia. Ensimmäinen osa oli Leena Virtasen kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama lasten kuvakirja MINNA! Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot. Sen esittelen tarkemmin myöhemmin tässä kuussa Minna Canthin päivänä.

Jos asut Kuopion suunnalla, nyt kannattaa suunnata kipin kapin Kuopion korttelimuseoon. Siellä on vielä ylihuomiseen asti kuvitusnäyttely MINNA!-kirjasta. Kirjan kuvituksen ja tekstien lisäksi nähtävillä on mm. Minna Canthille kuulunutta esineistöä ja ihana nukkekoti 1900-luvun alusta. Minna Canthin kauppapuodissa lapset pääsevät leikkimään kauppaa.

Minna Canthin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 175 vuotta ja sen innoittamana on äskettäin ilmestynyt toinenkin Minna Canthia nuorille lukijoille tunnetuksi tekevä kuvakirja. Elina Lappalaisen kirjoittamassa ja Ilona Partasen kuvittamassa teoksessa Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset tavataan Minnan lisäksi myös viisi muuta merkittävää suomalaista naista.

Tarinallisessa kehyskertomuksessa alakouluikäiset sisarukset Hanna ja Elli tutustuvat mummonsa, kehitysbiologi ja professori Irma Thesleffin innoituksesta vaikuttaviin suomalaisiin naisiin ja etsivät kunkin supervoimaa. Jokaisesta löytyneestä supervoimasta mummo antaa tytöille korukiven ranneketjuun.

Minna Canthin supervoimaksi paljastuu sinnikkyys, Irma Thesleffin oma supervoima on uteliaisuus ja Tarja Halosen vahvuus on iloinen mieli.

Luin kirjan yhdessä nelivuotiaani kanssa. Alkuun hän oli kiinnostunut. Sitten mielenkiinto alkoi herpaantua, mutta onneksi juuri silloin alettiin puhua Tove Janssonista. Tyttäreni on mieletön muumifani, joten hän kuunteli innostuneena Muumien luojasta.

Myös Armi Ratia kiinnosti tytärtä, sillä Marimekon vaatteet ovat tuttuja. Kun Elli sanoi kirjassa Marimekon raitapaidoista: "Punavalkoinen on minun lemppari", tyttäreni hyppi sängyllä ja huusi: "Mullakin on punavalkoinen, mullakin on punavalkoinen!"

Lukiessani kirjaa mietin, mikä kirjassa on totta ja mikä tarua. Ellin ja Hannan Anna-äidin sanotaan olevan Papun perustanut lastenvaatesuunnittelija. Ovatko Elli ja Hanna siis todellisia tyttöjä? Ja ovatko Irma Thesleff ja Anna Kurkela siis oikeasti sukua?

Kummallista, ettei kirjassa esitelty Anna-äidin supervoimaa. Kansainvälisesti menestyneen lastenvaatebrändin perustajalta luulisi supervoimia löytyvän. Ehkä lukijan pitäisi itse oivaltaa asia rivien välistä ja katsoa omaa äitiäänkin uusin silmin. Voisiko jopa omalla tutulla äidillä olla supervoimia?

Mikä on sinun supervoimasi? Sitä on hyvä pohtia näin naistenpäivänä.


Francesca Cavallo & Elena Flavilli: Iltasatuja kapinallisille tytöille - 100 tarinaa ihmeellisistä naisista
Englanninkielinen alkuteos: Good Night Stories for Rebel Girls
Suomennos: Maija Kauhanen
Kustantaja: Kustantamo S&S 2017

Taru Anttonen & Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) - Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan
Kirjoittajat: Anna Paju ja 23 muuta
Kuvittajat: Aiju Salminen ja 40 muuta
Kustantaja: Into Kustannus Oy 2018

Ida ja Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa
Kustantaja: Kustantamo S&S 2018 

Elina Tuomi (teksti ja kuvat): Itsenäisiä naisia - 70 suomalaista esikuvaa
Kustantaja: Kustantamo S&S 2018

Leena Virtanen: Minna! - Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot
Kuvitus: Sanna Pelliccioni
Kustantaja: Teos 2018

Elina Lappalainen: Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset
Kuvitus: Ilona Partanen
Kustantaja: Tammi 2019