Viikonloppu Jaguaarin seurassa

Ekaluokkalaiseni luokalla on hauska perinne. Heillä on luokan maskottina musta Jaguaari-pehmolelu. Viikonloput Jaguaari viettää vuorotellen oppilaiden kodeissa. Perjantaisin arvotaan, kenen matkaan Jaguaari lähtee, ja maanantaina oppilas raportoi viikonlopun tapahtumista. Luokan yhteiseen vihkoon kirjoitetaan lyhyt kertomus viikonlopun kulusta, ja oheen voi liittää tai piirtää kuvia.

Kun perjantaina hain tytärtä iltapäiväkerhosta, hän juoksi minua vastaan innoissaan ja silmät säihkyen. Arpaonni oli vihdoin suosinut häntä, ja me saimme Jaguaarin viikonlopuksi. Ajankohta oli vähän hankala, sillä olimme lähdössä lauantaina Turkuun, eikä varsin kookkaan pehmolelun mukana raahaaminen ollut ihan sitä, mitä olin reissulta odottanut. Tytär säteili iloa, eikä tullut kuuloonkaan, että Jaguaari jäisi kotiin.

Ennen kuin pääsimme Turkuun asti, oli Jaguaarille keksittävä puuhaa perjantai-illaksi. Katsoin Jaguaarin mukana tulleesta vihosta, mitä kaikkea se oli ehtinyt jo kokea elokuusta alkaen. Se oli katsellut leffoja, pelannut pelejä, ollut mukana synttärikutsuilla, lätkäharkoissa ja taitoluistelutreeneissä, viettänyt Halloweenia, käynyt uimassa ja leiponut kuppikakkuja. Me laitoimme Jaguaarin tietysti lukemaan, koska lukeminen on meidän juttumme.

Ensimmäisenä Jaguaari bongasi hyllystä Janoschin kirjan Oi ihana Panama. Ehkä koti-ikävä iski ja se kaipasi tarinoita entisestä kotimaastaan. Kirja saattoi tuottaa sille pettymyksen, sillä siinä ei itse asiassa koskaan päästä Panamaan asti. Pikku karhu ja Pikku Tiikeri toivovat kovasti pääsevänsä unelmiensa maahan Panamaan ja lähtevät sitä etsimään. Aikansa harhailtuaan he kyllä löytävät etsimänsä, mutta se ei ole Panama.

(Lue lisää kirjasta täältä.)

Jaguaari jatkoi vielä toisellakin Janoschin kirjalla Tule terveeksi, pikku Tiikeri, joten taisi se kuitenkin pitää Janoschin kirjoitustyylistä.

Seuraavaksi Jaguaari paneutui Jean de Brunhoffin ja Laurent de Brunhoffin Babar-kirjoihin. Ne olivat omia suosikkejani lapsena. Nykyisin olen tunnistavinani niissä hiukan ikävän kolonialistisen sivujuonteen, mutta en silti voi olla pitämättä Babarista, orvosta norsulapsesta, joka kasvettuaan nousee kansansa kuninkaaksi.

Jaguaari katseli mielellään kirjoissa näkyviä eläimiä. Ne olivat sille yhtä eksoottisia kuin meillekin, sillä Babar-kirjoissa seikkaillaan Afrikassa ja jaguaarit ovat kotoisin Amerikan mantereilta.

En yllättynyt, kun Jaguaari halusi jatkaa Babarin jälkeen Eläinbulevardille eli Alex Milwayn Hotelli Flamingo -sarjaan. Siinä tavataan monia eksoottisia eläimiä, jotka palvelevat tai majoittuvat Anna Dupontin hyväntuulisessa hotellissa.

Jaguaari oli hämmästyttävän nopea lukija, mutta ei se sentään tainnut lukea koko neliosaista sarjaa kannesta kanteen.

(Lue lisää Hotelli Flamingo -sarjasta täältä.)

Kaikkein eniten Jaguaari taisi mieltyä Kai Vainiomäen eläinkirjoihin Mitä eläimet miettivät ja Miten eläimet nukkuvat. Eikä ihme. Olemme tyttärenikin kanssa pitäneet niistä todella paljon. Niistä oppii eläinten käyttäytymisestä aivan uskomattoman kiinnostavia asioita.

(Lue lisää kirjoista täältä ja täältä.)

Lopuksi Jaguaari lukaisi vielä ikivanhan pikku kirjan Mitä eläimet sanovat? Sitten se venytteli pitkään notkeita jäseniään ja naukaisi pehmeästi: "Lukeminen kannattaa aina".

Aamulla aikaisin oli lähtö Turkuun. Jaguaari odotti pääsevänsä lukemaan junan leikkivaunun kirjoja. Varoittelin, että ne poistettiin junista koronan alkaessa, eivätkä välttämättä ole vielä tulleet takaisin. Leikkivaunussa Jaguaari ehtikin jo paljastaa raivoissaan terävät hampaansa, kunnes huomasimme, että kuin ihmeen kaupalla hyllyssä sentään nökötti yksi kirja.

Anssi Keräsen kuvakirjassa Lossi-Lassi ja merten salaisuudet lähdetään meriseikkailulle Lindy Hop -laivalla. Kapteeni Lossi-Lassi sekä Ekku-koira ja Nepa-Nalle kokevat Jacques Cousteau -henkisen seikkailun, jossa muun muassa opitaan viheltämään delfiinien lailla, tavataan rohkea lintututkija ja haaksirikkoinen sekä siivotaan rantaa roskista. Kirjan hieno kuvitus oli erityisesti Jaguaarin mieleen.

Turussa päivämme kului lähinnä Turun linnaa koluten. Oli hauska sattuma, että HS Lasten Uutisissa oli juuri viime numerossa (16.3.2022) artikkeli Turun linnasta. Siitä sai hyviä vinkkejä, mihin linnassa kannatti kiinnittää huomiota.

Meitä kiinnosti erityisesti Zacharias Topeliuksen sadusta tuttu Turun linnan tonttu-ukko, jonka näimme kuin näimmekin linnassa. Lasten Uutisista opimme, että Topeliuksen kirjoittaessa satunsa tonttu-ukosta vuonna 1849 Turun linna oli huonossa kunnossa. Satu herätteli ihmiset huomaamaan linnan arvon ja pitämään siitä parempaa huolta. Museona linna on toiminut jo 1800-luvun lopulta lähtien.

Linnan museokaupasta Jaguaaria oli yhtä vaikea saada lähtemään pois kuin tytärtäni. Se löysi hyllyltä heti Turun linnan tonttu-ukko -kirjan. Kirsi Tapanin kuvittama laitos näyttikin kivalta.

Jos sen luettuaan jää kaipaamaan lisää Turun linnaan sijoittuvia tarinoita menneiltä vuosisadoilta, voi jatkaa Nina Lepokorven kirjaan Tonttu-ukko tarinoi. Kirjan 15 lyhyen tarinan ja Kirsi Haapamäen kuvituksen myötä linnan elämä entisinä aikoina herää kiehtovasti eloon.

Kotiin palattuamme ehdimme vielä lukea Jaguaarin ja tyttären kanssa iltasaduksi Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin kuvakirjan Minna! — Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot. Olihan Minna Canthin päivä ja hyvä hetki muistaa yhtä Suomen suurnaista.

(Lue lisää kirjasta täältä.)

Hyvää (Fredrika) Runebergin päivää!

Tänään liput taas liehuvat J. L. Runebergin kunniaksi. Ja hyvähän se vaan on, että suurmies muistetaan vielä 145 vuotta kuolemansa jälkeenkin. Onhan hän kansallisrunoilija, Maamme-laulun kirjoittaja ja oman aikansa superjulkkis. Mutta...

Luettuani Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin kirjan Fredrika! — Kirjailija Fredrika Runebergin unelmat ja ihmeellinen puutarha (Teos 2021) olen harmitellut sitä, kuinka syrjään juhlinnasta jää Runebergin vaimo Fredrika, joka oli merkittävä nainen ja ansaitsisi liputuspäivän hänkin. Fredrikan kohtalona vaan oli elää aikana, jolloin naisen paikka oli kotona, eikä naisella juuri ollut mahdollisuuksia tehdä uraa. Siksi emme liputa tänään Fredrikan, vaan hänen miehensä kunniaksi.

Nykyisin Fredrika muistetaan lähinnä tortuistaan, joita aika moni suomalainen pistelee tänäänkin poskeensa. Fredrika!-kirjan takana muuten on nykyleipurille sovitettu versio Fredrikan kuuluisasta reseptistä, jos sattuu jauhopeukaloa syyhyttämään.

Fredrika oli kuitenkin paljon muutakin kuin vaimo ja torttuleipuri. Hän oli Suomen ensimmäinen naistoimittaja. Hän toimitti yhdessä miehensä kanssa Helsingfors Morgonblad -lehteä. Hän esimerkiksi käänsi lehteen ulkomaalaisia artikkeleja.

Fredrika kirjoitti Suomen ensimmäisen historiallisen romaanin nimeltään Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä (Finska Litteratursällskapet 1858). Ikävä kyllä käsikirjoitus lojui niin kauan pöytälaatikossa, että Sakari Topelius ehti julkaista oman historiallisen romaaninsa ennen Fredrikaa.

Äidiksi tultuaan Fredrikalla oli vain vähän aikaa omien tekstien kirjoittamiseen. Hänen aikansa kului kodin, talouden, lapsikatraan ja puutarhan hoitamiseen. Samalla hän toimi julkkikseksi nousseen miehensä "managerina" ja piti taitavasti raha-asiat kunnossa.

Mauri Kunnas on hienosti kuvannut kirjassaan Koiramäen Martta ja Ruuneperi (Otava 2005) kaikkia niitä velvollisuuksia, jotka täyttivät Fredrikan päivät:

" — Te hyvä Fredika-rouva olette myös etevä kirjoittaja, Snellman sanoi. — Miksi ette kirjoita enemmän?

   — Kyllä minä tänäänkin aion kirjoittaa, heti kun ehdin, Fredrika vastasi, hyvillään siitä, että Snellman kysyi hänen kirjoittamisestaan. — Mutta aamulla Ruuneperin ja poikien piti saada voileipänsä, ja sen jälkeen oli saatettava pojat kouluun. Sitten oli pestävä pyykki ja ripustettava se kuivumaan.

  — Äsken keräsimme maahan pudonneet omenat. Iltapäivällä Robertille pitää opettaa latinaa ja Fredrikille laskentoa. Ruuneperin villasukat pitää kutoa valmiiksi ja ommella muutama pari uusia alushousuja. Täytyy tehdä ostoslista ja lähettää Loviisa torille.

  — Omenat pitää keittää hilloksi, samoin luumut, ja säilöä hillot purkkeihin ja viedä ne kellariin. Sitten silitetään Ruuneperin paidat ja liinavaatteet. Pitää myös tarkastaa, kuinka paljon liiterissä on puita, että tiedetään koska on tilattava lisää. Ja talon kaakeliuunit pitää tyhjentää tuhkasta. Ruuneperin saappaat täytyy noutaa suutarilta. Pitäisi myös ehtiä istuttaa uudet pistokkaat ruukkuihin ja vaihtaa kymmenen kasvin mullat. Illallisen jälkeen keitän Ruuneperin ohrapuuron ja suunnittelen huomispäivän työt, Fredrika luetteli.

  — Mutta sitten kun muut nukkuvat, otan kirjoitusvälineeni ja kirjoitan hellankulmalla tulevaa kirjaani."

Velvollisuuksiensa lisäksi Fredrikalla oli myös aikaa ja tarmoa edistää rouvasväen yhdistyksensä kanssa köyhien tyttöjen opettamista Porvoossa. Tästä työstä kertoo Maijaliisa Dieckmannin lastenromaani Fredrika-rouvan koulu (Schildts 2007).

Kirjoittamisen esteenä oli aikapulan lisäksi arvostuksen puute. "Koko tuota pauhua, ettei naisella muka ole oikeutta yrittää tuottaa jotakin", Fredrika tuskaili. Hän koki, että naisia kohdeltiin ja heistä puhuttiin epäasiallisesti. Vielä hänen lapsuudessaan naiset saivat kuulemma osakseen vain ivaa, pilkkaa ja halveksuntaa.

Runeberg ja J. V. Snellman kyllä kannustivat Fredrikaa kirjoittamaan, mutta välillä häntä piinasivat epäilykset. Osasiko hän sittenkään? Olivatko hänen kirjoitelmansa mistään kotoisin?

Fredrika unelmoi maailman naisten historian kirjoittamisesta, mutta siitä ei koskaan tullut mitään. Jos hän olisi onnistunut suunnitelmassaan, olisiko koulujen historian opetus ja historian oppikirjat nykyisin erilaisia? Opittaisiinko historian tunneilla useammista naisista? Olisiko Fredrikan työllä ollut mitään merkitystä?

Kaikkia Fredrikan kirjoituksia ei ole vielä tähän päivään mennessäkään julkaistu. Hänen miehensä runoihin tutustutaan jokaisessa Suomen koulussa, mutta Fredrikan kirjoja ei lueta.

On hienoa, että häntä ei kuitenkaan ole unohdettu ja hänestä on olemassa lapsillekin tarkoitettuja kirjoja.  Fredrika!-kirjassa hän saa kuuluviin oman äänensä. Tekstin joukossa on lainauksia hänen omista kirjoituksistaan.

Kirjan takakannessa Fredrikaa luonnehditaan uuden ajan naiseksi, feministiksi ennen feministejä. Fredrika! on ilmestynyt Teos-kustantamon Suomen supernaisia -kuvakirjasarjassa. Ja sellainenhan Fredrika juuri oli: supernainen.

Minä syön tänään torttuni Fredrikan kunniaksi ja haaveilen, että J. L. Runebergin päivä -nimityksestä pudotettaisiin pois kirjaimet J ja L. Silloin päivän voisi mieltää juhlistavan molempia ainutlaatuisia Runebergejä.

Kirjailija Eeva Kilvestä kertova Eeva! ansaitsisi kymmenen huutomerkkiä

Hetki omaa aikaa, pieni lepotauko ennen kuin lähden hakemaan tytärtä iltapäiväkerhosta, ajattelin asettuessani sohvan nurkkaan. Olin päättänyt vihdoin tarttua Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin kehuttuun kuvakirjaan Eeva! Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat (Teos 2020).

Miten 37-sivuinen kirja saattoikin saada minussa aikaan niin paljon! Se pisti mieleni liikkeelle. Päässä pulppusi, poukkoili ja kimpoili niin paljon ajatuksia, että oli vaikea saada itsensä koottua. Lähtemisestä ei ollut tulla mitään. Olisin vain halunnut käpertyä rauhassa tutkimaan kaikkia mieleni sopukoissa heränneitä ajatuksia.

Kävellessäni sitten syksyisen metsän laitaa koulullepäin muistelin, miten ihania ajatuksia kirjassa oli metsästä.

"Kun syksyllä
on oikein hiljaa metsässä
voi kuulla ensi kevään käen kukkuvan"

(Lainaus Eeva Kilven teoksesta Terveisin, 1976)

Kävelytielle varisseiden lehtien rapistessa jalkojeni alla ajattelin, että syksy puhuu samaa kieltä kuin Eeva Kilven teokset. Syksy on ikävää, luopumista, menetystä, jonkin taakse jättämistä. Se on lehtiä, terhoja ja hevoskastanjoita — irronneita, paikkansa ja kotipuunsa menettäneitä.

"Olen irtileikattu kuin paperinukke", Eeva Kilpi on kirjoittanut. Koti-Karjalan menetys leimasi evakon koko elämää ja tuotantoa.

Hänestä tuli kirjailija, koska hän halusi muistella ja muistaa lapsuudenkotinsa Hiitolassa. Kirjailijan pyrkimys kuvata ikävän tunnetta kasvoi kokonaisiksi kirjoiksi. Ja niitä luettiin. Luetaan.

Evakkokokemukset saivat minut ajattelemaan isovanhempiani. He eivät olleet karjalaisia, mutta vei sota heiltäkin kodin. Hekin joutuivat lähtemään, kun Porkkala menetettiin Neuvostoliitolle. Eipä käy kateeksi mummia. Vaari ei ollut vielä kotiutunut sotaväestä, kun kiireellä oli lähdettävä kahden pienen lapsen kanssa vain välttämättömimmät tavarat mukana. Huonekalut jäivät.

Äkillinen tuulenpuuska sai minut hytisemään. Kiedoin kaulahuivin tiukemmalle. Tuulenpyörre tempaisi muutaman lehden mukaansa ja lennätti ne poispäin, kauemmas, kunnes en enää voinut nähdä niitä. Menetyksiä, sitä kai syksy on. Onneksi talven tuolla puolen odottaa uusi kevät. Uusi alku.

Kun vähän myöhemmin kävelin koululta kotiinpäin rinnallani iloisesti jutteleva tyttäreni, ajattelin kirjassa olleita ihania ja viisaita ajatuksia äitiydestä.

"Lapseni pöydän ympärillä: nämä ovat niitä ihmisiä joille minut on tarkoitettu olemaan hyvä."

(Lainaus Eeva Kilven teoksesta Laulu rakkaudesta ja muita runoja, 1972)

Eeva oli sitä mieltä, että äitien on osattava pitää huolta myös itsestään. Lapset ja oma työ ovat tärkeitä, mutta on osattava myös levätä, olla yksin ja rauhassa. On osattava hemmotella ja pitää itseään hyvänä. On osattava puhua itselle ystävällisesti ja kannustaen. Ja on osattava olla intohimoinen!

Tänään pieni lukuhetki vain itselleni oli juuri sitä, mitä minä kaipasin. Osasin ottaa sen! Kiitos Eeva (ja Leena ja Sanna), kun muistutit(te), miten tärkeitä tuollaiset hetket ovat. Ehkä osaan huomennakin pysähtyä, rauhoittua ja nauttia pienestä yksinäisestä tuokiosta ihan vain itsekseni.

Hymyilyttää ja askel on keveä. Nyt jaksan kuunnella tyttären juttuja. Jaksan odottaa hoputtamatta, kun hän pysähtyy taas kerran tammen alle poimimaan terhoja. Yhtäkkiä huomaan itsekin kurottuvani maata kohti. Kerään kouran täyteen ruskan värjäämiä vaahteranlehtiä. Asettelen ne kotona maljakkoon ja imen niistä iloa ja energiaa koko illan.

"Kun vain katsoo ja on hiljaa
ymmärtää vähitellen kaikkien mielen,
tajuaa mitä puut haluavat sanoa
mikä kasveja huolestuttaa."

(Lainaus Eeva Kilven teoksesta Animalia, 1987)

Eeva! on lastenkirja. Kyllä. Mutta sitä ei pitäisi luokitella niin ahtaasti. Olen varma, että kirja voi puhutella kaikenikäisiä. Siinä on muun muassa aivan hurmaavia ajatuksia mummoista.

Ihana, ihana, ihana kirja! Ja vielä kymmenen huutomerkkiä perään.

Lastenkirjasyksy 2019

Helsingin Sanomat esitteli eilen kulttuurisivuillaan 20 syksyn lastenkirjauutuutta. Rakastan tällaisia artikkeleita. On ihanaa, kun lastenkirjat näkyvät lehtien sivuilla. Hesarin jutussa oli kirjoja vauvaiästä yläkouluikäisille. Joukossa oli pari kirjaa, joita olen jo kovasti odottanut, ja yksi, jonka jo sain kirjastosta.

Hesarin innoittamana päätin tehdä oman katsauksen syksyn lastenkirjauutuuksiin. Osa esittelemistäni kirjoista on jo ilmestynyt ja osa on vielä tulossa. Koska tyttäreni on leikki-ikäinen, keskityn tämän ikäryhmän kirjoihin. Tosin jotkin esittelemistäni kirjoista soveltuvat hyvin myös alakouluikäisille. Kirjojen kansikuvat ovat peräisin kustantajien verkkosivuilta.

Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Ellen! - Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit (Teos)
Helsingin kaupungin taidemuseossa vaihtuvan näyttelyn aiheena on parhaillaan Ellen Thesleff. Olemme käyneet tyttären kanssa jo pari kertaa ihailemassa Thesleffin töitä. Hyvään saumaan siis ilmestyy Virtasen ja Pelliccionin toinen lapsille suunnattu kuvitettu elämäkerta Suomen supernaisia -sarjassa. Ellen oli rohkea oman tiensä kulkija, joka eli sellaista elämää kuin tahtoi aikana, jolloin naisen asema ei yleisesti ollut vielä kovin vapaa. Ellen halusi olla taiteilija eikä muuta. Hän uudisti rohkeasti maalaustaiteen värimaailmaa ja oli aikaansa edellä. Kun arvostelijat eivät ymmärtäneet häntä, hän piti oman päänsä. Hyvä niin, sillä hänen maalauksensa elävät yhä.

Tomi Kontio & Elina Warsta: Koira nimeltä Kissa tapaa kissan (Teos)
Spurgun kanssa ystävystyvästä yksinäisestä koirasta kertova Koira nimeltä Kissa on ollut suuri suosikkimme, joka on tänäkin vuonna lainattu kirjastosta jo useamman kerran. Kirja on saanut nyt jatkoa. Koira nimeltä Kissa ja ihminen nimeltä Näätä viettävät kiireetöntä aikaa katsellen hyörinää satamassa, kun huomaavat eräästä laivasta puikahtavan kissan. Koirasta kissa on lumoava ja salaperäinen, mutta sitä jännittää tavata tuo olento, joka tulee pelottomasti kohti. Kertomuksen teemoja ovat rajoja murtava ystävyys, lempeys maailmaa ja kaikkia sen asukkeja kohtaan sekä pelot ja niiden voittaminen.

Minna Honkasalo & Janina Ahlfors: MUUMI Museokirja (WSOY)
MUUMI Museokirja on lapsen oma opas taiteeseen ja Tampereen Muumimuseoon. Interaktiivinen tietokirja innostaa katsomaan taidetta avoimin mielin ja kaikin aistein. Kirjan sanoma on: taidetta on kaikkialla ja taide on kaikkien. Kirjassa otetaan selvää, mikä museo on ja miksi museoita on olemassa. Mikä on näyttely tai teos? Kuka on Tove Jansson? Tämän kirjan taidan kääriä muumeja ja museoita isosti fanittavalle tyttärelleni joululahjapakettiin.

Hannamari Ruohonen: Kaisan ja Oskarin retkikirja (S&S)
Puuvärein kuvittavan Ruohosen tyyli viehättää meitä kovasti. Tässä kirjassa tavataan Kaisa ja Oskari, jotka ovat tutut jo Kaisan ja Oskarin lempikirjasta. Nyt on aika retkeillä. Retken toteuttamiseen ei vaadita paljon muuta kuin vähän mielikuvitusta. Retkelle voi lähteä milloin ja minne vain. Haluttaisiko samota heinikkoviidakossa vai käydä aaveretkellä kellarissa? Jos retkeilee naapurin ovelle, saattaa saada kutsun sisään.

Saara Vallineva: Ihmeellinen siemen (Bazar)
Olemme ihastuneet Saara Vallinevan kuvituksiin Eppu Nuotion kirjoittamissa kirjoissa Pirkko Punarinta ja kadonnut polkupyörä sekä Kauko Kivitasku ja kadonnut onnenkivi. Vallinevan kuvitukset ovat valokuvia hänen rakentamistaan pienoismaailmoista ja nukkehahmoista. Nyt Vallineva debytoi kirjoittajana. Hänen kertomuksessaan ystävykset Takku ja Mau yrittävät saada isosedän matkapäiväkirjan välistä löytyneen siemenen itämään. Kun siemen ei lähde versomaan, ystävykset päättävät matkata Kaukomaahan etsimään Tiikeriä, joka saattaa tietää, kuinka siemen itäisi. Löytyykö Tiikeri ja selviääkö siemenen arvoitus? Teoksen teemoja ovat kärsivällisyys, ennakkoluulojen murtaminen ja ystävyys.

Kuva: © Bazar Kustannus

Ninni Oljemark: Touhukaverukset - Yllätysjuhlat (Otava)
Kirja aloittaa uuden Touhukaverukset-sarjan, jossa seikkailevat Hupilassa asuvat Kani, Susi ja Nalle. Ystävykset haluavat tehdä maailmasta hauskemman paikan elää. Kun Hupilaan muuttaa uusi asukas, pieni Olga Possu, ystävykset päättävät järjestää tämän kunniaksi yllätysjuhlat. Mutta juhlien järjestäminen salassa on hankalaa, kun Olga tekee kaikkensa tutustuakseen uusiin naapureihinsa. Olemme tutustuneet Touhukaverukset-kirjoihin ruotsiksi (Vännerna fixar). Kiva, että ensimmäinen on nyt suomennettu. Ensi keväänä on luvassa toinen suomennos, jossa Kani, Susi ja Nalle järjestävät museon kaikille hupilaisille.

Taru Viinikainen & Oili Kokkonen: Tiltu ja Lettu - Kadonneet puutarhatontut (WSOY)
Pienten sisarusten Tiltun ja Letun edesottamuksia on saatu seurata jo kahden kirjan verran. Tässä kolmannessa kirjassa sisarukset ja näiden pihalla asusteleva puutarhatonttu pertinjuntti ovat kiperän ongelman äärellä: naapurustoa näyttää piinaavan puutarhatonttuja ryöstelevä sarjavaras. Sisarukset ja pertinjuntti perustavat salapoliisitoimiston, joka pääseekin rosvon jäljille. Nuuskijoille on luvassa jymy-yllätys.

Riikka Jäntti: Pikku Hiiru ja paukkupakkanen (Tammi)
Pikku Hiirusta kertova sarja on edennyt viidenteen osaansa, ja Hiiru on jo eskarilainen. Tässä kirjassa eletään talvista arkea. Talvella voi tehdä vaikka mitä. Hiiru luistelee, leipoo, käy kirjastossa ja opettelee soittamaan pianoa. Hiirun ja äidin elämästä kertovissa kauniisti kuvitetuissa kirjoissa on mukava tunnelma.

Isabel Thomas & Marianna Madriz: Stephen Hawking - Opas suureen elämään (Etana Editions)
Uusi tietopohjainen Opas suureen elämään -sarja kertoo historian inspiroivista merkkihenkilöistä alakoululaisille sopivalla tavalla. Ensimmäisenä sarjassa ilmestyy kolme kirjaa: Stephen Hawking, Frida Kahlo ja Maya Angelou. Näistä meitä kiinnostaa eniten tähtitieteilijä Stephen Hawkingin elämä. Vaikeasta halvaannuttavasta sairaudestaan huolimatta Hawking nousi alallaan maailman huipulle. Hänen uraauurtavat tutkimuksensa mustista aukoista ja alkuräjähdyksestä ovat muuttaneet tapaa, jolla ajattelemme maailmankaikkeudesta.

175 vuotta Minna Canthin syntymästä

Liput hulmuavat tänään Minna Canthin ja tasa-arvon kunniaksi. Minna Canth on ensimmäinen suomalainen nainen, joka on saanut oman liputuspäivän.

Minna Canthin syntymästä tulee tänään kuluneeksi 175 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi viime syksynä ilmestyi lastenkirja Minna Canthista. 

Innostuin heti kuultuani siitä, sillä ensinnäkin keräilen lastenkirjoja, jotka voi liittää johonkin juhlapäivää. Toiseksi pidän lapsille tarkoitetuista elämänkertakirjoista ja kolmanneksi kirjan on kuvittanut yksi suosikkikuvittajani, Sanna Pelliccioni. 

Kirjan nimi on Minna! - Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot ja sen on kirjoittanut Leena Virtanen.

Kirjassa seurataan Minna Canthin elämää yhden päivän ajan. Vaikka rajaus on näin suppea, Minnasta piirtyy monipuolinen kuva. Hänen aiemmat vaiheensa käydään lyhyesti läpi, ja sivuille on ripoteltu lainauksia Minnan omista teksteistä ja kirjeistä.

Kirjassa eletään vuotta 1888, jolloin Minna on leskeksi jäänyt seitsemän lapsen yksinhuoltajaäiti. Perhe asuu Kuopiossa Kanttilan talossa, missä Minna pitää lankakauppaa henkensä pitimiksi. Hänen todellinen intohimonsa on kuitenkin kirjoittaminen. Hän kuului ensimmäisten suomeksi kirjoittaneiden kirjailijoidemme joukkoon.

"Minna on jo kuuluisa koko maassa. Hän on kirjoittanut näytelmiä, joita on esitetty Suomen tärkeimmässä teatterissa kaukana pääkaupungissa Helsingissä.Varsinkin näytelmä nimeltään Työmiehen vaimo on ollut suuri hitti. 'Moitin siinä ankarasti lakien vääryyttä naista kohtaan, luonnottomia uskonkäsitteitä, miesten juoppoutta, naisten tyhmyyttä, pintapuolisuutta ja ennakkoluuloisuutta, lyhyesti sanottuna kaikkea kieroa ja huonoa, mitä maailmassa tiesin olevan', Minna kertoo."

Auringon laskettua Kanttilan yltä, Minna kirjaa illan viimeiset mietteensä kynttilän valossa: "Paljon jäi tänäänkin maailmaan kieroa ja huonoa, mitä pitäisi parantaa'".

Erityisesti Minna kantoi huolta tyttöjen mahdollisuudesta opiskella. Hän puolusti tasa-arvoa ja oli perustamassa Suomen ensimmäisiä yhteiskouluja. Hän piti köyhien puolia ja toi esiin köyhien elämään liittyviä epäkohtia, joista monet eivät edes olleet tietoisia.

Sanna Pelliccionin kuvitus on väritykseltään melko harmaansävyistä. Kuvat näyttävät selvästi käsinpiirretyiltä. Tällainen käsintekemisen meininki tuntuu nyt olevan muotia lastenkirjakuvituksissa. Omaan silmääni tämäntyyppiset kuvitukset näyttävät yleensä vähän huolittelemattomilta.

Minna Canthista kertovaan kirjaan kuitenkin tällainen kuvitustyyli mielestäni sopii. Minna ei ollut mikään sovinnainen eikä siloinen ihminen. Suorapuheisuutensa ja radikaalina pidettyjen ajatustensa vuoksi hän joutui kokemaan arvostelua ja epäystävällisyyttä. Kirjassa kerrotaan jopa, että Kuopion piispa vaihtoi kadun toiselle puolelle, jos Minna oli tulossa vastaan.

Kirjan loppuun on koottu lista asioista, joilla Minna Canthin päivää voitaisiin juhlia kotona ja kouluissa. Leivottaisiinko vaikka Minnan kahvikakku? Resepti löytyy kirjasta.

Kirjan lopussa lukija haastetaan pohtimaan: "Minna aloitti työn, joka on vieläkin kesken. Mitä Minna tekisi, jos hän eläisi nyt?"

Olen onnellinen, että tällaisia lastenkirjoja tehdään. Mahtava kirja ja tärkeä aihe! Kirja on ensimmäinen osa Teoksen julkaisemassa kirjasarjassa Suomen supernaisia. En malta odottaa, keistä muista saamme pian lukea.

 
Leena Virtanen: Minna! - Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot
Kuvitus: Sanna Pelliccioni
Kustantaja: Teos 2018


VINKKI

Minna Cathista voi lukea muistakin lasten- ja nuortenkirjoista. Tänä vuonna ilmestyi Elina Lappalaisen kirjoittama ja Ilona Partasen kuvittama kuvakirja Ihmeellinen Minna ja suomalaisia supernaisia (Tammi), josta kirjoitin naistenpäivän postauksessani.

Anneli Toijalan Myrskylintu (Tammi 1994) on nuortenkirja Minna Canthin lapsuudesta Tampereella 1850-luvulla.

Minna Canthista kerrotaan myös useassa viime aikoina ilmestyneessä suomalaisia suurnaisia esittelevässä elämäkertakokoelmassa:

• Taru Anttonen & Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) - Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan, Into Kustannus Oy 2018
• Ida ja Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa, Kustantamo S&S 2018
• Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia - 70 suomalaista esikuvaa, Kustantamo S&S 2018
 

 

Naistarinoiden rynnistys lastenkirjoihin

Hyvää naistenpäivää!

Kansainvälistä naistenpäivää on vietetty jo yli sata vuotta, mutta itseäni päivä ei ole koskaan oikein puhutellut.

Firmassa, jossa työskentelin nuorena naisena, miespuoliset pomot jakoivat naistenpäivänä työntekijöilleen (jotka olivat kaikki naisia) ruusut ja tarjosivat shampanjaa. Mielestäni se tuntui vain patriarkaaliselta eleeltä, jolla yritettiin kerran vuodessa hyvitellä sitä, että naiset työskentelivät rupupalkalla ja nollasopimuksilla miesten kääriessä voitot.

Nykyisessä työpaikassani tuskin voin odottaa minkäänlaista muistamista. Eihän veronmaksajien rahoja voi haaskata kukkiin ja shampanjaan. Silti tänä vuonna naistenpäivä tuntuu minusta paremmalta ajatukselta kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Ja siitä on kiittäminen lastenkirjoja.

Muutaman viime vuoden aikana oikeiden naisten tarinat ovat rynnistäneet lastenkirjoihin. Kaikki alkoi Elena Favillin ja Francesca Cavallon kirjasta Iltasatuja kapinallisille tytöille - 100 tarinaa ihmeellisistä naisista, joka julkaistiin vuonna 2016 (suomeksi 2017).

Kirjasta tuli nopeasti maailmanlaajuinen ilmiö. Sitä oli jo vuoden 2017 loppuun mennessä myyty yli miljoona kappaletta ja käännetty noin 50 kielelle.

Joukkorahoituksella toteutetussa teoksessa on sata inspiroivaa sivun mittaista tarinaa oikeista naisista eri aikakausilta, eri maista ja eri elämänaloilta. Kuvituksesta vastaa 60 naistaiteilijaa eri puolilta maailmaa.

Kirja on saanut jo jatkoakin: Iltasatuja kapinallisille tytöille 2, joka julkaistiin suomeksi vuonna 2018. 

Olen varma, että osin menestys perustuu kirjan hiukan provosoivaan nimeen. Se on myyvä nimi, vaikka en itse siitä pidä. Kapinallisuus ei välttämättä ole mielestäni mikään hyve, ja olen joutunut pohtimaan, voinko lukea kyseisiä kirjoja, jos en koe olevani kapinallinen.

Favillin ja Cavallon saavuttaman menestyksen innoittamana polkaistiin nopeasti käyntiin myös vastaavia suomalaisia kirjahankkeita.

Viime vuonna ilmestynyt Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) - Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan toteutettiin esikuvansa tavoin joukkovoimalla. Kirjoittajia on 24 ja kuvittajia peräti 41. 

Kirjassa esitellään 60 suomalaista naista mitä erilaisimmilta aloilta. Kirjan henkilöt on valittu lukijoiden ehdotusten pohjalta.

Kirja pääsi viime vuonna lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi ja se äänestettiin yleisön suosikiksi.

Viime vuonna ilmestyi myös toinen suomalaisia naisia esittelevä teos, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle. Itse kuitenkin pidän siitä enemmän, koska se on laadultaan tasaisempi. Kyseessä on S&S:n kustantama Ida ja Riikka Salmisen Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa. 

Tarinat 40 tytöstä/naisesta johdattavat lukijan 1800-luvulta nykypäivään. Osittain teoksessa on samoja henkilöitä kuin Sankaritarinoita tytöille -kirjassa. Pidän siitä, että Salmisten kirjassa jokainen tarina alkaa lapsuudesta. Pienten lukijoiden on tärkeä ymmärtää, että jokainen suurnainen on ensin ollut tavallinen lapsi. Käänteisesti siis tavallisesta tytöstä voi kerran tulla nainen, joka saa suuria aikaan.

Tarina Helene Schjerfbeckistä alkaa seuraavasti:

"Kerran kauan sitten eli tyttö, joka katseli päivät pitkät ikkunasta, kun toiset lapset leikkivät ulkona. Itse hän joutui istumaan sisällä, koska hän oli nelivuotiaana kaatunut pahasti portaissa. Jalka oli murtunut, eikä tahtonut millään parantua.
   'Istu paikoillasi, Helene, niin jalkaan ei satu', lääkäri sanoi tytölle. Ja niin hän sitten teki, vaikka olisi paljon mieluummin juossut ulkona.
   Eräänä päivänä Helene sai isältään kynät ja paperia. Sen jälkeen hän ei lakannut piirtämästä. Hän istui ja piirsi aamusta iltaan. Hän piirsi niin paljon, että paperi ja kynät loppuivat moneen kertaan! Kun hän sai kynän käteensä, jalkakivutkin unohtuivat. 'Minusta tulee isona taiteilija', Helene päätti."

S&S julkaisi viime vuonna toisenkin suomalaisnaisia esittelevän kirjan. Elina Tuomen Itsenäisiä naisia - 70 suomalaista esikuvaa ei ole varsinaisesti lastenkirja, mutta nuorille se sopinee. Kullekin naiselle on varattu kirjassa yksi aukeama. Aukeman toisella sivulla on henkilön muotokuva ja toisella sivulla varsin tiivis ja asiapitoinen kirjoitus henkilön elämästä. Elina Tuomi on itse kuvittanut teoksen.

Nelivuotias tyttäreni ei varsinaisesti vielä taida olla minkään edellä esittelemäni kirjan kohderyhmää, mutta olen silti lukenut hänelle Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa. Aloitin juuri Schjerfbeckistä, koska hänkin oli tarinan alkaessa nelivuotias ja hahmona tuttu tyttärelleni, sillä olemme nähneet hänen maalauksiaan museoissa. Tyttäreni rakastui kirjaan ja monet tarinat on sieltä tullut luettua iltasatuina.

Viime vuonna Kustannusosakeyhtiö Teos käynnisti pienemmillekin lapsille sopivan kirjasarjan Suomen supernaisia. Ensimmäinen osa oli Leena Virtasen kirjoittama ja Sanna Pelliccionin kuvittama lasten kuvakirja MINNA! Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot. Sen esittelen tarkemmin myöhemmin tässä kuussa Minna Canthin päivänä.

Jos asut Kuopion suunnalla, nyt kannattaa suunnata kipin kapin Kuopion korttelimuseoon. Siellä on vielä ylihuomiseen asti kuvitusnäyttely MINNA!-kirjasta. Kirjan kuvituksen ja tekstien lisäksi nähtävillä on mm. Minna Canthille kuulunutta esineistöä ja ihana nukkekoti 1900-luvun alusta. Minna Canthin kauppapuodissa lapset pääsevät leikkimään kauppaa.

Minna Canthin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 175 vuotta ja sen innoittamana on äskettäin ilmestynyt toinenkin Minna Canthia nuorille lukijoille tunnetuksi tekevä kuvakirja. Elina Lappalaisen kirjoittamassa ja Ilona Partasen kuvittamassa teoksessa Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset tavataan Minnan lisäksi myös viisi muuta merkittävää suomalaista naista.

Tarinallisessa kehyskertomuksessa alakouluikäiset sisarukset Hanna ja Elli tutustuvat mummonsa, kehitysbiologi ja professori Irma Thesleffin innoituksesta vaikuttaviin suomalaisiin naisiin ja etsivät kunkin supervoimaa. Jokaisesta löytyneestä supervoimasta mummo antaa tytöille korukiven ranneketjuun.

Minna Canthin supervoimaksi paljastuu sinnikkyys, Irma Thesleffin oma supervoima on uteliaisuus ja Tarja Halosen vahvuus on iloinen mieli.

Luin kirjan yhdessä nelivuotiaani kanssa. Alkuun hän oli kiinnostunut. Sitten mielenkiinto alkoi herpaantua, mutta onneksi juuri silloin alettiin puhua Tove Janssonista. Tyttäreni on mieletön muumifani, joten hän kuunteli innostuneena Muumien luojasta.

Myös Armi Ratia kiinnosti tytärtä, sillä Marimekon vaatteet ovat tuttuja. Kun Elli sanoi kirjassa Marimekon raitapaidoista: "Punavalkoinen on minun lemppari", tyttäreni hyppi sängyllä ja huusi: "Mullakin on punavalkoinen, mullakin on punavalkoinen!"

Lukiessani kirjaa mietin, mikä kirjassa on totta ja mikä tarua. Ellin ja Hannan Anna-äidin sanotaan olevan Papun perustanut lastenvaatesuunnittelija. Ovatko Elli ja Hanna siis todellisia tyttöjä? Ja ovatko Irma Thesleff ja Anna Kurkela siis oikeasti sukua?

Kummallista, ettei kirjassa esitelty Anna-äidin supervoimaa. Kansainvälisesti menestyneen lastenvaatebrändin perustajalta luulisi supervoimia löytyvän. Ehkä lukijan pitäisi itse oivaltaa asia rivien välistä ja katsoa omaa äitiäänkin uusin silmin. Voisiko jopa omalla tutulla äidillä olla supervoimia?

Mikä on sinun supervoimasi? Sitä on hyvä pohtia näin naistenpäivänä.


Francesca Cavallo & Elena Flavilli: Iltasatuja kapinallisille tytöille - 100 tarinaa ihmeellisistä naisista
Englanninkielinen alkuteos: Good Night Stories for Rebel Girls
Suomennos: Maija Kauhanen
Kustantaja: Kustantamo S&S 2017

Taru Anttonen & Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) - Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan
Kirjoittajat: Anna Paju ja 23 muuta
Kuvittajat: Aiju Salminen ja 40 muuta
Kustantaja: Into Kustannus Oy 2018

Ida ja Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa
Kustantaja: Kustantamo S&S 2018 

Elina Tuomi (teksti ja kuvat): Itsenäisiä naisia - 70 suomalaista esikuvaa
Kustantaja: Kustantamo S&S 2018

Leena Virtanen: Minna! - Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot
Kuvitus: Sanna Pelliccioni
Kustantaja: Teos 2018

Elina Lappalainen: Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset
Kuvitus: Ilona Partanen
Kustantaja: Tammi 2019