Herra Hakkaraisen talossa pääsee sisälle Mauri Kunnaksen tarinoihin

Kesälomani viimeisen päivän vietimme Suomen kirjapääkaupungissa Sastamalassa. Jo vuosia on aikeenani ollut viedä tytär Herra Hakkaraisen taloon, mutta syystä tai toisesta se jäi, kunnes koronakin tuli sotkemaan suunnitelmia.

Tytär ehti kasvaa kahdeksanvuotiaaksi, ennen kuin vihdoin pääsi astumaan sisään Mauri Kunnaksen teosten varaan rakennettuun satumaailmaan. Vaikka hän nauttikin käynnistä (eikä ole vieläkään poistanut ranneketta ranteestaan), luulen, että kokemus olisi ollut vielä täydellisempi hieman nuorempana.

Herra Hakkaraisen talo on siis Sastamalan Vammalassa sijaitseva elämystalo, eräänlainen näyttely ja leikkipaikka, jossa voi heittäytyä leikin pyörteisiin Mauri Kunnaksen tarinoista tutuissa miljöissä. Tarinat ovat koettavissa lähes kaikilla aisteilla.

Herra Hakkaraisen talossa pääsee muun muassa istuutumaan pyöreään pöytään kuningas Artturin kanssa, kapuamaan Antero Vipusen suuhun, kaatumaan pötkölleen herra Hakkaraisen vuoteeseen, kurkistelemaan kummituksia ullakolla, ylittämään kraatereita pimeässä avaruudessa ja asioimaan Koiramäen aikaisessa kauppapuodissa.

Kahdeksanvuotiaani taisi pitää eniten ulkotiloissa sijaitsevasta Herra Hakkaraisen hurjan hauskasta autopihasta, jossa polkuautoiltiin suloisessa pienoiskaupungissa.

Antero Vipunen

Kuningas Artturi ja pyöreän pöydän ritarit

Herra Hakkaraisen kotona

Kaikkien aikojen avaruus

Herra Hakkaraisen hurjan hauska autopiha

Aikuisten iloksi galleriahuoneessa pyöri dokumenttiohjelmia kirjailijasta. Mauri Kunnas on kotoisin Vammalasta, ja entinen kotiseutu näkyy joissain hänen kuvituksistaan. Tunnistettavin esimerkki lienee ainakin tällaiselle ulkopuoliselle Tyrvään Pyhän Olavin kirkko, joka on kuvattu teokseen Koiramäen joulukirkko (Otava 1997).

Yhdessä kohdassa dokumenttiohjelmaa Mauri Kunnas kertoili kirjaideoistaan ja aiheista, joista haluaisi vielä piirtää ja kirjoittaa. Innostuin kovasti, kun hän raotti ajatustaan lähettää Koiramäen vanhin poika (Tuomas muistaakseni) siirtolaiseksi Amerikkaan kaivamaan kultaa Kaliforniassa. Mutta kuten Kunnas totesi, aikaa on rajallisesti ja ideoita paljon, joten ei ole lainkaan varmaa, että tällaista teosta koskaan nähdään.

Herra Hakkaraisen talosta jatkoimme naapuritaloon Suomalaisen kirjan museoon Pukstaaviin, mutta se on eri tarina.

Muita elämyksellisiä kirjakohteita lapsille:

Naantalin Muumimaailma
Tukholman Junibacken

Hyvää (Fredrika) Runebergin päivää!

Tänään liput taas liehuvat J. L. Runebergin kunniaksi. Ja hyvähän se vaan on, että suurmies muistetaan vielä 145 vuotta kuolemansa jälkeenkin. Onhan hän kansallisrunoilija, Maamme-laulun kirjoittaja ja oman aikansa superjulkkis. Mutta...

Luettuani Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin kirjan Fredrika! — Kirjailija Fredrika Runebergin unelmat ja ihmeellinen puutarha (Teos 2021) olen harmitellut sitä, kuinka syrjään juhlinnasta jää Runebergin vaimo Fredrika, joka oli merkittävä nainen ja ansaitsisi liputuspäivän hänkin. Fredrikan kohtalona vaan oli elää aikana, jolloin naisen paikka oli kotona, eikä naisella juuri ollut mahdollisuuksia tehdä uraa. Siksi emme liputa tänään Fredrikan, vaan hänen miehensä kunniaksi.

Nykyisin Fredrika muistetaan lähinnä tortuistaan, joita aika moni suomalainen pistelee tänäänkin poskeensa. Fredrika!-kirjan takana muuten on nykyleipurille sovitettu versio Fredrikan kuuluisasta reseptistä, jos sattuu jauhopeukaloa syyhyttämään.

Fredrika oli kuitenkin paljon muutakin kuin vaimo ja torttuleipuri. Hän oli Suomen ensimmäinen naistoimittaja. Hän toimitti yhdessä miehensä kanssa Helsingfors Morgonblad -lehteä. Hän esimerkiksi käänsi lehteen ulkomaalaisia artikkeleja.

Fredrika kirjoitti Suomen ensimmäisen historiallisen romaanin nimeltään Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä (Finska Litteratursällskapet 1858). Ikävä kyllä käsikirjoitus lojui niin kauan pöytälaatikossa, että Sakari Topelius ehti julkaista oman historiallisen romaaninsa ennen Fredrikaa.

Äidiksi tultuaan Fredrikalla oli vain vähän aikaa omien tekstien kirjoittamiseen. Hänen aikansa kului kodin, talouden, lapsikatraan ja puutarhan hoitamiseen. Samalla hän toimi julkkikseksi nousseen miehensä "managerina" ja piti taitavasti raha-asiat kunnossa.

Mauri Kunnas on hienosti kuvannut kirjassaan Koiramäen Martta ja Ruuneperi (Otava 2005) kaikkia niitä velvollisuuksia, jotka täyttivät Fredrikan päivät:

" — Te hyvä Fredika-rouva olette myös etevä kirjoittaja, Snellman sanoi. — Miksi ette kirjoita enemmän?

   — Kyllä minä tänäänkin aion kirjoittaa, heti kun ehdin, Fredrika vastasi, hyvillään siitä, että Snellman kysyi hänen kirjoittamisestaan. — Mutta aamulla Ruuneperin ja poikien piti saada voileipänsä, ja sen jälkeen oli saatettava pojat kouluun. Sitten oli pestävä pyykki ja ripustettava se kuivumaan.

  — Äsken keräsimme maahan pudonneet omenat. Iltapäivällä Robertille pitää opettaa latinaa ja Fredrikille laskentoa. Ruuneperin villasukat pitää kutoa valmiiksi ja ommella muutama pari uusia alushousuja. Täytyy tehdä ostoslista ja lähettää Loviisa torille.

  — Omenat pitää keittää hilloksi, samoin luumut, ja säilöä hillot purkkeihin ja viedä ne kellariin. Sitten silitetään Ruuneperin paidat ja liinavaatteet. Pitää myös tarkastaa, kuinka paljon liiterissä on puita, että tiedetään koska on tilattava lisää. Ja talon kaakeliuunit pitää tyhjentää tuhkasta. Ruuneperin saappaat täytyy noutaa suutarilta. Pitäisi myös ehtiä istuttaa uudet pistokkaat ruukkuihin ja vaihtaa kymmenen kasvin mullat. Illallisen jälkeen keitän Ruuneperin ohrapuuron ja suunnittelen huomispäivän työt, Fredrika luetteli.

  — Mutta sitten kun muut nukkuvat, otan kirjoitusvälineeni ja kirjoitan hellankulmalla tulevaa kirjaani."

Velvollisuuksiensa lisäksi Fredrikalla oli myös aikaa ja tarmoa edistää rouvasväen yhdistyksensä kanssa köyhien tyttöjen opettamista Porvoossa. Tästä työstä kertoo Maijaliisa Dieckmannin lastenromaani Fredrika-rouvan koulu (Schildts 2007).

Kirjoittamisen esteenä oli aikapulan lisäksi arvostuksen puute. "Koko tuota pauhua, ettei naisella muka ole oikeutta yrittää tuottaa jotakin", Fredrika tuskaili. Hän koki, että naisia kohdeltiin ja heistä puhuttiin epäasiallisesti. Vielä hänen lapsuudessaan naiset saivat kuulemma osakseen vain ivaa, pilkkaa ja halveksuntaa.

Runeberg ja J. V. Snellman kyllä kannustivat Fredrikaa kirjoittamaan, mutta välillä häntä piinasivat epäilykset. Osasiko hän sittenkään? Olivatko hänen kirjoitelmansa mistään kotoisin?

Fredrika unelmoi maailman naisten historian kirjoittamisesta, mutta siitä ei koskaan tullut mitään. Jos hän olisi onnistunut suunnitelmassaan, olisiko koulujen historian opetus ja historian oppikirjat nykyisin erilaisia? Opittaisiinko historian tunneilla useammista naisista? Olisiko Fredrikan työllä ollut mitään merkitystä?

Kaikkia Fredrikan kirjoituksia ei ole vielä tähän päivään mennessäkään julkaistu. Hänen miehensä runoihin tutustutaan jokaisessa Suomen koulussa, mutta Fredrikan kirjoja ei lueta.

On hienoa, että häntä ei kuitenkaan ole unohdettu ja hänestä on olemassa lapsillekin tarkoitettuja kirjoja.  Fredrika!-kirjassa hän saa kuuluviin oman äänensä. Tekstin joukossa on lainauksia hänen omista kirjoituksistaan.

Kirjan takakannessa Fredrikaa luonnehditaan uuden ajan naiseksi, feministiksi ennen feministejä. Fredrika! on ilmestynyt Teos-kustantamon Suomen supernaisia -kuvakirjasarjassa. Ja sellainenhan Fredrika juuri oli: supernainen.

Minä syön tänään torttuni Fredrikan kunniaksi ja haaveilen, että J. L. Runebergin päivä -nimityksestä pudotettaisiin pois kirjaimet J ja L. Silloin päivän voisi mieltää juhlistavan molempia ainutlaatuisia Runebergejä.

Aarresaari — Kelpo merirosvotarinan kunnasmainen tulkinta

En ollutkaan pitkään aikaan lukenut kunnon merirosvotarinaa, ennen kuin veljeni antoi tyttärelleni joululahjaksi Mauri Kunnaksen Aarresaari-kirjan (Otava 2012). Teos on kunnasmainen tulkinta Robert Louis Stevensonin klassikosta.

Olen joskus nuorena lukenut alkuperäisen Aarresaaren, eikä siitä ole jäänyt mieleeni paljon muuta, kuin että rommia nautittiin kirjassa runsaasti.

Yllätyin iloisesti, kun eräänä tammikuun iltana luin Kunnaksen version kuusivuotiaalleni. Tarina tempaisi mukaansa niin, ettei kertomusta millään malttanut keskeyttää, vaikka kello kävi ja nukkumaanmenoaikakin ohitettiin.

Minun on pitänyt jo kauan kirjoittaa kirjasta, mutta aina se on lykkääntynyt. Parempi silti myöhään kuin ei milloinkaan.

Kirjan päähenkilö on tavallinen Jim-niminen poika. Hän sattuu saamaan käsiinsä aarrekartan, joka osoittaa, mihin pahamaineisen merirosvokapteeni Flintin suunnaton aarre on kätketty.

Jim ja hänen äitinsä uskoutuvat kartasta tohtorille ja kartanon patruunalle. Patruuna innostuu asiasta ja varustaa laivan aarteen etsintää varten. Jim pääsee tietysti mukaan reissuun.

Juuri ennen määränpäähän saapumista Jim saa selville, että koko patruunan palkkaama miehistö kapteenia lukuunottamatta koostuukin merirosvoista! Niin mukava ja miellyttävä laivakokki, yksijalkainen Pitkä-John Silver, onkin tosiasiassa kapteeni Flintin kauhua herättänyt aliperämies!

Jimillä, patruunalla, tohtorilla ja kapteenilla on edessään kuumottavat paikat. Taistelu aarteesta on ankara. Aarresaarelta miehille kuitenkin löytyy yllättävää apua.

Kun aarresaarella nujakoitiin, tytär kyhjötti tiukasti kylkeeni painautuneena. Hyvä, että muisti hengittää. Lopussa saatiin huokaista helpotuksesta ja suu kääntyi hymyyn. Seikkailijoiden ei sentään tarvinnut palata kotiin tyhjin käsin.

Mauri Kunnaksen kirjat ovat siitä mahtavia, että ne viihdyttävät yhtälailla lasta kuin vanhempaa. Jotkut yksityiskohdat naurattivat aikuistakin. Kun merirosvoa mastoon paenneen Jimin oli tartuttava pyssyihinsä, aseista ryöpsähti rosvon päälle vesisuihkut. Vesipyssyjä! 😁

Lukuhetken jälkeen lapsi voi käyttää vielä loputtomasti aikaa tutkien Kunnaksen veijarimaista ja yksityiskohdiltaan rikasta kuvitusta. Tytär bongaili kuvista innoissaan Herra Hakkaraista ja hämähäkkihahmoa.

Kirjan luettuani aloin himoita lisää merirosvotarinoita. Lukulistalla on Mauri Kunnaksen Apua, merirosvoja! (Otava 1994). Mitä muita merirosvokirjoja suosittelisit?

Mauri Kunnas: Aarresaari
Kustantaja: Otava 2012

Loppiainen Korvatunturilla

Tämän joulun uusista joulukirjoista suosikiksemme nousi Mauri Kunnaksen Joulupukin joululoma (Otava 2020). Se kertoo, mitä Korvatunturilla tapahtuu joulun jälkeen, ensimmäisestä joulupäivästä loppiaiseen. Silloin Joulupukki ja tontut viettävät hyvin ansaittua lomaa. 

Lomapäivät ovat täynnä toinen toistaan hauskempia aktiviteetteja. Korvatunturilla muun muassa tanssitaan tapanintansseja, vietetään teatteripäivää ja urheilupäivää, tehdään uudenvuodenennustuksia ja -lupauksia, vieraillaan ystävien luona, käydään pyörimässä kaupungilla, nautitaan retkiateria laavussa hiihtoretken päätteeksi ja saunotaan ja kylvetään perusteellisesti.

Loppiaisena joulunvietto loppuu Korvatunturillakin, ja tammikuun seitsemäs päivä on ensimmäinen arkipäivä, jolloin alkaa aherrus ja valmistautuminen jo seuraavaan jouluun.

Loppiaisen kunniaksi luin lyhyen pätkän kirjasta nauhalle. Kuuntele tästä, miten loppiaista vietetään Korvatunturilla:

Suosittelen lämpimästi tutustumaan kirjaan. Kuten Mauri Kunnaksen kirjoissa yleensäkin, mainiot ja veitikkamaiset kuvat kertovat oman osansa tarinasta, myös sellaista, mitä tekstistä ei kuule.

Mauri Kunnas: Joulupukin joululoma
Kustantaja: Otava 2020

 

Lastenkirjoissa ukkostaa

Taivas tummenee. Taitaa tulla ukkonen, arvelen. Sitten jyrähtää. Kaksi kaksivuotiasta seisoo pihalla hämmästyneinä äitien kiirehtiessä selittämään, että ei mitään hätää, se on vain ukkonen. Lapset reagoivat eri tavalla. Toinen pillahtaa itkuun. Oman kaksivuotiaani silmät kirkastuvat. Ahaa, tällainen siis on ukkonen! Voin nähdä oivalluksen lampun syttyvän hänen päässään.

Olemme lukeneet ukkosesta, ja nyt tyttäreni kokee elämänsä ensimmäisen tiedostetun ukkosen. Kun juoksemme suojaan vesipisaroiden alkaessa putoilla, pienokaiseni nauraa onnesta. Jyrähdysten ja sateen kohinan läpi kuulemme vielä toisen parivuotiaan hätääntyneen itkun.

Tarinan opetus: lukekaa lapsillenne kirjoja! 😉 Tämä muutaman vuoden takainen tapaus muistui mieleeni jokin aika sitten, kun ukkosti.

Olen aina rakastanut ukkosta. Ihmiselle tekee hyvää silloin tällöin tulla muistutetuksi, että luonnonvoimien edessä olemme loppujen lopuksi aika pieniä.

Lapsena heittelin ukkosella viinirypäleitä ulos ikkunasta yrittäen lepyttää taivaan voimia. Ei ehkä ollut paras ajatus ottaen huomioon, että kotimme oli kuudennessa kerroksessa tiheästi asutulla alueella. Mutta hauskaa se oli! Ukkosen jyrinää oli niin kiva kuunnella oman kodin turvassa.

Kuvakirjoja joissa ukkostaa

Nykyisin ukkosella kaivan esiin kirjoja, joissa ukkostaa. Käperrymme tyttären kanssa sohvan tai sängyn nurkkaan lukemaan niitä. Meillä ei ole yhtään kirjaa, joka kertoisi pelkästään ukkosesta, mutta monta kirjaa, joissa ukkostaa jossain vaiheessa tarinaa.

Günter Neidingerin kirjoittamassa ja Lilo Buschin kuvittamassa kirjassa Sähkö — Korvaamaton energiamuoto (Kirjalito 1994) pureudutaan ukkoseen sähköisenä ilmiönä.

Reetta Niemelän kirjoittamassa ja Leena Lumpeen kuvittamassa kirjassa Miljan kesä (Otava 2015) ukkosen kokee mökillä maalla vaarinsa Ukon kanssa kesää viettävä Milja-tyttö.

Mysi Lahtisen kirjoittamassa ja Virpi Pennan kuvittamassa kirjassa Villikan kesä (Tammi 2010) vehreän saarikaupunginosan lapset pysyttelevät ukkosella majassaan ullakolla ja pelailevat hauskoja pelejä.

Maria Nilsson Thoren kuvittamassa Astrid Lindgrenin tarinassa Saariston lapset — Pelle saa pienen eläimen (WSOY 2020) Pampula ja Pelle joutuvat ukkoseen ollessaan kahdestaan soutuveneessä ja päätyvät pieneen saareen odottelemaan sään paranemista.

Saaressa pidetään ukkosta myös Mauri ja Tarja Kunnaksen kirjassa Kesä Koiramäessä  (Otava 2015). Elsa, Kille ja Aukusti ovat päässeet eräänä heinäkuisena lauantaina rovasti Wareksen kanssa saariretkelle. Leppoisa oleilu katkeaa hirveään ukkosmyrskyyn.

Mauri ja Tarja Kunnaksen kirjassa Koiramäen lapset ja näkki (Otava 2007) kerrotaan tarina entisaikojen emännästä, joka pelkäsi ukkosta ihan kamalasti.

Ukkoseen liittyviä uskomuksia

Ennen vanhaan ihmisillä ei ollut kunnon tietoa ukkosesta ja sen syistä. Villikan lapset tietävät, että viikinkien ukkosenjumala oli Tor. Ollessaan pahalla tuulella se ajoi mustien hevosten vetämissä vaunuissa pitkin taivaan kantta ja viskoi nuolia. Hevosten kaviot aiheuttivat jyrinän ja nuolet näkyivät salamoina. (Lahtinen 2010).

Muinoinen Komeron talon emäntä pelkäsi ukkosta vallan kamalasti. Ukkosella hänellä oli tapana voivotella: "— Taivaan isä ajaa kolikolirattailla pilvien päällä". (Kunnas 2007)

Monet pelkäävät ukkosta. Jopa aina niin rohkea Pampula kiljuu ja peittää kasvonsa ukkosen jyrähtäessä. "Hän oli kyllä urhea kuin sotapäällikkö, mutta hänellä oli yksi heikkous. Hän pelkäsi ukkosta, vaikka hänen oli vaikea sitä myöntää." (Lindgren 2020)

Sähköinen ilmiö

Nykyisin tiedetään, että ukkonen on luonnossa esiintyvä sähköinen ilmiö. Se voi olla vaarallinen, sillä salama saattaa iskiessään sytyttää tulipalon. Ukkosella ei saa mennä uimaan eikä puun alle, sillä salama iskee usein veteen tai yksinäisiin puihin. (Neidinger 1994)

Kun salama iski entisinä aikoina suoraan Komeron talon savupiippuun, oli leikki kaukana (Kunnas 2007). Onneksi taloissa nykyisin on ukkosenjohdattimet, sillä ukkosenjohdattimella varustetussa rakennuksessa on ukkosella turvallista (Neidinger 1994). Siitä huolimatta vedän Miljan ja Ukon tavoin ukkosella töpselit irti seinästä (Niemelä 2015).

Ukkosen sähköiseen luonteeseen liittynee se, ettei Ukon mukaan ukkosella saa kutoa sukkaa eikä silittää kissaa — ainakaan vastakarvaan. (Niemelä 2015)

Ukkonen nousee nopeasti

Milja tuntee ukkosen lähestymisen päänsärkynä ja painostavana ilmana. Ukkonen alkaa yleensä nopeasti. Milja ehtii hädin tuskin kerätä lelut pihalta kastumasta. (Niemelä 2015)

Villikan lapset tietävät, että laskemalla voi arvioida, kuinka kaukana ukkonen on.

"Yhtäkkiä leimahti salama ja valaisi taivaan. Se näkyi ikkunasta. Tilli alkoi laskea oikein hitaasti. Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi ja sitten jyrähti.

   — Se on kahden kilometrin päässä täältä, hän sanoi." (Lahtinen 2010)

Salamasta jyrähdykseen kuluva sekunttimäärä siis jaetaan kolmella, jolloin saadaan ukkosen etäisyys kilometreissä.

"[Sade] kohosi kuin seinä lyijynharmaasta vedestä ja lähestyi nopeasti. Parin sekunnin kuluttua se olisi heidän päällään kuin vedenpaisumus.

     — Juokse! huusi Pampula ja juoksi edellä pitkin rantakallioita kauempana näkyvien puiden suojiin."

(Lindgren 2020)

Kun ukkonen on päällä, ei voi tehdä juuri muuta kuin pysytellä suojassa ja odottaa, että se menee ohi.

"Satoi mahtavalla kohinalla. Salamat välähtelivät. Ukkonen mörähteli ja mylvi. Oli melkein pimeää. Milja istui sängyllä ja kuunteli ukkosen ääniä. Pari kertaa ukkonen iski hirveällä ryskeellä jossakin aivan lähellä."  (Niemelä 2015)

Ukkonen on nopeasti ohi

Kaikki on ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin. Ukkonen jättää jälkeensä suuria lätäköitä ja litimärän puutarhan. (Niemelä 2015)

"Myrsky oli ohi yhtä äkkiä kuin se oli noussutkin. Kaikki olivat likomärkiä.

— Kyllä kesä kuivaa, minkä kastelee, naureskeli rovasti." (Kunnas 2015)

Ukkosta pelänneen Pampulan mieliala kohoaa heti ukkosen mentyä. "Mikään ei enää pelottanut häntä, sillä ukkonen oli lakannut ja pian loppuisi sadekin." (Lindgren 2020)

Lähteenä käytetyt kirjat

Mauri ja Tarja Kunnas: Koiramäen lapset ja näkki. Otava 2007.

Mauri ja Tarja Kunnas: Kesä Koiramäessä. Otava 2015.

Mysi Lahtinen — kuv. Virpi Penna: Villikan kesä — Puuhaa ja leikkejä lomalle. Tammi 2010.

Astrid Lindgren — kuv. Maria Nilsson Thore — suom. Laila Järvinen: Saariston lapset — Pelle saa pienen eläimen. WSOY 2020.

Günter Neidinger — kuv. Lilo Busch — suom. Tiina Hailla: Sähkö — Korvaamaton energiamuoto. Kirjalito 1994.

Reetta Niemelä — kuv. Leena Lumme: Miljan kesä. Otava 2015.

Seitsemän koiraveljestä -näyttely on kunnianosoitus 150-vuotiaalle klassikolle

Muistan, kuinka ala-asteella paukutimme päähän Aleksis Kiven Seitsemää veljestä. Opettajamme tuntui olevan erityisen ihastunut kirjaan, ja luimme sitä usein ääneen äidinkielen tunnilla. Jokaiselle veljeksistä valittiin oma lukija. Kukaan ei olisi halunnut olla Juhani, koska tämä tuntui olevan eniten äänessä.

Tänä vuonna Seitsemän veljestä täyttää 150 vuotta. Huomaan usein pohtivani, vieläköhän alakoulussa luetaan kirjaa. Nykylapsilla kun olisi niin paljon lapsiystävällisempikin tapa tutustua tähän loistavaan teokseen.

Seitsemän koiraveljestä toi Aleksis Kiven klassikon lasten tietoisuuteen

Parisenkymmentä vuotta sitten Mauri Kunnas uskalsi aikansa epäröityään tarttua klassikkoon, jota piti Suomen parhaana kirjana. Tyylilleen uskollisesti hän muovasi siitä Aleksis Kiveä kunnioittavan, mutta samalla velmun ja hauskan mukaelman.

Tuloksena oli Kunnaksen kirjoista paksuin, 96-sivuinen kuvakirja Seitsemän koiraveljestä (Otava 2002). Se on koiramainen mutta esikuvalleen uskollinen versio Aleksis Kiven romaanista.

Kansa hullaantui klassikon uudelleentulkintaan. Loppuvuodesta 2002 kirjaa myytiin kolmessa ja puolessa kuukaudessa huikeat 128 000 kappaletta. Eikä vauhti siihen loppunut. Seuraavana vuonna kirjaa meni vielä lähes satatuhatta. Meidän kappaleemme on 14. painos vuodelta 2012, joten voi vain arvailla, paljonko kirjaa on myyty tähän päivään mennessä.

---

"Kun Mauri Kunnas kirjoittaa ja kuvittaa
Seitsemän veljeksen tarinan, kaksi suurta
suomalaista paiskaavat kättä."

HÄMEEN SNT 20.9.2002

---

Seitsemän koiraveljestä toi Kunnakselle sekä Pro Finlandia -mitalin (2002) että Rudolf Koivu -palkinnon (2003). Hän sai myös kutsun itsenäisyyspäivän juhliin presidentinlinnaan.

Näyttely kutsuu astumaan Seitsemän koiraveljeksen tarinaan

Aidon ja alkuperäisen Seitsemän veljeksen 150-vuotisjuhlavuonna Mauri Kunnaksenkin versio on taas ajankohtainen.

Päivälehden museoon Helsinkiin on toteutettu upea toiminnallinen näyttely Seitsemän koiraveljestä — Seikkailu Aleksis Kiven tyyliin. Näyttelyssä lapset ja lapsenmieliset pääsevät sukeltamaan sisään seitsemän koiraveljeksen maailmaan.

Kävimme kuusivuotiaani kanssa näyttelyssä tällä viikolla, ja se oli hieno elämys.

Tästä se nyt alkaa. On aika karistaa arkimaailma kannoilta ja astua sisään kertomukseen.

Tervetuloa Jukolaan! Tässä talossa asuu seitsemän koiraveljestä: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero.

Veljekset eivät pahemmin välitä talonpidosta. Heidän aikansa kuluu kiekkoa lyöden, metsässä leikkien tai Toukolan poikien kanssa tapellen. Toukolan poikien Jukolan pojista sepittämässä pilkkalaulussa taitaa piillä totuuden siemen.

Lauri-poika metsäss' häärii,

Katselevi puita väärii,

Mäyränä nummia tonkii.

Simeoni, liuhuparta,

Valittaa se "ihmisparka,

Syntinen, saatana, kurja".

Hiukan hätkähdin, kun Simeonin kuonon alta tuli esiin s-sana. Mauri Kunnasta itseäänkin hirvitti saatana-sanan käyttö lastenkirjassa jopa siinä määrin, että hän etsi viimeiseen asti keinoa voidakseen jättää sen pois, vaikka pilkkalaulu Seitsemän miehen voima onkin koko kirjan tunnetuimpia kohtia.

Sana jäi paikoilleen, ja Kunnas on myöhemmin todennut: "Onneksi Otavassa puhuttiin ympäri."

Hyvähän olisi, jos saataisiin Jukolaan emäntä. Talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää on kuin pilvinen päivä, Aapokin toteaa. Kaikki veljekset Lauria lukuunottamatta ovat iskeneet silmänsä naapurin Venlaan.

Vaan lukutaidotonpa ei pääse naimisiin, joten veljesten ei auta muu kuin lähteä lukkarin luo oppiin. Timo säestää apeiden veljesten raskasta matkaa lukkarin luokse laulamalla oravasta sammalkammiossa.

Mauri Kunnas on kertonut, ettei hän ole koskaan oikein pitänyt laulusta Makeasti oravainen. Hän olikin jättänyt sen ensin pois kirjasta. Kustantamon toiveesta hän kuitenkin lopulta suostui lisäämään laulun. Onneksi, sillä kyseistä aukeamaa hän pitää jopa yhtenä kirjan parhaimmista. Ja hienohan se onkin!

Lukemaan opettelu on veljeksille yhtä tuskaa.

Lukkari on ankara opettaja. Vaikka hän kuinka rähisee ja huutaa veljeksille, eivät aakkoset uppoa heidän paksuihin päihinsä. Ennen pitkää pojat luovuttavat ja pakenevat ikkunasta.

Veljekset pelkäävät joutuvansa jalkapuuhun rikottuaan lukkarin ikkunan. He ovat kohdanneet muitakin vaikeuksia, ja ovat saaneet tarpeeksensa naapurien kyttäämisestä. Veljekset päättävät muuttaa heti kevään tultua kauas Impivaaran korpeen.

Ensimmäinen yö Impivaarassa kuluu isoisän vanhassa sysikojussa.

Pian Impivaaraan nousee veljesten uusi saunapirtti. Se kuitenkin palaa poroksi jo seuraavana jouluna veljesten riehuessa jouluoljilla.

Veljesten ei auta muu kuin paeta hevosensa Valkon kanssa pakkasta ja susia Impivaarasta Jukolaan.

Seuraavan kerran veljekset joutuvat vaikeuksiin Viertolan 40 härän ahdistettua heidät suurelle hiidenkivelle. Härät eivät niin vain suostu päästämään poikia alas kiveltä, joten jo päiviä kivellä viruttuaan veljekset keksivät ampua härät. 40 härkää! Siinä riittää veljeksillä korvattavaa! Ei auta muu kuin ryhtyä oikeiksi talonpojiksi, kaatamaan kaskea ja kylvämään viljaa. Siten velka saadaan ennen pitkää maksettua.

Lisää veljesten vaiheista voi lukea Mauri Kunnaksen Seitsemästä koiraveljestä tai Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Kerrottakoon kuitenkin, että veljeksistä sukeutui ihan kelpo miehiä. Kaikki oppivat lukemaan. Simeonia lukuunottamatta kaikki menivät naimisiin ja saivat lapsia.

Näyttelyvieraana

Näyttely Seitsemän koiraveljestä — Seikkailu Aleksis Kiven tyyliin on nähtävissä Päivälehden museossa Helsingissä vuoden loppuun asti. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Näin korona-aikaan näyttelyssä vierailevien määrää on rajoitettu. Näyttelytilaan pääsee yhtä aikaa noin 15 henkilöä. Silloin kun näyttelyyn on ruuhkaa, vierailuaika on rajattu puoleen tuntiin.

Museossa on onneksi muutakin nähtävää, johon voi tutustua odotellessa. Pysyvä näyttely läpivalaisee sananvapautta ja sensuuria. Painokellarissa pääsee ihmettelemään vanhoja painokoneita.

Auditoriossa voi katsella video-opastuksen Seitsemän koiraveljestä -näyttelyyn. Siinä koiraveljeksistä nuorin, Eero (näyttelijä Eero Enqvist) opastaa katsojan läpi näyttelyn ilmeikkäällä ja kiinnostavalla tavalla.

Kävimme tyttären kanssa museossa heinäkuisena arkipäivänä puolenpäivän aikoihin, eikä mitään tungosta ollut. Suurimman osan ajasta olimme ainoat näyttelyvieraat ja viivyimme museossa toista tuntia.

Näyttely oli hienosti toteutettu, ja viihdyimme erinomaisesti. Suosittelemme lämpimästi kaikille!

Lähteet

• Päivälehden museon näyttelyn Seitsemän koiraveljestä — Seikkailu Aleksis Kiven tyyliin näyttelymateriaalit
• Mauri ja Tarja Kunnas: Seitsemän koiraveljestä — Koiramainen versio Aleksis Kiven romaanista Seitsemän veljestä. Otava 2012. 14. p.
• Lotta Sonninen: Minä, Mauri Kunnas. Otava 2009.

Kaikki kuvat kirjan kansikuvaa lukuunottamatta on kuvattu Päivälehden museon näyttelyssä Seitsemän koiraveljestä — Seikkailu Aleksis Kiven tyyliin.

Astu sisään Koiramäen maailmaan

Koiramäen tarinat heräävät eloon Pohjois-Pohjanmaan museossa Oulussa. Kun painaa päähänsä Kille-päähineen tai Miinan huivin suippokorvineen muuttuu itsekin osaksi Mauri Kunnaksen rakastettuja kertomuksia.

Vaikka museot ovat vielä suljettuna, halusin näin kansainvälisenä museopäivänä muistella käyntiämme Pohjois-Pohjanmaan museon Koiramäki-näyttelyssä. Kävimme siellä vuodenvaihteen tienoilla siinä entisessä elämässä, jossa matkusteltiin vielä vapaasti ja huolettomasti.

Jos muistan oikein, näyttely on ollut museossa jo vuodesta 1997 alkaen. Siitä on luullakseni jo melkein parikymmentä vuotta, kun olen nähnyt sen edellisen kerran.

Kokemus oli hiukan erilainen nyt kohderyhmään kuuluvan lapsen äitinä kuin nuorena perheettömänä kansatieteen opiskelijana. Oli hauska nähdä tytär viipottamassa näyttelyssä Miina-piian huivi päässään. Hän kiinnitti huomiota asioihin, joita en itse tullut ajatelleeksi.

"Äiti, miksi täällä on niin pimeää?" hän kysyi Koiramäen talvesta kertovassa huoneessa. Tosiaan, ennen aikaan pärein valaistut pirtit olivat paljon pimeämpiä kuin asunnot tänä sähkövalon aikana. Luin toisaalla museossa, että talikynttilät alkoivat hiljalleen syrjäyttää päreet 1800-luvulla.

Vaikka pirtit olivat hämäriä eikä katuvaloja ollut, tähtitaivas oli täynnä valoa. Eräässä mieleenijääneessä kuvaelmassa Koiramäki-nuket seisovat hangella ja ihmettelevät taivaan valoja.

Entisajan talonpoikaiselämä ja maalaistalon vuodenkierto tulevat tutuiksi museon lukuisten pienoismallien avulla. Koiramäen henkilöhahmot näyttäytyvät nukkekuvaelmissa samoissa puuhissa kuin kirjoissakin. 

Ollaan heinätöissä, keritään lampaita, kuivataan viljaa riihessä, tehdään käpylehmiä, kerrotaan kummitusjuttuja ja kuunnellaan saarnaa kirkossa unilukkarin valvovan silmän alla.

Pikkutarkkojen pienoismallien lomassa voi kuunnella pätkiä Koiramäki-kirjoista. Käsinukkejen avulla voi luoda omia tarinoita.

Museon Koiramäki-näyttelyssä ei saanut valitettavasti valokuvata, mutta onneksi nukkeasetelmia pystyi palauttamaan mieliin kotona Mauri Kunnaksen kirjojen äärellä. Näyttely perustuu vanhimpiin Koiramäki-kirjoihin Koiramäen talossa (Otava 1980) ja Koiramäen talvi (Otava 1988). Kyseiset teokset olivat lempikirjojani lapsuudessa.

Suosittelen tutustumaan niin kirjoihin kuin myös Pohjois-Pohjanmaan museon näyttelyyn sitten joskus, kun matkustelu ja museoissa käynti on taas mahdollista.

Ennen sitä voi tällä viikolla viettää digitaalista museoviikkoa. Museoviikkoa koordinoivat Suomen museoliitto ja Museokortti, ja tapahtumista vastaavat museot ympäri Suomen.

Kummitusnauha muffinivuoista — Kirja + askartelu osa 2

Tänään askarrellaan helppo kummitusnauha Mauri Kunnaksen kirjan Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset (Otava 1996) innoittamana.

Postaus on toinen osa Kirja + askartelu -sarjaani. Sarjan johdannon voi lukea täältä.

Kunnaksen kirjassa Nauravan mörön majataloon ostetaan huutokaupasta kaappikello. Se ei ole toiminut 40 vuoteen, mutta saadaan sentään korjattua. Joku ei kuitenkaan selvästi halua kellon käyvän, sillä kelloa sabotoidaan yö toisensa perään.

Käy ilmi, että kaappikellossa on majaillut 12 pientä kummitusta. Ne eivät toivo mitään muuta kuin, että saisivat nukkua kellonkuminan häiritsemättä. Onneksi keksitään kaikkia tyydyttävä ratkaisu.

Kummitusnauha syntyy nopeasti muffinivuoista.

Tarvitset:

• 12 muffinivuokaa
• mustan tussin
• nitojan
• lahjapaperinarua tai muun leveän nauhan
• sakset

Taita muffinivuoat ensin puoliksi ja sitten vielä toisen kerran puoliksi. Piirrä kummituksille naamat mustalla tussilla. Leikkaa leveästä nauhasta haluamasi pituinen pätkä. Nido muffinivuokakummitukset nauhaan nitojalla.

Kiinnitä kummitusnauha vaikkapa lastenhuoneeseen. Meidän nauhamme löysi paikan porraskaiteesta.

Mauri ja Tarja Kunnas: Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset
Kustantaja: Otava 1996

Rauhallista joulua Koiramäen joulukirkon myötä

Jouluaatto on vihdoin täällä. Haluan toivottaa kaikille lukijoille oikein hyvää ja rauhallista joulua!

Tämänpäiväisessä kirjassa pääsemme joulukirkkoon Koiramäen väen mukana. Kyseessä on Mauri Kunnaksen kuvakirja Koiramäen joulukirkko.

On vielä ihan hämärää, kun Koiramäen väki kiitää kohti joulukirkkoa kahdessa reessä. Lumi narskuu ja aisakellot helkkää, aivan kuten perinteiseen käsitykseen vanhanajan joulukirkkomatkasta kuuluukin.

Väki sulloutuu keskiaikaiseen kivikirkkoon, joka on niin vanha, ettei kukaan taida tarkalleen tietää sen ikää. Kirkossa miehet ja naiset istuvat eri puolilla käytävää, kuten ennen vanhaan oli tapana.

Mauri Kunnas kuvaa vanhanajan joulukirkon sisältöä ja tapahtumia. Tyttäreni oli kirjan alussa innoissaan, ja sanoi toivovansa, että pääsisi joulukirkkoon. Mutta sitten kirjassa todettiin, että joulukirkko kestää aika kauan. Silloin tyttäreni pyörsi sanansa: ”En mä sitten sinne halua, jos se kestää pitkään.”

Kirkonmenojen aikana päivä on jo ehtinyt valjeta ja kotimatka alkaa. Reet kisaavat, kuka ehtii ensin kotiin. Kotona voi sitten hyvillä mielin aloittaa joulun vieton.

Mauri Kunnas teki kirjan alun perin tukeakseen tuhopoltossa pahoin vaurioituneen Tyrvään Pyhän Olavin kirkon korjausta. Kirjan tuotto lahjoitettiin kirkon jälleenrakennustyöhön. Kuvituksessa Koiramäen joulukirkko kuvataan sellaisena kuin Pyhän Olavin kirkko oli ennen tuhopolttoa.

Olen käynyt kirkossa muutaman kerran, ja muistan miten valtavan järkyttävä oli uutinen sen tuhopoltosta. Jälleenrakennus eteni huomattavasti nopeammin kuin olin osannut kuvitellakaan. Kirkko sai uuden perinteiseen tyyliin tehdyn paanukaton ja uudet maalaukset, jotka ovat Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan käsialaa.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko kesällä 2011

Tyrvään Pyhän Olavin kirkon saarnastuoli kesällä 2011

Tyrvään Pyhän Olavin kirkon interiööriä kesällä 2011

Mauri Kunnas: Koiramäen joulukirkko

Kustantaja: Otava 1997

Mauri Kunnas - 40 vuotta lastenkirjoja, yli 10 miljoonaa myytyä teosta

Tiedätkö, mikä oli ensimmäinen Mauri Kunnaksen lasten kuvakirja? Oikea vastaus on
Suomalainen tonttukirja (Otava 1979). Sen ilmestymisestä on tänä vuonna jo 40 vuotta. Oma kappaleenikin on 40 vuoden takaa vuodelta 1979, ei kuitenkaan ihan ensi painos, vaan toinen painos. Kertoo kirjan suosiosta, että siitä on otettu toinen painos heti ilmestymisvuonnaan.

Tänä vuonna Otava on julkaissut Suomalaisen tonttukirjan 40-vuotisjuhlan kunniaksi juhlalaitoksen, jota on täydennetty aiemmin näkemättömillä kuvilla. Siinä on myös Mauri Kunnaksen kirjoittama esipuhe, jossa hän kertoo kirjan syntyvaiheista.

Suomalainen tonttukirja, juhlalaitos (Otava 2019)

Muistan Suomalaisen tonttukirjan hyvin omasta lapsuudestani. Kirjassa Mauri Kunnas kertoilee viihdyttävästi, vuosien tutkimustyön antamalla varmuudella entisaikojen tontuista. Hänen tonttunsa ovat niitä pieniä, tuiki tärkeitä olentoja, joita muinoin asusti vanhoissa maalaistaloissa. Joulupukin apureiksi tonttuja ei vielä ollut valjastettu. Tonttujahan on ollut jo ammoisina aikoina, ennen kuin joulupukki oli syntynytkään.

Kunnaksen tarinoissa tavataan kotitonttuja, saunatonttuja, riihitonttuja, navettatonttuja, tallitonttuja, myllytonttuja ja jopa pelimannitonttu.

"Tonttu pysytteli piilossa ihmisiltä. Se rakasti pimeitä paikkoja ja liikuskeli mieluiten öiseen aikaan tai illan hämärissä. Niinpä olikin melko harvinaista, että tonttu nähtiin. Sen sijaan usein kyllä kuultiin kuinka se kolisteli jossakin hämärässä nurkassa tai ullakolla. 'Tonttukos se siellä kolaa?' silloin sanottiin."

Tontut olivat melkoisia persoonia. Ne kimpaantuivat herkästi ja saattoivat suutuspäissään tehdä mitä tahansa. Paras oli pitää tonttu tyytyväisenä. Ruokalahjat varsinkin olivat sen mieleen. Tyytyväinen tonttu takasi talon menestyksen.

Suomalainen tonttukirja (Otava 1979)

Suomalainen tonttukirja saavutti nopeasti suuren suosion ja loi pohjan sille valtavalle menestykselle, joka Mauri Kunnaksella ja hänen teoksillaan on sittemmin ollut. Kunnaksen kirjoja on käännetty jo 36 kielelle. Tänä vuonna ylittyi 10 miljoonan myydyn teoksen raja. [1]

Mauri Kunnas on palkittu useilla kirjallisuuspalkinnoilla ja vuonna 2002 hän sai Pro Finlandia -mitalin. Kun hänen Koiramäen Suomen historia -teoksensa valittiin Finlandia Junior -palkintoehdokkaaksi vuonna 2017, pidin selvänä, että se voittaisi. Yleisö äänestikin sen suosikikseen, mutta raati ei halunnut palkita elämäntyöstä.

Olen aina ollut Mauri Kunnas -fani. Lapsena rakastin erityisesti hänen Koiramäki-sarjaansa. Pääasiassa kai noiden kirjojen ansiosta menin myöhemmin opiskelemaan kansatiedettä. Pidin myös hänen joulukirjoistaan Joulupukki ja 12 lahjaa joulupukille. Omassa lapsuudessani suurin osa Mauri Kunnaksen kirjoista oli kuitenkin vielä ilmestymättä. 

Mauri Kunnas on siitä poikkeuksellinen lastenkirjailija, että hänen tuotantoaan olen seurannut koko elämäni ajan. Ostin hänen kuvakirjojaan silloinkin, kun olin nuori sinkku, jolla ei ollut lapsia eikä aavistustakaan tulisiko niitä koskaan edes olemaan. 

Nyt tyttärelläni on hyvä kirjasto eri-ikäisiä Mauri Kunnaksen teoksia. Hänen suosikkiteoksensa on Koiramäen Martta ja Ruuneperi (Otava 2005). Itse pidän kaikkein eniten Koiramäen joulukirkosta (Otava 1997). Lisää luettavaa ilmestyy yhä. Mauri Kunnaksen uusin kuvakirja Hurjan hauska unikirja (Otava 2019) ilmestyi syyskuussa.

Juhlavuottaan viettävän Mauri Kunnaksen pääsee näkemään vaikkapa Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 26.10., jolloin hän kertoo Hurjan hauskasta unikirjasta. Kannattaa varautua siihen, että moni muukin halunnee nähdä hänet. Turun kirjamessuilla signeerausjonot kiemurtelivat kuulemma oville asti [2].


VIITTEET

[1], [2] Mauri Kunnaksen kirjoja myyty yli kymmenen miljoonaa. Kustannusosakeyhtiö Otavan lehdistötiedote 11.10.2019. 

Aleksis Kiveä taaperoille

Liput hulmuavat tänään Aleksis Kiven kunniaksi. On Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Päivää vietetään suomalaisen ja suomenkielisen kirjallisuuden uranuurtajan Aleksis Kiven syntymäpäivänä.

Olen käynyt Aleksis Kiven koulua, joten Aleksis Kivellä on aina erityinen paikka sydämessäni. Muistan, kuinka ala-asteen opettajallani oli tapana luetuttaa Seitsemää veljestä ääneen. Koululaisena se oli mielestäni vähän tylsää. Olen vasta vanhemmalla iällä alkanut arvostaa Aleksis Kiveä ja varsinkin Seitsemää veljestä. Onhan tarina mahtava ja kieli väkevää ja hienoa. 

Seitsemän veljestä on kiistatta osa suomalaista kulttuuriperintöä, joten on vain oikein, että lapset perehdytetään sen maailman. Tutustumisen voi aloittaa jo taaperona. Taaperoille on nimittäin olemassa Anne Vaskon kuvittama pahvisivuinen katselukirja Jukolan seitsemän poikaa - Luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan. 

Kirjan sivuilla opitaan laskemaan seitsemään asti ja samalla tutustutaan Jukolan seitsemään veljekseen. Esimerkiksi luvun kaksi kohdalla kerrotaan:

"Lauri ja Timo ovat kaksoset. Veljiksillä on kaksi koiraa. Niiden nimet ovat Killi ja Kiiski."

Jokaisella aukeamalla on myös lainaus oikeasta Seitsemästä veljeksestä. Numeron kuusi kohdalla esitellään veljessarjan vanhin, Juhani ja Männistön muorin tytär, Venla. Lukijaa pyydetään laskemaan, montako kanaa Männistön muorilla on. Lainauksessa oikeasta Seitsemästä veljeksestä Juhani julistaa ihastustaan:

"JUHANI: Sen tahdon sanoa huikailematta. Likka, jota armottomasti rakastan, on
«Männistön muorin» Venla."

Anne Vaskon kuvitusta kirjaan Jukolan seitsemän poikaa. Tammi 2016.

Taaperon vanhempien valistukseksi kirjan viimeisellä aukeamalla on kerrottu faktatietoa Aleksis Kivestä ja Seitsemästä veljeksestä.

Kirja on mielestäni kerta kaikkiaan ihana. Vaikka viisivuotiaani ei enää sen kohderyhmää varsinaisesti ole, hänkin jaksaa sitä vielä tutkia, koska laskeminen kiinnostaa.


Jukolan seitsemän poikaa - Luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan
Toimittanut: Katariina Heilala 
Kuvittanut: Anne Vasko 
Kustantaja: Tammi 2016


VINKKI

Taaperoa isomman lapsen tutustuttaa helpoiten Aleksis Kiven tuotantoon Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljeksen avulla.

Mauri ja Tarja Kunnas: Seitsemän koiraveljestä
Kustantaja: Otava 2002

Alakouluikäiselle voisi tarjoilla Aleksis Kiven omaa tekstiä kuvakirjaksi sovitettuna. Tuija Kuparisen kuvittamassa Jukolan pojat karkuteillä kerrotaan tapahtuma seitsemän veljeksen lapsuudenpäiviltä. Teksti on suoraan Aleksis Kiven Setsemästä veljestä.

Jukolan pojat karkuteillä
Kuvitus: Tuija Kuparinen
Teksti: Aleksis Kivi
Kustantaja: WSOY 1984

  

Vieraskirjoitus: Avaruusaiheinen lasten tietokirja

Kirjoittanut: Niklas Hietala
 
Kirjoittaessani tammikuussa Mauri Kunnaksen Kaikkien aikojen avaruuskirjasta kutsuin sitä tietokirjaksi. Niin faktapitoinen ja opettavainen se on. Kirjassa on kuitenkin juonikin, joten ei se oikeasti kuulu tietokirjagenreen. 

Sen sijaan Pieni avaruuskirja (Otava, 2019) on aidosti tietokirja! Kirjassa ei ole draaman kaarta, vaan pelkkää asiaa. Sellaista asiaa, josta lapsi jaksaa kiinnostua ja josta on hänelle hyötyä.

Kirjassa esitellään aurinkokuntaa, puhutaan painovoimasta ja selitetään, kuinka päivä ja yö tai vuodenajat johtuvat maapallon asemasta aurinkoon nähden. Mielestäni Pieni avaruuskirja onnistuu lasten tietokirjana erinomaisesti.

Kuitenkin ainoa syy hankkia kirja on juuri se, että se on kuvakirja-tietokirja. Nimelleen rehellisenä kirja on pieni. Eikä se tarjoa mitään uutta. Kuvat ovat peräisin Kaikkien aikojen avaruuskirjasta ja tekstitkin ovat pitkälti sieltä tiivistettyjä. 

Kirjan kannessa lukee Mauri Kunnas, mutta takakannen sisäpuolelta selviää, että kirjan on toimittanut Katriina Kauppila. Kunnas on tuskin itse ollut osallisena kirjan julkaisemisessa.
Takasivulta selviää myös, että faktat on tarkistanut Markus Hotakainen. Arvostan häntä asiantuntevana tieteenyleistajuistajana, joten luotan Pienen avaruuskirjan sisältöön.

Yksi kohta jää kuitenkin ihmetyttämään. Kaikkien aikojen avaruuskirjassa esitellään Ceres suurimpana asteroidina. Pienessä avaruuskirjassa suurimmaksi mainitaan Vesta. On totta, että Ceres on sittemmin luokiteltu kääpiöplaneetaksi, mutta asteroidivyöhykkeen kappaleena sitä voi mielestäni yhä kutsua myös asteroidiksikin.

Asteroideista puheen ollen: tänään vietetään YK:n kansainvälistä Asteroidipäivää. Päivämäärä on 1908 tapahtuneen Tunguskan asteroiditörmäyksen vuosipäivä. Päivää voi viettää esimerkiksi Helsingin Observatoriolla. Paikalla voi tavata alan asiantuntijoita, mutta tekemistä riittää myös koko perheelle. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Pieni avaruuskirja ei ole ainoa Kunnaksen pieni kirja. Pieni luontokirja on lasten luontoaiheinen tietosanakirja. Pieni urheilukirja toimii lajiesittelynä. Kaikki pienet kirjat on käsittääkseni kasattu kokoon kierrättämällä materiaalia jo aiemmin julkaistuista kuvakirjoista.

Toivoisin näkeväni enemmänkin lasten tietokirjoja. Tietokirjojen lukemisen voi hyvin aloittaa jo kuvakirjoista. Mieluiten näkisin kuitenkin uutta materiaalia. Kaikkien aikojen avaruuskirjan typistäminen pieneksi kirjaksi ei tuota mitään lisäarvoa.

Lintuja tarkkailemaan

Herään usein aamuyöstä talitinttien konserttiin. Tityy, tityy, tityy... Kun haluaisi vielä nukkua, se kuulostaa rasittavalta mekkalalta. Jospa tiaiset laulaisivat edes titityy, kuten vanhoina hyvinä aikoina, laulu kuulostaisi enemmän musiikilta. Missä vaiheessa ja miksi talitinttien laulu on muuttunut?

Vastaus kysymykseeni löytyi Mauri Kunnaksen ja Reijo Ikävalkon Hullunkurisesta lintukirjasta, jonka nappasin mukaani Lapsimessujen kirjanvaihtopisteestä.

"Talitiainen eli talitintti on kaikille tuttu. Samoin sen laulu titityy. Nykyään kuitenkin yhä useammat talitiaiset sanovat tityy, etenkin kaupungeissa. Talitiaisista on tullut kiireisiä juppeja, joilla ei ole aikaa turhan pitkiin laulunlurituksiin. Tityy, täytyykin tästä lähteä!"

Kevät on loistavaa aikaa lintujen tarkkailuun. On ollut hauska seurata lintujen kevätmuuttoa ja nähdä välillä pienten matkalaisten levähtävän omalla pihallakin. Useimmat linnut ovat jo saapuneet ja pesimäaika on parhaimmillaan.

Tällä viikolla Birdlife Suomi viettää Lasten lintuviikkoa. Viikon ideana on lähteä linturetkelle yhdessä oman perheen, ystäväporukan, päiväkotiryhmän tai koululuokan kanssa tarkkailemaan lintuja. Lintuja ei tarvitse tunnistaa, vaan tarkoituksena on havainnoida, mitä linnut tekevät.

Kieliposkella tehty Hullunkurinen lintukirja ei varsinaisesti sovellukaan lintujen tunnistamisen apuvälineeksi. Kunnaksen kuvissa linnut on inhimillistetty ja monesti puettu. Kirja tarjoaa kuitenkin kiinnostavaa tietoa linnuista ja niiden käyttäytymisestä.

Havainnoimalla varpusparvea voi kuulemma huomata, että varpuset ovat melkoisia tappelupukareita. Parvessa on jatkuva kähinä käynnissä.

Tiesitkö, mistä kivitasku on saanut nimensä? Olen ihmetellyt sitä tarha-ajoista alkaen, sillä päiväkodissamme oli Kivitaskut-niminen ryhmä. Nyt asia selvisi. Kivitaskun ääni kuulostaa kuulemma siltä kuin lyötäisiin yhteen kahta kiveä. Siitä outo nimi.

Meidän pihapiirissämme näkee useimmin talitiaisia, mustarastaita ja punarintoja. Pensaissa pyrähtelee varpusia ja västäräkki värisyttää pitkää pyrstöään. Kun haukka eksyy tienoille, varikset ajavat sen pois. Kaikista näistä ja monista muista linnuista voi lukea Hullunkurisesta lintukirjasta.


Hullunkurinen lintukirja
Teksti: Reijo Ikävalko
Kuvitus: Mauri Kunnas
Kustantaja: Gummerus 1987
10. painos


VINKKI

Toinen Lasten lintuviikolle hyvin sopiva kuvakirja on Aira Savisaaren kirjoittama ja Hannamari Ruohosen kuvittama Niilo rakentaa pöntön (Karisto 2019). Siinä Niilo kiikaroi ystävänsä Hillan kanssa lintuja lintutornissa ja isä kirjoittaa havainnot ylös. Niilo ja Hilla myös rakentavat kirjassa linnuille pesäpöntöt.