2 kuvakirjaa, joissa hajuaisti on tärkeässä osassa

Tänään esittelen kaksi viehättävää kuvakirjaa, joissa molemmissa käytetään hajuaistia. Kirjoituskurssillani oli syyskuussa yhden kerran teemana aistit, ja minua kiehtoi eniten nimenomaan hajuaisti. Hajut ja tuoksut harvemmin välittyvät teksteistä. Olikin kiinnostavaa pohtia, miten kirjoittaja voisi paremmin tuoda ne esiin.

Sitten löysin kirjastosta pari kuvakirjaa, joissa hajuaisti on onnistuttu nostamaan merkittävään roolin. On ihan pakko esitellä ne teille.

Heitä minulle hyvä haju

"Kotona haisee. Ainakin minun nenääni.
On hyviä hajuja ja pahoja hajuja. Äiti sanoo hyviä hajuja tuoksuiksi. Minusta nekin ovat hajuja."

Jaakon kotona haisee kaali, kertoo Kirsti Kuronen Karoliinan Pertamon kuvittamassa kuvakirjassa Heitä minulle hyvä haju (Karisto 2021). Jaakon äiti ja isä ovat hurahtaneet kaaliruokiin, eikä kaalin hajua pääse karkuun minnekään.

"Yritän sulkeutua omaan huoneeseen, mutta sinnekin kaalinketale kiemurtelee oven alta."

Jaakko päättää lähteä ulos keräämään parempia hajuja. Avuksi hän ottaa papan kanssa askartelemansa haamuimurin. Ehkä sillä voi imeä hajujakin. Vastaantulijoille Jaakolla on yksi pyyntö: "Heitä minulle hyvä haju."

Alkaahan hyviä tuoksuja löytyä: mansikkainen huulirasva, tuore kanelipulla, kielo, vastaleikattu ruoho... Mutta onko vauvan kakka hyvä vai huono haju? Ainakin parempi kuin isän kakka.

Jaakko löytää myös abstrakteja tuoksuja. Miltä haisee kesä tai annos aurinkoa?

Ensi viikolla Jaakko päättää lähteä imuroimaan lisää hyviä hajuja. Minkä hajun sinä hänelle heittäisit?

Heitä minulle hyvä haju on kolmas osa Jaakosta kertovassa kirjasarjassa. Aiemmissa osissa on käytetty kuuloaistia (Kerro minulle kaunis sana) ja näköaistia (Näytä minulle hassu ilme). Uusimmassa, neljännessä osassa paneudutaan makuaistiin (Anna minulle mainio maku).

Kirsti Kuronen kirjoittaa kauniisti ja Karoliina Pertamon kuvat ovat ihania. Pidän kirjoista kovasti. Aistit kirjasarjan aiheena on hieno oivallus. Onkohan seuraavaksi luvassa tuntoaisti?

.

Mur ja mitä tuuli toi

"Jokin jännittävä tuoksu kantautui tuulen mukana juuri siihen kohtaan, missä Mur seisoi.
Mur nuuhki.
Tuoksu oli uusi, aivan erilainen kuin mikään aikaisempi."

Kaisa Happosen ja kuvittaja Anne Vaskon uusimmassa Mur-karhusta kertovassa kuvakirjassa Mur ja mitä tuuli toi (Tammi 2022) Mur-karhu saa ilmasta vainun. Sen on pakko seurata tuoksua.

"Tuoksu oli kuin näkymätön lanka, josta Mur piti kuonollaan tiukasti kiinni."

Kuten Mur-kirjoissa aina, Kaisa Happosen sanat ovat todellisia helmiä, tarkkaan harkittuja ja hiottuja, kauniita ja ilmaisuvoimaisia. Hyvin vähällä määrällä tekstiä muotoutuu hieno, voimakas ja koskettava tarina.

Anne Vaskon kuvitus on juuri niin ihanaa kuin aina. Kuinka ilmeikkäältä hän onkaan saanut Murin näyttämään ja kuinka viehättävä hänen metsänsä on.

Ja sitten yhtäkkiä metsä on poissa. Mur ei ymmärrä, mitä on tapahtunut. Se seisoo Vaskon upeassa kuvassa ihan pienenä keskellä valtavaa hakkuuaukeaa. Ilman puita ja lehvistöjä tuuli pyörii vinhasti ympäri aukeaa.

"Ilman puita
         tuuli eksyy."

Metsää ei enää ole, mutta Mur on karhu ja metsän pitäisi olla siellä, missä se on.

Hakkuuaukealta Mur löytää sen, minkä se haistoi. Mahtavan yllätyksen, jonkun Toisen.

Kirja on varsin kantaaottava, mutta kantaaottava taso avautuu ehkä kuitenkin vain aikuislukijalle. Lapsi saa rauhassa nauttia suloisesta eläinsadusta.

Mur Karhun kuusipajassa istutettiin kuusia ja keskusteltiin uudesta iltasatukirjasta

Olen onnellinen, että satuimme olemaan Helsingin Kirjamessuilla juuri silloin, kun Kaisa Happonen ja Anne Vasko esiintyivät siellä. Parivaljakko kuuluu lempikirjantekijöihini, ja heidän Mur-nimisestä pikku karhusta kertova kirjasarjansa on hurmaava.

Mur-sarjassa on juuri ilmestynyt viides osa Mur ja metsän ilta (Tammi 2021). Kirja poikkeaa edellisistä osista. Siinä missä neljässä ensimmäisessä kuvakirjassa kerrottiin yksittäinen ja lyhyt tarina, viidennessä kirjassa tarinoita on useita. 

Aloite iltasatukirjasta lähti kustantajalta, mutta Happonen ja Vasko ovat hienosti kyenneet vastaamaan haasteeseen. Mur ja metsän ilta on kaunis kirja, josta huokuu satumaista viisautta.

Kyseessä on iltasatukokoelma, jossa on peräti 176 sivua. Välissä on kylläkin paljon kuvasivuja ja kokonaisia aukeamiakin, joilla on pelkkä kuva. Anne Vaskon kollaasitekniikalla toteutetut kuvat ovat suorastaan pakahduttavan hyviä. Ei mikään ihme, että hänet on nimetty ALMA 2022 -palkintoehdokkaaksi. Astrid Lindgren Memorial Award on maailman suurin lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinto.

Happonen on sanankäytön mestari, joka osaa kiteyttää juuri olennaisen. Hänellä on erinomainen taito kirjoittaa niin, ettei yksikään sana ole turha tai ylimääräinen.

Metsän illan tunnelmaan päästäkseen Kaisa Happonen kirjoitti ensin Iltalaulu-runon, vaikkei heti tiennyt päätyisikö se kirjaan asti. Sittemmin Olavi Uusivirta ja Ringa Manner ovat säveltäneet ja esittäneet runon. Laulu kuullaan äänikirjan lopussa ja on myös löydettävissä kaikista musiikin yleisimmistä jakelukanavista. Kuulimme laulun kirjamessuilla, ja kyllä se oli ihana.

Mur ja metsän ilta -kirjassa Happonen ja Vasko pääsevät tuomaan esiin Murin metsän asukkaita paljon laajemmin kuin kuvakirjoissa, joiden henkilögalleria on monesti ollut varsin suppea. Murin lisäksi tarinoissa tavataan esimerkiksi tuulihaukka joka on lakannut lentämästä, susi jota kuun valo häikäisee ja hirvi joka ei uskalla kulkea metsäaukion poikki.

Sadun lomasta aikuislukija saattaa löytää hienovaraisesti esitettyjä ajatuksia Suomen metsäluonnon tilasta. Mikäpä muu olisi se metsäaukio, jota hirvi ei uskalla ylittää, kuin avohakkuualue. Miksipä muuten hömötiaista näkee harvoin kuin siksi, että se on käynyt maassamme harvinaiseksi.

Lapsilukijaa ei kuitenkaan huolestuteta. Murin havuntuoksuinen metsä on tarinoiden metsä, joka saattelee rauhallisille yöunille.

Happonen ja Vasko tunnustavat, että metsä on heille suuri inspiraation lähde. He haluavat säilyttää sen myös tuleville sukupolville ja ovat muun muassa ostaneet metsää suojelutarkoituksissa. Kirjamessuilla he olivat pistäneet pystyyn Mur Karhun pienen kuusipajan, mikä oli loistava ajatus. Lapset — ja mikseivät aikuisetkin — saivat istuttaa oman kuusen ja ottaa sen mukaansa kotiin.

Jälkeenpäin seitsenvuotiaani muisteli tätä yhtenä messujen kohokohtana, vaikka työpajassa häneen iskikin kamala ujouden puuska, eikä hän olisi millään uskaltanut mennä hakemaan multaa ja siementä Anne Vaskolta. Lopulta hän sai siemenen onnistuneesti multaan ja koristeli purkin kuljettamiseen tarkoitetun paperipussin. Olisipa ihanaa, jos siemen itäisi ja saisimme vielä joskus pihallemme Mur Karhun kuusen!

Kaisa Happonen ja Anne Vasko — Mur-karhun luojat Kirjamessuilla

Rakastetun Mur-karhun luojat Kaisa Happonen ja Anne Vasko keskustelivat Tammen lastenkirjojen kustantaja Saara Tiuraniemen johdolla perjantaina Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtumassa uudesta kirjastaan Pisara kuonolla, Mur (Tammi 2020).

 

Mur-karhun seikkailuja on saatu seurata nyt neljän kirjan verran. Murista on tullut hyvin suosittu, ja käännösoikeudet on myyty jo yli kymmenelle kielelle. Meilläkin Mur-karhua rakastaa niin äiti kuin tytär!

Kaisa Happonen ja Anne Vasko kuvailivat haastattelussa Mur-kirjojen syntyprosessia. Kirjat syntyvät tiiviissä yhteistyössä, vaikka Happosen vastuulla onkin kirjoittaminen ja Vasko huolehtii kuvituksesta. 

Kuvakirjat ovat siitä hauskoja tehdä, että kuvittajan ja kirjailijan on mahdollista muodostaa työpari, jossa molemmat voivat vaikuttaa lopputulokseen. Kaisa Happonen ja Anne Vasko ovat vuoropuhelussa ja miettivät tarinaa rakentaessaan muun muassa, mitkä asiat kerrotaan sanoin ja mitkä kuvin.

Oli ihana kuulla, kuinka parivaljakko käy yhdessä kävelyillä ja keskustelee Murista ja muista hahmoista ja siitä millainen tarina voisi olla.

Happonen ja Vasko ovat luoneet yhdessä Pikkumetsän eli Murin metsän, joka on toisaalta aika rajattu alue, mutta jossa toisaalta vain mielikuvitus on rajana. Metsässä asuu Murin lisäksi paljon muitakin eläimiä. Yhteistyössä päätetään, mitkä niistä pääsevät kirjoissa kulloinkin esiin.

Edellisessä kirjassa Mur ja tähti (Tammi 2019) nähtiin aika monia metsän eläimiä. Uusimmassa kirjassa henkilöhahmoiksi ovat riittäneet vain Mur ja Iso.

Mur on poikkeuksellinen pikku karhu. Se ei useinkaan tee niin kuin oletusarvoisesti tulisi tehdä. Sen sijaan se seuraa rohkeasti omaa polkuaan. Oli hauska kuulla Happosen ja Vaskon vakuuttavan, että Mur on paljon rohkeampi ja viisaampi kuin he itse ja että he ovat itsekin oppineet Murilta.

Happosen mukaan kirja lähtee liikkeelle aika tyhjästä. Ensiksi tarvitaan halua ja malttia kuunnella ja tarkastella asioita. Sitten tulee idea, kenties ajatus jostain, mitä Mur haluaisi kertoa. Ajatusta kypsytellään, kunnes se lähtee kasvamaan. Alkuvaiheessa voi syntyä paljon ideoita, joista sitten karsitaan.

Kirjoitusprosessia aloitellessaan Kaisa Happonen antaa itselleen ensin luvan rönsyillä. Hän antaa  tekstiä vaan tulla ja kirjoittaa turhaa miettimättä. Sen jälkeen koittaa karsimisvaihe. Jokainen virke valmiissa kirjassa on tarkkaan mietitty.

Mur-kirjat on kuvitettu kollaasitekniikalla. Oli yllättävää kuulla Anne Vaskon väittävän, ettei hän osaa piirtää. Hän taisi kylläkin aliarvioida itseään. Joka tapauksessa kollaasitekniikka sopii sellaisellekin, jolle piirtäminen ei ole kovin helppoa. Saksilla ja erilaisilla papereilla voi saada ihmeitä aikaan. Vaskon Mur-kuvitukset ovatkin aivan ihastuttavia. Rakastan niitä, samoin tytär.

Pisara kuonolla, Mur -kirjan tarinaa kehiteltäessä Kaisa Happosta kiehtoi ajatus siitä, miten jokin voi olla yhtä aikaa lähellä ja kaukana. Murin kuonolle putoaa pisara. Se on samaa vettä, mitä on meressä, vaikka meri on kaukana.

Murin tekisi kovasti mieli kertoa Isolle kuonolle pisaroita ropsauttaneesta pilvestä, mutta se ei onnistu. Iso on kertonut Murille olevansa vähän aikaa poissa.

"'Missä on poissa? Milloin tulet takaisin?'
'Ei mene pitkään. Ihan kohta', vastasi Iso.
'Mitä sinä teet siellä?' Mur kysyi.
Siihen Iso ei vastannut enää. Se oli jo siellä. Jossakin poissa." 

Eiköhän se ole välillä näin lasten ja vanhempienkin välillä. Vanhempi voi olla lähellä, mutta silti kaukana. 

Tunsin pienen piston sydämessäni, kun tajusin, että verkkokirjamessuihin paneutuneena äitinä olen nimenomaan viime päivinä ollut lasta fyysisesti lähellä, mutta silti poissa. Kuusivuotiaanikin on tämän huomannut, sillä eilen hän ihmetteli: "Äiti, miksi kirjat ovat sinulle niin tärkeitä?" 

Loistava kysymys, johon ei ole yhtä vastausta. Kirjoista saa niin paljon. Olin aivan täpinöissäni kuunnellessani Kaisa Happosen lukevan omaa kirjaansa. "Kuuntele nyt", sanoin tyttärelle. "Etkö ymmärrä? Mikä tarina! Mitkä kuvat! Niin paljon pohdittavaa niin lyhyessä tekstissä."

Ehkä siinä hetkessä, kun tytär olisi toivonut äidin olevan paremmin läsnä, hän ei aivan ymmärtänyt. Onneksi on muita hetkiä, jolloin näen hänessä innon ja palon hyvän tarinan äärellä. 

Mur-kirjoista olemme aina saaneet paljon. Oli mahtava kuulla, että Murin tarinalle on luvassa vielä jatkoa. Odotamme malttamattomina.

Pisara kuonolla, Mur
Teksti: Kaisa Happonen
Kuvitus: Anne Vasko
Kustantaja: Tammi 2020

3 kiinnostavaa lokakuussa ilmestyvää lastenkirjaa

Pidän jatkuvasti silmällä kustantamoiden tarjontaa löytääkseni kiinnostavia kirjoja luettavaksi kuusivuotiaalleni. Poimin tähän kolme kiinnostavaa lokakuussa ilmestyvää kuvakirjaa.

Pisara kuonolta, Mur

Kaisa Happosen ja Anne Vaskon viisas ja suloinen kuvakirjasarja pienestä Mur-karhusta on ihastuttanut niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Avausosan Mur, eli karhu käännösoikeudet on myyty jo yli kymmenelle kielelle. Pisara kuonolla, Mur (Tammi 2020) on sarjan neljäs osa.

Kirjan teemana on kaipaus. Murin kuonolle putoava sadepisara saa karhunpennun pohtimaan yhdessä- ja erossaoloa. Sadepisara on samaa vettä kuin vesi meressä. Vaikka meri on kaukana, kuonon päällä oleva pisara on ihan lähellä. Onko mahdollista olla yhtä aikaa sekä kaukana ja lähellä?

Pidän Mur-kirjoista, koska ne laittavat aivot töihin ja herättelevät keskustelua lapsen kanssa. Anne Vaskon kuvitukset ovat aivan ihania.

Inka ja unikerttu

Lauri Hirvosen kolmannessa Inka-kirjassa Inka ja unikerttu (Kustannus-Mäkelä 2020) podetaan koti-ikävää. Inka pääsee mummilaan yökylään, kun äiti ja isä lähtevät konserttiin. Inkan rakas Höttö-jääkarhu on kuitenkin unohtunut kotiin pihakuuseen. Nukkumisesta ei tule mitään.

Isovanhemmat ottavat tilanteen haltuun ja osaavat käsitellä hienosti ikävän vaivaamaa lasta. Hämärässä yössä Inka ihmettelee isovanhempien kanssa maailman suurimpia puita, kurkistaa karhunpesään ja pohtii, mikä oli maailman ensimmäinen sana.

 

Maisa käy kirjakaupassa

 

Lucy Cousinsin rakastettu Maisa-hiiri täyttää tänä vuonna jo 30 vuotta. Maisa-kirjoja on ilmestynyt valtava määrä, sillä Cousins on tehtaillut 30 vuoden aikana joka vuosi useamman kirjan. 

Lokakuussa ilmestyvässä uutuudessa Maisa käy kirjakaupassa (Kustannus-Mäkelä 2020) suunnataan kirjaostoksille. Maisa haluaa ostaa uuden kirjan itselleen ja toisen lahjaksi Tellulle. Kauppa on täynnä kiehtovia kirjoja. 

Myös Keke, Nipa ja Arttu sattuvat olemaan yhtä aikaa kirjaostoksilla. Jokainen löytää mieluista luettavaa, ja päivän kruunaa ystävysten yhteinen lukuhetki.

Niin kuviltaan kuin tarinoiltaankin selkeät, värikkäät Maisa-kirjat olivat meillä kovassa huudossa tyttären taaperoaikoina. Maisa käy kirjakaupassa -kirjaan tutustumme varmasti menneiden aikojen muistoksi, koska sen aihe on niin lähellä sydäntäni.

Aleksis Kiveä taaperoille

Liput hulmuavat tänään Aleksis Kiven kunniaksi. On Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Päivää vietetään suomalaisen ja suomenkielisen kirjallisuuden uranuurtajan Aleksis Kiven syntymäpäivänä.

Olen käynyt Aleksis Kiven koulua, joten Aleksis Kivellä on aina erityinen paikka sydämessäni. Muistan, kuinka ala-asteen opettajallani oli tapana luetuttaa Seitsemää veljestä ääneen. Koululaisena se oli mielestäni vähän tylsää. Olen vasta vanhemmalla iällä alkanut arvostaa Aleksis Kiveä ja varsinkin Seitsemää veljestä. Onhan tarina mahtava ja kieli väkevää ja hienoa. 

Seitsemän veljestä on kiistatta osa suomalaista kulttuuriperintöä, joten on vain oikein, että lapset perehdytetään sen maailman. Tutustumisen voi aloittaa jo taaperona. Taaperoille on nimittäin olemassa Anne Vaskon kuvittama pahvisivuinen katselukirja Jukolan seitsemän poikaa - Luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan. 

Kirjan sivuilla opitaan laskemaan seitsemään asti ja samalla tutustutaan Jukolan seitsemään veljekseen. Esimerkiksi luvun kaksi kohdalla kerrotaan:

"Lauri ja Timo ovat kaksoset. Veljiksillä on kaksi koiraa. Niiden nimet ovat Killi ja Kiiski."

Jokaisella aukeamalla on myös lainaus oikeasta Seitsemästä veljeksestä. Numeron kuusi kohdalla esitellään veljessarjan vanhin, Juhani ja Männistön muorin tytär, Venla. Lukijaa pyydetään laskemaan, montako kanaa Männistön muorilla on. Lainauksessa oikeasta Seitsemästä veljeksestä Juhani julistaa ihastustaan:

"JUHANI: Sen tahdon sanoa huikailematta. Likka, jota armottomasti rakastan, on
«Männistön muorin» Venla."

Anne Vaskon kuvitusta kirjaan Jukolan seitsemän poikaa. Tammi 2016.

Taaperon vanhempien valistukseksi kirjan viimeisellä aukeamalla on kerrottu faktatietoa Aleksis Kivestä ja Seitsemästä veljeksestä.

Kirja on mielestäni kerta kaikkiaan ihana. Vaikka viisivuotiaani ei enää sen kohderyhmää varsinaisesti ole, hänkin jaksaa sitä vielä tutkia, koska laskeminen kiinnostaa.


Jukolan seitsemän poikaa - Luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan
Toimittanut: Katariina Heilala 
Kuvittanut: Anne Vasko 
Kustantaja: Tammi 2016


VINKKI

Taaperoa isomman lapsen tutustuttaa helpoiten Aleksis Kiven tuotantoon Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljeksen avulla.

Mauri ja Tarja Kunnas: Seitsemän koiraveljestä
Kustantaja: Otava 2002

Alakouluikäiselle voisi tarjoilla Aleksis Kiven omaa tekstiä kuvakirjaksi sovitettuna. Tuija Kuparisen kuvittamassa Jukolan pojat karkuteillä kerrotaan tapahtuma seitsemän veljeksen lapsuudenpäiviltä. Teksti on suoraan Aleksis Kiven Setsemästä veljestä.

Jukolan pojat karkuteillä
Kuvitus: Tuija Kuparinen
Teksti: Aleksis Kivi
Kustantaja: WSOY 1984

  

Lastenkirjakevät

Helsingin Sanomat yllätti minut eilen iloisesti julkaisemalla kulttuurisivuillaan laajan katsauksen kevään lastenkirjatarjontaan. Olen pitkään valittanut, etteivät tiedotusvälineet Suomessa yleensä noteeraa lastenkirjallisuutta. Olin siis kuin seitsemännessä taivaassa nähdessäni Hesarin peräti kolmelle sivulle levittäytyneen artikkelin. Vihdoin joku kirjoittaa jotain, jota oikeasti haluan lukea.

Helsingin Sanomat esittelee artikkelissa peräti 24 lasten- ja nuortenkirjaa. Joukossa on kuvakirjoja pienille lapsille, lastenromaaneja alakoululaisille ja nuortenkirjoja yläkoululaisille. On kotimaisia kirjoja ja käännöskirjallisuutta. Nelivuotiaan äitinä minua kiinnostaa eniten kuvakirjat, mutta toki muistakin kirjoista oli kiinnostavaa lukea.

Miltä lastenkirjakevät sitten näyttää? Hyvältä. Vaikuttaa siltä, että lapsille kirjoittavat osaavat ottaa nykyisin hyvin huomioon myös kirjoja lukevat aikuiset. Hyvä lastenkirja kiinnostaa, koskettaa ja puhuttelee niin lasta kuin aikuista.

Muistisairautta käsittelevä Clare Helen Welshin ja Ashling Lindsayn kuvakirja Päivä rannalla (Mäkelä) meni heti hankintalistalle. Aihe koskettaa läheltä, kuten varmasti muitakin lapsiperheitä yhä enenevässä määrin. Haikean kaunis tarina kertoo lapsesta ja vaarista, joka ei enää muista niin kuin ennen. Vaarin muistot ovat kuin vuorovesi - välillä lähellä ja välillä kaukana.

Elina Lappalaisen ja Ilona Partasen kirjan Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi) varasin samantien kirjastosta. Olemme puhuneet tyttäreni kanssa viime aikoina Minna Canthista, koska Minnan syntymästähän tulee tänä vuonna kuluneeksi 175 vuotta. Sen kunniaksi on ilmestynyt/ilmestyy useita kiinnostavia teoksia. Yhden ehdin jo ostaa (siitä lisää Minna Canthin päivänä), mutta tämäkin vaikutti potentiaaliselta ostettavalta. Kirja on tosin kuulemma suunnattu alakouluikäisille, joten se ei välttämättä vielä sovellu sellaisenaan tyttärelleni. Kirjan mukana tulee kuitenkin paperinukkeja, joten hauskaa puuhailtavaa sen parissa saattaisi nelivuotiaskin keksiä.

Kaisa Happosen ja Anne Vaskon Mur-kirjat saavat jatkoa. Maaliskuussa ilmestyy Mur ja tähti (Tammi). Murin päässä on suuria kysymyksiä. Koko elämän kiertokulku on tarkastelun kohteena. Mutta miksi muut eivät halua keskustella kysymyksistä Murin kanssa? Miksi pitäisi vain olla hiljaa? Tyttäreni on kovasti pitänyt parista aiemmasta Mur-kirjasta, joten tämä täytyy ehdottomasti lukea.

Itse pidän suunnattomasti Katri Kirkkopellon kuvituksista. Hänen Soiva metsä on yksi kauneimmista lastenkirjoista, jonka tiedän. Odotan siis malttamattomana helmikuussa ilmestyvää kirjaa Lintu sininen (Lasten keskus). Kirkkopellon kuvittama ja kertoma tarina on uusi versio Topeliuksen tutusta, samannimisestä sadusta. Aivan kuten Soivaan metsään, tähänkin kirjaan kuuluu CD-levy. Levyllä kuullaan Jonne Valtosen varta vasten tätä projektia varten säveltämä teos Lintu sininen. Voin jo sieluni silmin kuvitella, miten ihanan kokonaistaideteoksen tarina, kuvat ja musiikki tulevat muodostamaan. Tämä kirja on pakko saada!

Keskiviikkona kirjoitin Matti Pikkujämsästä. Maaliskuussa ilmestyy hänen kuvittamansa ja Veera Salmen kirjoittama Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet (Otava). Se kertoo lentopelosta kärsivästä pullasorsasta, joka ihailee joutsenten uljaita liikkeitä ja haaveilee salassa pystyvänsä lentämään samalla tavalla. Varmasti tutustumisen arvoinen teos.

Lastenkirjakeväässä on tarjolla paljon muutakin kiinnostavaa. Hesarin artikkeli innosti minut selaamaan kustantamoiden katalogeja. Siinä saakin helposti vierähtämään muutaman tunnin.


Arla Kanerva: Mitä tehdä, kun vaarilta menee muisti? Piereskelevätkö käärmeet? HS kokosi 24 uutta lasten- ja nuortenkirjaa, jotka kannattaa ottaa lukulistalle. Helsingin Sanomat 25.1.2019.

Kustantamoiden katalogit, kevät 2019.

Kuvat kustantamoiden sivuilta.