Lentämään oppii lentämällä

Ne aikuiset, jotka eivät lue lapsilleen, koska se on kuulemma tylsää ja lapsellista ja koska lastenkirjat eivät kiinnosta heitä, ovat väärässä. Tai sitten heidän kirjavalintansa ovat olleet huonoja. 

Onneksi nykyaikana löytyy paljon lastenkirjoja, jotka puhuttelevat niin lasta kuin aikuista ja usein hyvin eri tasoilla. Veera Salmen kirjoittama ja Matti Pikkujämsän kuvittama Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet on hyvä esimerkki tällaisesta kirjasta. Se sai pääni kuhisemaan ajatuksia.

Sorsa Aaltonen on elämässään ei-niin-menestynyt pullasorsa. Muiden lintujen seurassa se on vetäytyvä ja hiljainen. Ei sen jutut ketään kiinnostasikaan, sillä Sorsa Aaltonen ei ole tehnyt mitään eikä käynyt missään. Se pelkää lentämistä ja lääkäriä, mutta unelmoi lentämisestä ja etelästä. Se ihailee joutsenten sulokasta tanssia. Se käy katselemassa joutsenia rannassa salaa puun takana piileskellen keittiöverhosta tekemäänsä joutsenhameeseen pukeutuneena.

Eräänä päivänä tapahtuu jotain, joka saa Sorsa Aaltosen suuntaamaan lääkäriin, vaikka sitä hirvittääkin. Lääkäri antaa nimen sen oireille: lentämisen oireet. Se kuulostaa upealta! Parannuskeinokin on yksinkertainen: lentämään oppii lentämällä.

Sorsa Aaltonen ryhtyy määrätietoisesti vahvistamaan siipilihaksiaan. Joutsenten lähdettyä etelään se uskaltautuu itse rantaveteen tanssimaan. Pian se huomaa puun takana jonkun katselevan itseään. Se kutsuu aran sorsan mukaan tanssiin, ja lopulta kaksikko kohoaa uljaasti taivaalle ja suuntaa kaukomaille.

Lukiessani tyttärelleni tätä mukavaa lintutarinaa itsensä voittamisesta ja unelmien tavoittelusta aivoni kehittelivät omaa tulkintaa kertomuksesta. Nyt on tilaisuus päästä kurkistamaan pääni sisään. Seuraavaksi on luvassa lainauksia kirjasta ja omaa tajunnanvirtaani tekstistä. Jos haluat mieluummin ensin muodostaa oman käsityksen kirjasta, kannattaa lopettaa lukeminen tähän.

"Maanantaisin, tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin Sorsa Aaltonen meni pullajonoon, Sieltä saivat päivän pulla-annoksen sellaiset linnut, joiden unelmista ei ollut tullut totta."

Miten hienosti sanottu! Tulee mieleen Hurstin ja Pelastusarmeijan leipäjonot Kalliossa. Nämä linnut voisivat olla tyyppejä Kallion kaduilta. Itse asiassa tunnistan tässä koko kertomuksessa Kallion hengen. Eikös Veera Salmen Puluboi asu samoilla huudeilla? Hakaniemen torilla. Täytyykin googlata, asuuko Veera Salmi itse Kalliossa. [Googlasin myöhemmin. Asuu Otavan mukaan Kalliossa.] 

"Linnut aloittivat tanssin. Ne venyttivät hitaasti kaulaansa, ne kaarsivat kaulansa alas.
   Ne käänsivät nokkaansa kohti taivasta, ja käänsivät nokkaansa alas.
   Sorsa Aaltonen huokasi puun takana ja toisteli joutsenten liikkeitä."

Jos Sorsa Aaltonen asuu Kalliossa, se käy varmaan Töölönlahdella katselemassa joutsenia. Juuri siellä Oopperan kupeessa voisi kuvitellakin näkevänsä ihanaa tanssia.

"Nyt kiukusta sisuuntunut Sorsa Aaltonen suuntasi lääkäriasemalle, vaikka lääkäri sitä ihan hirveästi hirvittikin."

Fobiat rajoittavat tämän sorsan elämää. Se saattaa olla myös vähän masentunut, kun ei pysty ponnistamaan pois pullajonosta. Ehkä se pelkää lääkäriä juuri siksi, että se tajuaa tarvitsevansa ammattilaisen apua, mutta ei ole aiemmin ollut valmis muutokseen.

"[Lääkäri] kuulosteli pum pada pum pum pum Sorsan pelokkaasti pamppailevaa sydäntä ja totesi totisena:
   - Lentämisen oireet."

"Nyt Sorsa Aaltonen oli ihmeissään. Lentämisen oireet. Miten upealta se kuulosti!"

Paranemisprosessin kannalta on tosi tärkeää, että saa diagnoosin, nimen oireilleen. Asiaa on helpompi lähteä työstämään, kun tietää, mistä todellisuudessa on kyse. 

"Keskiviikon ja torstain sorsa jumppasi ja vahvisti lihaksiaan. Se lauloi käheästi kväh kväh kväh ja venytteli kaulaansa vetreäksi. Pyöritti olkiaan ja heilutti siipiään."

Mahtavaa, että tää sorsa lähtee niin määrätietoisesti kehittämään itseään. Kenenkään ei tarvitse tyytyä osaansa, vaan aina on mahdollista kehittyä. Itseään kehittämällä voi saada sen elämän, josta haaveilee. Tietysti se vaatii ponnisteluja. 

"- Helou! Sorsa Aaltonen huusi. - Tule tänne.
   Toinen sorsa käveli ujosti rantaan ja hypähti kevyesti veteen. Ne katsoivat toisiinsa, totesivat olevansa aika samanlaisia, ja jatkoivat tanssia."

Okei, näähän on molemmat urossorsia. Siitäkö tässä siis oli kyse? Että Sorsa Aaltosen kamppailu oman sukupuoli-identiteettinsä kanssa oli saanut sen tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi?

"- Katsokaas! Ketkä lentävät tuolla noin upeasti, kiitävät kuin koneet? kysyi talonmiehen Ankka.
   Kaikki kääntyivät katsomaan kohti taivasta. Siellä kaksi sorsaa lensi kohti aurinkoa."

Mahtavaa, miten itsensä löytäminen ja unelmiensa todeksi eläminen saavat Sorsan kukoistamaan. Kun on itse iloinen ja onnellinen, sillä ei oikeasti ole kauheasti väliä, mitä muut ajattelevat. 


Veera Salmi: Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet
Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kustantaja: Otava 2019

 

Lastenkirjakevät

Helsingin Sanomat yllätti minut eilen iloisesti julkaisemalla kulttuurisivuillaan laajan katsauksen kevään lastenkirjatarjontaan. Olen pitkään valittanut, etteivät tiedotusvälineet Suomessa yleensä noteeraa lastenkirjallisuutta. Olin siis kuin seitsemännessä taivaassa nähdessäni Hesarin peräti kolmelle sivulle levittäytyneen artikkelin. Vihdoin joku kirjoittaa jotain, jota oikeasti haluan lukea.

Helsingin Sanomat esittelee artikkelissa peräti 24 lasten- ja nuortenkirjaa. Joukossa on kuvakirjoja pienille lapsille, lastenromaaneja alakoululaisille ja nuortenkirjoja yläkoululaisille. On kotimaisia kirjoja ja käännöskirjallisuutta. Nelivuotiaan äitinä minua kiinnostaa eniten kuvakirjat, mutta toki muistakin kirjoista oli kiinnostavaa lukea.

Miltä lastenkirjakevät sitten näyttää? Hyvältä. Vaikuttaa siltä, että lapsille kirjoittavat osaavat ottaa nykyisin hyvin huomioon myös kirjoja lukevat aikuiset. Hyvä lastenkirja kiinnostaa, koskettaa ja puhuttelee niin lasta kuin aikuista.

Muistisairautta käsittelevä Clare Helen Welshin ja Ashling Lindsayn kuvakirja Päivä rannalla (Mäkelä) meni heti hankintalistalle. Aihe koskettaa läheltä, kuten varmasti muitakin lapsiperheitä yhä enenevässä määrin. Haikean kaunis tarina kertoo lapsesta ja vaarista, joka ei enää muista niin kuin ennen. Vaarin muistot ovat kuin vuorovesi - välillä lähellä ja välillä kaukana.

Elina Lappalaisen ja Ilona Partasen kirjan Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi) varasin samantien kirjastosta. Olemme puhuneet tyttäreni kanssa viime aikoina Minna Canthista, koska Minnan syntymästähän tulee tänä vuonna kuluneeksi 175 vuotta. Sen kunniaksi on ilmestynyt/ilmestyy useita kiinnostavia teoksia. Yhden ehdin jo ostaa (siitä lisää Minna Canthin päivänä), mutta tämäkin vaikutti potentiaaliselta ostettavalta. Kirja on tosin kuulemma suunnattu alakouluikäisille, joten se ei välttämättä vielä sovellu sellaisenaan tyttärelleni. Kirjan mukana tulee kuitenkin paperinukkeja, joten hauskaa puuhailtavaa sen parissa saattaisi nelivuotiaskin keksiä.

Kaisa Happosen ja Anne Vaskon Mur-kirjat saavat jatkoa. Maaliskuussa ilmestyy Mur ja tähti (Tammi). Murin päässä on suuria kysymyksiä. Koko elämän kiertokulku on tarkastelun kohteena. Mutta miksi muut eivät halua keskustella kysymyksistä Murin kanssa? Miksi pitäisi vain olla hiljaa? Tyttäreni on kovasti pitänyt parista aiemmasta Mur-kirjasta, joten tämä täytyy ehdottomasti lukea.

Itse pidän suunnattomasti Katri Kirkkopellon kuvituksista. Hänen Soiva metsä on yksi kauneimmista lastenkirjoista, jonka tiedän. Odotan siis malttamattomana helmikuussa ilmestyvää kirjaa Lintu sininen (Lasten keskus). Kirkkopellon kuvittama ja kertoma tarina on uusi versio Topeliuksen tutusta, samannimisestä sadusta. Aivan kuten Soivaan metsään, tähänkin kirjaan kuuluu CD-levy. Levyllä kuullaan Jonne Valtosen varta vasten tätä projektia varten säveltämä teos Lintu sininen. Voin jo sieluni silmin kuvitella, miten ihanan kokonaistaideteoksen tarina, kuvat ja musiikki tulevat muodostamaan. Tämä kirja on pakko saada!

Keskiviikkona kirjoitin Matti Pikkujämsästä. Maaliskuussa ilmestyy hänen kuvittamansa ja Veera Salmen kirjoittama Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet (Otava). Se kertoo lentopelosta kärsivästä pullasorsasta, joka ihailee joutsenten uljaita liikkeitä ja haaveilee salassa pystyvänsä lentämään samalla tavalla. Varmasti tutustumisen arvoinen teos.

Lastenkirjakeväässä on tarjolla paljon muutakin kiinnostavaa. Hesarin artikkeli innosti minut selaamaan kustantamoiden katalogeja. Siinä saakin helposti vierähtämään muutaman tunnin.


Arla Kanerva: Mitä tehdä, kun vaarilta menee muisti? Piereskelevätkö käärmeet? HS kokosi 24 uutta lasten- ja nuortenkirjaa, jotka kannattaa ottaa lukulistalle. Helsingin Sanomat 25.1.2019.

Kustantamoiden katalogit, kevät 2019.

Kuvat kustantamoiden sivuilta.

Matti Pikkujämsä debytoi postimerkkikuvittajana

Useita lastenkirjoja kuvittanut Matti Pikkujämsä debytoi postimerkkikuvittajana. Posti julkaisee tänään Jaettu ilo -postimerkkivihon, jossa on kuusi Matti Pikkujämsän kuvittamaa ystävänpäiväpostimerkkiä.

Merkkien kuvitus on tuttua Pikkujämsän tyyliä. Kuvissa kuvataan eri-ikäisten ihmisten välistä ystävyyttä ja mukavia arkisia asioita, joita voi tehdä yhdessä ystävän kanssa. Eläinystäviäkään ei ole unohdettu.

Postimerkit ovat siitä erityisiä, että Pikkujämsä on tehnyt niiden hammastukset vapaalla kädellä. Se antaa merkeille mukavan kotikutoisen ja vähän lapsekkaan ulkoasun.

En ole ostanut postimerkkejä ikiaikoihin. Niitä tarvitsee nykyisin niin harvoin. Edes joulumerkkejä ei tullut ostettua viime jouluna, sillä niitäkin minulla oli tarpeeksi varastossa edellisvuodesta. Pikkujämsän postimerkeissä on jotain niin viehättävää, että taidan kuitenkin ostaa arkillisen, vaikken niitä välttämättömästi tarvitsisikaan.

Harmi vaan, etten ehdi ensipäivätilaisuuteen. Helsingin pääpostissa järjestettävässä tilaisuudessa Matti Pikkujämsä signeeraa töitään tänään klo 13-15.

Samalla julkaistaan myös kaksi muuta postimerkkiarkkia. Pakkaspäivä-postimerkeissä kuvataan pilkkimistä ja avantouintia. Äitiyspakkaus-arkilla esitellään ulkomaillakin kiinnostusta herättänyttä suomalaisten ylpeyden aihetta eli äitiyspakkausta.

Matti Pikkujämsä on minulle ja tyttärelleni tutuin Reetta Niemelän Makkarapiruetti-kirjan (Otava 2005) kuvittajana. Makkarapiruetti on proosamuotoista runoutta, pieniä kertomuksia, joissa on usein melko absurdi tunnelma. Makkarapiruetti oli vuonna 2005 Finlandia Junior -palkintoehdokkaana. 

Pikkujämsän kuvittama lastenkirja on ollut toisenkin kerran ehdolla Finlandia Junior -palkinnonsaajaksi, nimittäin vuonna 2013. Kyseessä oli Ville Hytösen kirjoittama Hipinä aasi apina hiisi (Tammi 2013).

Pikkujämsä palkittiin vuonna 2013 Rudolf Koivu -palkinnolla kuvituksestaan Katriina Kauppilan toimittamaan satuantologiaan Kaiken maailman eläinsadut (Otava 2011).

Matti Pikkujämsä on kuvittanut myös useita Jukka Itkosen lastenrunokokoelmia. Niitä lueskelen usein kirjastossa, mutta en juurikaan viitsi lainata kotiin, koska jostain syystä tyttäreni ei ole runouden ystävä. Sääli!