Jean Sibelius kuuli musiikkia kaikkialla

Iltasatukirjaksi tälle päivälle on varattu Katri Kirkkopellon Soiva metsä — Jean Sibeliuksen matkassa. Tänään on nimittäin Jean Sibeliuksen päivä ja suomalaisen musiikin päivä. Arvasin, että joutuisin heti aamulla vastaamaan kyselyikäiselle tyttärelleni, miksi tänään liputetaan.

Vuonna 2015 vietettiin Jean Sibeliuksen juhlavuotta, kun säveltäjän syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta. Samana vuonna ilmestyi peräti kaksi Sibeliuksesta kertovaa lastenkirjaa: Soiva metsä sekä Tapani Baggen kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama Hämeenlinnan Janne — Kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius (Tammi 2015). Pidän molemmista, mutta Kirkkopellon kirjasta ehkä vähän enemmän, joten esittelen sen tänään.

Katri Kirkkopellon Soiva metsä on huikean kaunis teos. Kirjan mukana tulee CD-levy, jossa Nazig Azezian ja Jussi Makkonen tulkitsevan Sibeliuksen sävellyksiä pianolla ja sellolla. Kun laittaa CD:n soimaan taustalle kirjaa lukiessaan, syntyy kokonaistaideteos, jossa musiikki, upea maalauskuvitus ja sanataide hivelevät aisteja.

Kirjan kertojahahmo on pieni tyttö, Jean Sibeliuksen lapsenlapsi, jolle Sibelius on pappa. Pappa kuulee musiikkia kaikkialla, sielläkin missä muut eivät, kuten räsymaton raidoissa. Hän saattaa tokaista jotakin sellaista kuin: ”Kuuletko, kuinka metsä tuoksuu!”

Kirjan alussa kuvataan lapsenlapsen ja papan lämmintä kanssakäymistä, mutta kun pappa istahtaa flyygelin ääreen, mummi ja lapsenlapsi hipsivät yläkertaan pois häiritsemästä.

Kirjan loppuosa koostuu siitä, kun mummi kertoo lapsenlapselle Janne-papan elämänkertaa pikkupojasta vanhuuden päiviin asti. Lopuksi lapsenlapsi ja pappa ihailevat yhdessä pihalla Ainolan yli kaartavia joutsenia.

Tarinan jälkeen kirjassa on vielä Jean Sibeliuksen pieni elämänkerta. Kirjan faktat ovat todennäköisesti kohdillaan, sillä lopussa on parikymmentä kirjaa kattava luettelo lähdeaineistoa — harvinaista lastenkirjassa. Kirja on ollut osa Jean Sibeliuksen juhlavuosi 2015 -hanketta, ja ehkä se hiukan näkyy kirjassa.

Luin kirjan ensimmäisen kerran tyttärelleni, kun hän oli kolmivuotias. Silloin häntä kiinnosti papan ja lapsenlapsen kanssakäymistä kuvaavat osat, mutta elämänkertatietoutta hän ei jaksanut kuunnella. Kirja uponnee paremmin vähän vanhempiin lapsiin. 


Katri Kirkkopelto (teksti ja kuvat): Soiva metsä - Jean Sibeliuksen matkassa
Kustantaja: Lasten Keskus 2015
Äänite:
Musiikki: Jean Sibelius
Sello: Jussi Makkonen
Piano: Nazig Azezian

Taiteita kokemaan

Helsingissä, Turussa ja Oulussa vietetään tänään Taiteiden yötä. Taiteiden yön tarkoituksena on kokea taidetta monin eri aistein. Parasta on, jos ei jää vain yleisöön, vaan osallistuu myös itse taiteen tekemiseen.

Tämänpäiväisessä kirjassa seurataan, kuinka Muusa ja Maestro kokevat ja tekevät taidetta. Katri Kirkkopellon kirjoittamassa ja kuvittamassa kirjassa Muusan ja Maestron taideseikkailu eläinhahmoiset ystävykset menevät taidemuseoon. Maestro ei ole alkuun kovinkaan kiinnostunut, mutta innostuu pian nähdessään, miten moninaista taidetta on olemassa.

Museossa on vanhaa taidetta ja uutta taidetta. On esittäviä maalauksia ja abstrakteja maalauksia. On videotaideteoksia. On antiikkisia veistoksia ja kierrätysmateriaaleista tehtyjä veistoksia.

"Maestro tutkii maalausta, jonka nimi on Rouva Kirahvin iltapäivä.
   - Tämä taitaa nyt olla sellainen abstrakti kuva, sellainen mikä ei suoranaisesti esitä mitään. Vaikka kyllä siitä aika iloinen tunne tulee. Rouvalla oli varmaan hauska päivä, Maestro pohtii." 

Parasta taitaa ystävysten mielestä kuitenkin olla museon taidepaja, jossa pääsee itse testaamaan erilaisia taiteentekemisen tapoja, materiaaleja ja välineitä. 

Tyttäreni koki kirjan hyvin samaistuttavana, sillä meillä oli juuri keväällä taidepajakokemus Helsingin kaupungin taidemuseossa. Ajauduimme ennalta suunnittelematta taidepajaan, jossa sai kokeilla palettiveitsellä maalaamista. Viisivuotiaani rakasti sitä.

Tytär maalaa palettiveitsellä HAM:n taidepajassa toukokuussa

Valmiin työn nimi oli "Puutarha"

Hauskaa tuntuu Muusalla ja Maestrollakin olevan museon taidepajassa. He kokeilevat erilaisia kyniä, liituja ja siveltimiä. He oppivat, että värejä sekoittamalla saadaan uusia värejä. He tekevät varjohahmoja ja veistoksia. Muusa muovailee veistoksen savesta, mutta Maestro rakentaa veistoksensa pajasta löytyvistä tavaroista.

Kun Muusa pipertää pikkutarkkaa muotokuvaa Maestrosta, Maestro sutaisee vauhdikkaasti useita töitä, joista lopuksi koostaa yhden kollaasiteoksen. 

Mihin mahtavat ystävysten työt päätyä? Ainakin museovahti yllättyy hätkähtäessään hereille nokkauniltaan.

Kirjan lopussa on pieni taidesanasto. Sieltä löytyy ihanan yksinkertaiset, lapselle sopivat selitykset esim. sanoille abstrakti, guassi, kollaasi, laveeraus, paletti jne.

Muusan ja Maestron taideseikkailu toimii hyvänä johdatuksena taiteen maailmaan, ja toivottavasti myös innostaa lapsia astumaan rohkeasti taidemuseoihin.


Katri Kirkkopelto (teksti ja kuvat): Muusan ja Maestron taideseikkailu
Kustantaja: WSOY 2008


LUE MYÖS TÄMÄ:

Muusan ja Maestron teatteriseikkailu 

Teatteri kutsuu

Tänään esittelyssä on Katri Kirkkopellon kirjoittama ja kuvittama teatteriaiheinen kuvakirja Muusan ja Maestron teatteriseikkailu. Se sopii tähän päivään, sillä tänään vietetään Maailman teatteripäivää. Päivää on vietetty kaikissa Kansainvälisen teatteri-instituutin jäsenmaissa 1960-luvulta alkaen. Aloitteen päivästä teki suomalainen teatterinjohtaja Arvi Kivimaa.

Muusan ja Maestron teatteriseikkailussa eläinhahmoiset ystävykset Muusa ja Maestro pääsevät teatteriin katsomaan näytelmää Lohikäärme ja seitsemän pöhköä ponia. 

Kirjan alku sopii hyvin opettamaan, miten teatterissa toimitaan. Ulkovaatteet jätetään narikkaan. Sitten voi ostaa käsiohjelman. Teatterisalin ovella näytetään pääsyliput vahtimestarille. Pääsylipusta selviää rivi- ja paikkanumero, joiden avulla suunnistetaan omille paikoille. Katsomon valot sammuvat ja esitys alkaa. Esityksen jälkeen taputetaan kumarteleville näyttelijöille.

Kirja ei kuitenkaan pääty tähän, vaan Muusa ja Maestro pääsevät vielä mukaan lapsille tarkoitetulle teatterikierrokselle, jota vetää ihka oikea teatterikummitus! Kierroksella päästään kurkistelemaan kulisseihin, näkemään miten lavasteita vaihdetaan ja valmistetaan ja kuinka erilaiset valo- ja äänitehosteet tehdään. Lapset pääsevät käymään puvustamossa ja maskeeraamossa.

Lopuksi on aika suunnitella oma pieni näytelmä. Sitä varten tarvitaan tarina eli käsikirjoitus, ohjaaja, lavastaja, valomies ja tietysti näyttelijät. Rooleja täytyy harjoitella. Ennen esitystä voi iskeä ramppikuume, mutta se yleensä menee ohi, kun esitys alkaa. Näin käy lapsillekin esiripun auetessa, ja näytelmästä taitaa tulla hauska kokemus. Kirjan lopussa on vielä pieni sanasto, josta voi opiskella teatteriin liittyviä termejä.

Teatteriin mennään myös Mia ja Kenneth Battilanan kuvakirjassa Ilona ja Muffa teatterissa (Lasten Keskus 1999). Tämäkin kirja sopii valmistelemaan lasta teatteriin menoon, ja tässäkin kirjassa tavataan teatterikummitus.

Lavastajana työskennelleen Tarja Lapintien kuvakirjassa Kesäyön teatteriuni eli miten teatteriesitys syntyy (Tammi 1998) eläinyleisö näkee Shakespearen klassikkonäytelmän Kesäyön uni, jonka jälkeen perehdytään perusteellisesti siihen, mitä kaikkea teatteriesityksen järjestäminen vaatii. Tyttärestäni tulee kuulemma isona lavastaja, joten tämä kirja sopii hänelle kuin nakutettu.

Alakoululaisia kiinnostanee Timo Parvelan Ella teatterissa (Tammi 1997). Siinä Ellan koululuokka käy teatterissa ja pääsee myös itse esiintymään koulun joulujuhlassa. Kirja ilmestyi alunperin vuonna 1997, mutta suosittelen viime vuonna ilmestynyttä laitosta. Siinä on Mervi Lindmanin iloinen kuvitus.

Katri Kirkkopelto (teksti ja kuvat): Muusan ja Maestron teatteriseikkailu
Kustantaja: WSOY 2010

Lastenkirjakevät

Helsingin Sanomat yllätti minut eilen iloisesti julkaisemalla kulttuurisivuillaan laajan katsauksen kevään lastenkirjatarjontaan. Olen pitkään valittanut, etteivät tiedotusvälineet Suomessa yleensä noteeraa lastenkirjallisuutta. Olin siis kuin seitsemännessä taivaassa nähdessäni Hesarin peräti kolmelle sivulle levittäytyneen artikkelin. Vihdoin joku kirjoittaa jotain, jota oikeasti haluan lukea.

Helsingin Sanomat esittelee artikkelissa peräti 24 lasten- ja nuortenkirjaa. Joukossa on kuvakirjoja pienille lapsille, lastenromaaneja alakoululaisille ja nuortenkirjoja yläkoululaisille. On kotimaisia kirjoja ja käännöskirjallisuutta. Nelivuotiaan äitinä minua kiinnostaa eniten kuvakirjat, mutta toki muistakin kirjoista oli kiinnostavaa lukea.

Miltä lastenkirjakevät sitten näyttää? Hyvältä. Vaikuttaa siltä, että lapsille kirjoittavat osaavat ottaa nykyisin hyvin huomioon myös kirjoja lukevat aikuiset. Hyvä lastenkirja kiinnostaa, koskettaa ja puhuttelee niin lasta kuin aikuista.

Muistisairautta käsittelevä Clare Helen Welshin ja Ashling Lindsayn kuvakirja Päivä rannalla (Mäkelä) meni heti hankintalistalle. Aihe koskettaa läheltä, kuten varmasti muitakin lapsiperheitä yhä enenevässä määrin. Haikean kaunis tarina kertoo lapsesta ja vaarista, joka ei enää muista niin kuin ennen. Vaarin muistot ovat kuin vuorovesi - välillä lähellä ja välillä kaukana.

Elina Lappalaisen ja Ilona Partasen kirjan Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset (Tammi) varasin samantien kirjastosta. Olemme puhuneet tyttäreni kanssa viime aikoina Minna Canthista, koska Minnan syntymästähän tulee tänä vuonna kuluneeksi 175 vuotta. Sen kunniaksi on ilmestynyt/ilmestyy useita kiinnostavia teoksia. Yhden ehdin jo ostaa (siitä lisää Minna Canthin päivänä), mutta tämäkin vaikutti potentiaaliselta ostettavalta. Kirja on tosin kuulemma suunnattu alakouluikäisille, joten se ei välttämättä vielä sovellu sellaisenaan tyttärelleni. Kirjan mukana tulee kuitenkin paperinukkeja, joten hauskaa puuhailtavaa sen parissa saattaisi nelivuotiaskin keksiä.

Kaisa Happosen ja Anne Vaskon Mur-kirjat saavat jatkoa. Maaliskuussa ilmestyy Mur ja tähti (Tammi). Murin päässä on suuria kysymyksiä. Koko elämän kiertokulku on tarkastelun kohteena. Mutta miksi muut eivät halua keskustella kysymyksistä Murin kanssa? Miksi pitäisi vain olla hiljaa? Tyttäreni on kovasti pitänyt parista aiemmasta Mur-kirjasta, joten tämä täytyy ehdottomasti lukea.

Itse pidän suunnattomasti Katri Kirkkopellon kuvituksista. Hänen Soiva metsä on yksi kauneimmista lastenkirjoista, jonka tiedän. Odotan siis malttamattomana helmikuussa ilmestyvää kirjaa Lintu sininen (Lasten keskus). Kirkkopellon kuvittama ja kertoma tarina on uusi versio Topeliuksen tutusta, samannimisestä sadusta. Aivan kuten Soivaan metsään, tähänkin kirjaan kuuluu CD-levy. Levyllä kuullaan Jonne Valtosen varta vasten tätä projektia varten säveltämä teos Lintu sininen. Voin jo sieluni silmin kuvitella, miten ihanan kokonaistaideteoksen tarina, kuvat ja musiikki tulevat muodostamaan. Tämä kirja on pakko saada!

Keskiviikkona kirjoitin Matti Pikkujämsästä. Maaliskuussa ilmestyy hänen kuvittamansa ja Veera Salmen kirjoittama Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet (Otava). Se kertoo lentopelosta kärsivästä pullasorsasta, joka ihailee joutsenten uljaita liikkeitä ja haaveilee salassa pystyvänsä lentämään samalla tavalla. Varmasti tutustumisen arvoinen teos.

Lastenkirjakeväässä on tarjolla paljon muutakin kiinnostavaa. Hesarin artikkeli innosti minut selaamaan kustantamoiden katalogeja. Siinä saakin helposti vierähtämään muutaman tunnin.


Arla Kanerva: Mitä tehdä, kun vaarilta menee muisti? Piereskelevätkö käärmeet? HS kokosi 24 uutta lasten- ja nuortenkirjaa, jotka kannattaa ottaa lukulistalle. Helsingin Sanomat 25.1.2019.

Kustantamoiden katalogit, kevät 2019.

Kuvat kustantamoiden sivuilta.