Ei ole niin helppoa olla pääsiäispupu

Hoppeli on tavallinen pieni metsäjänis, joka haluaisi olla kaikkea muuta kuin tavallinen, kertovat Kathrin Siegenthaler ja Marcus Pfister kirjassaan Hoppeli ja pääsiäispupu (Lasten Keskus, Nord-Süd 1993). Kirjan kuvat ovat Marcus Pfisterin.

Kun äiti kertoo Hoppelille pääsiäispupusta, Hoppelin tulevaisuus näyttää selvältä. Sekin tahtoo olla pääsiäispupu! Pääsiäispupu on aivan mahtava.

"'Niin, pääsiäispupu on ihan erikoinen jänis.
Siitä kerrotaan uskomattomia tarinoita.
Se osaa kuulemma juosta tuulta nopeammin.
Kun se painautuu koloonsa tai lymyää tiheikköön,
ei haukankaan terävä katse sitä erota.
Siksi kukaan ei ole vielä nähnyt sitä!'

'Voi äiti, kerro vielä pääsiäispupusta!'

'Se on rohkea eikä pelkää edes kettua eikä sutta.
Joka vuosi pääsiäisen aikaan se kulkee kanaloissa,
kerää munia ja vie ne kotiinsa.
Se maalaa ne kirjaviksi ja kätkee ne sitten,
jotta lapset voivat etsiä niitä."

Hoppeli päättää ryhtyä pääsiäispupuksi. Mutta ei se olekaan niin helppoa kuin se luuli. Se voi olla toisinaan jopa aika vaarallista.

Avukseen Hoppeli saa ruskean rusakonpojan, mutta yhdessäkään ne eivät oikein onnistu täyttämään pääsiäispupun tehtäviä.

Kun Hoppeli palaa allapäin kotiin, on oikea pääsiäispupu järjestänyt sille yllätyksen.

Hyvää pääsiäistä!


Hoppeli ja pääsiäispupu
Teksti: Kathrin Siegenthaler ja Marcus Pfister
Kuvitus: Marcus Pfister
Saksankielinen alkuteos: Hoppel und der Osterhase
Suomennos: Marja Kiiskinen
Kustantaja: Lasten Keskus Oy ja Nord-Süd Verlagen AG 1993

   

Voittaja ei aina ole se joka tulee ensimmäiseksi

Luistelu on hauskimpia talviaktiviteetteja. Viime talvena emme päässeet ollenkaan luistelemaan. Koko talvi oli surkean lämmin, ja vain tekojääratojen vetisillä jäillä olisi päässyt luistimille. Tänä vuonna tilanne on parempi, ja tekojääradatkin ovat Helsingissä tänä talvena ilmaisia.

Kate Westerlundin kirjoittamassa ja Eve Tharletin kuvittamassa kirjassa Suuri luistelukisa (Lasten Keskus 2011) metsän eläimet ovat pistäneet pystyyn luistelukilpailun jäätyneellä joella.

Pyry-kaniini haluaa todella voittaa kilpailun. Luistelu on sen paras laji, ja se on siinä huippuhyvä. Aatos-orava luottaa tieteellisen tarkasti viritettyihin luistimiinsa. Ystävyksistä kolmas, Helmi-kilpikonna jää heti jälkeen, mutta nauttii siitä huolimatta luistelusta ja kilpailun tunnelmasta.

Kilpailemassa on melkoinen kavalkadi eläimiä: hirviä, susia, lampaita, possuja, hiiriä, kissoja, kanoja ja jopa strutsi. Pyryn voitto on jo melkein selvä, kun sen ystävät joutuvat pulaan. 

Aatos ajautuu merkityltä radalta ulos heikoille jäille ja pulahtaa hyiseen veteen. Helmi-kilpikonna kiepsahtaa selälleen yrittäessään auttaa ystäväänsä, eikä voi muuta kuin heilutella avuttomana jalkojaan ilmassa.

Pyry joutuu valinnan eteen. Kumpi on tärkeämpää: voitto vai ystävät? No, ei kai minkään kilpailun voittaminen voi tuntua tärkeältä silloin, kun ystävä (tai kuka tahansa) kamppailee hengestään.

Pyry uhraa voittonsa, mutta tarinan opetuksena on, ettei voittaja ole aina se joka tulee ensimmäiseksi. Yhteisön kunnioituksen ja ihailun voi ansaita muullakin tavoin.

Parasta kirjassa ovat Eve Tharletin viehättävästi maalatut kokoaukeman kuvat. Ne ovat paitsi kaunista katseltavaa, myös huumorintäyteisiä ja saavat hyvälle mielelle.

Kate Westerlund: Suuri luistelukisa
Kuvitus: Eve Tharlet
Englanninkielinen alkuteos: The Great Skate Rice
Suomennos: Tuula Korolainen
Kustantaja: Lasten Keskus 2011
 

Mistä ystävä jouluksi?

Herra Möhköllä on edessä yksinäinen joulu Annette Herzogin kirjoittamassa ja Stefanie Dahlen kuvittamassa kirjassa Mistä ystävä jouluksi, herra Möhkö? (Lasten Keskus 2015). Saman kohtalon jakanee tänä vuonna aika moni suomalainen THL:n pyydettyä pysyttelemään jouluna kotosalla.

Herra Möhkön Möhkölaaksossa ei sentään onneksi riehu pandemia, joten herra Möhkö voi yrittää tehdä jotain tilanteelleen. Hän päättää lähteä etsimään itselleen ystävää jouluksi. Ja olisihan ystävästä iloa vielä joulun jälkeenkin, pitkin vuotta.

Naapuriin vastikään muuttanut nuori tunturipöllö kiinnostuu herra Möhkön puuhista ja pyytää päästä mukaan etsintäreissulle. Koska se ei saa ihan selvää herra Möhkön vastauksesta, se lähtee seuraamaan Möhköä.

Pian herra Möhkö joutuu toteamaan, ettei ystäviä kasva joka puussa. Sinnikkäästi se jatkaa lumikengillään eteenpäin. Matkan varrella se kertoilee tunturipöllölle, miksi ystävästä olisi hyötyä.

"'Jos minulla olisi ystävä', herra Möhkö huokaisi ääni täynnä kaipuuta, 'jos minulla olisi ystävä, hän voisi auttaa minua tekemään nuotion.' - -

'Näetkös', herra Möhkö sanoi istuen nuotion loimussa ja mutustellen eväitään. (Riitti eväistä vähän pöllöllekin.) 'Jos minulla olisi ystävä, voisimme rakentaa lumilinnan ja istua lämpimässä vieretysten aamuun asti.' - -

'Jos minulla vain olisi ystävä!'"

Ystävää ei tunnu löytyvän, ja herra Möhkö palaa tunturipöllö kintereillään kotiin. Aika useinhan taitaa käydä niin, että etsimme kaukaa sellaista, mikä löytyisikin ihan nenämme edestä.

Kuusivuotiaani oivalsi aika pian, mistä herra Möhkölle saataisiin ystävä. Herra Möhkö ei sitä tajua, ennen kuin ystäväehdokas itse tarjoutuu.

Tietenkään herra Möhkön ei loppujen lopuksi tarvitse viettää jouluaan yksin, ja joulusta tuleekin oikein mukava.

Tyttäreni mielestä kirjassa oli parasta tunturipöllö, koska se oli niin söpö. Nautimme Stefanie Dahlen viehättävästä kuvituksesta, jossa riitti tutkittavaa.

Annette Herzog: Mistä ystävä jouluksi, herra Möhkö?
Kuvitus: Stefanie Dahle
Saksankielinen alkuteos: O du fröhliche, lieber Mumpf! Ein Freund wärmt das Herz, wenn überall Schnee liegt
Suomennos: Sanna Hytti
Kustantaja: Lasten Keskus 2015

Kirjastot aukeavat — Nämä kirjat ainakin haluan lainata

Hallitus ilmoitti, että kirjastot voidaan avata kesäkuun alusta, ja kirjojen uloslainaus on sallittua heti. Ihanaa! Tätä päätöstä olen odottanut.

Hiukan vainoharhaisesti tosin aloin pohtia, voiko virus levitä lainakirjojen välityksellä ja kuinka helposti. Luulen kuitenkin, että haluni saada kirjoja voittaa pelon.

Jouduin käyttämään viikonlopun kirjahyllyjen suursiivoukseen ja uudelleenjärjestelyyn, koska olen viime aikoina ostanut niin paljon kirjoja. En edes uskalla laskea, paljonko niihin on kulunut rahaa. Kirjastojen avautuminen on valtava helpotus. Pidemmän päälle kaikkea ei voi ostaa.

Itse olen poikkeusaikana pystynyt korvaamaan fyysiset kirjat elektronisilla, mutta kuusivuotiastani ei oikein saa pysymään sähkökirjan äärellä. Hän alkaa myös nopeasti valittaa, jos hänelle lukee vain ennalta tuttuja kirjoja.

Heti hallituksen ilmoituksen jälkeen aloin miettiä, mitä kirjoja haluan lainata kirjastojen avauduttua. Ainakin nämä kirjat ovat lainattavien listallani:

Fanni-sarja

Kuusivuotiaalleni tunteiden säätely on usein haasteellista. Hänen on vaikea rauhoittua ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Usein tunteet kuohuvat aivan hallitsemattomasti yli. Järjettömät raivokohtaukset, joista luulin jo päässeemme yli, alkoivat uudelleen, kun korona-aika alkoi ja arki mullistui.

Mieheni psykologitytär vinkkasi lukemaan Fanni-sarjaa. Fanni-kirjojen tekijät Julia Pöyhönen ja Heidi Livingston ovat lasten kehitykseen ja vanhemmuuden tukemiseen erikoistuneita psykologeja. Kirjat on kuvittanut Linnea Bellamine.

Ainakin kirjat Fanni ja levoton liikeri — Rauhoittumisen taitojen harjoitteleminen (Kumma 2020),  Fanni ja ihmeellinen tunnelämpömittari — Tunnesäätelyn harjoitteleminen (Kumma 2019) sekä Fanni ja rento laiskiainen — Stressin säätelyn ja rentoutumisen harjoitteleminen (Kumma 2019) kiinnostavat minua. Sarjassa on ilmestynyt muitakin kirjoja, joihin voi tutustua Kumma-kustannuksen verkkosivuilla.

Aada ja kiukkuleijona

Toinen tunnesäätelytaitoihin liittyvä kiinnostava kuvakirja on Aada ja kiukkuleijona (Kumma 2020). Se on kirjoittanut lastenpsykiatri Riikka Riihonen yhdessä kustannustoimittajana, suomenkielen opettajana ja vapaana kirjoittajana toimivan Kaisla Suokaksen kanssa. Kuvituksen on tehnyt Mira Piitulainen.

Aada on tavallinen tyttö, joka vihastuu eräänä päivänä niin, että koko maailma tuntuu mustenevan kiukun voimasta. Äiti tutustuttaa Aadan kiukkuleijonaan ja erilaisiin keinoihin, joiden avulla kiukkua saa kesytetyksi. Kirjassa on lisäksi tehtäviä ja tietoa lapsen tunteensäätelytaitojen edistämisestä.

Rasan kesä

Kohta on jo kesä ja voi aloittaa kesäkirjojen lukemisen. Miltei seitsenvuotiaasta Rasasta kertova kirja Rasan kesä (Paperiporo 2020) kiinnostaa, koska sen on kirjoittanut latvialainen Juris Zvirgzdiņš ja kuvittanut liettualainen taiteilija Lina Dūdaitė. Olisi kiinnostava lukea välillä balttilaisiakin lastenkirjoja.

Rasa viettää kesää maalla mummin luona. Ikävä kyllä siellä ovat myös Rasan tyhmät ja koppavat serkut. Meneekö koko kesä pilalle vai keksisikö naapurin pojan kanssa serkuille kunnon opetuksen?

Rasasta on aiemmin kerrottu kirjassa Leijonan ärjy (Paperiporo 2017).

Rohkea tyttö ja jättiläiset — Greta Thunbergin innoittama satu maapallon pelastamisesta

Ostin jo yhden Greta Thunbergista kertovan kuvakirjan, nimittäin Jeanette Winterin Kotimme on tulessa — Greta Thunbergin ilmastokapina (Karisto 2020).

Toinenkin Greta Thunbergista innoituksensa saanut kuvakirja kiinnostaisi: Rohkea tyttö ja jättiläiset — Greta Thunbergin innoittama satu maapallon pelastamisesta (Lasten Keskus 2020). Zoë Tuckerin kirjoittama ja Zoe Persicon kuvittana satu kertoo maapallon pelastamisesta ja siitä, kuinka pienillä teoilla voi saada aikaan isoja asioita.

Jättiläiset ovat melkein tuhonneet Gretan kotimetsän. Kasvit on tallottu ja puut kaadettu ja tilalle on pystytetty taloja ja tehtaita. Niitä tulee koko ajan lisää ja yhä suurempia. Metsän eläimet pyytävät Gretalta apua, ja Greta päättää osoittaa mieltä. Hänen rinnalleen tulee muitakin lapsia. Niin paljon lapsia, että jättiläisten on pysähdyttävä kuuntelemaan.

Sara ja kadonneet sateet

Ilmastonmuutosta käsitellään myös Tuula Korolaisen kirjoittamassa ja Meria Palinin kuvittamassa kirjassa Sara ja kadonneet sateet (Karisto 2020). Kirjan päähenkilö on 7-vuotias afrikkalaistyttö, jonka pitkään jatkunut kuivuus ajaa pois kotikylästä. Kirjassa kuvataan tytön ja hänen äitinsä uuvuttavaa vaellusta aavikon halki kohti kaupunkia.

Tarinassa kerrotaan tosipohjaisesti ilmastonmuutoksen vaikutuksesta säiden ääri-ilmiöihin. Kirjan loppuun on koottu tietopaketti vesi- ja kuivuusongelman keskeisistä käsitteistä ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista eri puolilla maapalloa. Kirjassa myös neuvotaan, kuinka kukin meistä voi toimia maailman vesitasa-arvon puolesta ja ilmastonmuutosta vastaan.

Peppi viettää syntymäpäiviä

Astrid Lindgrenin rakastettu satuhahmo Peppi Pitkätossu täyttää tänä vuonna 75 vuotta! Mikä sopisikaan paremmin juhlistamaan tapausta kuin klassikkotarina Pepin syntymäpäiväjuhlista. Kertomus on ilmestynyt värikkäänä kuvakirjana Peppi viettää syntymäpäiviä (WSOY 2020). Kuvitus on tietysti Ingrid Vang Nymanin.

Pepin syntymäpäiväkutsut ovat parhaat! Tommi ja Annika saavat vatsansa täyteen kakkua ja pääsevät leikkimään hauskoja leikkejä.

Bodrin tarina

Hehkutin viime vuoden lopussa Hédi Friedin kirjoittamaa ja Stina Wirsénin kuvittamaa kuvakirjaa Historien om Bodri (Natur & Kultur 2019) viime vuoden vaikuttavimpana lukemanani lastenkirjana. Kun julkaisin siitä pidemmän kirjoituksen tammikuussa vainojen uhrien muistopäivänä, en aavistanut, että kirjasta ilmestyikin juuri silloin suomennos Bodrin tarina (Sitruuna Kustannus 2020, suomentaja Sanna Manninen). Vaikka hyllystämme löytyy ruotsinkielinen teos, haluaisin nähdä myös suomennoksen.

3 kiinnostavaa toukokuussa ilmestyvää kirjaa

On tullut taas vietettyä aikaa kustantajien katalogeja selaillen. Poimin niistä kolme kirjaa, jotka ennakkotietojen mukaan ilmestyvät toukokuussa. Näihin kolmeen kirjaan toivoisin pääseväni tutustumaan. Kunpa kirjasto aukeaisi.

Ruu hammaslääkärissä 

Ruotsalaisen Annakarin Garhamnin sarja Ruusta jatkuu kirjalla Ruu hammaslääkärissä (Otava 2020). Tykkään Garhamnin tavasta kuvata lapsen arkea.

Tällä kertaa Ruu menee hammaslääkäriin, jossa on kummallinen kallistuva tuoli ja niin kirkas lamppu, että tarvitaan aurinkolasit. Suu pitää avata ammolleen, että hammaslääkäri pääsee laskemaan hampaat. Kotiin viemisiksi saa uuden hammasharjan ja tarran.

Kirjasarjan aiemmissa osissa Ruu on käynyt kampaajalla ja lentomatkalla. Hän on opetellut ajamaan pyörällä, ja perheeseen on tullut vauva.

Tutustuimme Ruuhun ensimmäistä kertaa, kun tytär oli nelivuotias. Se oli juuri sopiva ikä ihastua leikki-ikäiseen Ruuhun.

Lumi ja lunni — Pieni kirja ystävyydestä

Marjo Nygårdin Lumi ja lunni — Pieni kirja ystävyydestä (Lasten Keskus 2020) herätti mielenkiintoni, koska pidän merestä ja majakoista.

Kauniissa ja herkässä tarinassa eletään hiljaista, tyyntä ja kuulasta kesää kalliosaarella. Lumi rakentaa yksinään majakkaa puulaatikoista. Sitten kalliolle tupsahtaa jostain pullea lunni. Siitä Lumi löytää itselleen ystävän, jonka kanssa touhuta koko kesä.

Syksyn tullen lunnia ei enää näy. Majakka jää tyhjilleen. Onneksi talven jälkeen koittaa kevät ja jälleennäkemisen riemu.

Kaikki on mahdollista!

Voiko tubettajista kuoriutua onnistuneita kirjantekijöitä? Suomen suosituimmat lapsitubettajat Elina ja Sofia ainakin yrittävät. Siskokset kannustavat kirjassaan Kaikki on mahdollista! (Tammi 2020) tavoittelemaan unelmia. Kirjan valokuvien ja kuvituksen takana on kolmas tubetähti Nelli Orell.

Lukija saa vinkkejä rohkeuteen, positiivisuuteen, tavoitteiden saavuttamiseen ja itsensä kehittämiseen. Viestinä on olla rohkeasti oma itsensä.

Kaikki tarvitsevat silloin tällöin kannustusta. Kun viesti tulee lasten suusta, se on ehkä helpompi ottaa vastaan.

Kirja ilmestyy myös äänikirjana, ja lukijoina ovat Elina ja Sofia itse!


 

Sateenkaarikala — Kirja + askartelu osa 4

Kun tytär lopettaa askartelun, lattia on yleensä täynnä värikästä paperisilppua. Sen sijaan että harjaisi ne suoraan roskikseen, niistä voi jalostaa Marcus Pfisterin kirjojen innoittaman sateenkaarikalan.

Pfister on kirjoittanut useita merenalaiseen maailmaan sijoittuvia kirjoja pienestä Sateenkaarikalasta. Me luimme kirjan Sateenkaarikala löytää kotiin (Lasten Keskus 2006).

Myrsky on nousemassa, mutta Sateenkaarikala ei piittaa ystävänsä viirukalan varoituksista kiirehtiä suojaan. Niinpä myrsky tempaa Sateenkaarikalan kauas kotivesistä. Meren tyynnyttyä sillä ei ole aavistustakaan, missä koti on.

Kuka osaisi auttaa? Piikikäs pallokala, kampasimpukka vai viirukalaparvi? Loppuratkaisu on luettavissa jo kirjan nimikkeestä.

Ja sitten askartelemaan.

Tarvitset:

• sinistä paperia
• värikkäitä paperinpaloja, mieluusti myös kimmeltäviä (myös folio käy)
• askartelusilmän (voit vaihtoehtoisesti piirtää silmän)
• liimaa
• sakset

Leikkaa sinisestä paperista kalanmuotoinen kappale. Kiinnitä siihen silmä.

Liimaa kalaan suomuiksi värikkäitä paperinpaloja. Viimeistele evät ja pyrstö. Ta-daa! Sateenkaarikala on valmis.

Marcus Pfister: Sateenkaarikala löytää kotiin
Saksankielinen alkuteos: Der Regenbogenfisch kehrt zurück
Suomennos: Maisa Savolainen
Kustantaja: Lasten Keskus 2006

Pääsiäisen perimmäisen merkityksen äärellä

Onko helppo puhua lapselle pääsiäisestä? Siis pääsiäisen todellisesta merkityksestä. Sellaisista varsin abstrakteista asioista kuin kuolemasta ja ylösnousemuksesta.

Kuvakirja Atte ja Anna viettävät pääsiäistä (Lasten Keskus 2015) on tarkoitettu kasvattajan avuksi. Tekstin ovat kirjoittaneet Tytti Issakainen ja Maisa Tonteri. Kuvat ovat Pekka Rahkosen.

Kirjassa seurataan viisivuotiaan Annan ja seitsenvuotiaan Aten pääsiäiseen valmistautumista ja pääsiäisen viettoa. Tutuksi tulevat monet yleiset pääsiäisperinteet, kuten virpominen, rairuohon kasvatus ja munien maalaaminen.

Päiväkerhossa seurakuntatalolla Anna oppii, mitä Jeesukselle tapahtui pääsiäisenä. Lapsia varten on järjestetty varsin vaikuttavan näköinen pääsiäispolku, jonka eri pisteillä tutustutaan Jeesuksen viimeisen pääsiäisen tapahtumiin.

"Polku jatkuu hämärään huoneeseen, jossa on suuri kivi.

— Jeesus haudattiin kallioon hakattuun hautaan, opas sanoo.

— Haudan suulle vieritettiin iso kivi.

Opas pyytää kaikkia sulkemaan silmänsä. Annakin nostaa kädet silmilleen. Kuuluu jyrinää. Sitten lapset saavat avata silmänsä.

Anna hämmästyy. Koko huone on nyt valoisa. Haudan kivi on pois paikaltaan.

Kivellä istuu enkeli."

Pääsiäiseksi Anna ja Atte perheineen matkustavat maalle mummolaan. Lapset ihastelevat kanalassa kuoriutuvia tipuja ja iloitsevat pääsiäispupun tuomista suklaamunista. Pääsiäiskirkosta saa mukaansa kauniin keltaisen narsissin.

Mukavan ja lämminhenkisen tarinan perässä on vanhemmille informaatiota pääsiäisen historiasta ja pääsiäisperinteistä. Vanhemmille annetaan ohjeita, kuinka puhua pääsiäisestä lapsen kanssa. Muun muassa tällaisia viisaita sanoja kirjasta löytyy:

"Varsin pienelläkin lapsella on tunnetasolla kokemusta asioista, joista pääsiäisajan tapahtumissa kerrotaan. Hän tietää, millaista on joutua eroon jostakusta, jota rakastaa, ja miltä tuntuu, kun taas näkee tuon rakkaan ihmisen. Hän tietää, miltä tuntuu pelätä pimeässä, ja millaista on, kun valot syttyvät. Hän tietää, millaista on olla surullinen ja sitten taas iloinen. Hän on nähnyt, miten luonto talvella näyttää kuolevan ja kuinka se herää keväällä eloon."

Kirjan lopussa neuvotaan, kuinka lapsi ja aikuinen voivat yhdessä askarrella pääsiäiskoristeeksi näyttävän pääsiäispuun.

Tämä pieni vihkomainen kirja johdattaa mukavasti pääsiäistunnelmaan.

Hyvää pääsiäisaikaa kaikille!


Atte ja Anna viettävät pääsiäistä
Teksti: Tytti Issakainen ja Maisa Tonteri
Kuvitus: Pekka Rahkonen
Kustantaja: Lasten Keskus ja Kirjapaja 2015

"Aprillit päässä" kirjoitettuja runoja

Aprillipäivänä kaikki on mahdollista. Pallo potkii pelaajia, lattia on talon katto ja paisti karkaa padasta. Näin ainakin käy Jukka Itkosen runossa Aprillipäivä, joka löytyy Itkosen runokokoelmasta Aprillipäivä (Lasten Keskus 2017). Kirjan vallaton kuvitus on Camilla Pentin käsialaa.

Alkusivulla varoitetaan, että runot on kirjoitettu "aprillit päässä". Melkoista nonsensea monet runoista ovatkin. Esimerkiksi runossa nimeltään Arkinen runo tipahtaa kaskelotti TV-ruudusta lattialle.

Nonsensella en tarkoita sitä, että runot olisivat täyttä hölynpölyä. Vaikka kokoelma on täynnä hullunkurisuuksia, monissa runoissa on hyvinkin tarkkanäköisiä oivalluksia ympäröivästä maailmasta. Esimerkiksi runossa Lauloi tavataan sotaurho muurahainen, joka lähti sotimaan vieraille maille ja nyt sillä on vain yksi tuntosarvi.

Nonsense-runoudella voi valistaakin. Kokoelmasta löytyy runo nimeltään Vältä tupakointia. Runo Titanikki meni rikki kelpaa pieneksi historian oppitunniksi Titanic-laivan kohtalosta.

Itkosen runoissa on loppuriimit kohdillaan. Niissä leikitellään kielellä, tavataan mm. Laka-noita eli noita nimeltään Laka, jonka äiti on Eta-noita. Runoista löytyy mukavia kielellisiä oivalluksia. Esimerkiksi mummon kutomaa villasukkaa kutsutaan jalanpesäksi. Kokoelman pisin sana lienee kastematolehmänmaitosurma runosta Hyvä Sylvi!

Omaan makuuni runokokoelmassa on vähän liikaa mustaa huumoria ja muita hirveyksiä. Kuolemaa käsitellään useissa runoissa. Suolakarhun laulu alkaa rankasti:

"Suolaa, suolaa, suolaa vaan,
en saa enää hunajaa,
kohta minut suolataan.
Tänne saapuu metsämies
punaisine myssyineen,
koirineen ja pyssyineen.

Sitten kuuluu laukaus
ja..."

Onneksi runon loppupuolella paljastuu, että metsämies onkin kolmivuotias vesipyssymetsästäjä.

Omaksi suosikkirunokseni valikoitui Lampaat, vaikka se edustaakin juuri mustaa huumoria. Tässä pari katkelmaa runosta:

"LAMPAAT

Ne istuvat siellä,
poutaisella säällä,
valkean pullean poutapilven päällä.

- -

Tämä runo kertoo lampaista.
Eivät selvinneet
suden hampaista."

Runokokoelma sopii erinomaisesti lapsen ja vanhemman yhteiseen kielelliseen iloitteluun. Itse olen sikäli epäkiitollisessa asemassa, ettei tyttäreni välitä runoista, eikä yleensä halua niitä kuunnella. Onneksi on varmaan toisenlaisiakin lapsia. 


Jukka Itkonen: Aprillipäivä
Kuvitus: Camilla Pentti
Kustantaja: Lasten Keskus 2017

"Muista pestä kädet", neuvoo Mimmit

Tyttären lauantaiaamu alkaa yleensä katselemalla televisiosta Mimmit Musapatti -ohjelmaa. Niin tänäänkin.

Suomen tunnetuimpiin lastenmusiikkiyhtyeisiin lukeutuva Mimmit on viihdyttänyt lapsia ja lapsenmielisiä jo yli 10 vuotta levyillä, TV-sarjoissa, animaatioissa, konserteissa ja kirjoissa.

Meilläkin on luettu Mimmeistä kertovia kirjoja. Hyllystämme löytyy Pauliina Lerchen kirjoittama ja Meri Mortin kuvittama Pakkasherra ja Kylmänhuokuja (Lasten Keskus 2012).

Kirjassa seikkailee mökissä Vaskimetsässä asuvat sisarukset Mimmit. Kalevalaista henkeä huokuvassa tarinassa Mimmit ihmettelevät, miksei talvi ala, vaikka joulu on jo tulossa. Reippaina tyttöinä Mimmit lähtevät etsimään Pakkasherraa ja saavat asiat järjestykseen.

Parhaillaan meillä on kirjastosta lainassa samojen tekijöiden kirja Mimmit ja luolan salaisuus (Lasten Keskus 2013). Siinä Vaskimetsään on tulossa syksy, mutta miksi osassa metsää on vielä ihan vihreää? Ja mikä on metsästä kuuluva outo ääni? Rohkeat tytöt käyvät selvittämään asiaa, ja niin Mimmien avulla saadaan Vaskimetsään lopulta syksy.

Kumpikaan kirjoista ei ole erityisen ajankohtainen näin kevään korvalla. Sen sijaan Mimmien uusin musiikkivideo on täydellisesti ajan hermolla. Pauliina Lerchen säveltämä Muista pestä kädet -laulu kertoo, kuinka koronavirus lähti liikkeelle torilta maailman toiselta puolelta, ja kuinka se on muuttanut meidänkin arjen oudoksi. Laulussa patistetaan torjumaan viruksia käsiä pesemällä.

Laulun nuotit ja sanat löytyvät Mimmien kotisivuilta. Videon voi katsoa Youtubesta.

Kiitos Mimmit! Tämä on ihan mahtava! Meillä tullaan taatusti katsomaan tätä paljon.

Palovaarilla on painavaa sanottavaa paloturvallisuudesta

Palovaarin turvaopas (Lasten Keskus 2019) on täydellinen kirja luettavaksi juuri tänään, kun vietetään valtakunnallista 112-päivää. Itse asiassa se on täydellinen kirja luettavaksi koska tahansa, sillä se on lapsille suunnattu kattava tietokirja paloturvallisuudesta. Kirjan on kirjoittanut Matti Waitinen ja kuvittanut Marjo Nygård.

Palovaari on kokenut, vanha palomies, joka Pentti-koiransa kanssa kiertää Vaaralan päiväkodeissa ja kouluissa kertomassa lapsille paloturvallisuudesta. Palovaarilla onkin paljon tärkeää sanottavaa. Hän muistuttaa mm. palovaroittimen hankkimisesta ja säännöllisestä tarkistamisesta. 

Itse olen pitänyt juuri tätä 112-päivää palovaroittimen tarkastuspäivänä, jolloin patteritkin kannattaa vaihtaa. Palovaarin mukaan palovaroitin kannattaisi kuitenkin testata kerran kuukaudessa!

Palovaari opastaa, kuinka toimia tulipalon syttyessä:

"Pelastautuminen palavasta asunnosta ulos turvaan on tärkeintä, mitä lapset voivat tehdä. Palovaroitin antaa aikaa pelastautumiseen. Tulipalon vaarallisin asia on myrkyllinen savu. Savu nousee kattoa kohden ja siksi lattianrajassa ei ole niin paljon savua kuin ylempänä. Matalana kontaten on hyvä poistua ulos turvaan."

Kirjassa pohditaan, mistä tulipalo voi syttyä ja neuvotaan, kuinka palonalut voi sammuttaa. Lähes joka aukeamalla on turvatehtäviä, joita lapsi pohtia ja suorittaa yhdessä aikuisen kanssa.

Lopussa on informatiivinen parin aukeaman mittainen turvaopas aikuisille. Aikuisille vinkataan mm. videosta, jolla näytetään oikean tulipalon kehittyminen. Video löytyy Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön SPEK:n verkkosivuilta. Palovaarin mukaan sen voi aikuisen harkinnan mukaan katsoa yhdessä jo eskari-ikäisten kanssa.

Viimeisenä kirjassa on lapselle palovaarin turvapassi, jonka voi leikata irti ja täyttää. Tai jos ei halua turmella kirjaa, turvapassi on tulostettavissa myös Lasten Keskuksen verkkosivuilta.

Kun luin kirjaa viisivuotiaalleni, hänellä heräsi niin paljon kysyttävää ja keskusteltavaa, ettemme saaneet käytyä kirjaa kerralla läpi. Parasta varmasti olisikin palata kirjaan usein, jotta tärkeät opit painuvat mieleen. Kuten palovaari huomauttaa: "Asukkaiden selviytyminen tulipalotilanteessa on paljolti näiden oman osaamisen varassa."


Matti Waitinen: Palovaarin turvaopas
Kuvitus: Marjo Nygård
Kustantaja: Lasten Keskus 2019

Lumiukkojen rakentamista japanilaisittain

Otso-herra herää kesken talviunien Chizuko Kuratomin kirjoittamassa ja Kozo Kakimoton kuvittamassa kirjassa Otso-herran lumijuhlat (Lasten Keskus 1992). Karhulla on niin kova nälkä, että se päättää laskea kelkalla Kanikylään ruoanhakuun. Alas viilettäessään se tulee rikkoneeksi kanilasten lumipatsaat.

"*Voi Otso-herra! Katso nyt lumiukkoja! Kaikki menivät rikki. Huomenna meillä on lumiukkojuhlat. Kaikki tulevat katsomaan lumiukkojamme. Mitä me nyt teemme?'"

Otso-herra lupaa korjata aiheuttamansa vahingon. Koko yön se uurastaa rakentaen valtavia lumipatsaita.

Kanit ihastuvat patsaisiin ja päättävätkin pitää Otso-herran lumijuhlat. Otso-herra vaan on aika väsynyt kaiken rehkimisen jälkeen. Se kaipaa omaan luolaansa. Siellä sillä on aikaa nukkua aina kevääseen saakka.

Kuratomin tekstissä ja Kakimoton kuvissa on mukavan leppoisa tunnelma. Japanilainen ja suomalainen mentaliteetti tuntuvat sopivan hyvin yhteen. On mukava lukea vaihteeksi muutakin kuin länsimaista käännöskirjallisuutta.

Minua ihastutti kirjassa käytetty paksu ja laadukas paperi. Sellaista ei juuri suomalaisissa kirjoissa näe. Kirja onkin painettu Japanissa.

Lainasimme äskettäin kirjastosta toisenkin Otso-herra-kirjan: Otso-herra taivaanrannanmaalarina (Lasten Keskus 1989). Siinä Otso-herra löytää päiväkodin pihalta kolme purkkia maalia ja ryhtyy taiteilemaan kanilasten kanssa jättimäistä maalausta.

Kirja näytti aivan uudelta ja lukemattomalta. Takana sisäkannessa olevasta merkinnästä olin ymmärtävinäni, että kirja oli tullut kirjaston kokoelmaan helmikuussa 2018. Kuitenkin kirjassa luki, että se on painettu Japanissa vuonna 1989. En voi käsittää, mistä tuo yli 30 vuotta vanha lukemattoman näköinen kirja on voinut yhtäkkiä putkahtaa kirjastoon. Se on salaperäinen mysteeri.


Chizuko Kuratomi: Otso-herran lumijuhlat
Kuvitus: Kozo Kakimoto
Japaninkielinen alkuteos: Donkumasanwa hokkariko
Suomennnos englanninnoksesta: Kari Vaijärvi
Kustantaja: Lasten Keskus 1992


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 18 "Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa".
Kirja sopisi myös kohtaan 15 "Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva".
 

Majakan tontut odottavat joulupukkia

Pirkko Vainion kirjassa Majakan jouluvalo vanhalla hylätyllä majakalla asustaa tonttuyhdyskunta. Joulupukki on ulkoistanut joululahjatuotantoaan näille saaristolaistontuille. Tontut ahkeroivat verstaassaan nikkaroiden puisia leluja maailman lapsille. Vuoden kohokohta koittaa joulun alla, kun joulupukki saapuu laivallaan noutamaan tonttujen valmistamia leikkikaluja.

Vähän ennen kuin joulupukin pitäisi saapua, nousee lumimyrsky. Majakka täytyy saada valaistua, jotta pukki löytää pyryn keskellä perille. Saarella eletään vanhakantaisesti ja majakkakin valaistaan kynttilöin. Kynttilöiden sytyttäminen kuuluu majakan vanhimman, Perttu-tontun, tehtäviin. Hän on ainoa, jolla on tulitikut, ja ne hän pitää aina visusti piilossa.

Ongelmana on, että Pertun muisti ei ole enää entisellään, ja tulitikut ovat taas kerran kateissa. Ensin Perttu etsii tulitikkuja. Sitten kaikki tontut etsivät. Hämärän tihentyessä tunnelma alkaa olla hätääntynyt. Tontut ovat jo luovuttamaisillaan, kun Pertulla viimein välähtää.

"Tontut puhkesivat vapautuneeseen nauruun ja taputtivat käsiään. Perttu otti kynttilän ja sytytti sen hymyillen helpottuneena. Sitten hän jakoi kynttilät tontuille, jotka asettelivat ne riviin majakan ikkunoille, joka ilmansuuntaan."

Eipä aikaakaan, kun joulupukin laiva jo keinahtelee laineilla kohti saarta. Pukki on ilahtunut nähdessään tontut ja näiden luomat värikkäät lelut.

"'Kiitos loistavasta valosta, jonka sytytitte meille! Majakka näytti aivan jättiläiskynttilältä, joka ohjasi meidät turvallisesti perille!'"

Majakan jouluvalo on joulukirjoistamme minulle yksi mieluisimmista. Pidän erityisesti sen kuvituksesta, joka on maalattu herkällä kädellä, mutta on samalla tarkkaa ja realistista. Kiinnostavan twistin kuvitukseen luo sinne tänne ripotellut mustavalkokuvat ja sarjakuvamaiset elementit.


Pirkko Vainio (teksti ja kuvat): Majakan jouluvalo
Kustantaja: Lasten Keskus 2014

 

Purkautuvan villapaidan jäljillä

Kesken yltäkylläisen joulun valmistelujen lastenkirja voi lempeästi muistuttaa, ettei kaikille ole tulossa yhtä runsasta joulua. Kissa Lempisen joulusta näyttäisi olevan loisto kaukana Cecilia Heikkilän teoksessa Kissa Lempisen joulukiemura.

Päähenkilö kissa Lempinen ei ole tämän maailman hyväosaisimpia. Se asuu pahvilaatikossa, jonka lattia on jäinen ja seinänraoista tuulee sisään. 

"Joulusta tulisi kylmä ja kurja kissaparalle, joka sattui asumaan pahvilaatikossa."

Kissa kallein aarre on pehmeä, punainen villapaita, joka lämmittää mukavasti.

Eräänä tavanomaisena joulunaluspäivänä Kissa Lempisen ollessa aamukävelyllä tapahtuu jotain kauheaa. Villapaita alkaa purkautua, eikä Lempinen huomaa mitään! Totuus paljastuu sille vasta, kun vatsavilloja alkaa hytisyttää. Rakkaasta puserosta on jäljellä vain pitkä, kiemurainen lanka.

Mikä pahinta, villalanka alkaa paeta kissan ulottuvilta. Seuraa langan jäljitys halki kaupungin kujien ja kattojen. Lanka kieputtaa rinkeleitä tuuliviireihin, kiertää savupiiput ja kaartaa tornien ympäri.

Herra Mäyrälän Vanhan Kirjakaupan edessä langan vauhti loppuu ja se kiemurtaa sisään kirjakaupan ovesta. Valoisassa ja lämpimässä kirjakaupassa kissa Lempinen löytää jotain paljon parempaa kuin punaisen villapaitansa: uuden ystävän ja kodin. Herra Mäyrälän kirjakaupassa ei tuule sisään ja takkatuli lämmittää mukavasti.

"Harva koti on mukavampi kuin sellainen, jossa on takka ja tuhansia ja taas tuhansia kirjoja." 

Cecilia Heikkilä on Ruotsissa asuva kuvittaja ja kirjailija.  Hänen lämminsävyiset, tunnelmalliset kuvansa ovat aivan ihanat. Ne ovat omiaan herättämään joulutunnelmaa.

Kissa Lempisen joulukiemura ilmestyi alun perin Ruotsissa vuonna 2017 pienenä Pixi-kirjana. Toisin kuin suomalaiset ruotsalaiset saavat nauttia todella laadukkaista pikkukirjoista! Viime vuonna suosittu kirja päivitettiin kunnon kirjan kokoon. Suomennos saatiin tänä vuonna Lasten Keskuksen kustantamana.

Tämän vuoden suomeksi ilmestyneistä lasten joulukirjoista Kissa Lempisen joulukiemura oli oma suosikkini.


Cecilia Heikkilä: Kissa Lempisen joulukiemura
Ruotsinkielinen alkuteos: Jultröjan
Suomennos: Myry Voipio
Kustantaja: Lasten Keskus 2019

Jean Sibelius kuuli musiikkia kaikkialla

Iltasatukirjaksi tälle päivälle on varattu Katri Kirkkopellon Soiva metsä — Jean Sibeliuksen matkassa. Tänään on nimittäin Jean Sibeliuksen päivä ja suomalaisen musiikin päivä. Arvasin, että joutuisin heti aamulla vastaamaan kyselyikäiselle tyttärelleni, miksi tänään liputetaan.

Vuonna 2015 vietettiin Jean Sibeliuksen juhlavuotta, kun säveltäjän syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta. Samana vuonna ilmestyi peräti kaksi Sibeliuksesta kertovaa lastenkirjaa: Soiva metsä sekä Tapani Baggen kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama Hämeenlinnan Janne — Kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius (Tammi 2015). Pidän molemmista, mutta Kirkkopellon kirjasta ehkä vähän enemmän, joten esittelen sen tänään.

Katri Kirkkopellon Soiva metsä on huikean kaunis teos. Kirjan mukana tulee CD-levy, jossa Nazig Azezian ja Jussi Makkonen tulkitsevan Sibeliuksen sävellyksiä pianolla ja sellolla. Kun laittaa CD:n soimaan taustalle kirjaa lukiessaan, syntyy kokonaistaideteos, jossa musiikki, upea maalauskuvitus ja sanataide hivelevät aisteja.

Kirjan kertojahahmo on pieni tyttö, Jean Sibeliuksen lapsenlapsi, jolle Sibelius on pappa. Pappa kuulee musiikkia kaikkialla, sielläkin missä muut eivät, kuten räsymaton raidoissa. Hän saattaa tokaista jotakin sellaista kuin: ”Kuuletko, kuinka metsä tuoksuu!”

Kirjan alussa kuvataan lapsenlapsen ja papan lämmintä kanssakäymistä, mutta kun pappa istahtaa flyygelin ääreen, mummi ja lapsenlapsi hipsivät yläkertaan pois häiritsemästä.

Kirjan loppuosa koostuu siitä, kun mummi kertoo lapsenlapselle Janne-papan elämänkertaa pikkupojasta vanhuuden päiviin asti. Lopuksi lapsenlapsi ja pappa ihailevat yhdessä pihalla Ainolan yli kaartavia joutsenia.

Tarinan jälkeen kirjassa on vielä Jean Sibeliuksen pieni elämänkerta. Kirjan faktat ovat todennäköisesti kohdillaan, sillä lopussa on parikymmentä kirjaa kattava luettelo lähdeaineistoa — harvinaista lastenkirjassa. Kirja on ollut osa Jean Sibeliuksen juhlavuosi 2015 -hanketta, ja ehkä se hiukan näkyy kirjassa.

Luin kirjan ensimmäisen kerran tyttärelleni, kun hän oli kolmivuotias. Silloin häntä kiinnosti papan ja lapsenlapsen kanssakäymistä kuvaavat osat, mutta elämänkertatietoutta hän ei jaksanut kuunnella. Kirja uponnee paremmin vähän vanhempiin lapsiin. 


Katri Kirkkopelto (teksti ja kuvat): Soiva metsä - Jean Sibeliuksen matkassa
Kustantaja: Lasten Keskus 2015
Äänite:
Musiikki: Jean Sibelius
Sello: Jussi Makkonen
Piano: Nazig Azezian

Kun pimeä pelottaa

Nämä loppusyksyn ahdistavan pimeät päivät ovat saaneet minut viime aikoina mietiskelemään pimeyttä. 

Useimmat lapset kokevat varmaan jossain vaiheessa pimeänpelkoa – toiset lievempänä ja toiset voimakkaampana. Monella pelko kulminoituu nukkumaanmenoon ja yöaikaan. Aihetta onkin käsitelty moninaisissa lastenkirjoissa. 

Omasta kirjahyllystämmekin löytyy muutamia, vaikka en itse muista kärsineeni lapsena öisestä pimeänpelosta, eikä tyttärenikään pelkää öisin. Päinvastoin, mitä pimeämpää on, sitä paremmin nukumme. Valoisina kesäöinä nukun yleensä aika huonosti, mutta syksyllä sikeästi.

Tyttäreni ei mielellään mene yksin pimeään huoneeseen tai ulkoile pimeällä. Vaikken itse pelkää pimeää, en siitä totisesti pidäkään. Se tekee minut väsyneeksi ja alakuloiseksi. Jos herään keskellä yötä kipuihin tai huoliin, ne tuntuvat monin verroin pahemmilta pimeässä kuin päivänvalossa.

Luin tätä postausta varten kolme pimeänpelkoa käsittelevää kirjaa. Omasta lapsuudestani on säilynyt Anna Carin Eureliuksen kirjoittama ja Monika Lindin kuvittama Lasse pelkää pimeää. On nukkumaanmenoaika, mutta 5-vuotias Lasse ei saa unta. Ikkunan takana huutaa kaameita hirviöitä, jotka ovat tulossa syömään Lassen.

Nukkumaanmenoaika on myös Nina Haikon kirjassa Mörön unisukat. Päähenkilö on pieni Jussi-niminen pupu, joka ei tiedä tarkalleen, kuinka monta mörköä mahtuu sysipimeään makuuhuoneeseen.

Anneli Kannon kirjoittamassa ja Noora Katon kuvittamassa kirjassa Paavo Virtanen ja pimeys viisivuotias Paavo on palaamassa synttärijuhlista pikkuveljensä Pertun kanssa pimeänä talvi-iltana. Vaikka matka on lyhyt ja tie tuttu, Perttua pelottaa. Paavo yrittää olla urhea ja tuhahtaa, että vain pikkuipanat pelkäävät pimeää. Lopulta pelko tarttuu Paavoonkin.

Hahmottelin kolme kysymystä, joihin hain kirjoista vastausta.

1. Mikä pimeässä pelottaa?

Pohjimmiltaan on kai kyse siitä, että kaikki tuttu katoaa, kun pimeys peittää sen.

"Kakki tuttu ja turvallinen häviää näkyvistä. Tutusta huoneesta tulee musta ja vieras ja siellä heilahtelee outoja varjoja. Kuuluu kummallisia ääniä: tuulen vonkunaa, pöllön siipien hiljaista suhahtelua, lukinlankojen kutomisen lousketta." (Nina Haiko: Mörön unisukat, Lasten Keskus 2007)

Kun ympäristöä ei voi nähdä selkeästi, mielikuvitus saa vallan. Lapsilla mielikuvitus laukkaa aikuisia voimakkaampana. Lasse pelkää pimeää -kirjan takakannessa huomautetaan, etteivät aikuiset aina muista, kuinka todelliselta mielikuvitusmaailma lapsesta tuntuu.

2. Mitä pelko aiheuttaa?

Pelko voi tuntua fyysisesti. On epämiellyttävä olla. Keho on jännittynyt. Voi jähmettyä paikoilleen.

Se saattaa johtaa myös muihin tunteisiin, kuten suuttumukseen ja vihaan.

"Äiti ei ymmärrä mitä hän tarkoittaa vaan puhuu niin kuin ei olisi koskaan kuullutkaan kummituksista, möröistä ja luurangoista. Lasse suuttuu äidille. Mutta samalla kun hän on hirveän vihainen hän tuntee itsensä niin surulliseksi, että hänen tekee mieli itkeä." (Anna Carin Eurelius: Lasse pelkää pimeää, WSOY 1974)

Voi käydä hassusti, jos ei uskalla toimia. Perttu kuvailee kirjassa Paavo Virtanen ja pimeys: "On kauhea pissahätä enkä uskalla mennä vessaan. Jos siellä on vaikka mörkö."

3. Miten pelko voitetaan?

Lasse pelkää pimeää -kirjassa lähdetään etsimään pelottaville äänille loogista selitystä. Ikkunaan koputtavat hirviöt ovatkin vain tuulessa heiluva irtonainen antennijohto ja hirviön huuto on se ääni, joka syntyy kun lasketaan vettä putkistossa.

Entä jos mitään konkreettista ja loogista syytä ei ole löydettävissä ja silti pelottaa? Mörön unisukat -kirjassa pimeä personoidaan. Herra Pimeä on mukava teetä hörppivä herra, joka kerää yöksi maailman värit viittansa helmaan nukkumaan. Hän kertoo yöllä olevan pimeää siksi, että silloin hän ottaa koko maailman syliinsä ja halaa sitä. Ei kovin pelottavaa!

Kirjassa yritetään myös asettua mörön asemaan. Sen täytyy olla yksinäinen, kun kaikki pelkäävät sitä ja juoksevat karkuun. Möröstä tulee pelottavan sijaan säälittävä.

Mörköön voi myös yhdistää asioita, jotka eivät ole pelottavia. Mörön unisukat -kirjassa mörkö hoitelee lampaita ja neuloo villasukkia. Voiko sellainen hahmo olla pelottava?

Lassen möröt kantavat laukuissaan vaarallisia esineitä. Äiti ja isä auttavat Lassea kuvittelemaan, että laukuissa voikin oikeasti olla jotain hassunkurista eikä lainkaan vaarallista, kuten maksapasteijavoileipiä tai kakkakikkaroita, sata cowboyhattua tai tuhat pottaa.

Yksi keino voittaa pimeänpelko voi olla yrittää nähdä kauneus pimeässä. Paavo Virtanen ja pimeys -kirjassa Veera auttaa veljiään huomaamaan, ettei pimeä taivas olekaan itse asiassa musta, vaan tummansininen ja se on täynnä tähtiä. Hän neuvoo pojille Pohjantähden, joka näyttää aina tien kotiin.

"Pimeä on hieno juttu. Kotipiha on salaperäinen viidakko. Tuttu huone muuttuu jännittäväksi. Kissasta tulee leopardi ja vaatekasasta kummitus. Pimeä on maailman toinen puoli, outo ja tuntematon." (Anneli Kanto: Paavo Virtanen ja pimeys, Karisto 2014)

Lasse-kirjasta opin, että loppujen lopuksi tärkeintä lapselle taitaa olla, että hän saa vanhemmilta myötätuntoa, huomiota ja ymmärrystä. Vaikka vanhempi tietää, ettei pimeässä oikeasti ole mitään pelättävää, tulee lapsen huoli ottaa tosissaan.

"[H]än kumminkin haluaisi nukkua tänä yönä isän ja äidin sängyssä. Ja niin tehdään. Lasselle tulee hyvä olo. Äidin ja isän huoneen ikkunan takana ei ole mörköjä. Niin kuin ei missään muuallakaan." (Anna Carin Eurelius: Lasse pelkää pimeää, WSOY 1974)


Anna Carin Eurelius: Lasse pelkää pimeää
Ruotsinkielinen alkuteos: Lasse är mörkrädd
Suomennos: Risto Kautto
Kustantaja: WSOY 1974

Nina Haiko (teksti ja kuvat): Mörön unisukat
Kustantaja: Lasten Keskus 2007

Anneli Kanto: Paavo Virtanen ja pimeys
Kuvitus: Noora Katto
Kustantaja: Karisto 2014

Kun hammas heiluu ja putoaa

Viisivuotiaalta tyttäreltäni lähti äskettäin ensimmäinen hammas. "Ehkä olen nyt niin iso, että se lähti", hän totesi lakonisesti tapauksesta, joka äidin mielestä tuntui valtavalta virstanpylväältä.

Heti kun hammas alkoi heilua, luimme kirjan Pablo ja heiluvat hampaat. Se kuuluu fanittamaamme Päiväkoti Heippakamu -sarjaan, jonka on kirjoittanut Veera Salmi ja kuvittanut Elina Warsta.

Kirja kuvaa viisivuotiaan Pablo-pojan päiväkotipäivää. Päivästä tekee erikoisen se, että Pablon hammas heiluu. Hän ei ole innokas kertomaan asiasta kenellekään, sillä hän ei yleensäkään pidä meteliä itsestään. Tyttärenikään ei kertonut asiasta heti, vaan vasta seuraavana päivänä.

Iltapäivällä Pablon hammas irtoaa, eikä hän edelleenkään kerro kenellekään.

"Jos mama ja Ulla olisivat nähneet irronneen hampaan, he olisivat alkaneet kiljua kovaa: - ONNEA, ONNEA, ISO POIKA!"

Päiväkodissa putosi tyttärenikin hammas. "Mä olin leikkimässä pikkutaloilla, kun se vaan lähti", hän kertoi kotona.

"Kerroitko sitten aikuiselle?" kysyin.

"En, mutta ope huomasi."

Hammas oli pakattu tarhassa siististi pieneen kirjekuoreen. Illalla se laitettiin tietysti tyynyn alle hammaskeijua odottamaan. 

Iltasaduksi luettiin Tiuku, pieni hammaskeiju -kirja. Kirjan on kirjoittanut Lulu Frost ja kuvittanut Lorna Brown sekä Fran Brylewska. Kirjan etukannessa on pieni pussukka, jonne lapsen ensihampaat voi säilöä.

"Tiuku oli hammaskeiju.
Iltaisin hän kiersi keräämässä maitohampaat, jotka lapset olivat jättäneet tyynyjensä alle, ja sujautti tilalle kimaltavan kolikon."

Eräänä iltana Tiukulle sattuu virhe, jollaista hammaskeijulle ei koskaan pitäisi tapahtua. Pienen Kristan huoneessa hän pudottaa kolikon lattialle ja se katoaa. Krista herää kolahdukseen ja tuhertaa itkua huomatessaan hampaansa kadonneen, vaikkei mitään ole tullut tilalle.

Lohduttaakseen Kristaa hammaskeiju lupaa toteuttaa yhden Kristan toiveen. Millainen yö siitä tuleekaan! Unohtumaton niin Kristalle kuin hammaskeijullekin.

Tyttäreni kohdalla kaikki sujui perinteisemmin. Aamulla hammas oli poissa ja tilalla oli kolikko. Tosin tyttäreni ei ole vielä huomannut sitä hämmästyttävää seikkaa, että jossain välissä hammaskeiju on käynyt tuomassa hänen hampaansa takaisin tuohon kirjan etukannessa olevaan pussukkaan.

Onneksi meille ei käynyt niin kuin prinsessalle Tony Rossin kirjassa Tahdon hampaani.

Pikku prinsessalla on hurmaavat hampaat. Iiiik, eräänä päivänä yksi hampaista alkaa heilua! Ja eräänä kauheana päivänä se on poissa!

"Koko palatsi etsi kadonnutta hammasta...
mutta sitä ei löytynyt mistään.
'TAHDON HAMPAANI!' pikku prinsessa huusi."

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Hammas löytyy. Vai löytyykö? Ei ainakaan kovin todennäköisestä paikasta.

Nyt tyttärelläni heiluu jo toinen hammas ja olemme jatkaneet hammastarinoiden parissa.  Olemme tutustuneet ensimmäisen hampaansa menettäneeseen Pipsa Possuun.

Kirjassa Pipsa Possu - Hammaskeiju Pipsa päättää valvoa koko yön, jotta näkisi hammaskeijun.

"'Minä en nukahda... minä en... nukahda. Minä... krooh' ja sitten Pipsa jo nukahtaa ja kuorsaa possumaisesti. Kun huoneessa on hiljaista, jotain ilmestyy ikkunalle. Hammaskeiju on saapunut... Mutta Pipsa nukkuu sikeästi."

Aamulla Pipsa ilahtuu kolikosta, mutta päättää vakaasti pysyä seuraavalla kerralla hereillä. 

Kirjahyllystämme löysin vielä yhden hammaskirjan, jota en muistanut olevan olemassakaan, enkä voinut käsittää, mistä ja koska se oli ilmaantunut. Viveca Sundvallin kirjoittama ja Eva Erikssonin kuvittama kirja Mimmi ja heiluva hammas kertoo kuusivuotiaasta Mimmistä, joka asuu ruotsalaisessa pikkukaupungissa. Alhaalta joen rannasta nenään leijuu Henryn keksi- ja leipätehtaan tuoksu.

Eräänä aamuna Mimmin päiväkotiryhmä pääsee vierailemaan Henryn keksitehtaalle. Päivä on Mimmille muutenkin erityinen, sillä hänellä on alkanut heilua ensimmäinen hammas. Tehdasvierailu ei ole lapsista ihan niin hauska kuin kuvitella olisi saattanut, mutta saapahan jokainen sentään kotiin viemisiksi pussillisen vanhoja murentuneita keksejä sekä yhden tuoreen pullan.

"Haukkasin pullaa tehtaan aidan takana, ja heiluva hampaani tarttui siihen kiinni. Pulla tuli vähän veriseksi, ja melkein koko tarharyhmä pyörtyi kadulle. Työnsin hammaspullan taskuun, ja kun pääsin kotiin pistin koko pullan isoon vesilasiin."

"Kun hammas irtoaa, se pitää panna vesilasiin. Siinä se muuttuu kruunun kolikoksi."

Näin siis Ruotsissa.

Seuraavan hammaskirjan olen jo varannut kirjastosta, mutta se ei ole vielä ehtinyt tulla. Lucy Cousinsin kirjassa Maisa, Keke ja heiluva hammas (WSOY 2006) Keke krokotiili kamppailee heiluvan hampaan kanssa ja käy hammaslääkärissä.

 
Veera Salmi: Päiväkoti Heippakamu - Pablo ja heiluvat hampaat
Kuvitus: Elina Warsta
Kustantaja: Otava 2017

Tiuku, pieni hammaskeiju
Teksti: Lulu Frost
Kuvitus: Lorna Brown ja Fran Brylewska
Alkuteos englanninkielinen
Suomennos: Sari Luhtanen
Kustantaja: Gummerus 2016

Tony Ross: Tahdon hampaani
Englanninkielinen alkuteos: I Want My Tooth
Suomennos: Arja Kanerva
Kustantaja: Lasten Keskus 2002

Pipsa Possu - Hammaskeiju
Englanninkielinen alkuteos ilmestynyt 2003
Kustantaja: Suomen Pelimiehet Oy

Viveca Sundvall: Mimmi ja heiluva hammas
Kuvitus: Eva Eriksson
Ruotsinkielinen alkuteos: Mimmi och kexfabriken
Suomennos: Paula Kalrsson
Kustantaja: WSOY 1989