Tokaluokkalainen uudisti ilmiöviikolla koulukirjastoa

Näin Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivänä ajattelin kertoa ilmiöpäivistä, joita tyttäreni koulussa on juuri vietetty. Aiheena nimittäin oli vaikuttaminen. Ilmiöpäivien aikana oppilaat pääsivät vaikuttamaan oman kouluympäristönsä viihtyvyyden parantamiseen. Lapset työskentelivät työryhmissä paneutuen yhteen joko koulun ulko- tai sisätiloihin liittyvään osa-alueeseen.

Kakkosluokkalaiseni oli toivonut pääsevänsä kirjastotyöryhmään ja pääsikin. Kirjastoryhmän tehtävänä oli koulukirjaston uudistaminen. Kirjahyllyt ja kirjakaapit olivat aiemmin olleet koulun käytävätiloissa, mutta nyt kirjastolle oli saatu järjestymään oma huone.

Kirjastoja ja kirjoja käsiteltiin ilmiöpäivien aikana monelta kantilta, niin leikin kuin konkreettisen työnkin kautta. Lapset pääsivät muun muassa varustamaan hyllyjä hyllymerkinnöin ja kantamaan kirjoja uuteen paikkaan. Tokaluokkalaiseni oli pitänyt eniten kirjojen siirtämisestä, koska siinä näki hyvin, mitä kaikkia kirjoja valikoimaan kuului.

Lapset pääsivät myös tutustumaan virtuaalisesti erilaisiin kirjastoihin ja koulukirjastoihin ympäri maailmaa. Tyttäreen oli erityisesti tehnyt vaikutuksen kirjasto, jota oli käytetty Harry Potter -elokuvien kuvauksissa. Se oli kuulemma todella hieno.

Omasta koulukirjastosta ei tietenkään ollut mahdollista tehdä samanlaista. Oli silti hienoa huomata, miten tyytyväiseltä tytär vaikutti, kun oli päässyt vaikuttamaan uuden koulukirjaston suunnitteluun ja järjestämiseen. Paikka tuntunee rakkaammalta, kun näkee siellä oman kädenjälkensä.

Tytär kertoi, että kirjavalikoimasta karsittiin runsaasti vanhoja, huonokuntoisia kirjoja. Kuulemma kirjastoon pyydetään pian lahjoituksena hyväkuntoisia kirjoja. Osa kirjastoryhmän lapsista oli laatinut asiasta kirjettä vanhemmille.

Meillähän uudenveroisia kirjoja riittää annettavaksi! Innostuin suuresti ja aloin heti kaivella hyllyjämme. Kaikki alakoululaisille sopivat kerran luetut arvostelukappaleet taitavat löytää uuden kodin. Olen onnellinen, jos ne pääsevät ilahduttamaan suurta joukkoa lapsia sen sijaan, että lojuisivat meidän hyllyssämme (josta tila on loppunut aikoja sitten).

Meillä on myös suuri kokoelma kerran luettuja helppolukuisia kirjoja, joista tytär on jo kasvanut ohi. On tavutettuja ja suuraakkosin kirjoitettuja sekä lyhyitä ja yksinkertaisia luettavia.

Niin kauan kuin palkitsin tytärtä luettujen kirjojen määrän perusteella, hän halusi lukea juuri tällaisia helppolukuisia kirjoja, jotka sai luettua yhdellä kertaa. Vasta kun muutin palkitsemisperusteeksi lukemiseen käytetyn ajan, hän tarttui pidempiin, "kunnon" kirjoihin ja myönsi, että helppolukuiset olivat olleet hänelle jo pitkään liian helppoja ja siksi tylsiä.

Mikä olisikaan parempi paikka helppolukuisille kirjoillemme kuin koulukirjasto. Aloittelevat lukijat saavat hienoja onnistumisen kokemuksia, kun pystyvät lukemaan ihan itse kokonaisen kirjan. Tarina tällaisissa kirjoissa on usein hyvin lyhyt, mutta se saattaa olla jaettuna vaikkapa neljällekymmenelle sivulle. Lapsesta tuntuu kuin hän olisi saavuttanut jotain suurta.

Tämän verran kirjoja löysin lahjoitettavaksi nopeasti katsottuna, mutta ei tässä suinkaan vielä kaikki. Täytyy koluta myös kirjahyllyjen takarivit ja epämääräiset kirjaröykkiöt, joita on siellä täällä.

 

Uutta intoa kirjastokäynteihin kotikirjastoa vaihtamalla

Viimeisen reilun puolentoista vuoden aikana olen käynyt aika vähän kirjastossa. Sattuneesta syystä tässä on ollut kaikenlaista. Kuten kirjastosulku. Tai se rasittavan pitkä ajanjakso, jolloin kirjoja sai kirjastosta vain varaamalla. Suurimman osan ajasta olin ihan pihalla, mitä voisin varata. Siis sellaista, mitä tuhat muutakin ei haluaisi juuri samaan aikaan.

Oikeastaan olen pärjännyt kohtuullisen hyvin ilman jatkuvaa kirjastossa käyntiä, mitä en olisi kyllä etukäteen uskonut. Olen löytänyt kymmenittäin hyllynlämmittäjiä omasta hyllystäni ja saanut niitä lukemisen jälkeen kiertoon. Viime aikoina kuriirit ovat kiikuttaneet minulle arvostelukappaleita paketti paketin perään, joten lukeminen ei ihan heti lopu.

Korona-aikaan olen myös löytänyt kirjakaupat aivan uudella tavalla. Kun kirjaston hyllyjen väliin ei päässyt kiertelemään, olihan sentään kirjakaupat. Avoimina ja helpottavan tyhjinä ne kutsuivat huomaansa. Kirjakaupasta tuli minulle korvike kaikkeen kulttuurinnälkään. Kun kaipasin museoon, menin kirjakauppaan. Kun ikävöin oopperaan, menin kirjakauppaa. Kun halusin konserttiin, menin kirjakauppaan. Vain siksi että kirjakauppa oli auki ja sinne pääsi.

Akateeminen kirjakauppa

Mutta tietenkään en onnistunut pääsemään kirjakaupasta ulos ilman, että olisin ostanut jotain. En, vaikka tarkoituksenani olisi ollut vain käydä katsomassa ja kiertelemässä. Viime vuonna pääsinkin kirjakauppani kultatason asiakkaaksi, ja sama meno on jatkunut tänä vuonna. Kultatason asiakkaan etuihin kuuluu muun muassa henkilökohtainen myyjä. En ole vieläkään keksinyt, miten voisin hyödyntää etua.

Nyt kirjastoon taas pääsee vapaasti ja rajoituksetta, mutta minun on ollut vaikea palata takaisin ahkeraksi kirjaston kuluttajaksi. Kirjastoon lähteminen ei vaan nappaa. Pidempään asian kanssa kipuiltuani olen oivaltanut jotain. En yksinkertaisesti pidä nykyisestä kotikirjastostani.

Metroaseman tienoo on kirjastolle inhottava miljöö. Kaikkein inhottavinta on, että kirjasto on suuressa kauppakeskuskompleksissa, tungettuna näkymättömiin kauppakeskuksen toiseen kerrokseen. Kirjastoon lähtiessä tulee tunne, että pitäisi käydä samalla kaupassa, kun kerran joka tapauksessa joutuu maksamaan bussilipun.

Mutta ei, ei, ei! En halua yhdistää kirjastokäynteihin mitään kaupallisuutta. Kirjastokäynnit ovat aina olleet minulle keino rentoutua ja saada ravintoa sielulle. Niiden yhteydessä ei voi ajatella mitään niin arkista kuin ruokaostosten tekemistä. Eikä se edes onnistuisi. Lainaan kerralla niin paljon kirjoja, että hyvä kun jaksan kantaa ne kotiin saakka. Missään tapauksessa en saisi samalla raahattua ostoksia.

En pidä kotikirjastoni interiööristäkään. Liian vahvoja värejä, jotenkin liian hämärää. Liian vähän hyllyjä ja liian vähän kirjoja hyllyissä. Liian pieni lastenosasto. Lastenkirjat on tungettu pieneen huoneeseen, joka tuntuu aina olevan täynnä ihmisiä. Jopa nykyisin kun olen kaksi rokotustani saanut, huoneessa tulee epämiellyttävä tunne, ettei ilma kierrä ja ettei sieltä selviä terveenä ulos kuin FFP2-maskissa.

Kirjastokäynneistä on siis kadonnut ilo.

Ihan toista oli käydä kauniissa puiston ympäröimässä Kallion kirjastossa, joka on hallinnut näkymää Porthaninkadun yläpäässä jo vuodesta 1912 asti. Ja voi miten ihanaa oli viipyillä Rikhardinkadun kirjastossa. Theodor Höijerin suunnittelemassa, vuonna 1881 valmistuneessa kirjastorakennuksessa on lämmin vanhanajan tunnelma. Ihania olivat myös kirjastoreissut Töölön kirjastoon. Aarne Ervin suunnittelema modernistinen kirjastorakennus on sijoitettu vehreän Topeliuksen puiston päätyyn.

Miten kauppakeskuksen toiseen kerrokseen piilotettu pieni kirjastotila voisi ikinä kilpailla lapsuuteni ja nuoruuteni kirjastojen kanssa?

Kallion kirjaston lastenosastolla riittää kirjoja

Mutta nyt... Ilmassa on toivoa. Tajusin nimittäin, että voin vaihtaa kotikirjastoni. Tunnen itseni etuoikeutetuksi. Kaikilla tällaista mahdollisuutta ei oikein ole. Helsingissä kirjastoverkko kuitenkin onneksi on melko tiivis, ja asun paikassa, josta on suunnilleen yhtä pitkä matka kolmeen kirjastoon.

Uusi kotikirjastoni on Viikin kirjasto. Kirjasto ei ole tavanomaisen kulkureittini varrella, mutta riittävän lähellä. Voin tehdä sinne sielua elvyttäviä kirjastomatkoja Viikin ihanan peltomaiseman läpi. Pääsen sinne kätevästi myös pyörällä.

Viikin kirjasto on juuri auennut yli vuoden kestäneen remontin jälkeen. Avajaiset olivat perjantaina 1. lokakuuta ja vielä koko tämä viikko on avajaisviikkoa erilaisine tapahtumineen.

Viikin kirjasto sijaitsee Viikin yliopistokampuksella samassa rakennuksessa yliopiston kampuskirjaston kanssa. Rakennuksen nimi on Infokeskus Korona, mikä ei nykyään herätä erityisen positiivisia mielleyhtymiä, mutta yritän olla ajattelematta asiaa.

Kirjaston sisustuksen teemaksi on valittu luontoaihe, mikä sopii kohteeseen erinomaisesti. Pelto- ja metsämaiseman tuntumaan sijoittuvalla Viikin kampuksella toimii muun muassa bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta sekä maatalous-metsätieteellinen tiedekunta.

Kuvittaja Kirsti Maulan luontokuvitukset koristavat kirjastoa

Ehdin vasta käydä Viikin kirjastossa nopeasti kääntymässä ohi kulkiessani. Ensivaikutelma oli todella positiivinen. Odotan kovasti, että pääsen tutustumaan uusittuun kirjastoon tarkemmin. Ihanaa pystyä taas odottamaan kirjastokäyntejä innolla!

Nautin kirjastoon tulvivasta luonnonvalosta

Lastenosasto on avara

Onko sinusta kirjaston miljööllä ja sisustuksella vaikutusta kirjastokäyntien viihtyisyyteen tai oletko valinnut kirjastoa miljöön ja sisustuksen perusteella?

15 kirjaa jotka aiomme lainata kirjastosta

Kirjastosulku jatkuu yhä Helsingissä. Onneksi kirjastot eivät sentään ole kokonaan kiinni niin kuin viime keväänä. Kirjoja voi käydä palauttamassa ja varauksia noutamassa, vaikka hyllyjen väliin ei pääsekään kiertelemään.

Kirjastoreissut täytyy siis suunnitella tarkkaan etukäteen. Täytyy tietää, mitä haluaa lukea ja laittaa niistä varaus. Tämä on ollut minulle vähän haastavaa. Ne kirjat, jotka itse haluan lukea, ovat selvästi muidenkin tbr-listalla, sillä edelläni on monessa varausjonossa yli tuhat varausta. Lastenkirjojen kohdalla tilanne on yleensä valoisampi, eivätkä jonot ole yhtä pitkiä.

Kun lähes kaikki lainaaminen perustuu varauksiin, kaupunginkirjastomme lähettämö on ruuhkautunut. Kirjoja joutuu odottamaan, ja pahimmassa tapauksessa kerralla tehdyn varauksen kirjat saapuvat kirjastoon niin eri aikoihin, ettei niitä ehdi hakea yhdellä kertaa. Se on todellinen ongelma, kun meillä ei ole kirjastoa kävelyetäisyydellä, enkä mielelläni käyttäisi nyt julkista liikennettä. Tällä täytyy nyt kuitenkin mennä. Eihän sitä muutakaan voi.

Tänään päätin listata lastenkirjoja, joita on varauslistallani. Ehkä tämä toimii muillekin vinkkilistana, jos on vaikea keksiä, mitä kirjastosta voisi varata. Olen tehnyt listan eskari-ikäistä tytärtäni silmällä pitäen. Kuva- ja runokirjoja voi kyllä lukea jo muutamaa vuotta nuorempienkin kanssa ja lastenromaanit ja tietokirjat sopivat varmasti alakouluikäisillekin.

Kuvakirjoja

Viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että useimmat kuvakirjat ovat seitsenvuotiaalle jo liian yksinkertaisia. Pelkäänpä, että Pippa Curnickin Villapaitavillitys (Kustannus-Mäkelä 2021) saattaa kuulua tähän kategoriaan. Minua sen juoni kuitenkin houkuttelee. Kukapa ei innostuisi villapaidoista! Rama- ja Bama-laama ovat innoissaan villapaitakauden alkamisesta, mutta niitä odottaa vaatekaapissa ikävä yllätys. Villapaidat ovat täynnä koinsyömiä reikiä, joten kaksikko lähtee Mäyrämuorin neulepuotiin hankkimaan uusia paitoja — niin kuin moni muukin. 

Koska hampaiden heiluminen ja lähtö ovat meillä jatkuvasti ajankohtaisia teemoja, uskoisin Elys Dolanin kuvakirjan Kuinka käy hammaskeijun? (Kustannus-Mäkelä 2021) kiinnostavan tytärtä. Humoristisessa tarinassa hammaskeiju joutuu juhlakomitean testattavaksi, koska pitäisihän silläkin olla oma päivänsä, aivan kuten esimerkiksi joulupukilla tai pääsiäispupulla. Miten mahtaa käydä?

Astrid Lindgrenin rakastettuja kertomuksia Saariston lapsista on alkanut ilmestyä Maria Nilsson Thoren kuvittaminen kuvakirjoina. Ensimmäisen osan, jossa Pelle sai pienen eläimen, ostin omaan hyllyyn (ja lahjoitin sittemmin eskariin). Toisen osan Saariston lapset — Pampulan ikioma hylje (WSOY 2021) taidamme lainata vain kirjastosta.

Anneli Kannon kirjoittaman ja Noora Katon kuvittaman Viisi villiä Virtasta -sarjan uusimmassa osassa sairastetaan. Kirjassa Paavo Virtanen ja tauti (Karisto 2021) Paavo kadehtii siskojaan, joilla on allergiaa ja laktoosi-intoleranssia. Paavolla ei ole mitään, kunnes eräänä päivänä kurkkuun alkaa sattua. Sarjan kirjat ovat loistavia, ja meillä on pidetty niistä kaikista.

Marko Laihisen kirjoittama ja Elina Jasun hienosti kuvittama Mulu — Lapsi joka toi metsän takaisin (Puukenkki Kustannus 2020) kertoo avohakkuista ja metsittämisestä. Ilmastonmuutoskirjat kiinnostavat minua suuresti, ja tämän voi kuulemma lukea eräänlaisena ilmastonmuutoskirjana.

Keväällä alan kaivata puutarhakirjoja. Aira Savisaaren kirjoittamassa ja Hannamari Ruohosen kuvittamassa Niilo-sarjassa on juuri ilmestynyt uusi osa Niilo kylvää (Karisto 2021). Siinä upotetaan sormet multaan. Tuttuun tapaan kirjassa on neuvottu selkein ohjein, kuinka kylvöhommat onnistuvat myös kotona.

Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin Suomen supernaisia -lastenkirjasarjan kolmas osa Eeva! — Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat (Teos 2020) on meillä yhä lukematta, vaikka se on jo pitkään roikkunut lainattavien listalla. Taitaisi jo olla aika tehdä varaus.

Mila Teräs kirjoittaa hyviä lastenkertomuksia, ja luemme yleensä kaikki häneltä ilmestyvät kuvakirjat. Lentävä mummini (Karisto 2020) on lämmin kertomus isovanhemman ja lapsen yhteisistä hetkistä. Se puhuu kiireettömyyden, tarinoiden, mielikuvituksen ja leikin voimasta. Kirjan on kuvittanut Sanna Pelliccioni. Kuuharjainen keppihevonen (Karisto 2021) on herkkä kertomus sisarkateudesta. Mila Teräksen tekstin on kuvittanut Mirkka Eskonen.

Lastenromaaneja

Ostin alennusmyynnistä muutamalla eurolla yhden Merja ja Marvi Jalon Onnenkepparit-kirjoista. Se ei kuitenkaan ollut sarjan aloituskirja, joten nyt olisi tarkoitus lainata sarjan ensimmäinen osa Onnenkepparit — Olivia ja Onnentähti (WSOY 2018) ja lukea sarja järjestyksessä. Kirjoissa on
Reetta Niemensivun mustavalkoinen kuvitus.

Tyttären eskarissa on luettu Paula Norosen Yökoulu-sarjaa, ja tytär on toivonut, että lukisimme yhdessä kirjan Yökoulu ja kammottava kummitusjuna (Tammi 2020). Sarjassa on Kati Närhen värikäs kuvitus.

Lasten tietokirjoja

Selasin kirjakaupassa Carlos da Cruzin ja Janne Haikarin teosta Suomalaiset tutkimusmatkailijat (S&S 2020), ja se vaikutti kiinnostavalta. Pääosassa ovat Cruzin suuret, värikkäät ja yksityiskohtien täyttämät kuvat. Tätä kirjaa ei voi vain mekaanisesti lukea lapselle, vaan sitä täytyy tutkia yhdessä. Keskustelua varmasti syntyy.

En ole varma, voiko Artemis Kelosaaren kirjaa Aaveiden Turku (Haamu 2019) kutsua tietokirjaksi. Se sisältää kokoelman turkulaisia kummitusjuttuja, sellaisia mitä kaupungissa kerrotaan. En myöskään tiedä, soveltuvatko kirjan tarinat seitsenvuotiaalle. Täytyy tutustua kirjaan ensin itse.

 

Lasten runokirjoja

 
Hesarissa (HS 29.3.2021) oli niin hyvä arvostelu Leena Sainion lastenrunokokoelmasta Rapuooppera (Enostone 2021), että haluaisin lukea kirjan, vaikka tyttäreni ei suuri runouden ystävä olekaan. Erityisen kiehtovalta kuulostaa, että runojen ohella teos opettaa lyhyin tietoiskuin erilaisia runomuotoja.

Toinen kiinnostavan kuuloinen runokirja on Leena ja Aapo Ravantin Höyhentakkisakki (Lasten Keskus 2020). Teos on täynnä Leena Ravantin kirjoittamia lintuaiheisia runoja Aapo Ravantin kuvittamana.

 

Suuri kirjastoseikkailu — Salapoliisileikki syntymäpäiville

Viikonloppuna järjestimme seitsemän vuotta täyttävän tyttäreni kaverisynttärit. Pandemian vuoksi kutsuimme vain kaksi hänen kaikkein parasta ystäväänsä.

Yleensä rakastan lastenjuhlien järjestämistä, mutta nyt ei oikein huvittanut. Alkuvuosi on ollut rankka. Helmikuu oli hirveä, kun tytär sairasti koronan, ja olimme karanteenissa. Ja vuoden kestänyt etätyö ja kotona jumittaminen alkavat vaatia veronsa. Arvelin, että näissä juhlissa voitaisiin mennä sieltä, missä aita on matalin.

Tyttärellä oli kuitenkin paljon ajatuksia juhlista, eikä hän ollut valmis tinkimään mistään, vaikka vieraita olikin tulossa tavallista vähemmän. Synttäreitä edeltävänä päivänä minulle selvisi, että juhlissa olisi pakko olla aarteenetsintä, vaikka olin luullut onginnan riittävän. 

Niinpä edellisenä iltana väsäsin paniikissa suuren kirjastoseikkailun, jossa lapset saivat tiiminä etsiä kirjastosta kadonnutta kirjaa vihjeitä seuraamalla. Kyseessä oli salapoliisileikki ja aarteenetsintä yhdessä paketissa.

Lapset olivat innoissaan, ja siksi päätin jakaa teillekin leikin idean. Tätä saa lainata vapaasti omissa juhlissa. Meidän juhlijat olivat 6–7-vuotiaita, mutta luulen, että tämä toimisi oikein hyvin pari vuotta nuorempienkin lasten kanssa.

Seikkailu alkoi seinälle kiinnitetyn julisteen luota. Siinä luki:

HUOMIO!

Kirjastosta on varastettu kirja. Auta etsimään kadonnut kirja. Seuraa varkaan jättämiä vihjeita ympäri kaupunkia. Aloita kirjastosta ja haastattele ainoaa henkilöä, joka näki varkaan. Silminnäkijä ei ole vanhin eikä hänen vaatteissaan ole keltaista.

Tästä alkaa
SUURI KIRJASTOSEIKKAILU

Olin maalannut vesiväreillä erilaisia rakennuksia, ja niitä oli kiinnitetty seinille sinne tänne. Ensin lasten tuli siis etsiä kirjasto.

 

Kun he olivat päätelleet, kuka kolmesta kirjastossa olevasta henkilöstä oli silminnäkijä, he saivat seuraavan vihjeen. Se kuului:

Rosvo juoksi kohti paikkaa, jonne sairaat ja loukkaantuneet viedään. Hän luikahti huoneeseen, jossa ihmisen luuranko saadaan näkyviin.

Lapset etsivät sairaalan ja avasivat röntgenosaston oven. Sen takaa löytyi seuraava vihje:

Mene paikkaan, jossa myydään kasveja. Valitse kasvi, joka ei ole väriltään punainen, mutta jonka väriä tarvitaan oranssin sekoittamisessa.

Tytöt löysivät kukkakaupan ja keltaisen kukan. Sen taakse oli kirjoitettu seuraava vihje:

Mene paikkaan, jossa voi katsella vanhoja esineitä. Valitse porras, joka ei ole ylin eikä alin, eikä ole ylimmän vieressä.

 

Tytöt kiiruhtivat museon luo. Toiseksi alimman portaan takaa tuli esiin seuraava vihje:

Mene paikkaan, jossa matkustajat saavat nukkua. Valitse ovi, joka ei ole oikealla, mutta on keskimmäisen oven vieressä.

Lapset ryntäsivät hotellille ja avasivat vasemmanpuoleisen oven. Sen taakse oli kirjoitettu seuraava vihje:

Mene paikkaan, jossa tuoksuu herkulliselta. Valitse leivos, jossa on pinkkiä ja marja.

Leipomo löytyi. Muffinssin taakse oli kirjoitettu viimeinen vihje:

Kirja on paikassa, jossa on kaikki maailman tieto...

Hetken mietittyään tytöt palasivat kirjastolle ja luin vihjeen loppuosan:

...tietosanakirjojen takana!

Hyllyllä kirjaston kuvan alla olikin pitkä rivi tietosanakirjoja. Aarre löytyi niiden takaa. Piilossa oli neljän kirjan silkkinauhalla sidottu pino.

Kirjapinon mukana oli lappu:

Onneksi olkoon! Selvitit kätköpaikan. Selvitäpä vielä, mikä kirjoista kuuluu kirjastolle. Entä mitä muille kirjoille pitäisi tehdä?

Jokaisen kirjan kanteen oli kiinnitetty pahvipyörylä. Yhdessä luki "kaupunginkirjaston omaisuutta" ja muissa luki "löytäjä saa pitää".

Suuren kirjastoseikkailun palkintona oli tietysti siis kirjoja. Olen kerännyt Tuula Kallioniemen Karoliina-sarjaa kirppareilta ja Kierrätyskeskuksesta. Kyseessä on laadukas sarja. Kirjasarjan ensimmäinen osa Karoliina ja noidutut tossut oli lasten ja nuorten Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 2008.

Olemme lukeneet sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja ne joutivat jo lahjoitettavaksi eteenpäin. Kahdessa ensimmäisessä kirjassa seurataan Karoliinan eskariaikaa. Seuraavissa osissa Karoliina on koululainen. Kätköistäni löytyi jopa yksi kirja (sarjan viimeinen eli kahdeksas osa Karoliina ja oikukas uni), jota tytär ei ollut vielä nähnyt, joten hänkin sai aidon yllätyksen.

Olen maksanut kirjoista euron tai pari kappaleelta, joten mitään suurta rahallista panostusta tämä aarteenetsintä ei vaatinut. Lapset olivat tosi innoissaan ja tuntuivat aidosti ilahtuvan kirjoista. Varsinkin Marika Maijalan kuvitus herätti ihastusta.

Ensi vuonna toteutamme tämän ehdottomasti uudestaan! Täytyy jo alkaa kerätä kirppareilta sopivia palkintokirjoja.

 

Onnellinen kirjastokortin omistaja

— Äiti, koska mä saan oman kirjastokortin? tyttäreni S kysyi eilen.

— Sitten kun haluat, vastasin.

— Mä haluun nyt.

— Ei se tietenkään ihan just nyt onnistu, selitin.

— Äääää. Mut kun mä haluun.

— Okei, sovitaan, että huomenna, lupasin.

— Jee! Onnellinen hymy levisi kuusivuotiaani kasvoille.

Illalla googlasin, voiko kuusivuotias todellakin saada oman kirjastokortin. Ikärajaa ei näyttänyt olevan. Tarvittaisiin vain osoite Suomessa ja kuvallinen voimassaoleva henkilötodistus.

S:n passi on menossa vanhaksi ensi viikolla, joten totesin, että kirjastokortti on paras hankkia mahdollisimman pian. Täytin ja printtasin valmiiksi kirjastokorttihakemuksen, ja tänään lähdimme korttia hankkimaan.

S otti reippaasti repun selkäänsä ja julisti kantavansa itse omat lainansa. Ennen minä olen joutunut kantamaan kaikki lainaamamme kirjat.

S näytti niin suurelta marssiessaan reppu selässä kirjaston ovista sisään. Milloin minun vauvastani tuli näin iso tyttö?

Kirjastokortin hankkiminen onnistui helposti. Avulias virkailija naputteli aikansa tietokonetta pleksisuojan takana, katsoi henkilöllisyystodistuksemme ja ojensi sitten kirjastokortin allekirjoitettavaksi. Katselin hymyillen, kun S raapusti korttiin suurin tikkukirjaimin etunimensä. Ja niin hänestä tuli onnellinen kirjastokortin omistaja.

Tässä se nyt on: upouusi kirjastokortti

Mitähän sitä lainaisi?

Ensimmäiseksi lainakseen omalla kirjastokortilla S valitsi kaksi Risto Räppääjä -kirjaa. Lisäksi keräsin joukon kuvakirjoja, mutta S intoili vain Risto Räppääjistä.

"Osaan lainata itse, ei tarvitse auttaa."

"Risto Räppääjät tulee mun reppuun, kanna itse loput."

Ensimmäiset lainat omalla kortilla

Satukattila porisee Herttoniemen uudessa kirjastossa

Herttoniemen uusi kirjasto avautui melkeinpä vaivihkaa. Avajaisia oli tarkoitus juhlia 19. maaliskuuta. Sitten tuli korona, ja hallitus päätti sulkea kaikki kirjastot 18. maaliskuuta alkaen.

Olen odottanut kovasti uuden kirjaston aukeamista. Tällä viikolla aloin pohtia jokohan se on auki, ja onhan se. Oli pakko lähteä katsomaan, miltä uusissa tiloissa näyttää.

Vastavalmistuneen lähipalvelukeskuksen yhteyteen rakennettu kirjasto houkuttelee piipahtamaan kirjojen ääreen kauppareissun yhteydessä. Tai oikeastaan ei houkuttele, sillä opasteita kirjastoon ei näkynyt missään, ja minun oli vaikea ylipäätään löytää kirjastoa.

Mielenkiintoisen mausteensa kirjastolle antaa se, että kirjasto ja nuorisotalo on yhdistetty samaan tilaan. Aika näyttää, kuinka hyvin se toimii. On kyllä mahtavaa, että nuoret pakotetaan kirjojen pariin. Ehkä tämä jopa saa jonkun nuoren tarttumaan kirjaan.

Kirjasto löytyy kauppakeskuksen toisesta kerroksesta

Ensi vaikutelmani oli vähän pettynyt. Onko tämä näin pieni? Neliöitä onkin entistä vähemmän, mutta ainakin katto on korkealla. Ainoa konkreettinen toive, joka minulla oli uuden kirjaston suhteen, oli että katto olisi korkeammalla kuin vanhassa matalassa rakennuksessa.

Tyttären toive taisi jäädä toteutumatta. Hän toivoi, että entistä kirjastosalia hallinnut Heikki W. Virolaisen tekemä patsas "Marjatan pojan paluu" (1964-65) muuttaisi myös uusiin tiloihin. Minä en sitä siellä nähnyt. Olisi kiva tietää, mitä sille tapahtui.

Kirjaston sisustussuunnitelmasta vastaa Rune & Berg Design. Sisustusta hallitsevat vahvat värit. On sinistä ja punaista. Vaikutelma ei ole kovin valoisa korkeista ikkunoista huolimatta.

Lapsille on luotu kirjastoon ihan ikioma paikka: Satukattila. Kirsi Kunnaksen runosta Kattila ja perunat innoituksensa ammentava Satukattila kätkee sisäänsä pikku lasten kirjat: katselukirjat, kuvakirjat, runot ja sadut.

Lastentila Satukattila on muusta kirjastosalista erillään oleva oma huone

Kirsi Kunnaksen kirjoja Satukattilan ulkopuolella

Lastentilan seiniltä löytyy edellä mainittu runo sekä vihannesaiheisia maalauksia. Lattiassa on suuri pyöreä syvennys — ehkä se kattila.

Ovensuussa pyydetään ottamaan kengät pois jalasta. Olin liikkeellä ilman lasta, ja Satukattilan oviaukossa tuli vähän sellainen tunne, että voiko tuonne mennäkään. Onko se ollenkaan minun paikkani?

Tosi useinhan käyn yksin kirjastossa ja lainaan lapsellekin. Nyt kynnys vähän nousee — astua aikuisena lasten omaan tilaan. Kun kengätkin vielä pitää riisua!

Ongelmia tulee varmaan sittenkin, kun otan lapsen mukaan. Hän tuskin suostuu jäämään yksin lastenosastolle, jos ei voi nähdä minua — eikä Satukattilasta voi nähdä muualle kirjastoon. Sitten hän pitkästyy, kun joutuu kulkemaan kanssani aikuisten osastolla, enkä saa keskittyä rauhassa hyllyjen välissä kiertelyyn.

Jotenkin minulle tuli sellainen tunne, että kirjoja olisi ollut entistä vähemmän. Hyllyt olivat aiempaa matalammat, mutta ei niitä näyttänyt olevat yhtään enempää. Onko kirjojen kellutusjärjestelmä johtanut siihen, ettei hyllyissä pidetä enää niin suurta valikoimaa? Ehkä e-kirjojen yleistyminenkin vaikuttaa asiaan.

Kirjaston poistokirjoille ainakin on keksitty järkevää käyttöä. Nyt kesäkuussa Helsingissä toteutetaan Kesälukemista kotiovelle -kampanja, jossa kirjastojen hyväkuntoisista poistokirjoista kootaan maksuttomia kirjapaketteja yli 70-vuotiaille ja muille riskiryhmiin kuuluville helsinkiläisille.

Osa paketeista toimitetaan maksutta suoraan kotiovelle Helsinki-avun kautta. Osa jaetaan kirjastoissa, joista läheiset voivat hakea niitä riskiryhmäläisille. Lukupaketit koostuvat 3-5 kirjasta, jotka voi ajallaan lahjoittaa eteenpäin. Sisältö riippuu kunkin kirjaston poistokirjavalikoimasta.

On hienoa, että Helsingin kaupunginkirjasto pyrkii tukemaan kaikkien helsinkiläisten lukuharrastusta myös poikkeusoloissa.

Kuva: Pixabay

Kiinnostuitko Kesälukemista kotiovelle -kampanjasta?

Lukupaketteja voi noutaa ainakin Pasilan, Rikhardinkadun, Kannelmäen, Malmin, Laajasalon ja Pohjois-Haagan kirjastoista. Jakelu alkaa maanantaina 8.6. ja kestää noin kuukauden tai niin kauan kuin lukupaketteja riittää. Riskiryhmään kuuluville, 70 vuotta täyttäneille helsinkiläisille lukupaketteja toimitetaan myös kotiovelle 10.6. alkaen Helsinki-avun kautta. Lukupaketteja Helsinki-avun kautta voi tiedustella puhelimitse numerosta 09 310 85805 arkisin klo 12–15.

Kirjastot aukeavat — Nämä kirjat ainakin haluan lainata

Hallitus ilmoitti, että kirjastot voidaan avata kesäkuun alusta, ja kirjojen uloslainaus on sallittua heti. Ihanaa! Tätä päätöstä olen odottanut.

Hiukan vainoharhaisesti tosin aloin pohtia, voiko virus levitä lainakirjojen välityksellä ja kuinka helposti. Luulen kuitenkin, että haluni saada kirjoja voittaa pelon.

Jouduin käyttämään viikonlopun kirjahyllyjen suursiivoukseen ja uudelleenjärjestelyyn, koska olen viime aikoina ostanut niin paljon kirjoja. En edes uskalla laskea, paljonko niihin on kulunut rahaa. Kirjastojen avautuminen on valtava helpotus. Pidemmän päälle kaikkea ei voi ostaa.

Itse olen poikkeusaikana pystynyt korvaamaan fyysiset kirjat elektronisilla, mutta kuusivuotiastani ei oikein saa pysymään sähkökirjan äärellä. Hän alkaa myös nopeasti valittaa, jos hänelle lukee vain ennalta tuttuja kirjoja.

Heti hallituksen ilmoituksen jälkeen aloin miettiä, mitä kirjoja haluan lainata kirjastojen avauduttua. Ainakin nämä kirjat ovat lainattavien listallani:

Fanni-sarja

Kuusivuotiaalleni tunteiden säätely on usein haasteellista. Hänen on vaikea rauhoittua ja keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Usein tunteet kuohuvat aivan hallitsemattomasti yli. Järjettömät raivokohtaukset, joista luulin jo päässeemme yli, alkoivat uudelleen, kun korona-aika alkoi ja arki mullistui.

Mieheni psykologitytär vinkkasi lukemaan Fanni-sarjaa. Fanni-kirjojen tekijät Julia Pöyhönen ja Heidi Livingston ovat lasten kehitykseen ja vanhemmuuden tukemiseen erikoistuneita psykologeja. Kirjat on kuvittanut Linnea Bellamine.

Ainakin kirjat Fanni ja levoton liikeri — Rauhoittumisen taitojen harjoitteleminen (Kumma 2020),  Fanni ja ihmeellinen tunnelämpömittari — Tunnesäätelyn harjoitteleminen (Kumma 2019) sekä Fanni ja rento laiskiainen — Stressin säätelyn ja rentoutumisen harjoitteleminen (Kumma 2019) kiinnostavat minua. Sarjassa on ilmestynyt muitakin kirjoja, joihin voi tutustua Kumma-kustannuksen verkkosivuilla.

Aada ja kiukkuleijona

Toinen tunnesäätelytaitoihin liittyvä kiinnostava kuvakirja on Aada ja kiukkuleijona (Kumma 2020). Se on kirjoittanut lastenpsykiatri Riikka Riihonen yhdessä kustannustoimittajana, suomenkielen opettajana ja vapaana kirjoittajana toimivan Kaisla Suokaksen kanssa. Kuvituksen on tehnyt Mira Piitulainen.

Aada on tavallinen tyttö, joka vihastuu eräänä päivänä niin, että koko maailma tuntuu mustenevan kiukun voimasta. Äiti tutustuttaa Aadan kiukkuleijonaan ja erilaisiin keinoihin, joiden avulla kiukkua saa kesytetyksi. Kirjassa on lisäksi tehtäviä ja tietoa lapsen tunteensäätelytaitojen edistämisestä.

Rasan kesä

Kohta on jo kesä ja voi aloittaa kesäkirjojen lukemisen. Miltei seitsenvuotiaasta Rasasta kertova kirja Rasan kesä (Paperiporo 2020) kiinnostaa, koska sen on kirjoittanut latvialainen Juris Zvirgzdiņš ja kuvittanut liettualainen taiteilija Lina Dūdaitė. Olisi kiinnostava lukea välillä balttilaisiakin lastenkirjoja.

Rasa viettää kesää maalla mummin luona. Ikävä kyllä siellä ovat myös Rasan tyhmät ja koppavat serkut. Meneekö koko kesä pilalle vai keksisikö naapurin pojan kanssa serkuille kunnon opetuksen?

Rasasta on aiemmin kerrottu kirjassa Leijonan ärjy (Paperiporo 2017).

Rohkea tyttö ja jättiläiset — Greta Thunbergin innoittama satu maapallon pelastamisesta

Ostin jo yhden Greta Thunbergista kertovan kuvakirjan, nimittäin Jeanette Winterin Kotimme on tulessa — Greta Thunbergin ilmastokapina (Karisto 2020).

Toinenkin Greta Thunbergista innoituksensa saanut kuvakirja kiinnostaisi: Rohkea tyttö ja jättiläiset — Greta Thunbergin innoittama satu maapallon pelastamisesta (Lasten Keskus 2020). Zoë Tuckerin kirjoittama ja Zoe Persicon kuvittana satu kertoo maapallon pelastamisesta ja siitä, kuinka pienillä teoilla voi saada aikaan isoja asioita.

Jättiläiset ovat melkein tuhonneet Gretan kotimetsän. Kasvit on tallottu ja puut kaadettu ja tilalle on pystytetty taloja ja tehtaita. Niitä tulee koko ajan lisää ja yhä suurempia. Metsän eläimet pyytävät Gretalta apua, ja Greta päättää osoittaa mieltä. Hänen rinnalleen tulee muitakin lapsia. Niin paljon lapsia, että jättiläisten on pysähdyttävä kuuntelemaan.

Sara ja kadonneet sateet

Ilmastonmuutosta käsitellään myös Tuula Korolaisen kirjoittamassa ja Meria Palinin kuvittamassa kirjassa Sara ja kadonneet sateet (Karisto 2020). Kirjan päähenkilö on 7-vuotias afrikkalaistyttö, jonka pitkään jatkunut kuivuus ajaa pois kotikylästä. Kirjassa kuvataan tytön ja hänen äitinsä uuvuttavaa vaellusta aavikon halki kohti kaupunkia.

Tarinassa kerrotaan tosipohjaisesti ilmastonmuutoksen vaikutuksesta säiden ääri-ilmiöihin. Kirjan loppuun on koottu tietopaketti vesi- ja kuivuusongelman keskeisistä käsitteistä ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista eri puolilla maapalloa. Kirjassa myös neuvotaan, kuinka kukin meistä voi toimia maailman vesitasa-arvon puolesta ja ilmastonmuutosta vastaan.

Peppi viettää syntymäpäiviä

Astrid Lindgrenin rakastettu satuhahmo Peppi Pitkätossu täyttää tänä vuonna 75 vuotta! Mikä sopisikaan paremmin juhlistamaan tapausta kuin klassikkotarina Pepin syntymäpäiväjuhlista. Kertomus on ilmestynyt värikkäänä kuvakirjana Peppi viettää syntymäpäiviä (WSOY 2020). Kuvitus on tietysti Ingrid Vang Nymanin.

Pepin syntymäpäiväkutsut ovat parhaat! Tommi ja Annika saavat vatsansa täyteen kakkua ja pääsevät leikkimään hauskoja leikkejä.

Bodrin tarina

Hehkutin viime vuoden lopussa Hédi Friedin kirjoittamaa ja Stina Wirsénin kuvittamaa kuvakirjaa Historien om Bodri (Natur & Kultur 2019) viime vuoden vaikuttavimpana lukemanani lastenkirjana. Kun julkaisin siitä pidemmän kirjoituksen tammikuussa vainojen uhrien muistopäivänä, en aavistanut, että kirjasta ilmestyikin juuri silloin suomennos Bodrin tarina (Sitruuna Kustannus 2020, suomentaja Sanna Manninen). Vaikka hyllystämme löytyy ruotsinkielinen teos, haluaisin nähdä myös suomennoksen.

Koska sinne kirjastoon taas oikein pääsee?!

Laitoin viikon ajalta ylös kaikki tilanteet, joissa olisimme tarvinneet kirjastoa. Niitä on seitsemän eli keskimäärin yksi päivässä.

En tarvitse kirjastoa siksi, että minulla ei olisi lukemista. Olen viikon kuluessa ostanut yhdeksän kirjaa ja saanut yhden arvostelukappaleen. Silti tarvitsen kirjastoa.


Ronja Ryövärintytär

Töihin on helppo keskittyä, kun tytär on ulkona — kunnes ulkoa alkaa kuulua meteliä, joka vaatii huomioni. Tytär ja bestis ajautuvat harmillisen usein tappeluihin.

Ei auta muu kuin työntää kengät jalkaan ja heittää takki niskaan ja lähteä etsimään tyttöjä. Löydän heidät jonkin matkan päästä rinteestä huutamasta.

— Mitäs täällä tapahtuu? Onko teillä Ronja Ryövärintyttären keväthuuto meneillään? ihmettelen.

—Ei, me vaan huudetaan, tytär selittää.

— Mikä se keväthuuto on? bestis kysyy.

— Öh, en oikein muista, tunnustan. — Täytyy käydä lainaamassa kirjastosta Ronja Ryövärintytär ja katsoa siitä. Ai niin, eihän se nyt onnistukaan.

— Ei se mitään, äiti, tytär lohduttaa. — Mä muistan kyllä, että Junibackenin satujunassa puhuttiin siitä keväthuudosta.


Sukka-aapinen

Puhun sisareni kanssa puhelimessa. Sisar kertoo aikovansa opetella neulomaan sukat.

— Tilasin verkkokirjakaupasta Sukka-aapisen, mutta sitä ei ollutkaan enää saatavilla, hän harmittelee. — Oisko sulla lainata mitään käsityökirjaa, jossa neuvotaan sukan neulomista?

— Ei mulla taida olla mitään neulomiseen liittyvää, valittelen. — Olen muutenkin karsinut käsityökirjojani viime aikoina. Käy lainaamassa kirjastosta. Sieltä varmasti löytyy. Ai niin, sori, eihän se onnistukaan nyt.


Kaislikossa suhisee

Luemme tyttären kanssa iltasaduksi lyhennettyä versiota kirjasta Kaislikossa suhisee.

— Tätä on lyhennetty ihan liikaa, puuskahdan. — Ehkä meidän pitäisi vaan lukea se lyhentämätön versio. Lainataan se kirjastosta. Ai niin, koskahan se onnistuu.

Kirjaston kivat tapahtumat

— Äiti, muistatko kun Ellin äiti oli puhumassa kirjastossa? tytär kysyy.

— Muistan. Hän oli siellä kertomassa esikoiskirjastaan.

— Mä haluaisin taas mennä kirjastoon johonkin tapahtumaan.

— Olisi tosi kivaa, jos voisi mennä, vastaan.

— Muistatko, kun siellä kirjastossa oli taikureita? Tai muistatko sen halloween-radan Itäkeskuksen kirjastossa?

— Se oli jännittävä.

— Muistatko, kun Babar meni kirjastoon pehmolelujen yöhön? Onko meillä ne kuvat jossain tallella? Mä haluaisin katsoa, mitä se teki siellä.

Piirustushetki kirjastossa

Kerro minulle kaunis sana

Kariston lähettämästä paketista kuoriutuu esiin kirja Näytä minulle hassu ilme. Tytär tarttuu kirjaan innoissaan.

— Me ollaan luettu tästä pojasta ennenkin, hän muistaa.

— Totta, vahvistan. — Hänestä kerrotaan myös kirjassa Kerro minulle kaunis sana.

— Voidaanko lukea se uudestaan? tytär pyytää.

— Tietysti. Lainataan se kirjastosta. Ai niin, eihän se onnistukaan nyt.


Onni-poika

Luemme tyttären kanssa uutta Onni-poika-kirjaa Onni poika osoittaa mieltä. Kirjan sisätakakannesta löytyy muutama valokuva Onni-pojasta pehmoleluna erilaisissa puuhissa.

— Äiti, muistatko kun nähtiin Onni-poika-pehmo kirjastossa? tytär kysyy.

— Tosiaan, lastenosastolle oli hankittu se pehmolelu, muistan.

— Voidaanko käydä katsomassa sitä? Mä haluan nähdä sen taas.

— Voi kulta, ei se nyt onnistu.


Aapinen

— Mulla ei ole mitään oikeaa aapista, tytär tuskailee.

— Miten niin? ihmettelen ja kaivan esiin kaikki aapiset, jotka esittelin Mikael Agricolan päivänä.

— Tässä ei ole tikkukirjaimia, eikä tässä, eikä tässä, tytär raivoaa. — Tämä on liian vaikea ja nämä mä oon lukenut jo ainakin sata kertaa!

— Pitäisi päästä kirjastoon lainaamaan kunnon aapinen, huokaan.

— Mä haluan sellaisen oikean aapisen, jollaista käytetään koulussa, tytär vaatii.

Päädyn selaamaan verkkokirjakauppoja ja nettiantikvariaatteja. Aapisia on tarjolla, mutta ne vaikuttavat niin painavilta, että tuskin tulevat kirjeenä.

Postipakettia en halua, sillä posti on todella hankalan matkan päässä, kun en halua nyt käyttää bussia. Pakettiautomaattiakaan ei löydy kävelymatkan päästä.

Tilaan nettiantivariaatista Miinan ja Manun aapisen. Se on niin ohut, että tulee kirjeenä. Se on myös liian ohut pitääkseen tyttären tyytyväisenä kovinkaan pitkään.


Kirjasto, koska aukeat? Minä tarvitsen sinua!

Anna hyvän kiertää - Kirjahyllyt auki tarvitseville

Tänään alkaa viides etätyöviikko ja viides viikko, kun tytär on poissa päiväkodista.

Mikä on ollut vaikeinta? Työn ja lapsenhoidon yhdistäminen? Työni raskaiden aiheiden tuominen omaan kotiin ja puurtaminen yksin ilman, että voin kääntyä työtoverin puoleen keventämään välillä mieltäni? Ero läheisistä? Harrastusten peruuntuminen ja se ettei pääse mihinkään? Se että kauppaan menokin pelottaa?

Olosuhteisiin nähden kaikki on sujunut hyvin. Onneksi yleensäkin viihdyn parhaiten kotona ja perheeni seurassa. Onneksi olen osittaisella hoitovapaalla tehden lyhennettyjä työpäiviä ja voin järjestellä työaikani hyvin joustavasti. Onneksi läheisiin ja työtovereihin voi pitää yhteyttä muutenkin kuin kasvotusten. Onneksi ostokset voi tilata kotiovelle.

Mutta se, että ei pääse mihinkään, ottaa välillä koville. On yksi paikka, jonne menisin heti, jos voisin: kirjasto. Kaipaan kirjastoon niin, että sydäntä särkee.

Tunsin itseni vähän tyhmäksi tajutessani vasta muutama päivä sitten, että on muitakin, jotka kaipaavat kirjastoa yhtä palavasti. Tyttäreni bestiksen huoltaja sanoi jotain kirjastoista, mikä pisti minut ajattelemaan. Elektroniset viihdykkeet ja oman hyllyn kirjat eivät riitä kaikille korvaamaan kirjaston ja oikeiden, fyysisten lainakirjojen puuttumista.

Meillä on hyllyt täynnä lastenkirjoja. Ymmärsin, että nyt jos koskaan, on aika avata hyllymme muidenkin iloksi. Tyttären bestis sai ensi hätään lainaan kahdeksan kirjaa, ja lisää on luvassa heti kun ne on luettu.

Kapea kaistale toisesta lastenkirjahyllystämme

Haastan jokaisen miettimään, onko omassa hyllyssä kirjoja, joita voisi antaa lainaan muille, ja asuuko lähellä sellaisia, joita ne voisivat ilahduttaa. Annetaan hyvän kiertää!

Näiden kirjaston kirjojen kanssa vietämme koronasulun

Miten sinulle kävi, kun kirjastot sulkivat ovensa? Ennätitkö rynnätä hamstraamaan luettavaa vai kävikö niin kuin minulle? Iso kasa jo luettuja kirjoja jäi meille mottiin.

En ole käynyt kirjastossa pitkään aikaan. Olen odotellut uuden Herttoniemen kirjaston avajaisia, joiden piti olla 19. maaliskuuta. Jo toissa viikolla alkoi tuntua, että ehkä niihin avajaisiin ei kannata lähteä ryysimään. En kuitenkaan ehtinyt käydä missään muussakaan kirjastossa, kun keskityin täydentämään ruoka- ja lääkevarastoamme.

Loppujen lopuksi Herttoniemen uuden kirjaston avajaisia ei vielä tullut, sillä Helsingin kirjastot ovat olleet suljettuina 18.3. alkaen.

Ahtaassa työ/kirjastohuoneessani tulee nököttämään vielä ties kuinka kauan suuri pino kirjaston kirjoja, jotka olemme jo lukeneet. Yhtä lukuun ottamatta ne ovat kaikki lastenkirjoja. Näytän tässä kuvakavalkadin kirjoja, joista tuli meille koronaviruksen takia pidempiaikaisia kumppaneita, kuin osasimme odottaa.