Onnellinen kirjastokortin omistaja

— Äiti, koska mä saan oman kirjastokortin? tyttäreni S kysyi eilen.

— Sitten kun haluat, vastasin.

— Mä haluun nyt.

— Ei se tietenkään ihan just nyt onnistu, selitin.

— Äääää. Mut kun mä haluun.

— Okei, sovitaan, että huomenna, lupasin.

— Jee! Onnellinen hymy levisi kuusivuotiaani kasvoille.

Illalla googlasin, voiko kuusivuotias todellakin saada oman kirjastokortin. Ikärajaa ei näyttänyt olevan. Tarvittaisiin vain osoite Suomessa ja kuvallinen voimassaoleva henkilötodistus.

S:n passi on menossa vanhaksi ensi viikolla, joten totesin, että kirjastokortti on paras hankkia mahdollisimman pian. Täytin ja printtasin valmiiksi kirjastokorttihakemuksen, ja tänään lähdimme korttia hankkimaan.

S otti reippaasti repun selkäänsä ja julisti kantavansa itse omat lainansa. Ennen minä olen joutunut kantamaan kaikki lainaamamme kirjat.

S näytti niin suurelta marssiessaan reppu selässä kirjaston ovista sisään. Milloin minun vauvastani tuli näin iso tyttö?

Kirjastokortin hankkiminen onnistui helposti. Avulias virkailija naputteli aikansa tietokonetta pleksisuojan takana, katsoi henkilöllisyystodistuksemme ja ojensi sitten kirjastokortin allekirjoitettavaksi. Katselin hymyillen, kun S raapusti korttiin suurin tikkukirjaimin etunimensä. Ja niin hänestä tuli onnellinen kirjastokortin omistaja.

Tässä se nyt on: upouusi kirjastokortti

Mitähän sitä lainaisi?

Ensimmäiseksi lainakseen omalla kirjastokortilla S valitsi kaksi Risto Räppääjä -kirjaa. Lisäksi keräsin joukon kuvakirjoja, mutta S intoili vain Risto Räppääjistä.

"Osaan lainata itse, ei tarvitse auttaa."

"Risto Räppääjät tulee mun reppuun, kanna itse loput."

Ensimmäiset lainat omalla kortilla