torstai 16. heinäkuuta 2020

Seitsemän koiraveljestä -näyttely on kunnianosoitus 150-vuotiaalle klassikolle

Muistan, kuinka ala-asteella paukutimme päähän Aleksis Kiven Seitsemää veljestä. Opettajamme tuntui olevan erityisen ihastunut kirjaan, ja luimme sitä usein ääneen äidinkielen tunnilla. Jokaiselle veljeksistä valittiin oma lukija. Kukaan ei olisi halunnut olla Juhani, koska tämä tuntui olevan eniten äänessä.

Tänä vuonna Seitsemän veljestä täyttää 150 vuotta. Huomaan usein pohtivani, vieläköhän alakoulussa luetaan kirjaa. Nykylapsilla kun olisi niin paljon lapsiystävällisempikin tapa tutustua tähän loistavaan teokseen.


Seitsemän koiraveljestä toi Aleksis Kiven klassikon lasten tietoisuuteen


Parisenkymmentä vuotta sitten Mauri Kunnas uskalsi aikansa epäröityään tarttua klassikkoon, jota piti Suomen parhaana kirjana. Tyylilleen uskollisesti hän muovasi siitä Aleksis Kiveä kunnioittavan, mutta samalla velmun ja hauskan mukaelman.

Tuloksena oli Kunnaksen kirjoista paksuin, 96-sivuinen kuvakirja Seitsemän koiraveljestä (Otava 2002). Se on koiramainen mutta esikuvalleen uskollinen versio Aleksis Kiven romaanista.




Kansa hullaantui klassikon uudelleentulkintaan. Loppuvuodesta 2002 kirjaa myytiin kolmessa ja puolessa kuukaudessa huikeat 128 000 kappaletta. Eikä vauhti siihen loppunut. Seuraavana vuonna kirjaa meni vielä lähes satatuhatta. Meidän kappaleemme on 14. painos vuodelta 2012, joten voi vain arvailla, paljonko kirjaa on myyty tähän päivään mennessä.




"Kun Mauri Kunnas kirjoittaa ja kuvittaa
Seitsemän veljeksen tarinan, kaksi suurta
suomalaista paiskaavat kättä."

HÄMEEN SNT 20.9.2002




Seitsemän koiraveljestä toi Kunnakselle sekä Pro Finlandia -mitalin (2002) että Rudolf Koivu -palkinnon (2003). Hän sai myös kutsun itsenäisyyspäivän juhliin presidentinlinnaan.


Näyttely kutsuu astumaan Seitsemän koiraveljeksen tarinaan


Aidon ja alkuperäisen Seitsemän veljeksen 150-vuotisjuhlavuonna Mauri Kunnaksenkin versio on taas ajankohtainen.

Päivälehden museoon Helsinkiin on toteutettu upea toiminnallinen näyttely Seitsemän koiraveljestä — Seikkailu Aleksis Kiven tyyliin. Näyttelyssä lapset ja lapsenmieliset pääsevät sukeltamaan sisään seitsemän koiraveljeksen maailmaan.

Kävimme kuusivuotiaani kanssa näyttelyssä tällä viikolla, ja se oli hieno elämys.




Tästä se nyt alkaa. On aika karistaa arkimaailma kannoilta ja astua sisään kertomukseen.




Tervetuloa Jukolaan! Tässä talossa asuu seitsemän koiraveljestä: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero.




Veljekset eivät pahemmin välitä talonpidosta. Heidän aikansa kuluu kiekkoa lyöden, metsässä leikkien tai Toukolan poikien kanssa tapellen. Toukolan poikien Jukolan pojista sepittämässä pilkkalaulussa taitaa piillä totuuden siemen.




Lauri-poika metsäss' häärii,
Katselevi puita väärii,
Mäyränä nummia tonkii.




Simeoni, liuhuparta,
Valittaa se "ihmisparka,
Syntinen, saatana, kurja".

Hiukan hätkähdin, kun Simeonin kuonon alta tuli esiin s-sana. Mauri Kunnasta itseäänkin hirvitti saatana-sanan käyttö lastenkirjassa jopa siinä määrin, että hän etsi viimeiseen asti keinoa voidakseen jättää sen pois, vaikka pilkkalaulu Seitsemän miehen voima onkin koko kirjan tunnetuimpia kohtia.

Sana jäi paikoilleen, ja Kunnas on myöhemmin todennut: "Onneksi Otavassa puhuttiin ympäri."




Hyvähän olisi, jos saataisiin Jukolaan emäntä. Talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää on kuin pilvinen päivä, Aapokin toteaa. Kaikki veljekset Lauria lukuunottamatta ovat iskeneet silmänsä naapurin Venlaan.

Vaan lukutaidotonpa ei pääse naimisiin, joten veljesten ei auta muu kuin lähteä lukkarin luo oppiin. Timo säestää apeiden veljesten raskasta matkaa lukkarin luokse laulamalla oravasta sammalkammiossa.




Mauri Kunnas on kertonut, ettei hän ole koskaan oikein pitänyt laulusta Makeasti oravainen. Hän olikin jättänyt sen ensin pois kirjasta. Kustantamon toiveesta hän kuitenkin lopulta suostui lisäämään laulun. Onneksi, sillä kyseistä aukeamaa hän pitää jopa yhtenä kirjan parhaimmista. Ja hienohan se onkin!




Lukemaan opettelu on veljeksille yhtä tuskaa.




Lukkari on ankara opettaja. Vaikka hän kuinka rähisee ja huutaa veljeksille, eivät aakkoset uppoa heidän paksuihin päihinsä. Ennen pitkää pojat luovuttavat ja pakenevat ikkunasta.




Veljekset pelkäävät joutuvansa jalkapuuhun rikottuaan lukkarin ikkunan. He ovat kohdanneet muitakin vaikeuksia, ja ovat saaneet tarpeeksensa naapurien kyttäämisestä. Veljekset päättävät muuttaa heti kevään tultua kauas Impivaaran korpeen.




Ensimmäinen yö Impivaarassa kuluu isoisän vanhassa sysikojussa.




Pian Impivaaraan nousee veljesten uusi saunapirtti. Se kuitenkin palaa poroksi jo seuraavana jouluna veljesten riehuessa jouluoljilla.




Veljesten ei auta muu kuin paeta hevosensa Valkon kanssa pakkasta ja susia Impivaarasta Jukolaan.




Seuraavan kerran veljekset joutuvat vaikeuksiin Viertolan 40 härän ahdistettua heidät suurelle hiidenkivelle. Härät eivät niin vain suostu päästämään poikia alas kiveltä, joten jo päiviä kivellä viruttuaan veljekset keksivät ampua härät. 40 härkää! Siinä riittää veljeksillä korvattavaa! Ei auta muu kuin ryhtyä oikeiksi talonpojiksi, kaatamaan kaskea ja kylvämään viljaa. Siten velka saadaan ennen pitkää maksettua.




Lisää veljesten vaiheista voi lukea Mauri Kunnaksen Seitsemästä koiraveljestä tai Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä. Kerrottakoon kuitenkin, että veljeksistä sukeutui ihan kelpo miehiä. Kaikki oppivat lukemaan. Simeonia lukuunottamatta kaikki menivät naimisiin ja saivat lapsia.


Näyttelyvieraana


Näyttely Seitsemän koiraveljestä — Seikkailu Aleksis Kiven tyyliin on nähtävissä Päivälehden museossa Helsingissä vuoden loppuun asti. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Näin korona-aikaan näyttelyssä vierailevien määrää on rajoitettu. Näyttelytilaan pääsee yhtä aikaa noin 15 henkilöä. Silloin kun näyttelyyn on ruuhkaa, vierailuaika on rajattu puoleen tuntiin.

Museossa on onneksi muutakin nähtävää, johon voi tutustua odotellessa. Pysyvä näyttely läpivalaisee sananvapautta ja sensuuria. Painokellarissa pääsee ihmettelemään vanhoja painokoneita.

Auditoriossa voi katsella video-opastuksen Seitsemän koiraveljestä -näyttelyyn. Siinä koiraveljeksistä nuorin, Eero (näyttelijä Eero Enqvist) opastaa katsojan läpi näyttelyn ilmeikkäällä ja kiinnostavalla tavalla.

Kävimme tyttären kanssa museossa heinäkuisena arkipäivänä puolenpäivän aikoihin, eikä mitään tungosta ollut. Suurimman osan ajasta olimme ainoat näyttelyvieraat ja viivyimme museossa toista tuntia.

Näyttely oli hienosti toteutettu, ja viihdyimme erinomaisesti. Suosittelemme lämpimästi kaikille!



Lähteet


  • Päivälehden museon näyttelyn Seitsemän koiraveljestä — Seikkailu Aleksis Kiven tyyliin näyttelymateriaalit
  • Mauri ja Tarja Kunnas: Seitsemän koiraveljestä — Koiramainen versio Aleksis Kiven romaanista Seitsemän veljestä. Otava 2012. 14. p.
  • Lotta Sonninen: Minä, Mauri Kunnas. Otava 2009.

Kaikki kuvat kirjan kansikuvaa lukuunottamatta on kuvattu Päivälehden museon näyttelyssä Seitsemän koiraveljestä — Seikkailu Aleksis Kiven tyyliin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti