Hurjannäköiset nuuttipukit lopettivat entisaikaan joulun

On nuutinpäivä eli joulun loppu niille, jotka eivät lopettaneet joulunviettoa jo loppiaisena.

Joulun alla yhtenä joulukalenterina meillä oli tekemäni jouluperinteitä esittelevä kalenteri. Siitä selvisi, että Suomessa on ollut joulupukin lisäksi muitakin pukkeja, kuten kekripukki, tapaninpukki ja nuuttipukki.

Keskustellessamme nuutinpäivästä tyttäreni halusi tietää, miltä nuuttipukit näyttivät. Kaivoin esiin vanhan SKS:n julkaiseman kirjasen Nuutti — Suomalainen karnevaali. Kirjasen tekstin ovat kirjoittaneet Carsten Bregenhøj ja Urpo Vento. Kyseessä ei ole lastenkirja, vaan nuuttipukkiperinnettä esittelevä tietokirja.

Kirjan kuvat ovat 1970-luvun alkupuoliskolta, jolloin nuuttipukkiperinne on jo ollut katoavaa kansanperinnettä. Totesimme, että taloissa on tuolloin liikkunut hurjannäköisiä pukkeja. Kuvat naamioituneista seurueista olivat viisivuotiaalleni melkeinpä liiankin pelottavia mutta kovin kiinnostavia.

Olen aina pitänyt nuuttipukkiperinnettä aikuisten miesten perinteenä. Käsitykseni mukaan remuavat miesjoukkiot ovat kierrelleet talosta toiseen kerjäämässä sahtitynnyrin pohjia. Liittyyhän nuutinpäivään sellaisia sanontoja kuin "Tuomas kulta joulun tuopi, hiivanuutti poies viepi" tai "jos ei ole hiivoja, niin tappi tynnyristä".

Mielikuvani nuuttipukeista on osittain oikea. Kuitenkin Bregenhøjin ja Venton mukaan 1970-luvulle tultaessa nuuttipukkiperinne oli muuntunut sahdinhuuruisesta remujuhlasta lähinnä harmittomaksi lastenjuhlaksi.

Lasten nuuttikierroksissa oli paljon samaa kuin esimerkiksi virpomiskierroksissa tai Amerikasta rantautuvissa halloweenkierroksissa. Naamiaisasuihin pukeutuneet lapset kiersivät talosta toiseen. He saattoivat hiukkasen laulaa tai tanssahtaa isäntäväen iloksi, mutta pääasiassa kierrokselle lähdettiin, jotta saataisiin kestitystä. Jotain hyvää pienille nuuttipukeille aina tarjottiinkin.

Näin kuvailee kirjassa satakuntalainen koulutyttö kokemuksiaan nuuttipukkina vuonna 1975:

"Lähdimme nuutipukeiksi noin kello kuudelta. Puin ylleni nuutipukin vaatteet. Kasvoilleni laitoin sukan, jonka sitten maalasin poskilta, suun ja nenän kohdalta punaiseksi huulipunalla. Ylleni laitoin pitkän puvun, äidin navettatakin, huopatossut ja muovikassin. Minun nimeni oli 'Emma'. Ystäväni puki ylleen pitkän palttoon, karvalakin ja huopatossut. Kasvoillaan hänellä oli joulupukin naamari. Hänen nimensä oli 'Juuso'.
   Aloimme kierrellä ja kaarrella pitkin kotikylää. Mentyämme taloon meiltä usein kysyttiin:
   — Mitenkäs pitkän matkan olette kulkeneet?
   — Olemme tässä maailmaa kiertämässä, vastasimme.
   Me kävimme kaikkiaan viidessätoista paikassa. Tältä retkeltä saimme saaliiksi makeisia, piparkakkuja, omenia, appelsiineja, päärynöitä yms. Oli pimeää, mutta meillä oli lyhty, joka valaisi mainiosti. Paikka paikoin kuljimme metsäpoluja pitkin ja koetimme olla kompastumatta puunoksiin. Jos taasen kuljimme maantiellä autoilijat soitattivat torviaan, töllistelivät meitä ja olivat kovin puusta pudonneen näköisiä.

— Aino (5. lk.)"

Nuuttipukkiperinne ei ole ollut koko maan perinnettä. Nuuttipukkeja on liikkunut Länsi-Suomessa lähinnä sillä alueella, joka on pisimpään ollut skandinaavisen vaikutuksen alaisena. 

Minua kiinnostaisi tietää, vieläkö nuuttipukkeja on. Onko sinulla kokemuksia nuuttipukeista nykyaikana tai muistoja lapsuudestasi? Ilahdun, jos jätät kommentin.


Carsten Bregenhøj & Urpo Vento: Nuutti — suomalainen karnevaali
Valokuvat: Annikki Kaivola-Bregenhøj, Ilkka Kolehmainen & Susan Daugthry
Kustantaja: SKS 1975

  

Paha Nuutti joulun viepi

Tavalliset ihmiset lienevät lopettaneet joulunviettonsa jo loppiaisena, mutta todelliset jouluihmiset venyttävät joulun nuutinpäivään. Vanha kansa tapasi sanoa: "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti poies viepi." Nyt siis viimeistään on aika viedä kuusi ulos, jos ei ole sitä vielä tehnyt. 

Valitsin päivän kirjaksi Peppi Pitkätossun joulukuusenriisujaiset. Kirjan on kirjoittanut Astrid Lindgren ja kuvittanut Ingrid Vang Nyman.

Peppi Pitkötossu kutsuu kaikki pikkukaupungin lapset joulukuusenriisujaisiin Huvikumpuun. Kun lapset illalla intoa täynnä saapuvat Pepin talolle, Peppiä ei näy missään. Onneksi karkkivana johdattaa lapsijoukon pihan perälle mitä loistavimman joulukuusen ääreen. 

"Voi millainen joulukuusi", Annika kuiskasi, "voi millainen joulukuusi!"

Ennen kuin lapset pääsevät joulukuusessa riippuvien herkkujen ja lahjojen kimppuun, nautitaan lumilinnassa kaakaota ja kakkua, lasketaan pyllymäkeä Pepin rakentamassa jäämäessä ja pyöritään piirileikkiä kuusen ympärillä.

Hyväsydämisesti Peppi kutsuu mukaan pienen pojan, jota ei tunne ja yksinäisen pikku koiran, jonka adoptoi omakseen. Sen sijaan ilkeä rouva Hienosto, joka ei pidä lapsista, mutta kylläkin kermakakuista, ei ole tervetullut juhliin.

Juhlat huipentuvat lahjojen jakoon. Kuusesta löytyy paketti jokaiselle ja paketeista oikein hienoja lahjoja.

"Lopulta kuusessa ei ollut jäljellä enää yhden yhtä kuusenkaramellia. Silloin Peppi kiipesi kuuseen ja sammutti kynttilät. Huvikummun puutarhaan tuli pimeys. Tai ei, ei oikeastaan. Lumi hohti valkoisena ja ylhäällä taivaalla loistivat tähdet."

Pepin joulukuusenriisujaiset kuulostaa niin hauskalta, että tekisi mieli päästä mukaan. Enpä vaan, tiedä mahtaisiko Peppi päästää tällaista kermakakuista pitävää täti-ihmistä juhliinsa.

Peppi Pitkätossun joulukuusenriisujaiset löytyy meiltä myös äänikirjana. Nelivuotiaani pitää siitä niin paljon, että kuuntelee sitä joskus muulloinkin kuin joulun aikaan.


Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossun joulukuusenriisujaiset
Kuvitus: Ingrid Vang Nyman
Suomennos: Kristiina Rikman
Kustantaja: WSOY 2012