maanantai 13. tammikuuta 2020

Hurjannäköiset nuuttipukit lopettivat entisaikaan joulun

On nuutinpäivä eli joulun loppu niille, jotka eivät lopettaneet joulunviettoa jo loppiaisena.

Joulun alla yhtenä joulukalenterina meillä oli tekemäni jouluperinteitä esittelevä kalenteri. Siitä selvisi, että Suomessa on ollut joulupukin lisäksi muitakin pukkeja, kuten kekripukki, tapaninpukki ja nuuttipukki.

Keskustellessamme nuutinpäivästä tyttäreni halusi tietää, miltä nuuttipukit näyttivät. Kaivoin esiin vanhan SKS:n julkaiseman kirjasen Nuutti — Suomalainen karnevaali. Kirjasen tekstin ovat kirjoittaneet Carsten Bregenhøj ja Urpo Vento. Kyseessä ei ole lastenkirja, vaan nuuttipukkiperinnettä esittelevä tietokirja.



Kirjan kuvat ovat 1970-luvun alkupuoliskolta, jolloin nuuttipukkiperinne on jo ollut katoavaa kansanperinnettä. Totesimme, että taloissa on tuolloin liikkunut hurjannäköisiä pukkeja. Kuvat naamioituneista seurueista olivat viisivuotiaalleni melkeinpä liiankin pelottavia mutta kovin kiinnostavia.

Olen aina pitänyt nuuttipukkiperinnettä aikuisten miesten perinteenä. Käsitykseni mukaan remuavat miesjoukkiot ovat kierrelleet talosta toiseen kerjäämässä sahtitynnyrin pohjia. Liittyyhän nuutinpäivään sellaisia sanontoja kuin "Tuomas kulta joulun tuopi, hiivanuutti poies viepi" tai "jos ei ole hiivoja, niin tappi tynnyristä".

Mielikuvani nuuttipukeista on osittain oikea. Kuitenkin Bregenhøjin ja Venton mukaan 1970-luvulle tultaessa nuuttipukkiperinne oli muuntunut sahdinhuuruisesta remujuhlasta lähinnä harmittomaksi lastenjuhlaksi.

Lasten nuuttikierroksissa oli paljon samaa kuin esimerkiksi virpomiskierroksissa tai Amerikasta rantautuvissa halloweenkierroksissa. Naamiaisasuihin pukeutuneet lapset kiersivät talosta toiseen. He saattoivat hiukkasen laulaa tai tanssahtaa isäntäväen iloksi, mutta pääasiassa kierrokselle lähdettiin, jotta saataisiin kestitystä. Jotain hyvää pienille nuuttipukeille aina tarjottiinkin.

Näin kuvailee kirjassa satakuntalainen koulutyttö kokemuksiaan nuuttipukkina vuonna 1975:

"Lähdimme nuutipukeiksi noin kello kuudelta. Puin ylleni nuutipukin vaatteet. Kasvoilleni laitoin sukan, jonka sitten maalasin poskilta, suun ja nenän kohdalta punaiseksi huulipunalla. Ylleni laitoin pitkän puvun, äidin navettatakin, huopatossut ja muovikassin. Minun nimeni oli 'Emma'. Ystäväni puki ylleen pitkän palttoon, karvalakin ja huopatossut. Kasvoillaan hänellä oli joulupukin naamari. Hänen nimensä oli 'Juuso'.
   Aloimme kierrellä ja kaarrella pitkin kotikylää. Mentyämme taloon meiltä usein kysyttiin:
   — Mitenkäs pitkän matkan olette kulkeneet?
   — Olemme tässä maailmaa kiertämässä, vastasimme.
   Me kävimme kaikkiaan viidessätoista paikassa. Tältä retkeltä saimme saaliiksi makeisia, piparkakkuja, omenia, appelsiineja, päärynöitä yms. Oli pimeää, mutta meillä oli lyhty, joka valaisi mainiosti. Paikka paikoin kuljimme metsäpoluja pitkin ja koetimme olla kompastumatta puunoksiin. Jos taasen kuljimme maantiellä autoilijat soitattivat torviaan, töllistelivät meitä ja olivat kovin puusta pudonneen näköisiä.

Aino (5. lk.)"

Nuuttipukkiperinne ei ole ollut koko maan perinnettä. Nuuttipukkeja on liikkunut Länsi-Suomessa lähinnä sillä alueella, joka on pisimpään ollut skandinaavisen vaikutuksen alaisena. 

Minua kiinnostaisi tietää, vieläkö nuuttipukkeja on. Onko sinulla kokemuksia nuuttipukeista nykyaikana tai muistoja lapsuudestasi? Ilahdun, jos jätät kommentin.


Carsten Bregenhøj & Urpo Vento: Nuutti — suomalainen karnevaali
Valokuvat: Annikki Kaivola-Bregenhøj, Ilkka Kolehmainen & Susan Daugthry
Kustantaja: SKS 1975

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti