Lapsentasoinen kertomus juutalaisvainoista

Onko pienille lapsille mahdollista tehdä kuvakirjaa juutalaisvainoista ja keskitysleireistä? Kyllä on, ja näin vainojen uhrien muistopäivänä on sopiva hetki esitellä tällainen kirja. Keskitysleiriltä selvinneen Hédi Friedin ja kuvittaja Stina Wirsénin yhteistyössä syntynyt kirja Historien om Bodri oli mielestäni yksi parhaimmista viime vuonna julkaistuista kuvakirjoista. Se ei tosin ilmestynyt Suomessa vaan Ruotsissa, mutta löytyy ainakin Helmet-kirjastoista.

Tositapahtumiin perustuvan kirjan kertojahahmona on pieni tyttö, jota ei kirjassa nimetä. Kutsuttakoon häntä Hédiksi, koska kirja perustuu Hédi Friedin omiin kokemuksiin. Hédin parhaat ystävät olivat perheen ruskea koira Bodri ja naapurintyttö Marika ja tämän Baldi-koira. 

Hédi ja Marika olivat aivan samanlaisia tyttöjä. Molemmat pitivät koirista ja kermavaahdosta. He pitivät puissa kiipeilystä ja molemmilla oli aina polvet ruvilla. Ulkoisesti tytöissä ei näyttänyt olevan mitään eroa. Ainoa ero oli se, että Marika kävi kirkossa ja Hédi synagogassa. Hédi oli juutalainen.

Eräänä päivänä Hédi kuuli radiossa miehen huutavan vihaisesti. Miehen nimi oli Adolf Hitler. Äiti ja isä arvelivat, ettei Hitleristä olisi haittaa heidän maassaan. Sitä paitsi eiväthän he olleet tehneet mitään väärää. Ei heidän siis tarvitsisi pelätäkään.

Pian kuitenkin syttyi sota ja Hitlerin sotilaat saapuivat myös Hédin kaupunkiin. Juutalaisten elämää rajoitettiin, eikä Hédi olisi saanut enää leikkiä Marikan kanssa. He kuitenkin leikkivät yhdessä — salaa. Mutta eräänä päivänä Hitler päätti, etteivät juutalaiset saisi enää asua omissa kodeissaan.

”Pappas händer darrade när han packade våra väskor. Mamma var blek. Jag hade aldrig tänkt på att mammor och pappor kunde vara rädda. Jag förstod att nu var det farligt.”

Sotilaat kuljettivat Hédin perheen juna-asemalle. Kun juutalaisilla lastattu juna ajoi pois, Bodri juoksi perässä niin kauan kuin jaksoi.

Keskitysleirillä aikuiset katosivat, ja lapsillakin oli niin kurjat olot, että he hädin tuskin säilyivät kiinni elämässä. Hédi sai voimaa Bodrin ajattelemisesta. Hän kuvitteli Bodrin asuvan metsässä muiden juutalaisilta jääneiden koirien kanssa. Hän arveli, että koirat auttavat toinen toisiaan ja jakavat keskenään löytämänsä ruoan.

Lopulta sota loppui ja Hédi sekä hänen sisarensa Livia vapautuivat keskitysleiriltä. Kirja päättyy tytön ja koiran tunteikkaaseen jälleennäkemiseen.

Tekijät ovat ottaneet teoksessa taiteellisia vapauksia. He ovat muuttaneet tapahtumien kulkua tehdäkseen tarinasta selkeämmän ja yleispätevämmän. Huomionarvoista on, että nyt 95-vuotias Hédi Fried ei tosiasiassa sodan syttyessä enää ollut itse mikään pikkutyttö.

Vaikka kirja on aika surullinen ja kertoo vaikesta aiheesta, se on loistavasti kirjoitettu ja kuvitettu. Kertomus on kirjoitettu kiihkottomasti ja lapsentasoisesti. Wirsénin herkkä ja äärimmäisen viehättävä akvarellikuvitus huokuu 1930-40-lukujen henkeä.

Luettuani itse kirjan olin sitä mieltä, että minun täytyisi ehdottomasti lukea se tyttärellenikin. Pelkäsin kyllä, että saattaisin herkistyä liiaksi sitä lukiessani. Ja eipä aikaakaan, kun itkeä pillitin oikein tosissani. Tyttäreni katseli minua suurin, vakavin silmin. Kun itku lopulta kuristi kurkkuani niin, että tuskin sain sanaa suustani, mieheni sanoi: "Ei tuollaista kirjaa pidä lapselle lukea."

Mutta kyllä pitää. Ehdottomasti pitää. Me emme saa unohtaa historiassa tapahtuneita vääryyksiä. Niistä täytyy kertoa, jotta ihmiset eivät tekisi samoja virheitä uudelleen. Hédi Fried sanoo kirjan esipuheessa osuvasti:

"Det som hände sen är svårt att berätta om och svårt att lyssna på. Jag vill ändå berätta och jag vill att du lyssnar. För vi människor kan göra så mycket ont men också mycket gott. Vi har alla ett val, vi kan välja det goda."

Kun lukemisen jälkeen keskustelin kirjasta viisivuotiaani kanssa, hän halusi tietää, miksi Hitler teki niinkuin teki. Miksi hän vei juutalaiset pois kodeistaan?

Miksi tosiaan? En voi ymmärtää sitä yhtään sen paremmin kuin kirjan kertojakaan:

"Hitler hatade mig fast han inte kände mig. Han hatade mig och min familj för att vi var judar. Det gick inte att förstå."

Sodan jälkeen Hédi Fried sai uuden elämän Ruotsissa. Hänestä tuli arvostettu psykologi ja kirjailija. Myöhemmällä iällään hän on omistautunut jakamaan tietoa ajastaan keskitysleirillä ja toiminut rasismin ehkäisemiseksi. Historien om Bodri on hänen ensimmäinen lastenkirjansa.


Hédi Fried: Historien om Bodri
Kuvitus: Stina Wirsén
Kustantaja: Natur & Kultur 2019