perjantai 31. joulukuuta 2021

Mietteitä vuoden vaihtuessa


Taas on yksi vuosi lopussa. Ja voi itku, millainen vuosi. Jo toisen vuoden putkeen olemme eläneet ikään kuin puolella teholla. Vaikka olemme pitäneet kontaktit mahdollisimman vähäisinä, tyttäreni onnistui silti sairastamaan koronan tänä vuonna kaksi kertaa. Toisella kerralla kirottu virus kaatoi vuoteeseen myös kahdesti rokotetun mieheni, joka ei  i k i n ä  sairasta mitään.

En usko, että olisin selvinnyt tästä vuodesta ilman kirjoja. Ne tarjosivat pakotien muihin maailmoihin ja toisenlaisiin aikoihin, silloin kun tätä maailmaa ja aikaa ei kerta kaikkiaan olisi kestänyt.

Tänä vuonna löysin taas lukemisen ilon, jonka olin äidiksi tultuani kadottanut. Tai ei se oikeastaan ollut kokonaan kadonnut, muuttanut vain muotoaan. Monta vuotta nautin pelkästään lastenkirjoista ja ääneen lukemisesta, enkä pystynyt kunnolla keskittymään aikuisten kirjoihin.

Tänä vuonna opin ottamaan kunnolla aikaa itsekseni lukemiseen ja aloin taas rakastaa aikuisten kirjoihin uppoutumista. Luin tietokirjoja ja romaaneja, hömppää ja klassikoita. Välillä nauroin ja välillä itkin. Toisinaan oivalsin mielettömän hienoja asioita ja toisinaan tuhlasin vain aikaani, mutta yhtäkään kirjojen äärellä vietettyä hetkeä en vaihtaisi pois.

Tänä vuonna oli kyllä sellaisiakin aikoja, jolloin en jaksanut lukea ollenkaan. Niinpä opin vihdoin kuuntelemaan äänikirjoja. Yrityksen ja erehdyksen kautta totesin, että äänikirjoina on hyvä kuunnella kevyitä tekstejä, mutta ajattelemista vaativat kirjat on parempi lukea printtimuodossa.

Olin superonnellinen, kun sain työnantajaltani joululahjaksi kahden kuukauden kuunteluoikeuden äänikirjapalveluun. Kaksi kuukautta on juuri sopiva ajanjakso. Minusta ei nimittäin tullut vuoden aikana äänikirjapalvelun jatkuvaa tilaajaa, sillä huomasin, etten jaksa kuunnella äänikirjoja koko ajan. On paljon mukavampi ottaa kuukauden pätkä silloin tällöin, niin mielenkiinto pysyy paremmin yllä ja välillä on aikaa omille ajatuksillekin.

Vuoden mittaan valitsin lukemisen tai kirjan kuuntelun aika usein silloin, kun oli päätettävä, luenko vai kirjoitanko blogiin. Kieltämättä harmittaa, kuinka monesta hyvästä kirjasta on jäänyt tänä vuonna kirjoittamatta. Surullisin olen siitä, että kaikki ihanat uudet joulukirjat jäivät esittelemättä. Varasin ne hyvissä ajoin kirjastosta ja sain ne aivan täydelliseen aikaan, mutta… Joulukuu oli todella hektinen, eikä energiaa kirjoittamiseen vaan ollut.

Hiukan ahdistaa kaikki arvostelukappaleena saamani kirjat, joista en ole vuoden aikana jaksanut kirjoittaa. En ole niitä kuitenkaan pyytänyt, joten yritän olla stressaamatta asiasta.

Tyttäreni alkoi tänä vuonna lukea itse kirjoja, joten minulta vapautui jonkin verran ääneen lukemiseen käytettyä aikaa. Pidämme silti yhä tiukasti kiinni siitä, että joka päivä luemme yhdessä edes vähän.

Tänä vuonna perustin Lastenkirjavuoden Instagram-tilin. Vaikka alkuun olin hyvin innostunut, en sittenkään taida olla varsinaisesti mikään some-ihminen. Kaiken sen ajan, jonka tarvitsen löytääkseni täydellisen rekvisiitan ja kuvakulman kirjakuviini, voi käyttää johonkin hyödyllisempään. Kuten lukemiseen. Jep, kun pitää päättää tarttuako kameraan vai lukea, niin ei tarvitse kahdesti miettiä, kumman valitsen.

Vaikka kirjoitusintoa ei ole tänä vuonna kauheasti löytynyt, niin luulen, että blogini sinnittelee vielä eteenpäin. Lopettaminen olisi haikeaa, vaikka se saattaisikin olla henkisesti helpottavaa. Haluan kuitenkin, että minulla on paikka, jossa voin jakaa lukemisen iloa ja hehkuttaa jotain hyvää kirjaa silloin, kun siltä tuntuu.

Kiitos lukijoilleni ja oikein hyvää uutta vuotta! Toivotaan, että uusi vuosi on entistä parempi. John Lennonin sanoin:

”And a happy new year,
Let's hope it's a good one
Without any fear.”
 

Kuva:Pixabay


torstai 16. joulukuuta 2021

Kauniisti kuvitettu satu tarjoaa selityksen piparkakkujen alkuperästä

Oletko miettinyt, mistä piparkakut ovat saaneet alkunsa? Historiankirjojen mukaan ne ovat muovaantuneet ajansaatossa muinaisen Egyptin hunajakakuista, jotka tulivat Eurooppaan Kreikan kautta. Alkuun kakkusia valmistettiin Euroopassa luostareissa, kunnes leipurit oppivat reseptin ja alkoivat lisätä taikinaan eksoottisia mausteita.

Mielikuvituksellisemman selityksen piparkakkujen alkuperästä tarjoaa eestiläinen kuvakirja Piparkoogilugu (Postimees Kirjastus 2019). Kirjassa on Piret Veigelin teksti ja Catherine Zaripin kuvitus.

 

Tarina kertoo kuningaskunnasta, jossa joulun aikaan kansalaisia hemmotellaan aivan ihanilla huvituksilla. Kolmen päivän ajan tavarataloissa on lupa leikkiä piilosta ja jokainen saa käydä valitsemassa kirjakaupasta ilmaiseksi juuri itseään miellyttävän kirjan (voisiko tämän jälkimmäisen toteuttaa myös Suomessa, pliis!).

Kuningaspari haluaisi keksiä jotain uutta hauskaa tulevaksi jouluksi, mutta kun heille itselleen ei herää hyviä ideoita, he pyytävät apua enkeliltä. Enkelin kerrotaan asuvan kerrostalossa seitsemännessä kerroksessa! 

Enkeli ehdottaa, että ihmiset leipoisivat pyhiksi pikkuleipiä hänen erinomaisella ohjeellaan. Ajatus esitellään kansalaisille ja se saa hyvän vastaanoton.

Hyvässä sadussa täytyy toki olla myös pahis. Tämän tarinan pahis on ilkeä noita, joka asuu toisessa kerrostalossa kolmannessa kerroksessa (tietysti enkeliä alempana).

Hän yrittää sabotoida pikkuleivät kaatamalla taikinaan kasan sekalaisia mausteita ja ruskeaksi paahtunutta sokeria, mutta vaikutus onkin päinvastainen. Ihmiset suorastaan hurmaantuvat mausteisiin pikkuleipiin, joita ryhtyvät kutsumaan piparkakuiksi.

Selviäähän sekin, miksi noita on ollut ilkeä. Kun se on saanut avun vaivaansa, siitä tulee ihan kiltti.

Kirjailija Piret Veigel on Tallinnasta kotoisin oleva toimittaja ja kustantaja. Piparkakut taitavat olla lähellä hänen sydäntään, sillä kerran vuodessa hänestä sukeutuu piparkakkutaiteilija. Veigel on osallistunut useana vuonna Tallinnassa joulun aikaan järjestettävään piparkoogimaania- eli piparkakkumania-tapahtumaan. Tapahtumassa on näytteillä piparkakkutaikinasta loihdittuja toinen toistaan upeampia taideteoksia.

Nautin suuresti Catherine Zaripin sekatekniikalla toteutetusta kuvituksesta. Kauniissa kuvissa on käytetty paljon sinisen, keltaisen, oranssin ja ruskean maanläheisiä sävyjä. Kuvamaailma on rauhallinen ja harmoninen.

Kustantajat huom! Saisiko tämän kirjan suomeksi? Enkä muutenkaan yhtään pahastuisi, jos eestiläisiä lastenkirjoja suomennettaisiin nykyistä enemmän.

 
Piparkoogilugu
Teksti: Piret Veigel
Kuvitus: Catherine Zarip
Kustantaja: Postimees Kirjastus 2019


 

tiistai 14. joulukuuta 2021

Jouluja, Hisse! — Tunnelmallinen kuvakirja perinteiden ystäville

Niille, joiden mielestä vanhanajan joulu on se aito oikea joulu, suosittelen Sari Kanalan kirjoittamaa ja Daga Ulvin kuvittamaa kirjaa Jouluja, Hisse! Kauniista kirjasta löytyy kaikki, mitä perinteiseen suomalaiseen jouluun voi ajatella kuuluvan.




Nuori Hisse-hiiri pääsee vaarin apulaiseksi viemään pikku hiirten joulupukille kirjottamia kirjeitä salaiseen tonttupostiin. Samalla matkalla toimitetaan äidin joulutervehdykset myyrämuorille ja peltohiiriperheelle.


Matkan ratoksi vaari kertoilee Hisselle entisajan joulusta. Sama matka on tehty jo aiempina vuosina ja vaarin jututkin Hisse on tainnut kuulla jo useammin kuin kerran, mutta Hisse nauttii siitä, että kaikki sujuu aivan kuten ennenkin.

Vaarin tarinoista selviää, kuinka olkia käytettiin ennen joulun aikaan, kuinka valmistettiin käpytonttuja ja kuinka metsän eläimiä muistettiin kauralyhteellä. Entisajan joulukuusi, jouluruoat, piparkakut, lahjat ja joulusauna tulevat käsitellyiksi.

Myyrämuorin kotikannolla Hisse tutustuu perinteiseen lipeäkalan valmistukseen. Kaupungista vieraisille tulleelta myyrämuorin sisarelta Hisse kuulee, millaista on kaupungin joulu jouluvaloineen, näyteikkunoineen ja kahviloista kantautuvine glögin tuoksuineen.

Joulukranssi, kynttilät, jäälyhdyt, revontulet ja lumienkelien teko tulevat kaikki vastaan kirjassa. Nähdäänpä jopa tontun jäljet hangella.

"— Vaari? aloitti Hisse.
  No mitä, Hisse, vastasi vaari.
  Mikä sinun mielestäsi on parasta joulussa?
  Tähän on helppo vastata. Tässä samassa metsässä kuljin poikasena oman vaarini kanssa viemässä joulutervehdyksiä ystäville. Tähdet tuikkivat taivaalla, lumi narskui töppösten alla ja minä kuuntelin vaarin juttuja. Nyt minä saan olla vaari ja kulkea sinun kanssasi, Hisse. Se on parasta, vaari vastasi ja halasi Hisseä.
 Ja Hisse halasi vaaria."

Daga Ulvin kaunis kuvitus on huolellista työtä. Joulukorttimaisissa kuvissa on pyritty realistiseen ilmaisuun.

Kirjassa korostuu perinteiden merkitys jouluna. Joulu on aikaa, jolloin asioiden tahtoisi sujuvan aivan kuten ennenkin. Kirja sopii parhaiten niille, jotka arvostavat perinteistä joulua.


Sari Kanala: Jouluja, Hisse!

Kuvitus: Daga Ulv
Kustantaja: Amusantti 2017




perjantai 10. joulukuuta 2021

Entä jos joulua ei tulisikaan — tai jos sen joutuisi viettämään yksin?

 

Joulu lähestyy, mutta Siirin perheessä kaikki jouluvalmistelut ovat tekemättä, kertoo Tiina Nopola kirjassa Siirin jouluyllätys (Tammi 2009, kuv. Mervi Lindman). Mikä pahinta, Siirin äiti on flunssassa ja isä on lähtenyt työmatkalle.

"Meille ei taida tulla joulua ollenkaan, Siiri mutisi ja kiskoi Hunskelia, joka nuuski lumiukkoa.
— Miksei? pikku-Otto uteli.
— Meillä ei ole joulukuusta eikä jouluruokia eikä joululahjoja. Enkä minä varmaan saa nukkekotiakaan, Siiri piipitti ja pyyhki kyyneleitä."

Otot (joita Siiri tuntee peräti kolme kappaletta) päättävät, että tietysti Siirinkin täytyy saada kuusi, pipareita ja lahjoja. Pikkupojilla ei kuitenkaan ole tarpeeksi varoja eikä taitoja loihtiakseen Siirille joulua, vaikka yritys on kova.

Sana Siirin perheen tilanteesta lähtee kiertämään ja väärinkäsityksiäkin sattuu. Lopulta Siirin perheelle tulee ylenpalttinen joulu, niin ylenpalttinen, että siitä riittää muillekin jaettavaksi.

Tästä yli kymmenen vuotta vanhasta kirjasta löytyy ihanaa yhteisöllisyyttä, juuri sellaista mitä tänä päivänäkin kovasti peräänkuulutetaan. Ehkä joulu pitäisikin ajatella ihan uudelleen. Onhan se perinteisesti perhejuhla, mutta varsinkin Helsingissä yhden hengen perheitä on valtavasti, eikä kaikilla ole sukulaisia tai tuttavia, joiden luokse jouluna pääsisi.

Siirin yläkerran naapuri neiti Tuupanen kerto viettävänsä joulun yksin:

"— Minä menen ensin vaahtokylpyyn ja syön sitten joulupuuron. Niin minä olen tehnyt jo monta vuotta."

Mutta tänä vuonna neiti Tuupanen ei ehdikään vaahtokylpyyn. Siirin ajatuksesta Seurojentalolla järjestetään railakkaat joulujuhlat. Kuusen ympärillä tanssitaan niin vauhdikkaasti, että matto menee mutruun.

Siiri-kirjoissa kuvataan lasten arkea leikkisästi, pilke silmä kulmassa. Pidän kovasti Mervi Lindmanin veikeästä kuvitustyylistä. Se sopii tarinoihin loistavasti.

Siiri-sarja on ollut tyttäreni lempparikirjasarjoja. Nyt seitsenvuotiaana hän taitaa olla jo kasvamassa Siiristä ohi. Nyyh :(


Tiina Nopola: Siirin jouluyllätys
Kuvitus: Mervi Lindman
Kustantaja: Tammi 2009


 

perjantai 3. joulukuuta 2021

Apua heille joilta sateet ovat kadonneet


"And there won't be snow in Africa this Christmas time
The greatest gift they'll get this year is life
Where nothing ever grows, no rain nor rivers flow
Do they know it's Christmas time at all?"


(Midge Uren sanoittamasta laulusta Do They Know It's Christmas?)

Tyttäreni innostui viime vuonna Afrikasta, ja halusi lukea Afrikasta kertovia lastenkirjoja. Löysimme useita, mutta suurimman vaikutuksen meihin teki Tuula Korolaisen kirjoittama ja Meria Palinin kuvittama Sara ja kadonneet sateet (Karisto 2020).




Elämä käy mahdottomaksi seitsenvuotiaan Saran kotikylässä. Vesivarastot ehtyvät. Pellot kuivuvat ja halkeilevat. Vuohet kuolevat. Sateita ei kuulu. On vain yksi vaihtoehto: kävellä loputtoman kuivan ja polttavan kuuman aavikon halki kaupunkiin.




On käveltävä päivä toisensa jälkeen, pakotettavat jalat astumaan eteenpäin. Paahtavimman auringonpaisteen aikaan on yritettävä etsiä suojaa vähäisten pensaiden alta. Yöllä pelottavat shakaalit ja hyeenat. Eväät loppuvat, vettä on jäljellä huolestuttavan vähän. Vauhti hidastuu. Kivikon terävät särmät sattuvat varpaisiin ja kyyneleet tulvivat Saran silmiin.

"There's a world outside your window
And it's a world of dread and fear
Where the only water flowing
Is the bitter sting of tears"


(Midge Ure: Do They Know It's Christmas?)




Lopulta Saraa alkaa pyörryttää ja hän vajoaa maahan. Äiti onnistuu kantamaan hänet tielle, jonne ei onneksi ole enää pitkä matka. Sieltä he saavat kyydin kaupunkiin. Sara ja äiti pääsevät sairaalaan tiputukseen, viime hetkellä.

Kirja saa minut aina itkemään. Lopussa onneksi muistutetaan, että toivo on tekoja. Kansainväliset järjestöt, kuten Punainen Risti, Unicef, Plan ja Kirkon Ulkomaanapu auttavat kuivuusalueella toimittamalla ihmisille vettä, ruokaa ja terveyspalveluita.

"And in our world of plenty
We can spread a smile of joy
Throw your arms around the world
At Christmas time"


(Midge Ure: Do They Know It's Christmas?)

Löytyisikö sinun sydämestäsi näin joulun aikaan halua auttaa? Vai ajatteletko "thank God it's them instead of you"?




Järjestöjen kautta auttaminen on helppoa. Tässä linkkejä:


Itse lahjoitan taas tänä vuonna Planin kautta satukirjoja pakolaisleirille, mutta Sara ja kadonneet sateet -kirjan innoittamana päätin lahjoittaa myös vettä.




Kuvat: Pixabay, paitsi kirjan kansikuva Karisto

 



keskiviikko 1. joulukuuta 2021

Rakas Joulupukki, antaisitko minulle...


Rakas Joulupukki,

olen seitsemänvuotias tyttö Helsingistä. Olen ollut koko vuoden tosi kiltti. Toivoisin lahjaksi:

  • L.O.L.-nukkeja
  • Moimoi-tyyppejä
  • banaaninmuotoisen stressilelun


Äiti haluaa, että saisin myös kirjapaketteja. Eniten toivon Kirjatiikeri-sarjan helppolukuisia kirjoja. Kysy tontuiltasi, jos et tiedä, mitkä minulla jo on.

Haluaisin myös jonkin ranskankielisen kirjan, koska olen alkanut opiskella ranskaa. Se saisi olla jokin lyhyt kuvakirja. Äiti sanoo, että en osaisi lukea sitä itse, koska ranskaa kirjoitetaan eri tavalla kuin äännetään. Tuo kuitenkin joku helppo kirja.

Myös seuraavat kirjat tekisivät minut iloiseksi:

  • Kwame Aidoo: Anansi tekee revontulet
  • Mauri Kunnas: Kuka kaappasi auringon?
  • Jukka Laajarinne: Kadonneen madon jäljillä
  • Heidi Viherjuuri: Tuulta päin, Hilja
  • Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous
  • Megan Hess: Oli and Basil — The Dashing Frogs of Travel


Jos on uusia L.O.L.-kirjoja, tuo ne kaikki.

Terveisin,

S


P.S. Äiti haluaisi lahjaksi blogipostauksia, joita hän voisi julkaista vieraskirjoituksina blogissaan. Kirjoittaisivatkohan tonttusi sellaisia?