Taas on yksi vuosi lopussa. Ja voi itku, millainen vuosi. Jo toisen vuoden putkeen olemme eläneet ikään kuin puolella teholla. Vaikka olemme pitäneet kontaktit mahdollisimman vähäisinä, tyttäreni onnistui silti sairastamaan koronan tänä vuonna kaksi kertaa. Toisella kerralla kirottu virus kaatoi vuoteeseen myös kahdesti rokotetun mieheni, joka ei i k i n ä sairasta mitään.
En usko, että olisin selvinnyt tästä vuodesta ilman kirjoja. Ne tarjosivat pakotien muihin maailmoihin ja toisenlaisiin aikoihin, silloin kun tätä maailmaa ja aikaa ei kerta kaikkiaan olisi kestänyt.
Tänä vuonna löysin taas lukemisen ilon, jonka olin äidiksi tultuani kadottanut. Tai ei se oikeastaan ollut kokonaan kadonnut, muuttanut vain muotoaan. Monta vuotta nautin pelkästään lastenkirjoista ja ääneen lukemisesta, enkä pystynyt kunnolla keskittymään aikuisten kirjoihin.
Tänä vuonna opin ottamaan kunnolla aikaa itsekseni lukemiseen ja aloin taas rakastaa aikuisten kirjoihin uppoutumista. Luin tietokirjoja ja romaaneja, hömppää ja klassikoita. Välillä nauroin ja välillä itkin. Toisinaan oivalsin mielettömän hienoja asioita ja toisinaan tuhlasin vain aikaani, mutta yhtäkään kirjojen äärellä vietettyä hetkeä en vaihtaisi pois.
Tänä vuonna oli kyllä sellaisiakin aikoja, jolloin en jaksanut lukea ollenkaan. Niinpä opin vihdoin kuuntelemaan äänikirjoja. Yrityksen ja erehdyksen kautta totesin, että äänikirjoina on hyvä kuunnella kevyitä tekstejä, mutta ajattelemista vaativat kirjat on parempi lukea printtimuodossa.
Olin superonnellinen, kun sain työnantajaltani joululahjaksi kahden kuukauden kuunteluoikeuden äänikirjapalveluun. Kaksi kuukautta on juuri sopiva ajanjakso. Minusta ei nimittäin tullut vuoden aikana äänikirjapalvelun jatkuvaa tilaajaa, sillä huomasin, etten jaksa kuunnella äänikirjoja koko ajan. On paljon mukavampi ottaa kuukauden pätkä silloin tällöin, niin mielenkiinto pysyy paremmin yllä ja välillä on aikaa omille ajatuksillekin.
Vuoden mittaan valitsin lukemisen tai kirjan kuuntelun aika usein silloin, kun oli päätettävä, luenko vai kirjoitanko blogiin. Kieltämättä harmittaa, kuinka monesta hyvästä kirjasta on jäänyt tänä vuonna kirjoittamatta. Surullisin olen siitä, että kaikki ihanat uudet joulukirjat jäivät esittelemättä. Varasin ne hyvissä ajoin kirjastosta ja sain ne aivan täydelliseen aikaan, mutta… Joulukuu oli todella hektinen, eikä energiaa kirjoittamiseen vaan ollut.
Hiukan ahdistaa kaikki arvostelukappaleena saamani kirjat, joista en ole vuoden aikana jaksanut kirjoittaa. En ole niitä kuitenkaan pyytänyt, joten yritän olla stressaamatta asiasta.
Tyttäreni alkoi tänä vuonna lukea itse kirjoja, joten minulta vapautui jonkin verran ääneen lukemiseen käytettyä aikaa. Pidämme silti yhä tiukasti kiinni siitä, että joka päivä luemme yhdessä edes vähän.
Tänä vuonna perustin Lastenkirjavuoden Instagram-tilin. Vaikka alkuun olin hyvin innostunut, en sittenkään taida olla varsinaisesti mikään some-ihminen. Kaiken sen ajan, jonka tarvitsen löytääkseni täydellisen rekvisiitan ja kuvakulman kirjakuviini, voi käyttää johonkin hyödyllisempään. Kuten lukemiseen. Jep, kun pitää päättää tarttuako kameraan vai lukea, niin ei tarvitse kahdesti miettiä, kumman valitsen.
Vaikka kirjoitusintoa ei ole tänä vuonna kauheasti löytynyt, niin luulen, että blogini sinnittelee vielä eteenpäin. Lopettaminen olisi haikeaa, vaikka se saattaisikin olla henkisesti helpottavaa. Haluan kuitenkin, että minulla on paikka, jossa voin jakaa lukemisen iloa ja hehkuttaa jotain hyvää kirjaa silloin, kun siltä tuntuu.
Kiitos lukijoilleni ja oikein hyvää uutta vuotta! Toivotaan, että uusi vuosi on entistä parempi. John Lennonin sanoin:
”And a
happy new year,
Let's hope it's a good one
Without any fear.”
Kuva:Pixabay
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti