Tarinoita kuolleista ympäri maailmaa

Pyhäinpäivä on vainajien muistopäivä, jolloin muistellaan edesmenneitä sukupolvia. Monet vievät kynttilöitä haudalle. Suomessa pyhäinpäivä on rauhallinen ja hiljainen juhla, jossa kuolema on läsnä.

Pyhäinpäivän lukemiseksi sopii hyvin Kirsi Alanivan kirjoittama ja Marjo Nygårdin kuvittama Luutarhan tarinoita (Karisto 2020). Tässä lasten kuvakirjassa valotetaan erilaisia tapoja suhtautua kuolemaan ja siihen, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu.

Alaniva on kirjoittanut kuvitteellisia tarinoita erilaisista, eri aikoina, eri paikoissa asuneista ihmisistä (ja yhdestä eläimestä), joita yhdistää yksi asia. He kaikki ovat kuolleet. 

Tarinoissa kuulemme, millaista elämää nämä henkilöhahmot elivät ja missä heidän maalliset jäännöksensä nyt lepäävät. Jokaisen henkilön kohdalla on lisäksi tietolaatikko, jossa valotetaan henkilön edustaman kulttuurin, uskonnon tai elämänkatsomuksen tapaa suhtautua kuolemaan.

Tutuksi tulee mahtaileva ja hurskaana esiintyvä rovastin rouva Lyydia, joka odotti kuoleman jälkeen taivaspaikkaa sekä lemmekäs Lola, joka rakastui elämänsä aikana kerta toisensa jälkeen, ja jonka haudalle vanhat miehet kerran vuodessa Día de Muertosina saapuvat muistelemaan ja juhlimaan.

Hippikommuunissa elänyt Mary Brown halusi kuoltuaan tulla poltetuksi. Tuuli kuljetti hänen niitylle ripotellut tuhkansa kaikkialle. 

Arktisten alueiden asukas Mike sai viimeisen leposijansa matalassa kiviröykkiön peittämässä haudassa, sillä haudan kaivaminen jäiseen maahan on vaikeaa. Pakkanen voi pakastaa ruumiin ja estää maatumisen. Sen vuoksi Longyearbyenissa Huippuvuorilla on kiellettyä kuolla!

Marilaisessa kylässä elänyt Valja kuoli ampiaisen pistoon, John upposi Korallimeren aaltoihin ja Akikon nieli maa.

Näin kauniisti kerrotaan tiibetinbuddhalaisesta Tashista:

"Hän asui koko elämänsä korkealla ylängöllä, jota kutsutaan maailman katoksi. Taivas tuntui olevan niin lähellä, että hän kuvitteli usein lapsena voivansa poimia sieltä tähtiä taskuunsa. - -
     Hän varttui uskoen, ettei mikään elämässä ole pysyvää. Kuolemakin oli hänen näkemyksensä mukaan vain ohikiitävä hetki, jonka jälkeen hän siirtyisi kohti seuraavaa olemassaolon muotoa.
     Kun Tashi kuoli ikivanhana elettyään pitkän ja antoisan elämän, hänen ruumiinsa palautettiin takaisin luontoon. Linnut hautasivat hänen maalliset jäänteensä pala kerrallaan taivaalle, joka tuntui sinä päivänä olevan lähempänä kuin koskaan aiemmin."

Kirjassa on viisitoista erilaista tarinaa. Marjo Nygård on piirtänyt henkilöistä hauskat muotokuvat, joissa heistä tulee hienosti esiin oleellisin. Onnistuneessa kansikuvassa kuolema iskee silmää, sillä tämä kirja ei ole liian vakavamielinen.

Alaniva ja Nygård ovat saaneet synkästä ja vaikeaksikin koetusta aiheesta aikaan oivan lastenkirjan, joka tuntuu suorastaan hauskalta. Kirja on omiaan herättämään keskustelua ja tarjoaa varmasti pohdittavaa.

Luutarhan tarinoita
Teksti: Kirsi Alaniva
Kuvitus: Marjo Nygård
Kustantaja: Karisto 2020
 

Kummitusjuhlat Franklinin tapaan

Tänään antaudun halloweentunnelmiin. Anglosaksisissa maissa halloweenia juhlitaan lokakuun viimeisenä päivänä, joka osuu tänä vuonna täsmälleen samalle päivälle kuin Suomen pyhäinpäivä.

Kanadalainen Paulette Bourgeois johdattaa lukijat kummitusjuhliin kirjassaan Franklin kummitusjuhlissa (Lasten Parhaat Kirjat 2001). Kirjan on kuvittanut palkittu kanadalaiskuvittaja Brenda Clark.

Alkuteos on nimeltään Franklin's Halloween, mutta vuonna 2001 ilmestyneessä suomennoksessa ei mainita sanaa 'halloween' lainkaan. Siinä puhutaan ainoastaan kummitusjuhlasta ja pukujuhlasta. Halloween ei ollut vielä parikymmentä vuotta sitten rantautunut Suomeen samalla tapaa kuin nyt.

Vieläkään suomeksi ei juurikaan löydy halloweenaiheisia lastenkirjoja. Jos tiedät sellaisia, otan mielelläni vinkkejä vastaan.

Franklin-kilpikonna on varmaan monille tuttu, sillä hän on seikkaillut kymmenissä kirjoissa, joihin ainakin itse törmään jatkuvasti kirpputoreilla. Tässä blogissa olen aiemmin kirjoittanut Franklinin ystävänpäivästä. Franklin on sittemmin nähty myös piirrossarjoissa televisiossa.
 

Franklin kummitusjuhlissa -kirjassa Franklin odottaa malttamattomana illan kummitusjuhlaa. Kaikki ovat puhuneet juhlasta jo viikkokausia.

Franklin tekee itse naamiaisasun juhlaan. Hänestä tulee hirmuinen Franklinsteinin hirviö. Pukukilpailussa Franklin voittaa parhaan vihreän kummituksen palkinnon. 

Pukukilpailun lisäksi juhlissa leikitään halloweenleikkejä, joissa ongitaan omenoita vesisaavista ja yritetään saada esineitä osumaan kurpitsaan. Lopuksi mennään yksitellen kummitustaloon. Se on parasta koko juhlassa.

"Ovi avautui naristen. Luuranko kolisi jossain. Ketjut kalisivat. Kuului vaikerrusta. Jalkojen alla rapisi jokin. Yhtäkkiä pimeästä ojentautui suuri, karvainen käsi."

Juhlissa pyörii mukana valkoinen haamu, jota Franklin luulee ystäväkseen Karhuksi, kunnes selviää, että kyseessä onkin oikea kummitus. Vai onko?

Paulette Bourgeois: Franklin kummitusjuhlissa
Kuvitus: Brenda Clark
Englanninkielinen alkuteos: Franklin's Halloween
Suomennos: Tiina Hemming-Sotejeff
Kustantaja: Lasten Parhaat Kirjat 2001

Día de Muertos tuo edesmenneet rakkaat lähelle

Pyhäinpäivä lähestyy. Kuusivuotiaani esikouluohjelmassa on tällä viikolla tutustumista pyhäinpäivän viettotapoihin eri puolilla maailmaa. Juuri viime viikolla luimme hienon kirjan, jossa tulee tutuksi meksikolaisten vastine pyhäinpäivälle: Día de Muertos eli kuolleiden päivä.

Sanna Pelliccionin, Maami Snellmanin ja Kiti Szalain kuvakirja Muistan sinua rakkaudella (Teos 2020) alkaa vähän surullisissa merkeissä. Almalla on ikävä — ikävä mummoa, joka on juuri kuollut. Alman äitikin vain istuu hiljaa keittiössä ja katselee kynttilän valossa ikkunasta ulos.

Kun Alma kertoo koulussa mummon kuolemasta, opettaja halaa ja sanoo, että "mummosta jää sinulle muisto. Ja muistot kulkevat mukana."

Alman luokkakaveri Diego tietää, miltä Almasta tuntuu, sillä Diegon abuelo, vaari kuoli keväällä. Suru oli ensin niin suuri, ettei mahtunut huoneeseen. Mutta nyt Diegon silmät loistava, sillä pian tulee juhla, jossa muistellaan kaikkia kuolleita. Día de Muertos on iloinen juhla. Silloin suvun vainajia muistetaan rakkaudella, nauretaan ja syödään hyvin.

Diegon perhe pyytää Alman perhettä mukaan kuolleiden päivän juhlaansa. Kuolleiden muistoksi pystytetty alttari täynnä valokuvia, herkkuja, kukkia, kynttilöitä ja sokerisia pääkalloja saa Alman perheen silmät leviämään.

Kun perheet kaakaokuppien äärellä alkavat muistella abueloa ja mummoa, suru hellittää vähän otettaan. Vainajat tulevat lähelle, ja hetkeksi maailmojen rajat hämärtyvät.

"Muistot lehahtelevat huoneessa, kiipeilevät seinätapeteissa, kurkistelevat verhojen välistä, ilo nousee, ikävä laskee."

Haikean kauniin tarinan jälkeen kirjassa on tietoaukeamia. Niissä kerrotaan tarkemmin, mikä Día de Muertos on, miten sitä vietetään, mitä ruokia siihen kuuluu ja miksi luurangot ovat niin tärkeä osa juhlaa. 

Kirjassa on myös reseptejä. Meksikolainen kaakao,  c h a m p u r r a d o  on suomalaista vastinettaan paksumpaa ja suklaisempaa. Kuolleiden leipä,  p a n   d e   m u e r t o  muistuttaa hiukan suomalaista pullaa. C a l a v e r a-keksejä, sokerikuorrutteisia pääkalloja myydään Meksikossa toreilla ja katukojuissa ennen kuolleiden päivää.

Sanna Pelliccionin hyvin tummasävyinen kuvitus sopii kirjan aiheeseen. Eletäänhän vuoden pimeimpiä aikoja mielet mustina kuoleman ollessa lähellä. Liiduilla piirretyissä kuvissa hehkuu kyllä värejä, mutta taustat ovat tummat. Tässä kirjassa ei valkoista paperia näy.

Saimme kuusivuotiaani kanssa kirjan äärellä aikaiseksi hyvää keskustelua. Synkästä aiheestaan huolimatta kirjan tarina päättyy toiveikkaasti.

Pohdiskelin lukiessani, että suomalaiselle kulttuurille tekisi hyvää lainata pyhäinpäivään vähän perinteitä Día de Muertosista. Mieluummin siitä kuin halloweenista. Halloweenilla ei tunnu olevan mitään varsinaista järkevää sanomaa. Día de Muertos puolestaan on syvällinen ja lohdullinen juhla. Sen tuoma ilo olisi tervetullutta syksyn synkän pimeyden keskellä.

Muista minua rakkaudella
Teksti: Sanna Pelliccioni, Maami Snellman ja Kiti Szalai
Kuvitus: Sanna Pelliccioni
Kustantaja: Teos 2020

 

VINKKI

Día de Muertosia sivutaan lyhyesti myös Veera Salmen ja Elina Warstan kirjassa Päiväkoti Heippakamu — Pablo ja heiluvat hampaat (Otava 2017). Kirjan päähenkilöllä Pablolla on lelukaveri Lopez. Iso-mama lähetti sen Meksikosta kauan sitten, kun oli Día de Muertos. Kuolleiden päivä on Meksikossa voimakkaasti luurankojuhla.

Kaisa Happonen ja Anne Vasko — Mur-karhun luojat Kirjamessuilla

Rakastetun Mur-karhun luojat Kaisa Happonen ja Anne Vasko keskustelivat Tammen lastenkirjojen kustantaja Saara Tiuraniemen johdolla perjantaina Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtumassa uudesta kirjastaan Pisara kuonolla, Mur (Tammi 2020).

 

Mur-karhun seikkailuja on saatu seurata nyt neljän kirjan verran. Murista on tullut hyvin suosittu, ja käännösoikeudet on myyty jo yli kymmenelle kielelle. Meilläkin Mur-karhua rakastaa niin äiti kuin tytär!

Kaisa Happonen ja Anne Vasko kuvailivat haastattelussa Mur-kirjojen syntyprosessia. Kirjat syntyvät tiiviissä yhteistyössä, vaikka Happosen vastuulla onkin kirjoittaminen ja Vasko huolehtii kuvituksesta. 

Kuvakirjat ovat siitä hauskoja tehdä, että kuvittajan ja kirjailijan on mahdollista muodostaa työpari, jossa molemmat voivat vaikuttaa lopputulokseen. Kaisa Happonen ja Anne Vasko ovat vuoropuhelussa ja miettivät tarinaa rakentaessaan muun muassa, mitkä asiat kerrotaan sanoin ja mitkä kuvin.

Oli ihana kuulla, kuinka parivaljakko käy yhdessä kävelyillä ja keskustelee Murista ja muista hahmoista ja siitä millainen tarina voisi olla.

Happonen ja Vasko ovat luoneet yhdessä Pikkumetsän eli Murin metsän, joka on toisaalta aika rajattu alue, mutta jossa toisaalta vain mielikuvitus on rajana. Metsässä asuu Murin lisäksi paljon muitakin eläimiä. Yhteistyössä päätetään, mitkä niistä pääsevät kirjoissa kulloinkin esiin.

Edellisessä kirjassa Mur ja tähti (Tammi 2019) nähtiin aika monia metsän eläimiä. Uusimmassa kirjassa henkilöhahmoiksi ovat riittäneet vain Mur ja Iso.

Mur on poikkeuksellinen pikku karhu. Se ei useinkaan tee niin kuin oletusarvoisesti tulisi tehdä. Sen sijaan se seuraa rohkeasti omaa polkuaan. Oli hauska kuulla Happosen ja Vaskon vakuuttavan, että Mur on paljon rohkeampi ja viisaampi kuin he itse ja että he ovat itsekin oppineet Murilta.

Happosen mukaan kirja lähtee liikkeelle aika tyhjästä. Ensiksi tarvitaan halua ja malttia kuunnella ja tarkastella asioita. Sitten tulee idea, kenties ajatus jostain, mitä Mur haluaisi kertoa. Ajatusta kypsytellään, kunnes se lähtee kasvamaan. Alkuvaiheessa voi syntyä paljon ideoita, joista sitten karsitaan.

Kirjoitusprosessia aloitellessaan Kaisa Happonen antaa itselleen ensin luvan rönsyillä. Hän antaa  tekstiä vaan tulla ja kirjoittaa turhaa miettimättä. Sen jälkeen koittaa karsimisvaihe. Jokainen virke valmiissa kirjassa on tarkkaan mietitty.

Mur-kirjat on kuvitettu kollaasitekniikalla. Oli yllättävää kuulla Anne Vaskon väittävän, ettei hän osaa piirtää. Hän taisi kylläkin aliarvioida itseään. Joka tapauksessa kollaasitekniikka sopii sellaisellekin, jolle piirtäminen ei ole kovin helppoa. Saksilla ja erilaisilla papereilla voi saada ihmeitä aikaan. Vaskon Mur-kuvitukset ovatkin aivan ihastuttavia. Rakastan niitä, samoin tytär.

Pisara kuonolla, Mur -kirjan tarinaa kehiteltäessä Kaisa Happosta kiehtoi ajatus siitä, miten jokin voi olla yhtä aikaa lähellä ja kaukana. Murin kuonolle putoaa pisara. Se on samaa vettä, mitä on meressä, vaikka meri on kaukana.

Murin tekisi kovasti mieli kertoa Isolle kuonolle pisaroita ropsauttaneesta pilvestä, mutta se ei onnistu. Iso on kertonut Murille olevansa vähän aikaa poissa.

"'Missä on poissa? Milloin tulet takaisin?'
'Ei mene pitkään. Ihan kohta', vastasi Iso.
'Mitä sinä teet siellä?' Mur kysyi.
Siihen Iso ei vastannut enää. Se oli jo siellä. Jossakin poissa." 

Eiköhän se ole välillä näin lasten ja vanhempienkin välillä. Vanhempi voi olla lähellä, mutta silti kaukana. 

Tunsin pienen piston sydämessäni, kun tajusin, että verkkokirjamessuihin paneutuneena äitinä olen nimenomaan viime päivinä ollut lasta fyysisesti lähellä, mutta silti poissa. Kuusivuotiaanikin on tämän huomannut, sillä eilen hän ihmetteli: "Äiti, miksi kirjat ovat sinulle niin tärkeitä?" 

Loistava kysymys, johon ei ole yhtä vastausta. Kirjoista saa niin paljon. Olin aivan täpinöissäni kuunnellessani Kaisa Happosen lukevan omaa kirjaansa. "Kuuntele nyt", sanoin tyttärelle. "Etkö ymmärrä? Mikä tarina! Mitkä kuvat! Niin paljon pohdittavaa niin lyhyessä tekstissä."

Ehkä siinä hetkessä, kun tytär olisi toivonut äidin olevan paremmin läsnä, hän ei aivan ymmärtänyt. Onneksi on muita hetkiä, jolloin näen hänessä innon ja palon hyvän tarinan äärellä. 

Mur-kirjoista olemme aina saaneet paljon. Oli mahtava kuulla, että Murin tarinalle on luvassa vielä jatkoa. Odotamme malttamattomina.

Pisara kuonolla, Mur
Teksti: Kaisa Happonen
Kuvitus: Anne Vasko
Kustantaja: Tammi 2020

Muumion arvoitus on jännittävä kirja

Kuusivuotiaani haluaa vinkata eräästä kirjasta, joka hänen mielestään sopii luettavaksi pyhäinpäivän kummitusjuhlien aikoihin. Kyseessä on Martin Widmarkin lasten dekkari Lasse-Maijan etsivätoimisto — Muumion arvoitus (Tammi 2016). Kuvitus on Helena Willisin, ja uudessa vuoden 2016 laitoksessa se on värillinen.

Kirjaa oli alettu lukea eskarissa ja tytär oli kovasti pitänyt siitä. Harmi vaan, joidenkin mielestä se oli liian pelottava, joten se oli jätetty kesken.

Meillä on aika suuri kokoelma kirppareilta hankittuja Lasse-Maijan etsivätoimistoja, mutta ne ovat vielä olleet odottamassa, että tytär vähän kasvaa. Olen ajatellut sarjan sopivan parhaiten kouluikäisille. Helppolukuisuutensa vuoksi kirjat ovat hyviä lapsen itsekin luettavaksi, kunhan lukutaitoa on karttunut.

— Oliko kirja sinun mielestä liian pelottava? kysyin tyttäreltä.

— Ei, mä olisin halunnut, että se olisi luettu loppuun, tytär vastasi. — Tai oli se vähän pelottava, hän lisäsi hetken kuluttua.

Mutta pyhäinpäivän aikaan kai kuuluvatkin pikkuisen liian pelottavat kirjat, ja ehkä hän siksi halusi vinkata tästä teoksesta.

 

Kirjassa Vallilan pikkukaupungin lapsilla on juuri alkanut kesäloma, joten ajallisesti tapahtumat eivät sijoitu pyhäinpäivän tienoille.

Kaupungin museossa tapahtuu outoja. Olisiko kolmetuhatta vuotta vanha egyptiläinen muumio voinut herätä eloon, kuten museon vahtimestari uskoo? Saapuessaan paikalle poliisit huomaavat arvokkaan taulunkin kadonneen.

Näyttää siltä, että muumio todella on varastanut taulun ja jättänyt jälkeensä kiristyskirjeen. Mutta miten se voi olla mahdollista? Onko kyseessä muumion kosto museon johtajalle Pirkko Pulmulle, joka haluaa vaihtaa museon kokoelman nykytaiteeseen?

Nuori etsiväkaksikko Lasse ja Maija ryhtyy selvittämään asiaa. Tehtävä tarjoaa kaivattua puuhaa lomalle. 

Kaksikolla on jo kokemusta aiemmista viheliäisistä arvoituksista, joten eiköhän parivaljakon päättelykyvyllä muumionkin arvoitus ratkea.

Martin Widmark: Lasse-Maijan etsivätoimisto. Muumion arvoitus.
Kuvitus: Helena Willis
Ruotsinkielinen alkuteos: Mumiemysteriet
Suomennos: Outi Menna
Kustantaja: Tammi 2016

Halloweentunnelmaa voi etsiä Kierrätyskeskuksen kirjoista

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksissa on perinteisesti lokakuussa ollut kirjateemana lapset ja nuoret. Nyt luin Kierrätyskeskuksen verkkosivuilta, että kirjateema on myymälöissä tauolla, ilmeisesti koronan vuoksi. Verkkokauppa sentään toimii normaalisti.

Koska haluan edistää kirjojen kierrätystä, keräsin Kierrätyskeskuksen verkkokaupasta lasten- ja nuortenkirjoja, jotka sopivat luettavaksi syksyn kummitusjuhlien aikaan. Postauksen kuvat ovat kuvakaappauksia Kierrätyskeskuksen verkkokaupan sivuilta.

Kirjat Kierrätyskeskuksen verkkokaupassa ovat yksittäiskappaleita. Jos kiinnostut jostain kirjasta, kannattaa olla nopea. Jos kirjaa enää löydy valikoimasta, joku on jo valitettavasti ehtinyt ostaa sen.

 

Franklin kummitusjuhlissa on harvoja suomenkielisiä halloweenaiheisia kuvakirjoja. Tästä kirjasta on tulossa halloweenina oma postaus.

Helppolukuinen Polisen kommer! -kirja on suomennettu nimellä Karkki vai kepponen? Se sopii mainiosti halloweenin aikaan. Kirjoitin kirjasta viime vuonna.   

Spökjakt! kuulostaa sopivalta kirjalta aaveiden ystäville. Tämäkin on helppolukuinen.

Geoetsivät taitavat olla aaveen jäjillä.

Samuli joutuu kummituspulaan.

 Kauhukartanossa tavataan levoton paronitar.

 Mitähän 3 etsivää näkee kauhujen linnassa?

Millaista olisi olla vampyyrin sisko?

Vampyyrisiskokset lähtevät eväsretkelle, mutta retki saa ikävän käänteen.

Tästä opaskirjasta on apua, jos kohtaa zombien.

Kannattaisikohan opetella lohikärmeskieltä?

Mörkylin palapelikirjan ääressä syksyn pimenevät illat vierehtävät rattoisasti.

PS. Helsingin Kirjamessut alkavat tänään. Olen tosi innoissani. Luvassa on paljon hyviä keskusteluja, ja messutarjouksista löytyy runsaasti ostettavaa — vaikkapa pukinkonttiin.

Kirjamessuja kohti

Kirjamessukuume nousee! Helsingin kirjamessut pidetään verkossa 22.-25.10.2020. Mitä enemmän messuohjelmaa tutkin, sen innostuneemmaksi tulen.

Aika kauan mökötin, kun kirjamessuja ei tänä vuonna voida järjestää fyysisenä tapahtumana, mutta onneksi kirjamessut sentään ylipäätään pidetään, vaikkakin vain verkossa. Olisihan niille voinut käydä kuten Turussa. En olisi ehkä kestänyt syksyä kokonaan ilman kirjamessuja.

Verkkomessuista voi löytää hyviäkin puolia. Nyt on helppo ostaa lippu koko messuajaksi. Aiemmin olen hädin tuskin saanut soviteltua kalenteriini yhden messupäivän, ja joka kerta aika messuilla on tuntunut loppuvan kesken. Nyt kun ei tarvitse poistua kotoa, kokoaikalippu on ehdottomasti valintani. Päivälipun ja kokoaikalipun hinnassa on vain viiden euron ero.

Kokoaikalipussa on lisäksi eräs etu, josta olen superinnoissani. Kokoaikalipulla pääsee katsomaan keskusteluista ja esityksistä tallenteita, joten jos kiinnostavaa ohjelmaa osuu päällekkäin, ei haittaa. Niitä voi katsoa myöhemmin. Tallenteet ovat nähtävissä vieläpä kaksi viikkoa messujen jälkeen, 8.11. asti. Tämä on aivan mahtavaa!

Tänä vuonna tulen todellakin kuuntelemaan keskusteluja aivan toisella tapaa kuin ennen: enemmän ja keskittyneemmin. Olisi hienoa, jos tällainen verkkotapahtuma olisi jatkossakin mahdollinen fyysisten kirjamessujen kylkiäisenä. Lunastaisin varmasti lipun, vaikka kävisin paikan päälläkin.

Sunnuntain Helsingin Sanomissa (HS 18.10.2020) Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi itse asiassa lupaileekin, että verkkototeutus tulee olemaan osa Kirjamessuja myös ensi vuonna.

Reetta Niemelä esitteli viime vuonna kirjaansa Kimalaisen postitoimisto (kuvitus Karoliina Pertamo)

Toki verkkotapahtumassa osa kirjamessujen viehätyksestä jää puuttumaan. Rakastan kirjoja myös fyysisinä esineinä, ja nautin päästessäni kiertelemään notkuvien myyntipöytien väliin. Kirjojen hypistely on ihan parasta! Kun kirjat näkee omin silmin ja niitä voi selata, tulee aina tehtyä heräteostoksia.

Kauppiailla on tietysti tänä vuonnakin paljon kirjamessutarjouksia verkkokaupoissaan. Messutarjoukset on jo julkaistu.

Ehkä en tänä vuonna tule tehneeksi ostoksia yhtä paljon kuin yleensä, verkko-ostoksia kun ei ole niin innostava tehdä kuin fyysisiä kauppoja. Pelkään myös, ettei ostaminen ole yhtä edullista kuin ennen, koska postimaksutkin täytyy maksaa. Plussaa kuitenkin siitä, ettei messuaika kulu tuskailuun liian painavista kantamuksista.

Saako kirjoja tänä vuonna 2 eurolla?

Kirjamessujen ohjelmassa on paljon kiinnostavia keskusteluja, mutta petyin, kuinka huonosti lasten- ja nuortenkirjallisuus on huomioitu. Tarjolla on muun muassa jumppaa ja laulua 75 vuotta täyttävien muumien kanssa, tanssia Peppi Pitkätossun ja herra Tossavaisen kanssa sekä Pikkulin laululeikkishow.

 

Ihan kiva, mutta lasten- ja nuortenkirjoja ja kirjailijoita tuodaan esiin ihan liian vähän.

Ymmärrän tietysti, että messujen siirtäminen verkkoon tiukalla aikataululla on ollut valtava ponnistus ja jostain on täytynyt karsia. Ronja Salmi sanoi Hesarin haastattelussa (HS 18.10.2020): "Silti on ihan selvää, että paljon kiinnostavaa jää ulkopuolelle. Kirjailijoita on jouduttu karsimaan, mikä on kaikille iso pettymys."

Lastenkirjallisuuden suurkuluttajana olen pettynyt, että erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuus on joutunut väistymään.

Jos oikeasti ollaan huolissaan lasten ja nuorten vähenevästä lukemisesta, niin eikö juuri lastenkirjallisuudelle tulisi antaa kunnolla näkyvyyttä? Miten vanhemmat voivat edistää lasten lukuharrastusta, jos eivät tunne lastenkirjatarjontaa? Mainoksissakin näkyvät aina samat sankarit vuodesta toiseen, mikä on aika puuduttavaa.

"Anna lapselle lukuaikaa" pyydettiin viime vuonna Mäkelän messuosastolla

Lastenkirjallisuutta ei taideta kauheasti arvostaa Suomessa. Kyllähän minä huomaan sen blogini tilastojakin seuratessani. Ne kertovat karua kieltä siitä, etteivät lastenkirjat aiheena herätä kiinnostusta (tai sitten olen vaan huono kirjoittaja).

Oli miten oli, kirjamessut ovat tervetullut piristysruiske syksyisen alakuloni keskellä. Aion nauttia kunnolla. Nauttikaa tekin!

Kuusivuotiaan Satupäivän lukuvinkit

Satumaista sunnuntaita! Näin Sadun nimipäivänä vietetään vuotuiseen tapaan Satupäivää. Satupäivä kutsuu niin pienet kuin isotkin sadun äärelle.

Pyysin kuusivuotiasta tytärtäni antamaan kirjavinkkejä Satupäiväksi. Tässä hänen valintansa:

Tiltu ja Lettu

Tiltu ja Lettu ovat siskoja. Niiden puutarhassa on elävä puutarhatonttu pertinjuntti. Niillä on puhuva kissa Lenni Keinonen. Ne tekee aina kaikkea hauskaa.

Taru Viinikaisen Tiltu ja Lettu -sarja — kuv. Oili Kokkonen. WSOY 2017-2020.

 

Beatrix Potterin sadut

Paras Beatrix Potterin eläinsaduista on Petteri Kaniini. Petteri joutuu Vänskän puutarhassa pahaan pulaan, mutta selviytyy.

Beatrix Potter: Petteri Kaniinin satumaailma. Otava 2015. 4. p.

Beatrix Potterin tarinoista on kirjoitettu blogissa aiemmin täällä, täällä ja täällä.

Tiheikön väki

Tiheikön väessä on hiiriä. Paras on kevättarina, kun Vesalla on syntymäpäivä ja ne menee eväsretkelle. Sittenkin paras on talvitarina, jossa ne tekee jäätanssiaiset. Ne tekee jäästä lumen alle salin. Se on ihanan ihana.

Jill Barklem — suom. Panu Pekkanen: Tiheikön väen vuodenajat. WSOY 1991.

 

Pienen Harmaakanin tarinat

Pieni Harmaakani asuu Oravan ja Jäniksen kanssa pienessä talossa. Kerran ne kävi luistelemassa. Näätä on niille vaarallinen.

Alison Uttley — kuv. Margaret Tempest — suom. Anne Ali-Raatikainen: Pienen Harmaakanin tarinat. Kirjalito / Egmont 2013.

Topeliuksen sadut

Topeliuksella on ainakin kaksi patsasta Helsingissä ja oma katu. Häntä sanotaan satusedäksi, koska hän kirjoitti paljon satuja. Mummun ja vaarin kirjahyllyssä on pitkä rivi Topeliuksen kirjoittamia satukirjoja. Meillä on vain yksi.

Topeliuksen lukemisia lapsille. Kertonut Kirsti Mäkinen — kuv. Risto Suomi. WSOY 2013.

 

Vaahteramäen Eemeli

Vaahteramäen Eemeli tekee aina metkuja ja joutuu verstaaseen. Joskus Eemeli laittoi Iidan lipputankoon lipuksi. Jouluna se teki köyhille juhlat. Se ei ollut tuhmaa.

Astrid Lindgren — kuv. Björn Berg — suom. Kerttu Piskonen: Vaahteramäen Eemeli ja pikku Iida. WSOY 2008.

Tuhkimo

Prinsessasaduista paras on Tuhkimo. Pienenä olen nähnyt Tuhkimo-esityksen oopperassa. Tuhkimolla oli ystävänä hiiriä.

Walt Disney — suom. Marja Alopaeus: Tuhkimo. Lasten oma kirjakerho 1995.

 

Ihmemaan Liisa

Liisa putosi kaninkoloon ja joutui ihmeelliseen maailmaan. Siellä oli hullu hatuntekijä, kaalimato ja irvikissa. Se kaikki oli vain unta. Meillä on kaksi Ihmemaan Liisa-kirjaa. Toinen on äidin lapsuudesta. Mutta tässä toisessa on paremmat kuvat.

Disney: Liisa Ihmemaassa. Sanoma Magazines Finland Oy 2005.

 

Mekon matka

 
Mekon matka on tosi, tosi kiva kirja. Siinä on mekko, joka häviää. Se mekko on kuvattu, vaikka muuten kuvat on maalattu. Siinä matkustetaan Italiaan. Mä haluaisin mennä Italiaan. Siitä mekosta tulee sitten jotain muuta, ja isona se tyttö saa tietää, mitä mekolle tapahtui.

Elina Komulainen & Mirka Tuovinen — kuv. Kristiina Haapalainen & Sami Vähä-Aho: Mekon matka. Sitruuna Kustannus Oy 2020.

 

Pekka Töpöhäntä

Pekka Töpöhäntä on kissa, jolla ei ole kunnon häntää. Monni kiusaa Pekkaa, mutta oikeasti Pekka on Monnia parempi. Pekka asuu Uppsalassa.

Gösta Knutssonin Pekka Töpöhäntä -kirjat. Julkaistu alun perin 1939-1972.

Pekka Töpöhännästä on kirjoitettu aiemmin blogissa mm. täällä.

50 vuotta täyttävä Barbapapa koki nuorena asunnottomuutta

Lapsena rakastin pehmeänmuotoista, iloisenväristä barbaperhettä. Oli ihan mahtavaa, kun barbapapat pystyivät muuttamaan muotoaan. Ihailin perheen erikoista kammioista muodostuvaa kotia ja pohdin pääni puhki, olisinko mieluummin kauneutta rakastava Barbapupu vain kirjoihin uppoutuva Barbatipu.

Tyttäreni synnyttyä Barbapapa-kirjat olivat ensimmäisiä lastenkirjoja, jotka hain lapsuudenkodistani omaan hyllyymme.

Lukiessani kirjoja uudelleen aikuisena yllätyin. Tarinoissa olikin paljon enemmän syvyyttä ja yhteiskuntakritiikkiä kuin olin muistanut tai ylipäätään edes oivaltanut lapsena.

 

Kuvakirjoista ensimmäinen Barbapapa ilmestyi ranskaksi 50 vuotta sitten vuonna 1970, ja Otava kustansi sen suomeksi heti samana vuonna. Teoksen takana oli Pariisissa asunut ranskalais-yhdysvaltalainen pariskunta. Ranskalainen Annette Tison oli koulutukseltaan arkkitehti ja Yhdysvalloista kotoisin oleva Talus Taylor opetti luonnontieteitä.

Pariskunta keksi Barbapapan eräänä päivänä kävelyllä Luxemburgin puistossa. Hahmon esikuvana oli hattara ja nimikin oli väännös ranskankielen hattaraa tarkoittavasta sanasta barbe à papa.

Ensimmäisessä Barbapapa-kirjassa kuvataan, kuinka Barbapapa syntyi. Se kehittyi maan alla ja putkahti eräänä päivänä esiin Jaakon perheen puutarhassa.

Jaakko ystävystyi oitis vaaleanpunaisen olennon kanssa. Jaakon äidin mielestä se oli liian suuri asumaan perheen kanssa, joten Barbapapa passitettiin eläintarhaan.

Tietenkään se ei viihtynyt yksinään häkissä. Muotoa muuttamalla se pääsi helposti pois häkistä tutustumaan muihin eläimiin. Ne eivät siitä kuitenkaan piitanneet. Eläintarhanjohtaja suuttui karkailevaan Barbapapaan niin pahasti, että ajoi sen kokonaan pois eläintarhasta. Barbapapalla ei ollut paikkaa minne mennä.

"Barbapapa kuljeskeli kaupungilla, mutta hän pelkäsi autoja.
Hän ei voinut mennä minnekään.
Hänellä ei ollut rahaa eikä ystäviä.
Barbapapa oli yksinäinen ja itki."

Kuvissa Barbapapa on kuvattu aika surkean näköiseksi. Kumara ryhti ja itkuiset silmät saavat säälin heräämään.

Kirjassa ihmiset hyväksyivät Barbapapan vasta, kun se oli suorittanut kaupungissa urotekoja ja pelastanut ihmisiä. Suuren kokonsa ja muodonmuutoskykynsä ansiosta se pystyi auttamaan hädässä olevia, ja siitä tuli juhlittu sankari. Kun Barbapapasta oli tullut kuuluisa, se olikin yhtäkkiä tervetullut takaisin Jaakon perheen luo.

Tänään Suomessa vietetään asunnottomien yötä. Barbapapa-kirjan äärellä pienenkin lapsen kanssa pääsee puhumaan asunnottomuuden teemasta. Mielestäni lasten on hyvä ymmärtää, että Suomessakin on ihmisten välistä eriarvoisuutta, ja että joiltain puuttuu jopa kaikkein tärkein: oma koti.

Barbapapalle kävi lopulta hyvin. Jaakon isä rakensi sille oman talon puutarhaan. Vaikeiden vaiheiden jälkeen Barbapapan elämä asettui uomiinsa.

Meidän kaikkien yhteisenä vastuuna on varmistaa, että niin kävisi myös niille noin 4 600 kodittomalle, jotka Suomessa elävät muiden nurkissa tai jopa kokonaan kadulla.

Annette Tison & Talus Taylor: Barbapapa
Ranskankielinen alkuteos: Barbapapa
Suomennos: Jukka Kemppinen
Kustantaja: Otava 1983, 3. p.

Lehtirosvoko vie lehdet puista?

Maisema kotitalomme ympärillä on muuttunut syksyiseksi ja lehtiä varisee maahan yhä kiihtyvällä tahdilla. Yksi syksyisistä puheenaiheista pienen lapsen kanssa on, miksi lehdet puissa muuttavat väriä ja putoavat maahan.

Tukea keskustelulle saa Alice Hemmingin kirjoittamasta ja Nicola Slaterin kuvittamasta kirjasta Lehtirosvo (Kustannus-Mäkelä 2020). Päähenkilö on orava, jonka nauttii väriloistossa kylpevästä kotipuustaan.

"Miten upea vuodenaika! Tässä minä pötköttelen kotioksalla vatsa täynnä pähkinöitä. Aurinko paistaa lehvistön läpi ja saa värit hehkumaan... punaista, kultaa, oranssia... punaista, kultaa, oranssia..." 

Idylli särkyy, kun orava huomaa, että yksi kotipuun lehdistä on kadonnut! Seuraavana aamuna lehtiä puuttuu taas ja sitä seuraavana aamuna vieläkin enemmän. Lehtirosvo on iskenyt! Orava on siitä varma. Se kulkee pitkin metsää syyttelemässä muita eläimiä lehtirosvoiksi.

Lintu yrittää muistuttaa oravaa siitä, että näin kävi viime vuonnakin. Se ehdottaa oravaa rauhoittumaan kotipesän suojissa. 

Taidan kokeilla oravan rentoutuskeinoja, kun jokavuotinen syksyinen alakulo iskee ja muutun rauhattomaksi ja miltei ahdistuneeksi. Rauhallista liikuntaa, hengitysharjoituksia, lihasten rentouttamista ja kylvyssä loikoilua kirjan kanssa, ehkä niistä on apua.

Tai sitten ei. Seuraavana päivänä orava nimittäin säntäilee taas edestakaisin suunniltaan. Nicola Slaterin ilmeikäs kuvitus onnistuu hienosti tuomaan esiin eläinten tunteita. Eri kokoiset fontit osoittavat, millä äänenpainoilla repliikit lausutaan.

Lintu auttaa oravaa ymmärtämään, mikä oikeasti saa lehdet putoamaan syksyisin. Orava huojentuu suuresti tajutessaan, ettei mitään lehtirosvoa ole olemassakaan. Juuri kun kaikki näyttää olevan kunnossa, odottaa oravaa seuraavana aamuna ulkona vielä suurempi yllätys!

Pelkäsin, että kirja olisi ollut kuusivuotiaalleni jo vähän yksinkertainen, mutta ihan mielellään hän sen kuunteli. Hän taisi tuntea pienoista ylemmyydentuntoa ollessaan oravaa fiksumpi.

Viimeisellä aukeamalla kerrotaan vielä faktatietoa siitä, mitä luonnossa syksyllä tapahtuu. Tästä tytär kovasti piti. Hänestä oli ihmeellistä ajatella, että eteläisellä pallonpuoliskolla syksy alkaa maaliskuussa!

Lehtirosvo
Teksti: Alice Hemming
Kuvitus: Nicola Slater
Englanninkielinen alkuteos: The Leaf Thief
Suomennos: Sinikka Sajama
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä 2020

Tyttö, sinä voit muuttaa maailmaa!

Tänään kansainvälisen tyttöjen päivän kunniaksi on luvassa tyttöenergiaa ja tyttövaikuttajia. 

YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää on vietetty vuodesta 2012 alkaen Plan Internationalin aloitteesta. Päivän tarkoituksena on tuoda näkyväksi syrjintää, jota tyttöihin kohdistuu ympäri maailmaa sukupuolen ja iän vuoksi. Epäkohtien esiintuomisen lisäksi päivän tarkoituksena on voimauttaa tyttöjä.

Valitsin kirjoja, jotka mielestäni sopivat hyvin tyttöjen päivän lukemiseksi.

Positiivista voimaa 

Jenni Pääskysaaren Tyttö, sinä olet... (Otava 2015) on mahtava voimakirja noin 10–17-vuotiaille tytöille. Se kertoo tiiviisti ja kannustaen ne asiat, jotka jokaisen tytön tulisi kuulla. Tyttö, sinä olet... ainutlaatuinen! ...rohkea! ...rakastettu! Kirjan parasta antia ovat ehkä vahvojen tyttöjen ja naisten haastattelut ja tarinat.

Suosittujen lapsitubettajien Elinan ja Sofian Kaikki on mahdollista! (Tammi 2020) on sekin loistava voimakirja tytöille siitä, kuinka olla rohkeasti oma itsensä. Siskokset antavat vinkkejä muun muassa rohkeuden, positiivisuuden, tavoitteiden saavuttamisen, itsensä kehittämisen ja tunnetaitojen saralla. Yhtenä sanomana on, että unelmat voivat toteutua, kun niitä lähtee tavoittelemaan. Tällainen tytöiltä tytöille -kirja tarjoaa parasta mahdollista vertaistukea.

Muutoksen luojia

Ida ja Riikka Salmisen kirja Tarinoita suomalaisista tytöistä jotka muuttivat maailmaa (S&S 2018) osoittaa, että jokainen menestyvä nainen on kerran ollut tyttö. Käänteisesti ajatellen siis jokaisessa tytössä on potentiaalia menestyväksi naiseksi. 

Kirjassa esiteltyjen tyttöjen ansiosta tytöt nyky-Suomessa elävät paljon paremmissa olosuhteissa kuin esivanhempansa.

Nobel-palkittu rauhanaktivisti

Kaikkialla maailmassa tyttöjen asema ei ole yhtä hyvä kuin Suomessa. Onneksi on tyttöjä, jotka pyrkivät aktiivisesti muuttamaan asioita. 

Siitä on nyt melkein tarkalleen kahdeksan vuotta, kun pakistanilaista koulutyttöä Malala Yousafzaita ammuttiin päähän, koska hän halusi puolustaa tyttöjen oikeutta koulutukseen.

Malala selvisi raa'asta hyökkäyksestä, ja sen ansiosta koko maailma on kuullut hänen sanomansa. Malalan tarina kerrotaan Malala Yousafzain ja Christina Lambin kirjassa Minä olen Malala — Koulutyttö jonka taleban yritti vaientaa (Tammi 2014).

Sittemmin Malala on tarttunut pakolaisuuden teemaan. ”Pakolaisista ja maahanmuutosta puhutaan jatkuvasti, mutta liian harvoin ääneen pääsevät pakolaiset itse, varsinkaan tytöt ja nuoret naiset”, Malala on sanonut. Siksi hän päätti kirjoittaa kirjan Meidän oli paettava (Tammi 2019).

Kirja kertoo kymmenen tytön tarinan siitä, kuinka he joutuivat jättämään kotinsa ja lähtemään pakoon. Yksi tarinoista on Malalan oma. Muissa tarinoissa tulee esiin maailman kriisejä: arabikevään aloittamat sisällissodat Lähi-idässä, Kongon sisällissota, Idi Aminin hirmuhallinto Ugandassa, Rohingya-muslimien vaino Bangladeshissa ja Latinalaisen Amerikan yhteiskuntien turvattomuus. Nuorempikin lukija pysyy hyvin kartalla lukujen alussa olevan lyhyen taustoituksen ansiosta.

Ilmastoaktivisti

Maailman kuuluisin ilmastoaktivisti on 17-vuotias ruotsalainen tyttö Greta Thunberg. Valentina Camerinin ja Veronica Carratellon kirja Gretan tarina — Et ole koskaan liian pieni tekemään suuria asioita (Into 2019) on kuvitettu tositarina Gretasta. Elämäkerta sopii kouluikäisille.

 

Greta on ollut innoittajana kahdessa tänä vuonna ilmestyneessä kuvakirjassa. Zoë Tuckerin ja Zoe Persicon kuvakirja Rohkea tyttö ja jättiläiset — Greta Thunbergin innoittama satu maapallon pelastamisesta (Lasten Keskus 2020) on todellisuudesta etäännytetty satu, jossa kerrotaan ahneista ja tuhoavasti käyttäytyvistä jättiläisistä ja pienestä Greta-tytöstä, joka nousee vastustamaan niitä.

 

Jeanette Winterin kuvakirjassa Kotimme on tulessa — Greta Thunbergin ilmastokapina (Karisto 2020) ote on elämäkerrallisempi. Se kertoo ruotsalaistytön tien kaikkien tuntemaksi ilmastoaktivistiksi. Nuori, ujo tyttö on puhunut merkittävissä paikoissa, kuten YK:n ilmastokokouksessa. Kirja haastaa pohtimaan, mitä sinä aiot tehdä Gretan sanoman kuultuasi. Jatkaa entiseen malliin vai yrittää pelastaa maailman, yhteisen kotimme?

 

Näin tyttöjen päivänä on hieno huomata, että on tyttöjä, joiden ääni kuuluu, kun he puhuvat tärkeiden asioiden puolesta.

Onko sinulla tyttöidoleita, joiden tarina olisi kirjoitettu kirjaksi?