6 lastenkirjaa kuudella kielellä, joista yhtä en edes osaa

Viime vuoden tammikuussa aloimme suorittaa kaikilla kielillä -haastetta. Haasteen ideana oli etsiä lastenkirja jokaisella osaamallani vieraalla kielellä ja lukea kirjat tyttärelleni suomeksi tulkaten. Huomasin äskettäin, etten ole vielä raportoinut, kuinka haasteessa kävi. 

Haaste onnistui. Kaikilla osaamillani kielillä tuli luettua kirja, ja onnistuin jopa suoriutumaan kirjasta kielellä, jota en osaa. Totesin (taas kerran), että lapselle voi hyvin lukea vieraskielisiäkin kirjoja. Nautimme haasteesta. Ehkä teemme sen uudelleen tänä vuonna.

Haastelistallani olivat seuraavat kielet:

1. englanti
2. ruotsi
3. ranska
4. saksa
5. eesti
6. kieli, jota en osaa (italia)

 

Englanti: Ensi lumen iloa

Aloitimme haasteen suorittamisen englanninkielisestä kirjasta eräänä lumisena päivänä, jolloin Sam Usherin suloinen kuvakirja Snow (Templar Publishing 2014) tuntui erinomaisen sopivalta luettavalta.

Kirjan päähenkilö, pieni poika, herää aamulla siihen, että yöllä on satanut paljon lunta. Hän haluaa päästä heti ensimmäisenä leikkimään uuteen lumeen. Poika saa itsensä nopeasti valmiiksi, mutta vaarilla kestää aamutoimissa ikuisuus. Kaikki, kerta kaikkiaan KAIKKI, varmaan koko eläintarhakin, ehtii puistoon ennen poikaa ja vaaria. Lopulta lumipäivästä tulee mahtava, vaikkei puistoon ensimmäisenä ehdittykään.

Ruotsi: Niks, naks, mitä saa leikata

Ruotsiksi innostuimme lukemaan montakin kirjaa. Valitsin tähän sellaisen, joka on niin helppo, että siitä selviää jokainen ruotsia joskus opiskellut. Kirja on varmaan tarkoitettu jo pienelle taaperolle, mutta graafisine, muutamalla värillä toteutettuine kuvineen se on hauska taidepläjäys myös vähän isommille.

Sara Villiuksen kirjoittama ja Aslak Gurholtin kuvittama Saxen (Rabén&Sjögren 2020) kiinnosti erikoisen päähenkilönsä vuoksi. Kirjassa seikkailevat sakset, jotka ovat kyllästyneet leikkaamaan kynsiä. Ne haluavat karata ulos ja leikata jotain ihan muuta, kuten ruohoa ja lehtiä. Kepin leikkaaminen ei onnistu, mutta nuken hiukset lyhentyvät helposti.

Mutta saako omia hiuksia leikata ("syns nog ganska mycket")? Tai saako saksilla tehdä jälkiä pöytään? Mitä sakset miettivät, kun ne joutuvat pimeään laatikkoon häpeämään?

Kirja toi seitsenvuotiaani mieleen muistoja muutaman vuoden takaa, kun hänen saksensa halusivat leikata hänen hiuksiaan (syntes nog ganska mycket). Silloin ainakin äiti oli kipakasti sitä mieltä, että mitä tahansa ei voi leikata.

 

Ranska: Pariisin nähtävyyksiä kiertämässä

Viime keväänä aloin kaivata ulkomaille ja järjestin nojatuolimatkan Pariisiin. Sen puitteissa luimme pari ranskankielistä Pariisiin sijoittuvaa kuvakirjaa. Thierry Courtinin kuvakirja T'choupi visite Paris (Éditions Nathan 2019) on sympaattinen kertomus, joka opastaa Pariisin tunnetuimpiin nähtävyyksiin.

Kirjassa on kivat värikkäät kuvat ja melko vähän tekstiä. Kieli on niin helppoa, että pystyin vaivatta simultaanitulkkaamaan sitä ruostuneella ranskantaidollani. Kirja sopii jo pienelle leikki-ikäiselle.

Olen kirjoittanut kirjasta täällä.

Saksa: Missä äiti on?

Saksankielinen kirja vei meidät pimeään pöllömetsään. Martin Waddellin kirjoittama ja Patrick Bensonin kuvittama Ich will meine Mami! (Süddeutsche Zeitung Junge Bibliothek 2011) kertoo kolmesta pöllönpoikasesta, jotka heräävät keskellä yötä ja huomaavat emon olevan poissa.

Toisistaan turvaa hakien ne miettivät syitä, miksi äiti on poissa ja miksei hän jo tule. Yön pimeydessä lyhyetkin minuutit tuntuvat ikuisuudelta.

Löysin tämän todella kauniisti kuvitetun kirjan joitain vuosia sitten kirjaston vaihtohyllystä. Olin kokonaan unohtanut omistavani kirjan, vaikka luimme sitä tyttären ollessa pienempi. Teksti on lyhyt ja selkeä, tarpeeksi helppo tällaiselle vasta aikuisiässä saksaa oppineelle.

Eesti: Piparkakkujen alkuperän jäjillä

Eestinkielistä kirjaa etsin lukemalla eestiläisiä lastenkirjablogeja. Valitsin kirjan, jossa oli kaunis kansi ja kiinnostavan kuuloinen juoni ja joka löytyi kirjastostamme. Piret Veigelin kirjoittama ja Catherine Zaripin kuvittama Piparkoogilugu (Postimees Kirjandus 2019) tarjoaa yhden (satumaisen) selityksen piparkakkujen alkuperästä.

Veigelin teksti on selkeää ja helppolukuista. Sen tulkkaaminen onnistui hyvin vähän huonommallakin eestintaidolla.

Olen kirjoittanut kirjasta täällä.

 

Italia: Sitruunoita ja appelsiineja sadonkorjuuaikaan

Viimeisenä haastekohtana oli lukea kirja kielellä, jota en osaa. Kaivoin hyllystä lapsuudestani säästyneen italiankielisen Barbapapa-kirjan, joka on kauan sitten hankittu tuliainen Italiasta. Annette Tisonin ja Talus Taylorin kirjassa Il giardino di Barbapapà (Mondadori 1977) on onneksi lyhyt ja yksinkertainen tarina.

Taaperoille tarkoitettu pahvisivuinen kirja kertoo Barbapapan puutarhasta, jossa kasvaa kukkia ja puita. Sitruuna- ja appelsiinisato on kypsynyt ja barbaperhe touhuaa sadonkorjuupuuhissa.

Tuntui mahtavalta selvitä italiankielisestä kirjasta, vaikka eipä se mikään suuri ponnistus ollut, kun kirjassa oli vain seitsemän tekstisivua.

50 vuotta täyttävä Barbapapa koki nuorena asunnottomuutta

Lapsena rakastin pehmeänmuotoista, iloisenväristä barbaperhettä. Oli ihan mahtavaa, kun barbapapat pystyivät muuttamaan muotoaan. Ihailin perheen erikoista kammioista muodostuvaa kotia ja pohdin pääni puhki, olisinko mieluummin kauneutta rakastava Barbapupu vain kirjoihin uppoutuva Barbatipu.

Tyttäreni synnyttyä Barbapapa-kirjat olivat ensimmäisiä lastenkirjoja, jotka hain lapsuudenkodistani omaan hyllyymme.

Lukiessani kirjoja uudelleen aikuisena yllätyin. Tarinoissa olikin paljon enemmän syvyyttä ja yhteiskuntakritiikkiä kuin olin muistanut tai ylipäätään edes oivaltanut lapsena.

 

Kuvakirjoista ensimmäinen Barbapapa ilmestyi ranskaksi 50 vuotta sitten vuonna 1970, ja Otava kustansi sen suomeksi heti samana vuonna. Teoksen takana oli Pariisissa asunut ranskalais-yhdysvaltalainen pariskunta. Ranskalainen Annette Tison oli koulutukseltaan arkkitehti ja Yhdysvalloista kotoisin oleva Talus Taylor opetti luonnontieteitä.

Pariskunta keksi Barbapapan eräänä päivänä kävelyllä Luxemburgin puistossa. Hahmon esikuvana oli hattara ja nimikin oli väännös ranskankielen hattaraa tarkoittavasta sanasta barbe à papa.

Ensimmäisessä Barbapapa-kirjassa kuvataan, kuinka Barbapapa syntyi. Se kehittyi maan alla ja putkahti eräänä päivänä esiin Jaakon perheen puutarhassa.

Jaakko ystävystyi oitis vaaleanpunaisen olennon kanssa. Jaakon äidin mielestä se oli liian suuri asumaan perheen kanssa, joten Barbapapa passitettiin eläintarhaan.

Tietenkään se ei viihtynyt yksinään häkissä. Muotoa muuttamalla se pääsi helposti pois häkistä tutustumaan muihin eläimiin. Ne eivät siitä kuitenkaan piitanneet. Eläintarhanjohtaja suuttui karkailevaan Barbapapaan niin pahasti, että ajoi sen kokonaan pois eläintarhasta. Barbapapalla ei ollut paikkaa minne mennä.

"Barbapapa kuljeskeli kaupungilla, mutta hän pelkäsi autoja.
Hän ei voinut mennä minnekään.
Hänellä ei ollut rahaa eikä ystäviä.
Barbapapa oli yksinäinen ja itki."

Kuvissa Barbapapa on kuvattu aika surkean näköiseksi. Kumara ryhti ja itkuiset silmät saavat säälin heräämään.

Kirjassa ihmiset hyväksyivät Barbapapan vasta, kun se oli suorittanut kaupungissa urotekoja ja pelastanut ihmisiä. Suuren kokonsa ja muodonmuutoskykynsä ansiosta se pystyi auttamaan hädässä olevia, ja siitä tuli juhlittu sankari. Kun Barbapapasta oli tullut kuuluisa, se olikin yhtäkkiä tervetullut takaisin Jaakon perheen luo.

Tänään Suomessa vietetään asunnottomien yötä. Barbapapa-kirjan äärellä pienenkin lapsen kanssa pääsee puhumaan asunnottomuuden teemasta. Mielestäni lasten on hyvä ymmärtää, että Suomessakin on ihmisten välistä eriarvoisuutta, ja että joiltain puuttuu jopa kaikkein tärkein: oma koti.

Barbapapalle kävi lopulta hyvin. Jaakon isä rakensi sille oman talon puutarhaan. Vaikeiden vaiheiden jälkeen Barbapapan elämä asettui uomiinsa.

Meidän kaikkien yhteisenä vastuuna on varmistaa, että niin kävisi myös niille noin 4 600 kodittomalle, jotka Suomessa elävät muiden nurkissa tai jopa kokonaan kadulla.

Annette Tison & Talus Taylor: Barbapapa
Ranskankielinen alkuteos: Barbapapa
Suomennos: Jukka Kemppinen
Kustantaja: Otava 1983, 3. p.

Barbaperheessä joululahja muodostuu ongelmaksi

Joulun juhlat on nyt juhlittu, mutta en ole vielä päässyt irti joulukirjoista. Annette Tisonin ja Talus Taylorin kirja Barbapapan joululahja sopii luettavaksi myös joulun jälkeen, koska se ei kerro niinkään joulusta vaan vaikeuksista, joita barbaperhe kohtaa joulun jälkeen Barbapojun saaman joululahjan takia. Kirjan nimi on sikäli virheellinen, että kyseessähän oli nimenomaan Barbapojun joululahja. 

Joulupukki lahjoittaa Barbapojulle valtavan laatikollisen eksoottisia lintuja. Linnut eivät lainkaan viihdy kylmässä pohjoisessa, jossa on pakkasta ja lunta. Ne palelevat kamalasti ja alkavat voida huonosti.

Ensi hätään linnuille kudotaan villapaitoja ja uunissa pidetään jatkuvasti tuli palamassa. Se ei ole kuitenkaan kestävää, sillä polttopuiden teko verottaa liikaa metsää, ja metsän eläimet suuttuvat barbaperheelle. Alkaa kestävämmän energiamuodon etsiminen.

Barbapienistä älykkäin, Barbapinko, suunnittelee keskuslämmitysjärjestelmän. Kirjassa esitellään eri energiamuotoja ja niiden ongelmia. Vesiratas joessa on tehokas energianlähde — kunnes joki jäätyy. Tuuligeneraattori toimii hyvin — jos tuulee. Aurinkokennojärjestelmä toimii vain, jos aurinko paistaa. Barbat turvautuvat jopa lihasvoimalla polkien tuotettuun energiaan, mutta se on raskasta.

Kun kaikkea on kokeiltu, käy selväksi, että lintujen on päästävä takaisin etelään. Yhdessä lintujen kanssa lähdetään muuttolennolle Afrikkaan. Kotiseudullaan linnut vaikuttavat onnellisilta, mutta Barbapojua jäähyväiset tietysti itkettävät. Onneksi pukki tuo hänelle toisen lahjan — jotain yhtä mieluisaa, mutta paremmin ilmastoon sopivaa.

Mielenkiintoinen kirja laittaa miettimään, voiko kaiken saada, mitä haluaa, ja mikä on hintana.

Lapsuudestani säilynyttä kirjaa on luettu niin paljon, että selkäkin on jouduttu korjaamaan. Olin pienenä valtava barbapapa-fani.


Annette Tison & Talus Taylor: Barbapapan joululahja
Ranskankielinen alkuteos: Le noël de Barbapapa
Suomennos: Jukka Kemppinen
Kustantaja: Otava 1984