sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Salaisuudet odottavat seikkailijaa Salasaarella

Hattarasumun keskeltä tuli esiin maailman eriskummallisin paikka: Salasaari. Edla oli lentänyt kuumailmapallollaan hattarasumuun tuhatta ja sataa ja poksauttanut koko pallonsa rikki. Nyt hän kieppui alas kohti merestä korkeana kohoavaa saarta.

 

Silja Sillanpään kirjoittama ja Marja Siiran kuvittama Salasaaren salaisuudet (WSOY 2021) alkaa jännittävästi. Seikkailijatyttö Edla saapuu saarelle, jossa mikään ei ole niin kuin muualla ja kaikki on mahdollista.

Painotuore kuvakirja on Edlan muistikirja satumaisesta saaresta, jossa on erikoisia paikkoja ja asukkaita. On kätköpoukamia, lymylahtia, piiloportaita, sopulitunneleita ja salaisia vedenalaisia kulkureittejä.

Kirsikankukkatukkainen mummu kieppuu hattarapuussa akrobaattina ja kertoo Edlalle, kuinka hattarapuu istutetaan. Muutosmies Vara-Varan varastosta löytyy kaikkea kaiken varalta.

Tutkimusmatkailija ja seikkailija Juju osaa parhaiten opastaa salakäytävien pariin. Niitä pitkin pääsee kaikille seikkailijoille tarkoitettuun merenpohjaan rakennettuun Seikkailijoiden taloon. Sinne saapuu seikkailijoita kaikkialta maailmasta. Kuusivuotiaani oli bongaavinaan talosta Pikku Myyn, enkä yhtään ihmettelisi, jos tuo punapää olisi löytänyt tiensä Salasaaren. Onhan Pikku Myy todellinen seikkailija luonteeltaan.

Me tyttäreni kanssa viihtyisimme varmasti parhaiten Seikkailijoiden talon kirjastossa, jossa on tietoa, tarinoita, karttoja ja lokikirjoja vuosisatojen ajalta. En vain oikein pitänyt siitä, että kirjat on kahlittu hyllyihin ketjuilla ja lukoilla eikä kirjan tutkimiseen ole kerrallaan kuin tiimalasillinen aikaa.

Marja Siiran kuvitusta kirjassa Salasaaren salaisuudet (WSOY 2021)
 

Ylimpänä saarelle seisoo vaikuttavankokoinen majakka. Majakassa asustelee kyltymättömän utelias Maja-Akka, joka kiikaroi saarelaisia kyttäyskaukoputkellaan. Maja-Akka ei ole tyytyväinen muihin eikä edes itseensä, mutta muiden salasaarelaisten mottona on: "Sinä olet sopiva".

Tätä lausetta he laulavat Salasaaren juhlalaulussa. Ja Salasaaren juhlien kaltaisia juhlia ei olekaan missään muualla!

Silja Sillanpään oivaltava, sanoilla leikittelevä teksti ja Marja Siiran valloittava, värikäs kuvitus saavat mielikuvituksen lentämään. Jonkin salaperäisen äärellä selvästi ollaan, mutta pilven tavoin se pakenee otetta. Oma mielikuvitus pääsee täydentämään tarinaa, koska kaikkea ei tarjoilla liian valmiiksi pureskeltuna. Ihan parasta!

Salasaaren karttaa tutkiessamme pohdimme muun muassa, millaisia seikkailuja löytyisi Simalaisniityltä tai mitä tapahtuisi Muurahaisten huushollissa. Kirjaston tarkkaan piirrettyyn kokoelmaan tutustuessamme olisi kutkuttanut tietää, millainen tarina sisältyy vaikkapa kirjaan Vuosi eksyksissä, kirjoittajana Otto Ees-Taas.

On myös jännittävä miettiä, millainen olisi oma Salasaari. Minun Salasaareltakin löytyisi taatusti majakka ja kirjasto — vähän erilaiset tosin. Tytär kaipaisi omalle Salasaarelleen mukaan ystäviään.

Kun kiikutin Salasaaren salaisuudet kirjakaupasta kotiin, tyttäreni oli sitä mieltä, että Salasaari oli jo hänelle tuttu. Ensin en uskonut, sillä myyjä oli vakuuttanut kirjan olevan aivan uusi. Se oli juuri ilmestynyt ja tullut kauppaan vasta edellisenä päivänä.

Mutta niinhän se on, että Salasaarella on kuin onkin seikkailtu jo aiemmin. Kirja perustuu Silja Sillanpään Pikku Kakkoselle käsikirjoittamaan televisiosarjaan Salasaaren seikkailijat (2020). Lisäksi Silja Sillanpää on kirjoittanut ja lukenut jatkokuunnelman Salasaaren tarinat (2020). Juuri tätä oli tyttären eskarissa kuunneltu. Kiva, että Salasaari on saatu nyt myös kirjan kansien väliin.

Kirjan kuvittanut graafikko Marja Siira on tehnyt Salasaaren seikkailijat -ohjelmaan grafiikkaa. Salasaaren salaisuudet on Siiran ensimmäinen lastenkirjakuvitus. Annan plussaa siitä, että hän on kuvannut päähenkilön Edlan mustahiuksisena ja keskimääräistä suomalaista hieman tummempi ihoisena. Tällaisiakin lapsia suomalaisissa kuvakirjoissa tarvitaan, eikä niitä ole liikaa tarjolla.

Ai niin, miten sinne Salasaarelle sitten pääsee? Suuntaa sumuun. Jos sumu maistuu hernerokalta, et ole lähelläkään. Jos se maistuu sokerilta, mene rohkeasti sumua päin. Saatat pian nähdä Salasaaren majakan valon.

 

Salasaaren salaisuudet
Teksti: Silja Sillanpää
Kuvitus: Marja Siira
Kustantaja: WSOY 2021


perjantai 22. tammikuuta 2021

Touhulan koululaiset lumimyrskyssä

Hilda Hipolla on huolia Richard Scarryn kirjassa Lumimyrsky (Helsinki Media 1996). Touhulan koulussa on välitunti ja lapset leikkivät pihalla. Hilda on uusi välituntijärjestäjä. Lapset pyytävät häntä antamaan vauhtia milloin keinulle, milloin karusellille. Hildalla on virtahevon voimat, joita hän ei osaa säännöstellä. Muille lapsille käy vähän hassusti.




Opettajalla, neiti Hunajalla, on pian uutisia. Kaupunkiin on luvattu lumimyrskyä ja koulupäivä päätetään heti, jotta lapset ehtivät kotiin ennen myrskyä.


Touhulan lapset kulkevat koulubussilla. Hilda on kuitenkin liian apea astuakseen bussiin. Hän aikoo kävellä.

Lunta pyryttää yhä sakeammin. Koulubussi ajaa liukkaalla tiellä ojaan. Onneksi kaikki ovat kunnossa, mutta bussi on ja pysyy ojassa. Ei auta muu kuin jäädä odottamaan pelastusta. Ketään vaan ei kuulu. Lapsia alkaa jo paleltaa.

Kun Hilda lopulta tallustaa paikalle, hänen voimilleen tulee käyttöä. Voiko yksi tyttö pelastaa bussillisen lapsia?

"'Sinun voimasi on lahja, Hilda', neiti Hunaja vastaa lempeästi. 'Sinun täytyy vain oppia käyttämään sitä oikein.'"

Lapsena olin hulluna Richard Scarryn kirjoihin. Tyttäreni ei ole osoittanut niitä kohtaan aivan yhtä suurta innostusta, vaikka jokunen Scarryn kirja hyllystämme löytyykin.

Lumimyrsky ei taida olla Scarryn itsensä kynästä. Kirja nimittäin perustuu Richard Scarryn Touhukas Maailma -televisiosarjaan (The Busy World of Richard Scarry 1994-97), jonka on tuottanut Paramount Pictures ja Cinar. Suomessa YLE TV2 esitti sarjaa vuosina 1996-99. En usko itse nähneeni sitä koskaan.

Meillä on katseltu uudempaa TV-sarjaa Touhulan arvoituksia (Busytown Mysteries). Kanadalaisen Cookie Jar Entertainmentin sarja näki päivänvalon vuonna 2007. Suomessa uusintoja siitä on nähty vielä aivan äskettäinkin. Jaksoja voi katsella YLE Areenasta.


Richard Scarry: Lumimyrsky
Englanninkielinen alkuteos: The Snowstorm
Suomennos: Marja Alopaeus
Pohjautuu televisiosarjaan Richard Scarryn Touhukas Maailma
Kustantaja: Helsinki Media 1996




tiistai 19. tammikuuta 2021

Lumimiehen jäljet ilmestyvät Siirin lähimetsään

Onko lumimiehiä olemassa? Siirin isän sanomalehdessä on kuva Himalajalta löytyneistä lumimiehen jalanjäljistä. Vaikka isän mielestä koko lumimies on huijausta, eihän sitä tiedä. Entä jos sellainen liikuskelisi Siirin lähimetsässä?

 

Siiri ja lumimies (Tammi 2012) on kymmenes osa Tiina Nopolan suositussa Siiri-sarjassa. Tähän mennessä sarjassa on ilmestynyt jo 17 teosta. Kirjoissa on Mervi Lindmanin veikeä kuvitus.

Siiri on saanut joululahjaksi sukset ja hän haluaisi päästä hiihtämään. Kun sanomalehteensä uppoutuneesta isästä ei ole hiihtoseuraksi, Siiri on lähdössä itsekseen. Äidin mielestä Siiri ei voi mennä yksin, sillä pieni tyttö voi helposti eksyä.

Siiri yrittää värvätä pikku-Oton mukaansa, mutta pikku-Oton täytyy ensin käydä pulkkamäessä keski-Oton ja iso-Oton kanssa. Kyllästyttyään odottamaan pikku-Ottoa mäen laidalla Siiri sepittää jutun metsässä lymyilevästä lumimiehestä.

"— Minä olenkin nähnyt lumimiehen! Siiri huusi Otoille.
— Narraat, keski-Otto sanoi.
— Sillä on isot jalat, Siiri jatkoi. — Ja karvainen pää. Ja suuri isovarvas.
— Missä sinä sen muka näit? Iso-Otto kysyi.
Siiri mietti hetken.
— Me-metsässä, hän keksi.
Otot katsoivat toisiaan hämmentyneinä.
— En usko, iso-Otto sanoi.
— En minäkään, mutisi keski-Otto.
— Enkä minä, pikku-Otto matki.
— Tulkaa perässä! Siiri huudahti ja lähti sauvomaan kohti metsää. — Siellä on valtavia jalanjälkiä!"

Mistä mahtavat olla peräisin ne valtavat jalanjäljet, joita pikku-Otto näkee metsässä myöhemmin lähdettyään etsimään Siiriä? Ja mitä kinoksen takana vilahtelee? Saako pikku-Otto suklaasta voimia edessä häämöttävään vääjäämättömään kamppailuun lumimiehen kanssa?

Lindman herättää kuvissaan tekstin eloon ihanan ilmaisuvoimaisesti. Kuten Siiri-kirjat yleensä, tämäkin vetää suun hymyyn. Kuusivuotiaani kommentti kirjasta kuului: "Kiva!"


Tiina Nopola: Siiri ja lumimies
Kuvitus: Mervi Lindman
Kustantaja: Tammi 2012
 



sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Survaistaan sukset jalkaan ja sivakoidaan porkat heiluen


Jonni perheineen asuu Lapissa. Kimaltavat keväthanget kutsuvat hiihtämään. Kun kukaan ei ehdi töiltään Jonnin seuraksi, lähtee hän hiihtoretkelle itsekseen. Kauaa ei Jonnin tarvitse hiihdellä yksin, sillä tielle osuu eläinystäviä.

Norjalaisen lastenkirjailijan Asbjørn Gildbergin esikoiskuvakirja Jonnin hiihtoretki (Lasten Parhaat Kirjat 1996) on hankien, hiihtämisen ja Lapin luonnon ylistystä. Kirjassa on Kari Grossmannin kaunis kuvitus. Grossmann onnistuu erinomaisesti lumisen luonnon kuvaamisessa.

Kuvaus satumaisesta hiihtoretkestä on viihdyttävää luettavaa, mutta parasta (ja toisaalta myös rasittavinta) kirjassa on sen rikas kieli. Teksti vilisee sanoja, jotka etelän lapselle ovat outoja. Tyttäreni tarttuu vieraisiin sanoihin hanakasti ja kyselee niiden merkitystä. Tällä kertaa äidin ajatukset menivät melkein solmuun sanoja selittäessä. Vaikka merkityksen toki ymmärtää, on selityksiä joskus yllättävän vaikea pukea sanoiksi.

"Survaisin porstuasta sukset jalkaani.
Sivakoin porkat heiluen mäkeä ylös. Lykin ja sauvoin. Suksi luisti ja liisi. Hanki kimmelsi kuin tuhat hopeatähteä. Äkkiä näin pensaan takana kaksi suippokärkistä harmaata korvaa, jotka rusottivat kilpaa kiulukoiden kanssa."

"Maisema hohti valkeana. Sompa upposi narahtaen hankeen ja Repolainen tuhisi tyytyväisyyttään, kun kiidimme kohti korpea.
Kuljimme Jänkäsuon laitaa, kelojen ja käkkärämäntyjen ohi ja tulimme lammelle."


Jonni hiihtelee koko pitkän päivän. Pimeys on jo laskeutunut ja kuu noussut taivaalle, kun hän vihdoin palaa kotiin kertomaan seikkailustaan.

Luimme kirjan iltasaduksi päivää ennen kuin lähdin hakemaan tyttärelle suksia mummolan vintiltä. Toivoin kirjan innostavan tytärtä hiihtopuuhiin. Siitä olikin vierähtänyt jo aikaa, kun hän oli viimeksi hiihtänyt. Viime talvi oli niin leuto, ettei suksille päässyt Helsingissä lainkaan.

Kirjan vaikutus oli toivottu ja kuusivuotiaani odotti malttamattomasti suksia. Niitä piti päästä kokeilemaan heti samana iltana.


Asbjørn Gildberg: Jonnin hiihtoretki — Talvinen seikkailu
Kuvitus: Kari Grossmann
Norjankielinen alkuteos: På ski i skogen
Et vintereventyr
Suomennos:
Pirjo Rintakoski
Kustantaja:
Lasten Parhaat Kirjat 1998




perjantai 15. tammikuuta 2021

Tartu rohkeasti vieraskieliseen kirjaan


Viime aikoina olemme olleet varsinaisen kielikuumeen vallassa. Tyttäreni on menossa syksyllä kouluun, ja nyt on se hetki, kun pitäisi tehdä ensimmäisen luokan kielivalinta. Yksimielisesti pudotimme ensimmäisenä listalta englannin, koska sen ehtii oppia erinomaisesti myöhemminkin. Kun englanti on eliminoitu, Helsingissä on runsaasti valinnanvaraa.

Viime viikkoina olen välillä suostutellut tytärtä saksalaisen koulun soveltuvuuskokeeseen, välillä olen innostunut huomattuani, että melko lähellä tarjottaisiin kiinaa, ja olen jopa ollut vähällä vuokrata kaksion keskustasta, jotta pääsisimme espanjaa tarjoavan koulun viereen.

Kaiken kuohunnan jälkeen olemme vihdoin (kai) päätymässä nykyiseen lähikouluun ja ranskankieleen, joka siellä on englannin vaihtoehtona.

Kielikalabaliikkimme keskellä satuin eksymään Bibbidi Bobbidi Book -blogin Minnan vanhaan (v. 2018) Kaikilla kielillä -haasteesta kertovaan postaukseen. Minna haastoi siinä itsensä ja muut lukemaan kirjan jokaisella osaamallaan kielellä.

Vaikka juuri äskettäin kirjoitin, etteivät lukuhaasteet välttämättä ole minun juttuni, innostuin Minnan ideasta ja muotoilin siitä itselleni sopivan haasteen. Tavoitteenani on etsiä lastenkirja jokaisella osaamallani vieraalla kielellä sekä vieläpä kielellä, jota en osaa, ja tulkata kirjat suomeksi tyttärelle ääneen lukiessani. 

Haastelistalleni tulevat seuraavat kielet:

  1. englanti
  2. ruotsi
  3. ranska
  4. saksa
  5. eesti
  6. kieli, jota en osaa (ehkä italia)

Englannin- ja ruotsinkielisiä kirjoja luemme jo nyt toisinaan, joten niiden kanssa ei tule ongelmia. Olemme myös äskettäin lukeneet pari ranskankielistä lastenkirjaa, joten selviän siitäkin.

Eestinkielisiä lastenkirjoja tarttui aina mukaan Tallinnan reissuilta, silloin kun Tallinnassa piipahtaminen vielä oli normaalia elämääni ennen pandemiaa. Eestiläisiä kirjojakin meillä siis on luettu, vaikkei eestintaitoni kauhean hyvä olekaan.

Sen sijaan saksa, huh, se on heikoin lenkki. Meillä oli saksankielisiä vauvakirjoja, sellaisia, joissa ei ollut tekstiä juuri lainkaan, mutta tyttären vauva-ajan jälkeen en ole lukenut saksankieltä. En edes tiedä, mistä nyt saisin saksankielisen kirjan, kun kirjaston hyllyjä ei pääse silmäilemään.

Italiankielinen lastenkirja taitaa löytyä hyllystämme, ja uskon ymmärtäväni sen, vaikken olekaan koskaan opiskellut italiaa. Lapsuuden kesinä Italiassa matkailleena selvinnen ranskankielen pohjalta lyhyestä italiankielisestä tarinasta.

Lapselle vieraskielistä kirjaa lukiessani olen yleensä lukenut kirjan ensin itse. Jos kirjassa on oleellisia termejä, joita en ymmärrä, katson ne etukäteen sanakirjasta. En kuitenkaan takerru jokaiseen vieraaseen sanaan. Lukiessani kerron tarinan oikeastaan omin sanoin. Tärkeintä on, että kertomus etenee sujuvasti, eikä keskeydy, vaikka eteen tulisi tuntematon sana.

Suomenkielinen tulkkaukseni vieraskielisestä kirjasta on pikemminkin minun tulkintani tekstistä kuin suora käännös. Jos alkuperäinen teksti on kirjoitettu riimimuotoon, en tulkinnassani pyri runomuotoon. Se on liian vaikeaa, eikä tyttäreni edes pidä riimeistä.

Nykyisin luen tyttärelle vieraskielisestä kirjasta pätkän myös alkukielellä, jotta hän saa tuntuman muihinkin kieliin. Pienempänä hän ei jaksanut kuunnella kieltä, jota ei ymmärtänyt, mutta nyt eri kielet ovat alkaneet kiinnostaa.

Rohkaisen kaikkia tarttumaan välillä myös vieraskielisiin kirjoihin. Lastenkirjat ovat oiva ja helppo tapa pitää kielitaitoa yllä. Muunmaalaisen kirjallisuuden lukeminen on parhaimmillaan avartavaa. Kirjat ja tarinat eivät ole kaikkialla samanlaisia.

Kirjoitan koontipostauksen sitten joskus, kun saamme haasteen suoritettua, ja kerron, kuinka kävi.

Luetko sinä lapsille vieraskielisiä kirjoja? Millaisia kokemuksia sinulla siitä on?


Kuva: Pixabay