keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

On jännä päästä ravintolaan

Toukokuussa ilmestyy suomeksi Anna-Karin Garhamnin kuudes Ruu-sarjan kirja Ruu ravintolassa (Otava). Otimme tyttäreni kanssa varaslähdön ja luimme alkukielisen teoksen Puck på restaurang (Bonnier Carlsen 2020).

 

Puckin kotona on päivällisaika, ja Puck on nälkäinen. Ruoka on unohtunut liian pitkäksi aikaa uuniin ja palanut karrelle. Puckin ja äidin ei auta muu kuin lähteä ravintolaan syömään.

Puck valitsee itämaisen ravintolan, koska sen ikkunassa on vilkuttava kissa. Puck ei ole koskaan nähnyt niin hienoa ravintolaa. Sisustus ja kattaus saavat tuntemaan kuin olisi juhlissa. (Muistan täsmälleen saman tunteen lapsuudestani, kun pääsin ensimmäistä kertaa kiinalaiseen ravintolaan.)

Puckin maha murisee kuin vihainen leijona. Odottaminen on yllättävän vaikeaa. Kun ruoka saapuu, se ei ole ollenkaan sellaista kuin kotona.

"Bläää! Puck tycker inte att maten är god. Den smakar starkt och sticker på tungan.
— Jag vill ha annan mat, säger Puck.
— Vi kan byta, säger mamma.
Puck tycker att mammas mat ser lite slemmig ut.

— Vad smakar sånt egentligen? undrar Puck.
— Prova så får du se, säger mamma."

Miten mahtaa olla? Saako Puck vatsansa täyteen ja jääkö vielä tilaa jälkiruoallekin?

Puck (Ruu)-sarjan kirjat käsittelevät mukavasti lapsen arkea. Ne auttavat valmistautumaan erilaisiin tilanteisiin, kuten tässä ravintolassa käyntiin. Kertomuksessa tulee hyvin esiin, mitä kaikkea ravintolakäyntiin kuuluu ja kuinka ravintolassa tulee käyttäytyä. 

Aiemmissa kirjoissa Puck (Ruu) on käynyt parturi-kampaajalla, lentomatkalla, elokuvateatterissa ja hammaslääkärissä. Hän on saanut pikkusisaruksen ja oppinut ajamaan pyörällä. Meillä sarjan kirjoista on tykätty tosi paljon. Sarjaa voi hyvin lukea jo pienelle leikki-ikäiselle. Seitsenvuotiaani ei varsinaisesti taida enää olla kohderyhmää.

Puck on kiinnostavan androgyyninen hahmo. Me tyttäreni kanssa tulkitsemme hänet tytöksi, mutta olisi mahdollista tulkita toisinkin. Kun luin ruotsinkielistä tekstiä, huomasin, ettei kirjassa ollut käytetty kertaakaan hän-pronominia. Sehän paljastaisi ruotsinkielessä armotta sukupuolen. Tarinan kertominen ilman hän-sanaa on taatusti ollut tietoinen valinta.


Anna-Karin Garhamn (text och bild): Puck på restaurang
Utgiven av: Bonnier Carlsen 2020

 


tiistai 20. huhtikuuta 2021

Onko hullumpaa kuultu: Tieteisseikkailu sai minut tarttumaan taas kirjaan

Terävä koputus ovellamme tänään aamupäivällä sai minut hätkähtämään. Ei voi olla totta, joko taas. Kuka se voi olla? Ovellamme ei käy ketään muita kuin tyttären ystäviä tai ruokalähettejä. Ruokalähetit eivät tule tilaamatta, eivätkä lapset silloin kun ovat hoidossa tai koulussa.

Silti tämä oli jo toinen koputus tällä viikolla. Maanantaiaamupäivänä oven takana seisoi rottamies — toisin sanoen mies, joka oli tullut tekemään jotain naapurustossamme leviävälle rottaongelmalle. Hän halusi laittaa pihallemme rotanloukun. Myönnyin, vaikka kummallisesti olen alkanut jo tottua noihin inhottaviin siimahäntiin.

En enää kilju, en edes hätkähdä, kun rotta saapuu kvittenpensaalle hakemaan lumen alta vapautuneita kuivettuneita hedelmiä. Katson rottaa silmiin ja se katsoo julkeasti takaisin. Olemme puolen metrin päässä toisistamme, vain ikkunalasi välissämme. En voi rotalle mitään ja rotta tietää sen.

Rotan nähdessäni en voi olla miettimättä Indrek Harglan uusinta Apteekkari Melchior -dekkaria Apteekkari Melchior ja Pilatuksen evankeliumi (Into 2021). Siinä rottaongelma on päässyt hiukan pahemmaksi kuin meillä. Meillä päin rotat eivät sentään tule sisälle eivätkä käy ihmisten kimppuun.

Mutta minun ei pitänyt puhua Apteekkari Melchiorista eikä rotista, vaan tämänpäiväisestä koputuksesta ovella. Tänään oven takana oli lähetti, joka ojensi minulle pahvikuoren. Kuoressa vaikutti olevan kirja. Kiitin hämmentyneenä. En ollut tilannut mitään ja kuitenkin nimeni oli kuoren päällä.

Tämä oli ensimmäinen kerta blogini historiassa, kun minulle lähetettiin kirja täytenä yllätyksenä. Pahvikuoresta paljastui ennakkokappale Oskar Källnerin ja Karl Johnssonin teoksesta Tähtiin temmatut (Otava). Se on Imperiumin perilliset -nimisen sarjan aloitusosa. Kyseessä on sarjakuvamaisesti kuvitettu avaruusaiheinen tieteisseikkailu.

 

En tiennyt, miten suhtautua. Olen viime aikoina ollut uuvuksissa. Luku- ja kirjoitusintoni on kateissa. En jaksaisi kirjoittaa edes kirjoista, joista haluaisin kirjoittaa. En oikein jaksaisi edes lukea. Minähän ryhdyin juuri äänikirjapalvelun tilaajaksi vain siksi, etten jaksa itse lukea. (Luen sentään yhä iltaisin tyttärelle. Hän kun ei jaksa keskittyä äänikirjoihin.)

Ja sitten lähetti tuo minulle tieteisjännärin. Science fiction ei ole minun genreäni. En ole ikinä lukenut mitään tämän kirjan kaltaista.

Heitin kirjan lipaston päälle ja palasin töihin. Aina kun nostin katseeni tietokoneen näppäimistöltä, näin kirjan. Miksi se kiinnostaisi minua? kysyin itseltäni ja yritin karistaa teoksen mielestäni. Siinä se kuitenkin oli — ennakkokappale. Kirja ilmestyy vasta 3.6.2021, mutta minulla se jo on.

Työt lopetettuani oli pakko vähän kurkistaa. Alkuteos ilmestyi viime vuonna Ruotsissa, ja nyt kesäkuussa saadaan Jukka Nymanin suomennos Otavan kustantamana. Sarjalle on tulossa jo jatkoa. Toinen osa Rautaruusu ilmestyy lokakuussa.

Sarja kertoo ruotsalaissisaruksista Alicesta ja Eliaksesta, joiden äiti on kadonnut. Isä pidätetään epäiltynä osallisuudesta vaimonsa katoamiseen. Lapset eivät jää odottelemaan sosiaalipalvelun tädin saapumista, vaan karkaavat ja päättävät etsiä äidin itse. Tehtävä osoittautuu astetta vaikeammaksi kuin sisarukset ovat kuvitelleet, sillä näyttää siltä, että avaruusoliot ovat siepanneet heidän äitinsä. 

Eipä aikaakaan kuin Alice ja Elias jo matkaavat sisiliskonkasvoisen Brockin avaruusaluksella ympäri avaruutta äitiään etsien. Eeppisestä tarinasta ei puutu mitään. On palkkionmetsästäjiä, galaktisia imperiumeja, hirviöitä ja laseraseita. Ehkä äitikään ei ole ihan sitä, mitä sisarukset ovat luulleet.

Lyhyisiin lukuihin jaettu kirja vaikuttaa melko helppolukuiselta. Värilliset, paikoin sarjakuvamaiset kuvat tukevat lukemista. Teos sopinee alakouluikäisille noin 9-vuotiaasta alkaen.

Tuntuu aika oudolta, että luku-uuvahdukseni keskellä tieteisseikkailu innosti minut tarttumaan taas kirjaan. Ehkä tämä tästä. Ehkä vielä löydän luku- ja kirjoitusintoni uudelleen.




keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

15 kirjaa jotka aiomme lainata kirjastosta


Kirjastosulku jatkuu yhä Helsingissä. Onneksi kirjastot eivät sentään ole kokonaan kiinni niin kuin viime keväänä. Kirjoja voi käydä palauttamassa ja varauksia noutamassa, vaikka hyllyjen väliin ei pääsekään kiertelemään.

Kirjastoreissut täytyy siis suunnitella tarkkaan etukäteen. Täytyy tietää, mitä haluaa lukea ja laittaa niistä varaus. Tämä on ollut minulle vähän haastavaa. Ne kirjat, jotka itse haluan lukea, ovat selvästi muidenkin tbr-listalla, sillä edelläni on monessa varausjonossa yli tuhat varausta. Lastenkirjojen kohdalla tilanne on yleensä valoisampi, eivätkä jonot ole yhtä pitkiä.

Kun lähes kaikki lainaaminen perustuu varauksiin, kaupunginkirjastomme lähettämö on ruuhkautunut. Kirjoja joutuu odottamaan, ja pahimmassa tapauksessa kerralla tehdyn varauksen kirjat saapuvat kirjastoon niin eri aikoihin, ettei niitä ehdi hakea yhdellä kertaa. Se on todellinen ongelma, kun meillä ei ole kirjastoa kävelyetäisyydellä, enkä mielelläni käyttäisi nyt julkista liikennettä. Tällä täytyy nyt kuitenkin mennä. Eihän sitä muutakaan voi.

Tänään päätin listata lastenkirjoja, joita on varauslistallani. Ehkä tämä toimii muillekin vinkkilistana, jos on vaikea keksiä, mitä kirjastosta voisi varata. Olen tehnyt listan eskari-ikäistä tytärtäni silmällä pitäen. Kuva- ja runokirjoja voi kyllä lukea jo muutamaa vuotta nuorempienkin kanssa ja lastenromaanit ja tietokirjat sopivat varmasti alakouluikäisillekin.


Kuvakirjoja


Viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että useimmat kuvakirjat ovat seitsenvuotiaalle jo liian yksinkertaisia. Pelkäänpä, että Pippa Curnickin Villapaitavillitys (Kustannus-Mäkelä 2021) saattaa kuulua tähän kategoriaan. Minua sen juoni kuitenkin houkuttelee. Kukapa ei innostuisi villapaidoista! Rama- ja Bama-laama ovat innoissaan villapaitakauden alkamisesta, mutta niitä odottaa vaatekaapissa ikävä yllätys. Villapaidat ovat täynnä koinsyömiä reikiä, joten kaksikko lähtee Mäyrämuorin neulepuotiin hankkimaan uusia paitoja — niin kuin moni muukin. 

Koska hampaiden heiluminen ja lähtö ovat meillä jatkuvasti ajankohtaisia teemoja, uskoisin Elys Dolanin kuvakirjan Kuinka käy hammaskeijun? (Kustannus-Mäkelä 2021) kiinnostavan tytärtä. Humoristisessa tarinassa hammaskeiju joutuu juhlakomitean testattavaksi, koska pitäisihän silläkin olla oma päivänsä, aivan kuten esimerkiksi joulupukilla tai pääsiäispupulla. Miten mahtaa käydä?

Astrid Lindgrenin rakastettuja kertomuksia Saariston lapsista on alkanut ilmestyä Maria Nilsson Thoren kuvittaminen kuvakirjoina. Ensimmäisen osan, jossa Pelle sai pienen eläimen, ostin omaan hyllyyn (ja lahjoitin sittemmin eskariin). Toisen osan Saariston lapset — Pampulan ikioma hylje (WSOY 2021) taidamme lainata vain kirjastosta.

Anneli Kannon kirjoittaman ja Noora Katon kuvittaman Viisi villiä Virtasta -sarjan uusimmassa osassa sairastetaan. Kirjassa Paavo Virtanen ja tauti (Karisto 2021) Paavo kadehtii siskojaan, joilla on allergiaa ja laktoosi-intoleranssia. Paavolla ei ole mitään, kunnes eräänä päivänä kurkkuun alkaa sattua. Sarjan kirjat ovat loistavia, ja meillä on pidetty niistä kaikista.

Marko Laihisen kirjoittama ja Elina Jasun hienosti kuvittama Mulu — Lapsi joka toi metsän takaisin (Puukenkki Kustannus 2020) kertoo avohakkuista ja metsittämisestä. Ilmastonmuutoskirjat kiinnostavat minua suuresti, ja tämän voi kuulemma lukea eräänlaisena ilmastonmuutoskirjana.

Keväällä alan kaivata puutarhakirjoja. Aira Savisaaren kirjoittamassa ja Hannamari Ruohosen kuvittamassa Niilo-sarjassa on juuri ilmestynyt uusi osa Niilo kylvää (Karisto 2021). Siinä upotetaan sormet multaan. Tuttuun tapaan kirjassa on neuvottu selkein ohjein, kuinka kylvöhommat onnistuvat myös kotona.

Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin Suomen supernaisia -lastenkirjasarjan kolmas osa Eeva! — Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat (Teos 2020) on meillä yhä lukematta, vaikka se on jo pitkään roikkunut lainattavien listalla. Taitaisi jo olla aika tehdä varaus.

Mila Teräs kirjoittaa hyviä lastenkertomuksia, ja luemme yleensä kaikki häneltä ilmestyvät kuvakirjat. Lentävä mummini (Karisto 2020) on lämmin kertomus isovanhemman ja lapsen yhteisistä hetkistä. Se puhuu kiireettömyyden, tarinoiden, mielikuvituksen ja leikin voimasta. Kirjan on kuvittanut Sanna Pelliccioni. Kuuharjainen keppihevonen (Karisto 2021) on herkkä kertomus sisarkateudesta. Mila Teräksen tekstin on kuvittanut Mirkka Eskonen.


Lastenromaaneja


Ostin alennusmyynnistä muutamalla eurolla yhden Merja ja Marvi Jalon Onnenkepparit-kirjoista. Se ei kuitenkaan ollut sarjan aloituskirja, joten nyt olisi tarkoitus lainata sarjan ensimmäinen osa Onnenkepparit Olivia ja Onnentähti (WSOY 2018) ja lukea sarja järjestyksessä. Kirjoissa on
Reetta Niemensivun mustavalkoinen kuvitus.

Tyttären eskarissa on luettu Paula Norosen Yökoulu-sarjaa, ja tytär on toivonut, että lukisimme yhdessä kirjan Yökoulu ja kammottava kummitusjuna (Tammi 2020). Sarjassa on Kati Närhen värikäs kuvitus.


Lasten tietokirjoja


Selasin kirjakaupassa Carlos da Cruzin ja Janne Haikarin teosta Suomalaiset tutkimusmatkailijat (S&S 2020), ja se vaikutti kiinnostavalta. Pääosassa ovat Cruzin suuret, värikkäät ja yksityiskohtien täyttämät kuvat. Tätä kirjaa ei voi vain mekaanisesti lukea lapselle, vaan sitä täytyy tutkia yhdessä. Keskustelua varmasti syntyy.

En ole varma, voiko Artemis Kelosaaren kirjaa Aaveiden Turku (Haamu 2019) kutsua tietokirjaksi. Se sisältää kokoelman turkulaisia kummitusjuttuja, sellaisia mitä kaupungissa kerrotaan. En myöskään tiedä, soveltuvatko kirjan tarinat seitsenvuotiaalle. Täytyy tutustua kirjaan ensin itse.

 

Lasten runokirjoja

 
Hesarissa (HS 29.3.2021) oli niin hyvä arvostelu Leena Sainion lastenrunokokoelmasta Rapuooppera (Enostone 2021), että haluaisin lukea kirjan, vaikka tyttäreni ei suuri runouden ystävä olekaan. Erityisen kiehtovalta kuulostaa, että runojen ohella teos opettaa lyhyin tietoiskuin erilaisia runomuotoja.

Toinen kiinnostavan kuuloinen runokirja on Leena ja Aapo Ravantin Höyhentakkisakki (Lasten Keskus 2020). Teos on täynnä Leena Ravantin kirjoittamia lintuaiheisia runoja Aapo Ravantin kuvittamana.


 

perjantai 9. huhtikuuta 2021

Raamatun kertomuksia monenikäisille lapsille

Tänään vietetään Mikael Agricolan päivää. Agricolan suuri elämäntyö oli Raamatun kääntäminen suomen kielelle. Käännöstyötä tehdessään hän joutui luomaan koko suomen kirjakielen.

Mikael Agricolan päivän kunniaksi tarkastelin, millaisia Raamattuun pohjautuvia kirjoja on tarjolla suomeksi nykyajan lapsille. Tarjonta on yllättävän runsasta, vaikkakin ylivoimaisesti suurin osa on käännöskirjoja. Raamatun tarinoita löytyy niin taaperoille, leikki-ikäisille kuin itselukijoillekin. Valikoin tähän muutamia.

Pahvisivuinen Oma Raamattu (Päivä 2018) johdattaa jo ihan pienen lapsen Raamatun maailmaan. Lyhyeen kirjaan on koottu Raamatun kertomuksia taivaan Isän rakkaudesta. Teksti on Sally Ann Wrightin. Annabel Spenceleyn värikkäässä kuvituksessa riittää katsottavaa pitkäksi aikaa. Hauskasti muotoiltua tukevaa kirjaa on helppo kantaa pienillä käsillä.


Pienelle kuulijalle soveltuu myös B. A. Jonesin kirjoittama ja Charlie Lynchin kuvittama Ensi Raamattu (Päivä 2019, 2. p.). Kirjaan on koottu 20 lyhyttä Raamatun kertomusta, joissa teemana on Jumalan uskollisuus ja kunnia. Kirjan selässä on kantokahva, josta pienokainen voi kantaa kirjaa mukanaan.

 

Alle kouluikäisille suunnattu Pienen oma Raamattu (Lasten Keskus 2020) sisältää Raamatun keskeiset kertomukset. Karine-Marie Amiotin, François Campagnacin ja Christophe Raimbaultin sanailemat tarinat on esitetty lyhyin, selkein lausein. Adeline Avrilin kuvat ovat suuria ja värikkäitä. Teoksessa on 172 sivua.

 

Renita Boylen kertoma Pienten Raamattu (Aurinko Kustannus 2020, 3. p.) sopii aloittelevalle lukijalle tai ääneenluettavaksi. Sen 141 sivuun mahtuu 34 kertomusta Vanhasta testamentista ja 35 Uudesta testamentista. Melanie Florianin runsas, iloinen kuvitus auttaa pitämään mielenkiinnon yllä.

 

100 rakasta Raamatun kertomusta (Uusi tie 2017, 2. p.) on uskollinen Raamatun tekstille, mutta esittää kertomukset pienille kuulijoille ja lukijoille sopivassa muodossa. Teksti on Michael Berghofin ja kuvitus Jakob Kramerin. 191-sivuiseen kirjaan on valittu sata kertomusta Raamatusta.

 

Kotimainen Suomen lasten Raamattu (Otava 2018, 4. p.) sisältää 296 sivun verran Raamatun tarinoita Jaakko Heinimäen kertomana. Heinimäen kieli on eloisaa ja kerronta oivaltavaa, paikoin jopa humoristista. Christel Rönnsin kuvitus sopii kirjaan erinomaisesti.



Juliet Davidin kertoma ja Helen Prolen kuvittama Raamatun sanaa pienille (Päivä 2017, 3. p.) on tuhti lukupaketti (398 sivua) täynnä kertomuksia Vanhasta ja Uudesta testamentista. Kerronta on selkeää ja yksinkertaista ja sitä tukee värikäs, eloisa kuvitus.

 

Koska Mikael Agricola julkaisi myös rukouskirjan (Rucouskiria), etsin tähän nykyajan lapsille sopivan rukouskirjan.

Pienen iltarukous (Lasten Keskus 2020) on kirja lapsen ja vanhemman yhteisiin iltarukoushetkiin. Runoilija, kirjailija Anna-Mari Kaskinen on kirjoittanut rukoustekstejä, jotka sopivat monenlaisiin tilanteisiin. Visuaalisesti kirja on hyvin kaunis. Virpi Pennan kuvituksessa suloinen hippiäinen johdattaa sivulta toiselle.



perjantai 2. huhtikuuta 2021

Hirrmuisen isoja ja komeita pääsiäismunia

 

Rouva Keltasirkun kyläkaupassa Jänis Härmäkorva näkee pääsiäisen alla näyn, joka saa silmät rävähtämään auki.

"Vadilla oli keko suklaamunia. Niissä oli sokerikuorrutuskukkasia ja kirjoitus: 'Hyvää pääsiäistä!' Munien ympärille oli sidottu vaaleansinisiä, vaaleanpunaisia ja keltaisia nauharuusukkeita.

— Munia! Hirrrmuisen isoja ja komeita munia! Mullanruskeita munia! soperteli Jänis.

Se tuijotti niitä huuliaan lipoen.

— Minkähänlaiset kanat munivat noin hienoja munia? Niissä on rusetitkin!"

Alison Uttleyn kirjoittamassa ja Margaret Tempestin kuvittamassa suloisessa pääsiäiskirjassa Jänis Härmäkorva ja pääsiäismunat (Tammi 1983) Jänis hullaantuu rouva Keltasirkun puodin suklaisiin pääsiäismuniin. Syötyään yhden se toteaa, että se oli paras ikinä syömänsä muna, herkullinen ja maukas. Munan sisältä tuli vieläpä silkki- ja villalangoista tehty pieni untuvainen tipu.

Pääsiäiseksi pitäisi ehdottomasti saada pääsiäismunia, ei ainoastaan Jänikselle itselleen, vaan myös sen asuintovereille Pienelle Harmaakanille ja Oravalle ja niiden rakkaille ystäville Myyrä Mykkyrälle, Rotalle, Siiliperheelle ja Kana Kirjavaiselle. 

Mutta kuka niitä pääsiäismunia oikein munii? Edes Tietäjä-Pöllöstä ei irtoa sen enempää tietoa kuin että pääsiäismunat ilmestyvät pääsiäisenä lapsille ja kilteille kaneille.

Jäniksen ei auta muu kuin hankkia Myyrä Mykkyrältä vaihtokaupassa pellosta kaivettuja muinaisia roomalaisia kultakolikoita, jotta se pystyy ostamaan pääsiäismunia rouva Keltasirkun kaupasta. Ostosmatka on vaaroja täynnä, sillä Jänis ei tahdo joutua rouva Keltasirkun pataan, eikä rouvan kissastakaan voi tietää, mitä se saattaisi keksiä Jäniksen päänmenoksi.

Pääsiäisenä Pieni Harmaakani, Jänis ja Orava järjestävät kutsut ystävilleen. Ne katselevat yhdessä, kuinka aurinko tanssii pääsiäisaamuna, syövät Pienen Harmaakanin leipomia kuunmuotoisia pikkuleipiä, juovat esikkoviiniä ja ihailevat toisilleen antamiaan pääsiäislahjoja.

Parhaan lahjan antaa Jänis, joka tuskin on pysynyt nahoissaan. Olkikori täynnä suklaisia pääsiäismunia kirvoittaa ystävyksissä ihastuneita huudahduksia. "Pehmeää kuin sametti, makeaa kuin hunaja ja kirjoitustakin on kyljessä."

Alison Uttleyn ja Margaret Tempestin Pienestä Harmaakanista, Jäniksestä ja Oravasta kertovat tarinat ovat klassikoita. Jos pitää Beatrix Potterin eläinkertomuksista, pitää varmasti näistäkin.

Uttley ja Tempest kuvaavat eläintarinoissaan menneen ajan Englannin maalaisseutua. Pienen Harmaakanin, Jäniksen ja Oravan talossa ei ole sähkövaloa eikä kaasulämmitystä ja vesi kannetaan ulkoa. Kertomuksissa elämä on viehättävän maanläheistä.

Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1929 ja sen jälkeen Uttley kirjoitti jatkuvasti uusia tarinoita. Jänis Härmäkorva ja pääsiäismunat (Hare and the Easter Eggs) ilmestyi alun perin englanniksi vuonna 1952. Sarjan viimeinen kirja ilmestyi vuonna 1975. Uttley kuoli seuraavana keväänä 91-vuotiaana. 

Tempest kuvitti lähes kaikki Uttleyn kirjat, ja hänen kuvituksensa ovat ehdottomasti suuri osa kirjojen viehätystä.

Ihanaa pääsiäistä kaikille! Nauttikaa pääsiäismunistanne yhtä paljon kuin Jänis Härmäkorva ystävineen!


Alison Uttley: Jänis Härmäkorva ja pääsiäismunat
Kuvitus: Margaret Tempest
Englanninkielinen alkuteos: Hare and the Easter Eggs
Suomennos: Natalia Baschmakoff
Kustantaja: Tammi 1983