Lapsentasoinen kertomus juutalaisvainoista

Onko pienille lapsille mahdollista tehdä kuvakirjaa juutalaisvainoista ja keskitysleireistä? Kyllä on, ja näin vainojen uhrien muistopäivänä on sopiva hetki esitellä tällainen kirja. Keskitysleiriltä selvinneen Hédi Friedin ja kuvittaja Stina Wirsénin yhteistyössä syntynyt kirja Historien om Bodri oli mielestäni yksi parhaimmista viime vuonna julkaistuista kuvakirjoista. Se ei tosin ilmestynyt Suomessa vaan Ruotsissa, mutta löytyy ainakin Helmet-kirjastoista.

Tositapahtumiin perustuvan kirjan kertojahahmona on pieni tyttö, jota ei kirjassa nimetä. Kutsuttakoon häntä Hédiksi, koska kirja perustuu Hédi Friedin omiin kokemuksiin. Hédin parhaat ystävät olivat perheen ruskea koira Bodri ja naapurintyttö Marika ja tämän Baldi-koira. 

Hédi ja Marika olivat aivan samanlaisia tyttöjä. Molemmat pitivät koirista ja kermavaahdosta. He pitivät puissa kiipeilystä ja molemmilla oli aina polvet ruvilla. Ulkoisesti tytöissä ei näyttänyt olevan mitään eroa. Ainoa ero oli se, että Marika kävi kirkossa ja Hédi synagogassa. Hédi oli juutalainen.

Eräänä päivänä Hédi kuuli radiossa miehen huutavan vihaisesti. Miehen nimi oli Adolf Hitler. Äiti ja isä arvelivat, ettei Hitleristä olisi haittaa heidän maassaan. Sitä paitsi eiväthän he olleet tehneet mitään väärää. Ei heidän siis tarvitsisi pelätäkään.

Pian kuitenkin syttyi sota ja Hitlerin sotilaat saapuivat myös Hédin kaupunkiin. Juutalaisten elämää rajoitettiin, eikä Hédi olisi saanut enää leikkiä Marikan kanssa. He kuitenkin leikkivät yhdessä — salaa. Mutta eräänä päivänä Hitler päätti, etteivät juutalaiset saisi enää asua omissa kodeissaan.

”Pappas händer darrade när han packade våra väskor. Mamma var blek. Jag hade aldrig tänkt på att mammor och pappor kunde vara rädda. Jag förstod att nu var det farligt.”

Sotilaat kuljettivat Hédin perheen juna-asemalle. Kun juutalaisilla lastattu juna ajoi pois, Bodri juoksi perässä niin kauan kuin jaksoi.

Keskitysleirillä aikuiset katosivat, ja lapsillakin oli niin kurjat olot, että he hädin tuskin säilyivät kiinni elämässä. Hédi sai voimaa Bodrin ajattelemisesta. Hän kuvitteli Bodrin asuvan metsässä muiden juutalaisilta jääneiden koirien kanssa. Hän arveli, että koirat auttavat toinen toisiaan ja jakavat keskenään löytämänsä ruoan.

Lopulta sota loppui ja Hédi sekä hänen sisarensa Livia vapautuivat keskitysleiriltä. Kirja päättyy tytön ja koiran tunteikkaaseen jälleennäkemiseen.

Tekijät ovat ottaneet teoksessa taiteellisia vapauksia. He ovat muuttaneet tapahtumien kulkua tehdäkseen tarinasta selkeämmän ja yleispätevämmän. Huomionarvoista on, että nyt 95-vuotias Hédi Fried ei tosiasiassa sodan syttyessä enää ollut itse mikään pikkutyttö.

Vaikka kirja on aika surullinen ja kertoo vaikesta aiheesta, se on loistavasti kirjoitettu ja kuvitettu. Kertomus on kirjoitettu kiihkottomasti ja lapsentasoisesti. Wirsénin herkkä ja äärimmäisen viehättävä akvarellikuvitus huokuu 1930-40-lukujen henkeä.

Luettuani itse kirjan olin sitä mieltä, että minun täytyisi ehdottomasti lukea se tyttärellenikin. Pelkäsin kyllä, että saattaisin herkistyä liiaksi sitä lukiessani. Ja eipä aikaakaan, kun itkeä pillitin oikein tosissani. Tyttäreni katseli minua suurin, vakavin silmin. Kun itku lopulta kuristi kurkkuani niin, että tuskin sain sanaa suustani, mieheni sanoi: "Ei tuollaista kirjaa pidä lapselle lukea."

Mutta kyllä pitää. Ehdottomasti pitää. Me emme saa unohtaa historiassa tapahtuneita vääryyksiä. Niistä täytyy kertoa, jotta ihmiset eivät tekisi samoja virheitä uudelleen. Hédi Fried sanoo kirjan esipuheessa osuvasti:

"Det som hände sen är svårt att berätta om och svårt att lyssna på. Jag vill ändå berätta och jag vill att du lyssnar. För vi människor kan göra så mycket ont men också mycket gott. Vi har alla ett val, vi kan välja det goda."

Kun lukemisen jälkeen keskustelin kirjasta viisivuotiaani kanssa, hän halusi tietää, miksi Hitler teki niinkuin teki. Miksi hän vei juutalaiset pois kodeistaan?

Miksi tosiaan? En voi ymmärtää sitä yhtään sen paremmin kuin kirjan kertojakaan:

"Hitler hatade mig fast han inte kände mig. Han hatade mig och min familj för att vi var judar. Det gick inte att förstå."

Sodan jälkeen Hédi Fried sai uuden elämän Ruotsissa. Hänestä tuli arvostettu psykologi ja kirjailija. Myöhemmällä iällään hän on omistautunut jakamaan tietoa ajastaan keskitysleirillä ja toiminut rasismin ehkäisemiseksi. Historien om Bodri on hänen ensimmäinen lastenkirjansa.


Hédi Fried: Historien om Bodri
Kuvitus: Stina Wirsén
Kustantaja: Natur & Kultur 2019

Mia Tiu - kiinalaistyttö kuvakirjan päähenkilönä

Kowloon on kaupunki, jonka nimi tarkoittaa pilviin kurkottavaa lohikäärmeen pyrstöä. Pilviin äärimmäisen korkeasti ja tiheästi rakennettu kaupunki kurkottaakin. Yksi sen asukkaista on tyttö nimeltään Mia Tiu. Hän osaa lukea, kirjoittaa nimensä ja laskea sataan, mutta hän ei puhu.

Sari Airolan Mia Tiu ja sata sanaa on kaunis kertomus Kiinasta. Pääasiassa mustan ja punaisen sävyin kuvitettu kirja on visuaalisesti vaikuttava.

Äiti haluaa ostaa Mia Tiulle lintutorilta puhuvan linnun, jotta se innostaisi tyttöä puhumaan. Lintu ei kuitenkaan puhu sen enempää kuin Mia Tiukaan. Silti Mia Tiusta ja punaisesta Vai Ti -linnusta tulee heti sydänystävät. Ne lörpöttelevät toisilleen ummet ja lammet, vaikka juttelu taidetaan käydä vain Mia Tiun pään sisällä.

Eräänä päivänä Vai Ti sairastuu. Väsyneenoloisen linnun sulat alkavat putoilla. Se on vietävä parantajalle. Viisas Hoi Va osaa parantaa mitä vaan. Klinikalle on kuitenkin pitkä matka: kolme metromatkaa, yksi raitiovaunumatka ja paljon kävelyä. Matkan varrella tulee tilanne, jossa Mia Tiun olisi välttämättä kysyttävä neuvoa. Saako hän suunsa auki? Pystyykö hän puhumaan?

Kun selviää, että Vai Tin paraneminen edellyttäisi linnusta luopumista, pystyykö Mia Tiu tekemään oikein? Vai Ti on sen ainoa todellinen ystävä ahtaassa kaupungissa. Joskus joudumme tekemään vaikeita ratkaisuja. Onneksi kirja päättyy valoisan toiveikkaasti.

Saatuamme kirjastosta lainaamamme kirjan luettua tyttäreni tokaisi: "Mä haluan tän kirjan omaksi". Vaikkei hän osannutkaan selittää, mikä kirjassa niin kovasti kiehtoi, hän piti kirjasta todella paljon. Niin pidin minäkin. Tämä on juuri sentyyppinen kirja, josta pidän eniten: loistavan monitulkintainen ja monitahoinen – kirja joka puhuttelee niin lasta kuin aikuista. Kirjaa voi lukea monella eri tasolla.

Kirja oli kuvittajana työskennelleen Airolan ensimmäinen oma teksti. Hän työsti tämän kirjan asuessaan Hongkongissa. Siksi kirjassa on autenttisen aasialainen tunnelma. 

Annan suuren plussan siitä, että kirjassa on kiinalaisennäköinen päähenkilö. Etniset päähenkilöt ovat suomalaisissa lastenkirjoissa harvinaisia. Kaikennäköisten lasten tulisi kuitenkin löytää itsensä lastenkirjojen kuvista. Jos omannäköisiä lapsia ei löydy kuvista, se saa tuntemaan itsensä arvottomaksi – melkein kuin ei olisi ollenkaan olemassa.

Jos suomalaisissa lastenkirjoissa on etnisiä lapsia, he ovat yleensä sivuosassa. Päiväkoti Heippakamu -sarjaan kuuluvat kirjat ovat virkistävä poikkeus. Veera Salmen kirjoittamissa, Elina Warstan kuvittamissa ja Otavan kustantamissa kirjoissa nähdään jos jonkinnäköisiä ja -nimisiä lapsia – myös päähenkilöinä.

Vihdoin on ilmestynyt kotimainen lasten kuvakirja, jossa nähdään afrikkalaistaustainen päähenkilö. Johanna Lestelän esikoiskirjassa Tuikun tärkeä tehtävä (Otava 2019) Tuikulla on tumma iho ja ihan mahtavat korkeana kekona kohoavat käkkärähiukset.


Sari Airola (teksti ja kuvat): Mia Tiu ja sata sanaa
Kustantaja: WSOY 2006


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Kirja sopii kohtaan 4 "kirjassa kohdataan pelkoja".

Lumiukkojen rakentamista japanilaisittain

Otso-herra herää kesken talviunien Chizuko Kuratomin kirjoittamassa ja Kozo Kakimoton kuvittamassa kirjassa Otso-herran lumijuhlat (Lasten Keskus 1992). Karhulla on niin kova nälkä, että se päättää laskea kelkalla Kanikylään ruoanhakuun. Alas viilettäessään se tulee rikkoneeksi kanilasten lumipatsaat.

"*Voi Otso-herra! Katso nyt lumiukkoja! Kaikki menivät rikki. Huomenna meillä on lumiukkojuhlat. Kaikki tulevat katsomaan lumiukkojamme. Mitä me nyt teemme?'"

Otso-herra lupaa korjata aiheuttamansa vahingon. Koko yön se uurastaa rakentaen valtavia lumipatsaita.

Kanit ihastuvat patsaisiin ja päättävätkin pitää Otso-herran lumijuhlat. Otso-herra vaan on aika väsynyt kaiken rehkimisen jälkeen. Se kaipaa omaan luolaansa. Siellä sillä on aikaa nukkua aina kevääseen saakka.

Kuratomin tekstissä ja Kakimoton kuvissa on mukavan leppoisa tunnelma. Japanilainen ja suomalainen mentaliteetti tuntuvat sopivan hyvin yhteen. On mukava lukea vaihteeksi muutakin kuin länsimaista käännöskirjallisuutta.

Minua ihastutti kirjassa käytetty paksu ja laadukas paperi. Sellaista ei juuri suomalaisissa kirjoissa näe. Kirja onkin painettu Japanissa.

Lainasimme äskettäin kirjastosta toisenkin Otso-herra-kirjan: Otso-herra taivaanrannanmaalarina (Lasten Keskus 1989). Siinä Otso-herra löytää päiväkodin pihalta kolme purkkia maalia ja ryhtyy taiteilemaan kanilasten kanssa jättimäistä maalausta.

Kirja näytti aivan uudelta ja lukemattomalta. Takana sisäkannessa olevasta merkinnästä olin ymmärtävinäni, että kirja oli tullut kirjaston kokoelmaan helmikuussa 2018. Kuitenkin kirjassa luki, että se on painettu Japanissa vuonna 1989. En voi käsittää, mistä tuo yli 30 vuotta vanha lukemattoman näköinen kirja on voinut yhtäkkiä putkahtaa kirjastoon. Se on salaperäinen mysteeri.


Chizuko Kuratomi: Otso-herran lumijuhlat
Kuvitus: Kozo Kakimoto
Japaninkielinen alkuteos: Donkumasanwa hokkariko
Suomennnos englanninnoksesta: Kari Vaijärvi
Kustantaja: Lasten Keskus 1992


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 18 "Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa".
Kirja sopisi myös kohtaan 15 "Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva".
 

Kokeshi tutustuttaa pikkutytöt (ja muut) Tokioon

Konnichiwa! Pieni kokeshi-nukke Aoki johdatti minut ja tyttäreni äärimmäisen mielenkiintoiselle matkalle Japanin pääkaupunkiin Tokioon. Kaikesta on kiittäminen Pientä Helmet -lukuhaastetta, jossa haastettiin lukemaan Japaniin liittyvä kirja. Aikani kirjaston aineistoluetteloa selattuani päädyin varaamaan Annelore Parotin kuvakirjan Aoki (WSOY 2011).

Suloistakin suloisemman pullekantisen kirjan päähenkilö on kokeshi-nukke Aoki. Ai mikä kokeshi? Kokeshi on japanilainen perinnelelu. Puukappaleesta sorvattuja nukkeja on valmistettu jo useita vuosisatoja. Nukeilla on pää ja vartalo (ei käsiä tai jalkoja) sekä maalatut kasvot, hiukset ja vaatteet.

Kokeshi Aoki on lähdössä Pouny-pandansa kanssa tapaamaan ystäväänsä Yokoa Tokioon. Matka taittuu hujauksessa nopealla Shinkansen-junalla. Perillä Yoko esittelee kotikaupunkiaan, jossa on pientä ja suurta rinnakkain. 

Aokilla on selvät suunnitelmat, mitä hän haluaisi matkallaan kokea. Hänen kertoessaan niistä voi opetella muutaman sanan japania. Tämä kiinnosti viisivuotiastani suuresti!

"Haluaisin...
...nähdä kaikkea suloista! (kawai)
...ihailla kirsikankukkia! (sakura)
...tavata kaikki ystäväsi! (tomodachi)
...syödä retkilounasta! (bento)
...ruokkia karppeja! (koi)
...ihailla tähtiä! (hoshi)"

Aokin ja Yokon eväsretki kirsikkapuiden alla sai meidät hurmaantumaan. Pääsimme kurkistamaan tyttöjen bentopusseihin. Pienistä rasioista ja pulloista löytyi taivaalliselta kuulostavia herkkuja: suloisia susheja, vihreää teetä ja kukkia, makeaa kirsikkamehua...

Itseeni teki vaikutuksen rauhallinen zen-puisto karppilampineen, kun taas tyttäreni ihasteli Aokin ja Yokon kanssa Fuji-vuoren huipulta Tokion valoja ja tähtitaivasta niiden yllä.

Kirja on varsin interaktiivinen. Siinä on luukkuja, läppiä ja aukkoja. Välillä Aoki pyytää lukijaa tekemään jotain: "Tavarani ovat vielä aivan hajallaan. Mitkä niistä pitää laukkuun mahduttaa? Autatko minua pakkaamaan?"

Runomuotoa tapailevaa tekstiä on vain vähän. Kirja sopii siis pienemmällekin lukijalle. Lainaamani kirjan kunnosta päätellen sitä oli luettu hyvinkin pienten lasten kanssa, sillä luukkuja oli revitty ja teippailtu.

Kirja oli ihastuttava kulttuurimatka niin lapselle kuin aikuisellekin. Ainoa asia, mikä minua häiritsi, oli se, että tekijä Annelore Parot ei suinkaan ole itse japanilainen vaan ranskalainen. Hän kylläkin kiittää kirjassa So Taniuchia luku-urakasta eli teos on ilmeisesti sentään luetettu aidolla japanilaisella.

Seuraavaksi luemme saman kirjailijan teoksen Yumi (WSOY 2011), jossa kokeshi-nukke Yumi muun muassa osallistuu naamiaisiin ja lennättää leijoja puistossa. 

Annelore Parot: Aoki
Ranskankielinen alkuteos: Aoki
Suomennos: Viia Viitanen
Kustantaja: WSOY 2011


Pieni Helmet-lukuhaaste 2020
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 15 "Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva".

Näkymätön Ninni kuvakirjana

Kuinka kukaan uskaltaa kajota Tove Janssonin teksteihin, oli ensimmäinen ajatukseni, kun näin kirjan Muumipeikko ja näkymätön vieras. Ruotsalaiskaksikko Cecilia Davidsson ja Filippa Widlund ovat uskaltaneet. Davidsson on sovittanut kuvakirjaksi Tove Janssonin rakastetun novellin Kertomus näkymättömästä lapsesta. Runsas värikuvitus on Filippa Widlundin.

Tyttäreni sai kirjan joululahjaksi. Tutustuttuani siihen oivalsin, että juuri tällaiselle kirjalle meillä olisi ollut pari vuotta sitten huutava tarve. Nyt on tavallaan liian myöhäistä, sillä viisivuotiaani jaksaa jo kuunnella aitojakin Tove Janssonin teoksia. Toisin oli pari vuotta sitten, jolloin runsaan värikuvituksen tuoma tuki lukutilanteessa olisi ollut korvaamaton.

Jouduin silloin lukemaan muiden kirjailijoiden kirjoittamia "tekomuumeja". Usein kirosin mielessäni, sillä tekstit eivät tavoittaneet Tove Janssonin henkeä, eivätkä yltäneet hänen tasolleen. Jotkut kertomukset tuntuivat silkalta roskalta.

Siksi Muumipeikko ja näkymätön vieras on niin kaivattu teos. Se lähtee Janssonin omasta tekstistä. Kuvitus rikastaa kertomuksen, niin että se saavuttaa helpommin myös pienet kuulijat.

Tarina, joka on varmasti kaikille tuttu, on äärimmäisen koskettava. Pieni Ninni-tyttö on asunut julman tätinsä kanssa, ja häntä on kohdeltu niin huonosti, että hän on muuttunut vallan näkymättömäksi. Tuu-tikki tuo Ninnin muumiperheen hoiviin. Hieman hupsu mutta oikein mukava muumiperhe on kenties juuri sitä, mitä Ninni tarvitsee tullakseen taas näkyväksi.

Muumimamma lääkitsee Ninniä isoäidin lääkkeellä, mutta muuten Ninnin näkymättömyydestä ei tehdä suurta numeroa. Hänet otetaan mukaan perheen arkisiin puuhiin. Jos hänelle sattuu vahinko, siihen suhtaudutaan ymmärtäväisesti.

"Yhtäkkiä kuului räsähdys!
   Keskellä puutarhakäytävää oli iso läjä sosetta, jossa törrötti lasinsirpaleita. Ja kasan vieressä seisoivat Ninnin tassut, jotka nopeasti haalistuivat ja katosivat.
   — Jaaha, Muumimamma sanoi. — Se olikin juuri se purkki, jonka annamme aina kimalaisille. Nyt meidän ei tarvitse kantaa sitä niitylle.
   Ninnin tassut tulivat takaisin, ja niiden yläpuolelle ilmestyi pari kapeita sääriä! Jalkojen yläpuolella häämötti ruskean mekon helma."

Pikku hiljaa edistystä tapahtuu ja yhä enemmän Ninniä tulee taas näkyväksi. Hän alkaa myös puhua. Pikku Myy taitaa olla aivan oikeassa sanoessaan Ninnille, ettei tämä koskaan voi saada kasvojaan näkymään, ellei opi suuttumaan. Kunnon vihastuminen siihen vaaditaan, että tyttö näkyy taas kokonaan. 

Cecilia Davidsson on ruotsalainen kirjailija, joka on julkaissut 1990-luvulta alkaen novellikokoelmia ja romaaneja. Lisäksi hän on muuttanut helppolukuisiksi useita muiden kirjailijoiden teoksia, esimerkiksi Selma Lagerlöfin, August Strindbergin ja Vilhelm Mobergin tekstejä. 

Wikipedian mukaan Davidsson on kertonut klassikoiden työstämisprosessistaan seuraavasti: “Luen alkuperäisteoksen hitaasti läpi lyijykynän kanssa ja yritän alleviivata ne kohdat, jotka eivät ole välttämättömiä tarinan kannalta. Suurilta osin kyse on siis asioiden poistamisesta.” 

Muumeihin hän tarttui muutama vuosi sitten ja ensimmäinen mukautettu teos Joulu saapuu Muumilaaksoon ilmestyi vuonna 2018 Ruotsissa Bonnier Carlsenin ja Suomessa Tammen kustantamana.

Viime vuonna ilmestyi Muumipeikko ja näkymätön vieras -kirjan lisäksi Muumilaakson kertomuksia, johon on koottu kolme tarinaa: Matka Muumilaaksoon, Hattivattien saari ja Muumipeikko ja taikahattu. Uusi kuvakirja Muumipeikko ja lohikäärme ilmestyy helmikuussa.


Muumipeikko ja näkymätön vieras
Teksti: Cecilia Davidsson Tove Janssonin kertomuksen mukaan
Kuvitus: Filippa Widlund
Ruotsinkielinen alkuteos: Mumintrollen och den osynliga gästen
Suomennos: Katariina Heilala
Kustantaja: Tammi 2019