lauantai 30. tammikuuta 2021

Tällainen oli kirjatammikuumme

Merkitsin ylös, mitä kaikkea kirjoihin ja lukemiseen liittyvää tapahtui tammikuussa.

Tammikuussa...

... luimme iltasaduiksi alkukuussa joululahjakirjoja, jonka jälkeen ryhdyimme suorittamaan Pientä Helmet-lukuhaastetta ja vieraskielisten kirjojen haastetta

... iski kirjahyllyjen siivouspuuska. Joululahjakirjat oli sijoitettava hyllyyn. Koska kirjahyllymme pursuilevat täpötäysinä, jotain oli karsittava. Olen yleensä todella huono karsija, mutta taisin olla jonkinlaisessa mielenhäiriössä, kun karsittavia kirjoja rupesikin löytymään enemmän kuin olin ikinä kuvitellut. Kirjapinot jäivät lattialle lojumaan ja odottamaan, että mieheni vuokraa auton. En jaksa raahata valtavaa kirjakasaa mihinkään ilman autoa.

... lumipäivistä onnellisina luimme paljon talviaiheisia kirjoja. Lumileikit tosin verottivat lukemiseen käytettävää aikaa.

 

... järjestin blogissani ihka ensimmäisen arvonnan. Se ei saavuttanut erityisen suurta suosiota. Ehkä minun olisi pitänyt arpoa lastenkirja? Tai ehkei blogillani vain ole kauheasti vakituisia lukijoita.

... jäin koukkuun Akateemisen kirjakaupan AKATV:seen. Ahmin Eva Kelan juontamia kirjallisuusohjelmia toinen toisensa jälkeen.

... kävin pitkästä aikaa kirjastossa. Olin viimeksi käynyt kirjastossa joskus marraskuussa, ennen kuin aukiolorajoitukset tulivat voimaan. Joulu- ja tammikuussa kirjastoon pääsi ainoastaan palauttamaan ja hakemaan varauksia, mutta hyllyistä ei voinut käydä etsimässä luettavaa. Joululomalla oli aikaa tehtailla varauksia, joita sitten jouduin hakemaan pitkin tammikuuta.

Kirjastomme oli muuttunut vain pistäytymisen sallivaksi kioskikirjastoksi

Osa tammikuun kirjastolainoista
 

... puhelinmyyjät aktivoituivat tarjoamaan luettavaa. Tytär olisi halunnut taas tauon jälkeen Prinsessa-lehden, mutten suostunut tilaamaan. Lopetin lehden aikoinaan, kun en kestänyt, että sen mukana tuli joka kerta huonolaatuista muovirojua.

... tyttären eskarissa luettiin tai kuunneltiin äänikirjana Katto-Kassinen, Kakkakikkare vs Satu-Maire Kokkisota, Kokkiklubi — Amorin apulaiset, Yökoulu ja hirveä hammaskeiju, Kurre Keikari ja popcornit, Supermarsu ja lööppilehmän tapaus, Vuokon ja Keken avaruusseikkailu, Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto, Risto Räppääjä ja kauhea makkara, Lasse-Maijan etsivätoimisto — Rakkausarvoitus, Suruposki sekä monia muita tarinoita.

... tytär sai raivokohtauksen, kun HS Lasten uutiset ei ilmestynyt loppiaisena. Onneksi muina keskiviikkoina lehti kolahti postilaatikkoomme.


... etsimme uutta asuntoa ja kävimme asuntonäytöissä. Pääsin tiirailemaan muiden ihmisten kirjahyllyjä (tai hämmästelemään niiden puutetta). Jokaisessa asunnossa kysyin ensimmäiseksi itseltäni, mihin kirjahyllyni mahtuisivat.

... pääsin kirjakauppani kanta-asiakasohjelmassa kultatasolle. Apua, olenko tosiaan tehnyt niin paljon kirjaostoksia viime vuonna (plus kaikista muista kirjoja myyvistä tahoista tehdyt ostokset vielä päälle!)? Kulta-asiakkaan etuihin kuuluu mm. ilmaiset postikulut verkkokaupasta (vaarallista, saa takuulla ostamaan enemmän) ja henkilökohtainen myyjä! Mitähän käyttöä keksisin hänelle?

... kirja-alennusmyyntejä tyrkytettiin minulle joka kanavasta, mutten langennut kiusaukseen. En ostanut yhtään alennuskirjaa. Harvinaista!

 
... olin vähällä lentää selälleni, kun sattumalta huomasin sijoitukseni Blogit.fi kulttuuriblogien listalla. Tällä viikolla blogini on TOP-20-listalla sijalla 14. Mieleeni ei ole koskaan tullut, että blogini voisi olla niin suosittu.

... Topelius- ja Arvid Lydecken -palkinnot jaettiin. Nuortenkirjallisuuden Topelius-palkinnon sai Meri Luttinen teoksellaan Myrskynsilmä (WSOY 2020) ja lastenkirjallisuuden Arvid Lydecken -palkinto meni Sari Peltoniemelle teoksesta Täältä minä karkaan (RanRan 2020).

... surimme kirjailija Sinikka Nopolan kuolemaa. Tytär oli murtunut ajatellessaan, ettei uusia Risto Räppääjiä ehkä enää koskaan ilmesty.

 


 

keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Anne Frank koskettaa myös sarjakuvana



Tiesitkö, että Anne Frankin päiväkirja on saatavilla myös sarjakuvaversiona? Minä en tiennyt vielä vähän aikaa sitten, vaikka sarjakuva Anne Frankin päiväkirja (Tammi 2019) ilmestyi suomeksi jo pari vuotta sitten.
 
Näin vainojen uhrien muistopäivänä on hyvä hetki paneutua teokseen, sillä Anne Frank on se henkilö, joka nousee päällimmäisenä mieleeni, kun vainojen uhrit tulevat puheeksi. Luin hänen päiväkirjansa ensimmäistä kertaa teinityttönä, ja se teki minuun syvän vaikutuksen. Sittemmin olen lukenut sen uudestaan useammankin kerran.

Sarjakuva sai alkunsa Anne Frank -säätiön pyynnöstä. Israelilainen ohjaaja ja käsikirjoittaja Ari Folman sai tehtäväkseen sovittaa alkuperäisen tekstin sarjakuvaa varten. Tehtävä ei suinkaan ollut helppo, sillä kaikkea ei mitenkään voinut mahduttaa mukaan. Paljon oli karsittava ja merkintöjä oli yhdisteltävä, ja kuitenkin koko ajan oli yritettävä säilyttää Annen oma ääni.
 
Kuvituksen piirsi ukrainalaissyntyinen israelilaiskuvittaja David Polonsky. Hän on ottanut riemastuttavia vapauksia tuomalla mukaan mielikuvituksellisia ja unenomaisia elementtejä. Annen teksti on paikoin hyvin humoristista, ja tästä Polonsky ottaa kaiken irti.
 
Vaikka sarjakuvaversiosta on jouduttu jättämään paljon pois, kirjassa on kunnioitettavat 157 sivua. Teosta ei ole tarkoitettu pienille lapsille.
 
Anne alkoi pitää päiväkirjaa 13-vuotiaana. Hän sai ruutukantisen kirjan syntymäpäivälahjaksi, ja nimesi sen Kittyksi. Vilkasta sosiaalista elämää viettävä Anne ei vielä osannut aavistaa, että Kittystä tulisi hänen tärkein uskottunsa ja ystävänsä. Pian perhe nimittäin joutui painumaan maan alle natsien juutalaisvainojen takia, eikä Anne voinut enää tavata tovereitaan.

Niinpä hän täytti päivänsä kirjoittamalla. Ruutukantisessa kirjassa sivu toisensa jälkeen täyttyi dokumentoiden elämää ja nuoren tytön ajatuksia Salaisessa siivessä piilossa natseilta. Päiväkirjamerkinnät ovat kiehtovaa luettavaa. Annen pohdinnat ovat hämmästyttävän kypsiä.

Elämä Salaisessa siivessä soljui eteenpäin usein yksitoikkoisena, kunnes piilopaikka paljastui. Kaikki sen asukkaat vietiin keskitysleirille. Annen isä Otto oli heistä ainoa henkiinjäänyt.

Keskiviikkona 29. maaliskuuta 1944 Anne kirjoitti:
 
"Rakas Kitty, eilisiltana ministeri Bolkenstein sanoi BBC:n hollantilaisessa radiolähetyksessä, että tämän sodan aikana pidetyt päiväkirjat ja kirjeet kootaan yhteen sodan jälkeen. Tietenkin kaikki syöksyivät minun päiväkirjani kimppuun. Kuvittelehan, kuinka mielenkiintoista olisi, jos minä julkaisisin romaanin Salaisesta siivestä."
 
Romaania Anne ei koskaan päässyt julkaisemaan, mutta hänen päiväkirjaansa ovat lukeneet miljoonat ihmiset ympäri maapalloa. Se löytää yhä uuden sukupolven lukijoita ja koskettaa ajallisesta ja kulttuurisesta etäisyydestä huolimatta.
 
Sarjakuvaversio on esikuvalleen uskollinen, ja siitä tavoittaa saman hengen kuin alkuperäisistä teksteistä. Se vangitsee yhtä lailla lukijansa ja onnistuu koskettamaan. Suosittelen!

Anne Frankin päiväkirja muistuttaa näin vainojen uhrien muistopäivänä historiassa tapahtuneista ihmisoikeusloukkauksista. Vaikka toinen maailmansota julmuuksineen on onneksi kaukana takana, on tärkeä muistaa, että vielä tänä päivänäkin maailmassa on lapsia, joiden ihmisoikeuksia rikotaan. Työ tasa-arvoisemman ja inhimillisemmän maailman saavuttamiseksi ei ole ohi.


Anne Frankin päiväkirja
Sarjakuvasovitus: Ari Folman
Kuvitus: David Polonsky
Kuvakäsikirjoitus: Yoni Goodman
Englanninkielinen alkuteos: The Diary of the Young Girl
Suomennos: Anita Odé
Kustantaja: Tammi 2019



sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Salaisuudet odottavat seikkailijaa Salasaarella

Hattarasumun keskeltä tuli esiin maailman eriskummallisin paikka: Salasaari. Edla oli lentänyt kuumailmapallollaan hattarasumuun tuhatta ja sataa ja poksauttanut koko pallonsa rikki. Nyt hän kieppui alas kohti merestä korkeana kohoavaa saarta.

 

Silja Sillanpään kirjoittama ja Marja Siiran kuvittama Salasaaren salaisuudet (WSOY 2021) alkaa jännittävästi. Seikkailijatyttö Edla saapuu saarelle, jossa mikään ei ole niin kuin muualla ja kaikki on mahdollista.

Painotuore kuvakirja on Edlan muistikirja satumaisesta saaresta, jossa on erikoisia paikkoja ja asukkaita. On kätköpoukamia, lymylahtia, piiloportaita, sopulitunneleita ja salaisia vedenalaisia kulkureittejä.

Kirsikankukkatukkainen mummu kieppuu hattarapuussa akrobaattina ja kertoo Edlalle, kuinka hattarapuu istutetaan. Muutosmies Vara-Varan varastosta löytyy kaikkea kaiken varalta.

Tutkimusmatkailija ja seikkailija Juju osaa parhaiten opastaa salakäytävien pariin. Niitä pitkin pääsee kaikille seikkailijoille tarkoitettuun merenpohjaan rakennettuun Seikkailijoiden taloon. Sinne saapuu seikkailijoita kaikkialta maailmasta. Kuusivuotiaani oli bongaavinaan talosta Pikku Myyn, enkä yhtään ihmettelisi, jos tuo punapää olisi löytänyt tiensä Salasaaren. Onhan Pikku Myy todellinen seikkailija luonteeltaan.

Me tyttäreni kanssa viihtyisimme varmasti parhaiten Seikkailijoiden talon kirjastossa, jossa on tietoa, tarinoita, karttoja ja lokikirjoja vuosisatojen ajalta. En vain oikein pitänyt siitä, että kirjat on kahlittu hyllyihin ketjuilla ja lukoilla eikä kirjan tutkimiseen ole kerrallaan kuin tiimalasillinen aikaa.

Marja Siiran kuvitusta kirjassa Salasaaren salaisuudet (WSOY 2021)
 

Ylimpänä saarelle seisoo vaikuttavankokoinen majakka. Majakassa asustelee kyltymättömän utelias Maja-Akka, joka kiikaroi saarelaisia kyttäyskaukoputkellaan. Maja-Akka ei ole tyytyväinen muihin eikä edes itseensä, mutta muiden salasaarelaisten mottona on: "Sinä olet sopiva".

Tätä lausetta he laulavat Salasaaren juhlalaulussa. Ja Salasaaren juhlien kaltaisia juhlia ei olekaan missään muualla!

Silja Sillanpään oivaltava, sanoilla leikittelevä teksti ja Marja Siiran valloittava, värikäs kuvitus saavat mielikuvituksen lentämään. Jonkin salaperäisen äärellä selvästi ollaan, mutta pilven tavoin se pakenee otetta. Oma mielikuvitus pääsee täydentämään tarinaa, koska kaikkea ei tarjoilla liian valmiiksi pureskeltuna. Ihan parasta!

Salasaaren karttaa tutkiessamme pohdimme muun muassa, millaisia seikkailuja löytyisi Simalaisniityltä tai mitä tapahtuisi Muurahaisten huushollissa. Kirjaston tarkkaan piirrettyyn kokoelmaan tutustuessamme olisi kutkuttanut tietää, millainen tarina sisältyy vaikkapa kirjaan Vuosi eksyksissä, kirjoittajana Otto Ees-Taas.

On myös jännittävä miettiä, millainen olisi oma Salasaari. Minun Salasaareltakin löytyisi taatusti majakka ja kirjasto — vähän erilaiset tosin. Tytär kaipaisi omalle Salasaarelleen mukaan ystäviään.

Kun kiikutin Salasaaren salaisuudet kirjakaupasta kotiin, tyttäreni oli sitä mieltä, että Salasaari oli jo hänelle tuttu. Ensin en uskonut, sillä myyjä oli vakuuttanut kirjan olevan aivan uusi. Se oli juuri ilmestynyt ja tullut kauppaan vasta edellisenä päivänä.

Mutta niinhän se on, että Salasaarella on kuin onkin seikkailtu jo aiemmin. Kirja perustuu Silja Sillanpään Pikku Kakkoselle käsikirjoittamaan televisiosarjaan Salasaaren seikkailijat (2020). Lisäksi Silja Sillanpää on kirjoittanut ja lukenut jatkokuunnelman Salasaaren tarinat (2020). Juuri tätä oli tyttären eskarissa kuunneltu. Kiva, että Salasaari on saatu nyt myös kirjan kansien väliin.

Kirjan kuvittanut graafikko Marja Siira on tehnyt Salasaaren seikkailijat -ohjelmaan grafiikkaa. Salasaaren salaisuudet on Siiran ensimmäinen lastenkirjakuvitus. Annan plussaa siitä, että hän on kuvannut päähenkilön Edlan mustahiuksisena ja keskimääräistä suomalaista hieman tummempi ihoisena. Tällaisiakin lapsia suomalaisissa kuvakirjoissa tarvitaan, eikä niitä ole liikaa tarjolla.

Ai niin, miten sinne Salasaarelle sitten pääsee? Suuntaa sumuun. Jos sumu maistuu hernerokalta, et ole lähelläkään. Jos se maistuu sokerilta, mene rohkeasti sumua päin. Saatat pian nähdä Salasaaren majakan valon.

 

Salasaaren salaisuudet
Teksti: Silja Sillanpää
Kuvitus: Marja Siira
Kustantaja: WSOY 2021


perjantai 22. tammikuuta 2021

Touhulan koululaiset lumimyrskyssä

Hilda Hipolla on huolia Richard Scarryn kirjassa Lumimyrsky (Helsinki Media 1996). Touhulan koulussa on välitunti ja lapset leikkivät pihalla. Hilda on uusi välituntijärjestäjä. Lapset pyytävät häntä antamaan vauhtia milloin keinulle, milloin karusellille. Hildalla on virtahevon voimat, joita hän ei osaa säännöstellä. Muille lapsille käy vähän hassusti.




Opettajalla, neiti Hunajalla, on pian uutisia. Kaupunkiin on luvattu lumimyrskyä ja koulupäivä päätetään heti, jotta lapset ehtivät kotiin ennen myrskyä.


Touhulan lapset kulkevat koulubussilla. Hilda on kuitenkin liian apea astuakseen bussiin. Hän aikoo kävellä.

Lunta pyryttää yhä sakeammin. Koulubussi ajaa liukkaalla tiellä ojaan. Onneksi kaikki ovat kunnossa, mutta bussi on ja pysyy ojassa. Ei auta muu kuin jäädä odottamaan pelastusta. Ketään vaan ei kuulu. Lapsia alkaa jo paleltaa.

Kun Hilda lopulta tallustaa paikalle, hänen voimilleen tulee käyttöä. Voiko yksi tyttö pelastaa bussillisen lapsia?

"'Sinun voimasi on lahja, Hilda', neiti Hunaja vastaa lempeästi. 'Sinun täytyy vain oppia käyttämään sitä oikein.'"

Lapsena olin hulluna Richard Scarryn kirjoihin. Tyttäreni ei ole osoittanut niitä kohtaan aivan yhtä suurta innostusta, vaikka jokunen Scarryn kirja hyllystämme löytyykin.

Lumimyrsky ei taida olla Scarryn itsensä kynästä. Kirja nimittäin perustuu Richard Scarryn Touhukas Maailma -televisiosarjaan (The Busy World of Richard Scarry 1994-97), jonka on tuottanut Paramount Pictures ja Cinar. Suomessa YLE TV2 esitti sarjaa vuosina 1996-99. En usko itse nähneeni sitä koskaan.

Meillä on katseltu uudempaa TV-sarjaa Touhulan arvoituksia (Busytown Mysteries). Kanadalaisen Cookie Jar Entertainmentin sarja näki päivänvalon vuonna 2007. Suomessa uusintoja siitä on nähty vielä aivan äskettäinkin. Jaksoja voi katsella YLE Areenasta.


Richard Scarry: Lumimyrsky
Englanninkielinen alkuteos: The Snowstorm
Suomennos: Marja Alopaeus
Pohjautuu televisiosarjaan Richard Scarryn Touhukas Maailma
Kustantaja: Helsinki Media 1996




tiistai 19. tammikuuta 2021

Lumimiehen jäljet ilmestyvät Siirin lähimetsään

Onko lumimiehiä olemassa? Siirin isän sanomalehdessä on kuva Himalajalta löytyneistä lumimiehen jalanjäljistä. Vaikka isän mielestä koko lumimies on huijausta, eihän sitä tiedä. Entä jos sellainen liikuskelisi Siirin lähimetsässä?

 

Siiri ja lumimies (Tammi 2012) on kymmenes osa Tiina Nopolan suositussa Siiri-sarjassa. Tähän mennessä sarjassa on ilmestynyt jo 17 teosta. Kirjoissa on Mervi Lindmanin veikeä kuvitus.

Siiri on saanut joululahjaksi sukset ja hän haluaisi päästä hiihtämään. Kun sanomalehteensä uppoutuneesta isästä ei ole hiihtoseuraksi, Siiri on lähdössä itsekseen. Äidin mielestä Siiri ei voi mennä yksin, sillä pieni tyttö voi helposti eksyä.

Siiri yrittää värvätä pikku-Oton mukaansa, mutta pikku-Oton täytyy ensin käydä pulkkamäessä keski-Oton ja iso-Oton kanssa. Kyllästyttyään odottamaan pikku-Ottoa mäen laidalla Siiri sepittää jutun metsässä lymyilevästä lumimiehestä.

"— Minä olenkin nähnyt lumimiehen! Siiri huusi Otoille.
— Narraat, keski-Otto sanoi.
— Sillä on isot jalat, Siiri jatkoi. — Ja karvainen pää. Ja suuri isovarvas.
— Missä sinä sen muka näit? Iso-Otto kysyi.
Siiri mietti hetken.
— Me-metsässä, hän keksi.
Otot katsoivat toisiaan hämmentyneinä.
— En usko, iso-Otto sanoi.
— En minäkään, mutisi keski-Otto.
— Enkä minä, pikku-Otto matki.
— Tulkaa perässä! Siiri huudahti ja lähti sauvomaan kohti metsää. — Siellä on valtavia jalanjälkiä!"

Mistä mahtavat olla peräisin ne valtavat jalanjäljet, joita pikku-Otto näkee metsässä myöhemmin lähdettyään etsimään Siiriä? Ja mitä kinoksen takana vilahtelee? Saako pikku-Otto suklaasta voimia edessä häämöttävään vääjäämättömään kamppailuun lumimiehen kanssa?

Lindman herättää kuvissaan tekstin eloon ihanan ilmaisuvoimaisesti. Kuten Siiri-kirjat yleensä, tämäkin vetää suun hymyyn. Kuusivuotiaani kommentti kirjasta kuului: "Kiva!"


Tiina Nopola: Siiri ja lumimies
Kuvitus: Mervi Lindman
Kustantaja: Tammi 2012
 



sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Survaistaan sukset jalkaan ja sivakoidaan porkat heiluen


Jonni perheineen asuu Lapissa. Kimaltavat keväthanget kutsuvat hiihtämään. Kun kukaan ei ehdi töiltään Jonnin seuraksi, lähtee hän hiihtoretkelle itsekseen. Kauaa ei Jonnin tarvitse hiihdellä yksin, sillä tielle osuu eläinystäviä.

Norjalaisen lastenkirjailijan Asbjørn Gildbergin esikoiskuvakirja Jonnin hiihtoretki (Lasten Parhaat Kirjat 1996) on hankien, hiihtämisen ja Lapin luonnon ylistystä. Kirjassa on Kari Grossmannin kaunis kuvitus. Grossmann onnistuu erinomaisesti lumisen luonnon kuvaamisessa.

Kuvaus satumaisesta hiihtoretkestä on viihdyttävää luettavaa, mutta parasta (ja toisaalta myös rasittavinta) kirjassa on sen rikas kieli. Teksti vilisee sanoja, jotka etelän lapselle ovat outoja. Tyttäreni tarttuu vieraisiin sanoihin hanakasti ja kyselee niiden merkitystä. Tällä kertaa äidin ajatukset menivät melkein solmuun sanoja selittäessä. Vaikka merkityksen toki ymmärtää, on selityksiä joskus yllättävän vaikea pukea sanoiksi.

"Survaisin porstuasta sukset jalkaani.
Sivakoin porkat heiluen mäkeä ylös. Lykin ja sauvoin. Suksi luisti ja liisi. Hanki kimmelsi kuin tuhat hopeatähteä. Äkkiä näin pensaan takana kaksi suippokärkistä harmaata korvaa, jotka rusottivat kilpaa kiulukoiden kanssa."

"Maisema hohti valkeana. Sompa upposi narahtaen hankeen ja Repolainen tuhisi tyytyväisyyttään, kun kiidimme kohti korpea.
Kuljimme Jänkäsuon laitaa, kelojen ja käkkärämäntyjen ohi ja tulimme lammelle."


Jonni hiihtelee koko pitkän päivän. Pimeys on jo laskeutunut ja kuu noussut taivaalle, kun hän vihdoin palaa kotiin kertomaan seikkailustaan.

Luimme kirjan iltasaduksi päivää ennen kuin lähdin hakemaan tyttärelle suksia mummolan vintiltä. Toivoin kirjan innostavan tytärtä hiihtopuuhiin. Siitä olikin vierähtänyt jo aikaa, kun hän oli viimeksi hiihtänyt. Viime talvi oli niin leuto, ettei suksille päässyt Helsingissä lainkaan.

Kirjan vaikutus oli toivottu ja kuusivuotiaani odotti malttamattomasti suksia. Niitä piti päästä kokeilemaan heti samana iltana.


Asbjørn Gildberg: Jonnin hiihtoretki — Talvinen seikkailu
Kuvitus: Kari Grossmann
Norjankielinen alkuteos: På ski i skogen
Et vintereventyr
Suomennos:
Pirjo Rintakoski
Kustantaja:
Lasten Parhaat Kirjat 1998




perjantai 15. tammikuuta 2021

Tartu rohkeasti vieraskieliseen kirjaan


Viime aikoina olemme olleet varsinaisen kielikuumeen vallassa. Tyttäreni on menossa syksyllä kouluun, ja nyt on se hetki, kun pitäisi tehdä ensimmäisen luokan kielivalinta. Yksimielisesti pudotimme ensimmäisenä listalta englannin, koska sen ehtii oppia erinomaisesti myöhemminkin. Kun englanti on eliminoitu, Helsingissä on runsaasti valinnanvaraa.

Viime viikkoina olen välillä suostutellut tytärtä saksalaisen koulun soveltuvuuskokeeseen, välillä olen innostunut huomattuani, että melko lähellä tarjottaisiin kiinaa, ja olen jopa ollut vähällä vuokrata kaksion keskustasta, jotta pääsisimme espanjaa tarjoavan koulun viereen.

Kaiken kuohunnan jälkeen olemme vihdoin (kai) päätymässä nykyiseen lähikouluun ja ranskankieleen, joka siellä on englannin vaihtoehtona.

Kielikalabaliikkimme keskellä satuin eksymään Bibbidi Bobbidi Book -blogin Minnan vanhaan (v. 2018) Kaikilla kielillä -haasteesta kertovaan postaukseen. Minna haastoi siinä itsensä ja muut lukemaan kirjan jokaisella osaamallaan kielellä.

Vaikka juuri äskettäin kirjoitin, etteivät lukuhaasteet välttämättä ole minun juttuni, innostuin Minnan ideasta ja muotoilin siitä itselleni sopivan haasteen. Tavoitteenani on etsiä lastenkirja jokaisella osaamallani vieraalla kielellä sekä vieläpä kielellä, jota en osaa, ja tulkata kirjat suomeksi tyttärelle ääneen lukiessani. 

Haastelistalleni tulevat seuraavat kielet:

  1. englanti
  2. ruotsi
  3. ranska
  4. saksa
  5. eesti
  6. kieli, jota en osaa (ehkä italia)

Englannin- ja ruotsinkielisiä kirjoja luemme jo nyt toisinaan, joten niiden kanssa ei tule ongelmia. Olemme myös äskettäin lukeneet pari ranskankielistä lastenkirjaa, joten selviän siitäkin.

Eestinkielisiä lastenkirjoja tarttui aina mukaan Tallinnan reissuilta, silloin kun Tallinnassa piipahtaminen vielä oli normaalia elämääni ennen pandemiaa. Eestiläisiä kirjojakin meillä siis on luettu, vaikkei eestintaitoni kauhean hyvä olekaan.

Sen sijaan saksa, huh, se on heikoin lenkki. Meillä oli saksankielisiä vauvakirjoja, sellaisia, joissa ei ollut tekstiä juuri lainkaan, mutta tyttären vauva-ajan jälkeen en ole lukenut saksankieltä. En edes tiedä, mistä nyt saisin saksankielisen kirjan, kun kirjaston hyllyjä ei pääse silmäilemään.

Italiankielinen lastenkirja taitaa löytyä hyllystämme, ja uskon ymmärtäväni sen, vaikken olekaan koskaan opiskellut italiaa. Lapsuuden kesinä Italiassa matkailleena selvinnen ranskankielen pohjalta lyhyestä italiankielisestä tarinasta.

Lapselle vieraskielistä kirjaa lukiessani olen yleensä lukenut kirjan ensin itse. Jos kirjassa on oleellisia termejä, joita en ymmärrä, katson ne etukäteen sanakirjasta. En kuitenkaan takerru jokaiseen vieraaseen sanaan. Lukiessani kerron tarinan oikeastaan omin sanoin. Tärkeintä on, että kertomus etenee sujuvasti, eikä keskeydy, vaikka eteen tulisi tuntematon sana.

Suomenkielinen tulkkaukseni vieraskielisestä kirjasta on pikemminkin minun tulkintani tekstistä kuin suora käännös. Jos alkuperäinen teksti on kirjoitettu riimimuotoon, en tulkinnassani pyri runomuotoon. Se on liian vaikeaa, eikä tyttäreni edes pidä riimeistä.

Nykyisin luen tyttärelle vieraskielisestä kirjasta pätkän myös alkukielellä, jotta hän saa tuntuman muihinkin kieliin. Pienempänä hän ei jaksanut kuunnella kieltä, jota ei ymmärtänyt, mutta nyt eri kielet ovat alkaneet kiinnostaa.

Rohkaisen kaikkia tarttumaan välillä myös vieraskielisiin kirjoihin. Lastenkirjat ovat oiva ja helppo tapa pitää kielitaitoa yllä. Muunmaalaisen kirjallisuuden lukeminen on parhaimmillaan avartavaa. Kirjat ja tarinat eivät ole kaikkialla samanlaisia.

Kirjoitan koontipostauksen sitten joskus, kun saamme haasteen suoritettua, ja kerron, kuinka kävi.

Luetko sinä lapsille vieraskielisiä kirjoja? Millaisia kokemuksia sinulla siitä on?


Kuva: Pixabay


keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Tieteen päivillä pääsee Mahdottoman suuri puu -virtuaaliseikkailulle

Tänään on käynnistynyt suuri tiedetapahtuma Tieteen päivät. Helsingissä Tieteen päivät järjestetään joka toinen vuosi tammikuussa viisipäiväisinä. Tänä vuonna ne ovat siis 13.-17.1.2021. Pandemian takia Tieteen päivät ja niiden sisartapahtuma Tieteiden yö järjestetään verkossa.

Ohjelmassa on valtavasti mielenkiintoista kuunneltavaa. Myös lapsille löytyy omaa ohjelmaa ainakin Tieteiden yön puitteissa.

Erityisesti haluan vinkata Mahdottoman suuri puu -virtuaaliseikkailusta. Kyseessä on 6–9-vuotiaille suunnattu itsenäisesti toteutettava työpaja, jossa ihmetellään erilaisia ötököitä ja niiden elinympäristöjä ja rakennetaan kotipuun kartta.

Virtuaaliseikkailu perustuu Jukka Laajarinteen ja Mari Luoman Mahdottoman suuri puu -kirjaan (Gaudeamus 2020), josta kirjoitin viime maaliskuussa. Kirjassa tutkitaan äärettömän käsitettä Kekomielen hyönteisyhteiskunnasta kertovan tarinan kautta.

 

Kirja on tosi kiinnostava, ja se on saanut meidät pohdiskelemaan asioita pitkin vuotta. Aina kun meillä tulee kuusivuotiaani kanssa puhetta äärettömästä (ja yllättävän usein tulee), kaivan kirjan esiin. Aiomme ehdottomasti osallistua myös virtuaaliseikkailuun.

Alun perin aiheesta oli tarkoitus olla ihan fyysinen työpaja Annantalossa, mutta vallitsevassa tilanteessa se ei ole mahdollista. Harmi!

Jos Mahdottoman suuri puu -kirja kiinnostaa, niin se näyttää olevan Tieteen päivien tarjouksessa Gaudeamuksen verkkokaupassa, eikä postikulujakaan tarvitse nyt maksaa.

Ohjelmassa on toinenkin lapsille (6-10-vuotiaille) suunnattu verkkotapahtuma, joka kiinnostaa meitä suuresti: Professorin kirjastoarvoitus. Kyseessä on on jännittävä kirjastoleikki, jossa yritetään auttaa professoria. Professorin viimeinen kokeilu on mennyt aivan pieleen. Nyt hän tarvitsee apua. Löytyykö ratkaisu professorin salaisesta kirjastosta?

 


tiistai 12. tammikuuta 2021

Kymmenen vuotta Pikkuli-kirjoja — ja lisää on luvassa

Eräänä iltana tyttärelläni oli käynnissä Pikkuli-maraton. Hän katseli YLE Areenalta Pikkuli-sarjaa jakson toisensa perään. Tiesin heti, minkä kirjan valitsisin iltasaduksi. Meillä on ollut lukupinossa jo jonkin aikaa kaikkien joulukirjojen alle hautautuneena pari Metsämarja Aittokosken Pikkuli-kirjaa.

Pikkuli-kirjat täyttävät tänä vuonna 10 vuotta, sillä ensimmäinen Pikkuli-kirja Lennä Pikkuli, lennä ilmestyi vuonna 2011 (Aurinko Kustannus). Sittemmin kustantajaksi vaihtui Kustannus Mäkelä, ja tähän mennessä leikki-ikäisille suunnattuja Pikkuli-kuvakirjoja on ilmestynyt kaikkiaan seitsemän. Lisäksi on ilmestynyt Pikkuli-puuhakirja.

Helmikuussa myös taaperot pääsevät tutustumaan Pikkuli-kirjoihin. Silloin ilmestyy kaksi pahvista ensikirjaa: Pikkuli oppii värejä ja Pikkuli oppii numeroita (Kustannus Mäkelä).

Kymmenessä vuodessa Pikkuli-hahmon ympärille on muodostunut kokonainen Pikkuli-maailma. Vuonna 2015 päivänvalon näki Pikkuli-animaatio, jota Suomessa on esitetty Pikku Kakkosessa ja Buu-klubbenissa. Sarjan äänimaailma on muuta kuin varsinaista puhetta. Ehkä se on avittanut sarjan kansainväliseen menestykseen. Ohjelmaa nimittäin esitetään ympäri maailmaa.

Vuodesta 2016 alkaen kirjailija Metsämarja Aittokoski on puolisonsa graafikko ja kuvittaja Antti Aittokosken kanssa tehnyt Pikkulin Laululeikkishowta. Shown voi tilata vaikkapa päiväkotiin tai kouluun, mutta sitä on esitetty myös esimerkiksi kirjamessuilla ja ostoskeskuksissa. Showssa Pikkuli tulee henkilökohtaisesti paikalle! Ja tietysti sitä saa myös käydä halaamassa (jos koronatilanne antaa myöten).

Pikkulilla on oma verkkosivusto, josta löytyy esimerkiksi puuhaa, pelejä ja värityskuvia sekä tietoa Pikkulista. Pikkuli on monessa mukana.


Ensimmäinen Pikkuli-kirja, jonka me kuusivuotiaani kanssa luimme, oli Pelko pois, Pikkuli! (Kustannus Mäkelä 2020, arvostelukappale kustantajalta). Kirja on omistettu "kaikille, joita jokin asia pelottaa".

Kirjassa on nukkumaanmenoaika. Pikkuli ei haluaisi valojen sammuvan, sillä sitä pelottaa pimeässä. Pikkulia pelottaa, vaikka se on vuoteessa siskon ja veljen välissä. Pikkulia pelottaa vielä sittenkin, kun se pääsee isän ja äidin väliin.

Päivällä Pikkuli joutuu taas vastatusten pimeänpelkonsa kanssa pudottuaan pimeään kuoppaan. Ensin se on kauhuissaan, mutta ystävänsä Myyrän avustuksella Pikkuli oppii, ettei pimeää tarvitse pelätä, jos siihen tutustuu. Vaikka puunjuurakko, jota ei tulisi mieleenkään pelätä valoisassa, saattaa pimeässä näyttää pelottavalta, se on silti se aivan sama puunjuurakko.

"Myyrä kohottaa lyhtyä naamansa eteen.
— Näetkö minut nyt kunnolla?
— Näen tietenkin, vastaa Pikkuli.
— Kuka minä olen? kysyy Myyrä.
— Sinä olet Myyrä, minun ystäväni, tokaisee Pikkuli.
Myyrä puhaltaa lyhdyn sammuksiin. Tulee aivan pimeää.
— Kuka minä nyt olen? kysyy Myyrä uudestaan.
Pikkulia alkaa naurattaa.
— No tietenkin sinä olet vieläkin Myyrä, minun ystäväni! se kikattaa."

Tarinalla on onnellinen loppu. Pikkuli pääsee pelostaan ja oivaltaa, että ilman pimeää monenlaiset seikkailut saattaisivat jäädä kokematta — ja tähdet näkemättä.

Kuusivuotiaani piti kovasti kirjasta. Kuvat ovat värikkäät ja täyttävät usein koko aukeaman. Erityisesti tytär ihastui kanteen. Osa muuten mattapintaisen kannen kuvasta ja tekstistä on korostettu kiiltopainatuksella. Sitä näytti olevan niin hauska hypistellä.


Metsämarja Aittokoski: Pelko pois, Pikkuli!
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2020

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Vielä ehtii mukaan kirja-arvontaan


Piipahdin muistuttamaan, että blogissa on käynnissä kirja-arvonta. Uudenvuodenpäivänä käynnistyneeseen arvontaan ehtii vielä mukaan. Käy antamassa kommenttisi ja osallistumassa arvontaan täällä. Aikaa on ensi perjantaihin asti.

Palkintona arvon Miika Nousiaisen romaanin Pintaremontti (Otava 2020). Takakannessa kirjasta kerrotaan seuraavasti:

"Sami Heinonen etsii elämänsä naista uupumatta ja keinoja kaihtamatta. Hänellä on ilmiömäinen kyky sotkea asiansa umpisolmuun. Pian Sami saa myös rikollisjengin peräänsä ja joutuu piileskelemään ystävänsä asunnossa, salaa lähipiiriltään. Sillä Heinosten suvussa ei vaikeista asioista puhuta."

Tästä voit kuunnella lyhyen pätkän kirjasta:







perjantai 8. tammikuuta 2021

Lastenkirjakevät 2021 — Kymmenen suosikkiani

Kustantamoiden kevätkatalogeissa on se ongelma, että ne ilmestyvät yleensä pahimman joulukiireeni aikaan marraskuussa — tai ainakin siinä vaiheessa minulla on tapana havahtua huomaamaan, että katalogeja on ilmestynyt. 

Niinpä vasta nyt, kun joulu on ohi ja sen jäljetkin saatu suunnilleen siivottua, olen vihdoin ennättänyt koostaa listan sellaisista kevään uutuuslastenkirjoista, jotka ainakin tahtoisimme lukea.

Railakas päiväkotipäivä minisijaisen johdolla

Vuokko Hurme & Gianetta Porta: Minisijainen. WSOY.

Heikun ja Maxin päiväkotipäivästä tulee eriskummallisen ikimuistoinen, kun sijaiseksi saapuu aivan minikokoinen Kukka Pikkarainen. Minisijainen kampeaa mustikat puuroon, vierittää hamahelmet värijärjestykseen ja supattaa nukkarissa korvaan parhaat jutut. Anarkistisessa tarinassa minisijainen saa haastavasta koostaan huolimatta hommat hoidettua, ja lapsilla on paras päivä ikinä.



Taikataskuista löytyy ratkaisu joka pulmaan

Teemu Juhani: Taskunoita. Otava.

Metsässä asustelee avulias Taskunoita, jonka taikataskuista löytyy apu tilateeseen kuin tilanteeseen. Mutta eräänä päivänä keväinen tuulenpyörre puhaltaa noidan taikataskut tyhjiksi. On Taskunoidan vuoro ottaa vastaan muiden apua, jotta taskut saadaan taas täyteen.


Keskellä kaupunkiakin voi ryhtyä viljelemään

Maija Hurme & Lina Laurent: Piilopalstan tarhurit. S&S.

Voisiko sitä ryhtyä noin vain viljelijäksi keskellä kaupunkia? Kun ystävykset Luna, Jasmin ja Ville löytävät  hylätyn paikan rikkinäisen aidan takaa, heistä sukeutuu kaupunkiviljelijöitä. Piilopalstan tarhurit on paitsi kertomus ystävyksistä, myös lasten tietokirja siemenistä, mikrobeista, komposteista, sadonkorjuusta ja jopa mehiläistarhauksesta.


Ensimmäinen suomenkielinen pelkästään punkeista kertova kirja

Ritva Penttinen — kuv. Maija Lamppu: Lapset punkkitutkijoina. Aviador.

Vihaan ja pelkään punkkeja! Taidan siis tarvita tätä lapsille suunnattua tietokirjaa, joka yrittää hälventää punkkikauhua.

Alakouluikäisille suunnatussa kirjassa päähenkilöt Eino ja Eevi tutustuvat kotiympäristön punkkeihin. Koiran turkissa kulkee puutiainen, kukkapenkissä kömpii samettipunkki, metsässä elelee sammalpunkki ja kaislikossa vesipunkki. Löytyyköhän kotoa pölypunkkeja? Entä millainen vieras on syyhypunkki?


Ystävyydellä ja yhteistyöllä kaikki järjestyy

Owen Hart — kuv. Caroline Pedler: Karhu ja suuri tulva. Kustannus Mäkelä.

Karhu tunnetaan siitä, että se valmistautuu kaikkeen etukäteen. Kun myrsky saapuu Karhun kotilaaksoon, se luulee olevansa varautunut. Mutta elämässä tapahtuu ennakoimattomia asioita. Karhu menettää kotinsa! Sille ei jää muuta kuin vene. Veneestä tulee turva ja pelastus myös Karhun ystäville. Jopa katastrofin keskellä voi olla hauskaa, kun on ystäviä ympärillä.


Ystävyyden ihmettä ja muistojen voimaa

Deborah Marcero: Purkissa. Kumma-kustannus.

Leevi kerää purkkeihinsa kaikkea mahdollista: niittyleinikkejä, sulkia ja sydämenmuotoisia kiviä. Kun Leevi tapaa Elvin, ystävykset alkavat kerätä jotain erilaista: sateenkaaria, meren ääntä ja tuulta juuri ennen lumisadetta. Sitten Elvi ilmoittaa perheensä muuttavan pois. Kuinka jatkaa ystävyyttä ja yhteistä keräilyharrastusta välimatkan päästä?


Suuressa kaupungissa kaikille on tilaa

Lena Frölander-Ulf: Muru ja minä metropolissa. Teos.

Lena Frölander-Ulfin hienot tummat raapekartonkikuvitukset ovat ihastuttaneet jo kirjoissa Minä, Muru ja metsä (2016) ja Minä, isä ja meri (2018). Uusimmassa kirjassa Murun on vaikea sopeutua suureen kaupunkiin. Kaikkialla on hälinää ja vilkkuvia valoja. Koirat pissaavat tolppiin, ja koirapuiston rakkisakki vaikuttaa uhkaavalta. Ehkä ensivaikutelma on kuitenkin pettävä. Jokainen saa olla sellainen kuin on. Kaikille on tilaa.


Tarinat kutsuvat ihmiset yhteen

Katri Tapola — kuv. Sanna Pelliccioni: Tervetuloa! Karisto.

Runollisen kaunis kuvakirja kertoo pienestä sinisestä talosta, joka osaa sanoa tervetuloa! Talo on täynnä tarinoita linnuista ja lentoliskoista, tähdistä, näkinkengistä ja laivoista.

Katri Tapola on viettänyt aikaa Italiassa Lampedusan saarella, jonka kautta pakolaiset huterilla veneillään pyrkivät Eurooppaan. Sinisen satutalon esikuvana on IBBY-lastenkirjasto Lampedusan saarella.

Kuvakirjan teksti on kirjoitettu viidellä kielellä: suomeksi, italiaksi, somaliksi, kurdiksi ja dariksi. Se kertoo tarinoiden voimasta ja kutsuu välittämään.

 

Salaisuuksia ja seikkailuja jännityksen ystäville

Maarit Nurmi: Etsiväkaverit aarteen jäljillä. Myllylahti.

Vilkun perhe muuttaa kesäksi saareen, ja pian alkaa tapahtua kummia. Saarella liikkuu poika, joka katoaa vähän väliä. Jotain salaperäistä liittyy myös mustaan taloon, jossa kukaan ei uskalla asua. Kaverinsa Antonin kanssa Vilkku ryhtyy etsimään rosvojen kätkemää aarretta, joka on ollut piilossa yli sata vuotta. Etsivät joutuvat pulaan. Kuka pelastaisi heidät ennen kuin on liian myöhäistä?

Koukuttava ja helppolukuinen jännitysromaani on runsaasti kuvitettu ja selkeästi kirjoitettu. Se sopii pienille lukijoille jo kuudesta vuodesta ylöspäin.


Taidesatukirja luonnon ystäville ja aarteenetsijöille

Emilia Erfving: Roskakasa. Lasten Keskus.

Emilia  Erfvingin lumoava Kasa-kirja saa jatkoa. Metsässä on roskista kertynyt kasa. Roskia on kaikenlaisia: vaarallisia, hyödyllisiä, hyväntuoksuisia ja pahanhajuisia. Jotkut niistä saattavat aiheuttaa onnettomuuksia, jos ne juuttuvat nenään tai tarttuvat turkkiin. Joistain voi tehdä jotain uutta ja yllättävää.

Taiteellisen kaunis kirja sopii myös pienten lasten ympäristökasvatuksen tueksi. Sivuaahan se kierrätyksen, roskattoman retkeilyn ja vastuullisen luonnossa liikkumisen teemoja.



keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Loppiainen Korvatunturilla


Tämän joulun uusista joulukirjoista suosikiksemme nousi Mauri Kunnaksen Joulupukin joululoma (Otava 2020). Se kertoo, mitä Korvatunturilla tapahtuu joulun jälkeen, ensimmäisestä joulupäivästä loppiaiseen. Silloin Joulupukki ja tontut viettävät hyvin ansaittua lomaa. 

Lomapäivät ovat täynnä toinen toistaan hauskempia aktiviteetteja. Korvatunturilla muun muassa tanssitaan tapanintansseja, vietetään teatteripäivää ja urheilupäivää, tehdään uudenvuodenennustuksia ja -lupauksia, vieraillaan ystävien luona, käydään pyörimässä kaupungilla, nautitaan retkiateria laavussa hiihtoretken päätteeksi ja saunotaan ja kylvetään perusteellisesti.

Loppiaisena joulunvietto loppuu Korvatunturillakin, ja tammikuun seitsemäs päivä on ensimmäinen arkipäivä, jolloin alkaa aherrus ja valmistautuminen jo seuraavaan jouluun.

Loppiaisen kunniaksi luin lyhyen pätkän kirjasta nauhalle. Kuuntele tästä, miten loppiaista vietetään Korvatunturilla:




Suosittelen lämpimästi tutustumaan kirjaan. Kuten Mauri Kunnaksen kirjoissa yleensäkin, mainiot ja veitikkamaiset kuvat kertovat oman osansa tarinasta, myös sellaista, mitä tekstistä ei kuule.


Mauri Kunnas: Joulupukin joululoma
Kustantaja: Otava 2020


 

maanantai 4. tammikuuta 2021

Pieni Helmet-lukuhaaste 2021

 


Uusi vuosi tarkoittaa uutta lukuhaastetta. Helsingin metropolialueen kirjastojen Helmet-lukuhaaste on taas ilmestynyt. Jo seitsemättä vuotta peräkkäin Helmet-kirjastojen ammattilaiset haastavat kaikki halukkaat osallistumaan lukuhaasteeseen, jonka 50 kohtaa ohjaavat valitsemaan luettavaa vuoden aikana.

Näin kaikkia kutsutaan mukaan haasteeseen Helmet-kirjastojen verkkosivustolla:

"Lukuhaasteen tavoite on antaa uusia näkökulmia, innostaa ja yllättää lukija. Se on avoin kutsu kirjallisuuteen kaikille – tartu sinäkin siis lukuhaasteeseen!"


Helmet-lukuhaasteesta on olemassa myös kevyempi, 25 kohdan versio, Pieni Helmet-lukuhaaste. Siihen olemme osallistuneet tyttären kanssa jo kahtena vuonna.

Viime aikoina olen tullut siihen tulokseen, etteivät lukuhaasteet välttämättä ole minun juttuni. Vaikka haasteet parhaimmillaan auttavat löytämään luettavaa, johon ei muuten tulisi tarttuneeksi, pahimmillaan ne estävät lukemasta sitä, mitä todella haluaa lukea, kun keskittyy vain täyttämään haastekohtia. Suorituskeskeinen suhtautuminen lukemiseen ei taida olla minulle sopivin lähestymistapa.

Tästäkin huolimatta osallistumme tyttären kanssa taas tänä vuonna Pieneen Helmet -lukuhaasteeseen, koska se on jo muodostunut perinteeksemme. Päätin, etten tällä kertaa raportoi haasteen edistymisestä pitkin matkaa, vaan julkaisen koontipostauksen sitten, kun olemme saaneet lukuhaasteen suoritettua.

Haastekohdat näyttävät melko helpoilta. Kiinnostavin on seitsemäs kohta "Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi". Mitähän siihen keksisi?

Vaikeimmalta tuntuu ikuisesti mukana keikkuva viimeinen kohta "Kirjaa on suositellut opettaja tai kirjaston työntekijä". Suosituksen lypsäminen kirjastonhoitajalta on aina ollut minulle vaikeaa. Nyt korona-aikaan juttu tuntuu vielä kiusallisemmalta, kun kirjastot eivät ole kunnolla auki, ja virkailijat istuvat maskeissaan pleksilasien takana. Onko vinkkejä, miten tämän voisi hoitaa?

Osallistutaanko teillä Helmet-lukuhaasteeseen tai johonkin muuhun vastaavaan?



perjantai 1. tammikuuta 2021

Kirja-arvonta blogin synttärin kunniaksi (päättynyt)


Hyvää uutta vuotta!

Tänään en juhli ainoastaan uuden vuoden alkua vaan myös blogini kaksivuotissynttäreitä. Blogia aloittaessani tavoitteenani oli oikeastaan blogata vuoden verran. Nyt jo kaksi vuotta on vierähtänyt tiiviisti lastenkirjojen parissa.

Vuodenvaihde on sopiva hetki punnita tämän aikaa nielevän harrastukseni plussia ja miinuksia. Vieläkö kannattaa jatkaa?

Useimmiten kirjoittaminen on hauskaa. Viime aikoina myös kuusivuotiaani on alkanut ottaa jonkin verran osaa harrastukseeni ja ehdotellut itse postausaiheita. Se on ollut tosi kivaa! Välillä kuitenkin turhauttaa ja tuntuu, ettei kirjoittelullani ole mitään merkitystä.

Tajusin vihdoin, että minun olisi helpompi kirjoittaa, jos tietäisin, keille kirjoitan. Minulla ei ole juuri mitään käsitystä, ketkä blogiani lukevat. Siksi pyydän apua. 

Kertoisitko kommenteissa, mikä saa sinut lukemaan Lastenkirjavuotta. Oletko kenties lapselle lukuvinkkejä etsivä vanhempi, isovanhempi tai muu läheinen? Seuraatko blogia työsi puolesta? Oletko itsekin bloggaaja? Vai muuten vaan kiinnostunut lastenkirjoista?

Minkälaista sisältöä luet mieluiten? Kiinnostavatko kirjaesittelyt? Uusista vai vanhoista kirjoista? Haluatko lukea myös muuta kuin kirjaesittelyjä?

Saadakseni enemmän vastauksia päätin pistää pystyyn arvonnan. Arvon kaikkien kommentoijien kesken Miika Nousiaisen uusimman romaanin Pintaremontti, josta itse pidin kovasti. Sivusin kirjaa viime sunnuntain postauksessa. Mainostekstissä kirjaa kuvataan seuraavasti: "Riemastuttava komedia hyvinvointi-ihmisten pahoinvoinnista — hautajaisista häihin".


Kommentoida toki saa, vaikkei haluaisikaan osallistua arvontaan. Jätä silloin sähköpostiosoitteesi ilmoittamatta.

Arvonnan järjestäjänä toimin yksinomaan minä itse. Arvontaa ei ole sponsoroitu.

Arvonnan säännöt

1. Voit osallistua arvontaan, jos tämä ei ole ensimmäinen kerta kun vierailet blogissani eikä ensimmäinen postaus, jota täällä luet.

2. Arvontaan osallistutaan kirjoittamalla tähän postaukseen kommentti. Kerro kommentissa, mikä saa sinut lukemaan tätä blogia ja minkätyyppisiä postauksia toivoisit näkeväsi blogissa jatkossa. Ei siis riitä, että toteat vain olevasi mukana arvonnassa.

3. Arvontaan osallistuvat kaikki 15.1.2021 klo 24 mennessä kommentoineet, jotka ovat ilmoittaneet kommentissa myös sähköpostiosoitteensa.

4. Jokaisella on arvonnassa vain yksi arpa riippumatta siitä, montako kommenttia lähettää.

5. Arvonta suoritetaan 16.1.2021, jolloin otan voittajaan sähköpostitse yhteyttä. Jos voittaja ei vastaa viestiini eikä toimita postitustietojaan 22.1.2021 mennessä, suoritan uuden arvonnan.

6. Palkintokirja toimitetaan voittajalle postilähetyksenä. Toimitan kirjan ainoastaan Suomessa (poislukien Ahvenanmaa) sijaitsevaan postiosoitteeseen.

Onnea arvontaan! 

 

Muokkaus 16.1.2021
Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Arvonta on suoritettu tänään suljettuna lippuäänestyksenä, jossa tyttäreni toimi onnettarena. Voittajaksi selviytyi Hippohiiri. Paljon onnea voittajalle! Laitan sinulle sähköpostia.