keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Tieteen päivillä pääsee Mahdottoman suuri puu -virtuaaliseikkailulle

Tänään on käynnistynyt suuri tiedetapahtuma Tieteen päivät. Helsingissä Tieteen päivät järjestetään joka toinen vuosi tammikuussa viisipäiväisinä. Tänä vuonna ne ovat siis 13.-17.1.2021. Pandemian takia Tieteen päivät ja niiden sisartapahtuma Tieteiden yö järjestetään verkossa.

Ohjelmassa on valtavasti mielenkiintoista kuunneltavaa. Myös lapsille löytyy omaa ohjelmaa ainakin Tieteiden yön puitteissa.

Erityisesti haluan vinkata Mahdottoman suuri puu -virtuaaliseikkailusta. Kyseessä on 6–9-vuotiaille suunnattu itsenäisesti toteutettava työpaja, jossa ihmetellään erilaisia ötököitä ja niiden elinympäristöjä ja rakennetaan kotipuun kartta.

Virtuaaliseikkailu perustuu Jukka Laajarinteen ja Mari Luoman Mahdottoman suuri puu -kirjaan (Gaudeamus 2020), josta kirjoitin viime maaliskuussa. Kirjassa tutkitaan äärettömän käsitettä Kekomielen hyönteisyhteiskunnasta kertovan tarinan kautta.

 

Kirja on tosi kiinnostava, ja se on saanut meidät pohdiskelemaan asioita pitkin vuotta. Aina kun meillä tulee kuusivuotiaani kanssa puhetta äärettömästä (ja yllättävän usein tulee), kaivan kirjan esiin. Aiomme ehdottomasti osallistua myös virtuaaliseikkailuun.

Alun perin aiheesta oli tarkoitus olla ihan fyysinen työpaja Annantalossa, mutta vallitsevassa tilanteessa se ei ole mahdollista. Harmi!

Jos Mahdottoman suuri puu -kirja kiinnostaa, niin se näyttää olevan Tieteen päivien tarjouksessa Gaudeamuksen verkkokaupassa, eikä postikulujakaan tarvitse nyt maksaa.

Ohjelmassa on toinenkin lapsille (6-10-vuotiaille) suunnattu verkkotapahtuma, joka kiinnostaa meitä suuresti: Professorin kirjastoarvoitus. Kyseessä on on jännittävä kirjastoleikki, jossa yritetään auttaa professoria. Professorin viimeinen kokeilu on mennyt aivan pieleen. Nyt hän tarvitsee apua. Löytyykö ratkaisu professorin salaisesta kirjastosta?

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti