perjantai 8. tammikuuta 2021

Lastenkirjakevät 2021 — Kymmenen suosikkiani

Kustantamoiden kevätkatalogeissa on se ongelma, että ne ilmestyvät yleensä pahimman joulukiireeni aikaan marraskuussa — tai ainakin siinä vaiheessa minulla on tapana havahtua huomaamaan, että katalogeja on ilmestynyt. 

Niinpä vasta nyt, kun joulu on ohi ja sen jäljetkin saatu suunnilleen siivottua, olen vihdoin ennättänyt koostaa listan sellaisista kevään uutuuslastenkirjoista, jotka ainakin tahtoisimme lukea.

Railakas päiväkotipäivä minisijaisen johdolla

Vuokko Hurme & Gianetta Porta: Minisijainen. WSOY.

Heikun ja Maxin päiväkotipäivästä tulee eriskummallisen ikimuistoinen, kun sijaiseksi saapuu aivan minikokoinen Kukka Pikkarainen. Minisijainen kampeaa mustikat puuroon, vierittää hamahelmet värijärjestykseen ja supattaa nukkarissa korvaan parhaat jutut. Anarkistisessa tarinassa minisijainen saa haastavasta koostaan huolimatta hommat hoidettua, ja lapsilla on paras päivä ikinä.



Taikataskuista löytyy ratkaisu joka pulmaan

Teemu Juhani: Taskunoita. Otava.

Metsässä asustelee avulias Taskunoita, jonka taikataskuista löytyy apu tilateeseen kuin tilanteeseen. Mutta eräänä päivänä keväinen tuulenpyörre puhaltaa noidan taikataskut tyhjiksi. On Taskunoidan vuoro ottaa vastaan muiden apua, jotta taskut saadaan taas täyteen.


Keskellä kaupunkiakin voi ryhtyä viljelemään

Maija Hurme & Lina Laurent: Piilopalstan tarhurit. S&S.

Voisiko sitä ryhtyä noin vain viljelijäksi keskellä kaupunkia? Kun ystävykset Luna, Jasmin ja Ville löytävät  hylätyn paikan rikkinäisen aidan takaa, heistä sukeutuu kaupunkiviljelijöitä. Piilopalstan tarhurit on paitsi kertomus ystävyksistä, myös lasten tietokirja siemenistä, mikrobeista, komposteista, sadonkorjuusta ja jopa mehiläistarhauksesta.


Ensimmäinen suomenkielinen pelkästään punkeista kertova kirja

Ritva Penttinen — kuv. Maija Lamppu: Lapset punkkitutkijoina. Aviador.

Vihaan ja pelkään punkkeja! Taidan siis tarvita tätä lapsille suunnattua tietokirjaa, joka yrittää hälventää punkkikauhua.

Alakouluikäisille suunnatussa kirjassa päähenkilöt Eino ja Eevi tutustuvat kotiympäristön punkkeihin. Koiran turkissa kulkee puutiainen, kukkapenkissä kömpii samettipunkki, metsässä elelee sammalpunkki ja kaislikossa vesipunkki. Löytyyköhän kotoa pölypunkkeja? Entä millainen vieras on syyhypunkki?


Ystävyydellä ja yhteistyöllä kaikki järjestyy

Owen Hart — kuv. Caroline Pedler: Karhu ja suuri tulva. Kustannus Mäkelä.

Karhu tunnetaan siitä, että se valmistautuu kaikkeen etukäteen. Kun myrsky saapuu Karhun kotilaaksoon, se luulee olevansa varautunut. Mutta elämässä tapahtuu ennakoimattomia asioita. Karhu menettää kotinsa! Sille ei jää muuta kuin vene. Veneestä tulee turva ja pelastus myös Karhun ystäville. Jopa katastrofin keskellä voi olla hauskaa, kun on ystäviä ympärillä.


Ystävyyden ihmettä ja muistojen voimaa

Deborah Marcero: Purkissa. Kumma-kustannus.

Leevi kerää purkkeihinsa kaikkea mahdollista: niittyleinikkejä, sulkia ja sydämenmuotoisia kiviä. Kun Leevi tapaa Elvin, ystävykset alkavat kerätä jotain erilaista: sateenkaaria, meren ääntä ja tuulta juuri ennen lumisadetta. Sitten Elvi ilmoittaa perheensä muuttavan pois. Kuinka jatkaa ystävyyttä ja yhteistä keräilyharrastusta välimatkan päästä?


Suuressa kaupungissa kaikille on tilaa

Lena Frölander-Ulf: Muru ja minä metropolissa. Teos.

Lena Frölander-Ulfin hienot tummat raapekartonkikuvitukset ovat ihastuttaneet jo kirjoissa Minä, Muru ja metsä (2016) ja Minä, isä ja meri (2018). Uusimmassa kirjassa Murun on vaikea sopeutua suureen kaupunkiin. Kaikkialla on hälinää ja vilkkuvia valoja. Koirat pissaavat tolppiin, ja koirapuiston rakkisakki vaikuttaa uhkaavalta. Ehkä ensivaikutelma on kuitenkin pettävä. Jokainen saa olla sellainen kuin on. Kaikille on tilaa.


Tarinat kutsuvat ihmiset yhteen

Katri Tapola — kuv. Sanna Pelliccioni: Tervetuloa! Karisto.

Runollisen kaunis kuvakirja kertoo pienestä sinisestä talosta, joka osaa sanoa tervetuloa! Talo on täynnä tarinoita linnuista ja lentoliskoista, tähdistä, näkinkengistä ja laivoista.

Katri Tapola on viettänyt aikaa Italiassa Lampedusan saarella, jonka kautta pakolaiset huterilla veneillään pyrkivät Eurooppaan. Sinisen satutalon esikuvana on IBBY-lastenkirjasto Lampedusan saarella.

Kuvakirjan teksti on kirjoitettu viidellä kielellä: suomeksi, italiaksi, somaliksi, kurdiksi ja dariksi. Se kertoo tarinoiden voimasta ja kutsuu välittämään.

 

Salaisuuksia ja seikkailuja jännityksen ystäville

Maarit Nurmi: Etsiväkaverit aarteen jäljillä. Myllylahti.

Vilkun perhe muuttaa kesäksi saareen, ja pian alkaa tapahtua kummia. Saarella liikkuu poika, joka katoaa vähän väliä. Jotain salaperäistä liittyy myös mustaan taloon, jossa kukaan ei uskalla asua. Kaverinsa Antonin kanssa Vilkku ryhtyy etsimään rosvojen kätkemää aarretta, joka on ollut piilossa yli sata vuotta. Etsivät joutuvat pulaan. Kuka pelastaisi heidät ennen kuin on liian myöhäistä?

Koukuttava ja helppolukuinen jännitysromaani on runsaasti kuvitettu ja selkeästi kirjoitettu. Se sopii pienille lukijoille jo kuudesta vuodesta ylöspäin.


Taidesatukirja luonnon ystäville ja aarteenetsijöille

Emilia Erfving: Roskakasa. Lasten Keskus.

Emilia  Erfvingin lumoava Kasa-kirja saa jatkoa. Metsässä on roskista kertynyt kasa. Roskia on kaikenlaisia: vaarallisia, hyödyllisiä, hyväntuoksuisia ja pahanhajuisia. Jotkut niistä saattavat aiheuttaa onnettomuuksia, jos ne juuttuvat nenään tai tarttuvat turkkiin. Joistain voi tehdä jotain uutta ja yllättävää.

Taiteellisen kaunis kirja sopii myös pienten lasten ympäristökasvatuksen tueksi. Sivuaahan se kierrätyksen, roskattoman retkeilyn ja vastuullisen luonnossa liikkumisen teemoja.



3 kommenttia:

  1. Ihania kirjoja siellä odotetaan! Olen myös jo varaillut/ennakkotilannut osan juuri noista. Uusi kirjasesonki tuottaa aina iloa ja jännitystä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihanaa, kun on jotain mitä odottaa! Tämän sesongin aikana on ilmestymässä niin paljon hyviä kirjoja, että olisin voinut helposti valita vaikka 20 teosta, mutta sitten kirjoittaisin tätä postausta edelleen. ;)

      Poista
    2. Hah! Joo, ymmärrän täysin. :D Tämä vaikuttaa tosiaan hienolta lastenkirjakeväältä!

      Poista