Joulun kirjalahjoista riittää iloa pitkään

Tyttäreni S:n joulupaketeista kuoriutui tänä vuonna paljon kirjoja. Tuntuu, että kuusivuotias osasi jo arvostaa kirjalahjoja paremmin kuin nuorempana.

Jos minulta kysytään, mitä meillä toivotaan lahjaksi, vastaukseni on aina kirjoja. Vihdoin tuo toive aletaan kuulla. Itse en kylläkään saanut yhtään kirjaa, mutta monivuotisten pettymysten jälkeen olin ottanut opikseni ja ostanut itse itselleni muutaman hyvän kirjan joululomalla luettavaksi.

Tytär halusi esitellä teille joululahjakirjansa. Ihan jokaista emme ole vielä ehtineet lukea, mutta kaikki on ainakin selattu läpi. Tässä lahjakirjat:

 

Kaikki on mahdollista!

"Olemme keränneet luku luvulta tärkeitä rakennuspalikoita, joita unelmien toteuttamisessa tarvitaan: kun tunnet hyvin itsesi ja läheisesi, ammennat voimaa ihanista harrastuksista ja hyvistä yöunista, osaat hallita tunteitasi ja valjastat rohkeutesi käyttöön, olet huimasti lähempänä unelmiesi toteutumista!"

Elina ja Sofia — kuv. Nelli Orell: Kaikki on mahdollista! Tammi 2020.

Suosikkitubettajien Elinan ja Sofian kirja kutsuu unelmoimaan ja neuvoo, kuinka unelmia kohti kuljetaan. Kaikista joululahjakirjoista S on tutkinut tätä kaikkein hartaimmin.

S kommentoi:

"Kiva! Mä olinkin toivonut tätä kirjaa omaksi!"

 

Lumiukko ja lumikoira

"Billy avasi oven, ja Sukka lähti juoksemaan lumiukon luo...
Mutta lumiukko oli kadonnut. Aamuaurinko oli sulattanut sen."

Lumiukko ja lumikoira. Perustuu Raymond Briggsin satuhahmoihin. Suom. Maija Heikinheimo. Sitruuna Kustannus 2015.

Lumiukko ja lumikoira on kirja kaikille, joiden jouluun kuuluu rakastettujen Lumiukko-animaatioiden seuraaminen televisiosta. Lumiukko ja lumikoira julkaistiin Lumiukon 30-vuotisjuhlan kunniaksi, ja se televisioitiin Suomessa ensimmäisen kerran jouluna 2014. Siitä on muodostunut uusi traditio perinteisen Lumiukon rinnalle.

S kommentoi:

"Tämä tuli telkkarista. Meillä on jo tällainen kirja, mutta siinä ei ole koiraa. Tämä on aika samanlainen. Lumiukko herää eloon ja lumikoira myös. Ne lähtee taas lentoon muuhun maahan, varmaan Lappiin Suomeen. Ne ei nimittäin asu Suomessa. Ne tapaa muita lumiukkoja ja Joulupukin. On harmi, ettei lumiukot koskaan kestä."

Aarresaari

"Purjehdin kapteeni Flintin matkassa. Hän oli pelottavin merirosvo, joka on meriä kyntänyt. Flint ryösti itselleen valtavat rikkaudet, kätki kaiken autiolle saarelle ja piirsi paikasta kartan.
Kun hän sitten heitti veivinsä Savannahin kaupungissa, olin minä paikalla ja sain hänen karttansa. Nyt aarrekartta on minun arkussani. Sitä tuo rosvonlurjus ja hänen kumppaninsa tavoittelevat."

Mauri Kunnas: Aarresaari — Kunnasmainen tulkinta Robert Louis Stevensonin klassikosta. Otava 2012.

Aarresaari on kunnasmainen tulkinta yhdestä maailmankirjallisuuden tunnetuimmasta seikkailuklassikosta. Jännittävässä merirosvoseikkailussa etsitään kapteeni Flintin aarretta. 

Luin alkuperäisen Aarresaaren joskus nuorena. Mieleeni ei ole jäänyt paljon muuta kuin, että siinä oli paljon puhetta rommista.

S kommentoi:

"Onko tämä Koiramäki-kirja? Mä tykkään Koiramäki-kirjoista." [Toim. huom. Ei ole Koiramäki-kirja.]

L.O.L Surprise! Yllätysten kirja

"Elämämme on glitteriä ja glamouria ja me olemme sukkelia ja staileja sekä aina valmiita ottamaan vastaan sen, mitä eteen tulee. Rakastamme puuhiamme, eikä meitä pysäytä mikään — ikinä!"

Sheri Tan — suom. Laura Haavisto: L.O.L. Surprise! Yllätysten kirja. Readme.fi 2020.

L.O.L. Surprise! Yllätysten kirja on interaktiivinen kirja, jonka jokaisella sivulla on kätkettyjä yllätyksiä. Mukana tulee taikalinssi, jonka avulla kirjan salat paljastuvat. Mainostekstissä luvataan: "Kun pääset kirjan loppuun, alat vasta huomata, mitä kaikkea kirjassa on tarjolla. Jokaiselle jotakin!"

 

S kommentoi:

"Jee! Mä halusin tätä kirjaa! Joulupukki tiesi, että mä halusin! Tämä lahja on oikeasti Joulupukilta, koska tämä oli tullut yön aikana kuusen alle.

Parasta tässä kirjassa on yllätyskuvat, joita täytyy tutkia punaisella suurennuslasilla. Ja parasta on kaikki lollien kuvat, koska mä tykkään lolleista."

 

Days with Dad

"One day, Dad says, 'Sweetie, I'm sorry I can't go skating with you.'
'Don't worry, Dad,' I tell him. 'Ice fishing together is much more fun!'"

Nari Hong: Days with Dad. Enchanted Lion Books 2017.

 

Suloisesti puuvärikuvitettu Days with Dad on korealaisen Nari Hongin esikoiskuvakirja. Se kertoo kirjailijan omiin kokemuksiin pohjautuvan tarinan pienestä lapsesta ja tämän isästä, joka on ollut pyörätuolissa koko ikänsä. Vaikka isä ja lapsi eivät voi tehdä ihan samoja asioita kuin useimmat isät ja lapset, on paljon asioita, mitä he voivat tehdä yhdessä.

S kommentoi:

"Vau! Tää näyttää tosi kauniisti piirretyltä."

"Tässä on pyörätuoli ja mä sain lahjaksi pyörätuolibarbin."

 

Hopeasarvinen poro

"Pyhätunturin ympärillä levisi laaja Lapinmaa, jonka ylle Kaamos oli levittänyt siipensä. Oli hiljaista. Kuutamo heijastui lumeen ja loi sinertäviä varjoja. Pakkanen lauhtui. Oli tulossa lumisade."

Leena Laulajainen — kuv. Virpi Penna: Hopeasarvinen poro — Satuja Lapista. Tammi 2014.

Pohjoisesta saapui joulupaketti, josta kuoriutui esiin Lappiin sijoittuva satukokoelma Hopeasarvinen poro. S:n täti oli ostanut kirjan Rovaniemen Arktikumista. Teoksen kaksikymmentä satua vie lukijan salaperäiseen Lappiin, joka hehkuu ikivanhaa, lumoavaa taikaa. Kansanperinne näkyy Leena Laulajaisen lapinsaduissa, vaikka sadut ovatkin kokonaan kirjailijan mielikuvistusta, eivätkä siis pohjaudu vanhoihin kansansatuihin.

S kommentoi:

"Ai, satuja Lapista. Joulupukkihan asuu Lapissa. Muistatko, kun Onni-poika meni Lappiin? Sille tuli lapinhulluus. Tuolla porolla on päässä neljäntuulenlakki."

Tutki tähtiä Milka-kissan kanssa

"Mitä näet, kun silmäsi ovat tottuneet pimeään? Muista, että tähdet planeetat ja jopa Kuu ovat todella kaukana. Lähimpänä olevat yötaivaan valot eli ihmisten tekemät satelliitit ovat noin 400 kilometrin päässä. Miltä kaukaiset Kuu, planeetat, tähdet ja satelliitit oikein näyttävät?"

Stuart Atkinson — kuv. Brendan Kearney — suom. Sini Linteri: Tutki tähtiä Milka-kissan kanssa. Nemo 2019.

 
Isosiskon antamasta paketista tuli esiin kirja ja palapeli. "Mitä yhteistä näillä kahdella on?" sisko yritti kysellä, mutta eihän S malttanut sitä pohtia, kun oli vielä iso pino lahjoja avattavana. Myöhemmin sentään selvisi, että yhdistävä tekijä oli avaruus.

Tutki tähtiä Milka-kissan kanssa ohjaa katseet ylös. Milka-kissa kertoo, mitä kaikkea yötaivaalla voi nähdä: planeettoja, tähtikuvioita, tähdenlentoja, revontulia, kuun eri vaiheissaan... Kirja on täynnä kiinnostavaa tietoa avaruudesta. Ja mikä parasta, siinä on pimeässä hohtavia aukeamia!

S kommentoi:

"Vau! Kato, tää loistaa!"

 

Marikirja

"Kun olet lukenut tämän kirjan, sinulla on ehkä jonkinlainen käsitys siitä, mitä on Marimekko. Vaikka marivaatteen tunnistaa helposti, se voi silti olla melkeinpä mitä vain: Riemukkaan värikäs tai graafisen mustavalkoinen. Käytännöllinen tai leikkisä. Arkinen ja anonyymi tai juhlavan elegantti."

Henna Koste — kuv. Silja-Maria Wihersaari: Marikirja — Marimekon luova historia Piccolosta Palstaan. Nemo 2020.

Marikirja kertoo yhden maamme luovimman ja rakastetuimman yrityksen, Marimekon tarinan. Pääosan saavat suunnittelijat, sillä kuten kirjassa todetaan: "Marimekon sielu rakentuu suunnittelijoiden kädenjäljen ympärille". Kuitenkin vain murto-osa lahjakkaasta joukosta on mahtunut mukaan. Kirjan näyttävä kuvitus on kuvittajan kynästä. Kuositkaan eivät siis ole originaaleja, vaikka piirtyvätkin paperille tarkasti ja tunnistettavina.

S kommentoi:

"Niin kaunis! - - Vau, toi on niin ihana! - - Unikko! - - Näistä kankaista paras on tuo ja tuo ja tuo. - - Mä haluaisin tuollaisen. - - Mulla on ollut tuollainen. - - Tässä kaikista parhain ja hienoin on tämä. - - Isona mä menen töihin Marimekon tehtaalle. Sehän on Herttoniemessä. Mä en varmaan pääse sinne vielä?"

Jouluna sekä nautin että kimmastuin lukiessani

Joulu on juhlittu, ja huomenna koittaa paluu arkeen ja töihin. Harmittaa vähän, kun muu perhe ja työtoverini saavat vielä jatkaa lomaansa. 

Omaan joululomaani olen tyytyväisempi kuin kuvittelin olevan mahdollista tänä koronajouluna, jolloin pysyttiin vain kotona. Ensimmäistä kertaa sitten tyttäreni syntymän sain tehdä juuri sitä, mitä jouluna kaikkein mieluiten teen: lukea ja syödä suklaakonvehteja.

Joulupäivänä juuri saadut lahjat pitivät tyttären koko päivän iloisissa puuhissa, ja tapaninpäivän hän jo pelmusi ulkona naapuruston lasten kanssa. Koska kuusivuotiasta ei enää tarvitse koko ajan pitää silmällä, ja kaappi oli täynnä ruokaa, äidillä oli vihdoin omaa aikaa! Ah, ihanuutta! Tuntui ihan uskomattomalta.

Sain luettua Mia Kankimäen hurmaavan esikoisteoksen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013). Kankimäki jätti työnsä kustantamossa ja lähti etsimään Japaniin tuhat vuotta sitten elänyttä hovinaista, sielunsisartaan Sei Shōnagonia, jonka Tyynynaluskirjaan hän oli ihastunut.

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin on kiehtova sekoitus historiaa ja nykyaikaa, asiatekstiä ja päiväkirjamaisia merkintöjä, Sei Shōnagonin elämää ja Mia Kankimäen elämää. 

Melkoista draamankaarta kirjaan toi Fukushiman ydinonnettomuus, jota Kankimäki pakeni Thaimaaseen huomatakseen pian, että on paennut ydinkatastrofia tulvakatastrofialueelle.

Kirjan luettuani aloin haaveilla näkeväni kirsikanpuiden kukinnan Kiotossa, mutta koska se ei juuri nyt näytä kovin mahdolliselta, päätin ensi vuonna viettää hanamia edes Roihuvuoren kirsikkapuistossa. Haaveilen myös, että Tyynynaluskirjan suomennos vihdoin ilmestyisi.

Tuhannen vuoden takaisesta Kiotosta oli melkoinen loikkaus seuraavaan kirjaan: Miika Nousiaisen Pintaremonttiin (Otava 2020). Vaikka Kankimäen teksti hyväili sieluani, Nousiaisen kirjasta löysin enemmän samaistumispintaa. Sen päähenkilöt olivat about ikäisiäni ja kaltaisiani helsinkiläisiä, jotka kipuilivat perheen tai perheen puutteen kanssa. Kirja sai vuoroin kyyneliin ja vuoroin repeämään nauruun.

 
Kirjan nimi Pintaremontti tuli blogista, johon kukin päähenkilöistä vuorotellen törmäsi. Pintaremontti oli hyvinvointiblogi, joka antoi elämästä täysin epärealistisen kuvan. Bloggaajan näyttämisen halu muunsi tavallisen arjen unelman ihanaksi utopiaksi.

Koin kirjaa lukiessani eksistentiaalisen kriisin bloggaajana. Aloin pohtia, mitkä loppujen lopuksi ovat omat tarkoitusperäni bloggaajana. Miksi perustin tämän blogin ja miksi jatkaisin sitä?

Luulen, että perimmäinen syy blogin perustamiseen oli sama kuin monilla pienten lasten äideillä: tarvitsin oman harrastuksen, mieluiten sellaisen mitä voisi tehdä lapsenhoidon lomassa. Pidän kirjoista ja minulla on aina ollut pakottava tarve kirjoittaa jotain. Miksen siis yhdistäisi kahta intohimoani ja kirjoittaisi kirjablogia, järkeilin.

Mutta miksi valitsin aiheekseni juuri lastenkirjat? Pintaremontti-kirjan herättelemänä aloin pelätä, että kenties minulla oli alitajuisesti tarve näyttää olevani hyvä äiti. Eikö hyvä äiti johdatakin lapsensa kirjojen maailman? (Oikeasti syy taisi olla se, ettei minulla blogia aloittaessani ollut aikaa lukea muuta kuin lastenkirjoja.)

Mitä pidemmälle luin Pintaremontti-kirjaa, sen huolestuneemmaksi tulin. En kai minä tee samaa kuin kirjan bloggaaja: anna liian ruusuista kuvaa lukemisesta lapsiperheessä? Olen saattanut joskus kirjoittaa, että minulle äitiydessä parhaita hetkiä ovat lukuhetket lapsen kanssa. Lause on totta, mutta se ei ole koko totuus. Ei lapselle lukeminen aina ole kivaa.

Joulupäivänä olin valinnut iltasaduksi Astrid Lindgrenin kauniin kertomuksen Tallin joulu (WSOY 2018). Äiti kertoo siinä lapselleen tarinan ensimmäisestä joulusta, ja lapsi näkee sen mielessään siten kuin kaikki olisi tapahtunut kotona heidän omassa tallissaan.

Olin kuvitellut, että me rauhoittuisimme kirjan äärelle. Minä lukisin rauhallisella, harmonisella äänellä. Lapsi kuuntelisi hiljaa pää painettuna olkapäätäni vasten, ja tuntisimme erityistä joulun henkeä.

Tytär oli kuitenkin puheliaalla päällä. Hänelle heräsi koko ajan kysymyksiä.

"Onko nuo Jeesuksen vanhemmat?"

"Kyllä", vastasin, "vaikka sitä ei suoraan tässä kirjassa sanotakaan."

"Oliko Jeesuksen vanhemmat suomalaisia?"

"Ei tietenkään."

"Nuo näyttää ihan suomalaisilta."

"Niin, koska siinä alussahan kerrottiin, että tämä kertomus nähdään ikään kuin sen pienen tytön silmin sellaisena kuin, jos se olisi tapahtunut hänen maassaan, hänen aikanaan. Tämän on kirjoittanut Astrid Lindgren, joka on ruotsalainen eli se tyttökin on ruotsalainen. Siksi nuo näyttävät ruotsalaisilta."

"Mä sanoin suomalainen enkä ruotsalainen."

"Ihan sama. Suomalaiset ja ruotsalaisethan on samannäköisiä. Voinko nyt jatkaa?"

Hetken kuluttua tytär taas keskeyttää: "Missä maassa ne oikeasti asuivat? Jeesus ja sen vanhemmat?"

"Israelissa. Ei kun siis Juudeassa. Juudan maassa, jossain siellä Lähi-idässä."

"Sataako siellä lunta?"

"Tuskin koskaan."

"Miksi tässä on sitten näin paljon lunta?"

"No, kun tätä siis katsellaan sen ruotsalaisen lapsen silmin."

"Onko Astrid Lindgren itse tehnyt nuo kuvat?"

"Ei, kuvitus on Lars Klintingin."

"Onko se ruotsalainen?"

"On. Voinko nyt jatkaa?"

Hetken kuluttua tytär taas keskeyttää: "Eikö Jeesus oikeasti syntynytkin keväällä?"

"Öö... jotkut ovat arveleet niin. Oikeaa ajankohtaa ei taideta tietää."

"Jos Jeesus syntyi keväällä, tässä ei pitäisi olla lunta ollenkaan."

"Niin, mutta kun sitä oikeaa ajankohtaa ei tiedetä, ja joulu vaan on vakiintunut tähän joulukuuhun. Lumi ei tässä nyt ole oleellinen asia. Mennään eteenpäin."

Pian tytär löytää taas ihmeteltävää: "Eikö siinä tallin ovessa ollut lukkoa, kun ne pääsi niin vaan sisään?"

"Ei ennen vanhaan ollut tapana lukita ovia samalla tapaa kuin nykyisin."

"Ai, eikö niillä ollut lukkoja?"

"Oli, mutta ei niitä käytetty yhtä paljon."

"Lehmät on tosi isoja eläimiä."

"Mmmm."

Pääsemme hitaasti eteenpäin tarinassa, mutta kun tytär yhtäkkiä alkaa muistella, miten Kristoff kosi Annaa Frozen 2:ssa, minulta menee hermot.

"Nyt suu kiinni! Voinko lukea tämän nyt loppuun? Ei tässä ole enää paljoa."

Loukkaantuneena tytär vaikenee. Hetken kuluttua hän alkaa tehdä sängyllä kuperkeikkoja. Yritän säilyttää harmonisen rauhallisen lukutyylin, vaikka se on vaikeaa sen sirkuksen keskellä. Olen päässyt jo viimeiselle sivulle, kun selälleen kellahtavan tyttären jalka osuu minuun kipeästi.

"HITTO VIEKÖÖN! Mä en lue sulle enää koskaan!"

"Luetpas!"

"En varmasti lue, kun sua ei voi vähempää kiinnostaa! Ala painua siitä omaa sänkyysi! Mä sammutan nyt valot!" 

Näen kun tytär yrittää salata silmiinsä nousseet kyyneleet. Itseänikin alkaa itkettää. Se siitä joulun erityisestä tunnelmasta. Tavoitettiinpa se tosi hyvin.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin
Kustantaja: Otava 2013

Miika Nousiainen: Pintaremontti
Kustantaja: Otava 2020

Astrid Lindgren: Tallin joulu
Kuvitus: Lars Klinting
Ruotsinkielinen alkuteos: Jul i stallet
Suomennos: Päivö Taubert
Kustantaja: WSOY 2018
Teos on alun perin ilmestynyt vuonna 1961 Harald Wibergin kuvittamana.

 

Satumaista joulua!

Tänä poikkeusajan jouluna taidan tarvita tavallista enemmän pakoa todellisuudesta. Kirjat ovat porttini muualle, kun oikeasti kökötän koko joulun kotona.

Olen jo päässyt käymään kaikkien aikojen huikeimmissa pikkujoulujuhlissa. Vaaksanheimolaisten järjestämä joulujuhla Ruusukujalla oli ehdottomasti the place to be. Lisäkseni kutsun olivat saaneet poliisi ja rouva Ulpukka, Tingelstiina ja Tangelstiina sekä tietysti talon emännät Onneli ja Anneli.

Maija Karman kuvitusta Marjatta Kurenniemen kirjaan Onnelin ja Annelin talvi

 

Mahtavinta juhlissa oli, että niitä vietettiin Onnelin ja Annelin nukkekodissa!

Miten se muka on mahdollista, sinä nyt kysyt. Kaikesta on kiittäminen Tangelstiinan yllätyskanaa. Sen muniman munan sisältä ilmestyi punaisia ja vihreitä karamelleja. Punaisen nauttimalla kutistui — viuh vaan — vaaksankokoiseksi. Vihreät karamellit söimme juhlien jälkeen.

Meidät ohjattiin heti notkuvan juhlapöydän ääreen, ja kuunneltuamme kuuliaisesti Vaaksanheimojen isoäidin lukeman adventtitekstin, pääsimme pöperön kimppuun. Tarjolla oli:

• nakkia
• perunaa
• herneitä
• lipeäkalaa
• riisipuuroa
• joulutorttuja

Eivät ehkä kaikki lemppareitani, mutta riisipuuro oli hyvin hautunutta, ja kellepä ei joulutortut maistuisi.

Maija Karman kuvitusta Marjatta Kurenniemen kirjaan Onnelin ja Annelin talvi

Lapset odottivat kovasti Joulupukkia — ei kun Joulupikkua. Minulla loksahti suu auki, kun hopean kimalteen keskellä ilmojen halki lensi paikalle pikkuinen joulu-ukko valkoisen poron vetämässä reessä.

Maija Karman kuvitusta Marjatta Kurenniemen kirjaan Onnelin ja Annelin talvi

Joulupikun johdolla mentiin sen verran vauhdikkaita piirileikkejä, että tällaista täti-ihmistä alkoi hengästyttää. Toivoin pääseväni uppoamaan nojatuoliin tasaamaan hengitystäni, kun tuli lahjojen jaon vuoro.

Maija Karman kuvitusta Marjatta Kurenniemen kirjaan Onnelin ja Annelin talvi

Joulupikku heitti lahjat kontistaan ilmaan ja ne jäivät lepattelemaan yläilmoihin kuin linnut ja perhoset. Kun niitä yritti ottaa kiinni, ne pakenivat. Jokainen sai totisesti tehdä töitä lahjojensa eteen! En tiedä, oliko se ihan sen arvoista. Ei ne niin kummia lahjoja olleet. Itse onnistuin pyydystämään muutaman piparkakun, omenan ja marsipaaniporsaan.

Maija Karman kuvitusta Marjatta Kurenniemen kirjaan Onnelin ja Annelin talvi

 

Loppuilta oli äänekäs ja riehakas. Meno oli niin karnevalistista, että huh huh. 

Kaikki räiskyvät raketit, helisevät tiu'ut, sinkoilevat joulutähdet, hyperaktiiviset lapset ja luonnottoman riehakkaat aikuiset saivat pääni särkemään. Jälkeenpäin tuollaiset vaivat tuppaavat unohtumaan. Aika kultaa muistot ja juhlat tuntuvat maailman hauskimmilta.

Kun myöhemmin viestittelin Annelin kanssa ja kysyin, mitä mieltä hän oli juhlista, hän kirjoitti:

"Tuntui hieman kummalliselta mennä vieraisille omaan nukkekotiinsa. Kaikki näytti kovin suurelta ja oudolta, ja kummallista oli myös se, että huoneista oli yksi seinä poissa. Oli kuin näyttämöllä. Mutta siihen tottui pian."

Kieltämättä nukkekodissa oli omanlaisensa tunnelma. Tuli vähän samanlainen fiilis kuin Muumien luona kelluvassa teatterissa, varsinkin kun monet nukkekodin kalusteista tuntuivat pikemminkin lavastemaisilta kuin aidoilta huonekaluilta.

Muumit tulivat mieleeni ehkä siksikin, että niin Vaaksanheimolaiset kuin Muumitkin olivat tapahtumahetkellä pakolaisia. Vaikka Vaaksanheimolaisten kanssa juhlin joulua vuoden pimeimpään aikaan ja Muumien kanssa juhannusta vuoden valoisimpaan aikaan, juhlan äärellä silti oltiin — vähän erikoisissa puitteissa.

Pikkujoulujuhlan jälkeen Annelilla oli vähän sellainen olo, että oliko kaikki oikeasti totta vai pelkkää unta. Mutta tietysti se oli totta, kun se on kirjan kansien väliin painettu!

Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talvi
Kuvitus: Maija Karma
Kustantaja: WSOY 2015.
Teos on alun perin ilmestynyt vuonna 1968.

Belle & Boo joulupuuhissa

Olen odottanut vuosia, että joku tarttuisi toimeen ja suomentaisi Belle & Boo -kirjat. Näin ei ole käynyt, vaikka meillä ja tuttavapiirissäni kaikki  r a k a s t a v a t  Belleä ja Boota.

Brittiläisen kuvittajan Mandy Sutcliffen luomat Belle & Boo -hahmot ovat ylistyslaulua suloiselle, vanhanaikaiselle vapaalle lapsuudelle, jossa juoksennellaan ulkona, kiipeillään puissa ja järjestetään teekutsuja puutarhassa. Älylaitteista ei näy jälkeäkään.

Belle on pieni polkkatukkainen tyttö ja Boo hänen paras kaverinsa, herttainen pehmeä pupu. He asuvat valkoisessa puutalossa kukkulan päällä. Pihapuussa on ihana puumaja, jossa voi tehdä vaikka mitä hauskaa. 

Belle ja Boo nauttivat ulkoelämästä. He lennättävät leijaa, hyppivät mutalätäköihin ja hoitavat Bellen kasvimaata. He seikkailevat ympäröivillä niityillä, metsissä ja puronvarsilla, usein piknik-kori käsivarrella keikkuen. Erityisesti Boo osaa arvostaa herkkuruokia, joten onpa hyvä, että Belle nauttii leipomisesta.

Belle on luova, taiteellinen ja kekseliäs. Hän askartelee ja näpertelee mielellään. Boo auttaa innokkaasti, vaikka usein saakin vain tassunsa liimaan.

Bellen ja Boon jouluvalmisteluista ja joulunvietosta kerrotaan kirjassa Belle & Boo and the Very Merry Christmas (Orchard Books 2013). Tänä vuonna onnistuin saamaan käsiini vain kirjan ruotsinnoksen Belle & Boo och den bästa julen (B. Wahlstöms 2014), mutta eipä tuo haittaa.

 

Rakastan kirjan tunnelmaa. Belle kertoo Boolle eräänä kylmänä aamuna, että on erityinen päivä. On nimittäin aika aloittaa jouluvalmistelut. 

Boolla ei ole aavistustakaan, miten jouluun valmistaudutaan, joten Belle pääsee opastamaan sitä. Yhdessä he koristelevat kuusen, askartelevat kortteja ja koristeita, leipovat kardemummamuffinsseja ja piparitähtiä ja ripustavat sukat joululahjoja varten.

Joulu koittaa. Yöllä on satanut lunta ja maisema on peittynyt valkean vaipan alle. Boo on onnessaan. Se saa avata paketteja, joista yhdestä paljastuu sen lempiherkkua: porkkanakakkua.

Belle & Boo -kirjat sopivat parhaiten pienille leikki-ikäisille, vaikka kyllä kuusivuotiaanikin vielä rakastaa niitä. Kun kysyin tyttäreltäni, mikä kirjassa oli parasta, hän vastasi: "Se kun ne teki eläimille joulun".

Jouluun kuuluu jakaminen, anteliaisuus ja muiden ilahduttaminen. Boo ei voi nauttia täysin, jos se tietää, että sen lintu- ja oravaystävät ulkona eivät saa viettää yhtä ihanaa joulua kuin se itse. Onneksi Boo keksii, mitä asialle voi tehdä.

Mandy Sutcliffe (kuvat): Belle & Boo och den bästa julen
Teksti: Gillian Shields
Englanninkielinen alkuteos: Belle & Boo and the Very Merry Christmas
Ruotsinnos: Lina Erkelius
Kustantaja: B. Wahlströms Bokförlag 2014

Iki-ihana Pähkinänsärkijä

Muutama vuosi sitten kiertelin joulun jälkeen kirjakaupassa alennusten toivossa, kun silmiini osui uusi mukaelma vanhasta klassikosta Pähkinänsärkijä. Rakastan tarinaa Pähkinänsärkijästä, joten tartuin oitis kirjaan. 

Pähkinänsärkijä-kuvakirjan (Gummerus 2017) kertomuksen on kertonut E.T.A. Hoffmannin tarinan pohjalta Rachel Elliot. Kaunis ja runsas kuvitus on Valeria Docampon käsialaa. Tarinaa on lyhennetty ja yksinkertaistettu reilusti niin, että se sopii pienillekin lukijoille.

Tarina sijoittuu joulun aikaan. Klaaran kotona vietetään juhlia, ja Klaara saa kummisedältään lelunikkari Drosselmeierilta lahjaksi puisen pähkinänsärkijän. 

Keskiyöllä seinäkellon lyödessä puolen yön merkiksi Klaara kutistuu pähkinänsärkijän kokoiseksi ja huomaa pähkinänsärkijän sekä veljensä tinasotilaiden heränneen eloon. Samassa kaikkialta vilistää esiin hiiriä ilkeän hiirikuninkaan johdolla. Pähkinänsärkijä etunenässä tinasotilaat rynnistävät hurjaan taistoon, ja saavatkin hiiret karkoitettua.

Selviää, että Pähkinänsärkijä on oikeasti prinssi, jonka paha hiirikuningatar oli muuttanut pähkinänsärkijäksi. Nyt hän muuttuu takaisin komeaksi prinssiksi, ja Klaara huomaa muuttuneensa itse prinsessaksi. 

Prinssi Pähkinänsärkijä ja Klaara viilettävät Makeisvaltakuntaan ja tapaavat Makeiskuningattaren. Sitten vietetään upeita juhlia, joissa on tanssijoita ympäri maailmaa.

Seikkailun uuvuttama Klaara nukahtaa. Aamulla hän herää omassa kodissaan normaalissa koossaan puinen pähkinänsärkijä kainalossaan. Kerrottuaan perheelleen seikkailustaan äiti sanoo: ”Sinä näit unta, kultapieni.” Klaaraa itseäänkin mietityttää, oliko kaikki unta vai totta. 

Pähkinänsärkijä on kuulunut lapsuudestani asti jouluihini. Minulle luettiin Salme Setälän suomennosta alkuperäisestä tarinasta, jonka Gummerus julkaisi vuonna 1982. Tekstiä on siinä paljon enemmän. Se ei ole mikään varsinainen kuvakirja, vaikka muutama kuva siellä täällä kirjaa onkin.

Kirjaa enemmän rakastan Pähkinänsärkijä-balettia, jonka olen vuosien kuluessa nähnyt lukuisia kertoja. Se kuuluu edelleen Kansallisbaletin ohjelmistoon joulun aikaan, mutta valitettavasti nyt koronajouluna balettia ei pääse näkemään. Esitykset on siirretty tammi-helmikuulle.

Toivon, että pääsisin viemään tyttäreni Pähkinänsärkijä-balettiin, mutta koska se ei näin korona-aikaan tunnu mahdolliselta, olemme sen sijaan katselleet DVD:ltä Barbie Pähkinänsärkijä-baletissa -elokuvaa. Se ei ole huono, vaikken kauheasti olekaan Barbie-elokuvien ystävä.

Saksalaisen E.T.A. Hoffmannin kirjoittama Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas (Nussknacker und Mauseköning) on jo yli kaksisataa vuotta vanha kertomus. Se julkaistiin alun perin vuonna 1816. Tarinasta on tehty useita mukaelmia. Rachel Elliotin ja Valeria Docampon versio on kyllä ihana. Kuusivuotiaanikin pitää siitä.

Tämä kirja ei ole joutunut meillä muiden joulukirjojen tavoin ylähyllylle odottamaan joulun aikaa, vaan olemme lukeneet sitä pitkin vuotta. Sen verran voimakkaan vaikutuksen se teki tyttäreeni.


E.T.A. Hoffmann: Pähkinänsärkijä
Uudelleen kertonut: Rachel Elliot
Englanninkielinen alkuteos: The Nutcracker
Kuvitus: Valeria Docampo
Suomennos: Sari Luhtanen
Kustantaja: Gummerus 2017

Joulun henkeä etsimässä

Kissa Killi perheineen valmistautuu jouluun Tuula Korolaisen kirjoittamassa ja Christel Rönnsin kuvittamassa kirjassa Kissa Killi ja joulukummitus (Tammi 2011).

 Killi on isän kanssa torilla ostamassa joulukuusta, kun hän kuulee isän sanovan jotain merkillistä: "— Täällä on oikea joulun henki. Kuusentuoksussa ja lumen keskellä." Alkaa Killin pohdinta joulun hengestä. Mitä se oikein on? Onko se jonkinlainen kummitus?

Kun kotona rupeaa sattumaan kummallisia asioita, Killin on syytä epäillä, että joulun henki on tullut kuusen mukana heidän kotiinsa. Isä ja äiti näyttävät pitävän Killiä syypäänä tihutöihin, joten Killin täytyy tutkia asiaa ja löytää oikea syyllinen.

Yön pimeydessä tehdyn tutkimusretken aikana ilkitöiden aiheuttaja selviääkin, mutta mikään kummitus se ei ole. Asiat saadaan kuntoon, ja perhe pääsee viettämään iloista joulua yhdessä mummin ja Kalle-enon perheen kanssa.

Jouluaattona Killi vihdoin kuulee mummilta, mikä se joulun henki oikeasti on:

"Kun kukaan ei jaksanut enää muruakaan, mummi huokasi:
   — Olisipa aina tällaista. Täällä on niin lämmin joulun henki."
   Killi rypisti otsaansa ja kysyi sitten:
   — Onko se Joulunhenki kiltti kummitus?
   — No ei ole, mummi naurahti. — Se on se hyvä olo, joka tulee kaikista jouluasioista ja siitä, että saadaan kokea ne yhdessä."

Millaiset asiat tuovat sinulle joulun henkeä? Itse tavoitan joulun hengen ehkä parhaiten joululauluja kuuntelemalla. Aito kuusi tuoksuineen on myös tärkeä.


Tuula Korolainen: Kissa Killi ja joulukummitus
Kuvitus: Christel Rönns
Kustantaja: Tammi 2011

Joulumatka 1800-luvun tyyliin

Inger Rydénin kertomus Joelin talvimatka (Kustannus-Mäkelä 1993) on menneeseen aikaan sijoittuva tunnelmallinen joulukertomus. 

 

Jouluun on aikaa muutama päivä, kun vaarilla on erikoisia uutisia. Hän aikoo matkustaa toisen poikansa luokse Siltakylään joulun viettoon. Eletään 1800-luvun loppua, joten matkustaminen ei ole erityisen vaivatonta. Siksi kaikki hämmästyvät. Vaari kuitenkin pitää päänsä ja mukaansa hän aikoo ottaa kuusivuotiaan pojanpoikansa Joelin.

Joel on haltioissaan. Hän palaa innosta päästä näkemään kaupunki ja matkustamaan junalla. Niin lähdetään matkaan. Ennen kuin päästään juna-asemalle asti on käveltävä ja kauan. Kaksi yötä joudutaan yöpymään matkan varrella olevissa taloissa.

Kolmantena päivänä Joelin into alkaa jo laantua. Entä jos mitään junaa ei ole olemassakaan? Onko vaari puhunut pötyä?

Illalla kuitenkin vihdoin päästään kaupunkiin. Niin paljon taloja, ihmisiä ja rekiä Joel ei ole koskaan nähnyt! Seuraavana päivänä hän pääsee lopulta näkemään junankin. Koko junamatkan Joel on innoissaan, mutta kuinka vaari voi vaan torkkua!

Vihdoin päästään perille Siltakylään. On jo joulu. Matka on ollut Joelille valtava elämys ja hieno joululahja, mutta löytyypä vaarin repusta vielä joulupakettikin Joelille — jotain mitä Joel on kauan toivonut.

Historia ja entisaikoihin sijoittuvat kirjat kiinnostavat minua erityisesti. Nautin kirjasta ja tyttärenikin piti siitä. 

Kuvat tarjosivat kansatieteilijälle kiinnostavaa katseltavaa. Kuvat ovat realistisia ja täynnä yksityiskohtia. Tupamiljöissä näkyy vanhaa esineistöä, jota kuusivuotiaanikin katseli mielellään. Hän bongasi kuvista esineitä, joita oli nähnyt Seurasaaressa tai muissa museoissa, ja kyseli vieraammista esineistä, mitä ne olivat.


Inger Rydén: Joelin talvimatka
Ruotsinkielinen alkuteos: Joels julfärd
Suomennos: Auli Hurme-Keränen
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 1993

 

 

Kaarle ja Lordi Nukkasukka Joulupukin sijaisina

 

Tämän vuoden joulukirjauutuuksista kuusivuotiaani odotti kiihkeimmin Alex T. Smithin Joulu-Kaarlea (Art House 2020). Punapaitaisen ja punabaskerisen Kaarle-koiran ja Lordi Nukkasukan seikkailuista kertova Kaarle-sarja on tyttären lemppareita.

Tarinassa jouluun on enää yksi yö. Kun herra ja rouva Kiiltokenkänen kopistelevat juhlatamineissa joulujuhliin, Kaarle odottaa pääsevänsä viettämään kotoisan illan uuden Poliisi ja rosvo -kirjansa äärellä. Rauhallinen ilta kuitenkin häiriintyy, kun pimeästä asunnosta alkaa kuulua kummallisia ääniä.

Kukapa muu voisi hiippailla nurkissa näin joulun alla kuin... murtovaras! Neuvokkaana koirana Kaarle vangitsee tunkeilijan käsiraudoillaan.

No, hiippari ei ollutkaan murtovaras, ja kun käsirautojen avain on hukkunut, Kaarle päätyy sijaistamaan Joulupukkia tämän lahjakierroksella pukin erikoislämpimissä housuissa (reessä on kylmä).

"Kaverukset pöllähtivät olohuoneeseen valtavassa noki- ja tuhkapilvessä!

Vikkelästi Kaarle pinosi lahjat kuusen alle, pani Joulupukille osoitetut keksit baskeriinsa myöhempää käyttöä varten ja pötki takaisin savupiippuun.

Lordi Nukkasukka toivoi, että jossakin paketissa olisi pölynimuri, jolla voisi siivota tämän sotkun." 

Lahjojen jakaminen ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella, eikä Kaarle välty kommelluksilta. Olisi sittenkin paras keksiä keino Joulupukin vapauttamiseksi käsiraudoista. Onneksi Kaarle saa apua, ja kaikki kääntyy parhain päin.

Smithin teksti vetää hyvin, ja tarina sopii erinomaisesti ahmittavaksi. Runsas puna-musta-valkoinen kuvitus tukee tarinaa. 

Parhaiten Kaarle-kirjat soveltuisivat äskettäin lukemaan oppineen lapsen itse lukemaksi. Kuusivuotiaani lukutaito ei vielä riitä kirjojen lukemiseen, joten luin kertomuksen hänelle ääneen. Meillä koko romaani tuli luettua yhdellä kertaa.

Kaarlesta on tässä blogissa kirjoitettu aiemmin täällä ja täällä. Kaarle-kirjoja on ilmestynyt suomeksi nyt kuusi. Lisää on luvassa, kuten tytär onnellisena takasivulta huomasi.

Tytär on hurahtanut Kaarle-kirjoihin. Uusin suomennos täytyy hankkia aina välittömästi, kun sellainen ilmestyy. Lähikirjakaupastamme ei Joulu-Kaarlea löytynyt, joten tilasin sen verkkokirjakaupasta heti, kun se oli tilattavissa. Näin joulun alla lähetys saapui tuskallisen hitaasti, ja tytär meinasi jo hermostua, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Alex T. Smith (teksti ja kuvitus): Joulu-Kaarle
Englanninkielinen alkuteos: Santa Claude
Suomennos: Riina Behl
Kustantaja: Art House 2020

 

Maailmassa tarvitaan miljoona biljoona joulupukkia

Kaikkien joulupukista kertovien lastenkirjojen joukossa japanilais-suomalaisena yhteistyönä tehty Miljoona biljoona joulupukkia (S&S 2014) tuntuu raikkaalta poikkeukselta. Kirjan tekstin on kirjoittanut japanilainen Hiroko Motai ja vahaliitukuvitus on Marika Maijalan käsialaa.

 

Suomen kirjataiteen komitea valitsi Miljoona biljoona joulupukkia yhdeksi vuoden 2014 kauneimmista kirjoista. Minuakin tavanomaisesta poikkeava, naivistinen kuvitus viehättää. Tyttäreni kuitenkin arveli, että kirjan on kuvittanut lapsi. Ehkä väriliidut yleensä mielletään lasten välineeksi. 

 

Kirjassa pureudutaan monia askarruttavaan kysymykseen: miten joulupukki ehtii jakaa lahjat kaikille maailman lapsille.

 

Joskus kauan, kauan sitten, kun lapsia oli vielä vähän, se onnistui hyvin. Ihmismäärän kasvaessa joulupukille tuli kiire. Mitä enemmän maailmaan tuli lapsia, sitä enemmän tarvittiin joulupukkeja.  

 

Ongelman ratkaisuksi löytyi eräänlainen jumaljohtoinen kloonaus. Kloonauksella oli kuitenkin sivuvaikutuksensa. Joka kerta kun joulupukkien määrä lisääntyi, pukkien koko pieneni.

"Joulupukki oli enää miljoonasosan siitä mitä aikaisemmin. Se ei jaksanut enää nostaa lahjapaketin naruakaan."

Onneksi pukit keksivät tavan saada lapsille lahjoja jouluksi, vaikka eivät voineet niitä enää itse jakaa.

Hiroko Motai: Miljoona biljoona joulupukkia

Suomennos englanninkielisestä käsikirjoituksesta: Mirjam Ilvas

Kuvitus: Marika Maijala
Kustantaja: Schildts & Söderströms 2014

Keinotekoinen vs. aito joulu

Karhu valmistautuu viettämään rauhallista joulua itsekseen kaukana kaupungin hälystä Tracey Corderoyn kirjoittamassa ja Tony Nealin kuvittamassa kirjassa Hotelli Jouluntaika (Kustannus-Mäkelä 2018).

Kohtalo puuttuu kuitenkin peliin, kun sen ovelle saapuu pahasti eksynyt sammakko. Sammakko on matkalla hotelli Jouluntaikaan, jonka esitteessä lupaillaan mahtavia elämyksiä: laulava joulukuusi, ääntä nopeampi kelkka, huikeat jouluvalot ja Korvatunturin aamiaisbaari.

 

Käy selväksi, ettei sammakko enää ehdi hotelliin jouluksi. Karhun käy häntä sääliksi, joten se kutsuu Sammakon luokseen viettämään joulua. Karhulla ei ole tarjottavana vieraalleen samanlaisia kokemuksia kuin hotellissa olisi ollut. Sen sijaan se pystyy antamaan aitoja elämyksiä, jotka useimmiten ovat ilmaisia ja silti mahtavia.

Mitäpä sanoisitte vaikka koko taivaan kannella leimuavista revontulista? Eiköhän ne voita mennen tullen hotelli Jouluntaian välkkyvät ja vilkkuvat valonauhat. Laulavaa joulukuustakaan Karhulla ei ole, mutta pihalla kasvaa suuri kaunis kuusi, jonka huurre saa kimaltamaan.

Karhu vie vieraansa eväsretkelle metsään, jossa ne näkevät oikeita poroja ja leikkivät lumisotaa.

"'Lumisota! Hurraa!' riemuitsi Sammakko. 'Eikä tätä edes mainittu esitteessä!'"

Pääsee Sammakko kokemaan vähän sitä joulun taikaakin. Vai mikä muuten selittäisi helinän katolla?

"'Saanko tulla ensi vuonnakin? Sinun jouluhotellisi on MAAILMAN PARAS!'"  

 

Kirjan opetuksena lienee keinotekoisten ja aitojen kokemusten vertailu. Emme välttämättä tarvitse mainosmiesten ja markkinointiväen tarjoamaa kuvaa joulusta. Kun maltamme rauhoittua ja katsella ympärillemme, löydämme jotain parempaa. 

 

Tämä on sellaisia peruskuvakirjoja, joissa on kiva, lämminhenkinen kertomus ja nätit kuvat. Se on kaiken kaikkiaan siisti kokonaisuus. Kirja on hauska lukea, mutta ei se sykähdytä mitenkään erityisesti eikä jää mieleen. Vuoden välein joulun aikaan sen kyllä voi lukea uudestaan.

Tracey Corderoy: Hotelli Jouluntaika
Kuvitus: Tony Neal
Englanninkielinen alkuteos: The Christmas Extravaganza Hotel
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2018

 

Tonttukirja taaperoille

Tyttäreni taaperoajan suosikkijoulukirja kertoo pienten tonttujen joulupuuhista. Suomeksi kirja on ilmestynyt nimellä Tonttujen talvitouhut (Tactic 2017), mutta oma opuksemme on alun perin saksaksi ilmestyneen kirjan eestinnös Minu väike päkapikuraamat (Varrak 2015). Ostin sen vuosia sitten Tallinnasta.

 

Tukevassa kartonkikirjassa on kuusi aukeamaa, joista jokaisella on värikäs kokoaukeaman kuva tonttujen touhuista. Tontut leipovat jouluherkkuja, nauttivat lumileikeistä, vierailevat joulumarkkinoilla, valmistavat joululahjoja, ilahduttavat metsän eläimiä ja pääsevät lopulta itsekin joulunviettoon.

Tonttuja on kuvissa paljon, mutta joka aukeamalta löytyy seitsemän tiettyä tonttua: tonttuvauva Niilo, lukutoukka Lassi, reipas Lissu, herkkusuu Olli, tohelo Kaius, hupaileva Matti ja unten mailla viihtyvä Pekko. Lapsella riittää puuhaa yrittäessään bongata nämä tonttulapset joka aukeamalta.

Tekstiä kirjassa on vain vähän ja se ohjaa taaperoa tutkimaan kuvia.

"Tontut rakastavat joulumarkkinoita.
Siellä on ihania omenia ja piparkakku-ukkoja!
Torvisoittokunta soittaa jouluisia lauluja.
Matti on löytänyt hyvän piilon. Näetkö Matin?"

Kysyin tyttäreltäni, muistaako hän vielä tämän tonttukirjan.

"Tietysti muistan."

"Mitä mieltä olet siitä?"

"Kiva. Äänestän sitä."

"Ai missä äänestyksessä?" ihmettelin.

"No, jos se olisi Finlandia-äänestyksessä," kuusivuotiaani valisti.

"Ai ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi?"

"Niin."

"Selvä. Taitaa olla tosi hyvä kirja siis."

Tonttujen talvitouhut
Kuvitus: Outi Kaden
Teksti: Kristina Schaefer
Saksankielinen alkuteos: Mein Winterwichtel-Wimmelbuch
Suomennos: Elina Vuori
Kustantaja: Tactic 2017

 

Mikä saa tontun pelkäämään joulua?

Joulu lähestyy ja kotitonttu Ookavan mieli käy yhä synkemmäksi. Hannu Mäkelän kirjoittamassa ja Camilla Mickwitzin kuvittamassa kirjassa Tonttu joka pelkäsi joulua (Otava 1988) asetelmana on, että kotitonttujen tulee valmistaa talossaan asuvien lasten joululahjat. Vastineeksi kotitontut saavat Joulupukilta palkkaa ympäri vuoden.

Ongelmana on, että lasten joululahjatoiveet ovat tulleet vuosi vuodelta monimutkaisemmiksi. Tänä jouluna ne tuntuvat aivan mahdottomilta. Eikä Joulupukkikaan ole mikään leppoisa, mukava ukki, jollaisesta lapsille kerrotaan. Suuryrityksen johtajana hänellä on omat paineensa.

Stressaantuneena kotitonttu tekee virheen, jollaista ei saisi ikinä tehdä. Perheen lapset näkevät tontun. Sellaisesta voi joutua valaneuvoston eteen ja karkoitetuksi vaikkapa majakkatontuksi.

Tontun vuodatettua lapsille koko kurjuutensa lapset, tyttö ja poika, osoittautuvat oikein ymmärtäväisiksi. Päädytään siihen, että lapset toivovat tontulta jotain, mitä se osaa valmistaa, ja järjestävät niin, että vanhemmat hankkivat ne hankalat lahjat.

Päästessään nikkaroimaan verstaaseensa kunnon vanhanajan puusuksia ja puuhevosta tontun mieliala kohenee kummasti. Kun jouluna tyttö vieläpä muistaa tontun kainon toiveen joulupuurosta, on elo auvoisaa.

"Mutta poika katsahti tyttöön ja he hymyilivät toisilleen, mitäpä siitä vaikka vanhemmat eivät tienneet, ei niidenkään tarvinnut kaikkea tietää. Ja kotitonttu, joka oli piilossa kuusen takana ja odotti mitä sen tekemistä lahjoista sanottaisiin, näki hymyn ja tuli hyvin tyytyväiseksi. - - Ja pelkkä hymy riitti kiitokseksi paremmin kuin monet turhaan lausutut sanat."

Hannu Mäkelän teksti haastaa pohtimaan kriittisesti joululahjoja. Mitä kaikkea oikeastaan tarvitsemme? Tuovatko monimutkaiset härpäkkeet onnea vai riittäisikö vähempikin? Kriittisestä pohjavireestä huolimatta kirjassa on lämmin tunnelma, ja siitä jää hyvälle mielelle. Camilla Mickwitzin kuvitus on ihastuttava.

Tonttu joka pelkäsi joulua on kirja, josta nauttii niin lapsi kuin aikuinenkin. Mäkelän kieltä on nautinto lukea ääneen.


Hannu Mäkelä: Tonttu joka pelkäsi joulua
Kuvitus: Camilla Mickwitz
Kustantaja: Otava 1988

 

Tontutkin viettävät Lucian päivää

Rolf Lidbergin Tonttujen joulukirjassa (Kolibri 1993) seurataan tonttujen joulun aikaa. Joulukuun alussa tonttulapsilla on vielä aikaa leikkiä lumisotaa ja hiihdellä tonttuvaarin valmistamilla suksilla.

Kirjan tontut ovat ruotsalaisia, joten joulukuun puolivälin lähestyessä on aika kaivaa esiin ullakon vanhasta arkusta valkeat yöpaidat ja pukea pitkähiuksinen vaalea tonttutyttö Luciaksi.

Kun jouluun on enää pari viikkoa aikaa, tontuilla alkaa jo olla kiire. Erittäin salaisesta joululahjatehtaasta putkahtelee lahjoja, jotka täytyy pakata säkkeihin ja kuljettaa perille laakson ihmisille. Avuksi tarvitaan kesyn hirven vetämää rekeä.

Jouluaatto on tontuille vuoden työteliäin päivä. He kuljettavat ihmisten lahjoja kuorman toisensa perään ja muistavat viedä lahjoja peikoillekin.

Vasta joulupäivän aamuna, kun ihmiset ajavat joulukirkkoihinsa, tontut pääsevät viettämään omaa joulujuhlaansa.

"Millainen juhla se olikaan! Oli Lucian kynttiläkulkue, joululahjoja jaettiin ja puuroa syötiin.
Juhlaa kesti koko viikon, sitä jatkui aina uudenvuodenaattoon asti."

Tonttujen joulukirjaan on koottu ruotsalaistaitelijan ja satukuvittajan Rolf Lidbergin parhaimpia tonttukuvia. Lidbergin tonttuhahmot ovat pyöreäsilmäisiä ja pottunenäisiä pellavapäitä. Ainakin osa kirjan kuvista on selvästi rajattu suuremmista kuvista, eikä rajaus ole aina onnistunut parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Kannessa komeilee vain Lidbergin nimi, vaikka teksti on Jan Lööfin kynästä. Tekstistä tosin huomaakin, että kirja on tehty kuvat edellä ja tarina kirjoitettu kuvien pohjalta. Välillä tuntuu siltä, että Lööf vain selittää, mitä näkee kuvassa.

Ihan mukavalle joulumielelle kirja silti saa.


Rolf Lidberg (kuvat): Tonttujen joulukirja
Teksti: Jan Lööf
Ruotsinkielinen alkuteos: Tomtarnas julbok
Suomennos: Kaarina Helakisa
Kustantaja: Kolibri 1993 

10 x kierrätyskirjoin tuunattua lahjapakettia

Askartelin viime vuonna joulukortteja arvottomista kierrätyskirjoista. Tänä vuonna käytin kierrätyskirjoja myös lahjojen paketointiin. On ihanaa saada tuotua jouluun taas ripaus kirjoja.

Nämä kymmenen kuvaa on tarkoitettu innoituksen lähteeksi, kuinka vanhoista kirjoista voi luoda uutta. Tapoja on monia. Keksit varmaan itsellesi sopivat.

Joko sisäinen askartelijasi heräsi?