Joulun henkeä etsimässä

Kissa Killi perheineen valmistautuu jouluun Tuula Korolaisen kirjoittamassa ja Christel Rönnsin kuvittamassa kirjassa Kissa Killi ja joulukummitus (Tammi 2011).

 Killi on isän kanssa torilla ostamassa joulukuusta, kun hän kuulee isän sanovan jotain merkillistä: "— Täällä on oikea joulun henki. Kuusentuoksussa ja lumen keskellä." Alkaa Killin pohdinta joulun hengestä. Mitä se oikein on? Onko se jonkinlainen kummitus?

Kun kotona rupeaa sattumaan kummallisia asioita, Killin on syytä epäillä, että joulun henki on tullut kuusen mukana heidän kotiinsa. Isä ja äiti näyttävät pitävän Killiä syypäänä tihutöihin, joten Killin täytyy tutkia asiaa ja löytää oikea syyllinen.

Yön pimeydessä tehdyn tutkimusretken aikana ilkitöiden aiheuttaja selviääkin, mutta mikään kummitus se ei ole. Asiat saadaan kuntoon, ja perhe pääsee viettämään iloista joulua yhdessä mummin ja Kalle-enon perheen kanssa.

Jouluaattona Killi vihdoin kuulee mummilta, mikä se joulun henki oikeasti on:

"Kun kukaan ei jaksanut enää muruakaan, mummi huokasi:
   — Olisipa aina tällaista. Täällä on niin lämmin joulun henki."
   Killi rypisti otsaansa ja kysyi sitten:
   — Onko se Joulunhenki kiltti kummitus?
   — No ei ole, mummi naurahti. — Se on se hyvä olo, joka tulee kaikista jouluasioista ja siitä, että saadaan kokea ne yhdessä."

Millaiset asiat tuovat sinulle joulun henkeä? Itse tavoitan joulun hengen ehkä parhaiten joululauluja kuuntelemalla. Aito kuusi tuoksuineen on myös tärkeä.


Tuula Korolainen: Kissa Killi ja joulukummitus
Kuvitus: Christel Rönns
Kustantaja: Tammi 2011

Ikäihmiset lastenkirjan päähenkilöinä

Nyt vietetään valtakunnallista vanhustenpäivää ja -viikkoa. Vanhustyön keskusliiton käynnistämää teemaviikkoa on vietetty Suomessa jo vuodesta 1954 alkaen.

Harvoin tapaa lastenkirjaa, jonka päähenkilöt olisivat ikäihmisiä eli isovanhempien ikäisiä ihmisiä. Näin kuitenkin on Katarina von Numers-Ekmanin kirjoittamassa ja Christel Rönnsin kuvittamassa kirjassa Konrad ja Kornelia.

Vanhuksia toki näkyy paljonkin lastenkirjoissa, mutta yleensä vanhukset esiintyvät isovanhemman roolissa. Toisin on Konradissa ja Korneliassa. Konrad ja Kornelia ovat teoksen päähenkilöitä omana itsenään ilman, että heitä määriteltäisiin lastenlasten kautta. Lapsenlapsia heillä ei nähtävästi edes ole.

Tyttäreni tarttui tähän kirjaan alennuskirjakaupassa. Ulkoisesti kirja onkin hyvin viehättävä. Sen selkä on kluuttia, mitä aina arvostan. Selattuani kirjaa sanoin: ”Ei, tässä on vanhukset päähenkilöinä, et sä varmaan tätä halua.” Onneksi hän piti pintansa, sillä kirja on virkistävä poikkeus lastenkirjahyllyssämme.

Lappuliisana työskentelevä Kornelia asuu yksiössä mielikuvitusystävänsä Penttisen kanssa. Kornelia ja Penttinen ovat asuneet yhdessä aina. Kukaan oikea mies ei ole pystynyt korvaamaan Penttistä, sillä Penttinen ei haise mopolta eikä hieltä ja”onhan hän hiljainen ja kiltti. Ja hän ei ikinä jätä likaisia sukkiaan ruokapöydälle”. Se vaan harmittaa, että kun Kornelia ja Penttinen ovat katsomassa romanttista elokuvaa, Penttinen ei koskaan suutele Korneliaa.

Konrad on eläkkeellä. Hän asui ennen omassa talossa koiransa Mustin kanssa. Meri ja metsä olivat vieressä, ja Konrad kalasti ja keräili kasveja kasvioonsa. Mutta sitten sattui tapaturma, eikä Konrad pärjännyt enää yksin maalla. ”Niinpä hänelle järjestettiin TODELLA KÄYTÄNNÖLLINEN asunto Kävelykatu 8:sta.” 

Talo on vastapäätä Kornelian taloa. Konrad ei viihdy kaupungissa. Hän on yksinäinen ja hänellä on ikävä Mustia, joka muutti Jaska-serkun luo. Koska Konradilla ei ole ketään, jonka kanssa syödä, hän alkaa käydä Pizzeria Bellassa.

Siellä hän tapaa Kornelian, joka kuitenkin poistuu paikalta häkeltyneenä. Kotona Penttinen murjottaa, ja Kornelia alkaa nähdä Penttisessä vikoja.

Kornelian seuraava päivä alkaa kurjasti. Leivänpaahdin on rikki ja kaikki tuntuu olevan huonosti. Kadulla Kornelia törmää Konradiin, ja Kornelia tulee kertoneeksi leivänpaahtimesta. Kuinkas sattuikaan. Ennen eläkkeelle jäämistä Konrad korjasi pienkoneita. Hän tarjoutuu korjaamaan paahtimen.

Konrad saapuu Kornelian luo mukanaan työkalupakki ja kielokimppu. Takkinsa hän ripustaa Penttisen naulaan. Kun Konrad ja Kornelia myöhemmin istuvat penkillä meren rannalla, Kornelia heilauttaa kättä ohi kulkevalle varjolle. Penttinenkö se siinä poistuu Kornelian elämästä?

Sekä tyttäreni että minä olimme tyytyväisiä, että kuitenkin ostimme kirjan alkuvastusteluistani huolimatta. Mielikuvitusystävä-teema on sellainen, johon moni lapsi pystynee samaistumaan. Tyttärellänikin on useita mielikuvitusystäviä, joihin hän toisinaan turvautuu, kun ei ole ketään leikkikaveria.

Tässä kirjassa toteutuu hyvin yksi syy siitä, miksi lukeminen kannattaa. Lukiessa pääsemme kurkistamaan maailmoihin ja ihmiskohtaloihin, jotka ovat oman arkielämämme ulkopuolella. Empatiakyky kasvaa, pystymme eläytymään muiden ihmisten haasteisiin ja ymmärrämme, ettemme ole ainoita, joilla on vaikeuksia.

Kirjassa kuvataan riipaisevan selvänäköisesti sitä, mitä vanhuus monelle merkitsee: luopumista tutusta vanhasta, muuttoa lähemmäs palveluita, sairautta, vaivoja ja yksinäisyyttä. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä saada uusia ystäviä!

Katarina von Numers-Ekman: Konrad ja Kornelia
Kuvitus: Christel Rönns
Ruotsinkielinen alkuteos: Konrad och Kornelia
Suomennos: Anna Kervinen
Kustantaja: Schilds Kustannus Oy 2010