Ikäihmiset lastenkirjan päähenkilöinä

Nyt vietetään valtakunnallista vanhustenpäivää ja -viikkoa. Vanhustyön keskusliiton käynnistämää teemaviikkoa on vietetty Suomessa jo vuodesta 1954 alkaen.

Harvoin tapaa lastenkirjaa, jonka päähenkilöt olisivat ikäihmisiä eli isovanhempien ikäisiä ihmisiä. Näin kuitenkin on Katarina von Numers-Ekmanin kirjoittamassa ja Christel Rönnsin kuvittamassa kirjassa Konrad ja Kornelia.

Vanhuksia toki näkyy paljonkin lastenkirjoissa, mutta yleensä vanhukset esiintyvät isovanhemman roolissa. Toisin on Konradissa ja Korneliassa. Konrad ja Kornelia ovat teoksen päähenkilöitä omana itsenään ilman, että heitä määriteltäisiin lastenlasten kautta. Lapsenlapsia heillä ei nähtävästi edes ole.

Tyttäreni tarttui tähän kirjaan alennuskirjakaupassa. Ulkoisesti kirja onkin hyvin viehättävä. Sen selkä on kluuttia, mitä aina arvostan. Selattuani kirjaa sanoin: ”Ei, tässä on vanhukset päähenkilöinä, et sä varmaan tätä halua.” Onneksi hän piti pintansa, sillä kirja on virkistävä poikkeus lastenkirjahyllyssämme.

Lappuliisana työskentelevä Kornelia asuu yksiössä mielikuvitusystävänsä Penttisen kanssa. Kornelia ja Penttinen ovat asuneet yhdessä aina. Kukaan oikea mies ei ole pystynyt korvaamaan Penttistä, sillä Penttinen ei haise mopolta eikä hieltä ja”onhan hän hiljainen ja kiltti. Ja hän ei ikinä jätä likaisia sukkiaan ruokapöydälle”. Se vaan harmittaa, että kun Kornelia ja Penttinen ovat katsomassa romanttista elokuvaa, Penttinen ei koskaan suutele Korneliaa.

Konrad on eläkkeellä. Hän asui ennen omassa talossa koiransa Mustin kanssa. Meri ja metsä olivat vieressä, ja Konrad kalasti ja keräili kasveja kasvioonsa. Mutta sitten sattui tapaturma, eikä Konrad pärjännyt enää yksin maalla. ”Niinpä hänelle järjestettiin TODELLA KÄYTÄNNÖLLINEN asunto Kävelykatu 8:sta.” 

Talo on vastapäätä Kornelian taloa. Konrad ei viihdy kaupungissa. Hän on yksinäinen ja hänellä on ikävä Mustia, joka muutti Jaska-serkun luo. Koska Konradilla ei ole ketään, jonka kanssa syödä, hän alkaa käydä Pizzeria Bellassa.

Siellä hän tapaa Kornelian, joka kuitenkin poistuu paikalta häkeltyneenä. Kotona Penttinen murjottaa, ja Kornelia alkaa nähdä Penttisessä vikoja.

Kornelian seuraava päivä alkaa kurjasti. Leivänpaahdin on rikki ja kaikki tuntuu olevan huonosti. Kadulla Kornelia törmää Konradiin, ja Kornelia tulee kertoneeksi leivänpaahtimesta. Kuinkas sattuikaan. Ennen eläkkeelle jäämistä Konrad korjasi pienkoneita. Hän tarjoutuu korjaamaan paahtimen.

Konrad saapuu Kornelian luo mukanaan työkalupakki ja kielokimppu. Takkinsa hän ripustaa Penttisen naulaan. Kun Konrad ja Kornelia myöhemmin istuvat penkillä meren rannalla, Kornelia heilauttaa kättä ohi kulkevalle varjolle. Penttinenkö se siinä poistuu Kornelian elämästä?

Sekä tyttäreni että minä olimme tyytyväisiä, että kuitenkin ostimme kirjan alkuvastusteluistani huolimatta. Mielikuvitusystävä-teema on sellainen, johon moni lapsi pystynee samaistumaan. Tyttärellänikin on useita mielikuvitusystäviä, joihin hän toisinaan turvautuu, kun ei ole ketään leikkikaveria.

Tässä kirjassa toteutuu hyvin yksi syy siitä, miksi lukeminen kannattaa. Lukiessa pääsemme kurkistamaan maailmoihin ja ihmiskohtaloihin, jotka ovat oman arkielämämme ulkopuolella. Empatiakyky kasvaa, pystymme eläytymään muiden ihmisten haasteisiin ja ymmärrämme, ettemme ole ainoita, joilla on vaikeuksia.

Kirjassa kuvataan riipaisevan selvänäköisesti sitä, mitä vanhuus monelle merkitsee: luopumista tutusta vanhasta, muuttoa lähemmäs palveluita, sairautta, vaivoja ja yksinäisyyttä. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä saada uusia ystäviä!

Katarina von Numers-Ekman: Konrad ja Kornelia
Kuvitus: Christel Rönns
Ruotsinkielinen alkuteos: Konrad och Kornelia
Suomennos: Anna Kervinen
Kustantaja: Schilds Kustannus Oy 2010

"Minä olen sinun muistisi" - muistisairaudet lastenkirjoissa

Huomenna on Maailman Alzheimer-päivä ja Muistiliitto viettää parhaillaan muistiviikkoa. Väestön ikääntyessä muistisairaudet tuntuvat lisääntyvän koko ajan. Todennäköisesti ne koskettavat myös monia lapsia isovanhemman tai isoisovanhemman sairastuessa.

Aloin viime vuonna miettiä miten ja missä vaiheessa vaarin muistisairaus pitäisi ottaa puheeksi tyttäreni kanssa. Vaarin kohdalla tilanne ei ole vielä huono. Hän on omatoiminen eikä tauti rajoita elämää. Diagnoosi saatiin varhaisessa vaiheessa, joten hän ehtii hyötyä tautia jarruttavasta lääkityksestä. Mielestäni tyttäreni oli kuitenkin hyvä tietää, että vaarin muisti heikkenee.

Aloin siis etsiä muistisairauksia käsitteleviä lastenkirjoja, sillä kirjan ääressä on kokemukseni mukaan helppo ottaa puheeksi vaikeampiakin asioita.

Epäilin ensin mahtaisiko aiheesta löytyä lastenkirjallisuutta, mutta sitten aloin muistella, että olimme tainneet jo joskus lainatakin kirjastosta pari kirjaa, joissa mummin muisti ei ollut entisellään. Aivan oikein, lähikirjaston hyllystä löytyi useampikin kuvakirja aiheesta.

Mummin mehevä omenapiirakka

Laura Langstonin kirjoittamassa ja Lindsey Gardinerin kuvittamassa kirjassa Mummin mehevä omenapiirakka Reetan mummi on muuttanut Reetan perheen luokse asumaan, koska hänen muistinsa ei enää toimi kovin hyvin. Se huononee päivä päivältä. 

Kirja kuvailee suloisella tavalla mummin ja lapsenlapsen yhteisiä puuhia. He voivat tehdä paljon asioita yhdessä, vaikka mummi muistaakin paremmin höyryjunat, maitotonkat ja pula-ajan kuin vaikkapa sen, miten mennään kotiin. Kirjassa kuvaillaan myös, miten kipeältä lapsenlapsesta tuntuu, kun mummi ei eräänä päivänä muistakaan hänen nimeään eikä koko tyttöä. Mummi lähtee myös välillä viikoksi pois ja isä selittää perheen tarvitsevan taukoa. Kirja loppuu lohdullisesti, kun Reetta pääsee sinuiksi vaikean tilanteen kanssa ja julistaa mummille: ”Minä olen sinun muistisi.”

Laura Langston: Mummin mehevä omenapiirakka
Englanninkielinen alkuteos: Mile-High Apple Pie
Kuvitus: Lindsey Gardiner
Kustantaja: Lasten Keskus 2004

Mummin muisti oikkuilee

Martina Baumbachin kirjoittamassa ja Michaela Heitmannin kuvittamassa kirjassa Mummin muisti oikkuilee asetelma on samankaltainen. Mummi muuttaa Samu-pojan luo asumaan. Samu on innoissaan, mutta huomaa pian, että mummi tekee ihan kummallisia asioita. Vanhemmat selittävät, että mummi on sairas. 

Samu joutuu käymään läpi mummin sairauden aiheuttamia omia tunteitaan. Välillä hävettää, kun mummi käyttäytyy hassusti kaverin nähden, välillä mietityttää voiko mummin kummallisille edesottamuksille nauraa, välillä kiukuttaa, kun mummi ei kerta kaikkiaan muista mitään, ja välillä saa olla huolissaan kun mummi on kadonnut. 

Kaikesta huolimatta Samu rakastaa mummiaan, ja sen dementiaan vajonnut mummikin ymmärtää: ”Tämän pojan kanssa on helppo jutella, ajattelee mummi hymyssä suin. Hän ehti jo unohtaa pojan nimen, mutta on siitä huolimatta juuri nyt universumin onnellisin asukas."

 

Martina Baumbach: Mummin muisti oikkuilee
Saksankielinen alkuteos: Kuddelmuddel in Omas Kopf
Kuvitus: Michaela Heitmann
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2015

Mummun kaikki rahat

Ulf Nilssonin kirjoittamassa ja Eva Erikssonin kuvittamassa kirjassa Mummun kaikki rahat tarinan kertoja, kuusivuotias poika, joutuu pahaan tilanteeseen, kun yhtenä päivänä mummusta on yllättäen tullut aivan höperö. Hän haluaa nostaa kaikki rahansa pankista ja piilottaa ne patjan alle ja ties mihin piiloihin kotona. Poika-parka ei voi muuta kuin seurata mummua ja vartioida häntä jousipyssynsä kanssa. ”Minä tottelin vaikka sydäntä särki, kun hän ei tiennyt, mikä minun nimeni oli.” 

Onneksi pankkivirkailija on valppaana ja hälyttää lääkärin katsomaan mummua. Selviää että mummun höperyys on johtunut vain tulehduksesta, ja hoituu penisilliinillä. Paha virtsatietulehdus tosiaan voi aiheuttaa vanhuksilla sekavuutta ja dementiaan sekoitettavia oireita. Kirja loppuu onnellisesti mummun palatessa ennalleen lääkettä saatuaan.

Ulf Nilsson: Mummun kaikki rahat
Ruotsinkielinen alkuteos: Farmors alla pengar
Kuvitus: Eva Eriksson
Kustantaja: Mäkelä 2007

Mummin muisti karkuteillä 

Kirjastosta löytyi kotimainenkin kirja muistamattomasta mummosta. Riitta-Liisa Heikkisen kirjoittama ja Kati Vuorennon kuvittama Mummin muisti karkuteillä kertoo Annista ja Topista, jotka matkustavat kesällä mummin luo mökille. 

Lapset huomaavat heti, ettei kaikki ole kohdallaan, sillä mummi on unohtanut tulla bussipysäkille heitä vastaan. Muutenkin mummi vaikuttaa hajamieliseltä ja muistamattomalta. Viimeistään silloin kun mummi aiheuttaa palohälytyksen käräyttämällä piirakan, lapset tajuavat, ettei kaikki ole kunnossa.

"'Jos mummi ei muista tarpeeksi.'
'Mitäs me sitten tehdään?'...
'Pitäisikö kertoa isälle ja äidille?' mietti Anni.
'Jospa mummi ei tykkäisi siitä', vastasi Topi.”
 
En pitänyt kirjan lopusta ollenkaan. Lapset matkustavat takaisin kotiin ja jättävät mummin selviytymään itsekseen. Tietysti lapselle voi olla hämmentävä tilanne nähdä mummissa tapahtunut muutos, mutta juuri siksi asiasta pitäisi ehdottomasti kertoa aikuiselle, joka pystyisi paremmin päättämään, mitä tehdä. Onko tässä kyse nyt jostain yksityisyyden suojan korostamisesta, joka on mielestäni viety Suomessa monesti liian pitkälle?

Isäni lääkäri oli todella tyytyväinen, että isä tuli äitini painostamana vastaanotolle heti muistisairauden varhaisvaiheessa. Yleensä ihmiset tulevat kuulemma liian myöhään, jolloin he eivät enää hyödy taudin etenemistä hidastavasta lääkityksestä. Tulemalla ajoissa lääkityksen piiriin isälläni on kuulemma mahdollisuus vielä moniin hyviin vuosiin. Siksi kirjan loppu tuntuu mielestäni vähän vastuuttomalta.

Heikkinen Riitta-Liisa: Mummin muisti karkuteillä
Kuvitus: Kati Vuorento
Kustantaja: WSOY 2010

Vanha kunnon leijonavaari

Lopulta löysin sellaisenkin lastenkirjan, jossa muisti on mennyt vaarilta eikä mummilta. Julia Jarmanin kirjoittamassa ja Susan Varleyn kuvittamassa kirjassa Vanha kunnon leijonavaari seikkailee viidakon eläimiä. Lenni-pojan vaari on leijonakuningas, mutta hänen muistinsa reistailee. Hän ei muista Lennin nimeä eikä muista mikä jalkapallo on. Kruununsa ja jotain muutakin tarpeellista hän on heittänyt roskakoriin. 

Eläimet havaitsevat leijonakuninkaassa tapahtuneen muutoksen. Simpanssia vaarin käytös naurattaa, mutta virtahepo ymmärtää, mistä on kyse: ”Hänen aivonsa eivät enää toimi yhtä hyvin kuin ennen. Siksi hän unohtelee asioita.” 

Lenni haluaa auttaa vaaria, ja eläimet oivaltavat, että vaari muistaa paremmin vanhoja asioita kuin nykyisiä. Niinpä he käyvät usein leijonavaarin luona menneitä muistelemassa. ”Heistä oli paljon apua, mutta vaarin muistamattomuudelle he eivät mahtaneet mitään. Vanhat aivot väsyivät vääjäämättä.” 

Kirja loppuu siihen, että Lenni on kuningas ja hänellä on jo oma poika. ”Hän saattaa joskus unohtaa asioita, mutta vaariaan hän ei unohda ikinä. Hän pitää huolen siitä, että hänen valtakunnassaan kaikki eläimet ovat kilttejä vaareilleen ja mummuilleen."

Julia Jarman: Vanha kunnon leijonavaari
Englanninkielinen alkuteos: Lovely Old Lion
Kuvitus: Susan Varley
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2015

Päivä rannalla

 
Muisti on mennyt vaarilta myös Clare Helen Welshin kirjoittamassa ja Ashling Lindsayn kuvittamassa kirjassa Päivä rannalla. Tänä vuonna ilmestynyt kuvakirja on lämminhenkinen kuvaus pienen tytön, tämän äidin ja vaarin päivästä uimarannalla. Vaari unohtelee asioita ja häntä täytyy siksi pitää silmällä. Muuten hän voi tehdä hassuja juttuja, kuten kaivaa eväsleivät hiekkaan.

"Äiti sanoo, että vaarin muistot ovat kuin vuorovesi. Toisinaan lähellä ja täynnä elämää. Toisinaan kaukana poissa."

Tyttö on kirjan kertojahahmo, ja hän erittelee tunteitaan, joita vaarin muistamattomuus aiheuttaa. Joskus kiukuttaa, mutta silloin tyttö yrittää muistaa, että voi tuntua pelottavalta unohtaa asioita. Joskus pelottaa, että vaari unohtaa hänet. Olisi kauheaa unohtaa joku, jota rakastaa. Mutta tyttö rakastaa vaaria ja vaari tyttöä, ja se on tärkeintä.

Vaarin sairaudesta huolimatta he voivat nauttia hetkestä rannalla: rakentaa hiekkalinnoja, etsiä meritähtiä, hypellä kiveltä kivelle, syödä jäätelöä, seurata nousuveden tuloa, tanssia aalloissa ja olla onnellisia.

Clare Helen Welsh: Päivä rannalla
Kuvitus: Ashling Lindsay 
Englanninkielinen alkuteos: The Tide
Suomennos: Raija Rintamäki
Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2019

102 askelta mummilaan

Mummin heikkenevästä muistista on olemassa myös melko tuore lastenromaani: Mari Kujanpään 102 askelta mummilaan. Se on suunnattu kouluikäisille lapsille. Päähenkilö Akseli on koulussa toisella luokalla. Hän on päivittäin tekemisissä mumminsa kanssa ja joutuu seuraamaan, kuinka muistisairauteen sairastuminen muuttaa mummin käytöstä.

Sivuja romaanissa on 203, joten ihan pienen lapsen kanssa sitä ei kannata kahlata läpi, vaikka kirjassa onkin lukemista tukeva Paula Melan mustavalkoinen kuvitus.

Romaani oli ehdolla tämänvuotisen Arvid Lydecken -palkinnon saajaksi.

Mari Kujanpää: 102 askelta mummilaan
Kuvitus: Paula Mela
Kustantaja: Otava 2018

Uusivuosi tuo muistot mieleen

Uudenvuoden kunniaksi olen valinnut ensimmäiseksi esiteltäväksi teokseksi Esko-Pekka Tiitisen kirjoittaman ja Tuula Tiitisen kuvittaman kirjan Opri, mummo ja taikayö.

Punaisessa tuvassa asuu tasavertaisina kumppaneina mummo ja Opri-kissa. Uusivuosi lähestyy. Lunta tupruttaa taivaan täydeltä. Vuodenvaihteen aika herkistää mummon ja Oprin muistelemaan menneitä rakkaita.

Usean päivän ajan mummo ja kissa työstävät lunta ja muovaavat siitä neljä suurta lumiveistosta saadakseen rakkaimpansa mukaan uudenvuoden juhlaansa. Ahkeroinnin tuloksena pihalla seisoo piirissä kissa, lehmä, lammas ja kana. Kissa on Oprin rakas muammo ja muut eläimet mummon Muurikki, Aata ja Tiutiu.

Mummo ja Opri ympäröivät eläinpiirin kuultavilla jäälyhdyillä. Uudenvuodenaaton koittaessa he sytyttävät lyhdyt ja laittavat vielä pienen nuotion piirin keskelle. Siellä rakkaimpiensa keskellä, tähtitaivaan alla, luminen valkeus ympärillään, he viettävät vuoden vaihtumista.

"Mummo puristi Opria rintaansa vasten, antoi suukon ja sanoi hellästi: 'Taas on yksi vuosi eletty.'"

Mummo saa tokaisuunsa vastauksen:

"'Ja ensi vuosikin eletään.'"

Opri, mummo ja taikayö on herkkä ja kaunis kirja muistoista ja ystävyydestä. Kirja on myös ylistys lumelle, sillä yhdellä aukeamalla ei ole mitään muuta kuin lumisadetta. 

Esko-Pekka Tiitisen teksti on rauhallista ja viehättävää. Tuula Tiitisen herkät maalaukset kuvittavat tekstiä hienosti. Kaunista katseltavaa!


Esko-Pekka Tiitinen: Opri, mummo ja taikayö
Kuvitus: Tuula Tiitinen
Kustantaja: Tammi 2006