Hiiret nukkekodissa

Beatrix Potterin suloisesti kuvitetut eläinsadut ovat säilyttäneet suosionsa jo yli sata vuotta. Ne ovat varmaan monelle tuttuja omasta lapsuudesta. Minullekin luettiin niitä pienenä, ja jatkoin perinnettä oman lapseni kanssa.

Aloitin tyttäreni kanssa Petteri Kaniini -tarinasta, joka on luultavasti Beatrix Potterin tunnetuin tarina. Seuraavassa postauksessa esittelen pari Petteri Kaniini -kirjaa, joita voi lukea jo vauvalle. 

Tänään ajattelin kuitenkin esitellä aivan toisen kirjan, nimittäin sen mikä oli oma suosikkini lapsena. Kyseessä on tarina Kaksi tuhmaa hiirtä. Alkuteos ilmestyi vuonna 1904 nimellä The Tale of Two Bad Mice. Oma kappaleeni on Otavan julkaisema vuodelta 1979, mutta tarina löytyy myös kokoomateoksesta Petteri Kaniinin satumaailma (Otava 2015), jota sivusin edellisessä postauksessani.

Kaksi tuhmaa hiirtä -kirja sijoittuu 1900-luvun alun lastenhuoneeseen. Eräänä aamuna kun lastenhuoneessa on hiljaista, kaksi pientä hiirtä kipittää esiin hiirenkolosta. Ne löytävät tiensä nukkekotiin, jossa hämmentyvät, kun pöydälle katettu herkkuateria tuntuukin kivikovalta ja syömäkelvottomalta.

"Emma yritti jokaisella tinalusikalla vuoron perään, mutta kala pysyi liimattuna vatiin.
   Silloin Paavo Putti menetti kärsivällisyytensä. Se veti kinkun keskelle lattiaa ja alkoi hakata sitä hiililapiolla – pang, pang, räiskis! 
   Kinkku särkyi säpäleiksi, sillä kiiltävän pinnan alla ei ollut lihasta tietoakaan – kaikki oli pelkkää kipsiä."

Toinen pettymys kohtaa nukkekodin keittiössä, jossa ruokakaapin hyllyillä olevien purnukoiden kyljet lupailevat ryyniä, sokuria ja kahvia, mutta sisältävätkin vain pieniä lasihelmiä.

Suutuksissaan hiiret aiheuttavat nukkekodissa melkoista hävitystä, kunnes keksivät, että voisivat tarvita joitain nukkekodin tavaroita omassa kotikolossaan. Kaikenlaisia kalusteita, tarvekaluja ja pukuja raahataan siis hiirenkoloon. Kirja päättyy opettavaisesti hiirten katumukseen ja yrityksiin hyvittää pahat tekonsa.

Aukeama Beatrix Potterin kirjasta Kaksi tuhmaa hiirtä, Otava 1979

Minua kiehtoi lapsena ajatus siitä, että nukkekodissa olisi pikkuisia asukkaita, joille nukkekodin tarvikkeet olisivat sopivankokoisia. Mieluiten nuo asukit olisivat olleet ihmishahmoisia lilliputteja, mutta miksipä ei hiiriäkin paremman puutteessa. 

Beatrix Potter: Kaksi tuhmaa hiirtä
Englanninkielinen alkuteos: The Tale of Two Bad Mice
Suomennos: Raija Mattila
Kustantaja: Otava 1979 

Älä arvostele kirjaa kannen perusteella — tai miksikäs ei

Leikimme jokin aika sitten tyttäreni kanssa kirjojen kauneuskilpailua. Kilpailussa valittiin ulkokansien perusteella kolme kauneinta lastenkirjaamme. Ehdokkaaksi pääsi jos 1) oli lastenkirja ja 2) löytyi hyllystämme. Kolmen kärki erottui muiden kirjojen joukosta melko selkeästi.

Ensimmäinen sija

Valitettavasti suomalainen kirja ei yltänyt ykkössijalle, vaan voiton vei Megan Hessin Claris — The Chicest Mouse in Paris.

Raadin perustelut:

• Kirjan kannessa on kultaa, joten se ansaitsee kultamitalin. Kultaa ei ole ainoastaan kansia reunustavissa ornamenteissa, vaan jopa kirjan sivujen reunat on kullattu! Jos luulit, että kultaus on mautonta tai kitsimäistä, luulit väärin. Me rakastamme kultaa. 
• Kannen väritys muutenkin on tyylikäs: valkoisella pohjalla kultaa, mustaa, harmaata ja vaaleanpunaista. Trés chic! 
• Kannessa näkyy Eiffel-torni. Siitä saa aina pisteitä. 
• Ja onhan Claris-hiiri kaunis ja sympaattinen hahmo.

Vaikka kirjan sisällöllä ei tässä kilpailussa ollut mitään merkitystä, voin avata vähän juonta, jos joku sattui kiinnostumaan kirjasta. Kirja kertoo riimein pienestä Claris-hiirestä, joka unelmoi tulevansa muotisuunnittelijaksi ja muuttavansa Pariisiin. Kun tilaisuus sitten tulee kohdalle, hän ei epäröi tarttua siihen. 

Elämän aloittaminen suurkaupungissa ei ole ihan yksinkertaista. Clarisin ystävällisyys ja avuliaisuus kuitenkin palkitaan. Hän löytää epätodennäköisen ystävän, Monsieurin, josta on paljon apua Clarisin asettuessa uuteen kaupunkiin. Kirjan sanomana on, että unelmia kannattaa tavoitella, sillä ne voivat käydä toteen.

Kirjailija Megan Hess on suosiota saavuttanut muotikuvittaja, joka on työskennellyt maailman maineikkaimmille muotisuunnittelijoille, muotitaloille ja merkeille, kuten Chanelille, Diorille, Cartierille, Pradalle, Fendille, Louis Vuittonille ja Tiffanylle. Claris — The Chicest Mouse in Paris on hänen ensimmäinen lastenkirjansa.

Toinen sija

Hopealle sijoittui Heli Thorénin kirjoittama ja Pirkko-Liisa Toppisen kuvittama Penny ikävöi.

Raadin perustelut:

• Tämänkin kirjan kannessa on kultaa. Me todellakin rakastamme kultaa.
• Kirjassa on oikea kluuttiselkä, joka jatkuu pitkälle takakanteen. Kunpa kaikissa kirjoissa olisi kluuttiselkä. Se tuo ylellisyyden tuntua tänä aikana, jolloin kluuttiselät eivät enää ole yleisiä.
• Etukannen akvarellikuva on herkkä ja viehättävä. Värit ovat rauhalliset ja vaaleat.

Tarina kertoo päiväkoti-ikäisestä Pennystä, joka ikävöi. Äiti on työmatkalla jossain kaukana ja Pennyllä on kamala ikävä. Pennyn mieleen tulvahtelee pieniä muistoja äidistä. Ikävä tekee Pennyn vuoroin apeaksi, hiljaiseksi, itkuiseksi ja vihaiseksi. Ikävä saa välillä käyttäytymään huonosti, mutta päiväkodissa Penny innostuessaan melkein unohtaa ikävän. 

Äidillä on tainnut olla Pennyä yhtä kova ikävä. Sen verran riemastunut hän on Pennyn taas nähdessään. 
 

Kolmas sija

Pronssimitalille ylsi Beatrix Potterin Petteri Kaniinin satumaailma.

Raadin perustelut:

• Kannen teksti on painettu hopealla. Hopeinen reunus kehystää myös kuvaa Petteri Kaniinista.
• Beatrix Potterin eläinhahmot nyt vaan ovat ehkä ihaninta maailmassa.
• Kukkivasta kannesta tulee hyvälle kesämielelle.

Petteri Kaniinin satumaailma on kokoomateos, johon on koottu Beatrix Potterin koko tuotanto yksiin kansiin. Se julkaistiin alunperin Beatrix Potterin tuotannon satavuotisjuhlalaitoksena vuonna 2002, jolloin tuli kuluneeksi 100 vuotta Potterin esikoisteoksen Petteri Kaniinin ilmestymisestä.

Kirjasta löytyvät kaikki tutut hahmot, kuten Petteri Kaniini, Penna Pupu, Jeremias Rimppakinttu, Rosina Ankkanen ja monet muut. Sen lisäksi teoksessa on muutama ennen julkaisematonkin tarina.

Kirja on ihana! Kuvat tuotettu uuden tekniikan avulla Potterin alkuperäisistä akvarelleista, joten ne ovat korkeatasoisia ja tuovat esiin Potterin taituruuden. Painojälki kirjan kuvituksessa on jopa laadukkaampaa kuin se oli Beatrix Potterin omana elinaikana.

Yksi paha puoli kirjassa on. Neljäsataasivuinen teos on niin paksu ja painava, ettei sitä ole kauhean kätevä käsitellä.

Megan Hess (teksti ja kuvat): Claris — The Chicest Mouse in Paris
Kustantaja: Hardie Grant Egmont 2018

Heli Thorén: Penny ikävöi
Kuvitus: Pirkko-Liisa Toppinen
Kirjan ulkoasu: Viola Minerva Virtamo
Kustantaja: Cozy Publishing 2017

Beatrix Potter (teksti ja kuvat): Petteri Kaniinin satumaailma
Englanninkielinen alkuteos
Suomennos: useita suomentajia
Kustantaja: Otava 2015
4. painos

Tuikun suuri huoli

Johanna Lestelän esikoisteos Tuikun tärkeä tehtävä on äärimmäisen ilahduttava kirja. Tuikku on aivan tavallinen suomalainen lapsi, jolla vaan sattuu olemaan tumma iho ja uskomattomana kekona kohoava kähärätukka.

Olenkin odottanut kuvakirjaa, jossa nähtäisiin afrikkalaispiirteinen päähenkilö. En ole aiemmin törmännyt Suomessa julkaistuun suomalaiskirjailijan kuvakirjaan, jonka päähenkilö olisi tummaihoinen. (Sivuhenkilöitä on kyllä näkynyt.) Kuitenkin Suomessa on lukemattomia tummaihoisia suomalaislapsia, jotka myös ansaitsevat nähdä itsensä kaltaisia lapsia kuvakirjojen sivuilla.

Parasta on, ettei Tuikun ihonväri ole milläänlailla oleellista tarinan kannalta, eikä sitä kirjassa kommentoidakaan. Kerrotaan, että Tuikun isä eli baba asuu Nigeriassa, Afrikassa. Äiti on kuvien perusteella valkoihoinen.

Kirjan tarina voisi sattua kenelle tahansa päiväkoti-ikäiselle lapselle. Päiväkodissa on sattunut jotain, joka painaa Tuikun mieltä ja kipristää mahaa. Tuikku etsii keinoja päästä eroon huolestaan. Hän yrittää huuhtoa huolensa alas vessanpöntöstä ja lähettää huolen ilmapallon mukana taivaalle. Vasta kun Tuikku kertoo huolensa äidille, olo tuntuu vähän paremmalta.

"Tuntuu heti paljon kevyemmältä. Ihan kuin äiti kantaisi Tuikkua ja huolta, molempia."

Onneksi äiti tietää, kuinka huolesta pääsee irti kokonaan.

Tuikun tarinalle on luvassa jatkoa, sillä kirjan takakannessa lupaillaan Tuikusta kertovaa sarjaa. Hienoa. Sille varmasti on kysyntää.


Johanna Lestelä (teksti ja kuvat): Tuikun tärkeä tehtävä
Kustantaja: Otava 2019 

Tytär suosittelee: Kuningas Midas

Helmikuussa aloitin satunnaisesti ilmestyvän kirjoitussarjan nimeltään Tytär suosittelee. Sarjan ideana on, että tyttäreni saa valita itse kirjan, jota hän haluaa suositella muille lapsille. Sitten minä kirjoitan kirjasta. Näin tulen kirjoittaneeksi myös sellaisista kirjoista, joista en muuten kirjoittaisi.

Toiseksi suosittelemakseen kirjaksi tyttäreni valitsi aika hankalan teoksen. Nimittäin hankalan sikäli, että kirja on peräisin omasta lapsuudestani ja se on yli 30 vuotta vanha, joten sitä ei ole helppo saada käsiinsä. Juan Lopez Ramonin kuvittaman ja kertoman pienen kirjan nimi on Kuningas Midas ja siinä kerrotaan tuttu satu ahneesta kuningas Midaasta, joka halusi kaiken muuttuvan kullaksi.

Päätimme tyttäreni kanssa, että voin esitellä kirjan, jos ajatellaan, että hän suosittelee nimenomaan satua kuningas Midaasta riippumatta siitä, mikä versio sadusta on kyseessä. Satu löytynee useista satukokoelmista. Sen voi kuunnella vaikka Youtubesta.

Kuningas Midas oli ahne ja kehno kuningas. Hän oli päättänyt, että hänen tyttärensä naitettaisiin rikkaimmalle kosijalle. Prinsessa Liria oli kuitenkin rakastunut rutiköyhään nuorukaiseen nimeltään Paris.

Mitridates-hengen sympatiat olivat Parisin puolella ja niinpä hän puuttui asioiden kulkuun. Midas sai pyytää hengeltä mitä tahansa.

"'Tahdon, että kaikki, mihin kosken muuttuu kullaksi', Midas ilmoitti.
'Millainen aasi oletkaan! Mutta hyvä on, typerä oikkusi toteutukoon. Koska olet sellainen houkkio, lahjoitan sinulle myös aasin korvat!'"

Aluksi kuningas oli onnensa kukkuloilla. Mutta aasin korvat tuottivat päänvaivaa. Ne täytyi piilottaa korkean päähineen alle. Kun kuninkaalle tuli nälkä, karu totuus paljastui. Hän ei voinut syödä mitään, sillä ruokakin muuttui kullaksi.

Mitrades-henki neuvoi Parisille keinon, jolla taika saatiin raukeamaan. Kuningas oli niin huojentunut vapautuessaan taiasta, että antoi Parisille luvan naida tyttärensä.

ÄITI: Mikä kirjassa oli parasta?
TYTÄR: Parasta oli kulta.
Ä: Kulta? Miksi kulta?
T: Se on niin kimaltavaa ja ihanaa.
Ä: Haluaisitko sinäkin, että kaikki, mihin kosket, muuttuisi kullaksi?
T: Äh, se on satua. En haluaisi, että se tulisi todeksi, että kaikki mihin kosken muuttuisi kullaksi. Sitten en voisi syödä enkä laittaa yöpukua enkä lukea kirjaa. En voisi kääntää kirjan sivuja, kun ne muuttuisivat kullaksi.
Ä: Mutta silti kirjassa parasta oli kulta?
T: Niin, kulta ja prinsessa.


Juan Lopez Ramon (teksti ja kuvat): Kuningas Midas
Espanjankielinen alkuteos: El rey Midas
Suomennos: Laila Niukkanen
Kustantaja: Kirjalito 1987


LUE MYÖS TÄMÄ:

Tytär suosittelee: Affe karkuteillä Lapissa



 

Miksi minusta tuli lastenkirjabloggaaja?

Ajattelin tänään jakaa teille ajatuksiani siitä, miksi aloitin lastenkirjablogin.

Olen kirjoittanut aina. Opin kirjoittamaan viisivuotiaana ja sen jälkeen kynäni on sauhunnut. Lapsena kirjoitin runoja ja kertomuksia. Kirjoitin päiväkirjaa ja tarinoita sukulaisteni elämästä entisaikoina. Julkaisin sisaruksilleni lastenlehtiä ja tein lehtiä välillä ihan vain omaksi ilokseni.

Lapsena unelma-ammattini olivat kirjailija ja toimittaja. Lukion journalismin kurssilla tajusin, että olin liian introvertti pärjätäkseni toimittajana. Aloin myös aavistella, että olisi melko epätodennäköistä saada kustannussopimusta kirjalle. Samoin ymmärsin, että kirjailijan tuloilla olisi vaikea elää.

Niinpä abivuotenani vaihdoin suunnitelmiani ja hylkäsin ajatuksen lähteä opiskelemaan suomen kieltä. Kirjoittamista en kuitenkaan lopettanut. Kirjoitin kaikenlaista omaksi ilokseni. Nautin kirjoittamisesta. Se on minulle helppoa ja luontevaa.

Kun tyttäreni syntyi, kaikki aikani tuntui kuluvan lapsen tarpeiden tyydyttämiseen. Minulla ei ollut enää aikaa omille asioille – ei edes välttämättömille, saati sitten harrastuksilleni. Lopetin kirjoittamisen. Lopetin kaiken paitsi äitinä olemisen. Pariksi vuodeksi hukkasin itseni täysin.

Ennen pitkää aloin taas löytää itseäni. Töihin paluu helpotti asiassa suuresti. Jossain vaiheessa huomasin kaipaavani kirjoittamista. Kaipasin sitä enemmän kuin mitään muuta entisestä elämästäni.

Hoitovapaalla ollessani olin lueskellut äitiblogeja. Mielessäni oli alkanut kyteä ajatus omasta blogista. Halusin blogilleni rajatun aiheen, en mitään sillisalaattiblogia, johon kirjoittelisin ajatuksiani ilman selkeää teemaa.

Palasin vanhaan unelmaani olla kirjailija. Jos unelmani ei koskaan toteutuisi, niin ehkä voisin kirjoittaa muiden kirjoista. Valmiista kirjoista kirjoittaminen olisi huomattavasti helpompaa kuin oman kirjan työstäminen 😉. 

Lastenkirjat valikoituivat aiheeksi, koska en halunnut harrastuksen vievän liikaa aikaa tyttäreltäni. Lastenkirjablogi voisi melkein olla yhteinen harrastuksemme. Koska kulutamme lastenkirjoja paljon ja päivittäin, kirjoitusaiheista ei tulisi pulaa.

Toden sanoakseni olen myös huolissani lukemisharrastuksen vähenemisestä ja lukutaidon heikkenemisestä. Jos voin edes hiukan olla innostamassa muita kirjan äärelle, niin olen onnellinen.

Joillekin bloggaamisessa on tärkeää yhteisöllisyys. Minulla on siinä suhteessa vanhanajan kirjailijan mentaliteetti, että sanon sanottavani ja julkaisen sen. En välttämättä kaipaa keskustelua lukijoitteni kanssa. Vaikka juuri kukaan ei kommentoi kirjoituksiani, en sure sitä. Joskus toki mietin, keitä lukijani ovat ja mikä saa heidät (teidät) lukemaani kirjoituksiani.

Ennen kaikkea kirjoitan, koska itse nautin siitä. Toivon, että kirjoittamisen ilo ja se ilo, mitä koen lastenkirjoista, välittyy lukijoilleni.

Koiran elämää kaupungissa

Millaista on koiran elämä kaupungissa? Se selviää Barbro Lindgrenin kirjoittamasta ja Eva Erikssonin kuvittamasta kirjasta Raisu Roosa muuttaa kaupunkiin.

Roosa muuttaa maalta kaupunkiin "tätinsä" kanssa ja opettelee uuden asuinpaikan tavoille. Kirja on kirjoitettu koiran näkökulmasta, mikä tekee siitä kiinnostavan.

Roosa oppii pian tuntemaan naapuruston muut koirat, jotka ovat kaikki erilaisia. Joku on villi ja toinen nopea. Joku haukkuu kaikkea ja toinen pelkää Roosaa. Joku on menettänyt tappelussa toisen silmänsä ja toinen on vanhuuttaan melkein sokea. Liikuttavin on kuvaus pitkäkarvaisesta mäyräkoirasta Liisasta, joka hoivailee vanhaa ruskeaa sukkaa kuvitellen sitä omaksi koiravauvakseen.

Vaikka Roosa ei aina oikein pidä kävelyretkistä ja saattaa jäädä kesken kaiken maahan makaamaan, niin onhan ulkona mielenkiintoisiakin asioita. Rattaissa kulkevien pienokaisten naamaa on hauska päästä nuolemaan, ja kadut tuntuvat olevan täynnä hotkittavaa: purukumeja, kiviä, pullonkorkkeja, nakkisämpylän paloja ja makkarankuoria.

Ihan kaikkea ei kannattaisi nielaista. Sen saa Roosa-parka kokea. Eräänä yönä se sairastuu. Vatsa on niin kipeä, että täti vie sen samantien eläinsairaalaan. Röntgenkuvassa Roosan mahassa näkyy jotain sinne kuulumatonta.

"Meidän täytyy leikata sen maha auki ja ottaa ne pois, siellä sanottiin.
Roosaa pelotti hirveästi.
Se ei halunnut, että sen maha leikattaisiin auki.
Mutta sitten se sai pienen ruiskeen, joka vei sen unten maille.
Kun se jälleen heräsi, leikkaus oli jo ohi."

Roosa ei käsitä, miksi sille on laitettu iso tötterökaulus. Se on kuitenkin hyvillään, kun pääsee taas kotiin tädin kanssa. Mahtoiko se oppia läksynsä?

"Onko nämä väritetty puuväreillä?" tyttäreni kysyi tutkiessaan kirjan kuvia, kun olimme lukeneet kirjan. Onhan ne. Eva Eriksson viehättävä, realistinen kuvitus on piirretty puuvärein. 

Eriksson on hienosti onnistunut kuvamaan niin koirien kuin ihmistenkin ilmeitä. Niistä välittyy monenlaisia tunteita. Kirjan maisemista näkee, että Ruotsissa liikutaan.

Käydessämme Junibackenissa vapun alla tutustuin siellä itselleni ennalta tuntemattomaan kirjailijaan Barbro Lindgreniin. Kun sitten näin tämän hänen kirjansa kirjastossa, päätin lainata sen. Teos oli tutustumisen arvoinen.

Barbro Lindgren on ruotsalainen kirjailija, jonka tuotantoon kuuluu niin lasten-, nuorten- kuin aikuistenkin kirjoja. Tunnetuin hän on ehkä pikkulapsille suunnatuista katselukirjoistaan. 

Lindgrenin kirjailijan ura alkoi jo 1960-luvun puolivälissä, ja hän on yhä yli 80-vuotiaana kirjallisesti aktiivinen.

Vuonna 2014 Barbro Lindgren palkittiin maailman suurimmalla lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnolla eli Astrid Lindgrenin muistopalkinnolla (ALMA-palkinnolla). Lindgren on myös palkittu vuonna 1973 Astrid Lindgren -palkinnolla eli kustantamo Rabén & Sjögrenin perustamalla lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnolla.


Barbro Lindgren: Raisu Roosa muuttaa kaupunkiin
Kuvitus: Eva Eriksson
Ruotsinkielinen alkuteos: Rosa flyttar till stan
Suomennos: Anna Warras
Kustantaja: Tammi 1997 


LUE MYÖS TÄMÄ

Junibacken avaa oven satumaailmaan

Ajatukset ovat kuin pilviä

Mindfulness on ollut viime vuosina kovasti suosiossa. Tunnustan, että itselläni on ollut aika hämärä käsitys siitä, mitä mindfulness oikeastaan on. Päätin ottaa asiasta selvää, kun näin kirjaston uutuuskirjahyllyssä lapsille suunnatun mindfulness-kuvakirjan Mieli on kuin taivas.

Teksti on englantilaisen yritysvalmentaja ja psykologi Bronwen Ballardin kynästä. Hän opettaa alakoululaisille mindfulness-tekniikkaa, mutta tämä kirja sopii jo leikki-ikäisille. Kuvittaja Laura Carlin on kuvittanut useita lastenkirjoja ja voittanut kuvituksillaan palkintoja.

Kuva: S&S 2019

Rauhallisesti etenevässä kirjassa käännetään huomio omiin ajatuksiin. Ajatuksia verrataan pilviin. On toisaalta iloisia ja mukavia poutapilviajatuksia ja toisaalta synkkiä ja ikäviä sadepilviajatuksia. Koska sadepilviajatukset saavat olon tuntumaan kurjalta, niille kannattaa yrittää tehdä jotain.

Joskus voi olla paikallaan rynnätä rohkeasti päin sadepilviajatusta ja tutkia se perinpohjin, mutta joskus sadepilviajatus haihtuu pois itsekseen, jos siihen ei kiinnitä mitään huomiota.

"Kun huomaa sadepilviajatuksen mielessään, voi sanoa: 'Ai, sadepilviajatusko se siinä', ja samalla huomata myös kaikki ne pehmoiset poutapilviajatukset."

Ajatuksia voi verrata pilviin

Poutapilviajatuksia?

 
Mieli on täynnä kaikenlaisia ajatuksia koko ajan. Ne tulevat ja menevät, eikä kaikkia ajatuksia aina ehdi edes huomata. On suuria meluisia ajatuksia, hiljaa kuiskivia ajatuksia, nopeasti pyrähteleviä ajatuksia ja hiipiviä ajatuksia. Kirjan sanomana on, että voimme itse valita, mihin ajatukseen kiinnitämme huomiota.

Kirjan lopussa on tietosivu aikuisille, joissa selitetään, mitä mindfulness on ja kuinka aikuinen kasvattajana voi auttaa lasta huomaamaan omat ajatukset ja tunteet. Kirjan lopussa on myös muutama harjoitus, joita voi kokeilla yhdessä lapsen kanssa.

"Mindfulness on tietoista läsnäoloa eli sitä, että kiinnitetään huomio omiin ajatuksiin lempeästi ja tuomitsematta. - - [M]indfullness tutkitusti suojaa ihmistä ahdistukselta ja masennukselta, parantaa muistia ja keskittymiskykyä sekä lisää onnellisuutta."

Sekatekniikalla toteutetussa kuvituksessa nähdään ajatuksiaan tutkaileva lapsi, joka on yhtä hyvin tulkittavissa tytöksi tai pojaksi. Hänen ympärillään on usein pääasiassa puuvärein piirrettyjä kuvia asioista, joita hänen mielessään ilmeisesti risteilee. 

Tyttäreni mielestä nuo puuvärikuvat on piirretty sottuisesti. Kieltämättä niissä on luonnosmaisuutta, mikä kuitenkin mielestäni sopii kirjaan erinomaisesti. Eiväthän ajatuksetkaan yleensä ole kovin selväpiirteisiä.

Kirja sai minut innostumaan mindfullnesista. Samantyyppistä ajatusten tunnistamista ja valikoimista olen toki yrittänyt harjoittaa aiemminkin. Minulla ei vaan ole ollut tekniikalle nimeä. Nyt pohdin, miten parhaiten pystyisin tukemaan lastani asiassa. Täytynee etsiä lisää lasten mindfulness-kirjoja. Tämä ei suinkaan ole ainoa aiheesta ilmestynyt lastenkirja.


Bronwen Ballard: Mieli on kuin taivas
Kuvitus: Laura Carlin
Englanninkielinen alkuteos: Your Mind Is Like the Sky
Suomennos: Mirjam Ilvas
Kustantaja: S&S 2019

 

Kun luonnonkatastrofi lähestyy

Viime lauantaina haastoin lukijat arvaamaan, mistä kirjasta tänään postaan. On aika paljastaa kirjailija ja teos. Julkaisemani katkelma on peräisin Tove Janssonin kirjasta Muumipeikko ja pyrstötähti.

Kirja on ensimmäinen pitkä muumiromaani, jonka luimme tyttäreni kanssa. Jännitin vähän, jaksaako viisivuotiaani kuunnella. Yleensä hänellä on vaikeuksia keskittyä kirjoihin, joissa ei ole kuvia tai joissa on vain niukka mustavalkokuvitus. Janssonin romaanissa kuvia toki on, mutta ne ovat mustavalkoisia.

Pelkäsin turhaan. Janssonin elävä ja kiehtova kieli ja jännittävä juoni tempasivat mukaansa ja tyttäreni nautti kirjasta täysin rinnoin. Asiassa toki auttoi se, että hän on valtava muumifani.

Olen lukenut tyttärelleni jo taaperosta asti "tekomuumeja" eli pikkulapsille suunnattuja lyhyitä muumikertomuksia, jotka eivät ole Janssonin omasta kynästä. Olen koko ajan ollut sitä mieltä, etteivät ne vedä millään lailla vertoja Janssonin omalle tekstille. Nyt ääneenlukiessani huomasin eron hyvin selkeästi. Muut muumikirjailijat eivät kerta kaikkiaan yllä Janssonin tasolle. Tove Jansson on aivan omaa luokkaansa.

Muumipeikko ja pyrstötähti -romaanin koin jotenkin ajankohtaisena. Ei niin, että maapalloa uhkaisi nyt kaamea pyrstötähti, mutta monenlaisia uhkia on ilmassa meidänkin aikanamme. Ilmastonmuutos ei suinkaan ole uhkista vähäisin. Janssonin oman ajan suuri uhka oli tietysti toinen maailmansota, joka oli juuri sodittu kirjan ilmestyessä vuonna 1946.

Tällä kertaa luin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan tutkielmana siitä, miten ihmiset käyttäytyvät suuren kriisin lähestyessä. (Muumit, niiskut, hemulit ja muut kirjan oliot eivät kylläkään ole ihmisiä, mutta käyttäytyvät kuitenkin inhimillisesti.)

Kirjassa tavataan filosofi Piisamirotta, joka paasaa mielellään tuomiopäivän tulosta. Ehkä hän sisäisesti jopa nauttii siitä hämmennyksestä ja hätäännyksestä, jota onnistuu puheillaan aiheuttamaan.

"- Kuulkaahan nyt, sanoi äiti ja nosti loput voileivät sivummalle. - Onko aurinkokuntia monta?
   - Vaikka kuinka monta vastasi Piisamirotta synkeän tyytyväisenä. - Siitä käsitätte, miten vähän sillä on merkitystä, tuhoutuuko maapallo vai ei." 

Muumipeikko nojaa lapselliseen luuloon, että äiti kyllä tietää, miten kaikesta selvitään. Muumipeikon mielestä tärkeintä on päästä takaisin Muumilaaksoon äidin ja isän luo, vaikka pyrstötähden ennustetaan osuvan juuri Muumilaaksoon. Matkalla Muumipeikon fokus unohtuu, kun hän rakastuu päätä pahkaa Niiskuneitiin - jo ennen kuin on tätä edes tavannut.

"Pyrstötähti ja pyrstötähti, puuskahti Muumipeikko. - Kyllä isä ja äiti sen asian järjestävät kunhan me tulemme kotiin... Mutta meidän pitää tavoittaa Niiskuneiti! Hänhän ei tiedä, että olen löytänyt hänen nilkkarenkaansa."

Nipsu on pelokas ja ajelehtii muiden vietävänä. Hän hokee vähän väliä: "muistakaa, että tämä tapahtuu teidän vastuullanne". Katastrofin keskelläkin häntä lähinnä kiinnostaa, että oma maha on täynnä. Ajatus aarteiden löytämisestä ajaa eteenpäin vaikealla hetkellä.

"- Minua huimaa. Ja oksettaa, huusi Nipsu.
   - Kuule Nipsu, sanoi Nuuskamuikkunen. - On hyvin mahdollista, että merenpohjalla on uponneita aarteita. 
   Nipsu lakkasi heti voimasta pahoin." 

Nuuskamuikkunen on hahmoista arvoituksellisin. Hänen elämänfilosofiaansa kuuluu olla murehtimatta turhia. Hän ei halua omistaa juuri mitään. Jos ei omista mitään, ei kai ole mitään menetettävääkään.

"- Se on hyvä teltta, sanoi Nuuskamuikkunen. - Mutta pitää varoa kiintymästä liikaa omaisuuteen. Heitä se menemään. Ja ohukaispannu myös. Ei meillä ole kuitenkaan mitään mitä paistaa sillä."

Niisku on järjestelmällisen rationaalinen. Täytyy kirjoittaa muistiinpanoja ja järjestää kokouksia siitä, kuinka uhka voidaan parhaiten torjua.

"- Joka tapauksessa tarvitaan uusi kokous, vänkäsi Niisku. - Työnjaosta ja muusta.
   - Kyllä sinä sen kokouksesi saat, sanoi Niiskuneiti. - Mutta nyt minä tarvitsisin vähän puita. Ja vettä keittoa varten. Ja kukkia pöytään." 

Niiskuneiti tahtoo tanssimaan. Hän ei halua ollenkaan ajatella lähestyvää tuhoa, vaan keskittyy lähinnä peilailemaan itseään.

"- Voi! Minä haluan tanssia! huudahti Niiskuneiti ja taputti käpäliään.
   - Ei meillä ole aikaa tanssia, kun maailmanloppu on tulossa, sanoi Niisku.
   - Mutta jos me ylipäätään aiomme tanssia, niin se on tehtävä nyt, julisti Niiskuneiti. - Ole kiltti! Maailmanloppuhan tulee vasta kahden päivän kuluttua!"

Hemulille vain yksi asia tässä maailmassa on tärkeää, hänen postimerkkikansionsa. Sen löytäminen on totisesti paljon tärkeämpää kuin mikään lähestyvä pyrstötähti.

" Kuule hemuli, sanoi Nuuskamuikkunen hyvin hitaasti ja selvästi. - On kyse pyrstötähdestä, joka törmää maahan huomenna.
   - Törmää, hemuli toisti. - Liittyykö se jotenkin postimerkkikokoelmaan?
   - Ei millään tavalla, sanoi Nuuskamuikkunen. - Se liittyy pillastuneeseen tähteen, jolla on häntä. Ja kun se tulee tänne, sinun postimerkeistäsi ei jää paljonkaan jäljelle."

Kun pyrstötähden tuloon on aikaa vain muutama tunti, Muumipeikon äiti seisoo keittiössä leipomassa piparkakkuja. Hän ei ole paennut muiden Muumilaakson asukkaiden tavoin, koska on odottanut poikaansa palaavaksi.

"Vastapaistettujen pullien tuoksu voimistui. Ja äkkiä hänen edessään levisi Muumilaakso, ja sininen muumitalo näytti yhtä rauhalliselta ja arkipäiväiseltä kuin hänen lähtiessään. Ja talossa äiti leipoi piparkakkuja kaikessa rauhassa."

Muumipappa ei osaa olla yhtä rauhallinen kuin Muumimamma. Poikaansa odotellessaan hän ei kykene ryhtymään oikein mihinkään.

"Muumipappa vaelsi huoneesta toiseen huolissaan ja oli joka paikassa tiellä.
   - Missä he oikein viipyvät? hän sanoi. - Kello on kohta puoli kaksi." 

Ensin ajattelin, että jokaisen henkilöhahmon tapa käyttäytyä pyrstötähden lähestyessä vaikutti enemmän tai vähemmän järjettömältä. Mutta tarkemmin ajateltuani tulin toisiin aatoksiin. Heitähän oli kohtaamassa katastrofi, joka oli liian suuri, että siihen olisi oikeasti pystynyt vaikuttamaan millään tavalla. 

Silloin saattaakin olla järkevää keskittyä niihin asioihin, joista itse kaikkein eniten pitää. Silloin järkeävää käytöstä on hakeutua omien rakkaiden ja tärkeiden ihmisten - perheen ja ystävien - pariin ja kohdata yhdessä se, mitä tuleman pitää.

Kirjalla on onneksi onnellinen loppu. Se minkä piti olla maailmanloppu, ei sitä ollutkaan. Näinhän oli laita myös Toven oman ajan katastrofin suhteen. Sota loppui ja olot normalisoituivat.

Ilmastonmuutoksen suhteen en ole yhtä optimistinen, mutta on silti tärkeää jatkaa tavallista elämää. On tärkeää tanssia, rakastua ja leipoa pipareita. Toisaalta on tärkeää pohtia omaa suhdettaan tavaraan ja omistamiseen. On myös tärkeää järjestää kokouksia ja kirjoittaa raportteja siitä, miten uhkaa voitaisiin torjua. Ja joskus voi olla paikallaan (ja suuresti tyydyttävää) paasata ja vähän pelotella, niin kuin Piisamirotta.


Tove Jansson (teksti ja kuvat): Muumipeikko ja pyrstötähti
Ruotsinkielinen alkuteos: Kometen kommer 1946, Kometjakten 1968
Suomennos: Laila Järvinen
Suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010
Kustantaja: WSOY 2010
24. p.

 

Taiteiden yön tunnelmia

Eilen Helsingissä vietettiin Taiteiden yötä, ja suuntasimme tyttäreni kanssa Stoaan, jossa oli Stoan Taiteiden yö & Lasten Runokuu -tapahtuma. Ohjelmaa oli jos jonkinmoista. Emme ehtineet ihan kaikkeen tutustuakaan. Tässä muutamia asioita, jotka illasta jäivät mieleen.

Helsingin kaupunginkirjaston pisteet

Askeleemme johtivat meidät ensimmäiseksi kirjastoautolle. Helsingin kaupungin Muumeilla koristeltu kirjastoauto Skidi on suunnattu lapsille ja nuorille. 

Nyt esittelyssä oli lisäksi Monikielinen kirjasto, joten kirjoja löytyi kaikenlaisilla kielillä. Kaikkia en edes tunnistanut. Monikielisen kirjaston kokoelmassa on kirjoja yli 100 kielellä. Esimerkiksi seuraavat kielet ovat edustettuina: baski, grönlanti, karjala, kymri, saame, sanskrit, urdu ja zulu.

Lastenkirjastoauto Skidi on koristeltu Muumein

Kirjastoautosta löytyi kiinnostavia kirjoja

Peppi Pitkätossu useilla kielillä

Monikielisen kirjaston lastenkokoelmaa

Kaupunginkirjaston työpajassa pääsi askartelemaan ja runoilemaan. Työajassa sai tehdä jotain, mihin yleensä ei ole mahdollisuutta, nimittäin leikellä kirjoja. Tarkoituksena oli koostaa runo poistokirjoista leikatuista sanoista. Ensin kauhistutti leikata kirjaa, mutta ainakin se kirja, jota työstin, oli niin huonokuntoinen ja repaleinen, ettei menetys ollut suuri.

Leikkaa, liimaa, runoile -työpaja oli oma suosikkini, sillä muuten ohjelma oli suunnattu lähinnä lapsille, mutta tässä työpajassa sain päästää omankin luovuuteni valloilleen.

Runotyöpajassa askarraltiin runo poistokirjoista

Runomme syntyi pöllöaiheisesta kuvakirjasta

Viisivuotiaani nautti Filosofiaa lapsille -työpajasta. Työpajan tehtäväpisteillä sai harjoitella kysymistä ja argumentointia. Siellä pohdittiin mm. miten asioita voi luokitella ja perusteltiin omia valintoja. Tehtävät olivat todella kiinnostavia ja auttaisivat varmasti lapsen ajattelun kehittymistä säännöllisesti harjoiteltaessa.

Ilta huipentui lastenlaulukonserttiin. Satu Sopanen & Tuttiorkesteri esiintyivät ja laulattivat yleisöä. Hauskaa oli.

Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri lavalla

Yksi asia oli kuitenkin tyttäreni mielestä koko illassa ylitse muiden: sai ilmapallon! 

Taiteita kokemaan

Helsingissä, Turussa ja Oulussa vietetään tänään Taiteiden yötä. Taiteiden yön tarkoituksena on kokea taidetta monin eri aistein. Parasta on, jos ei jää vain yleisöön, vaan osallistuu myös itse taiteen tekemiseen.

Tämänpäiväisessä kirjassa seurataan, kuinka Muusa ja Maestro kokevat ja tekevät taidetta. Katri Kirkkopellon kirjoittamassa ja kuvittamassa kirjassa Muusan ja Maestron taideseikkailu eläinhahmoiset ystävykset menevät taidemuseoon. Maestro ei ole alkuun kovinkaan kiinnostunut, mutta innostuu pian nähdessään, miten moninaista taidetta on olemassa.

Museossa on vanhaa taidetta ja uutta taidetta. On esittäviä maalauksia ja abstrakteja maalauksia. On videotaideteoksia. On antiikkisia veistoksia ja kierrätysmateriaaleista tehtyjä veistoksia.

"Maestro tutkii maalausta, jonka nimi on Rouva Kirahvin iltapäivä.
   - Tämä taitaa nyt olla sellainen abstrakti kuva, sellainen mikä ei suoranaisesti esitä mitään. Vaikka kyllä siitä aika iloinen tunne tulee. Rouvalla oli varmaan hauska päivä, Maestro pohtii." 

Parasta taitaa ystävysten mielestä kuitenkin olla museon taidepaja, jossa pääsee itse testaamaan erilaisia taiteentekemisen tapoja, materiaaleja ja välineitä. 

Tyttäreni koki kirjan hyvin samaistuttavana, sillä meillä oli juuri keväällä taidepajakokemus Helsingin kaupungin taidemuseossa. Ajauduimme ennalta suunnittelematta taidepajaan, jossa sai kokeilla palettiveitsellä maalaamista. Viisivuotiaani rakasti sitä.

Tytär maalaa palettiveitsellä HAM:n taidepajassa toukokuussa

Valmiin työn nimi oli "Puutarha"

Hauskaa tuntuu Muusalla ja Maestrollakin olevan museon taidepajassa. He kokeilevat erilaisia kyniä, liituja ja siveltimiä. He oppivat, että värejä sekoittamalla saadaan uusia värejä. He tekevät varjohahmoja ja veistoksia. Muusa muovailee veistoksen savesta, mutta Maestro rakentaa veistoksensa pajasta löytyvistä tavaroista.

Kun Muusa pipertää pikkutarkkaa muotokuvaa Maestrosta, Maestro sutaisee vauhdikkaasti useita töitä, joista lopuksi koostaa yhden kollaasiteoksen. 

Mihin mahtavat ystävysten työt päätyä? Ainakin museovahti yllättyy hätkähtäessään hereille nokkauniltaan.

Kirjan lopussa on pieni taidesanasto. Sieltä löytyy ihanan yksinkertaiset, lapselle sopivat selitykset esim. sanoille abstrakti, guassi, kollaasi, laveeraus, paletti jne.

Muusan ja Maestron taideseikkailu toimii hyvänä johdatuksena taiteen maailmaan, ja toivottavasti myös innostaa lapsia astumaan rohkeasti taidemuseoihin.


Katri Kirkkopelto (teksti ja kuvat): Muusan ja Maestron taideseikkailu
Kustantaja: WSOY 2008


LUE MYÖS TÄMÄ:

Muusan ja Maestron teatteriseikkailu 

Vinkkejä Helsingin Taiteiden yöhön

Torstaina Helsinki muuttuu taiteiden näyttämöksi, kun jokavuotinen karnevaali Taiteiden yö järjestetään jo 30. kerran. Taiteiden yön tapahtumia on valtavasti ympäri kaupunkia. Olen poiminut ohjelmasta muutamia lapsille sopivia kirjallisuuteen ja kirjastoihin liittyviä tärppejä. Lisää ohjelmaa löytyy tapahtuman nettisivuilta.

Stoa

Stoan Taiteiden yö klo 17-20 on täynnä säpinää. Kirjastoauto Skidi on paikalla monikielisen lasten ja nuorten kokoelmansa kanssa. Kirjastossa jaetaan ilmaiseksi poistokirjoja ja lastenosastolla on monikielisiä satutuokioita (arabia-suomi, somalia-suomi ja farsi-suomi). Klo 18.30 kirjaston lastenosastolla nähdään viittomakielinen pienoisnäytelmä kaverisuhteista ja kiusaamisesta. Esitys puhetulkataan suomeksi.

Lukevat sormet -sanatyöpajassa pääsee tutustumaan pistekirjoitukseen. Kouluikäisille soveltuvassa työpajassa selvitetään pistekirjoituksella kirjoitettuja sanoja ja liitetään löydetyt sanat yhteiseen runoteokseen.

Ohjelmassa on myös esimerkiksi runoaskartelua. Sanataidepajassa on mahdollisuus kokeilla mielikuvituksensa rajoja joko suomeksi tai ruotsiksi.

Sarjakuvakeskuksen työpajassa teemana on ympäristönsuojelu. Työpajassa luodaan roskaörkkejä ja piirretään niille tarina.

Tapahtumassa on mahdollista kuulla itähelsinkiläisten yläkoulujen oppilaiden kirjoittamia laululyriikoita ammattilaisten säveltäminä ja sovittamina. Laulut tulkitsee X-Faktorista tuttu laulaja Fanny Falk.

Kaapelitehdas

Kaapelitehtaan Taiteiden yö on aivan täynnä monipuolista ohjelmaa. Lukemaan pääsee klo 17-21 Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n Kulttuurilehtigalleriassa.
Valikoimasta löytyy lukemista isoille ja pienille. On oiva aika löytää itselleen sopiva lehti.

Lasten suosiossa olevassa Teatterimuseossa on avoimet ovet. Vaihtuvassa näyttelyssä esitellään suomenkielisen draaman ja kirjallisuuden alkuvuosien kaksi merkittävintä vaikuttajaa: Minna Canth ja Aleksis Kivi.

Viikin kirjasto

Viikin kirjastossa vietetään robottien yötä klo 16-19. Osallistujat pääsevät tutustumaan Shero- ja Blue-Bot -robotteihin. Luvassa on robottiaiheista askartelua. Runomaatti sylkee sanoja, joista voi rakentaa oman runon.

Laterna Magica

Kirjagalleria Laterna Magican Taiteiden yö alkaa klo 15.30 perheen pienimmille suunnatulla ohjelmalla. Tanssiteatteri Raatikko esittelee syksyn ensi-iltateostaan Tarinoita Muumilaaksosta, joka perustuu Tove Janssonin muumikirjaan Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia. Tapio Wilska lukee muumitarinoita.

Keskustan Akateeminen kirjakauppa

Akateemisen kirjakaupan Kirjojen yössä on lastenosastolla ohjelmaa lapsille klo 16-18.30. Lukuhirmu Hertta vinkkaa alakoululaisille sopivia kirjoja. Illan mittaan tavattavissa on useita lastenkirjailijoita ja kuvittajia: Katri Tapola ja Aino Louhi, Annika Sandelin, Laura Ruohonen ja Karoliina Pertamo, Tero Hiekkalinna, Nana Sironen ja Oliver sekä Tapani Bagge ja Carlos da Cruz.

Ooppera

Oopperan Taiteiden yössä esitetään klo 18 H. C. Andersenin satuun perustuva baletti Lumikuningatar. Esitys pidetään oopperan ulkopuolella Amfiteatterissa. Suosittu baletti palaa Kansallisbaletin ohjelmistoon lokakuussa 2019.

Kirjallisuuteen liittyvän ohjelman lisäksi Helsingin Taiteiden yö tarjoaa paljon muitakin mahdollisuuksia. Taiteiden yössä voi luoda kuvataidetta, askarrella, vierailla museoissa, musisoida, nähdä tanssia tai teatteria tai saada kasvomaalaus. Kaikille varmasti löytyy jotain. Kannattaa osallistua, jos mahdollista.

Myös Turussa ja Oulussa vietetään Taiteiden yötä torstaina. Täältä löytyy tietoa Turun Taiteiden yön ohjelmasta ja täältä Oulun Taiteiden yön ohjelmasta.

Raahessa Taiteiden yötä juhlitaan 23.8.2019. Tietoa ohjelmasta löytyy ainakin täältä.

Hämeenlinnassa Taiteiden yö järjestetään 30.8.2019. Ohjelmasta löytyy tietoa täältä.

 

Metsäretkelle

Miltä kuulostaisi retki metsään? Eppu Nuotion kirjoittaman ja Aino Louhen kuvittaman Metsäretki-kirjan päähenkilö Fiinu ainakin on innoissaan.

"'Juhuu!' Fiinu riemuitsee. 'Metsäretki odottaa!'"

Metsäretki on Tämä vai tuo? -sarjan neljäs teos ja sarjan aiempien osien tavoin siinä tehdään jatkuvasti valintoja. Täytyy esimerkiksi päättää, mitä metsäretkelle laitetaan päälle, kumpaan suuntaan käännytään risteyksessä, mikä reitti valitaan metsässä ja missä syödään eväät.

Tuttu metsä tarjoaa kaikille aisteille nautintoja. Metsä on täynnä ääniä, sammaleen poski tuntuu pehmeältä ja muurahaiskeko hätkähdyttää suuruudellaan.

"Missään muualla ei ole sellaista kuin metsässä. Ihan huomaamatta Fiinu ja äiti lakkaavat puhumasta. Hetken he vain kuuntelevat, mitä metsällä on kerrottavana."  

Kotiin viemisiksi kerätään iso kimppu oksia. Kotona oksat puhkeaisivat lehtiin ja niin saataisiin nauttia palasta metsää kotonakin.

Nuotion tekstissä ovat läsnä ainoastaan Fiinu ja Fiinun äiti. Kuviin Louhi on kuitenkin piirtänyt mukaan taaperokokoisen pikkusisaruksen, joka kulkee matkassa mukana. Mielenkiintoinen valinta. Isä loistaa poissaolollaan, mikä tekee kirjasta samaistuttavan myös niissä perheissä, joissa isä ei syystä tai toisesta ole läsnä arjessa.

Aino Louhi on kehittynyt kuvittajana. Muistan odottaneeni hänen ensimmäistä kirjankuvitustaan malttamattomana ja sitten verranneeni sitä hänen kuuluisan äitinsä töihin. Muistan tunteneeni itseni vähän pettyneeksi, mutta enää pettymykselle ei ole sijaa. 

Neljännen Tämä vai tuo? -kirjan kuvitus on ihana! Tavallista arkea hienosti kuvittava Louhi pystyy kuvillaan välittämään loistavasti henkilöiden tunnetiloja. Metsässä on niin kaunista, että tekisi mieli lähteä heti metsäretkelle.


Eppu Nuotio: Tämä vai tuo? - Metsäretki
Kuvitus: Aino Louhi
Kustantaja: Bazar Kustannus 2019