Kirja on ensimmäinen pitkä muumiromaani, jonka luimme tyttäreni kanssa. Jännitin vähän, jaksaako viisivuotiaani kuunnella. Yleensä hänellä on vaikeuksia keskittyä kirjoihin, joissa ei ole kuvia tai joissa on vain niukka mustavalkokuvitus. Janssonin romaanissa kuvia toki on, mutta ne ovat mustavalkoisia.
Pelkäsin turhaan. Janssonin elävä ja kiehtova kieli ja jännittävä juoni tempasivat mukaansa ja tyttäreni nautti kirjasta täysin rinnoin. Asiassa toki auttoi se, että hän on valtava muumifani.
Olen lukenut tyttärelleni jo taaperosta asti "tekomuumeja" eli pikkulapsille suunnattuja lyhyitä muumikertomuksia, jotka eivät ole Janssonin omasta kynästä. Olen koko ajan ollut sitä mieltä, etteivät ne vedä millään lailla vertoja Janssonin omalle tekstille. Nyt ääneenlukiessani huomasin eron hyvin selkeästi. Muut muumikirjailijat eivät kerta kaikkiaan yllä Janssonin tasolle. Tove Jansson on aivan omaa luokkaansa.
Muumipeikko ja pyrstötähti -romaanin koin jotenkin ajankohtaisena. Ei niin, että maapalloa uhkaisi nyt kaamea pyrstötähti, mutta monenlaisia uhkia on ilmassa meidänkin aikanamme. Ilmastonmuutos ei suinkaan ole uhkista vähäisin. Janssonin oman ajan suuri uhka oli tietysti toinen maailmansota, joka oli juuri sodittu kirjan ilmestyessä vuonna 1946.
Tällä kertaa luin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan tutkielmana siitä, miten ihmiset käyttäytyvät suuren kriisin lähestyessä. (Muumit, niiskut, hemulit ja muut kirjan oliot eivät kylläkään ole ihmisiä, mutta käyttäytyvät kuitenkin inhimillisesti.)
Kirjassa tavataan filosofi Piisamirotta, joka paasaa mielellään tuomiopäivän tulosta. Ehkä hän sisäisesti jopa nauttii siitä hämmennyksestä ja hätäännyksestä, jota onnistuu puheillaan aiheuttamaan.
"- Kuulkaahan nyt, sanoi äiti ja nosti loput voileivät sivummalle. - Onko aurinkokuntia monta?
- Vaikka kuinka monta vastasi Piisamirotta synkeän tyytyväisenä. - Siitä käsitätte, miten vähän sillä on merkitystä, tuhoutuuko maapallo vai ei."
Muumipeikko nojaa lapselliseen luuloon, että äiti kyllä tietää, miten kaikesta selvitään. Muumipeikon mielestä tärkeintä on päästä takaisin Muumilaaksoon äidin ja isän luo, vaikka pyrstötähden ennustetaan osuvan juuri Muumilaaksoon. Matkalla Muumipeikon fokus unohtuu, kun hän rakastuu päätä pahkaa Niiskuneitiin - jo ennen kuin on tätä edes tavannut.
"Pyrstötähti ja pyrstötähti, puuskahti Muumipeikko. - Kyllä isä ja äiti sen asian järjestävät kunhan me tulemme kotiin... Mutta meidän pitää tavoittaa Niiskuneiti! Hänhän ei tiedä, että olen löytänyt hänen nilkkarenkaansa."
Nipsu on pelokas ja ajelehtii muiden vietävänä. Hän hokee vähän väliä: "muistakaa, että tämä tapahtuu teidän vastuullanne". Katastrofin keskelläkin häntä lähinnä kiinnostaa, että oma maha on täynnä. Ajatus aarteiden löytämisestä ajaa eteenpäin vaikealla hetkellä.
"- Minua huimaa. Ja oksettaa, huusi Nipsu.
- Kuule Nipsu, sanoi Nuuskamuikkunen. - On hyvin mahdollista, että merenpohjalla on uponneita aarteita.
Nipsu lakkasi heti voimasta pahoin."
Nuuskamuikkunen on hahmoista arvoituksellisin. Hänen elämänfilosofiaansa kuuluu olla murehtimatta turhia. Hän ei halua omistaa juuri mitään. Jos ei omista mitään, ei kai ole mitään menetettävääkään.
"- Se on hyvä teltta, sanoi Nuuskamuikkunen. - Mutta pitää varoa kiintymästä liikaa omaisuuteen. Heitä se menemään. Ja ohukaispannu myös. Ei meillä ole kuitenkaan mitään mitä paistaa sillä."
Niisku on järjestelmällisen rationaalinen. Täytyy kirjoittaa muistiinpanoja ja järjestää kokouksia siitä, kuinka uhka voidaan parhaiten torjua.
"- Joka tapauksessa tarvitaan uusi kokous, vänkäsi Niisku. - Työnjaosta ja muusta.
- Kyllä sinä sen kokouksesi saat, sanoi Niiskuneiti. - Mutta nyt minä tarvitsisin vähän puita. Ja vettä keittoa varten. Ja kukkia pöytään."
Niiskuneiti tahtoo tanssimaan. Hän ei halua ollenkaan ajatella lähestyvää tuhoa, vaan keskittyy lähinnä peilailemaan itseään.
"- Voi! Minä haluan tanssia! huudahti Niiskuneiti ja taputti käpäliään.
- Ei meillä ole aikaa tanssia, kun maailmanloppu on tulossa, sanoi Niisku.
- Mutta jos me ylipäätään aiomme tanssia, niin se on tehtävä nyt, julisti Niiskuneiti. - Ole kiltti! Maailmanloppuhan tulee vasta kahden päivän kuluttua!"
Hemulille vain yksi asia tässä maailmassa on tärkeää, hänen postimerkkikansionsa. Sen löytäminen on totisesti paljon tärkeämpää kuin mikään lähestyvä pyrstötähti.
" Kuule hemuli, sanoi Nuuskamuikkunen hyvin hitaasti ja selvästi. - On kyse pyrstötähdestä, joka törmää maahan huomenna.
- Törmää, hemuli toisti. - Liittyykö se jotenkin postimerkkikokoelmaan?
- Ei millään tavalla, sanoi Nuuskamuikkunen. - Se liittyy pillastuneeseen tähteen, jolla on häntä. Ja kun se tulee tänne, sinun postimerkeistäsi ei jää paljonkaan jäljelle."
Kun pyrstötähden tuloon on aikaa vain muutama tunti, Muumipeikon äiti seisoo keittiössä leipomassa piparkakkuja. Hän ei ole paennut muiden Muumilaakson asukkaiden tavoin, koska on odottanut poikaansa palaavaksi.
"Vastapaistettujen pullien tuoksu voimistui. Ja äkkiä hänen edessään levisi Muumilaakso, ja sininen muumitalo näytti yhtä rauhalliselta ja arkipäiväiseltä kuin hänen lähtiessään. Ja talossa äiti leipoi piparkakkuja kaikessa rauhassa."
Muumipappa ei osaa olla yhtä rauhallinen kuin Muumimamma. Poikaansa odotellessaan hän ei kykene ryhtymään oikein mihinkään.
"Muumipappa vaelsi huoneesta toiseen huolissaan ja oli joka paikassa tiellä.
- Missä he oikein viipyvät? hän sanoi. - Kello on kohta puoli kaksi."
Ensin ajattelin, että jokaisen henkilöhahmon tapa käyttäytyä pyrstötähden lähestyessä vaikutti enemmän tai vähemmän järjettömältä. Mutta tarkemmin ajateltuani tulin toisiin aatoksiin. Heitähän oli kohtaamassa katastrofi, joka oli liian suuri, että siihen olisi oikeasti pystynyt vaikuttamaan millään tavalla.
Silloin saattaakin olla järkevää keskittyä niihin asioihin, joista itse kaikkein eniten pitää. Silloin järkeävää käytöstä on hakeutua omien rakkaiden ja tärkeiden ihmisten - perheen ja ystävien - pariin ja kohdata yhdessä se, mitä tuleman pitää.
Kirjalla on onneksi onnellinen loppu. Se minkä piti olla maailmanloppu, ei sitä ollutkaan. Näinhän oli laita myös Toven oman ajan katastrofin suhteen. Sota loppui ja olot normalisoituivat.
Ilmastonmuutoksen suhteen en ole yhtä optimistinen, mutta on silti tärkeää jatkaa tavallista elämää. On tärkeää tanssia, rakastua ja leipoa pipareita. Toisaalta on tärkeää pohtia omaa suhdettaan tavaraan ja omistamiseen. On myös tärkeää järjestää kokouksia ja kirjoittaa raportteja siitä, miten uhkaa voitaisiin torjua. Ja joskus voi olla paikallaan (ja suuresti tyydyttävää) paasata ja vähän pelotella, niin kuin Piisamirotta.
Tove Jansson (teksti ja kuvat): Muumipeikko ja pyrstötähti
Ruotsinkielinen alkuteos: Kometen kommer 1946, Kometjakten 1968
Suomennos: Laila Järvinen
Suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä 2010
Kustantaja: WSOY 2010
24. p.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti