Ajattelin tänään jakaa teille ajatuksiani siitä, miksi aloitin lastenkirjablogin.
Olen kirjoittanut aina. Opin kirjoittamaan viisivuotiaana ja sen jälkeen kynäni on sauhunnut. Lapsena kirjoitin runoja ja kertomuksia. Kirjoitin päiväkirjaa ja tarinoita sukulaisteni elämästä entisaikoina. Julkaisin sisaruksilleni lastenlehtiä ja tein lehtiä välillä ihan vain omaksi ilokseni.
Lapsena unelma-ammattini olivat kirjailija ja toimittaja. Lukion journalismin kurssilla tajusin, että olin liian introvertti pärjätäkseni toimittajana. Aloin myös aavistella, että olisi melko epätodennäköistä saada kustannussopimusta kirjalle. Samoin ymmärsin, että kirjailijan tuloilla olisi vaikea elää.
Niinpä abivuotenani vaihdoin suunnitelmiani ja hylkäsin ajatuksen lähteä opiskelemaan suomen kieltä. Kirjoittamista en kuitenkaan lopettanut. Kirjoitin kaikenlaista omaksi ilokseni. Nautin kirjoittamisesta. Se on minulle helppoa ja luontevaa.
Kun tyttäreni syntyi, kaikki aikani tuntui kuluvan lapsen tarpeiden tyydyttämiseen. Minulla ei ollut enää aikaa omille asioille – ei edes välttämättömille, saati sitten harrastuksilleni. Lopetin kirjoittamisen. Lopetin kaiken paitsi äitinä olemisen. Pariksi vuodeksi hukkasin itseni täysin.
Ennen pitkää aloin taas löytää itseäni. Töihin paluu helpotti asiassa suuresti. Jossain vaiheessa huomasin kaipaavani kirjoittamista. Kaipasin sitä enemmän kuin mitään muuta entisestä elämästäni.
Hoitovapaalla ollessani olin lueskellut äitiblogeja. Mielessäni oli alkanut kyteä ajatus omasta blogista. Halusin blogilleni rajatun aiheen, en mitään sillisalaattiblogia, johon kirjoittelisin ajatuksiani ilman selkeää teemaa.
Palasin vanhaan unelmaani olla kirjailija. Jos unelmani ei koskaan toteutuisi, niin ehkä voisin kirjoittaa muiden kirjoista. Valmiista kirjoista kirjoittaminen olisi huomattavasti helpompaa kuin oman kirjan työstäminen 😉.
Lastenkirjat valikoituivat aiheeksi, koska en halunnut harrastuksen vievän liikaa aikaa tyttäreltäni. Lastenkirjablogi voisi melkein olla yhteinen harrastuksemme. Koska kulutamme lastenkirjoja paljon ja päivittäin, kirjoitusaiheista ei tulisi pulaa.
Toden sanoakseni olen myös huolissani lukemisharrastuksen vähenemisestä ja lukutaidon heikkenemisestä. Jos voin edes hiukan olla innostamassa muita kirjan äärelle, niin olen onnellinen.
Joillekin bloggaamisessa on tärkeää yhteisöllisyys. Minulla on siinä suhteessa vanhanajan kirjailijan mentaliteetti, että sanon sanottavani ja julkaisen sen. En välttämättä kaipaa keskustelua lukijoitteni kanssa. Vaikka juuri kukaan ei kommentoi kirjoituksiani, en sure sitä. Joskus toki mietin, keitä lukijani ovat ja mikä saa heidät (teidät) lukemaani kirjoituksiani.
Ennen kaikkea kirjoitan, koska itse nautin siitä. Toivon, että kirjoittamisen ilo ja se ilo, mitä koen lastenkirjoista, välittyy lukijoilleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti