perjantai 12. toukokuuta 2023

Kerran J. V. Snellmankin oli vain pieni lukeva poika



Hyvää J. V. Snellmanin päivää!

Pienenä poikana 1810-luvulla Snellman asui Kokkolassa. Kerrotaan, että hänellä oli tapana istua lukemassa kirjoja suurella Kokkokivellä. Reilut 200 vuotta sitten tuo jääkauden aikainen siirtolohkare sijaitsi vesijättömaalla, ja Snellman souti kivelle pienellä veneellä halutessaan uppoutua rauhassa kirjoihinsa. Nykyisin kivi on aivan kuivalla maalla keskellä Kaarlelankatua. Autot vaan huristelevat molemmin puolin.

Vuonna 2006 J. V. Snellmanin syntymästä tuli kuluneeksi 200 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Kokkolassa paljastettiin J.V. Snellmanin muistomerkki. Teos on sijoitettu Snellmanin rakkaalle lukukivelle. Taiteilija Pekka Jylhä on muotoillut ruostumattomasta teräksestä patsaan pienestä pojasta, joka lukee omenapuun alla kultakantista Atlas Finland -teosta. Kalliolohkareen seinämään on ikuistettu metallikirjaimin Snellmanin lause: "nuori sielu avoimena — ung själ, öppet sinne".

Patsaassa on liian moderni tuntu kuvatakseen Snellmania itseään pienenä poikana. Ehkä se johtuu teoksen hämmentävän kirkkaasta värityksestä.

Veistoksesta välittyy kyllä hyvin ajatus siitä, että saamme nauttia tänä päivänä niistä sivistyksen hedelmistä, jotka J. V. Snellman istutti aikoinaan maahamme.

Snellman oli monipuolinen vaikuttaja 1800-luvun Suomessa. Hän oli filosofi, kirjailija, sanomalehtimies ja valtiomies. Hän edisti erityisesti suomen kielen asemaa ja vakautti Suomen markan irrottamalla sen ruplasta.

Minusta on mukava ajatella, että kerran hänkin oli vain pieni poika, joka kiipesi kalliolle lukemaan. Mitä kaikkea nykyajan lukevista lapsista voikaan jonain päivänä tulla!






torstai 6. huhtikuuta 2023

Ei ole niin helppoa olla pääsiäispupu

Hoppeli on tavallinen pieni metsäjänis, joka haluaisi olla kaikkea muuta kuin tavallinen, kertovat Kathrin Siegenthaler ja Marcus Pfister kirjassaan Hoppeli ja pääsiäispupu (Lasten Keskus, Nord-Süd 1993). Kirjan kuvat ovat Marcus Pfisterin.




Kun äiti kertoo Hoppelille pääsiäispupusta, Hoppelin tulevaisuus näyttää selvältä. Sekin tahtoo olla pääsiäispupu! Pääsiäispupu on aivan mahtava.

"'Niin, pääsiäispupu on ihan erikoinen jänis.
Siitä kerrotaan uskomattomia tarinoita.
Se osaa kuulemma juosta tuulta nopeammin.
Kun se painautuu koloonsa tai lymyää tiheikköön,
ei haukankaan terävä katse sitä erota.
Siksi kukaan ei ole vielä nähnyt sitä!'

'Voi äiti, kerro vielä pääsiäispupusta!'

'Se on rohkea eikä pelkää edes kettua eikä sutta.
Joka vuosi pääsiäisen aikaan se kulkee kanaloissa,
kerää munia ja vie ne kotiinsa.
Se maalaa ne kirjaviksi ja kätkee ne sitten,
jotta lapset voivat etsiä niitä."

Hoppeli päättää ryhtyä pääsiäispupuksi. Mutta ei se olekaan niin helppoa kuin se luuli. Se voi olla toisinaan jopa aika vaarallista.

Avukseen Hoppeli saa ruskean rusakonpojan, mutta yhdessäkään ne eivät oikein onnistu täyttämään pääsiäispupun tehtäviä.

Kun Hoppeli palaa allapäin kotiin, on oikea pääsiäispupu järjestänyt sille yllätyksen.

Hyvää pääsiäistä!


Hoppeli ja pääsiäispupu
Teksti: Kathrin Siegenthaler ja Marcus Pfister
Kuvitus: Marcus Pfister
Saksankielinen alkuteos: Hoppel und der Osterhase
Suomennos: Marja Kiiskinen
Kustantaja: Lasten Keskus Oy ja Nord-Süd Verlagen AG 1993

   

sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Musta kana, joka muni ainutlaatuisia pääsiäismunia


Olipa kerran musta kana. Muut kanat syrjivät ja pilkkasivat sitä, koska sen munimat munat eivät olleet kauniin soikeita, vaan aivan kummallisenmuotoisia ja kaikki erilaisia. Näin kertoo Martina Schloẞmacher Iskender Giderin kuvittamassa kuvakirjassa Musta kana (Lasten Parhaat Kirjat 1999).

Musta kana olisi ehkä jäänyt ikuisesti hyljeksityksi, ellei pääsiäinen olisi lähestynyt ja pääsiäisjänis tullut kanatarhalle munia hakemaan. Vaikka pöyhkeä johtajakana teki kaikkensa, ettei pääsiäisjänis huomaisi mustan kanan omituisia munia, niin tietenkin se huomasi.

Pääsiäisjänis näki munissa jotain, mitä kanat eivät olleet nähneet: potentiaalia. Sen mielestä munat olivat niin erikoislaatuisia ja hienoja, että ne kelpaisivat vaikka kuninkaalle.

"Kokeneestakin pääsiäisjäniksestä tuntui vaikealta maalata omaperäisenmuotoisia munia. Mutta maalaus onnistui ja niistä tuli hyvin kauniinvärisiä sekä aivan uudennäköisiä."

Pääsiäisjänis todellakin piilotti erityiset munat kuninkaanlinnaan. Tylsistyneelle kuninkaalle munajahti oli vain yksi vuotuinen velvollisuus, mutta tänä vuonna yllätys olikin todellinen.

Kuninkaan ja mustan kanan elämät muuttuivat lopullisesti vain siksi, että pääsiäisjänis oli nähnyt mustan kanan rujoissa munissa jotain, mitä kukaan muu ei ollut nähnyt.

Viehättävässä pääsiäiskirjassa on ajatuksia herättävä sanoma. Millaisin silmin me katsomme toisiamme ja toistemme aikaansaannoksia ja edesottamuksia? Pystymmekö me näkemään kauneutta erilaisuudessa vai torjummeko kaiken vieraan?

Pääsiäistoiveeni on, että oppisimme kaikki vähän enemmän lempeyttä kanssaihmisiämme kohtaan.

Hyvää pääsiäistä!


Musta kana
Teksti: Martina Schloẞmacher
Kuvitus: Iskender Gider
Saksankielinen alkuteos: Das Schwarze Huhn
Suomennos: Sinikka Virtanen
Kustantaja: Oy Satusiivet - Sagovingar Ab / Lasten Parhaat Kirjat 1999



lauantai 18. maaliskuuta 2023

Muistoja, joita kirjat mieleeni nostaa


Olen joskus jostain lukenut tekstin, mahdollisesti blogipostauksen, jossa kirjoittaja kertoi eri kirjoihin liittyvistä muistoistaan ja mielleyhtymistään. Hän ei niinkään kuvannut kirjoihin liittyviä lukuhetkiä, vaan asioita, jotka syystä tai toisesta, joskus hyvinkin irrationaalisesti, nousivat mieleen jonkin tietyn kirjan äärellä.

Valitettavasti en ole onnistunut enää löytämään tuota kirjoitusta, mutta olen ajatellut sitä paljon. Tämä postaus on syntynyt tuon kadonneen tekstin inspiroimana. Valitsin hyllystä viisi lastenkirjaa ja yhden kirjasarjan ja annoin muistojen nousta mieleeni kirjojen herätteleminä.


Kaappikello Kansallismuseossa


Katariina Heilalan
ja Maiju Tuiskun kirjoittama ja Päivi Areniuksen kuvittama Päivä Kansallismuseossa (Tammi 2016) vie ajatukseni yhteen tiettyyn lapsuuteni päivään, jonka vietin Kansallismuseossa. Olen elämäni aikana käynyt Kansallismuseossa todella monta kertaa, joten on jännä, että yksi päivä voi olla niin unohtumaton.

Kansallismuseossa oli silloin lapsille tarkoitettu suunnistus. Siinä etsittiin museoon piilotettuja vihjelappuja, jotka johtivat esineen luota toiselle ja saivat katselemaan joitain museoesineitä tavallista tarkemmin.

Yksi vihjelappu johti vanhan kaappikellon luokse. Se saattoi olla Jakkarilan kartanon kaappikello, mutta en ole ihan varma. Lapussa ohjeistettiin: "Titta vad som strålar i min mage." Teksti oli lapussa tietysti myös suomeksi, ja onkin käsittämätöntä, että yli 30 vuoden jälkeen muistan yhä nimenomaan ruotsinkielisen lauseen.

Kaappikellon "vatsassa" olevasta aukosta kurkistaessa näki, että kellon sisälle oli maalattu loistava aurinko. Se teki minuun vaikutuksen. Että joku oli nähnyt vaivaa maalata jotain, joka ei päälle päin näkynyt.


Vanhanajan salmiakkia


Maija-Leena Keron kirja Salaperäinen Luostarinmäki (Kerokustannus 2014) saa suuhuni herahtamaan salmiakin maun. Ostin kirjan Turusta Luostarinmäen museokaupasta ja samalla ostin rasiallisen museokaupan omaa salmiakkia. Muistan, miten kävelin pois museoalueelta uutta kirjaani ruskeassa kahvattomassa paperipussissa kantaen ja salmiakkia imeskellen.


Painajaismainen Oulun matka


Päivi Honkakosken
ja kuvittaja Ludi Wangin Tervatonttujen joulu (Nordbooks 2016) tuo mieleeni aika kaamean Oulun matkan. Viikonloppumatkaamme oli kuulunut muun muassa käynti Pohjois-Pohjanmaan museossa, jonka museokaupasta ostin Tervatonttujen joulu -kirjan.

Seuraavana päivänä seisoin uusi kirja repussani aivan karmeassa lumipyryssä ilman hanskoja, koska olin unohtanut ne airbnb-asuntoon. Yritimme kiihkeästi saada taksia, mutta kävi ilmi, että taksin saaminen Oulussa oli sunnuntaiaamuna täysin mahdotonta.

Jotenkin selvisimme silti ajoissa junaan ja aloitimme paluumatkan kohti Helsinkiä. Matkan varrella juna seisoi paikallaan yli kaksi tuntia radalle rikkoutuneen työkoneen vuoksi.

Meillä ei ollut kauheasti eväitä ja ravintolavaunuun oli epätoivoinen jono. Toisin kuin monet muut, me ehdimme ostaa jotain syötävää, ennen kuin kylmänrauhallisesti ilmoitettiin, että ravintolavaunu suljetaan, koska henkilökunnan työaika loppuu. Henkilökunta ei kuitenkaan päässyt mihinkään paikallaan seisovasta junasta, joten koko juttu oli uskomaton farssi.

Lopulta matka jatkui, mutta jouduimme vielä vaihtamaan junaa Riihimäellä. Kaikille ei riittänyt istumapaikkaa uudessa junassa. Helsinkiin saapui joukko nälkäisiä ja nääntyneitä matkustajia yli yhdeksän tunnin matkan jälkeen.


Lapsiperheen road tripit


Caillou The Road Trip
(tekstin mukauttanut televisiosarjasta Carine Laforest ja kuvituksen Mario Allard, Chouette Publishing 2017) kuljettaa minut lukuisille kesäisille automatkoille. Tämä oli vakiolukemista pitkillä automatkoillamme tyttären ollessa leikki-ikäinen.

Näen tyttären turvaistuimessa takapenkillä autoa ajavan mieheni takana ja itseni toisella puolen takapenkkiä. Näen takapenkillä röykkiöittäin tavaraa läpinäkyvissä laatikoissa: kirjoja, puuhakirjoja, pelejä, talouspaperia, kosteuspyyhkeitä, juomapulloja, naposteltavaa, elektroniikkaa, hattuja, aurinkolaseja, hyttysmyrkkyä, aurinkorasvaa ja pashminahuiveja.

Tunnen vuoroin auringon kuuman paahtavuuden ja liian kylmän tuulettimen. Tunnen jalkojen puutuvan ja hyttystenpistosten kutittavan. Tunnen äänihuulten väsyvän ja kuulen ääneni käheytyvän liiasta ääneen lukemisesta. Tunnen väsymyksen, joka ennen pitkää valtaa tasaista moottoritietä paahdettaessa, ja nuokkuvan pään epämiellyttävät nykäykset.

Road tripit — niin parhaita!


Lapsuuden leppäkertut


Joskus kirjoihin liittyvät assosiaatiot ovat ihan hassuja. Minulla ei luonnollisestikaan ollut lapsuudessani Suvi Vehmasen ja Laila Nevakiven kirjaa Miksi leppäkertuilla on pilkut? (Minerva 2008), koska se ei ollut silloin vielä ilmestynyt. Kirjan nimi ja kansi kuitenkin kuljettavat minut aina lapsuuteni kotipihalle ja leppäkerttumuistoihin.

Kerrostalon asfalttinen piha oli aika ankea, mutta leppäkerttuja siellä oli. Me uskoimme, että leppäkertun pisteet tarkoittivat sen ikää vuosissa.

Otimme leppäkerttuja käsiimme ja lähetimme ne sormenpäästä lentoon hokien samalla tuttua lorua: "Lennä, lennä leppäkerttu ison kiven juureen. Siellä sun isäs, äitis keittää sulle puuroo." Toisinaan leppäkerttu laski kädelle inhottavaa tahmaista eritettä, joka haisi kamalalta.

Joskus ryhdyimme leppäkerttutarhureiksi. Keräsimme leppäkerttuja ämpäriin ja laitoimme siivilän päälle, etteivät ne karkaisi. Keräsimme niille kukkia ja lehtiä ruoaksi. Kerran siskoni ollessa kotona katsomassa Pikku Kakkosta pyydystimme talonmiehen Katariinan kanssa ämpäriin lisää leppäkerttuja. Siskoni palattua pihalle väitimme, että leppäkerttuja oli syntynyt lisää.


Korona, pandemia, lockdown

Alex Milwayn Hotelli Flamingo ‑sarja (WSOY 2020-2021) tuo mieleeni koronasulun ajat, sen kaoottisen tuntuisen ajanjakson, jolloin piti vain pysyä kotona, eikä kukaan tiennyt kuinka kauan.

Luin sarjan ensimmäiset kolme osaa tyttärelle hänen sairastaessaan koronaa ensimmäistä kertaa. Karanteenissa lukemiseen oli ylellisesti aikaa. Neljännen osan ostimme ja luimme vähän myöhemmin, kun kirjastot olivat yhä kiinni tai ainakin käyttörajoitettuja.

Epäilemättä koronasulku nousee kirjasarjasta mieleen myös siksi, että Alex Milwayhän kirjoitti ensimmäisenä koronavuonna sarjaan uuden osan: Hotel Flamingo — Life in Lockdown (Piccadilly Press 2020). Se julkaistiin ilmaisena pdf-kirjana, jonka toki latasin meille heti, kun asiasta kuulin.

Life in Lockdown on varmaan pisin englanninkielinen teos, jonka olen tyttärelle ääneen lukiessani kääntänyt. Kirjassa kerrotaan, miten Hotelli Flamingon Anna ja ystävät selviävät, kun asiakkaat kaikkoavat ja koko maailma menee kiinni. Teos on täydellisen onnistunut aikalaiskuva ajanjaksosta, jollaista en soisi enää kokevani.


Kuva: Pixabay


lauantai 11. maaliskuuta 2023

Lapsena lukemiani kirjoja, joista en muista juuri mitään


Sanotaan, että lapsena luetut kirjat vaikuttavat elämään voimakkaammin kuin aikuisena luetut. Mutta entä jos ei muista niistä mitään? Voiko silti kuvitella niillä olleen jonkinlainen merkitys omaan elämäänsä?

Luin lapsena ja nuorena valtavasti. On olemassa suuri määrä kirjoja / kirjasarjoja, jotka muistan lukeneeni ja jotka saavat lämpimän tunteen läikähtämään sydämessäni niitä ajatellessani, mutta joista en käytännössä kuitenkaan muista juuri mitään. Tässä joitakin.

Mary Norton: Kätkijät-sarja


Ystäväni Milla suositteli minulle tätä sarjaa. Se oli selvästi tehnyt häneen vaikutuksen, sillä leikimme siitä lähtien aika pitkään leikkiä, jossa barbit olivat kätkijöitä eli pieniä ihmisten tavaroita piilottelevia lilliputteja. Taisin itsekin pitää sarjasta, mutta en ole varma luinko kaikkia osia.

Lapsuudessani Kätkijöistä ei vielä ollut olemassa filmatisointeja.


Anni Swanin nuortenkirjat


Näissä oli pöyristyttävää köyhyyttä ja aina joku orpo. Kirjoissa parsittiin sukkia sekä syötiin perunoita ja suolakalaa. Luin näitä yksi yhteen kuvauksena omien esivanhempieni elämästä ja olin kauhistunut.

Viime vuonna ilmestyi Riitta Konttisen kirjoittama elämäkerta Tarinankertoja — Anni Swanin elämä (Siltala 2022). Sitä lueskellessani on alkanut kiinnostaa myös Swanin nuortenkirjojen lukeminen uudelleen. Ne ovat minulla kaikki tallella, vaikkakin kirjahyllyn takariviin tungettuina.


Jorma Kurvinen: Susikoira Roi -sarja


Näitä luin siihen aikaan, kun Töölön kirjasto oli kotikirjastoni. Muistan vieläkin sen kohdan hyllystä Töölön kirjaston lastenosastolla, mistä sarjan kirjoja löytyi. Mutta minulla ei ole aavistustakaan, mistä kirjat kertoivat. Niissä oli poika ja susikoira.

Siitä on jo aikaa, kun ostin kirpparilta yhden Susikoira Roi -kirjan, mutta emme ole sitä vielä lukeneet, vaikka tytär välillä on pyytänyt. En oikein tiedä, minkä ikäisille sarja sopii.


Jean Estorill: Anne-sarja


Näissä taisi olla kyse tytöstä, joka vaikeuksien kautta ja esteistä huolimatta raivasi tietään kohti ammattiballerinan uraa. Kirjat jättivät halun päästä joskus Lontoon Covent Gardeniin. Vasta viime syksynä Lontoon matkalla pääsin pikaisesti näkemään Covent Gardenin maisemia.


Rauha S. Virtanen: Selja-sarja


Jossain vaiheessa minulla oli 1950-luvun kausi eli olin hulluna kaikkeen 50-lukulaiseen. Silloin luin myös Selja-sarjaa. Sarja kertoo neljästä varsin erilaisella luonteella varustetusta sisaresta. Eksoottinen Margarita tummine hiuksineen on ballerinan urasta haaveileva kasvattitytär. Kris on tytöistä vanhin ja Dodo nuorin. Kirjailijaksi haluava Virva oli minulle sisaruksista samaistuttavin.

Olen monesti ajatellut lukea Selja-sarjan uudelleen. Jokin aika sitten kaivoin jo Seljan tytöt esiin kirjahyllyn takarivistä, mutta lukeminen jäi. Vähän pelottaa, että uudelleen lukeminen pilaisi hyvät muistot.


Merri Vik: Lotta-sarja
 

Tätä sarjaa oli koulumme kirjastossa. Siinä oli valtavasti osia. Luin niitä kirja per päivä -tahtia. Muistaakseni Lotta kasvoi sarjan edetessä. Olisiko päätynyt lopulta jopa naimisiin.

 

Martha Sandwall-Bergström: Gulla-sarja


Tämä oli sarja, joka kiinnosti minua kovasti, mutta Gulla-kirjoja oli vaikea saada käsiinsä. Ilmeisesti sarja oli lapsuudessani jo sen verran vanha, ettei sitä enää kauheasti ollut kirjastojen hyllyissä. Kirjojen varaaminen kirjastosta oli siihen aikaan vaikeaa ja kallista.

Muistan, että sarja olisi kannattanut lukea järjestyksessä, mutta saatavuusvaikeuksien vuoksi luin osia sekaisin ja välissä saattoi olla pitkiäkin taukoja. Olin siis aika pihalla kokonaisjuonesta, enkä varmasti ole lukenut kaikkia osia.

Äskettäin kahdeksanvuotiaani löysi kiertävän bookcrossing-kirjan: Gulla ratkaisee arvoituksen (Otava 1975). Ensin riemastuin kovasti, mutta sitten aloin miettiä, kannattaako se lukea, kun se on sarjan viides osa. Pääsenkö kärryille vai pitäisikö sarjan aiemmat tapahtumat olla muistissa? Ehkä minun on joka tapauksessa pakko lukea se, niin paljon se kiinnostaa.


Kaisa Ikola & Minna Kulmala: Hullu luokka -sarja


Hullu luokka-sarja kuului yläasteikääni. Yläasteluokasta kertovissa kirjoissa oli jotain niin tunnistettavaa. Ja ne olivat hauskoja! Vieläköhän sama huumori purisi?

Sarja on julkaistu jokin aika sitten e-kirjoina. Huomasin, että ainakin pari viimeistä osaa on minulta lukematta.


Francine Pascal: Sweet Valley Twins ja Sweet Valley High -sarjat


Sweet Valley Twins -sarjan kirjat olivat ensimmäisiä englanniksi lukemiani kirjoja. Oli aika korkea kynnys alkaa lukea vieraalla kielellä, mutta onneksi löysin Pascalin sarjan. Niiden kieli oli niin helppoa ja tarinat niin yksiulotteisia, että niitä oli helppo seurata huonommallakin kielitaidolla. Luin kirjoja myös ruotsiksi.

Jossain vaiheessa näitä alettiin suomentaa. Silloin ensimmäinen ajatukseni oli, että ei kai kukaan halua lukea omalla äidinkielellään mitään noin yksinkertaista tekstiä.


Maria Gripen kirjat


Maria Gripen kirjat tekivät minuun AIVAN VALTAVAN vaikutuksen. Luulisi, että sellaisista jäisi edes jonkinlainen muistijälki mieleen. Vaan ei. Ei mitään.

Gripen Varjo-sarjaa olen monesti ajatellut lukea uudestaan, mutta sitä on aika huonosti saatavilla kirjastosta.


Paavo Rintala: Pojat


Yläasteella kävimme katsomassa Pojat-näytelmän Helsingin kaupunginteatterissa. Varmaan kirjan lukeminen oli siihen liittynyt koulutehtävä. Teos teki minuun valtavan vaikutuksen. Nykyisin Poikia ajatellessani näen mielessäni vain nuoren Vesa-Matti Loirin naaman.


David Hume: Cardby-sarja


Olin 11-vuotiaana isäni kanssa kahden viikon lomalla Sisiliassa. Olin ottanut mukaan aivan liian vähän luettavaa. Jo ensimmäisellä viikolla oli alettava lukea kirjoja isäni pinosta. Hän oli ostanut divarista matkalukemiseksi mm. kasan David Humen Cardby-sarjaa. Varsin väkivaltaiset dekkarit eivät olleet kirjoja, joita normaalioloissa olisin lukenut, mutta hyvinhän ne upposivat siellä Sisilian taivaan alla lettinillä lekotellessa.

Onko tässä sinulle tuttuja kirjoja? Kannattaisiko jotain näistä lukea uudelleen?




lauantai 4. maaliskuuta 2023

Heittäydy maagisen maalipallon pyörteisiin



Tuula Kallioniemen kirjassa Maaginen maalipallo (Otava 2022) pääsimme kahdeksanvuotiaan tyttäreni kanssa tutustumaan pallopeliin, josta emme olleet kuulleet koskaan ennen. Oli kiehtovaa oppia maalipallosta, sillä se on varsin ainutlaatuinen peli:
  • maalit ovat yhdeksän metrin levyisiä
  • peliväline on kilisevä pallo
  • peliä pelataan maanpinnan tasolla enimmäkseen kyljellään maaten
  • joukkueesta on kentällä kerrallaan kolme pelaajaa, jotka kaikki hyökkäävät ja puolustavat
  • kukaan pelaaja ei näe mitään

Maalipallo on näkövammaisten joukkuepeli. Rupulan lähiön FC Wannaplayn tyypit kuulevat  maalipallosta, kun lähiöön muuttaa uusi poika. Valtteri eli Valtsu kulkee aina koiransa kanssa ja on niin olevinaan, ettei ole näkevinäänkään kirjan kertojahahmoa Salamaa tai tämän parasta kaveria Eetua.

Selviää, ettei Valtsu todella näekään poikia — eikä ketään, sillä hän on sokea. Näkövammainen olisi ehkä korrekti termi, mutta Valtsu kutsuu itseään sokeaksi. Hän on sellainen poika, joka ei anna näköaistin puutteen estää itseään elämästä täyttä elämää. Valtsu solahtaa vaivattomasti osaksi uuden kotilähiönsä kaveriporukkaa.

Rupulalaisilla on oma joukkue FC Wannaplay, jonka puitteissa on pelailtu kaikenlaista, mutta viime aikoina on ollut hiljaista. Valmentaja Masse istuu usein oluella. Ei ihme, jos uusi peli alkaa kiinnostaa. Olisi aika hienoa päästä haastamaan naapurikaupunginosan Hippolan joukkue lajissa, josta hippolalaisilla ei ole hajuakaan.

Rupulan ja Hippolan välillä on jatkuvaa kisailua ja keskinäistä nokittelua. Hippolalaiset asuvat omistusasunnoissa, kun taas Rupulassa on vuokrataloja ja aika kansainvälistä porukkaa. Kertojahahmo Salama on mustaihoinen, Alima kulkee huivi päässä ja Urmon puheessa vilisee vironkielisiä sanoja.

Rupulan kaltaisia lähiöitä löytyy varmasti ympäri Suomea. Kallioniemi on luonut uskottavan lähiön, jota kuvaa ihailtavan neutraalisti ja arvottamatta. On mahtavaa, että kaikenlaiset lapset voivat löytää henkilöistä samaistuttavan hahmon. Olin iloisesti yllättänyt, kun selvisi, että kirjan kertoja Salama on musta. Harvassa taitavat olla ne suomalaiset kirjat, joissa annetaan ääni mustaihoiselle kertojalle.

Elämänmakuisen tarinan lomassa opitaan näkövammaisista ja maalipallosta sekä jännitetään Rupulan ja Hippolan kohtaamista maalipallokentällä.

Vakavaksi homma menee siinä vaiheessa, kun Valtsun Ville-koira katoaa. Ilman opaskoiraa Valtsu ei kerta kaikkiaan tule toimeen. Mitä Villelle on tapahtunut? Sen saavat Salama ja Eetu selvittää. Seikkailun tuoksinnassa pojat löytävät uusia piirteitä arkkivihollisistaan Hippolan Pätkästä ja Simpasta.

Maaginen maalipallo sopii erityisen hyvin alakouluikäisille urheilufaneille, mutta suosittelen muitakin kokeilemaan. Tyttäreni mielenkiinto pysyi yllä Ville-koiran ansiosta. Kirjassa on Jussi Kaakisen mustavalkoinen kuvitus. Koirakuvia oli tyttäreni mukaan tarpeeksi ja koira oli "niin söpö!"

Tyttären lempikohta kirjasta:

"Mä päätin, että otan isona koiran. Labratorinnoutajan. Koulutan sen viisaammaksi kuin kukaan ikinä on koiransa kouluttanut."

Äidin lempikohta kirjasta:

"Eetu on ehkä maailmanhistorian mahtavin valepukki. Mä niin näen sen tulevaisuuden kirjailijana.
   Se on itsekin vihjaissut kehittelevänsä tarinaa velhopojasta, joka käy taikakoulua. Haha. Kuka lukisi sellaisen kirjan. Nobody! Nobody lukisi minkäänlaista kirjaa, mikäli multa kysytään.
   Lukeminen on armottoman uuvuttavaa touhua. Eetu väittää lukeneensa jopa satasivuisen kirjan! Hah hah."

Maagisessa maalipallossa on 112 sivua ja se on hetkessä luettu. Ei pitäisi olla Salamallekaan mahdotonta.

FC Wannaplayn tyypit ovat aiemmin seikkailleet kirjoissa Pöllitty palloLiukas lätkä ja Konstikas koripallo. Maagisen maalipallon tarina toimi hyvin, vaikka emme olleet lukeneet aiempia osia.





sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Kirjakuulumisia helmikuussa 2023

Äitini huomautti minulle eilen ja uudestaan vielä tänään, etten ole kirjoittanut blogiini pitkään aikaan. Se on aivan totta, vaikkakin ehkä yllättävää ottaen huomioon, että olen viettänyt koko alkuvuoden tiiviisti kirjojen parissa. Kirjoittamiselle ei ole jäänyt aikaa, koska vapaa-aikani ja huomioni ovat kohdistuneet seuraaviin toisiinsa kietoutuviin asioihin:

  1. Lukemiseen
  2. Kirjoista eroon hankkiutumiseen
  3. Kirjojen pakkaamiseen

Kahden vuoden pitkän odotuksen jälkeen olemme vihdoin muuttamassa keväällä. Se tarkoittaa sitä, että tavaroita on karsittava rankalla kädellä. Koska kirjat muodostavat henkilökohtaisesta omaisuudestani suurimman ryhmän, olen jo pitkään keskittynyt kirjojen karsimiseen.

Toissa kesänä pääsin karsimistyössä hyvään alkuun, kun konmaritin kirjani. Silloinen tulos ei kuitenkaan ollut vielä riittävä. Taisin olla silloin liian lepsu. Sitä paitsi onhan puolessatoista vuodessa ehtinyt kertyä aikamoinen määrä uusiakin kirjoja. Minulla on paha tapa napata kirjastojen kierrätyshyllyistä mukaani kirjoja, vaikka edellisiäkin löytöjä on vielä lukematta.

Viime syksynä aloitin laajamittaisen lastenkirjoista eroon hankkiutumisen. Lahjoitin kymmeniä helppolukuisia lastenkirjoja tyttäreni S:n koulukirjastoon ja sain myytyä kymmeniä lastenkirjoja kirpparilla. Myin vielä lisää kirjoja tammi-helmikuun vaihteessa ja sen jälkeen olen rahdannut kymmeniä teoksia Kierrätyskeskukseen sekä muutama kirja kerrallaan kirjastojen kierrätyskirjahyllyihin.

En oikein pysty poistamaan kirjoja lukematta niitä, joten olen lukenut hyllynlämmittäjän toisensa jälkeen. Luettuja kirjoja on tänä vuonna kertynyt jo 62 (38 lastenkirjaa ja 24 aikuisten kirjaa).

S:lle ääneen lukiessani olen keskittynyt kirjoihin, joita emme halua ottaa muutossa mukaamme. Tämä on johtanut siihen, että lastenkirjavuotemme on ollut tähän mennessä aika epätyydyttävä. Emme ole lukeneet juuri lainkaan erityisen sykähdyttäviä lastenkirjoja. Eipä siis ihme, etten ole kirjoittanut blogiin pitkään aikaan.

Joitain hyviä kirjoja olemme sentään lukeneet, ja olisihan joistain niistä voinut kirjoittaakin, jos vain minusta olisi tuntunut, että kirjoittamiseen on aikaa.

Paras tänä vuonna lukemamme lastenkirja on varmaankin ollut Johanna Hulkon ja kuvittaja Sanna Pelliccionin kirja Seikkailijat Ruusu ja Säde (Karisto 2022). Vanhanajan tunnelmaa huokuva seikkailusatu vie lukijan Oulun Raksilan puutaloalueen katoille. Siellä on kahden ystävyksen, Ruusun ja Säteen, ikioma salattu maailma, jossa he voivat olla vapaita ja seikkailla sydäntensä pohjasta.

Eräänä talviyönä tytöt joutuvat hurjan pelastustehtävän eteen. Onneksi saduissa mikä tahansa voi olla mahdollista, ja vaarallisesta tilanteesta selvitään säikähdyksellä.

Seikkailijat Ruusu ja Säde lähtee ilman muuta mukanamme uuteen kotiin.


Toinen mukaan otettava kirja on Tero Mielosen ja Mari Ahokoivun kirja Maailman tutkijat (Ursa 2021). Värikkäästi kuvitetussa kirjassa tutustutaan tieteen tekemiseen ja eri alojen tutkijoihin. Kirjan sanomana on: kenestä tahansa voi tulla tutkija.


Kolmas mainitsemisen arvoinen teos, joka myös lähtee muutossa mukaamme, on Anja Portinin ja kuvittaja Sanna Pelliccionin Matias ja kaikki se mikä oli jossain kaukana (S&S 2021). Portinin isoisoisän 1900-luvun alussa valmistamista tähtitieteellisistä taikalyhtykuvista innoituksensa saaneessa kuvakirjassa nimihenkilö Matias pohtii kauas avaruuksiin kurkottavia ajatuksia. Löytääkö Matias ketään, jonka kanssa jakaa korkealentoisia ajatuksiaan vai johtaako utelias mieli yksinäisyyteen?


Tänä vuonna lukemiini vaikuttaviin kirjoihin kuuluu Jeva Skaletskan päiväkirjateos Te ette tiedä mitä sota on (Otava 2022). Kirja on 12-vuotiaan ukrainalaisen koulutytön omakohtainen kertomus siitä, miten yhdessä hetkessä koko elämä muuttuu. Jeva kuvaa Venäjän hyökkäystä Ukrainaan lapsen silmin heti sen ensi hetkistä alkaen.

Tunnit pommisuojassa ovat pitkiä, ja kun käy selväksi, että pommien moukaroimaan kaupunkiin on vaikea jäädä, alkaa päämäärätön, pelottava ja vaivalloinen pakomatka. Lopulta Jeva pääsee mumminsa kanssa turvaan Irlantiin, josta löytyy Jevan päiväkirjalle kustantaja.


S on lukenut itse tänä vuonna pelkkiä Sinttu-kirjoja. Lin Hallbergin ja kuvittaja Margareta Nordqvistin hevoskirjasarja shetlanninponi Sintusta on heppatyttöni tämänhetkinen suosikki. Ostin sarjaa syksyllä halvalla kirjamessuilta, ja joulun jälkeen S sai pinon serkkujensa vanhoja Sinttuja, kun täti oli huomannut sarjan kirjoja S:n hyllyssä. 

Yhden Sinttu-kirjan luin itsekin, sillä Torstaina nähdään, Sinttu (Tammi 2009) sopii erinomaisesti Helmet-lukuhaasteen kohtaan 25 "kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi". Sinttu-kirjat pakataan tietysti muutossa mukaan.


Olen itse asiassa jo pakannut suuren osan kirjoistamme. Tällä hetkellä valmiita laatikoita on 49. Hyllyissä riittää silti vielä luettavaa, poistettavaa ja pakattavaa. Viimeiset laatikot suljettanee vasta toukokuussa.




sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Pieni Helmet-lukuhaaste 2023




Kuten aina tammikuussa, meillä on alettu taas suorittaa Pientä Helmet -lukuhaastetta. Olemme päässeet hyvään alkuun.

Haaste on meillä entiseen tapaan äidin ja tyttären yhteinen hanke. Kirja hyväksytään listallemme, jos olemme lukeneet sen yhdessä tai kahdeksanvuotiaani on lukenut sen itse. Päivitän tämän postauksen listaa sitä mukaa, kun haaste edistyy.

Pienen Helmet -lukuhaasteen lisäksi suoritan itse tavallista 50 kohdan Helmet-lukuhaastetta. Sen edistymistä pääsee seuraamaan täällä. Omien sääntöjeni mukaan voin kirjata saman kirjan molempiin haasteisiin, ja aluksi listoilla varmasti näkyykin tuplia. Vuoden edetessä yritän kuitenkin pyrkiä siihen, että listoilla olisi mahdollisimman vähän samoja kirjoja.


1. Kirjassa on kartta
Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Paraske! — Runonlaulaja Larin Parasken ilot, surut ja säkenöivät säkeet

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta
Taru Hurme & Auli Heinävä: Mummo ja Viivi vanhassa Tallinnassa

3. Kirjan nimessä on kasvi
Johanna Hulkko — kuv. Sanna Pelliccioni: Seikkailijat Ruusu ja Säde

4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna
Paula Noronen — kuv. Kati Närhi: Yökoulu ja kauheat naapurit

5. Kirjassa ollaan maan alla
Susan Ashe — kuv. Chris Mould: Lilli muuttaa Roomaan

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate
Elina Komulainen & Mirka Tuovinen — kuv. Kristiina Haapalainen & Sami Vähä-Aho: Mekon matka

7. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja
Emilia Lehtinen: Unissa lentämisen opas

8. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi
Rachel Anderson — kuv. Shelagh McNicholas: Jenni morsiusneitona

9. Kirja nimi liittyy veteen
Johanna Hulkko — kuv. Jari Paananen: Geoetsivät ja vesiseikkailu

10. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs
Tero Mielonen Mari Ahokoivu: Maailmantutkijat

11. Kirjan nimessä on ja-sana
Hilary McKay — kuv. Lesley Harker: Jesse ja hamsteri

12. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt
Merja Marvi Jalo: Jesse seurapiirikoira

13. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon
Lin Hallberg — kuv. Margareta Nordqvist: Suuri seikkailu, Sinttu

14. Kirja on iso

15. Kirja kertoo urheilijasta
Maria Kuutti — kuv. Elina Jasu: Katse palloon, Iida!

16. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä
Anthony Masters kuv. Mike Perkins: Hurja lentoretki

17. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä
Timo Parvela: Ella Lapissa

18. Kirja on ollut ehdolla kirjallisuuspalkinnon saajaksi
Roope Lipasti: Palavan kaupungin lapset

19. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas
Lin Hallberg — kuv. Margareta Nordqvist: Yli esteiden, Sinttu

20. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet

21. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun
Ma Isabel Sánchez Vegara — kuv. Matt Hunt: Little People, Big Dreams Stephen Hawking
 
22. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa
Karen Wallace — kuv. Emma Damon: Nauravan haarniskan tapaus

23. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan  [kohtaan 1]
Anna Jansson — kuv. Mimmi Tollerup: Emil Wern tutkii — Kielletyt roskat

24. Kirja on julkaistu vuonna 2023

25. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä



sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Helmiä kuluneen vuoden lastenkirjoista



"Kuin uusi sivu aukeaisi."

Näin päättyy Mila Teräksen ja Hannamari Ruohosen kuvakirja Ensilumi. Juuri siltä minusta tuntuu aina vuoden vaihtuessa. Uusi sivu, uusi vuosi odottaa puhtaana edessä. On aika miettiä, millä eväin lähteä kohti tulevaa, miten täyttää edessä odottavat tyhjät sivut.

Vuodenvaihde on välitila, jossa katse viivähtää vielä menneessä vanhaa vuotta arvioiden, mutta samalla tähyää jo tulevaan.

Ikään kuin saatteeksi uuteen vuoteen keräsin viime vuonna ilmestyneistä lastenkirjoista innoittavia, puhuttelevia ja pohdituttavia ajatuksia. Puhutteleeko jokin niistä sinua? Olisiko sinun hyvä pitää jokin ajatuksista erityisesti mielessäsi tänä vuonna?

Näiden lainauksien myötä toivotan kaikille lukijoille oikein hyvää uutta vuotta!


"Me kaikki olemme erilaisia, ja kaikkien on tärkeintä saada olla oma itsensä."
(Mila Teräs: Ensilumi)


"Eihän kukaan ole täydellinen."
(Tuula Kallioniemi: Pipo puussa)

"Joskus tuon ystävälleni lahjaksi pyöreitä, punaisia kiviä. Aurinko on lämmittänyt ne aivan kuumiksi. Ne tuoksuvat hiekalle ja maistuvat vähän suolalle. Voi miten nopeasti kesä kuluu."
(Reetta Niemelä: Ystävä joella)

"Ei tarvinnut edes sanoa mitään. Parhaan ystävän kanssa asiat menivät usein niin."
(Johanna Hulkko: Seikkailijat Ruusu ja Säde)

"Ystävyys on nimittäin sellaista, että se kantaa läpi vuosikymmenten."
(Johanna Hulkko: Seikkailijat Ruusu ja Säde)

"Oikea rakkaus ei jaa lapsia omiin ja vieraisiin. Minä uskon oikeaan rakkauteen."
(Larysa Denysenko: Maja ja ystävät)

"Äiti vaipuu muistoihinsa. Simo nojautuu taas äitiä vasten. Hän sulkee silmänsä ja kuuntelee."
(Lin Hallberg: Sami ja Sinttu — Poniveljesten tarina)


"Muistaminen ja muistelu on tärkeää."
(Larysa Denysenko: Maja ja ystävät)

"Pitää vain osata yhdistellä asioita ja tehdä oikeat johtopäätökset."
(Arttu Unkari: Isämies ja hyytävä hypnoosi)

"Niin rohkeita voivat olla vain pienet tytöt."
(Johanna Hulkko: Seikkailijat Ruusu ja Säde)

"Man kan behöva en paus ibland när man bråkar."
(Martin Widmark: Det mystiska brevet)

"Jokainen sota loppuu kerran."
(Larysa Denysenko: Maja ja ystävät)



LÄHDEKIRJAT

Arttu Unkari — kuv. Kai Vaalio: Isämies ja hyytävä hypnoosi. Otava 2022.

Johanna Hulkko — kuv. Sanna Pelliccioni: Seikkailijat Ruusu ja Säde. Karisto 2022.

Larysa Denysenko — kuv. Marija Foja — suom. Eero Balk: Maja ja ystävät. Tammi 2022.

Lin Hallberg — kuv. Margareta Nordqvist — suom. Marvi Jalo: Sami ja Sinttu — Poniveljesten tarina. Tammi 2022. 

Martin Widmark — kuv. Helena Willis: Berättelser från Valleby — Det mystiska brevet. Bonnier Carlsen 2022.

Mila Teräs — kuv. Hannamari Ruohonen: Ensilumi. Karisto 2022.

Reetta Niemelä — kuv. Karoliina Pertamo: Ystävä joella. Karisto 2022.

Tuula Kallioniemi — kuv. Harri Tarkka: Pipo puussa. Otava 2022.


Kuva: Pixabay