lauantai 18. maaliskuuta 2023

Muistoja, joita kirjat mieleeni nostaa


Olen joskus jostain lukenut tekstin, mahdollisesti blogipostauksen, jossa kirjoittaja kertoi eri kirjoihin liittyvistä muistoistaan ja mielleyhtymistään. Hän ei niinkään kuvannut kirjoihin liittyviä lukuhetkiä, vaan asioita, jotka syystä tai toisesta, joskus hyvinkin irrationaalisesti, nousivat mieleen jonkin tietyn kirjan äärellä.

Valitettavasti en ole onnistunut enää löytämään tuota kirjoitusta, mutta olen ajatellut sitä paljon. Tämä postaus on syntynyt tuon kadonneen tekstin inspiroimana. Valitsin hyllystä viisi lastenkirjaa ja yhden kirjasarjan ja annoin muistojen nousta mieleeni kirjojen herätteleminä.


Kaappikello Kansallismuseossa


Katariina Heilalan
ja Maiju Tuiskun kirjoittama ja Päivi Areniuksen kuvittama Päivä Kansallismuseossa (Tammi 2016) vie ajatukseni yhteen tiettyyn lapsuuteni päivään, jonka vietin Kansallismuseossa. Olen elämäni aikana käynyt Kansallismuseossa todella monta kertaa, joten on jännä, että yksi päivä voi olla niin unohtumaton.

Kansallismuseossa oli silloin lapsille tarkoitettu suunnistus. Siinä etsittiin museoon piilotettuja vihjelappuja, jotka johtivat esineen luota toiselle ja saivat katselemaan joitain museoesineitä tavallista tarkemmin.

Yksi vihjelappu johti vanhan kaappikellon luokse. Se saattoi olla Jakkarilan kartanon kaappikello, mutta en ole ihan varma. Lapussa ohjeistettiin: "Titta vad som strålar i min mage." Teksti oli lapussa tietysti myös suomeksi, ja onkin käsittämätöntä, että yli 30 vuoden jälkeen muistan yhä nimenomaan ruotsinkielisen lauseen.

Kaappikellon "vatsassa" olevasta aukosta kurkistaessa näki, että kellon sisälle oli maalattu loistava aurinko. Se teki minuun vaikutuksen. Että joku oli nähnyt vaivaa maalata jotain, joka ei päälle päin näkynyt.


Vanhanajan salmiakkia


Maija-Leena Keron kirja Salaperäinen Luostarinmäki (Kerokustannus 2014) saa suuhuni herahtamaan salmiakin maun. Ostin kirjan Turusta Luostarinmäen museokaupasta ja samalla ostin rasiallisen museokaupan omaa salmiakkia. Muistan, miten kävelin pois museoalueelta uutta kirjaani ruskeassa kahvattomassa paperipussissa kantaen ja salmiakkia imeskellen.


Painajaismainen Oulun matka


Päivi Honkakosken
ja kuvittaja Ludi Wangin Tervatonttujen joulu (Nordbooks 2016) tuo mieleeni aika kaamean Oulun matkan. Viikonloppumatkaamme oli kuulunut muun muassa käynti Pohjois-Pohjanmaan museossa, jonka museokaupasta ostin Tervatonttujen joulu -kirjan.

Seuraavana päivänä seisoin uusi kirja repussani aivan karmeassa lumipyryssä ilman hanskoja, koska olin unohtanut ne airbnb-asuntoon. Yritimme kiihkeästi saada taksia, mutta kävi ilmi, että taksin saaminen Oulussa oli sunnuntaiaamuna täysin mahdotonta.

Jotenkin selvisimme silti ajoissa junaan ja aloitimme paluumatkan kohti Helsinkiä. Matkan varrella juna seisoi paikallaan yli kaksi tuntia radalle rikkoutuneen työkoneen vuoksi.

Meillä ei ollut kauheasti eväitä ja ravintolavaunuun oli epätoivoinen jono. Toisin kuin monet muut, me ehdimme ostaa jotain syötävää, ennen kuin kylmänrauhallisesti ilmoitettiin, että ravintolavaunu suljetaan, koska henkilökunnan työaika loppuu. Henkilökunta ei kuitenkaan päässyt mihinkään paikallaan seisovasta junasta, joten koko juttu oli uskomaton farssi.

Lopulta matka jatkui, mutta jouduimme vielä vaihtamaan junaa Riihimäellä. Kaikille ei riittänyt istumapaikkaa uudessa junassa. Helsinkiin saapui joukko nälkäisiä ja nääntyneitä matkustajia yli yhdeksän tunnin matkan jälkeen.


Lapsiperheen road tripit


Caillou The Road Trip
(tekstin mukauttanut televisiosarjasta Carine Laforest ja kuvituksen Mario Allard, Chouette Publishing 2017) kuljettaa minut lukuisille kesäisille automatkoille. Tämä oli vakiolukemista pitkillä automatkoillamme tyttären ollessa leikki-ikäinen.

Näen tyttären turvaistuimessa takapenkillä autoa ajavan mieheni takana ja itseni toisella puolen takapenkkiä. Näen takapenkillä röykkiöittäin tavaraa läpinäkyvissä laatikoissa: kirjoja, puuhakirjoja, pelejä, talouspaperia, kosteuspyyhkeitä, juomapulloja, naposteltavaa, elektroniikkaa, hattuja, aurinkolaseja, hyttysmyrkkyä, aurinkorasvaa ja pashminahuiveja.

Tunnen vuoroin auringon kuuman paahtavuuden ja liian kylmän tuulettimen. Tunnen jalkojen puutuvan ja hyttystenpistosten kutittavan. Tunnen äänihuulten väsyvän ja kuulen ääneni käheytyvän liiasta ääneen lukemisesta. Tunnen väsymyksen, joka ennen pitkää valtaa tasaista moottoritietä paahdettaessa, ja nuokkuvan pään epämiellyttävät nykäykset.

Road tripit — niin parhaita!


Lapsuuden leppäkertut


Joskus kirjoihin liittyvät assosiaatiot ovat ihan hassuja. Minulla ei luonnollisestikaan ollut lapsuudessani Suvi Vehmasen ja Laila Nevakiven kirjaa Miksi leppäkertuilla on pilkut? (Minerva 2008), koska se ei ollut silloin vielä ilmestynyt. Kirjan nimi ja kansi kuitenkin kuljettavat minut aina lapsuuteni kotipihalle ja leppäkerttumuistoihin.

Kerrostalon asfalttinen piha oli aika ankea, mutta leppäkerttuja siellä oli. Me uskoimme, että leppäkertun pisteet tarkoittivat sen ikää vuosissa.

Otimme leppäkerttuja käsiimme ja lähetimme ne sormenpäästä lentoon hokien samalla tuttua lorua: "Lennä, lennä leppäkerttu ison kiven juureen. Siellä sun isäs, äitis keittää sulle puuroo." Toisinaan leppäkerttu laski kädelle inhottavaa tahmaista eritettä, joka haisi kamalalta.

Joskus ryhdyimme leppäkerttutarhureiksi. Keräsimme leppäkerttuja ämpäriin ja laitoimme siivilän päälle, etteivät ne karkaisi. Keräsimme niille kukkia ja lehtiä ruoaksi. Kerran siskoni ollessa kotona katsomassa Pikku Kakkosta pyydystimme talonmiehen Katariinan kanssa ämpäriin lisää leppäkerttuja. Siskoni palattua pihalle väitimme, että leppäkerttuja oli syntynyt lisää.


Korona, pandemia, lockdown

Alex Milwayn Hotelli Flamingo ‑sarja (WSOY 2020-2021) tuo mieleeni koronasulun ajat, sen kaoottisen tuntuisen ajanjakson, jolloin piti vain pysyä kotona, eikä kukaan tiennyt kuinka kauan.

Luin sarjan ensimmäiset kolme osaa tyttärelle hänen sairastaessaan koronaa ensimmäistä kertaa. Karanteenissa lukemiseen oli ylellisesti aikaa. Neljännen osan ostimme ja luimme vähän myöhemmin, kun kirjastot olivat yhä kiinni tai ainakin käyttörajoitettuja.

Epäilemättä koronasulku nousee kirjasarjasta mieleen myös siksi, että Alex Milwayhän kirjoitti ensimmäisenä koronavuonna sarjaan uuden osan: Hotel Flamingo — Life in Lockdown (Piccadilly Press 2020). Se julkaistiin ilmaisena pdf-kirjana, jonka toki latasin meille heti, kun asiasta kuulin.

Life in Lockdown on varmaan pisin englanninkielinen teos, jonka olen tyttärelle ääneen lukiessani kääntänyt. Kirjassa kerrotaan, miten Hotelli Flamingon Anna ja ystävät selviävät, kun asiakkaat kaikkoavat ja koko maailma menee kiinni. Teos on täydellisen onnistunut aikalaiskuva ajanjaksosta, jollaista en soisi enää kokevani.


Kuva: Pixabay


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti