Sempén & Goscinnyn Nikke -kirjojen huumori naurattaa vuosikymmenestä toiseen

Luin viime viikolla lehdestä, että ranskalainen kuvittaja Jean-Jacques Sempé on kuollut 89-vuotiaana. Tuli haikea olo. Siitä ei ole kauaakaan, kun tutustutin kahdeksanvuotiaani Sempén kuvittamaan Nikke-sarjaan. Pidin sarjasta kovasti lapsena. Lapsena olenkin merkinnyt sen jollekin listalle yhdeksi parhaista koskaan lukemistani kirjasarjoista.

Ennen kuin tartuimme ensimmäiseen René Goscinnyn ja Jean-Jacques Sempén Nikke-kirjaamme, olin jo pidemmän aikaa ajatellut lukea Nikke-kirjoja tyttärelleni. Asia oli vaan jäänyt, kun en jaksanut selvittää, missä lapsuuteni Nikke-kirjat sijaitsivat. Olivatko ne hautautuneet vanhempieni loputtomien kirjahyllyjen syviin syövereihin vai liekö Nikeksi kutsuttu veljeni vienyt ne omaan hyllyynsä?

Tänä vuonna sisareni alkoi toistuvasti kysellä, olenko lukenut tyttärelleni Nikke-sarjaa. Kun kesällä sitten näin SPR:n Kontissa pilkkahintaan kirjan Nikke kesälomalla (WSOY 1983), ostin sen ja luimme sen heti.

Kirjassa seurataan kouluikäisen Niken kesälomaa kahtena eri kesänä. Ensin Nikke matkustaa vanhempiensa kanssa Atlantin rannalle Bretagneen viettämään ihanaa rantalomaa täysihoitolassa.

"Täysihoitola Kaunorannasta on hyvä näkymä merelle, kun nousee seisomaan kylpyammeen reunalle, mutta täytyy varoa liukastumasta. Kauniilla ilmalla, jos ei ole liukastunut, voi erottaa aivan selvästi salaperäisen Auteresaaren."

"Ikävä kyllä Bretagnessa voi käydä niin, että aurinko tekee vierailun Rivieralle."

"Ja sitten viimeisenä lomapäivänä aurinko tuli säteilevänä takaisin."

Seuraavana kesänä vanhemmat päättävät lähettää Niken kesäleirille Mäntyniemeen, jonne matka kestää junalla koko yön. Vanhemmat eivät millään tohtisi kertoa kesäsiirtolasuunnitelmastaan Nikelle, sillä he ovat hyvin huolissaan, miten pikku Nikke suhtautuu ajatukseen lomasta erossa vanhemmistaan.

"— Nikke, sanoi isä, — minä pyydän sinua olemaan oikein järkevä. Äiti ja minä menemme pienelle matkalle, ja kun meistä tuntui siltä, ettet sinä oikein pitäisi siitä, me päätimme, että sinä voisit lähteä kesäsiirtolaan. Se on sinulle oikein hyväksi, saat olla ikäistesi tovereiden parissa ja pitää oikein hauskaa..."

"— Kivaa!" minä huusin ja rupesin hyppimään ympäriinsä olohuoneessa."

Nikkeä vähän harmittaa, ettei leirillä nukutakaan teltoissa, vaan pienissä puisissa mökeissä, mutta muuten leirillä on oikein kivaa. Ja vielä kivempaa on kertoa kotiin palattuaan leirikokemuksista naapurin Ann-Marielle, sillä mikäpä estää vähän liioittelemasta. 

Luin kirjaa nyt aikuisena ja äitinä vähän eri silmin kuin lapsena. Tunsin nyt suurempaa sympatiaa kirjan aikuishahmoja kohtaan. Goscinny pistää heidät kärsimään lasten takia toinen toistaan  piinaavimmin tavoin, eivätkä lapset edes huomaa aikuisten piinaa. Lapsillahan on koko ajan hauskaa!

Jean-Jacques Sempén mustavalkoinen, karrikatyyrimainen piirroskuvitus on osa Nikke-kirjojen viehätystä. Kuvissa on yhtä paljon huumoria kuin tekstissäkin. Lapsena minua nauratti Sempén ihmishahmojen huvittavan suuret nenät. 

Alun perin tarinat pikku Nikestä olivat lehteen kirjoitettuja humoristisia kertomuksia. Kirjoista kyllä huomaa, että luvut ovat olleet ensin itsenäisiä kokonaisuuksia, vaikka etenevätkin jatkokertomuksen tapaan ja linkittyvät toisiinsa.

Sempé ja Goscinny piirsivät ja kirjoittivat Nikke-tarinat vuosina 1956-1965. Kertomuksissa on kieltämättä jonkinlainen viehättävä nostalginen vire, vaikka ne tuntuvatkin melko ajattomilta ja toimivat yhä loistavasti. Tarinat ovat hurmanneet sukupolvesta toiseen, ja vuosien mittaan Nikke-kirjoja on myyty jo yli viisitoista miljoonaa kappaletta.

Olen tunnistavinani Timo Parvelan ensimmäisissä Ella-kirjoissa samantapaista huumoria kuin Nikke-kirjoissa. (Olen lukenut vain 1990-luvun Elloja, joten en tiedä, ovatko ne sittemmin muuttuneet.) Myös Markus Majaluoman Ella-kirjoihin tekemien kuvitusten huumorissa on aistittavissa jotain samaa kuin Sempén Nikke-kuvituksissa.

Nyt alkoi tehdä mieli lukea jokin Ella-kirja. Ella Lapissa odottaa hyllyssä, mutta harmillisesti siinä ei taida olla ollenkaan kuvitusta.

 

Kesän pakollinen nostalgiapläjäys: Camilla Mickwitzin Jasonin kesä

Kesä ei ole kesä ilman Camilla Mickwitzin kirjaa Jasonin kesä (Weilin+Göös 1986, 6. p.) Kirja kuuluu jokakesäiselle lukulistalleni. Kirja on ilmestynyt alun perin vuonna 1976 ja sen kuvamaailma on niin tunnistettavasti omasta lapsuudestani.

Aivan kuten minä lapsena, Jason asuu kerrostalossa muiden kerrostalojen ympäröimänä äitinsä Kaarinan kanssa. Minun perheeseen kuului tosin itseni ja Kaarina-äidin lisäksi muitakin jäseniä, mutta meillä oli samanlainen pieni, hämärä, asfaltin peittämä piha kuin Jasonilla. Jasonin on vaikea keksiä siellä mitään kivaa tekemistä, eikä hän nauti kesälomastaan ollenkaan. Itse asiassa lämmin sää on ainoa asia, mistä edes huomaa olevan kesä.

Onneksi eräänä päivänä kaikki muuttuu. Äiti ja Jason matkustavat pois kaupungista. Maalla he majoittuvat lomakotiin. Se on hurmaava keltainen puutalo maisemassa, joka on kuin taulu. Lomakodissa mistään ei tarvitse huolehtia. Joku muu laittaa ruoan ja siivoaa. Ei tarvitse muuta kuin olla ja maata rannalla. Huoneen pyöreästä ikkunasta näkyy meri.

Ensi alkuun lomakodin asukkaat viihtyvät omissa oloissaan, mutta Jason kaipaa seuraa. Hän järjestelee ruokasalin pöydät parempaan järjestykseen ja jopas ihmiset alkavat jutella toisilleen. Yhteistä touhua alkaa riittää rannalla, pihalla ja seurusteluhuoneessa. Kaikilla on hauskaa, kunnes loma on lopussa ja on aika palata kaupunkiin.

Voi suloista nostalgiaa! Kertokaapa minulle, onko jossain vielä tällaisia lomakoteja, joissa perheenäiti voisi vain olla ja levätä, eikä mistään tarvitsisi huolehtia. Omalla lomareissullamme päädyin kokkailemaan airbnb-huoneistossa, mikä ei ollut kauhean rentouttavaa. No, välillä onneksi sentään pääsin hotellien notkuvien aamiaispöytienkin ääreen.

Immi Hellén: Kesäilta

 

Kesäilta

Niityllä sirkka viulua soittaa,
tahdissa sääski tanssia koittaa,
titteri teijaa, perhoset leijaa,
kaunis on kesäilta.

Aurinko kultaa peltojen multaa,
nurmien nukkaa, puuta ja kukkaa,
titteri teijaa, perhoset leijaa,
kaunis on kesäilta.

- Immi Hellén -

 

Miten suoriuduin kesän 2021 bucket listastani?

Esittelin kesäkuussa kahdeksan kohdan kirja-aiheisen bucket listan tälle kesälle. Nyt kun kesä on ohi ja syyskuu alkanut, on aika katsoa, kuinka listan kanssa kävi.

1. Luen rantakalliolla

Jykevä, ikiaikainen kallio alla, loputon meri vieressä ja hyvä kirja sylissä. Se oli unelma, joka siinteli mielessäni kesä alkaessa. Ja unelmaksi se jäi.

Vietimme paljon aikaa rannoilla, kun oli niin kuuma kesä. Emme kuitenkaan kallioisilla rannoilla vaan hiekkarannoilla. Luin jonkin verran rantahiekalla, mutta en ollenkaan rantakalliolla.

Rannalla lukeminen oli muutenkin vähän haastavaa tänä vuonna. Minulla oli lapsi, joka kuvitteli osaavansa uida, vaikkei yhtään osannut. Häntä sai pitää aika tarkkaan silmällä.

2. Luen taskulampun valossa

Elokuussa olen tehnyt tätä paljonkin. Tyttären mentyä nukkumaan olen lueskellut vuoteessa Maria Petterssonin kiehtovia tarinoita historian jännistä naisista taskulampun valossa. Elokuun illat ovat olleet jo hämäriä, ja makuuhuoneemme valaistus on kehno, joten taskulamppu on osoittautunut tarpeelliseksi.

Alun perin olin suunnitellut, että olisimme lukeneet taskulampun valossa yhdessä tyttären kanssa esimerkiksi teltassa, mutta se ei toteutunut.

 

3. Luen kasvitieteellisessä puutarhassa

Heinäkuussa kävimme Helsingin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa katsomassa jättilumpeita, jotka olivat juuri kukkimaisillaan. Selvittyämme tukahduttavan kuumista ja kosteista kasvihuoneista ulos istuuduimme puiden katveeseen lukemaan Melukylän lapsia. Elettiin pahinta helleaikaa ja ulkonakin oli rasittavan kuuma, joten lukuhetki ei ollut ihan niin ihana kuin olin kuvitellut.

 

4. Luen Neiti Etsiviä

Olin alkukesästä varma, että lukisin kesällä ainakin yhden Neiti Etsivän. Jopa ostin kolme kirjaa, vaikka entisiäkin olisi hyllyssä ollut. Ostamillani kirjoilla oli mieltä kutkuttavia nimiä: Neiti Etsivä ja jännittävät jälkiruoat, Neiti Etsivä ja kirjaston kummitus sekä Neiti Etsivä ja Pähkinäsärkijä-baletin arvoitus.

Silti en lukenut niistä mitään, enkä muitakaan Neiti Etsiviä. Koko kesän minulla oli voimakas halu lukea nimenomaan aikuisten kirjoja. Neiti Etsivät siis pysyvät edelleen tbr-listallani.

5. Piipahdan Puluboin kotikulmilla Hakaniemen torilla

Seitsenvuotiaani kävi jo heti alkukesästä mummun kanssa Hakaniemen torilla, ja olihan se Puluboikin siellä kuulemma ollut. Kyselin, mistä hän tunnisti, että kyseessä oli juuri Puluboi eikä joku muu pulu. Lintu oli kuulemma nokkinut maasta muruja, jotka melko varmasti olivat bullan muruja. Eli luonnollisesti kyseessä oli Puluboi.

Harmittaa vähän, ettei tullut sitten itse lähdettyä Puluboita katsomaan, mutta sittenpähän voin ottaa tämän kohdan taas ensi kesän bucket listille.

Tiesitkö muuten, että Puluboi on ruotsiksi Pippi? Ehkä Duvboy ei olisi kuulostanut kovin hyvältä, mutta että Pippi! Jotenkin ei sovi.

6. Käyn kirjastossa, jossa en ole käynyt

Reissuilla tulee aina käytyä kirjastoissa, joissa ei ole ennen käynyt. Kävimme kirjastossa ainakin Imatralla ja Sipoossa. Joitain kirjastoja jäi harmillisesti näkemättä, koska reissumme painottuivat viikonloppujen tuntumaan, eivätkä kirjastot monissa paikoissa olleet auki kesäviikonloppuisin, ainakaan sunnuntaisin (ehkä eivät ole talvellakaan).

Imatran kirjaston lastenosastolla oli hieno seinämaalaus

Sipoon kirjastossa oli hyvä valikoima ruotsinkielisiä kirjoja

7. Laitan 10 kirjaa kiertoon

Alkukesästä pidin kymmenen kirjan karsimista kovana tavoitteena. Mutta sitten innostuin konmarittamaan omat ja lapseni kirjat (kuten olen kertonut).

Kierrätyskeskukseen lähti useita kymmeniä teoksia. Paperinkeräykseen laitoin kolme suurta kassillista kirjoja, mikä kyllä vähän kirpaisi. Joskus kuitenkin on niin, että toisen roska on myös kaikkien muiden roska, eikä arvotonta roskaa kannata säästää.

 

8. Luen kirjaa jäätelöä syöden

Tämä kohta oli seitsenvuotiaani ehdotus listalle. Oli niin kuuma kesä, että jäätelöä tuli syötyä. Ja kyllä, söimme jäätelöä myös lukiessamme.

Tyttären mielestä tämä oli varmaankin loistava kohta, mutta pelkäänpä, ettei tämä pääse enää ensi vuoden listalle. Ääneen lukeminen ja syöminen yhtä aikaa ei vaan ole kauhean kätevää. Varsinkaan jäätelön syöminen kovalla helteellä. Samalla kun jäätelö valuu pitkin kättä, yksi malttamaton huutaa vieressä: "Lue! Mikset sä lue?"

Tämän kesän paras kuvakirja: Tatu ja Patu kesäleirillä

Kesä lähenee loppuaan, mutta vielä ehdin kirjoittaa kesäkirjasta, joka nousi meillä tämän kesän suosikiksi. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu kesäleirillä (Otava 2021) on taattua Tatu ja Patu -laatua. 

Kirjan teksti on kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Leiripäiväkirjaa kirjoittaa kahdeksanvuotias Timo eli Timppa, joka on menossa elämänsä ensimmäiselle leirille. Vähän jännittää.

Pian leiribussin startattua kohti leirikeskusta Timppa huomaa, että pari leirikaveria nimeltään Tatu ja Patu eivät ehkä ole ihan tavallisimpia tyyppejä, mutta hauskoja kylläkin. Perillä selviää, että Timppa on laitettu samaan telttaan outojen poikien kanssa. Tatun ja Patun vauhdissa leiriviikosta ei ainakaan tule tylsä.

Omat leirimuistoni ovat paljolti samankaltaisia kuin mitä kirjan leirillä puuhailtiin. Oli metsäretkiä, uimista, puukolla vuolemista, ystävyysrannekkeiden solmimista, lipunryöstöä ja iltanuotioita. Ja tietysti kunnon rankkasade kastuneine telttoineen ja tavaroineen kuuluu sekin suomalaiseen kesäleiriin.

Olen viime aikoina kipuillut sitä, että tyttärestäni monet kuvakirjat alkavat jo tuntua liian lällyiltä. Itse kun en oikein olisi vielä valmis luopumaan kuvakirjojen lukemisesta. Tämä kirja oli positiivinen yllätys. Vaikka Tatu ja Patu kesäleirillä on kuvakirja, se sopii erinomaisesti myös alakouluikäisille lapsille joko ääneenlukukirjaksi tai itse luettavaksi.

Kirjan avulla voi hyvin valmistaa lasta tämän ensimmäiselle leirille. Kaikki mitä leireistä pitää tietää, tulee kyllä selville tästä kirjasta.

Sarjakuvamuotoon piirretyissä kuvissa tapahtuu niin paljon kaikenlaista, että niissä riittää tutkittavaa pidemmäksikin aikaa.

Emme itse asiassa ehtineet lukea kirjaa loppuun yhdessä illassa, kun kuvissa oli niin valtavasti kiinnostavia yksityiskohtia katseltavaksi. Se ei haitannut. Eri leiripäivät maanantaista lauantaihin ovat ikään kuin omia lukujaan. Lukemisen saattoi siis keskeyttää luontevasti päivän vaihtuessa. Tämä on plussaa myös aloittelevan itselukijan kannalta, joka ei ehkä jaksa kahlata koko kirjaa kerrallaan. 

Tatu ja Patu kesäleirillä oli sekä minun että seitsenvuotiaani mielestä tämän kesän paras kuvakirja. Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatu ja Patu kesäleirillä
Kustantaja: Otava 2021
32 sivua

"Saunat sauhuaa"

Maisema

On ehtoo hämäräinen,
ja saunat sauhuaa.
Ruislintu yksinäinen
vain jossain narahtaa.

On luona tuvan seinän
unikko punainen,
ja jostain tuoksu heinän
ui yli peltojen.

Soi kaukaa kosken humu
kautt' illan hiljaisen.
Suo niityn ylle sumu
jo kohoo valkoinen.

Ruislintu yksinäinen
taas jossain narahtaa...
On ehtoo hämäräinen
ja saunat sauhuaa.

                         Kaarlo Sarkia

Hyvää juhannusta kaikille!

Seitsenvuotiaan 10 kirjasuositusta kesäksi

Ensimmäinen asia, jonka teimme seitsenvuotiaani jäätyä kesälomalle, oli kesän tbr-listan koostaminen.

Riippuu tyystin säistä, miten paljon kirjoja listalta ennätämme lukea. Aina kun sää ei ole ihan karmea, tytär on ulkona, ja lukemiselle jää heikosti aikaa. Toisaalta meillä on tiedossa pari road tripiä, jolloin autossa istuessa ehtii lukea niin paljon kuin äidin ääni kestää.

Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö

Jäätelö on kesän hauskimpia asioita. Sinikka ja Tiina Nopolan kirjassa Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö ollaan traagisten asioiden äärellä. Herra Lindberg on syönyt Räppääjien viimeisen keksijäätelötötterön, eikä kyseisiä jäätelöitä valmisteta enää koko Euroopassa.

Alkaa paniikinomainen matka kohti Höljäkän kyläkioskia, jossa jäätelötuutteja tiettävästi vielä on muutama jäljellä. Matkassa on mutkia. Nähtäväksi jää, ehtiikö seurue sinne ajoissa. Tytär sen tosin jo tietää, sillä hän on kuullut kirjan parikin kertaa. Tämä on niitä harvoja kirjoja, joihin hän ei kyllästy.

Aino Havulaisen ja Sami Toivosen pääasiallisesti värillinen kuvitus on hupaisa.

 

Viisikko aarresaarella

 

On tullut aika vihkiä seitsenvuotiaani Enid Blytonin Viisikoiden maailmaan. Muistan saaneeni oman kirjastokorttini kesällä ennen ekan luokan alkua, ja ensimmäinen lainaamani kirja oli jokin Viisikko. Hurahdin Viisikkojen maailmaan täysin.

Tyttären kanssa olemme jo alkaneet lukea ensimmäistä Viisikkoa Viisikko aarresaarella. Se on ensimmäinen ikinä lukemamme kirja, jossa ei ole lainkaan kuvia, ei edes mustavalkoisia, kuten tytär pettyneenä totesi. Seitsenvuotiaalleni on ollut vaikeaa tulla toimeen ilman kuvia.

Hän ei muutenkaan ole vielä vakuuttunut kirjasta. Nykykirjoihin verrattuna se alkaa aika hidastempoisesti, ja kielikin on vähän vanhanaikaista. Vaikka kirjan on suomentanut Lea Karvonen -salanimen taakse kätkeytynyt maineikas kirjailija Eeva Joenpelto, suomennos on jo 65 vuoden takaa (vuodelta 1956). Olisiko aika saada Viisikoista uudet käännökset?

Kuten tytär illalla huomautti, olemme lukeneet jo 40 sivua, eivätkä lapset vieläkään ole päässeet sinne saarelle. "Alkaa jo mennä hermot."

 

Onnenkepparit — Kadonnut raippa

Lapsuuteni kesiin kuuluivat hevoskirjat, koska niitä löytyi mökin kirjahyllystä runsain määrin. Tyttären heppakirjoissa ratsastetaan muodikkaasti keppihevosilla, mutta uskomatonta kyllä kirjoittajat ovat samoja kuin lapsuuteni hevoskirjoissa. Merja ja Marvi Jalo ovat tehneet pitkän kirjailijanuran heppakirjojen parissa yhdessä ja erikseen.

Meillä on lukuvuorossa Onnenkepparit-sarjan toinen osa Kadonnut raippa (WSOY 2019). Sarjassa on ilmestynyt jo kolme osaa ja neljäs ilmestyy heinäkuussa. Sarjan päähenkilöinä on joukko tokaluokkalaisia tyttöjä, jotka perustavat keppihevostallin. Vaikka Olivia on hevosille allerginen, hänestä sukeutuu keppariharrastuksen myötä ihka oikea hevostyttö.

Kirjoissa on Reetta Niemensivun suloinen mustavalkokuvitus.

Saariston lapset

Kesä, meri ja saaristo kuuluvat erottamattomasti yhteen. Saaristolaiselämän klassikkoteos on tietysti Astrid Lindgrenin Saariston lapset (WSOY, ilmestynyt suomeksi alun perin 1965). Mustavalkoinen kuvitus on luonnollisesti Ilon Wiklandin kynästä.

Melkersonin tukholmalaisperhe asettuu kesäksi pieneltä Saltkråkanin saarelta vuokraamaansa Vanhaan Nikkarilaan. Heti laivasta laiturille astuttuaan perhe tapaa topakan Pampulan ja tämän suuren bernhardilaiskoiran Laivurin. Pampulan ja Laivurin seurassa kesästä ei ainakaan tule tylsä.

Dunnen elämää

Ruotsin saaristossa vietetään kesää myös Rose Lagercrantzin kirjassa Dunnen elämää (Mäkelä 2017). Kirja on neljäs osa iki-ihanassa Dunne-sarjassa, joka kuvaa pienen tytön elämää sellaisella lämmöllä, ettei kirjoista voi olla pitämättä, vaikkei Dunnen elämä aina helppoa olekaan. Eva Erikssonin mainiot kuvitukset saavat tekstin elämään.

Dunne viettää kesälomansa parhaan ystävänsä Ella Fridan perheen kesäpaikassa meren saarella Dunnen isän toipuessa sairaalassa polkupyöräonnettomuuden jäljiltä. Kesäloma on Dunnen ensimmäinen koulusta ja paras tähän asti.

Dunne ja Ella Frida uivat ja leikkivät kaiket päivät. Iltaisin Dunne puhuu isän kanssa puhelimessa. Paitsi yhtenä iltana. Dunne huolestuu kovasti, kunnes isä ilmestyy vierailulle saarelle. Hänellä on mukanaan yllätys, jollaista Dunne ei kylläkään olisi toivonut.

Karoliina ja oikukas uni

Ekaluokan viimeiset koulupäivät ovat kohta ohi ja Karoliina odottaa kesälomaa, mutta sitä ennen Karoliinan pitäisi selvittää yksi asia. Miten saisi takaisin kadonneet unet? On uuvuttavaa, kun iltaisin ei saakaan unta.

Koen Tuula Kallioniemen kirjan Karoliina ja oikukas uni (Otava 2014) varsin samaistuttavaksi. Valkeat kesäyöt ovat minulle vaikeita. Uni on kevyttä ja keskeytyy herkästi, jos unohdan laittaa nukkumaan mennessä silmälaput silmille.

Löytyyköhän kirjasta toimivia vinkkejä unettomuudesta kärsiville? Karoliinalle suositellaan muun muassa lampaiden laskemista, rauhoittavaa huonetuoksua, Kiinasta tuotua jadekiveä, liikuntaa ja tosi tylsän kirjan lukemista. Vai pitäisikö illalla syödä enemmän? Tai matkustaa Afrikkaan, koska erilainen ilmasto ja oudot äänet kuulemma uuvuttavat?

Kirja on Karoliina-sarjan kahdeksas ja viimeinen osa. Marika Maijalan mustavalkoinen kuvitus on hauska.

Lasse-Maijan etsivätoimisto — Muodin arvoitus

Ei kesää ilman dekkareita. Seitsenvuotiaalle sopivia dekkareita ovat esimerkiksi Martin Widmarkin Lasse-Maijan etsivätoimistot. Meillä on lukujonossa keväällä ilmestynyt Muodin arvoitus (Tammi 2021). Tytär antaa pisteitä siitä, että Helena Willisin kuvitus on värillinen.

Vallilan pikkukaupungissa ollaan muotikuumeen kourissa. Maailmankuulun pariisilaisen muotisuunnittelijan Jean-Pierren on tarkoitus tuomaroida Vallilassa muotinäytöstä. Kaupungin kaksi parhaiten pukeutunutta asukasta voittaa matkan Pariisiin!

Sitten muotisuunnittelijan rakas Lulu-kissa kaapataan, eikä Jean-Pierre pysty ajattelemaan enää mitään muuta. Koko kilpailu uhkaa mennä mönkään. Jotain on tehtävä. Onneksi nuoret etsiväystävykset Lasse ja Maija eivät kaihda haasteita.

Tagli ja Telle — Tehtävä kauppakeskuksessa

Dekkariteemaa voi jatkaa esimerkiksi Paula Norosen Tagli ja Telle -sarjaa lueskelemalla. Sarjassa on Oili Kokkosen railakas värikuvitus. Meillä hyllyssä odottaa lukemista kirjasarjan toinen osa Tehtävä kauppakeskuksessa (Tammi 2017). 

Tagli ja Telle ovat kauppakeskuksen yläkerrassa asuvat sisarukset. Sisarusten etsivätoimisto saa hommia, kun kauppakeskusta piinaa oudon valikoiva myymälävaras. Lasten älykäs Seppo-papukaija auttaa mielellään tutkimuksissa.

 

Kesätukka ja muita juttuja Kukkulan korttelista

Toivottavasti kesällä on aikaa uppoutua vähän historiaankin. Maija Larmolan kirjoittama ja Leena Lumpeen kuvittama Kesätukka ja muita juttuja Kukkulan korttelista (SKS 1992) vie 1920—1930-lukujen taitteen kesäiseen Helsinkiin kuvitteelliseen Kukkulan kortteliin.

Arjenmakuiset tarinat on puettu kuvakirjaksi, joka on kuitenkin sen verran paksu, ettei sitä taida kerralla saada luettua. Tekijät ovat tehneet kirjaa varten runsaasti taustatyötä, joten mennyt aika piirtyy tarinoissa ja kuvissa näkyviin tarkasti.

Hotelli Flamingo — Helleaalto

Olemme lukeneet Alex Milwayn Hotelli Flamingo -sarjan sen verran äskettäin, ettemme taida palata siihen tänä kesänä. Tytär halusi kuitenkin nostaa listalle sarjan toisen osan Helleaalto (WSOY 2020), koska se jos mikä on kesäkirja.

Kesä on kuumimmillaan ja kiire Eläinbulevardin aurinkoisimmassa hotellissa kiihkeimmillään, kun Eteläsaarten kuningaspari haluaa majoittua Annan luotsaamaan hotelli Flamingoon. Helle ja pingviinit eivät ole helppo yhtälö. Mistäpä Anna löytäisi esimerkiksi jäävuoren keskellä helteisintä kesää? 

Milway on kuvittanut teoksen itse. Muuten harmaasävyistä kuvitusta on piristetty vaaleanpunaisella.

Kesäinen kirjabingo kesäloman ratoksi

Koululaiset ovat kirmanneet kesälomille. Minun eskarilaiseni on vielä tämän viikon päivähoidossa ja sitten päiväkotitaival on lopullisesti ohi. Uskomatonta! Tuntuu, että vasta äsken kuljetin rattaissa melkein kolmivuotiaani ensimmäistä kertaa päivähoitoon.

Nyt tyttärellä on edessä vielä yksi ihana, vapaa kesä ennen koulun alkamista. Mikäpä sen parempaa kesäpuuhaa kuin lukeminen. Kannustaakseni lapsia lukemaan lomalla tein kesäisen kirjabingon. Siispä kirjat käteen ja bingoa tavoittelemaan!

Bingoruudukko löytyy pdf-muodossa tästä linkistä. Sitä saa vapaasti levittää ei-kaupallisissa tarkoituksissa.

8 kohdan bucket list kirjakesälle 2021

Viime kesänä aloitin uuden perinteen. Laadin silloin kahdeksan kohdan kirja-aiheisen bucket listin kesälle. Kokemus oli sen verran onnistunut (kokemuksiani pääsee lukemaan täältä), että päätin laatia uuden listan taas tälle kirjakesälle.

1. Luen rantakalliolla

Ensimmäinen kohta on klassikko. Tämä oli mukana viime vuoden listalla, ja haluan sen ehdottomasti mukaan tänäkin vuonna. Mikään ei ole rentouttavampaa ja vie paremmin lomatunnelmaan kuin rantakalliolla lukeminen. Jykevä, ikiaikainen kallio alla, loputon meri vieressä ja hyvä kirja sylissä. Täydellistä!

2. Luen taskulampun valossa

Kesälomalla on aikaa lukea myöhään, kun ei tarvitse huolehtia aikaisista aamuheräämisistä. Jonain kesäiltana haluan käpertyä tyttären kanssa jonnekin lukemaan taskulampun valossa. Ehkä pystytämme pihalle teltan ja luemme siellä. Saa nähdä.

 

3. Luen kasvitieteellisessä puutarhassa

Minulla on ihania muistoja lukemisesta kasvitieteellisissä puutarhoissa, niin kasvihuoneissa kuin ulkopuutarhoissakin. Edellisestä kerrasta on vaan kulunut järkyttävän kauan. S:n syntymän jälkeen en ainakaan ole sellaista tehnyt. Tänä kesänä siihen tulee muutos — toivottavasti. Ainakin kerran kesän aikana aion lukea kasvitieteellisessä puutarhassa.

 

4. Luen Neiti Etsiviä

Olen jo pitkään halunnut tarttua taas Neiti Etsivä -kirjaan ja verestää lapsuusmuistoja. Kun näin tammikuussa Lukuhirmu Hertan ahmivan Neiti Etsiviä, laitoin lapsuuteni suosikkisarjan tbr-listalleni. Lukulistani on pitkä, enkä ole vielä tarttunut Carolyn Keenen klassikoihin, mutta kesällä ehdottomasti aion. Luen vähintään yhden Neiti Etsivän. Saa nähdä, miten hyvin sarja imaisee mukaansa kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen.

5. Piipahdan Puluboin kotikulmilla Hakaniemen torilla

Kesälomalla aiomme tehdä tyttären kanssa retken Puluboin kotikulmille Hakaniemen torille. Seitsenvuotiastani kiinnostaisi nähdä edes vilaus Puluboista itsestään, ja eiköhän se onnistu (S:llä on hyvä mielikuvitus).

Vanha Hakaniemen halli käy parhaillaan läpi mittavaa remonttia ja on yleisöltä suljettu, mutta torille on pystytetty väliaikainen lasihalli. Sieltä aiomme ostaa mansikkaleivokset ja nauttia ne torin vilinää seuraten.

6. Käyn kirjastossa, jossa en ole käynyt

Rakastan kirjastossa käymistä. Arjen keskellä tulee yleensä käytyä lähikirjastossa. Joskus vaihtelun vuoksi käyn muissa lähellä olevissa kirjastoissa tai lempikirjastoissani. Pelkästään Helsingissäkin  on kuitenkin paljon kirjastoja, joissa en ole käynyt, muista kaupungeista puhumattakaan. Tänä kesänä aion käydä ainakin yhdessä kirjastossa, jossa en ole vielä käynyt. Toivottavasti kirjastoihin pääsee rajoituksitta.

7. Laitan 10 kirjaa kiertoon

Kesälomaan kuuluu aina vähän kirjahyllyjen siivoustöitä. Jotain pitäisi taas karsia. Tavoitteenani on saada hyllystä pois vähintään kymmenen kirjaa. Tavoite on kova, koska juuri maaliskuussa vein kierrätykseen 46 kirjaa ja eskariin 14 kirjaa sekä myin toukokuussa kirpparilla 45 kirjaa. Kymmenen poistettavaa kirjaa täytyy silti vielä löytyä.

 

8. Luen kirjaa jäätelöä syöden

Seitsenvuotiaani ehdotus listalle oli, että luetaan kirjaa ja syödään samalla jäätelöä. Kannatetaan! Tämä voidaan toteuttaa monta kertaa kesän aikana.

 

Onko sinulla kirja-aiheisia suunnitelmia tälle kesälle?

Miten suoriuduin kesäisestä bucket lististäni?

Laadin kesäkuussa kahdeksan kohdan bucket listin lukukesääni varten. On tullut aika katsoa, kuinka kävi.

1. Luen metsässä

En koskaan enää lue metsässä! Kokeilimme tätä, ja se oli silkkaa painajaista. Miksikö? No, koska metsä kihisee ötököitä. Hyttyset upottavat imukärsänsä nilkkoihin ja inisevät korvan juuressa. Muurahaiset kiipeilevät jaloille yhä ylös yrittäin. Kirjan sivulle ilmestyy pyörimään punainen hyrräpunkki.

Ei, metsässä ei kannata jäädä istumaan paikoilleen. Eteenpäin vaan, samoamaan!

2. Luen rantakalliolla

Toiveissani siinsivät Suomenlinnan sileät rantakalliot ja näköala aavalle ulapalle. Kuuntelin kuitenkin Suomenlinnan asukkaiden vetoomusta heidän pyytäessään, että koronakesänä turistit eivät tulisi.

Olen joskus nuorena hoitanut Suomenlinnassa asuneita lapsia ja tiedän, kuinka ikäväksi turistilaumat joskus voivat paikallisten elämän tehdä. Kun kaikkeen vielä sekoittuu huoli omasta terveydestä... Päätin säästää suomenlinnalaiset kärsimykseltä. Sitä paitsi ei ollut suurtakaan hinkua lähteä tungeksimaan täysille lautoille.

Rantakallioita toki löytyy Helsingistä muualtakin. Rantakalliolla Marjaniemessä luimme Riikka Jäntin kirjaa Pikku hiiren hellekesä. Kivinokalla seuranamme oli Marjo Nygårdin Lumi ja lunni — Pieni kirja ystävyydestä.

3. Käyn Seitsemän koiraveljestä -näyttelyssä

Näyttely oli minulle ja kuusivuotiaalleni hieno elämys. Kirjoitin siitä heinäkuussa heti käyntimme jälkeen.

Näyttely on nähtävissä Päivälehden museossa vuoden loppuun asti, joten vielä ehtii kokea sen itse.

4. Käyn johonkin kirjailijaan liittyvässä paikassa

Tähän emme oikein jaksaneet panostaa. Espalla tuli pysähdyttyä hetkeksi ihmettelemään Sakari Topeliuksen kunniaksi pystytettyä muistomerkkiä Taru ja Totuus (1932). Se on kuvanveistäjä Gunnar Finnen vertauskuvallinen veistos, jossa Taru-neito pitelee sadun kruunupäistä lintua ja Totuus-neidolla on kämmenellään totuuden liekki.

 

Naantalissa Kailon saarella matkalla Muumimaailmaan törmäsimme Tovenpolkuun. Jäin pohtimaan josko se on virallinen kadunnimi, kun ei sitä löydy postinumerohausta.

Turussa käyskentelimme Aurajoen varrella Runeberginpuistossa. Puisto sai nimensä vuonna 1892 senaatin talousosaston päätöksellä. Puistossa sijaitsevan Lilja-patsaan mukaan puistoa kutsutaan usein Liljanpuistoksi ja nimeä on harkittu jopa vaihdettavaksi. Niin ei kuitenkaan ole tehty, sillä Turusta ei kuulemma löydy toista Runebergin nimen arvoista kohdetta.

 

5. Ostan kesälukemista halvalla

Lomani alussa heti Helsinkiin palattuamme suuntasimme Kierrätyskeskukseen ja SPR:n Konttiin. Ulkona puhkesi kamala ukkosmyrsky, mutta mitä siitä, meillä riitti hyllyjä koluttavaksi. Ukkosrintaman väistyttyä huojuimme kotiin reput pullollaan kirjoja.

6. Ahmin matkakirjoja

Olen tänä kesänä tehnyt nojatuolissa istuen aivan mielettömän hienoja matkoja.

Englantilaisten hienostorouvien kanssa matkailin yli sadan vuoden takaisessa Suomessa. Vuoden 1896 Suomi oli mrs. Alec Tweedielle ja hänen sisarelleen melkoinen elämys, ja eksottiikkaa oli tarjolla 2020-luvun lukijallekin, vaikka kirjasta löytyi paljon tuttuakin.

Mika Waltarin kanssa olen tehnyt kiihkeän hermostuksen vallassa matkaa kohti satumaista Konstantinopelia, yrittänyt nukkua matkustajalaivojen tunkkaisissa hyteissä ja nuokkunut täysissä junissa. Olen nähnyt Saksan, Tsekkoslovakian, Itävallan, Unkarin, Bulgarian, Jugoslavian, Turkin, Italian ja päätynyt lopulta Pariisiin, joka kaiken jälkeen on tuntunut kuin kodilta.

Kyllikki Villan seurassa olen viettänyt loputtomia meripäiviä rahtilaivoissa, ja hurmaantunut eksoottisista satamista. Villan myötä olen saanut matkaseurakseni vanhan rouvan. Olemme olleet pakomatkalla ja myrskyssä ja kurkistaneet merilapsuuteen.

Terhi Rannela on vienyt minut seikkailuille ympäri maailmaa. Olen hikoillut savusaunassa Kiilopäällä, jännittänyt 5 000 kumiankan ottaessa mittaa toisistaan Maschseellä, nuuhkinut hehkuviinin tuoksua rennesiläisellä joulutorilla, odotellut pienessä maalaiskylässä Unkarissa imettävän tamma väistymistä autotieltä varsoineen, shoppaillut keskellä yötä singaporelaisessa tavaratalossa ja nähnyt elokuvien Keskimaan lavasteet Uudessa-Seelannissa. Olen nauttinut joka hetkestä, joskin saanut yliannostuksen teenjuonnista. (Sallalle kiitos kirjavinkistä!)

Soisin matkojen jatkuvan. Seuraavaksi haluaisin antaa Mia Kankimäen viedä minut Japaniin, savannien Afrikkaan ja renessanssitaiteen Italiaan. Kirjaston varauslistalla oli jonoon mennessäni 850 varausta ennen minua, joten ihan pian en taida matkaan päästä!

7. Luen pinokaupalla kesäisiä kuvakirjoja

Näitä on luettu! Pinokaupalla! Luimme kesäkuisessa postauksessa mainitsemani kirjat sekä paljon, paljon muita.

8. Vietän Harry Potter -päivää

Harry Potter -päivänä 31. heinäkuuta tytär oli yökylässä mummolassa, joten päivälle suunnittelemani askartelut jäivät toteuttamatta.

Sen sijaan luin Terhi Rannelan matkakirjasta Kesyt kaipaavat, villit lentävät kirjailijan käynnistä Edinburghissa kahvilassa, jossa J. K. Rowling kirjoitti ensimmäiset neljä Harry Potter -romaaniaan. 

 

Arvaatteko mitä näkyy kahvilan ikkunasta? Edinburghin linna. Mahtipontinen 1100-luvulla rakennettu linna seisoo ylhäällä kalliolla. Rowlingin ei tarvinnut etsiä kaukaa esikuvaa Tylypahkalle.

Pikku Hiiru ja äiti nauttivat kesästä

Pikku Hiiru ja hänen äitinsä näyttävät mallia kesäloman vietosta Riikka Jäntin kirjassa Pikku hiiren hellekesä (Tammi 2020).

Heti kesäkuun ensimmäisenä päivänä alkaa Hiirun kesäloma. Ei ole kiire mihinkään. Voi tehdä mitä vain, muttei tarvitse tehdä mitään. Ihanaa!

Pitkin kesää äiti ja Hiiru rikastavat arkeaan kesäisillä asioilla. Aamiainen syödään pihalla piknikliinalla, vaikka asutaankin kerrostalossa. Ja niin iltapalakin, sillä kesällä täytyy nauttia, kun on lämmin.

Välillä on liian lämmin. Silloin paetaan ilmastoituun elokuvateatteriin tai polskitaan rannalla. Sateiseen päivään sopii käynti taidemuseossa.

Kesällä tehdään myös spesiaaliasioita, kuten hurvitellaan huvipuistossa, ruokaillaan ravintolassa ja kisaillaan ratagolfradalla.

Käydään ostamassa mansikoita ja jäätelöä. Mutta mitäs sitten, kun ahne koira nappaa Hiirun jäätelöpallon?

"— Ha ha! äiti nauroi. — Se meni parempiin suihin."

Miten vapauttavaa vain nauraa vastoinkäymisille! Parkuva Hiiru tosin ei taida olla ihan samaa mieltä, mutta tietysti hän saa uuden jäätelön.

Hiirun ja äidin kesässä on aivan ihana kiireetön, onnellinen tunnelma. Äiti ja lapsi tekevät samanlaisia asioita kuin minä tyttäreni kanssa kesälomalla. Tarinaan on helppo samaistua.

Rakastamme Riikka Jäntin Pikku hiiri -sarjaa. Pikku hiiri on ollut elämässämme kuusivuotiaani taaperoajoista asti. Hiiru on kasvanut sitä mukaa kuin tyttärenikin. Ensimmäisessä osassa Pikku hiiri, tuuliviiri (Tammi 2015) Hiiru istui vielä rattaissa ja hänellä oli uhmaikä. Nyt Hiiru on jo esikoululainen, kuten on kohta tyttärenikin.

Pikku hiiren hellekesä on sarjan kuudes osa. Toivomme kovasti jatkoa!

Riikka Jäntti (teksti ja kuvat): Pikku hiiren hellekesä

Kustantaja: Tammi 2020

Naistenviikko kirjablogeissa

Osallistun tällä postauksella Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogin Tuijan emännöimään naistenviikkohaasteeseen. Olen valinnut näkökulmakseni naistenviikon nimipäivät. Kirjailija Riikka Jäntti viettää tänään nimipäiväänsä.

Parasta puuhaa mökillä on lukeminen

Lapsena mökillä nautin eniten sadepäivistä. Silloin saattoi kuunnella sadepisaroiden rapinaa peltikattoa vasten ja loikoilla rauhassa sisällä lukemassa. Kukaan ei ollut patistamassa ulos hyttysten armoille.

Mökillä riitti kiinnostavaa luettavaa. Siellä oli lukunurkka täynnä serkkujeni vanhoja kirjoja.

Pienille lapsille löytyi Tammen kultaisia kirjoja ja muita vanhoja kuvakirjoja. Itse lukevalle oli Herra Huuta, Enid Blytonin seikkailukertomuksia, hevoskirjoja ja tarinoita sairaanhoitaja Helenasta. Oli Tiina-kirjoja, pinokaupalla Aku Ankan taskukirjoja ja iki-ihana Jali ja suklaatehdas, jonka äiti luki minulle ääneen.

Luin mielelläni myös vanhoja aikakauslehtiä, joita mökille oli vuosien saatossa kertynyt röykkiöittäin. Niistä palautettiin joka vuosi mieleen samat jutut juhannustaioista, ja kyynelehdittiin Valittujen Palojen tunteisiin vetoavien artikkeleiden parissa.

Eräänä kesänä löysin hyllyjen uumenista todellisen aarteen. Mökin entisen omistajan 1930-luvulta peräisin olevaan muistovihkoon olivat armeijakaverit kirjoitelleet sekä kansallismielisiä värssyjä että humoristisia sutkauksia.

Armeijakaverit neuvoivat toisiaan muun muassa seuraavasti:

"Ole koivu taikka kuusi rannalla,

mut maasi poika ennen kaikkea!"

"Suomea lemmi ja palvele,

totuuden puolesta taistele."

"Luota Jumalaan,

ollos suomalainen

asti kuolemaan."

"Isänmaasi puolesta

uhraa kaikki voimasi.

Niinpä sitten kuoltuasi

seppelöityy hautasi."

Jostain syystä nuoreen tyttöön isänmaallinen paatos teki suuren vaikutuksen, ja kirjoittelin ruutuvihkoni täyteen värssyjä. Oli hurjaa ajatella, että 1930-luvulla armeijaa käyneistä nuorukaisista osa todella joutui antamaan henkensä isänmaan asialle vain muutamia vuosia myöhemmin.

Muistan toisenkin järisyttävän lukukokemuksen mökiltä. Hyllystä löytyi Anne Frankin päiväkirja. Keskellä Suomen suloisinta suvea jouduin sitten keskelle holokaustin kauhuja, joista minulla aiemmin oli ollut vain hyvin ohut käsitys.

Mieluisin lukupaikkani oli keinutuolissa mökin tupakeittiössä. Ulkona aurinkotuolissakin saattoi lukea, jos oli niin kova paahde, että hyttyset pysyttelivät metsänreunassa.

Pikku tyttönä muistan kadehtineeni serkkuani, joka vietti kaikki päivät lukien korkealla puun oksanhaarassa. Itse olin liian nuori tai ainakin liian arka kiipeämään puuhun. Kostoksi luin salaa serkkuni päiväkirjaa, jonka olin löytänyt hyllyn kätköistä.

Olen viime aikoina muistellut lapsuuteni mökkikesiä, koska mieheni haaveilee kovasti mökin ostosta. Jos mökkielämä olisikin sellaista kuin lapsena, niin mikäs siinä.

Mutta nyt olen aikuinen. Minun kontollani olisi osallistuminen ruokahuoltoon, siivoukseen ja mökin kunnossapitoon. Olisi ruohonleikkuuta, puutarhatöitä, halonhakkuuta, saunanlämmitystä ja huussin tyhjennystä. Jäisikö lukemiselle ollenkaan aikaa?

Ollapa vielä lapsi, että saisi omistaa koko lomansa lukemiselle!

Tyttö ja mummi mökillä Suomen suloisessa kesässä

Koivut vihannoivat ja Suomen suvi näyttäytyy kauniina Lauri Hirvosen kuvakirjassa Inka ja saunaflamingo (Kustannus-Mäkelä 2016).

Kirja on kertomus kesäisistä lomapäivistä mökillä. Samalla se on mitä suurimmassa määrin kertomus pienen Inka-tytön ja hänen mumminsa suhteesta.

Suloista lomatunnelmaa varjostaa vähän se, että Inkan rakas pehmojääkarhu Höttö Nuoskanen on kadonnut. Onneksi mummin kanssa on niin hauska viettää aikaa, ettei Inka pahemmin ehdi surra.

Sitä paitsi Inka osaa ja jaksaa olla kiinnostunut kaikesta ympärillä tapahtuvasta, kuten mistä sade tulee. Onko sauna tehty oikeista puista? Mitä järven pohjassa on? Kuinka isoja ötököitä voi olla?

Myös tarinat vanhoista ajoista kiinnostavat, varsinkin mummin kertomat.

"Inka loikkaa patjalle.

'Kerro joku juttu', hän pyytää.

Näistä hetkistä Inka pitää. Mummilla on ihan hullut jutut. Kun se oli lapsi, niin oli kaikkea hassua. Niin kuin karanneita lehmiä ja televisioita, joissa ei ollut ollenkaan värejä."

Kirja on suloinen muistutus siitä, kuinka tärkeä ja merkityksellinen lapsen ja isovanhemman suhde voi olla.

Tyttäreni S on ollut mummunsa kanssa hyvin läheinen syntymästään saakka, ja he ovat tavanneet vähintään kerran viikossa — kunnes tuli korona. Viime viikolla S tapasi mummun ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun alun. Vaikka ikävä oli varmasti ollut kova molemmin puolin, yhdessäolo jatkui luontevasti kuin taukoa ei olisi ollutkaan.

Inka ja saunaflamingo kuuluu meillä joka kesäiseen lukemistoon. Se on ihana kesäkirja, jossa ainoastaan kirjan nimi vähän häiritsee. Saunaflamingo-sana on poimittu kirjan yhdestä yksittäisestä kohtauksesta, eikä välttämättä sovi kovin hyvin kuvailemaan koko kirjaa.

Inka on sittemmin seikkailut myös kirjassa Inka ja kutitustiikeri (Kustannus-Mäkelä 2017). Syksyllä ilmestyy kolmas Inka-kirja Inka ja unikerttu. Siinä Höttö-jääkarhu on taas jäänyt omille teilleen, ja mummilassa yökylässä oleva Inka kaipaa sitä kovasti.

Lauri Hirvonen (teksti ja kuvat): Inka ja saunaflamingo

Kustantaja: Kustannus-Mäkelä Oy 2016

Pieni Helmet-lukuhaaste 2020 
Merkitsen kirjan listallemme kohtaan 23 "kirjassa on isovanhempia". Ukki tosin vilahtaa tässä kirjassa vain silloin, kun ukin ja mummin auto kurvaa mökin pihaan. On ollut ihmeellisen hankalaa löytää kuvakirjaa, jossa olisi molemmat isovanhemmat. Syksyllä ilmestyvässä Inka ja unikerttu -kirjassa ukki taitaa saada vähän suuremman roolin.

Lähde Eeliksen mukana perinteiselle mökkilomalle

Sille, joka kaipaa perinteistä kertomusta suomalaisesta mökkilomasta, suosittelen Tittamari Marttisen kirjoittamaa ja Anne Peltolan kuvittamaa kirjaa Eelis mökillä (Tammi 2006).

Kirja kertoo pienestä Eelis-pojasta, joka lähtee kesäloman viettoon mökille vanhempiensa ja serkkunsa perheen kanssa. 

Talven ajan tyhjänä olleesta mökistä löytyy hiirten aiheuttamia yllätyksiä, mutta kun mökki on saatu siivottua, päästään varsinaiseen lomanviettoon.

Leppoisa ja yllätyksetön tarina kuvailee tapoja kuluttaa aikaa mökillä. Veistetään pajupillejä, heitetään tikkaa, ongitaan, saunotaan, soudellaan ja käydään tervehtimässä lehmiä. 

Syödään kalasoppaa, jäätelöä, mansikoita, muurinpohjalettuja ja nuotiolla käristettyjä makkaroita. Otetaan valokuvia ja muistellaan vanhoja aikoja. 

Uidaan, pyöräillään, keinutaan riippukeinussa, käydään latotansseissa ja toivotetaan yllätysvieraat tervetulleiksi.

"Äidit ja isät tulivat nauraen tervehtimään yllätysvieraita. Veneiden lastina oli tätejä, setiä, enoja ja serkkuja. Iiris ja minä emme tunteneet juuri ketään, mutta he kaikki tunsivat meidät. Heillä oli mukanaan teltat, makuupussit ja aurinkovarjot. He jäisivät yöksi tai koko viikoksi."

Lomalla ihmisistä tulee esiin toisenlaisia puolia. Välillä aikuiset heittäytyvät taas lapsiksi ja irroittelevat oikein kunnolla. Kinastelultakaan ei vältytä. Varsinkin isillä on tapana kinata siitä, kumpi on parempi milloin missäkin.

Suomen suvi näyttää kaikki puolensa. Välillä paistaa aurinko ja välillä sataa. Sateella voi juosta ulkona uimapuvussa tai koluta ullakkoa ja löytää aarteita.

Kirja sai minut vähän haikealle mielelle. Perheellämme ei enää ole mökkiä, minne mennä kesällä. Ei ole enää paikkaa, missä tavata luontevasti sukulaisia. 

Tyttäreni painosti talvella melkoisesti, että pääsisi kesällä mökille. Kirja muistutti hänelle kuitenkin, ettei mökkielämä ole ihan silkkaa auvoa. 

Kaksi pahinta vastusta mökkeilyssä ovat hyttyset ja huussi. Itse olen pahasti yliherkkä hyttysenpistoille, ja siksi mökkiloman jälkeen paluu kaupunkiin on aina ollut valtava helpotus.

Siinä missä kirjan tarina on melko perinteinen, kuvitus on vähän kokeellisempi. Kuvittaja Anne Peltola on päässyt iloittelemaan toteuttaessaan kuvia kollaasitekniikalla. Pääsääntöisesti kuvitus on hauska ja onnistunut, mutta paikoin eri kuoseja on samassa kuvassa melkeinpä liian ylenpalttisesti.

"Kesässä on parasta se, kun pääsee mökille, eikä sitä hauskuutta pilaa edes Vessahirviö. Meidän kesä tuoksuu ruusuille ja letuille, ulpukoille ja kävyille, havunneulasille ja kuumalle hiekalle."

Mille sinun kesäsi tuoksuu? Onko mökkeily välttämätön osa kesääsi?


Tittamari Marttinen: Eelis mökillä
Kuvitus: Anne Peltola
Kustantaja: Tammi 2006

Hyvää juhannusta!

Käki se korven rannasta kukkuu

kuten mittymaarina aina,

sinisellä oksalla sinisessä salossa,

kun ei sitä huolet paina.

Keltavarpunen aidalla hyppii

ja eelläni näyttää tietä:

no etkös, tili lili, etkös, tuli luli,

mittymaaria vietä!

— Larin-Kyösti —

Kesä ja kärpäset kuuluvat yhteen

Täytyy antaa kaikki kunnia Nelli Hietalalle, joka on saanut aikaiseksi kokonaisen kirjan jostakin niin pienestä ja vähäpätöisestä aiheesta kuin kärpäsestä — tai tarkemmin ottaen erään tytön ja kärpäsen suhteesta. Kirjan nimi on Kerttu ja kärpänen ja sen on kuvittanut Sari Airola, yksi lempikuvittajistani.

Kerttu ei pidä ötököistä. Hän herää eräänä kesäaamuna yksin kotona. Isä on pihalla ruohonleikkuupuuhissa. Kärpänen pörräilee Kertun ympärillä ja seuraa tätä aamupalalle. Kerttu on alkuun varautunut, mutta ystävystyy ennen pitkää pienen kärpäsen kanssa. 

Ystävykset lähtevät ulos katsomaan Kertun rakentamia hiekkalinnoja, joista tulisi kärpäselle komea asumus. Mutta onko kärpäsestä loppujen lopuksi lemmikiksi?

"– Isä, Kerttu kiljui. – Tule auttamaan!
 Isä sammutti ruohonleikkurin, mutta ei suostunut auttamaan kärpäsen etsimisessä.
 – Pikku höpsö, isä taputti Kerttua päälaelle, – sellaisia kärpäset ovat: ne lentävät tiehensä, kun niitä huvittaa. Ei niiden kanssa voi ystävystyä."

Mahtaako isä olla oikeassa pessimismissään?

Hietalan kertomus on viehättävä tuokiokuva eräästä arkisesta päivästä. Se muistutti mieleen tapahtuman omasta lapsuudestani, jolloin eräänä kesäpäivänä maalla ystävystyin itsekin kärpäsen kanssa. Harryksi ristimäni kärpänen viihtyi luonani, kun istuskelin keinutuolissa lukemassa ja kirjoittamassa. Se istui polvellani ja surisi korvani juuressa. Ehkä tuon oman kokemukseni vuoksi ihastuin täysillä tähän kirjaan.

Tyttäreni S piti myös kirjasta. Tarkkanäköisesti hän huomasi, että kuvittaja on sama kuin Sanna Iston ja Eppu Nuotion kirjoittamissa Typy-kirjoissa. Kuvitus on valloittava. Kuvista voi bongata myös muita ötököitä kuin kärpäsiä.

Kirjan viimeisellä sivulla on faktatietoa kärpäsistä. Tiesitkö, että kärpänen maistaa jaloillaan? Jos sen jalat ovat likaiset, makuaisti ei toimi. Itselleni oli uutta, että kärpänen pystyy lentämään myös takaperin. 

S piti eniten ehkä juuri tästä inforuudusta. Varsinaisessa tarinassa paras kohta oli hänen mielestään kuulemma se, kun Kerttu etsi kärpästä, mutta "[k]ärpäsestä ei ollut jäljellä kakkaakaan."

Tänä keväänä Kertun tarina on saanut jatkoa. Uudessa kirjassa Kerttu ja murkku (Karisto 2020) Kerttu tekee tuttavuutta muurahaisen kanssa.

Nelli Hietala: Kerttu ja kärpänen
Kuvittanut: Sari Airola

Kustantaja: Karisto 2017