tiistai 1. kesäkuuta 2021

8 kohdan bucket list kirjakesälle 2021


Viime kesänä aloitin uuden perinteen. Laadin silloin kahdeksan kohdan kirja-aiheisen bucket listin kesälle. Kokemus oli sen verran onnistunut (kokemuksiani pääsee lukemaan täältä), että päätin laatia uuden listan taas tälle kirjakesälle.

1. Luen rantakalliolla

Ensimmäinen kohta on klassikko. Tämä oli mukana viime vuoden listalla, ja haluan sen ehdottomasti mukaan tänäkin vuonna. Mikään ei ole rentouttavampaa ja vie paremmin lomatunnelmaan kuin rantakalliolla lukeminen. Jykevä, ikiaikainen kallio alla, loputon meri vieressä ja hyvä kirja sylissä. Täydellistä!


2. Luen taskulampun valossa

Kesälomalla on aikaa lukea myöhään, kun ei tarvitse huolehtia aikaisista aamuheräämisistä. Jonain kesäiltana haluan käpertyä tyttären kanssa jonnekin lukemaan taskulampun valossa. Ehkä pystytämme pihalle teltan ja luemme siellä. Saa nähdä.

 

3. Luen kasvitieteellisessä puutarhassa

Minulla on ihania muistoja lukemisesta kasvitieteellisissä puutarhoissa, niin kasvihuoneissa kuin ulkopuutarhoissakin. Edellisestä kerrasta on vaan kulunut järkyttävän kauan. S:n syntymän jälkeen en ainakaan ole sellaista tehnyt. Tänä kesänä siihen tulee muutos — toivottavasti. Ainakin kerran kesän aikana aion lukea kasvitieteellisessä puutarhassa.

 

4. Luen Neiti Etsiviä

Olen jo pitkään halunnut tarttua taas Neiti Etsivä -kirjaan ja verestää lapsuusmuistoja. Kun näin tammikuussa Lukuhirmu Hertan ahmivan Neiti Etsiviä, laitoin lapsuuteni suosikkisarjan tbr-listalleni. Lukulistani on pitkä, enkä ole vielä tarttunut Carolyn Keenen klassikoihin, mutta kesällä ehdottomasti aion. Luen vähintään yhden Neiti Etsivän. Saa nähdä, miten hyvin sarja imaisee mukaansa kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen.


5. Piipahdan Puluboin kotikulmilla Hakaniemen torilla

Kesälomalla aiomme tehdä tyttären kanssa retken Puluboin kotikulmille Hakaniemen torille. Seitsenvuotiastani kiinnostaisi nähdä edes vilaus Puluboista itsestään, ja eiköhän se onnistu (S:llä on hyvä mielikuvitus).

Vanha Hakaniemen halli käy parhaillaan läpi mittavaa remonttia ja on yleisöltä suljettu, mutta torille on pystytetty väliaikainen lasihalli. Sieltä aiomme ostaa mansikkaleivokset ja nauttia ne torin vilinää seuraten.


6. Käyn kirjastossa, jossa en ole käynyt

Rakastan kirjastossa käymistä. Arjen keskellä tulee yleensä käytyä lähikirjastossa. Joskus vaihtelun vuoksi käyn muissa lähellä olevissa kirjastoissa tai lempikirjastoissani. Pelkästään Helsingissäkin  on kuitenkin paljon kirjastoja, joissa en ole käynyt, muista kaupungeista puhumattakaan. Tänä kesänä aion käydä ainakin yhdessä kirjastossa, jossa en ole vielä käynyt. Toivottavasti kirjastoihin pääsee rajoituksitta.


7. Laitan 10 kirjaa kiertoon

Kesälomaan kuuluu aina vähän kirjahyllyjen siivoustöitä. Jotain pitäisi taas karsia. Tavoitteenani on saada hyllystä pois vähintään kymmenen kirjaa. Tavoite on kova, koska juuri maaliskuussa vein kierrätykseen 46 kirjaa ja eskariin 14 kirjaa sekä myin toukokuussa kirpparilla 45 kirjaa. Kymmenen poistettavaa kirjaa täytyy silti vielä löytyä.

 

8. Luen kirjaa jäätelöä syöden

Seitsenvuotiaani ehdotus listalle oli, että luetaan kirjaa ja syödään samalla jäätelöä. Kannatetaan! Tämä voidaan toteuttaa monta kertaa kesän aikana.

 

Onko sinulla kirja-aiheisia suunnitelmia tälle kesälle?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti