torstai 10. lokakuuta 2019

Aleksis Kiveä taaperoille

Liput hulmuavat tänään Aleksis Kiven kunniaksi. On Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Päivää vietetään suomalaisen ja suomenkielisen kirjallisuuden uranuurtajan Aleksis Kiven syntymäpäivänä.

Olen käynyt Aleksis Kiven koulua, joten Aleksis Kivellä on aina erityinen paikka sydämessäni. Muistan, kuinka ala-asteen opettajallani oli tapana luetuttaa Seitsemää veljestä ääneen. Koululaisena se oli mielestäni vähän tylsää. Olen vasta vanhemmalla iällä alkanut arvostaa Aleksis Kiveä ja varsinkin Seitsemää veljestä. Onhan tarina mahtava ja kieli väkevää ja hienoa. 

Seitsemän veljestä on kiistatta osa suomalaista kulttuuriperintöä, joten on vain oikein, että lapset perehdytetään sen maailman. Tutustumisen voi aloittaa jo taaperona. Taaperoille on nimittäin olemassa Anne Vaskon kuvittama pahvisivuinen katselukirja Jukolan seitsemän poikaa - Luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan. 



Kirjan sivuilla opitaan laskemaan seitsemään asti ja samalla tutustutaan Jukolan seitsemään veljekseen. Esimerkiksi luvun kaksi kohdalla kerrotaan:

"Lauri ja Timo ovat kaksoset. Veljiksillä on kaksi koiraa. Niiden nimet ovat Killi ja Kiiski."

Jokaisella aukeamalla on myös lainaus oikeasta Seitsemästä veljeksestä. Numeron kuusi kohdalla esitellään veljessarjan vanhin, Juhani ja Männistön muorin tytär, Venla. Lukijaa pyydetään laskemaan, montako kanaa Männistön muorilla on. Lainauksessa oikeasta Seitsemästä veljeksestä Juhani julistaa ihastustaan:

"JUHANI: Sen tahdon sanoa huikailematta. Likka, jota armottomasti rakastan, on
«Männistön muorin» Venla."

Anne Vaskon kuvitusta kirjaan Jukolan seitsemän poikaa. Tammi 2016.


Taaperon vanhempien valistukseksi kirjan viimeisellä aukeamalla on kerrottu faktatietoa Aleksis Kivestä ja Seitsemästä veljeksestä.

Kirja on mielestäni kerta kaikkiaan ihana. Vaikka viisivuotiaani ei enää sen kohderyhmää varsinaisesti ole, hänkin jaksaa sitä vielä tutkia, koska laskeminen kiinnostaa.


Jukolan seitsemän poikaa - Luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan
Toimittanut: Katariina Heilala 
Kuvittanut: Anne Vasko 
Kustantaja: Tammi 2016


VINKKI

Taaperoa isomman lapsen tutustuttaa helpoiten Aleksis Kiven tuotantoon Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljeksen avulla.

Mauri ja Tarja Kunnas: Seitsemän koiraveljestä
Kustantaja: Otava 2002

Alakouluikäiselle voisi tarjoilla Aleksis Kiven omaa tekstiä kuvakirjaksi sovitettuna. Tuija Kuparisen kuvittamassa Jukolan pojat karkuteillä kerrotaan tapahtuma seitsemän veljeksen lapsuudenpäiviltä. Teksti on suoraan Aleksis Kiven Setsemästä veljestä.

Jukolan pojat karkuteillä
Kuvitus: Tuija Kuparinen
Teksti: Aleksis Kivi
Kustantaja: WSOY 1984

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti