Busiga Bebbens potta — Lapsuuden rakas lohtukirja

Hädän hetkellä ihminen alkaa havaintojeni mukaan kaivaa esiin lohtukirjoja. Lohtukirjat ovat paljon luettuja, rakkaita suosikkeja.

Koronaan sairastunut kuusivuotiaani on löytänyt hyllystä taas vuosien takaisen suosikkinsa, ruotsalaisen Thomas Svenssonin kirjan Busiga Bebbens potta. Kirjaa ei ole tietääkseni suomennettu.

Luimme kirjaa todella paljon tyttäreni taaperoaikana, kun hän opetteli käymään potalla ja luopumaan vaipasta. Omapäinen ja vallaton Bebben muistuttaa aika paljon tytärtäni, joten ei ole ihme, että hänen on ollut helppo samaistua Bebbeniin.

Äiti: Mikä tässä kirjassa on hyvää?

Tytär: Bebbenin pottakirja on kakattavan ihana.

Ä: Mitä kirjassa tapahtuu?

T: Bebben syö siinä itse keittoa, vaikka se on nollakytvuotias. Sitten sitä alkaa kakattaa. Eiks siinä kirjassa sanottu, että sen mahassa alkaa kuplia? Sitten äiti juoksi ja vei sen potalle. Bebben menikin pöntölle. Se putosi pönttöön. Äääää! Isi tuli apuun. Sitten piti valita, millä Bebben pyyhitään. Paperilla tietysti. Bebben pissasi isin paidalle ja housuille. Siitä Bebbenin pottajutusta mä muistan, että se oli tosi söpö pinnasängyssä. Se oli käpertynyt ihanasti. Bebbenillä on tyynyt, mutta vauvat ei saa käyttää tyynyä.

Ä: Mikä kirjassa on erityistä?

T: Kirjassa valitaan joka sivulla, miten Bebben menee pytylle, mihin kakkaa, millä pyyhitään... Siinä on tehtäviä.

Ä: Niin, kirja on sillä tavalla interaktiivinen, että lukija saa käyttää omia hoksottimiaan ja vastata välillä kysymyksiin.

T: Meillä on ollut kolme Bebben-kirjaa. Se kun Bebben syntyy, se kun Bebben täyttää neljä syntymäpäivänä ja kun Bebben kakkaa pottaliiniin. Ai niin, onhan vielä Bebben ja mummo. Bebbenin nimeksi tuli Viivi, vaikka mä luulin, että se on poika.

Ä: Tyttöhän se on. Sen alkuperäinen, ruotsalainen nimi on Bebben, mutta suomennoksissa Bebbenin nimi on Viivi. Busiga Bebben on käännetty Vallaton Viivi tai Villi Viivi.

T: Mä haluan nyt lukea kaikki meidän Bebben-kirjat. Tuo ne heti tänne!

"Men vad ska pappa torka Bebben med?" Sivu Thomas Svenssonin kirjasta Busiga Bebbens potta, Bonnier Carlsen 2015

Busiga Bebbens potta -kirjan lisäksi hyllystämme löytyvät myös Thomas Svenssonin teokset Vallaton vauva valtaa vatsan (Lasten Parhaat Kirjat 1993), Villi vauva ja mummo (Lasten Parhaat Kirjat 1997) ja Vallaton juhlapäivä (Lasten Parhaat Kirjat 2004). Ruotsiksi Bebben-kirjoja on ilmestynyt toistakymmentä. Niistä noin puolitusinaa on suomennettu.


Thomas Svensson (teksti ja kuvat): Busiga Bebbens potta
Kustantaja: Bonnier Carlsen Bokförlag 2015

Tonttukirja taaperoille

Tyttäreni taaperoajan suosikkijoulukirja kertoo pienten tonttujen joulupuuhista. Suomeksi kirja on ilmestynyt nimellä Tonttujen talvitouhut (Tactic 2017), mutta oma opuksemme on alun perin saksaksi ilmestyneen kirjan eestinnös Minu väike päkapikuraamat (Varrak 2015). Ostin sen vuosia sitten Tallinnasta.

 

Tukevassa kartonkikirjassa on kuusi aukeamaa, joista jokaisella on värikäs kokoaukeaman kuva tonttujen touhuista. Tontut leipovat jouluherkkuja, nauttivat lumileikeistä, vierailevat joulumarkkinoilla, valmistavat joululahjoja, ilahduttavat metsän eläimiä ja pääsevät lopulta itsekin joulunviettoon.

Tonttuja on kuvissa paljon, mutta joka aukeamalta löytyy seitsemän tiettyä tonttua: tonttuvauva Niilo, lukutoukka Lassi, reipas Lissu, herkkusuu Olli, tohelo Kaius, hupaileva Matti ja unten mailla viihtyvä Pekko. Lapsella riittää puuhaa yrittäessään bongata nämä tonttulapset joka aukeamalta.

Tekstiä kirjassa on vain vähän ja se ohjaa taaperoa tutkimaan kuvia.

"Tontut rakastavat joulumarkkinoita.
Siellä on ihania omenia ja piparkakku-ukkoja!
Torvisoittokunta soittaa jouluisia lauluja.
Matti on löytänyt hyvän piilon. Näetkö Matin?"

Kysyin tyttäreltäni, muistaako hän vielä tämän tonttukirjan.

"Tietysti muistan."

"Mitä mieltä olet siitä?"

"Kiva. Äänestän sitä."

"Ai missä äänestyksessä?" ihmettelin.

"No, jos se olisi Finlandia-äänestyksessä," kuusivuotiaani valisti.

"Ai ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi?"

"Niin."

"Selvä. Taitaa olla tosi hyvä kirja siis."

Tonttujen talvitouhut
Kuvitus: Outi Kaden
Teksti: Kristina Schaefer
Saksankielinen alkuteos: Mein Winterwichtel-Wimmelbuch
Suomennos: Elina Vuori
Kustantaja: Tactic 2017

 

Löydätkö ketun syksyisestä metsästä?

Meillä ei ole luettu pahvisivuisia lasten ensikirjoja enää pitkään aikaan. Siitä huolimatta usein kirjastossa käydessäni vilkuilen ensikirjatarjontaakin.

Suloisin syysaiheinen ensikirja taitaa olla Missä olet pikku kettu? (Nemo 2018). Kirjassa on Sam Taplinin teksti ja Emily Doven ruskaa hehkuvat kuvat.

Yksinkertaisessa ja lyhyessä tarinassa etsitään pikku kettua. Kettu näyttää piilottelevan siellä täällä, mutta kun kääntää sivua, paljastuu, ettei se ollutkaan kettu vaan joku ihan muu.

"Missä olet pikku kettu? Näen sinut puiden välissä!
Et se ollutkaan sinä vaan pomppiva peura."

Lopussa kettu tietysti löytyy.

Parasta kirjassa ovat hauskat, erimuotoiset kolot, joihin voi kurkistaa ja tökätä sormensa. Kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää. Kaarevasta kolosta näkyvä ketun häntä osoittautuukin oravan hännäksi.

Kirjassa on kuusi värikylläistä aukeamaa, joita ihailla yhdessä perheen pikkuisen kanssa. Tukevat pahvisivut kestävät pienissä käsissä.

Missä olet pikku kettu? on ollut hyvin suosittu. Se ylsi jopa Mitä Suomi lukee -listan kärkikymmenikköön.

Sarjassa on ilmestynyt muitakin kirjoja. Aiemmin on etsitty pikku jänistä ja pikku norsua. Tänä vuonna on ilmestynyt teokset Missä olet pikku tiikeri?, Missä olet yksisarvinen? ja Missä olet pikku pentu?

Missä olet pikku kettu?
Teksti: Sam Taplin
Kuvitus: Emily Dove
Suunnitellut: Nicola Butler
Englanninkielinen alkuteos: Are You Where Little Fox?
Suomennos: Mika Siimes
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Nemo

 

Nyt tarvitaan Peppi Pitkätossun asennetta

Kun ajat ovat vaikeat, tarvitaan vahvoja esikuvia. Maailman vahvin tyttö Peppi Pitkätossu selviää tilanteesta kuin tilanteesta loistavan itsetuntonsa avulla. Vaikka hän ei aina osaa käyttäytyä kovin sovinnaisesti, hänellä on hyvä sydän.

Astrid Lindgrenin rakastettu punapää on hurmannut lapsia jo useassa sukupolvessa. Tyttäreni hurahti Peppiin täysillä kolmivuotiaana. Leikeissä hän alkoi olla jatkuvasti Peppi Pitkätossu, ja pihalla hän komensi ystäväänsä: "Oo sä Annika, mä oon Peppi."

Innostus taisi lähteä liikkeelle Buu-klubbenissa esitetystä ruotsinkielisestä Peppi Pitkätossu -TV-sarjasta. Samaa sarjaa katsoin jo omassa lapsuudessani. Peppi oli hahmona tyttärelleni tuttu tosin jo ennen ohjelmaa. 

Pikku taaperosta asti hän oli selaillut Tukholmasta tuotua pahvisivuista kirjaa Här kommer Pippi Långstrump (Rabén & Sjögren 2015), jonka tekstinä on ruotsiksi Peppi Pitkätossu -laulun sanat (Här kommer Pippi långstrump, tjolahopp tjolahej tjolahoppsan-sa...). Kuvitus on iki-ihanaa ja tuttua Ingrid Vang Nymania.

Kun tyttären Peppi-innostus oli kiivaimmillaan, hankin Peppi Pitkätossu -romaanin uuden suomennoksen. Tai olihan se silloinkin jo kymmenen vuotta vanha käännös, mutta ehdoton parannus edelliseen vuodelta 1946 peräisin olevaan käännökseen verrattuna.

Romaanissa on Ingrid Vang Nymanin mustavalkoinen kuvitus, mutta kuvia ei tietenkään ole joka aukeamalla. Suuresta innostaan huolimatta kolmivuotiaani ei vielä jaksanut kuunnella varsinaista romaania, minkä kyllä tietysti arvasinkin.

 

Onneksi kirjastosta löytyi nuoremmille lapsille suunnattu teos Tunnetko Peppi Pitkätossun? (WSOY 1997). Siihen on valittu joitain Peppi Pitkätossu -romaanin tarinoita ja muokattu ne lyhyempään muotoon. Ingrid Vang Nymanin kuvat on suurennettu ja väritetty. Näin Peppi Pitkätossusta on saatu aikaan kuvakirja, joka upposi hienosti myös kolmivuotiaaseeni. 

Seuraavaksi tutustuimme Peppiin sarjakuvamuodossa. Kirjassa Peppi ei tahdo kasvaa isoksi (WSOY 2003) Peppi, Tommi ja Annika seikkailevat Etelämerellä Kurrekurredut-saarella, jossa Pepin isä Efraim on kuninkaana. Kun lapset viimein palaavat kotiin, Huvikumpu on peittynyt lumeen.

Sarjakuva-Peppi oli täydellinen formaatti kolmivuotiaalle. Nyttemmin olemme jo päässeet lukemaan oikeaa Peppi-romaaniakin.

Mikä Pepissä sitten niin kovasti viehättää? 

"Hän on niin vahva", tytär selittää. "Peppi jaksaa nostaa hevosen. Peppi on maailman vahvin tyttö."

Joulukuussa pääsimme nauttimaan Peppi Pitkätossusta balettina. Olen kirjoittanut käynnistämme täällä.

Nyt ihan jokaisella on mahdollisuus nähdä tuo esitys. Se on nimittäin katsottavissa tallenteena ilmaiseksi Oopperan nettisivuilla. Tallenne kestää 2 tuntia ja 19 minuuttia. Siinä on joksikin aikaa ajanvietettä kotona tylsistyville lapsille.

Oopperan sivuilla on katsottavissa muitakin esityksiä. Lapsia saattaa kiinnostaa esimerkiksi Pieni merenneito -baletti.


Här kommer Pippi Långstrump
Teksti: Astrid Lindgren
Kuvitus: Ingrid Vang Nyman
Kustantaja: Rabén & Sjögren 2015

Peppi Pitkätossu
Teksti: Astrid Lindgren
Kuvitus: Ingrid Vang Nyman
Ruotsinkielinen alkuteos: Pippi Långstrump
Suomennos: Kristiina Rikman
Kustantaja: WSOY 2017 

Tunnetko Peppi Pitkätossun?
Teksti: Astrid Lindgren
Kuvitus: Ingrid Vang Nyman
Ruotsinkielinen alkuteos: Känner du Pippi Långstrump?
Suomennos: Vappu Vainio
Kustantaja: WSOY 1997

Peppi ei tahdo kasvaa isoksi
Teksti: Astrid Lindgren
Kuvitus: Ingrid Vang Nyman
Ruotsinkielinen alkuteos: Pippi vill inte bli stor
Suomennos: Päivö Taubert
Kustantaja: WSOY 2003

Muumimamman käsilaukusta löytyy apu joka tilanteeseen

Tämä viikko on alkanut poikkeuksellisissa merkeissä. Olen siirtynyt pääsääntöisesti tekemään etätöitä kotona, eikä tyttäremme enää toistaiseksi käy päiväkodissa.

Ajatukseni tuntuvat yhdeltä sotkuiselta möykyltä, enkä ole jaksanut keksittyä ollenkaan blogiin tai blogitekstien kirjoittamiseen. Ajattelin jo pitää vähän taukoa blogista, kunnes tutkin eilen kävijätilastoja.

Lukijoita on ollut tavallista enemmän. Ehkä nyt kun ihmiset viettävät enemmän aikaa kotona, blogien lukeminen näyttäytyy hyvänä ajanvietteenä. Postauksille on selvästi tilausta, joten tauolle ei ole perusteita.

En ole kovin hyvässä kirjoittamisvireessä. Yleensä kirjoitan aamuisin, jolloin saan olla rauhassa, kun tytär vielä nukkuu ja mies on jo lähtenyt töihin. Nyt teen aamusta vimmaisesti töitä, jotta ehdin saada mahdollisimman paljon aikaan, ennen kuin tytär herää.

Onneksi siis olen ollut alkuvuodesta ahkera ja kirjoittanut runsaasti postauksia varastoon. Tästäkin näkee, että varastoja on hyvä olla olemassa pahanpäivän varalle. Niiden turvin tämä blogi saadaan pyörimään entiseen malliin, kunnes taas löydän kirjoitusintoni.

Poikkeusoloissa on mukava palata vanhojen, tuttujen ja rakkaiden kirjojen pariin. Huomasin, että sekä minä että tyttäreni käännyimme muumikirjojen puoleen. Itseäni puhuttelee juuri nyt ensimmäinen muumitarina Muumit ja suuri tuhotulva, joka muuten täyttää tänä vuonna 75 vuotta.

Muumit, jos ketkä, ovat tottuneet selviämään katastrofeista. Tulvan vietäviksi he joutuvat myös kirjassa Vaarallinen juhannus, ja Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjassa ollaan varsinaisissa maailmanlopun tunnelmissa, kun Muumilaaksoa uhkaa komeetta. Jälkimmäisestä kirjasta kirjoitin elokuussa.

Tytär kaivoi hyllystä esiin oman taaperoaikansa suosikkikirjan Muumimamman laukku (Tammi 2015). Hänen mieleensä oli ehkä iskostunut ajatus, että Muumimamman käsilaukusta löytyy apu tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Kirjan ainoana sisältönä on esitellä aukeama toisensa jälkeen, mitä Muumimamman laukun sisältä löytyy. Kirja toimii eräänlaisena kuvasanakirjana. Vauva tai taapero voi sen avulla oppia uusia sanoja.

Muistan, miten suurta hämmennystä "puuterihuisku" aiheutti taaperossani. Hän ei millään meinannut ymmärtää, mikä se on ja mihin sitä käytetään, koska itse en sellaista koskaan käytä.

Kirjassa ei ole muuta tekstiä kuin otsikoita ja kuvia selittäviä yksittäisiä sanoja. Tekstistä ja suunnittelusta vastaa Katariina Heilala ja Leena Järvenpää. Kirjan kuvituksen on tehnyt Riina ja Sami Kaarla.

Tukevassa kartonkisivuisessa kirjassa on kantokahva, josta kirjaa on helppo kantaa mukana pikku käsillä.

Mitä sieltä Muumimamman laukusta sitten löytyy? Vaikka mitä, kuten:

• kaikkea tarpeellista
• kaikille kaunistusta
• lääke joka vaivaan
• mukavaa tekemistä
• apu joka pulmaan

Laukussa on hakaneuloja ja nappeja, ongenkoukku ja siimaa, kampa ja nenäliina, yskänlääkettä ja vatsatautipulveria, villalankaa ja virkkuukoukku, kuivat sukat ja huuliharppu sekä paljon, paljon muuta.

Löytyypä sieltä uinumassa eräs pieni tuittupäinen punapääkin punaisessa mekossaan. Pikku Myy! Hänen näkemisensä herätti taaperossani aina suurta riemua.

Aukeama kirjasta Muumimamman laukku (Tammi 2015)

Melkein kaikki taaperokirjamme ovat lähteneet jo aikaa sitten kiertoon, mutta tämä on yhä hyllyssämme. Tytär ei anna laittaa sitä pois.


Muumimamman laukku
Kuvitus: Riina ja Sami Kaarla
Graafinen suunnittelu: Riikka Turkulainen ja Laura Lyytinen
Tekstit ja suunnittelu: Katariina Heilala ja Leena Järvenpää
Kustantaja: Tammi 2015
© Moomin Characters™
 


Muumi-kirjojen -lukuhaaste

Osallistun tällä postauksella Luetaanko tämä? -blogin Kian muumi-kirjojen -lukuhaasteeseen. Kia haastaa suojelemaan Itämerta lukemalla muumi-kirjoja. Haaste on osa #MEIDÄNMERI-kampanjaa. Kampanjassa kerätään rahaa sinilevän poistamiseksi Itämerestä. Kia lupaa lahjoittaa jokaista lukemaansa muumi-kirjaa kohti kaksi euroa osoitteessa https://oursea.fi/fi. Jokainen saa päättää lahjoitettavan summan itse. Kymmenellä eurolla Itämerestä voidaan poistaa 40 kiloa sinilevää.

Joulukirja taaperolle - Tompan joulu

Kristiina Louhen Tompan joulu, kuten muutkin Tomppa-sarjan kirjat, on suunnattu taaperoille. Tomppa on niin pieni, ettei osaa vielä puhua. Tomppa seuraa joulupuuhia kotona kommentoiden vähän väliä: "OHO!" 

Joulussa riittääkin ihmettelemistä. Yhdessä äidin kanssa Tomppa leipoo pipareita ja isän kanssa hän rakentaa lumilyhdyn. Tomppa hämmästelee ikkunaan syttynyttä suurta tähteä ja auttaa äitiä joulukorttien teossa. Jouluun kuuluu myös varottavaa: kuusen neulaset pistävät sormeen ja kynttilän lepatusta saa katsoa vain kaukaa.

Joulupuuhat huipentuvat joululahjojen jakoon. Tomppa saa pehmoeläimen.

"Tompan paketissa on pitkiä naruja ja sitkeitä solmuja, mutta lopulta sekin paketti saadaan auki.
   - KII, Tomppa kiljahtaa.
   - Kii onkin hyvä nimi kissalle, mummi hymyilee."

On ihanaa, että taaperoillekin on omaa joulukirjallisuutta. Pistää vaan miettimään, kannattaako näin vauvamaista kirjaa hankkia, kun sen käyttöikä on niin lyhyt. 

Meillä oli kyllä tyttäreni taaperoaikoina useita pahvisivuisia joulukirjoja, mutta ne ovat kaikki lähteneet jo kiertoon. Tompan joulun lainasin kirjastosta. Viisivuotiastani se vielä kiinnosti, sillä hänellä on meneillään vaihe, jossa hän leikkii itse mielellään vauvaa tai pikku taaperoa.

Tompan joulussa ei ole pahvisivuja, joten taaperon omiin käsiin sitä ei välttämättä voi antaa. Oma tyttäreni ainakin oli pienenä ihan mahdoton kirjojen tuhoaja.

Kuvitus on Kristiina Louhen taattua tyyliä. Hän on ehdottomasti yksi lempikuvittajistani. Louhen kirjoista meillä on luettu enemmän Aino-sarjaa. Tomppa ei ole itselleni yhtä tuttu.


Kristiina Louhi (teksti ja kuvat): Tompan joulu
Kustantaja: Tammi 1999 

Taapero kokee ensilumen

Ensilumi on aina yksi odotetuimpia loppuvuoden hetkiä. Syksyn synkkä pimeys taittuu, kun lumi tuo tullessaan valoa ja pehmeyttä maisemaan.

Pikkulapsen elämässä se ihka ensimmäinen ensilumi saattaa olla jännittävä hetki. Tähän teemaan pureudutaan Katri Tapolan kirjoittamassa ja Karoliina Pertamon kuvittamassa katselukirjassa Toivon talvi.

Toivo on taapero, joka nauttii hiekkalaatikkoleikeistä. Toivolle on tärkeää, että hän saa lainata naapurin Antin punaista kuorma-autoa. Eletään syksyä. Tuuli lennättää värikkäitä lehtiä puista. Kun äiti aamulla avaa verhot, jotain ihmeellistä on tapahtunut. Hiekkalaatikko on muuttunut valkoiseksi. " – Ensilumi on satanut, äiti sanoi." 

Toivolle valkoinen hiekkalaatikko on järkytys. Mikään ei suju ja kaikkeen Toivo sanoo 'ei'. Leikki lumessa ei kiinnosta. 

" - Tehdään lumipallo, äiti sanoi.
- Ei, Toivo sanoi.
Toivo tahtoi kotiin.
Äiti kantoi Toivon kotiin." 

Vasta kun naapurin Antti löytää punaiseen kuorma-autoon auran, tulee Toivolle kiire lumileikkeihin.

Karoliina Pertamon kokoaukeaman kattavat värikkäät kuvat ovat mukavaa katseltavaa yhdessä taaperon kanssa. Paksut pahvisivut kestävät pienten käsien käsittelyä. Hyväntuulinen tarina valmistaa taaperoa vuodenajan muutokseen.

En muista, että tyttärelläni olisi taaperona ollut ongelmia lumen kanssa. Hän on aina ottanut lumen avosylin vastaan. Hän on todellinen talvi-ihminen, joka saattaa kesälläkin haikailla lumen perään.

Viime talvet ovat olleet täällä Etelä-Suomessakin melko lumisia. Olen yrittänyt selittää tyttärelleni, ettei Helsingissä suinkaan joka talvi saada paljon lunta. Hän ei taida uskoa, ennen kuin kokee itse mustan talven.

Oma taaperoni lumileikeissä tammikuussa 2016

Katri Tapola: Toivon talvi
Kuvitus: Karoliina Pertamo
Kustantaja: Tammi 2013 

Aleksis Kiveä taaperoille

Liput hulmuavat tänään Aleksis Kiven kunniaksi. On Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Päivää vietetään suomalaisen ja suomenkielisen kirjallisuuden uranuurtajan Aleksis Kiven syntymäpäivänä.

Olen käynyt Aleksis Kiven koulua, joten Aleksis Kivellä on aina erityinen paikka sydämessäni. Muistan, kuinka ala-asteen opettajallani oli tapana luetuttaa Seitsemää veljestä ääneen. Koululaisena se oli mielestäni vähän tylsää. Olen vasta vanhemmalla iällä alkanut arvostaa Aleksis Kiveä ja varsinkin Seitsemää veljestä. Onhan tarina mahtava ja kieli väkevää ja hienoa. 

Seitsemän veljestä on kiistatta osa suomalaista kulttuuriperintöä, joten on vain oikein, että lapset perehdytetään sen maailman. Tutustumisen voi aloittaa jo taaperona. Taaperoille on nimittäin olemassa Anne Vaskon kuvittama pahvisivuinen katselukirja Jukolan seitsemän poikaa - Luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan. 

Kirjan sivuilla opitaan laskemaan seitsemään asti ja samalla tutustutaan Jukolan seitsemään veljekseen. Esimerkiksi luvun kaksi kohdalla kerrotaan:

"Lauri ja Timo ovat kaksoset. Veljiksillä on kaksi koiraa. Niiden nimet ovat Killi ja Kiiski."

Jokaisella aukeamalla on myös lainaus oikeasta Seitsemästä veljeksestä. Numeron kuusi kohdalla esitellään veljessarjan vanhin, Juhani ja Männistön muorin tytär, Venla. Lukijaa pyydetään laskemaan, montako kanaa Männistön muorilla on. Lainauksessa oikeasta Seitsemästä veljeksestä Juhani julistaa ihastustaan:

"JUHANI: Sen tahdon sanoa huikailematta. Likka, jota armottomasti rakastan, on
«Männistön muorin» Venla."

Anne Vaskon kuvitusta kirjaan Jukolan seitsemän poikaa. Tammi 2016.

Taaperon vanhempien valistukseksi kirjan viimeisellä aukeamalla on kerrottu faktatietoa Aleksis Kivestä ja Seitsemästä veljeksestä.

Kirja on mielestäni kerta kaikkiaan ihana. Vaikka viisivuotiaani ei enää sen kohderyhmää varsinaisesti ole, hänkin jaksaa sitä vielä tutkia, koska laskeminen kiinnostaa.


Jukolan seitsemän poikaa - Luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan
Toimittanut: Katariina Heilala 
Kuvittanut: Anne Vasko 
Kustantaja: Tammi 2016


VINKKI

Taaperoa isomman lapsen tutustuttaa helpoiten Aleksis Kiven tuotantoon Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljeksen avulla.

Mauri ja Tarja Kunnas: Seitsemän koiraveljestä
Kustantaja: Otava 2002

Alakouluikäiselle voisi tarjoilla Aleksis Kiven omaa tekstiä kuvakirjaksi sovitettuna. Tuija Kuparisen kuvittamassa Jukolan pojat karkuteillä kerrotaan tapahtuma seitsemän veljeksen lapsuudenpäiviltä. Teksti on suoraan Aleksis Kiven Setsemästä veljestä.

Jukolan pojat karkuteillä
Kuvitus: Tuija Kuparinen
Teksti: Aleksis Kivi
Kustantaja: WSOY 1984

  

Hulda ja Jalmari - taaperokirjojen aatelia

Meillä luetaan Markus Majaluoman Hulda-kirjoja yhä uudestaan ja uudestaan. Ties kuinka monta kertaa ne ovat jo olleet meillä lainassa kirjastosta. Olisi tosi kätevää, jos ne olisivat omassa kirjahyllyssä, mutta viimeisintä osaa lukuunottamatta painokset on myyty loppuun, eikä näitä ole tullut kirppareillakaan vastaan.

Kirjasarjassa seurataan pienen Hulda-tytön ja Jalmari-isän edesottamuksia. Äitiä ei kirjoissa näy, eikä hänen poissaoloaan kommentoida mitenkään.

Hulda-kirjat olivat ensimmäisimpiä taaperokirjojamme, jotka näyttivät ihan oikeilta kirjoilta, eikä  paksuilta pahvisivuisilta juuri pieniin käsiin räätälöidyiltä niteiltä.

Kuvituskin on aivan toista kuin mihin taaperokirjoissa yleensä on tottunut: ei suuria, kirkkaita väripintoja tai pelkistettyjä hahmoja vaan karrikoituja ihmishahmoja yksityiskohtaisesti piperrettyihin miljöisiin sijoiteltuna. Aukeamat eivät ole värikylläisiä, vaan niissä on aika paljon valkoista. Ehkä tyttäreni S koki kirjat kiehtoviksi siksi, että ne olivat erilaisia kuin mihin hän oli tottunut.

Sarjan aloitusosassa nimeltään Hulda ja Jalmari isä ja tytär ovat kävelyllä puistossa. Hulda on vielä niin pieni, että istuu vaunuissa. Jalmari yrittää kiinnittää Huldan huomion milloin mihinkin vastaantulevaan ilmiöön, mutta Hulda ei pidä mistään. Auttaisikohan naamarikojusta ostettu possunaamari?

Sarjan toinen osa Suu auki, Hulda Pottusammakko tulee! on S:n suosikkikirja. Siinä Jalmari yrittää erinnäisten temppujen avulla saada suunsa kiinni nipistävän Huldan syömään terveellistä sosetta. Lopulta ei auta muu kuin nikkaroida monimutkainen potturobotti, jonka avulla Hulda saadaan vihdoin syömään. Tästä kirjasta S:n sanavarastoon on jäänyt pottusammakko-sana. Koska sanalla ei varsinaisesti ole tiettyä merkitystä, hän saattaa käyttää sanaa missä tahansa yhteydessä. Mikäs siinä, onhan se hauskankuuloinen sana.

Hulda kulta, luetaan iltasatu! on eniten lukemamme Hulda-kirja, koska se sopii niin hyvin iltasaduksi. S:n ollessa pienempi valitsin iltasatukirjaksi mieluiten kirjoja, joissa käsitellään nukkumaanmenoa tai iltatoimia. Sittemmin laajensin reviiriä, koska tuon aiheiset omat ja kirjaston kirjat tuli luettua jo aika monta kertaa. Tätä kirjaa edelleen kuitenkin välillä luetaan. 

Huldalla ja Jalmarilla on meneillään iltasatuhetki, joka ei tietenkään suju kommelluksitta. Fanitan kaikkia kirjoja, joissa isä on lukijan roolissa. Se näyttää hyvää esimerkkiä ajassa, jossa varsinkin poikien vähenevästä lukemisesta ollaan huolissaan. Tämä kirja oli muuten Finlandia Junior -palkintoehdokkaana vuonna 2010, ja ilmiselvästi ansaitsi ehdokkuuden.

Kirjassa Hulda kulta, maailma on avara Hulda ja Jalmari lentävät ulkomaille – Intiaan kenties. Kohdemaata ei nimetä. Kirja on aivan mahtavan pelkistetty kuvaus isän ja tyttären ulkomaan reissusta. On hieno taito osata tiivistää asiat niin, että vain oleellinen jää jäljelle.

Hulda kulta, tästä pääsee rannalle! on aivan täydellinen kesäkirja, joka täytyy lukea ainakin kerran kesässä. Se kertoo isän ja tyttären rantapäivästä. Jalmari ottaa rennosti hiekalla, kun taas Hulda kiertelee katselemassa, mitä rannalla tapahtuu. 

"Miksi kaikki sanovat Huldaa kiltiksi tytöksi, kun ei se ole yhtään kiltti?" S ihmetteli. Minä kyseenalaistin S:n päätelmän. Hulda on vain ymmärtämätön taapero, jonka toimet aiheuttavat rannalla kommelluksia.

Ainakin toistaiseksi viimeisin ilmestynyt Hulda-kirja on Hulda ja Jalmari avaruustiedemiehinä. Siinä Hulda ja Jalmari kääntävät katseensa taivaalle Jalmarin löydettyä kirpputorilta kaukoputken. Mahtaako avaruudesta löytyä elämää?

S:n kanssa kovasti toivomme, että jatkoa sarjalle vielä seuraisi. Markus Majaluoman huumori iskee minuun täydellisesti. Muistan, että joskus hoitovapaalla ollessani, kun väsymystasoni on lähennellyt humalatilaa, olen nauranut jollekin Majaluoman kirjalle niin kovasti, että meinasin tukehtua. Se ei tainnut tosin olla Hulda-kirja, vaan jokin osa Majaluoman Ruusumäen perhettä kuvaavasta sarjasta. 


Teksti ja kuvat: Markus Majaluoma
Teokset:
Hulda ja Jalmari, 2006
Suu auki, Hulda Pottusammakko tulee!, 2008
Hulda kulta, luetaan iltasatu!, 2010
Hulda kulta, maailma on avara, 2011
Hulda kulta, tästä pääsee rannalle!, 2013
Kustantaja: WSOY

Teokset:
Hulda ja Jalmari avaruustiedemiehinä, 2016
Kustantaja: Kvaliti

Rakastettu Petteri Kaniini

Beatrix Potterin Petteri Kaniini oli ihan ensimmäisiä tarinoita, jota aloin lukea tyttärelleni hänen ollessaan vielä vauva. 

Ensi alkuun tutustutin hänet pariin vauvoille tarkoitettuun Petteri Kani -kirjaan: Hello Peter! ja Petteri Kaniini – Kurkista ja kosketa. Ensimmäinen on englanninkielinen vauvojen kirja, jossa on tukevat pahvisivut, aukeaman kokoiset kuvat ja vain muutama rivi tekstiä. Lauseet ovat niin yksinkertaisia, ettei tosiaankaan haittaa, että kirja on vieraskielinen.

Jälkimmäisessä kirjassa lapsi voi kosketella erilaisia pintoja, kurkistella luukkujen alle ja opetella muotoja nauttien samalla Beatrix Potterin kauniista eläinhahmoista.

Taaperoiässä aloimme lukea alkuperäistä Petteri Kaniini -tarinaa. Tyttäreni rakastui siihen, ja jossain vaiheessa se luettiin joka päivä. Tarinan vauhdikkaat käänteet selvästi kiehtoivat pikkuista.

Tarinassa vallaton Petteri Kaniini menee äitinsä kielloista huolimatta Vänskän puutarhaan. Sinne ei tosiaan saisi mennä, sillä kuten rouva Kaniini muistuttaa: ”Muistattehan, että siellä isällenne kävi huonosti ja rouva Vänskä teki hänestä kaniinipiirakkaa.” Tunnustan, että tämän kohdan sensuroin lukiessani tarinaa 1-vuotiaalle!

Vänskän puutarhassa Petteri ahtaa mahansa täyteen salaattia, papuja ja retiisejä ja törmää sitten – kuinkas muuten – Vänskän isäntään. Alkaa hurja takaa-ajo, jossa Petteri mm. takertuu takin napistaan verkkoaitaan ja pulahtaa vettä täynnä olevaan kastelukannuun.

Lopulta Vänskän isäntä kyllästyy ja luopuu takaa-ajosta, mutta Petterin ongelmat eivät ole ohi. Likomärkä Petteri toteaa pelosta täristen olevansa aivan eksyksissä. Itkukin pääsee Petteri-rukalta.

Kun tie portille viimein löytyy, on Vänskän isäntä tietysti juuri Petterin ja portin välissä. Petteri onnistuu kuitenkin livahtamaan portin alta turvaan metsän siimekseen.

Petterin pikkuisen takin ja matkan varrella pudonneet kengät herra Vänskä pistää kepin nokkaan linnunpelätiksi. Kotona äiti ihmettelee, minne Petteri on hukannut vaatteensa. ”Tämähän oli jo toinen pari kenkiä kahdessa viikossa!” 

Tyttäreni mielestä tarinan vaikuttavin kohta oli juuri se, jossa Petteri Kaniini pudotti kenkänsä. Tyttäreni ei osannut vielä silloin puhua, mutta kenkä oli yksi ensimmäisistä sanoista, jonka hän oppi.

Tyttäreni rakasti kenkiä jo vauvana

Beatrix Potter: Hello Peter!
Kustantaja: Frederick Warne and Co. 2012

Beatrix Potter: Petteri Kaniini. Kurkista ja kosketa.

Englanninkielinen alkuteos: Peter Rabbit Touch and Feel Playbook
Suomennos: Satu Karhu
Kustantaja: Otava 2014

Beatrix Potter: Petteri Kaniini ja muita tarinoita
Englanninkielinen alkuteos: Beatrix PotterTM Selected Tales
Suomennos: Riitta Björklund, Raija Mattila ja Hanna Tarkka
Kustantaja: Otava 2000

Aika aloittaa päivähoitotaival

Elokuun pyörähtäessä käyntiin ajatukset kääntyvät päivähoidon ja koulujen alkamiseen. Kirjavalintanikin pyörivät nyt samoissa aiheissa. Tämän päiväisessä kirjassa käsitellään perhepäivähoidon aloittamista. Kyseessä on Anna Tarchan Penni ja Topo hoidossa.
 

Kirja on vanha. Se on ollut olemassa jo omassa lapsuudessani. Aihe sinänsä on yhä ajankohtainen. Vanhentunutta kirjassa on vain ensimmäisellä aukeamalla näkyvä numerokiekolla varustettu lankapuhelin, jollaisen muistan hyvin lapsuudestani, ja ehkä hoitajan etsiminen lehti-ilmoituksella.

Penni ja Topo ovat pienet kissakaksoset, joiden äiti on palaamassa takaisin työelämään. Lapsille haetaan hoitajaa lehti-ilmoituksella. Kaksosille löytyykin hoitotäti, joka ottaa heidät kotiinsa hoitoon. Tädillä on itsellään vauva ja yksi hoitolapsi kaksosten lisäksi.

Tädillä on hullunkurinen käkikello, ja täti lukee ihan hassuja satuja. Mutta miten selvitään, kun päiväunien aikaan Pennin ja Topon unirättejä ei löydykään mistään? Onneksi hoitotäti on kekseliäs.

Luimme kirjaa, ennen kuin tyttäreni meni hoitoon. Hän tosin meni suoraan päiväkotiin eikä perhepäivähoitoon, mutta kirja auttoi silti valmistautumaan ajatukseen, että äiti palaa töihin. Kirjassa on paksut pahvisivut, joten se sopii hyvin pienelle lukijalle.

Jossain vaiheessa laitoin kirjan kiertoon. Ostan PALJON lastenkirjoja, joten välttyäksemme hukkumasta kirjoihin niistä on aika ajoin pakko luopua. Olen kaivannut pois laittamiani kirjoja vain harvoin ja tyttäreni vielä harvemmin, mutta Penni ja Topo -kirja on poikkeus.

Kun tyttäreni näki kirjan hyväntekeväisyyskirpputorilla, hän koki suuren jälleennäkemisen riemun. Hän ilmoitti kaivanneensa kirjaa ja halusi välttämättä ostaa sen taas omaksi.

Yleensä en olisi sellaiseen suostunut, mutta minusta on viime aikoina kehkeytynyt suuri Anna Tauriala -fani. Saatuani selville, että Anna Tarcha on itse asiassa sama henkilö kuin Anna Tauriala, olin vähän pahoillani itsekin, että olin luopunut kirjasta. Kirja siis palasi hyllyymme. Onneksi se maksoi vain euron!


Anna Tarcha (kuvat ja teksti): Penni ja Topo hoidossa
Kustantaja: Kirjalito 1982

Oliko isovanhempien lapsuudessa värikuvakirjoja?

En tiedä miksi, mutta olen jotenkin aina ajatellut, että värikuvin kuvitetut lastenkirjat ovat Suomessa melko uusi ilmiö. Eikös lastenkirjoissa ollut ennen mustavalkoiset kuvat? Ei kai vanhempieni lapsuudessa vielä ollut värillisiä katselukirjoja? No, väärässä olin.

Tein äskettäin vanhempieni kirjahyllystä mahtavan löydön: lastenkirjoja 1940-luvulta, jolloin vanhempani syntyivät. Värikuvathan niissä oli. Kun aloin tutkia asiaa, sain selville, että ensimmäinen suomalainen värikuvin kuvitettu lastenkirja ilmestyi jo vuonna 1882. Se oli Rudolf Åkerblomin kuvittama Kuvia Suomen lasten elämästä. Kirja löytyy digitoituna Kansalliskirjaston julkaisuarkistosta Doriasta.

Vanhempieni kirjahyllystä lähti mukaamme yksi kirja, johon minä ja tyttäreni molemmat ihastuimme. Vuonna 1946 painettu Sommarlandet on värikuvia sisältävä haitarikirja. Siinä ei ole lainkaan tekstiä. Luultavasti se on ajateltu pikku taaperoiden katselukirjaksi, mutta viisivuotiaanikin tykästyi siihen suuresti. Olemme viime aikoina harrastaneet sanattomia kirjoja ja hän otti tämän kirjan juuri sellaisena.

Kirja kuvaa perinteistä kesää maaseudulla. Nykyihmisen näkökulmasta se kuvaa mennyttä aikaa. Kuvissa muun muassa paimennetaan lehmiä ja tehdään heinää. Päähenkilöinä on kaksi lasta: tyttö ja poika.

Kun tyttäreni sepitti kuvien pohjalta oman kertomuksen, maaseutu ei ollut lasten kotiseutu, vaan lapset olivat kesäloman vietossa maalla. On mielenkiintoista, miten aikakausi, jota eletään, vaikuttaa kuvien tulkintaan.

Osa kuvista on yhä hyvin samaistuttavia. Lapset soutelevat, uivat ja melovat kanootilla. He poimivat puolukoita, haravoivat ja kastelevat puutarhakukkia.

Valitettavasti kirjassa ei ole mainittu kuvittajan nimeä. Kirjan on kustantanut Sörlins förlag, joka on ilmeisesti ruotsalainen vuonna 1939 perustettu kustantamo. Kirja on kuitenkin painettu Helsingissä Oy Tilgman Ab:n painossa vuonna 1946.

Kirjan kuvat vievät suloisen nostalgiseen kesätunnelmaan.

Nukkumatti, Nukkumatti lasten

Unikeon päivän aiheeksi sopinee Nukkumatti. Useimmille vanhemmille Pikku Kakkosesta tuttu, rakastettu Nukkumatti-hahmo täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Nukkumatista kertovaa nukkeanimaatiosarjaa on tehty Saksassa jo vuodesta 1959 alkaen.

Tyttäreni taitaa olla Nukkumatin erityissuosiossa, sillä hänellä on erinomaiset unenlahjat. Hän on siis tietysti tänään perheemme unikeko - yhä nukkumassa. Toisin kuin vanhempansa hän ei tosiaan ole mikään aamuvirkku. Olen kuullut joidenkin vanhempien valittavan lastensa nousevan kukonlaulun aikaan, vaikka aikuisille uni vielä maittaisi. Sellaista ongelmaa meillä ei ole koskaan ollut. Tyttäreni ei ole milloinkaan herännyt aamulla ennen minua.

Kun olin lapsi, Pikku Kakkonen alkoi ja päättyi Nukkumatin esiintymisellä. Muistan jännittäneeni, millä kulkuvälineellä Nukkumatti sillä kertaa tulisi. Monenmoisten härvelien kyydissä hänet nähtiinkin.

Nukkumattia näytettiin Pikku Kakkosessa vuodesta 1973 aina 2000-luvun alkupuolelle asti. Jos minulta kysytään, soisin sen palaavan takaisin. Pidin siitä lapsena tosi paljon. Nukkumatin tunnuslaulua olen laulanut tuutulauluna tyttärelleni.

Juhlavuoden kunniaksi esittelen Nukkumatista kertovan kirjan Meidän oma Nukkumatti - Nukkumatti maailmalla. Kirjaa on meillä luettu iltasatukirjana jo tyttären taaperoajoista asti.

Kyseessä on pahvisivuinen katselukirja, jossa Nukkumatti seikkailee eri maiden lasten luona unihiekkaa heittämässä. Jokaisella sivulla on johonkin maahan liittyvä valokuva nukkehahmoista ja sen alla on kuvaan liittyvä lyhyt värssy.

"Hawaijilla Leila laulaa ja ukulele soi,
laulun lainehilla unihiekkaa heittää voi." 

Nukkumatti käy mm. Venäjällä, Vietnamissa ja Keniassa. Lapissa hän ihastelee kesäajan yötöntä yötä.

Pari häiritsevää kohtaa kirjassa on. Ihmettelen, miksi intiaanikylän lapsilla on vaaleat hiukset. Kun Nukkumatti vilkuttaa Kaukoidän lapsille lentävältä matoltaan, muistuttaa kuva mielestäni enemmän Lähi-itää. Siitä huolimatta kirja on ihana ja vastaa nostalgian kaipuuseeni. 

Onko teillä lapsuusmuistoja Nukkumatista?


Meidän oma Nukkumatti. Nukkumatti maailmalla.

© 2007, MDR, rbb and Telepool

Licensed by Telepool

Published at Tessloff Verlag, Nuremberg, Germany

Suomenkielinen laitos: © 2007, CN Publishing, Helsinki, Finland

Naistenviikolla aina sataa

Huomenna pyörähtää käyntiin vuotuinen naistenviikko. Naistenviikolla tarkoitetaan heinäkuun 18. ja 24. päivän välistä aikaa, jolloin seitsemälle päivälle peräkkäin osuu naisen nimipäivä.

Naistenviikkoa vietetään täällä blogissa esittelemällä joka päivä kirja, jonka päähenkilönä on kyseisen päivän nimipäiväsankari. Tulemme tapaamaan Riikan, Sallan, Reetan, Jennin, Leenan, Olgan ja Tiinan.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogin Tuijata vetää jo viidettä kertaa Naistenviikko kirjablogeissa -haastetta. Hän haastaa kirjabloggaajat kirjoittamaan naisnäkökulmasta. Yhtenä mahdollisuutena on kirjoittaa juurikin kirjoista, joissa on nimipäiväsankari päähenkilönä, kuten itse olen valinnut tehdä. Niinpä päätin olla mukana haasteessa.

Vanha kansa sanoi, että naistenviikolla aina sataa. Sen vuoksi tänään on esittelyssä sadeaiheinen kirja.

Ruth Martinin kirjoittama ja John Butlerin kuvittama Ankanpojan sadepäivä oli yksi suosikkikirjojamme tyttäreni taaperoaikana. Viehättävästi kuvitettu kirja kertoo tarinan pienestä ankanpojasta, joka lähtee kävelylle sadesäällä. Se ei ollenkaan pidä sateesta ja nurisee asiasta vastaantuleville eläimille.

"Ankanpoika taapersi eteenpäin ja näki niityllä varsan. 'Hei, pieni ankanpoikanen!' varsa tervehti. 'Nautitko sateesta?'

'En todellakaan!' ankanpoika vastasi topakasti. 'Olen niin viluinen, että nokkani kalisee. Miksi ihmeessä pitää sataa vettä?'" 

Muut eläimet kertovat ankanpojalle, miksi sade on tärkeä. Sateen ansiosta saadaan juomavettä ja kasvit kasvavat. Ja sateen ansiosta ankanpojan kotilammessa on tarpeeksi vettä uimaharjoituksia varten. Lammessa polskiminen pelastaakin kurjasti alkaneen päivän.

Parasta kirjassa olivat tyttäreni mielestä liukuvat kuvat. Kun sivua kääntää tai avaa sivulla olevan läpän, kuva muuttuu ihan toiseksi. Tämä taianomainen elementti auttoi taaperoa keskittymään paremmin kirjaan.

Kirjassa on varoitus, jonka mukaan se ei sovellu alle kolmivuotiaille pienten osien ja tukehtumisvaaran vuoksi. Tulkitsen tätä niin, ettei kirjaa saa antaa taaperon omiin käsiin valvomatta. Yli kolmivuotiaalle kirja alkaa olla jo vähän lapsellinen.


Ankanpojan sadepäivä
Suunnittelu: Janie Louise Hunt
Kuvitus: John Butler
Englanninkielinen alkuteos: Brave Little Duckling
Suomennos: Laura Friman
Kustantaja: Egmont Kustannus Oy Ab / KIRJALITO 2012