Tonttukirja taaperoille

Tyttäreni taaperoajan suosikkijoulukirja kertoo pienten tonttujen joulupuuhista. Suomeksi kirja on ilmestynyt nimellä Tonttujen talvitouhut (Tactic 2017), mutta oma opuksemme on alun perin saksaksi ilmestyneen kirjan eestinnös Minu väike päkapikuraamat (Varrak 2015). Ostin sen vuosia sitten Tallinnasta.

 

Tukevassa kartonkikirjassa on kuusi aukeamaa, joista jokaisella on värikäs kokoaukeaman kuva tonttujen touhuista. Tontut leipovat jouluherkkuja, nauttivat lumileikeistä, vierailevat joulumarkkinoilla, valmistavat joululahjoja, ilahduttavat metsän eläimiä ja pääsevät lopulta itsekin joulunviettoon.

Tonttuja on kuvissa paljon, mutta joka aukeamalta löytyy seitsemän tiettyä tonttua: tonttuvauva Niilo, lukutoukka Lassi, reipas Lissu, herkkusuu Olli, tohelo Kaius, hupaileva Matti ja unten mailla viihtyvä Pekko. Lapsella riittää puuhaa yrittäessään bongata nämä tonttulapset joka aukeamalta.

Tekstiä kirjassa on vain vähän ja se ohjaa taaperoa tutkimaan kuvia.

"Tontut rakastavat joulumarkkinoita.
Siellä on ihania omenia ja piparkakku-ukkoja!
Torvisoittokunta soittaa jouluisia lauluja.
Matti on löytänyt hyvän piilon. Näetkö Matin?"

Kysyin tyttäreltäni, muistaako hän vielä tämän tonttukirjan.

"Tietysti muistan."

"Mitä mieltä olet siitä?"

"Kiva. Äänestän sitä."

"Ai missä äänestyksessä?" ihmettelin.

"No, jos se olisi Finlandia-äänestyksessä," kuusivuotiaani valisti.

"Ai ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi?"

"Niin."

"Selvä. Taitaa olla tosi hyvä kirja siis."

Tonttujen talvitouhut
Kuvitus: Outi Kaden
Teksti: Kristina Schaefer
Saksankielinen alkuteos: Mein Winterwichtel-Wimmelbuch
Suomennos: Elina Vuori
Kustantaja: Tactic 2017

 

Löydätkö ketun syksyisestä metsästä?

Meillä ei ole luettu pahvisivuisia lasten ensikirjoja enää pitkään aikaan. Siitä huolimatta usein kirjastossa käydessäni vilkuilen ensikirjatarjontaakin.

Suloisin syysaiheinen ensikirja taitaa olla Missä olet pikku kettu? (Nemo 2018). Kirjassa on Sam Taplinin teksti ja Emily Doven ruskaa hehkuvat kuvat.

Yksinkertaisessa ja lyhyessä tarinassa etsitään pikku kettua. Kettu näyttää piilottelevan siellä täällä, mutta kun kääntää sivua, paljastuu, ettei se ollutkaan kettu vaan joku ihan muu.

"Missä olet pikku kettu? Näen sinut puiden välissä!
Et se ollutkaan sinä vaan pomppiva peura."

Lopussa kettu tietysti löytyy.

Parasta kirjassa ovat hauskat, erimuotoiset kolot, joihin voi kurkistaa ja tökätä sormensa. Kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää. Kaarevasta kolosta näkyvä ketun häntä osoittautuukin oravan hännäksi.

Kirjassa on kuusi värikylläistä aukeamaa, joita ihailla yhdessä perheen pikkuisen kanssa. Tukevat pahvisivut kestävät pienissä käsissä.

Missä olet pikku kettu? on ollut hyvin suosittu. Se ylsi jopa Mitä Suomi lukee -listan kärkikymmenikköön.

Sarjassa on ilmestynyt muitakin kirjoja. Aiemmin on etsitty pikku jänistä ja pikku norsua. Tänä vuonna on ilmestynyt teokset Missä olet pikku tiikeri?, Missä olet yksisarvinen? ja Missä olet pikku pentu?

Missä olet pikku kettu?
Teksti: Sam Taplin
Kuvitus: Emily Dove
Suunnitellut: Nicola Butler
Englanninkielinen alkuteos: Are You Where Little Fox?
Suomennos: Mika Siimes
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Nemo

 

Muumimamman käsilaukusta löytyy apu joka tilanteeseen

Tämä viikko on alkanut poikkeuksellisissa merkeissä. Olen siirtynyt pääsääntöisesti tekemään etätöitä kotona, eikä tyttäremme enää toistaiseksi käy päiväkodissa.

Ajatukseni tuntuvat yhdeltä sotkuiselta möykyltä, enkä ole jaksanut keksittyä ollenkaan blogiin tai blogitekstien kirjoittamiseen. Ajattelin jo pitää vähän taukoa blogista, kunnes tutkin eilen kävijätilastoja.

Lukijoita on ollut tavallista enemmän. Ehkä nyt kun ihmiset viettävät enemmän aikaa kotona, blogien lukeminen näyttäytyy hyvänä ajanvietteenä. Postauksille on selvästi tilausta, joten tauolle ei ole perusteita.

En ole kovin hyvässä kirjoittamisvireessä. Yleensä kirjoitan aamuisin, jolloin saan olla rauhassa, kun tytär vielä nukkuu ja mies on jo lähtenyt töihin. Nyt teen aamusta vimmaisesti töitä, jotta ehdin saada mahdollisimman paljon aikaan, ennen kuin tytär herää.

Onneksi siis olen ollut alkuvuodesta ahkera ja kirjoittanut runsaasti postauksia varastoon. Tästäkin näkee, että varastoja on hyvä olla olemassa pahanpäivän varalle. Niiden turvin tämä blogi saadaan pyörimään entiseen malliin, kunnes taas löydän kirjoitusintoni.

Poikkeusoloissa on mukava palata vanhojen, tuttujen ja rakkaiden kirjojen pariin. Huomasin, että sekä minä että tyttäreni käännyimme muumikirjojen puoleen. Itseäni puhuttelee juuri nyt ensimmäinen muumitarina Muumit ja suuri tuhotulva, joka muuten täyttää tänä vuonna 75 vuotta.

Muumit, jos ketkä, ovat tottuneet selviämään katastrofeista. Tulvan vietäviksi he joutuvat myös kirjassa Vaarallinen juhannus, ja Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjassa ollaan varsinaisissa maailmanlopun tunnelmissa, kun Muumilaaksoa uhkaa komeetta. Jälkimmäisestä kirjasta kirjoitin elokuussa.

Tytär kaivoi hyllystä esiin oman taaperoaikansa suosikkikirjan Muumimamman laukku (Tammi 2015). Hänen mieleensä oli ehkä iskostunut ajatus, että Muumimamman käsilaukusta löytyy apu tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Kirjan ainoana sisältönä on esitellä aukeama toisensa jälkeen, mitä Muumimamman laukun sisältä löytyy. Kirja toimii eräänlaisena kuvasanakirjana. Vauva tai taapero voi sen avulla oppia uusia sanoja.

Muistan, miten suurta hämmennystä "puuterihuisku" aiheutti taaperossani. Hän ei millään meinannut ymmärtää, mikä se on ja mihin sitä käytetään, koska itse en sellaista koskaan käytä.

Kirjassa ei ole muuta tekstiä kuin otsikoita ja kuvia selittäviä yksittäisiä sanoja. Tekstistä ja suunnittelusta vastaa Katariina Heilala ja Leena Järvenpää. Kirjan kuvituksen on tehnyt Riina ja Sami Kaarla.

Tukevassa kartonkisivuisessa kirjassa on kantokahva, josta kirjaa on helppo kantaa mukana pikku käsillä.

Mitä sieltä Muumimamman laukusta sitten löytyy? Vaikka mitä, kuten:

• kaikkea tarpeellista
• kaikille kaunistusta
• lääke joka vaivaan
• mukavaa tekemistä
• apu joka pulmaan

Laukussa on hakaneuloja ja nappeja, ongenkoukku ja siimaa, kampa ja nenäliina, yskänlääkettä ja vatsatautipulveria, villalankaa ja virkkuukoukku, kuivat sukat ja huuliharppu sekä paljon, paljon muuta.

Löytyypä sieltä uinumassa eräs pieni tuittupäinen punapääkin punaisessa mekossaan. Pikku Myy! Hänen näkemisensä herätti taaperossani aina suurta riemua.

Aukeama kirjasta Muumimamman laukku (Tammi 2015)

Melkein kaikki taaperokirjamme ovat lähteneet jo aikaa sitten kiertoon, mutta tämä on yhä hyllyssämme. Tytär ei anna laittaa sitä pois.


Muumimamman laukku
Kuvitus: Riina ja Sami Kaarla
Graafinen suunnittelu: Riikka Turkulainen ja Laura Lyytinen
Tekstit ja suunnittelu: Katariina Heilala ja Leena Järvenpää
Kustantaja: Tammi 2015
© Moomin Characters™
 


Muumi-kirjojen -lukuhaaste

Osallistun tällä postauksella Luetaanko tämä? -blogin Kian muumi-kirjojen -lukuhaasteeseen. Kia haastaa suojelemaan Itämerta lukemalla muumi-kirjoja. Haaste on osa #MEIDÄNMERI-kampanjaa. Kampanjassa kerätään rahaa sinilevän poistamiseksi Itämerestä. Kia lupaa lahjoittaa jokaista lukemaansa muumi-kirjaa kohti kaksi euroa osoitteessa https://oursea.fi/fi. Jokainen saa päättää lahjoitettavan summan itse. Kymmenellä eurolla Itämerestä voidaan poistaa 40 kiloa sinilevää.

Taapero kokee ensilumen

Ensilumi on aina yksi odotetuimpia loppuvuoden hetkiä. Syksyn synkkä pimeys taittuu, kun lumi tuo tullessaan valoa ja pehmeyttä maisemaan.

Pikkulapsen elämässä se ihka ensimmäinen ensilumi saattaa olla jännittävä hetki. Tähän teemaan pureudutaan Katri Tapolan kirjoittamassa ja Karoliina Pertamon kuvittamassa katselukirjassa Toivon talvi.

Toivo on taapero, joka nauttii hiekkalaatikkoleikeistä. Toivolle on tärkeää, että hän saa lainata naapurin Antin punaista kuorma-autoa. Eletään syksyä. Tuuli lennättää värikkäitä lehtiä puista. Kun äiti aamulla avaa verhot, jotain ihmeellistä on tapahtunut. Hiekkalaatikko on muuttunut valkoiseksi. " – Ensilumi on satanut, äiti sanoi." 

Toivolle valkoinen hiekkalaatikko on järkytys. Mikään ei suju ja kaikkeen Toivo sanoo 'ei'. Leikki lumessa ei kiinnosta. 

" - Tehdään lumipallo, äiti sanoi.
- Ei, Toivo sanoi.
Toivo tahtoi kotiin.
Äiti kantoi Toivon kotiin." 

Vasta kun naapurin Antti löytää punaiseen kuorma-autoon auran, tulee Toivolle kiire lumileikkeihin.

Karoliina Pertamon kokoaukeaman kattavat värikkäät kuvat ovat mukavaa katseltavaa yhdessä taaperon kanssa. Paksut pahvisivut kestävät pienten käsien käsittelyä. Hyväntuulinen tarina valmistaa taaperoa vuodenajan muutokseen.

En muista, että tyttärelläni olisi taaperona ollut ongelmia lumen kanssa. Hän on aina ottanut lumen avosylin vastaan. Hän on todellinen talvi-ihminen, joka saattaa kesälläkin haikailla lumen perään.

Viime talvet ovat olleet täällä Etelä-Suomessakin melko lumisia. Olen yrittänyt selittää tyttärelleni, ettei Helsingissä suinkaan joka talvi saada paljon lunta. Hän ei taida uskoa, ennen kuin kokee itse mustan talven.

Oma taaperoni lumileikeissä tammikuussa 2016

Katri Tapola: Toivon talvi
Kuvitus: Karoliina Pertamo
Kustantaja: Tammi 2013 

Aleksis Kiveä taaperoille

Liput hulmuavat tänään Aleksis Kiven kunniaksi. On Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Päivää vietetään suomalaisen ja suomenkielisen kirjallisuuden uranuurtajan Aleksis Kiven syntymäpäivänä.

Olen käynyt Aleksis Kiven koulua, joten Aleksis Kivellä on aina erityinen paikka sydämessäni. Muistan, kuinka ala-asteen opettajallani oli tapana luetuttaa Seitsemää veljestä ääneen. Koululaisena se oli mielestäni vähän tylsää. Olen vasta vanhemmalla iällä alkanut arvostaa Aleksis Kiveä ja varsinkin Seitsemää veljestä. Onhan tarina mahtava ja kieli väkevää ja hienoa. 

Seitsemän veljestä on kiistatta osa suomalaista kulttuuriperintöä, joten on vain oikein, että lapset perehdytetään sen maailman. Tutustumisen voi aloittaa jo taaperona. Taaperoille on nimittäin olemassa Anne Vaskon kuvittama pahvisivuinen katselukirja Jukolan seitsemän poikaa - Luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan. 

Kirjan sivuilla opitaan laskemaan seitsemään asti ja samalla tutustutaan Jukolan seitsemään veljekseen. Esimerkiksi luvun kaksi kohdalla kerrotaan:

"Lauri ja Timo ovat kaksoset. Veljiksillä on kaksi koiraa. Niiden nimet ovat Killi ja Kiiski."

Jokaisella aukeamalla on myös lainaus oikeasta Seitsemästä veljeksestä. Numeron kuusi kohdalla esitellään veljessarjan vanhin, Juhani ja Männistön muorin tytär, Venla. Lukijaa pyydetään laskemaan, montako kanaa Männistön muorilla on. Lainauksessa oikeasta Seitsemästä veljeksestä Juhani julistaa ihastustaan:

"JUHANI: Sen tahdon sanoa huikailematta. Likka, jota armottomasti rakastan, on
«Männistön muorin» Venla."

Anne Vaskon kuvitusta kirjaan Jukolan seitsemän poikaa. Tammi 2016.

Taaperon vanhempien valistukseksi kirjan viimeisellä aukeamalla on kerrottu faktatietoa Aleksis Kivestä ja Seitsemästä veljeksestä.

Kirja on mielestäni kerta kaikkiaan ihana. Vaikka viisivuotiaani ei enää sen kohderyhmää varsinaisesti ole, hänkin jaksaa sitä vielä tutkia, koska laskeminen kiinnostaa.


Jukolan seitsemän poikaa - Luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan
Toimittanut: Katariina Heilala 
Kuvittanut: Anne Vasko 
Kustantaja: Tammi 2016


VINKKI

Taaperoa isomman lapsen tutustuttaa helpoiten Aleksis Kiven tuotantoon Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljeksen avulla.

Mauri ja Tarja Kunnas: Seitsemän koiraveljestä
Kustantaja: Otava 2002

Alakouluikäiselle voisi tarjoilla Aleksis Kiven omaa tekstiä kuvakirjaksi sovitettuna. Tuija Kuparisen kuvittamassa Jukolan pojat karkuteillä kerrotaan tapahtuma seitsemän veljeksen lapsuudenpäiviltä. Teksti on suoraan Aleksis Kiven Setsemästä veljestä.

Jukolan pojat karkuteillä
Kuvitus: Tuija Kuparinen
Teksti: Aleksis Kivi
Kustantaja: WSOY 1984

  

Milloin lapselle voi alkaa lukea?

Tänään vietetään kolmatta vuotta peräkkäin valtakunnallista vauvan päivää Vauva Suomi ry:n aloitteesta. Päivä sijoittuu vuosittain syyskuun viimeiselle perjantaille. Teemapäivän tarkoituksena on saada huomiota vauvoille yhteiskunnassamme. 

Päivä kirvoitti minut muistelemaan tyttäreni vauva-aikaa. Koska lastenkirjablogissa ollaan, lähestyn aihetta lukemisen näkökulmasta.

Otsikon kysymyksen esitti tuttavani kauan sitten, kun lapsemme olivat vielä vauvoja. Häkellyin kysymyksestä täysin. En ymmärtänyt, mitä hän oikein tarkoitti. Kuvitteliko hän, että pitäisi odottaa jotain tiettyä ikää, ennen kuin lapselle voi alkaa lukea?

Ensimmäinen muistoni minusta lukemassa tyttärelleni sijoittuu synnytyssairaalaan. Olin saanut sairaalasta esitteen, jossa kerrottiin vauvan hoidosta: syöttämisestä, navan puhdistuksesta ja sen semmoisesta. Muistan lukeneeni sitä ääneen tyttärelleni. Olin todella huonossa kunnossa synnytyksen jälkeen ja lukeminen rauhoitti minua itseäni.

Sairaalasta kotiin päästyämme tutustuimme äitiyspakkauksesta tulleeseen Tittamari Marttisen ja Anne Vaskon kirjaan Iloinen lorutoukka. Siinä oli mukavia värssyjä loruteltavaksi yhdessä vauvan kanssa.

Yksi varhaisimmista yhteisistä lukumuistoista sijoittuu aikaan, jolloin tyttäreni oli kolmikuinen. Hän sätki jalkojaan viltin päällä terassin lattialla ja minä istuin ja luin hänelle ääneen Helsingin Sanomia. Olimme molemmat täydellisen tyytyväisiä.

Tyttäreni ensimmäiset omat kirjat olivat kankaisia rapisevia pehmokirjoja. Varsinkin yksi niistä oli hänen lempilelunsa pitkän aikaa.

Hänen ensimmäinen pahvisivuinen kirjansa oli Vaunukaveri Muumi, jossa oli tarralenkki, mistä sen sai kiinnitettyä vaunuihin. Kirjassa ei ollut lainkaan tekstiä, pelkkiä kuvia vain, mutta siitä huolimatta kirjaa luettiin tytölle jossain vaiheessa päivittäin. Miehenikin oli erityisen tykästynyt tähän kirjaan.

Itse kaipasin vaihtelua ja aloin pian kiertää kirpputoreja etsien pahvisivuisia vauvakirjoja. Niitä kertyikin melkoisesti. Pelastusarmeijan myymälässä oli sinä kesänä tarjous: seitsemän kirjaa eurolla! Arvaa vaan, montako seitsemän kirjan erää raahasin meille sinä kesänä. Aika monta.

Vauvavuonna harvoin varsinaisesti luin kirjoja vauvalleni, vaan tutkimme yhdessä kuvia. Nimesin niistä esineitä ja asioita ja kertoilin tarinoita omin sanoin. Siksi kelpuutin ostoskoriini myös vieraskielisiä kirjoja, jotka olivat usein suomenkielisiä halvempia.

Tyttäreni varmaan nautti yhteisistä lukuhetkistämme, mutta sitä enemmän hän piti kirjojen tuhoamisesta. Hän napsautti yleensä pahvikirjoista selän rikki ja pureskeli kulmat tuusannuuskaksi. Suurin osa hänen kirjoistaan oli ennen pitkää moneen kertaan teippailtuja ja aika harva niistä päätyi enää takaisin kiertoon.

Tyttäreni täytettyä vuoden aloin jo lukea hänelle kunnon kirjoja ja tarinoita. Beatrix Potterin Petteri Kaniini oli hänen ensimmäisiä lempikirjojaan. Siitä postasinkin jo aiemmin tässä kuussa.

Niin että jos mietit, milloin lapselle voi alkaa lukea, etkä ole vielä aloittanut, jospa aloittaisit tänään.

Rakastettu Petteri Kaniini

Beatrix Potterin Petteri Kaniini oli ihan ensimmäisiä tarinoita, jota aloin lukea tyttärelleni hänen ollessaan vielä vauva. 

Ensi alkuun tutustutin hänet pariin vauvoille tarkoitettuun Petteri Kani -kirjaan: Hello Peter! ja Petteri Kaniini – Kurkista ja kosketa. Ensimmäinen on englanninkielinen vauvojen kirja, jossa on tukevat pahvisivut, aukeaman kokoiset kuvat ja vain muutama rivi tekstiä. Lauseet ovat niin yksinkertaisia, ettei tosiaankaan haittaa, että kirja on vieraskielinen.

Jälkimmäisessä kirjassa lapsi voi kosketella erilaisia pintoja, kurkistella luukkujen alle ja opetella muotoja nauttien samalla Beatrix Potterin kauniista eläinhahmoista.

Taaperoiässä aloimme lukea alkuperäistä Petteri Kaniini -tarinaa. Tyttäreni rakastui siihen, ja jossain vaiheessa se luettiin joka päivä. Tarinan vauhdikkaat käänteet selvästi kiehtoivat pikkuista.

Tarinassa vallaton Petteri Kaniini menee äitinsä kielloista huolimatta Vänskän puutarhaan. Sinne ei tosiaan saisi mennä, sillä kuten rouva Kaniini muistuttaa: ”Muistattehan, että siellä isällenne kävi huonosti ja rouva Vänskä teki hänestä kaniinipiirakkaa.” Tunnustan, että tämän kohdan sensuroin lukiessani tarinaa 1-vuotiaalle!

Vänskän puutarhassa Petteri ahtaa mahansa täyteen salaattia, papuja ja retiisejä ja törmää sitten – kuinkas muuten – Vänskän isäntään. Alkaa hurja takaa-ajo, jossa Petteri mm. takertuu takin napistaan verkkoaitaan ja pulahtaa vettä täynnä olevaan kastelukannuun.

Lopulta Vänskän isäntä kyllästyy ja luopuu takaa-ajosta, mutta Petterin ongelmat eivät ole ohi. Likomärkä Petteri toteaa pelosta täristen olevansa aivan eksyksissä. Itkukin pääsee Petteri-rukalta.

Kun tie portille viimein löytyy, on Vänskän isäntä tietysti juuri Petterin ja portin välissä. Petteri onnistuu kuitenkin livahtamaan portin alta turvaan metsän siimekseen.

Petterin pikkuisen takin ja matkan varrella pudonneet kengät herra Vänskä pistää kepin nokkaan linnunpelätiksi. Kotona äiti ihmettelee, minne Petteri on hukannut vaatteensa. ”Tämähän oli jo toinen pari kenkiä kahdessa viikossa!” 

Tyttäreni mielestä tarinan vaikuttavin kohta oli juuri se, jossa Petteri Kaniini pudotti kenkänsä. Tyttäreni ei osannut vielä silloin puhua, mutta kenkä oli yksi ensimmäisistä sanoista, jonka hän oppi.

Tyttäreni rakasti kenkiä jo vauvana

Beatrix Potter: Hello Peter!
Kustantaja: Frederick Warne and Co. 2012

Beatrix Potter: Petteri Kaniini. Kurkista ja kosketa.

Englanninkielinen alkuteos: Peter Rabbit Touch and Feel Playbook
Suomennos: Satu Karhu
Kustantaja: Otava 2014

Beatrix Potter: Petteri Kaniini ja muita tarinoita
Englanninkielinen alkuteos: Beatrix PotterTM Selected Tales
Suomennos: Riitta Björklund, Raija Mattila ja Hanna Tarkka
Kustantaja: Otava 2000

Aika aloittaa päivähoitotaival

Elokuun pyörähtäessä käyntiin ajatukset kääntyvät päivähoidon ja koulujen alkamiseen. Kirjavalintanikin pyörivät nyt samoissa aiheissa. Tämän päiväisessä kirjassa käsitellään perhepäivähoidon aloittamista. Kyseessä on Anna Tarchan Penni ja Topo hoidossa.
 

Kirja on vanha. Se on ollut olemassa jo omassa lapsuudessani. Aihe sinänsä on yhä ajankohtainen. Vanhentunutta kirjassa on vain ensimmäisellä aukeamalla näkyvä numerokiekolla varustettu lankapuhelin, jollaisen muistan hyvin lapsuudestani, ja ehkä hoitajan etsiminen lehti-ilmoituksella.

Penni ja Topo ovat pienet kissakaksoset, joiden äiti on palaamassa takaisin työelämään. Lapsille haetaan hoitajaa lehti-ilmoituksella. Kaksosille löytyykin hoitotäti, joka ottaa heidät kotiinsa hoitoon. Tädillä on itsellään vauva ja yksi hoitolapsi kaksosten lisäksi.

Tädillä on hullunkurinen käkikello, ja täti lukee ihan hassuja satuja. Mutta miten selvitään, kun päiväunien aikaan Pennin ja Topon unirättejä ei löydykään mistään? Onneksi hoitotäti on kekseliäs.

Luimme kirjaa, ennen kuin tyttäreni meni hoitoon. Hän tosin meni suoraan päiväkotiin eikä perhepäivähoitoon, mutta kirja auttoi silti valmistautumaan ajatukseen, että äiti palaa töihin. Kirjassa on paksut pahvisivut, joten se sopii hyvin pienelle lukijalle.

Jossain vaiheessa laitoin kirjan kiertoon. Ostan PALJON lastenkirjoja, joten välttyäksemme hukkumasta kirjoihin niistä on aika ajoin pakko luopua. Olen kaivannut pois laittamiani kirjoja vain harvoin ja tyttäreni vielä harvemmin, mutta Penni ja Topo -kirja on poikkeus.

Kun tyttäreni näki kirjan hyväntekeväisyyskirpputorilla, hän koki suuren jälleennäkemisen riemun. Hän ilmoitti kaivanneensa kirjaa ja halusi välttämättä ostaa sen taas omaksi.

Yleensä en olisi sellaiseen suostunut, mutta minusta on viime aikoina kehkeytynyt suuri Anna Tauriala -fani. Saatuani selville, että Anna Tarcha on itse asiassa sama henkilö kuin Anna Tauriala, olin vähän pahoillani itsekin, että olin luopunut kirjasta. Kirja siis palasi hyllyymme. Onneksi se maksoi vain euron!


Anna Tarcha (kuvat ja teksti): Penni ja Topo hoidossa
Kustantaja: Kirjalito 1982

Nukkumatti, Nukkumatti lasten

Unikeon päivän aiheeksi sopinee Nukkumatti. Useimmille vanhemmille Pikku Kakkosesta tuttu, rakastettu Nukkumatti-hahmo täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Nukkumatista kertovaa nukkeanimaatiosarjaa on tehty Saksassa jo vuodesta 1959 alkaen.

Tyttäreni taitaa olla Nukkumatin erityissuosiossa, sillä hänellä on erinomaiset unenlahjat. Hän on siis tietysti tänään perheemme unikeko - yhä nukkumassa. Toisin kuin vanhempansa hän ei tosiaan ole mikään aamuvirkku. Olen kuullut joidenkin vanhempien valittavan lastensa nousevan kukonlaulun aikaan, vaikka aikuisille uni vielä maittaisi. Sellaista ongelmaa meillä ei ole koskaan ollut. Tyttäreni ei ole milloinkaan herännyt aamulla ennen minua.

Kun olin lapsi, Pikku Kakkonen alkoi ja päättyi Nukkumatin esiintymisellä. Muistan jännittäneeni, millä kulkuvälineellä Nukkumatti sillä kertaa tulisi. Monenmoisten härvelien kyydissä hänet nähtiinkin.

Nukkumattia näytettiin Pikku Kakkosessa vuodesta 1973 aina 2000-luvun alkupuolelle asti. Jos minulta kysytään, soisin sen palaavan takaisin. Pidin siitä lapsena tosi paljon. Nukkumatin tunnuslaulua olen laulanut tuutulauluna tyttärelleni.

Juhlavuoden kunniaksi esittelen Nukkumatista kertovan kirjan Meidän oma Nukkumatti - Nukkumatti maailmalla. Kirjaa on meillä luettu iltasatukirjana jo tyttären taaperoajoista asti.

Kyseessä on pahvisivuinen katselukirja, jossa Nukkumatti seikkailee eri maiden lasten luona unihiekkaa heittämässä. Jokaisella sivulla on johonkin maahan liittyvä valokuva nukkehahmoista ja sen alla on kuvaan liittyvä lyhyt värssy.

"Hawaijilla Leila laulaa ja ukulele soi,
laulun lainehilla unihiekkaa heittää voi." 

Nukkumatti käy mm. Venäjällä, Vietnamissa ja Keniassa. Lapissa hän ihastelee kesäajan yötöntä yötä.

Pari häiritsevää kohtaa kirjassa on. Ihmettelen, miksi intiaanikylän lapsilla on vaaleat hiukset. Kun Nukkumatti vilkuttaa Kaukoidän lapsille lentävältä matoltaan, muistuttaa kuva mielestäni enemmän Lähi-itää. Siitä huolimatta kirja on ihana ja vastaa nostalgian kaipuuseeni. 

Onko teillä lapsuusmuistoja Nukkumatista?


Meidän oma Nukkumatti. Nukkumatti maailmalla.

© 2007, MDR, rbb and Telepool

Licensed by Telepool

Published at Tessloff Verlag, Nuremberg, Germany

Suomenkielinen laitos: © 2007, CN Publishing, Helsinki, Finland

Vauvasta taaperoksi Pikku-Eetun rinnalla

Näin äskettäin neuvolassa käydessämme pari Pikku-Eetu -kirjaa ja muistin, kuinka kovasti tyttäreni piti tuosta Vau'kirjan julkaisemasta kirjasarjasta vauvana ja taaperona.

Pikku-Eetu-sarjan aloituskirjassa Tervetuloa maailmaan! Eetu on vastasyntynyt. Isä ja äiti ihmettelevät onnellisina uutta perheenjäsentä.

Kirjan sanomana on viestittää vauvalle, että hän on kaivattu ja tervetullut perheeseen, ja että hän tuottaa vanhemmilleen iloa. Tekstiä on vähän ja se sopii luettavaksi jo vauvalle.

"Nyt elämä on yhtä hymyä, kun perheessä on kolme jäsentä!"

Kirjassa Eetulle mm. vaihdetaan vaippaa ja häntä imetetään. Lopuksi hän nukahtaa omaan koriinsa.

Kirjassa Tämä olen minä! Eetu-vauva alkaa jo olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Hän jokeltelee ja äiti yrittää ymmärtää. Hän kikattaa, kun isä kutittaa masusta. Hän kumoaa äidin rakentamia palikkatorneja.

Kirjan viimeisellä aukeamalla Eetu tutkii itseään peilistä. Viimeisellä sivulla on peili, josta myös lukija voi nähdä kasvonsa.

"Kenen kuva on peilissä? Eetu näkee itsensä.
Kurkkaapa sinäkin peiliä. Kuka siellä mahtaa näkyä?" 

 

Sarjan edetessä Eetu kasvaa. Hän kehittyy pikkuvauvasta isommaksi vauvaksi, sitten taaperoksi ja jossain kirjassa Eetu lennättää jo leijaa isänsä kanssa.

Eetun kasvaessa kirjoihin tulee mukaan myös toiminnallisia elementtejä. On eri tuntuisia pintoja pienten kosketeltavaksi, vetoluukkuja vedettäväksi ja läppiä avattavaksi. 

Tyttäreni kohdalla toiminnallisuus oli tosi tärkeää, sillä hän ei tosiaan ollut mikään rauhallinen lapsi. Hän ei jaksanut istua paikallaan kirjan ääressä kovinkaan kauaa. Kaikenlaiset läpät ja luukut auttoivat ylläpitämään kiinnostusta pidempään.

Lopulta Eetu-kirjoista tuli tyttäreni lempikirjoja, joita hän jaksoi väsymättömästi tutkia myös itsekseen. Tukevat pahvisivuiset kirjat sopivat hyvin lapsen omiin käsiin.

Pikku-Eetu -kirjojen aiheet sijoittuvat lapsen omaan kokemuspiiriin, arkisiin askareisiin ja puuhiin. Niihin on helppo pienten samaistua. 

Koko aukeaman kokoiset värikkäät kuvat ovat selkeitä, mutta niissä on myös sopivasti kiinnostavia yksityiskohtia. Tyttärestäni oli hauska bongata Eetun huoneesta leluja, jotka olivat melkolailla samanlaisia kuin ne, mitä hänellä itsellään oli.

Kaikki Eetu-kirjamme ostin kirppareilta ja ne ovat jo palanneet takaisin kiertoon. On harmi, ettei kirjoja taida enää muualta saadakaan. Ne sopivat aivan täydellisesti vauvan ensikirjoiksi.


Pikku-Eetu - Tervetuloa maailmaan!
Teksti: Hans Sande
Kuvitus Mandy Stanley
Norjankielinen alkuteos: Velkommen lille venn!
Suomennos: Tytti Träff
Kustantaja: Vau'kirja 2009
Copyright: Sandvik As, Norja

Pikku-Eetu - Tämä olen minä!
Teksti: Hans Sande
Kuvitus Mandy Stanley
Norjankielinen alkuteos: Her er jeg!
Suomennos: Tytti Träff
Kustantaja: Vau'kirja 2009
Copyright: Sandvik As, Norja

Pekka Töpöhäntä täyttää 80 vuotta

Pekka Töpöhäntä täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Gösta Knutssonin ensimmäinen Pekka Töpöhäntä -kirja julkaistiin jo vuonna 1939.

Pekka Töpöhäntä kuului lapsena suosikkeihini. Rehti kissahahmo saa lukijan sympatiat puolelleen, sillä fyysisen poikkeavuutensa eli töpöhäntänsä vuoksi hän joutuu muiden kissojen pilkkaamaksi. Varsinkin häijy Monni-kissa on ottanut Pekan silmätikukseen ja kiusaa tätä alituisesti. Onneksi Pekka ei lannistu vähästä ja hänellä on hyviä ystäviä tukenaan.

Pekka Töpöhäntä Uppsalan Pelle Svanslös Husissa

Kun olen lukenut lapsuudestani säilyneitä Pekka Töpöhäntä -kirjoja, olen havainnut surukseni, että kieli tuntuu paikoin jotenkin vanhanaikaiselta. Ilmeisesti en ole ainoa, joka on huomannut asian, sillä Pekka Töpöhäntä -tarinoita on viime aikoina julkaistu Åsa ja Michael Rönnin uudelleen kertomina. Ei ihmekään, jos 80 vuotta vanhan kirjan kieli ja tarina kaipaavat päivittämistä.

Nykyaikana kun ollaan niin huolissaan lasten – erityisesti poikien – vähentyneestä lukemisesta, on tärkeä kiinnittää huomiota siihen, mitä lapsille luetaan. Vanhentuneen tuntuiset tekstit tuskin herättävät kiinnostusta lukemista kohtaan. Siksi olen iloinen tällaisista projekteista, joissa vanhoja klassikoita tehdään nykylapselle helpommin lähestyttäviksi.

Gösta Knutsson -vahanukke Uppsalan Pelle Svanslös Husissa

Korkein odotuksin siis tartuin Rönnien uudelleen kertomaan kirjaan Pekka Töpöhäntä – Uskalla olla kiltti. Suomennoksen on julkaissut Gummerus, mutta suomentajan nimeä en kirjasta löytänyt. Heti ensimmäisessä lauseessa töksähti: ”Naantalissa oli talvi ja niin kylmää, että jopa kissojen tassuja paleli.” 

Vanhoissakin suomennoksissa alkuperäiset paikkakuntien nimet on korvattu suomalaisilla paikoilla, mutta onko se tosiaan tarpeen vielä nykyaikana. Elämme kuitenkin varsin kansainvälisessä maailmassa.

En usko, että suomalaisille lapsille olisi mitään haittaa siitä, että rehellisesti kerrottaisiin Pekka Töpöhännän asuvan Uppsalassa. Ainakin itse olen käynytkin Uppsalassa – useita kertoja. Tunnistan Ingrid Flygaren kuvituksesta uppsalalaisia rakennuksia, kuten tuomiokirkon ja linnan.

Pekka Töpöhännän kunniaksi pystytetty liikennemerkki Uppsalassa

Tyttärelleni on tosi tärkeää tietää, minkä maalaisia kirjojen hahmot ovat. Hän kysyy sitä usein lukiessamme. Hän tietää esimerkiksi, että Peppi Pitkätossu, Vaahteramäen Eemeli ja Pekka Töpöhäntä ovat ruotsalaisia ja että karhuherra Paddington asuu Lontoossa.

Kun pääsen yli paikannimeen liittyvästä harmistuksesta, jatkan lukemista. Kissat kokoontuvat Toffen kahvilaan, josta kuulemma saa monenlaisia terveellisiä herkkuja. Mainitaan mm. lähirotta ja luomukerma. Luomukermasta Monni ei ollut koskaan kuullutkaan, ja hän sähähti, että mitä se semmoinen muka on.

” – Luomu tarkoittaa luonnonmukaista, Pekka selitti. - Se on hyväksi lehmille ja luonnolle.” Nämä virkkeet ovat selvästi peräisin Rönnien kynästä.

Maija Maitoparran syntymäpäivä on tulossa ja Pekka haluaa antaa hänelle lahjaksi Toffen kermahiirillä koristellun silakkakakun. Monni juonii kuitenkin Pillin ja Pullan varastamaan kakun ja uskottelee Pekalle, että tämän täytyy jäädä suljetun kahvilan ulkopuolelle odottamaan Toffea ja kakkua.

Sillä välin hän vie kakun Maijalle omana lahjanaan. Kun Pekka tajuaa jääneensä ilman lahjaa, hän aikoo ensin mennä kotiin, mutta päättää sittenkin käydä onnittelemassa Maijaa. Maijan luona Monnin petos tietysti selviää.

Kun Pekka kesällä jakaa kutsuja omille syntymäpäivilleen, kaikki olettavat, ettei hän kutsu Monnia, joka on ollut hänelle niin ilkeä.

” – Mitä jos hän on ilkeä vain, koska ei uskalla olla kiltti, sanoi Pekka. – Silloin on helpompaa olla ilkeä. Pekka uskalsi olla kiltti ja kutsui Monninkin syntymäpäivilleen. Ja saadessaan kutsukortin Monni ilahtui valtavasti. Mutta hän ei näyttänyt iloaan kenellekään. Ei edes Pillille ja Pullalle.” 

Tästä saa lapsen kanssa aikaiseksi hyvän keskustelun siitä, kuinka muita tulisi kohdella ja miksi jotkut tuntuvat käyttäytyvän vähän ikävällä tavalla.

Gummerus on julkaissut myös taaperoille sopivia pahvisivuisia Pekka Töpöhäntä -kurkistuskirjoja. Näistä mekin aloitimme tyttäreni kanssa Pekka Töpöhäntään tutustumisen. Suomeksi ovat ilmestyneet ainakin Pekka Töpöhäntä viettää syntymäpäivää ja Pekka Töpöhäntä leikkii piilosta.

Meillä Pekka Töpöhäntä -kurkistuskirjoja on kaikkiaan neljä. Osan niistä olen ostanut Ruotsista ja ne ovat ruotsinkielisiä. Näissäkin on Ingrid Flygaren kuvitus, mutta teksti on Jens Peter de Pedron käsialaa Gösta Knutssonin hengessä. 

Pekka Töpöhäntä viettää syntymäpäivää -kirjan ensimmäisellä aukeamalla Pekka tulee ulos Rouva Rottarannan kissakahvilasta kantaen pakettia. Hän lähtee kiertämään taloja paketti kainalossaan. Mitähän paketissa mahtaa olla? 

Joka aukeamalla on oven muotoinen luukku, jonka takaa paljastuu, kuka talossa asuu. Ovien takaa ilmestyy Pekan ystäviä, jotka liittyvät Pekan seuraan. Lopulta koko joukko menee kellarinikkunoista sisään, ja ikkunat avaamalla saadaan vihdoin tietää, mitä paketissa on. Kakku! Pekalla on syntymäpäivä.

Kirjassa on aika vähän tekstiä ja sivut ovat tukevaa kartonkia. Kohderyhmänä ovat siis selvästi taaperot, jotka saa pysymään kirjan ääressä luukkutoiminnon avulla. Tyttäreni tykkäsi näistä hurjasti 1-2-vuotiaana, mutta kolmivuotiaana hän kuunteli jo mieluummin alkuperäisiä Pekka-tarinoita.

Åsa ja Michael Rönn: Pekka Töpöhäntä. Uskalla olla kiltti.

Gösta Knutssonin kertomusten pohjalta

Kuvitus: Ingrid Flygare

Ruotsinkielinen alkuteos: Pelle Svanlös - Våga vara snäll

Kustantaja: Gummerus 2015

Jens Peter de Pedro: Pekka Töpöhäntä viettää syntymäpäivää

Gösta Knutssonin kertomusten pohjalta

Kuvitus: Ingrid Flygare

Ruotsinkielinen alkuteos: Pelle Svanlös fyller år
Kustantaja: Gummerus 2015

HUOM. Uppsalan Pelle Svanslös Hus -museossa kuvaamani valokuvat ovat vuodelta 2009. Kymmenen vuotta sitten Uppsalassa vielä oli aivan ihana Pekka Töpöhännälle omistettu lastenmuseo, mutta valitettavasti sitä ei enää ole olemassa.


LUE MYÖS TÄMÄ

 Pekka Töpöhäntä tavattavissa Helsingissä

Laskiaismäkeen

Hyvää laskiaista! 

Täällä Etelä-Suomessa ei ole koskaan itsestään selvää, pääseekö laskiaisena pulkkamäkeen. Viime vuonna kelit suosivat ja lunta oli. Tyttäreni oli kuitenkin silloin flunssassa, joten pulkkamäki jäi väliin.

Tänä vuonna laskiainen on melkein kolme viikkoa myöhemmin kuin viime vuonna, ja on jo pitkään näyttänyt siltä, ettei pulkkamäkeen pääse. Viime yönä on kuitenkin tullut lunta taivaan täydeltä. Mäenlasku saattaisi siis jopa onnistua. Harmi vaan, tyttäreni lähtee tänään Tukholmaan, joten laskiaismäki jää taas kokematta.

Siitä huolimatta esittelen tänään laskiaisen kunniaksi ihanan mäenlaskukirjan. Kyseessä on Stephen Gulbisin kuvittama Luminen päivä. 

On satanut paljon lunta ja Topias-karhu haluaa päästä kokeilemaan uutta kelkkaansa. Sopivan mäen löytäminen vaan osoittautuu haastavaksi. Mäet ovat joko liian jyrkkiä, töyssyisiä tai lyhyitä. Vihdoin löytyy mäki, joka on juuri sopiva, ja siellä ovat kaikki Topiaksen ystävätkin.

"'Kappas! Ystävänikin laskevat mäkeä', Topias huomasi kuljeskellessaan kelkkansa kanssa. 'Ehkä he ovat löytäneet täydellisen rinteen. Menen katsomaan.'

Kun Topias oli kiivennyt mäen laelle, kaikki hänen ystävänsä olivat kadonneet! Mihin he olivat menneet?

'Me olemme täällä!' Topias kuuli heidän huutavan."

Kirjassa on yllätyselementti, joka varmasti kiinnostaa pientä lukijaa. Viimeisellä aukeamalla on naru, jota vetemällä esiin ilmestyy koko pitkä kelkkamäki ja Topiaksen ystävät sitä laskemassa.

Kartonkisivuinen kirja sopii parhaiten taaperoille. Tekstiä on vähänlaisesti ja kokosivun kuvat ovat värikkäitä. Nelivuotiaalleni kirja alkaa olla jo vähän liian yksinkertainen, mutta se on mielestäni niin kiva, etten ole raskinut laittaa sitä vielä kiertoon. 

Teksti: (c) 2009 Macmillan Publishers Ltd
Kuvat: Stephen Gulbis
Englanninkielinen alkuteos: Pull-out Pals, Snowy Fun!
Suomennos: Heidi Laine
Kustantaja: Egmont Kustannus Oy Ab / Kirjalito 2010

Voiko talvella keinua

Voiko talvella keinua? Kysymys heräsi mieleeni tutustuttuani kirjastossa Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen kirjaan Pulmu keinuu. 

Esitin kysymyksen tyttärelleni. "Ei", hän vastasi. "Talvella ei voi keinua."

"Miksei?" ihmettelin.

"No, koska jos keinussa on jäätä, voi liukastua ja pudota keinusta", tyttäreni selitti. Niin oli tarhassa opetettu.

Muistan omasta lapsuudestani, että puistoista irrotettiin ja vietiin keinut pois talveksi. Talvella ei voinut keinua. Siksi olin hämmästynyt lukiessani Pulmu keinuu -kirjaa.

On talvi ja on satanut paljon lunta. Keinut pihalla ovat ihan lumen peitossa. Pikkuinen Pulmu-tyttö lähtee keinumaan. Hän harjaa lumen pois keinusta ja kiipeää kyytiin. Ennen Pulmu keinui vauvakeinussa, mutta nyt hän uskaltautuu jo rengaskeinuun. Isä ei estele. Hän vaan syöttää lintuja iloisesti hymyillen. Niinhän siinä sitten käy, kuten epäilinkin: Pulmu putoaa!

"Ei haittaa, jos putoaa. Lumi on pehmeää. Hangesta pääsee ylös, kun huitoo ja ponnistaa."

Pulmu retkottaa kinoksessa kädet ja jalat levällään ja naama naurussa. Alan jo epäillä, että talvella voi sittenkin keinua. Minua ja tytärtäni on huijattu. Pulmu ainakin keinuu niin kauan, että isää rupeaa jo paleltamaan.

Mekin löysimme siten paikan, jossa voi keinua talvella

Pulmu keinuu on pahvisivuinen taaperokirja. Se sopii pienelle lukijalle, sillä selkeät kuvat näyttävät juuri oleellisen ja teksti on lyhyt. Joka aukeamalla on vain pari lausetta.

Pohdimme tyttäreni kanssa, mikä eläin Pulmu oikein on. Ei hän aivan ihmiseltäkään näytä. Tyttäreni arveli hänen olevan koira. Minä en ole varma. Jokainen saanee päättää itse.


Riina Katajavuori: Pulmu keinuu
Kuvitus: Salla Savolainen
Kustantaja: Schilds & Söderströms 2015

Sairaana luetaan Karra Karhua

Meillä sairastetaan taas flunssaa. Tyttäreni keräilee tartuntoja päiväkodista. Melkein aina hänen sairastuessaan myös minä sairastun. Sairaan lapsen hoitaminen sairaana on viheliäisintä, mitä tiedän.

Kipeänä tyttäreni haluaa kuulla luettavan kirjan Parane pian, Karra Karhu. Se on ollut perinteemme jo taaperoiästä asti. 

Hartmut Bieberin Karra Karhu -kirjat olivat tyttäreni suosikkeja taaperoiässä, ja itseänikin viehättää tämä sympaattinen karhu. Bieberin selkeissä, värikkäissä kuvissa näkyy lapselle tuttuja esineitä ja asioita. Niitä on hyvä nimetä yhdessä puhumaan opettelevan lapsen kanssa.

Karra Karhu -kirjoissa on yleensä koottu viimeiselle aukeamalle kirjassa näkyneitä, kirjan aihepiiriin liittyviä esineitä kuvasanakirjaksi.

Hartmut Bieberin kuvitusta kirjaan Parane pian, Karra Karhu. Kirjalito 2011.

Kirjassa Parane pian, Karra Karhu Karran pehmoapina sairastaa. Mutta voi, Karran omakin otsa tuntuu vähän kuumalta. Äiti mittaa kuumeen, ja onhan sitä. Karra joutuu vuoteeseen ja hänen täytyy ottaa lääkettä. Lepo ja rohdot onneksi auttavat. Pian Karra on taas terve ja voi leikkiä ulkona.

Oma suosikkini Karra Karhu -kirjoista on Karra Karhu ja meri. Siinä Karra Karhu lomailee vanhempiensa kanssa merenrannalla. Tämä kirja vedetään meillä esiin, kun halutaan päästä kesälomatunnelmaan.

Kirjan Karra Karhu päiväkodissa avulla valmistauduimme aikoinaan päiväkodin alkamiseen. Kirjan kuvista näkee miltä päiväkodissa näyttää ja millaisia tavaroita sieltä löytyy.

Jännittävin Karra Karhu -kirjamme oli Karra Karhu merirosvolaivalla. Karra pääsee Hannu-setänsä kanssa vierailemaan ihan oikealle merirosvolaivalle. Kyseessä on luukkukirja, jossa riittää pienoikaiselle tutkimista. Luukkukirjat olivat meillä taaperoiässä tosi kovassa huudossa.

Tykätäänkö teillä Karra Karhusta?


Hartmut Bieber: Parane pian, Karra Karhu
Saksankielinen alkuteos: Bodo Bär wird gesund
Suomennos: Annukka Ahola
Kirjalito 2011 

Hartmut Bieber: Karra Karhu ja meri
Saksankielinen alkuteos: Bodo Bär am Meer
Suomennos: Lauri Lehtinen
Kirjalito 2000 

Hartmut Bieber: Karra Karhu päiväkodissa
Saksankielinen alkuteos: Bodo Bär im Kindergarten
Suomennos: Kirsi Sinko
Kirjalito 2011

Hartmut Bieber: Karra Karhu merirosvolaivalla
Saksankielinen alkuteos: Bodo Bär auf dem Piratenschiff
Suomennos: Kirsi Sinko
Kirjalito 2010