Tonttukirja taaperoille

Tyttäreni taaperoajan suosikkijoulukirja kertoo pienten tonttujen joulupuuhista. Suomeksi kirja on ilmestynyt nimellä Tonttujen talvitouhut (Tactic 2017), mutta oma opuksemme on alun perin saksaksi ilmestyneen kirjan eestinnös Minu väike päkapikuraamat (Varrak 2015). Ostin sen vuosia sitten Tallinnasta.

 

Tukevassa kartonkikirjassa on kuusi aukeamaa, joista jokaisella on värikäs kokoaukeaman kuva tonttujen touhuista. Tontut leipovat jouluherkkuja, nauttivat lumileikeistä, vierailevat joulumarkkinoilla, valmistavat joululahjoja, ilahduttavat metsän eläimiä ja pääsevät lopulta itsekin joulunviettoon.

Tonttuja on kuvissa paljon, mutta joka aukeamalta löytyy seitsemän tiettyä tonttua: tonttuvauva Niilo, lukutoukka Lassi, reipas Lissu, herkkusuu Olli, tohelo Kaius, hupaileva Matti ja unten mailla viihtyvä Pekko. Lapsella riittää puuhaa yrittäessään bongata nämä tonttulapset joka aukeamalta.

Tekstiä kirjassa on vain vähän ja se ohjaa taaperoa tutkimaan kuvia.

"Tontut rakastavat joulumarkkinoita.
Siellä on ihania omenia ja piparkakku-ukkoja!
Torvisoittokunta soittaa jouluisia lauluja.
Matti on löytänyt hyvän piilon. Näetkö Matin?"

Kysyin tyttäreltäni, muistaako hän vielä tämän tonttukirjan.

"Tietysti muistan."

"Mitä mieltä olet siitä?"

"Kiva. Äänestän sitä."

"Ai missä äänestyksessä?" ihmettelin.

"No, jos se olisi Finlandia-äänestyksessä," kuusivuotiaani valisti.

"Ai ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi?"

"Niin."

"Selvä. Taitaa olla tosi hyvä kirja siis."

Tonttujen talvitouhut
Kuvitus: Outi Kaden
Teksti: Kristina Schaefer
Saksankielinen alkuteos: Mein Winterwichtel-Wimmelbuch
Suomennos: Elina Vuori
Kustantaja: Tactic 2017

 

Mikä saa tontun pelkäämään joulua?

Joulu lähestyy ja kotitonttu Ookavan mieli käy yhä synkemmäksi. Hannu Mäkelän kirjoittamassa ja Camilla Mickwitzin kuvittamassa kirjassa Tonttu joka pelkäsi joulua (Otava 1988) asetelmana on, että kotitonttujen tulee valmistaa talossaan asuvien lasten joululahjat. Vastineeksi kotitontut saavat Joulupukilta palkkaa ympäri vuoden.

Ongelmana on, että lasten joululahjatoiveet ovat tulleet vuosi vuodelta monimutkaisemmiksi. Tänä jouluna ne tuntuvat aivan mahdottomilta. Eikä Joulupukkikaan ole mikään leppoisa, mukava ukki, jollaisesta lapsille kerrotaan. Suuryrityksen johtajana hänellä on omat paineensa.

Stressaantuneena kotitonttu tekee virheen, jollaista ei saisi ikinä tehdä. Perheen lapset näkevät tontun. Sellaisesta voi joutua valaneuvoston eteen ja karkoitetuksi vaikkapa majakkatontuksi.

Tontun vuodatettua lapsille koko kurjuutensa lapset, tyttö ja poika, osoittautuvat oikein ymmärtäväisiksi. Päädytään siihen, että lapset toivovat tontulta jotain, mitä se osaa valmistaa, ja järjestävät niin, että vanhemmat hankkivat ne hankalat lahjat.

Päästessään nikkaroimaan verstaaseensa kunnon vanhanajan puusuksia ja puuhevosta tontun mieliala kohenee kummasti. Kun jouluna tyttö vieläpä muistaa tontun kainon toiveen joulupuurosta, on elo auvoisaa.

"Mutta poika katsahti tyttöön ja he hymyilivät toisilleen, mitäpä siitä vaikka vanhemmat eivät tienneet, ei niidenkään tarvinnut kaikkea tietää. Ja kotitonttu, joka oli piilossa kuusen takana ja odotti mitä sen tekemistä lahjoista sanottaisiin, näki hymyn ja tuli hyvin tyytyväiseksi. - - Ja pelkkä hymy riitti kiitokseksi paremmin kuin monet turhaan lausutut sanat."

Hannu Mäkelän teksti haastaa pohtimaan kriittisesti joululahjoja. Mitä kaikkea oikeastaan tarvitsemme? Tuovatko monimutkaiset härpäkkeet onnea vai riittäisikö vähempikin? Kriittisestä pohjavireestä huolimatta kirjassa on lämmin tunnelma, ja siitä jää hyvälle mielelle. Camilla Mickwitzin kuvitus on ihastuttava.

Tonttu joka pelkäsi joulua on kirja, josta nauttii niin lapsi kuin aikuinenkin. Mäkelän kieltä on nautinto lukea ääneen.


Hannu Mäkelä: Tonttu joka pelkäsi joulua
Kuvitus: Camilla Mickwitz
Kustantaja: Otava 1988

 

Tontutkin viettävät Lucian päivää

Rolf Lidbergin Tonttujen joulukirjassa (Kolibri 1993) seurataan tonttujen joulun aikaa. Joulukuun alussa tonttulapsilla on vielä aikaa leikkiä lumisotaa ja hiihdellä tonttuvaarin valmistamilla suksilla.

Kirjan tontut ovat ruotsalaisia, joten joulukuun puolivälin lähestyessä on aika kaivaa esiin ullakon vanhasta arkusta valkeat yöpaidat ja pukea pitkähiuksinen vaalea tonttutyttö Luciaksi.

Kun jouluun on enää pari viikkoa aikaa, tontuilla alkaa jo olla kiire. Erittäin salaisesta joululahjatehtaasta putkahtelee lahjoja, jotka täytyy pakata säkkeihin ja kuljettaa perille laakson ihmisille. Avuksi tarvitaan kesyn hirven vetämää rekeä.

Jouluaatto on tontuille vuoden työteliäin päivä. He kuljettavat ihmisten lahjoja kuorman toisensa perään ja muistavat viedä lahjoja peikoillekin.

Vasta joulupäivän aamuna, kun ihmiset ajavat joulukirkkoihinsa, tontut pääsevät viettämään omaa joulujuhlaansa.

"Millainen juhla se olikaan! Oli Lucian kynttiläkulkue, joululahjoja jaettiin ja puuroa syötiin.
Juhlaa kesti koko viikon, sitä jatkui aina uudenvuodenaattoon asti."

Tonttujen joulukirjaan on koottu ruotsalaistaitelijan ja satukuvittajan Rolf Lidbergin parhaimpia tonttukuvia. Lidbergin tonttuhahmot ovat pyöreäsilmäisiä ja pottunenäisiä pellavapäitä. Ainakin osa kirjan kuvista on selvästi rajattu suuremmista kuvista, eikä rajaus ole aina onnistunut parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Kannessa komeilee vain Lidbergin nimi, vaikka teksti on Jan Lööfin kynästä. Tekstistä tosin huomaakin, että kirja on tehty kuvat edellä ja tarina kirjoitettu kuvien pohjalta. Välillä tuntuu siltä, että Lööf vain selittää, mitä näkee kuvassa.

Ihan mukavalle joulumielelle kirja silti saa.


Rolf Lidberg (kuvat): Tonttujen joulukirja
Teksti: Jan Lööf
Ruotsinkielinen alkuteos: Tomtarnas julbok
Suomennos: Kaarina Helakisa
Kustantaja: Kolibri 1993 

Miten voikin yli 50 vuotta vanhat kuvitukset viehättää niin paljon?

Viime vuoden hurmaavin uusintapainos oli Oili Tannisen Nappi ja Neppari, josta Otava julkaisi toisen painoksen 55 vuoden jälkeen. Ensimmäisen kerran kirja näki päivänvalon vuonna 1964.

Tarina kertoo 12-lapsisesta tonttuperheestä, joka asustelee omenapuussa. Talven ollessa tuloillaan täytyisi kuitenkin löytää talviasunto. Se on vaikeaa niin suuren lapsilauman kanssa, ja vanhemmat vaikuttavat jo aika stressaantuneilta.

Tonttukaksoset Nappi ja Neppari päättävät puuttua asiaan ja lähtevät varhain aamulla torille kyselemään, tietäisikö kukaan heidän perheelleen sopivaa asuntoa.

"— Kaksitoista lasta! kiljahti rouva Pulliainen ja vähältä piti, etteivät hänen ilmapallonsa päässeet karkuun.
    — Kaksitoista lasta! kiljahtivat muutkin, joilta tontut kysyivät asuntoa, kuten herra Salakka ja rouva Piooni. Ja kaikki selittivät ystävällisesti, mutta varmasti, ettei niin suurelle perheelle kyllä asuntoa löytyisi."

Sattuman kautta tonttulapset ajautuvat professori Prillin asunnolle. Professorilla on loistava ratkaisu tonttuperheen pulmaan.

Hauskasti kirjoitettu satu on mukavaa luettavaa, mutta kaikkein eniten ihastuin kirjan kuviin. Taideteollisesta oppilaitoksesta valmistuneen Tannisen kuvakieli on hurmaavaa. 

Vaikka yli viidenkymmenen vuoden takaiset kuvat näyttävät retrolta, ne ovat toisaalta jotenkin tuoreennäköisiä. Kuvissa on vain neljää väriä: valkoista, mustaa, oranssia ja keltaista. Silti ne ovat hyvin ilmaisuvoimaisia.

Aukeama Oili Tannisen kirjasta Nappi ja Neppari (Otava 2019)

Jo 1960-luvun kriitikot ihastuivat Tannisen kirjoihin. He näkivät Tannisen antaneen lastenkirjoille uudenlaisen ja modernin muotokielen. Hänen puhtaan väriset kuvansa olivat kriitikoiden mielestä yksinkertaisia ja tyylipuhtaita, ja niissä oli mukana huumoria.

Nappi ja Neppari palkittiin vuonna 1966 H. C. Andersen -kunniakirjalla. Tanniselle on sadellut kirjoistaan muitakin palkintoja, kuten Topelius-palkinto, Rudolf Koivu -palkinto, kirjallisuuden valtionpalkinto ja Anni Swan -mitali. Vuonna 2011 hänet palkittiin Kieku-palkinnolla elämäntyöstä kuvittajana.

Miehensä toimittaja Aarne Tannisen työn vuoksi Oili Tanninen perheineen asui vuosikausia ulkomailla. Tanninen on kertonut, että vaikka ulkomailla asuminen oli hienoa, hän olisi tullut hulluksi, jos ei olisi voinut tehdä kuvia ja kirjoittaa. Esikoisteostaan Miiru menee kalaan (Otava 1961) hän alkoi tehdä tyttärelleen Maijalle Moskovassa.[1]

Kirjastosta löysin äskettäin Tannisen teoksen Hippu, jonka hän työsti Lontoossa asuessaan. Otava julkaisi sen vuonna 1967. Samana vuonna se valittiin yhdeksi Suomen kauneimmaksi kirjaksi. Kriitikot ottivat Hipun hyvin vastaan. "Erilaista" kirjaa kehuttiin innovatiiviseksi.
  

Kirjastosta lainaamani painos oli ruotsalaisen Speja Förlagin vuonna 2016 julkaisema ruotsinnos. Kirjaston aineistoluettelosta huomasin, että suomenkielisestä kirjasta olisi olemassa Otavan vuonna 2009 julkaisema näköispainos. Harmittaa, etten löytänyt tätä kirjaa silloin kun tyttäreni oli vauva.

Ruotsinkielisen Hipun loppusanoissa Oili Tanninen kertoo halunneensa tehdä pienen, neliskanttisen kirjan, jota yksivuotiaan tai jopa nuoremman lapsen olisi helppo pitää käsissään. Jotta kirjan painokustannukset olisivat säilyneet kohtuullisina, hän päätti käyttää vain kahta väriä: punaista ja mustaa. Kuvissa hän käytti kollaasitekniikkaa. Hän repi ja leikkasi japanilaista origamipaperia ja täytti sitten kuvat värillä.

Syntyi suloinen pikkulasten katselukirja Hippu-hiirestä, joka ystävystyy kodittoman Heppu-koiran kanssa. Kirjan aukeamilla seurataan kaksikon arkisia puuhia. Ne ovat niin tavanomaisia, että jokainen pienokainen pystyy samaistumaan niihin. Hippu ja Heppu muun muassa käyvät kaupassa, syövät, leikkivät, katselevat televisiota ja kylpevät.

Aukeama Oili Tannisen kirjasta Hippu (Speja Förlag 2016)

Omasta lapsuudestani olen muistavinani Oili Tannisen Nunnun. Kolmiosainen Nunnu-sarja ilmestyi Otavan kustantamana vuosina 1965-1969. Tanninen teki Nunnusta myös kymmenosaisen, mustavalkoisen pala-animaatiosarjan Yleisradiolle vuonna 1967. Olisikohan ohjelmaa esitetty uusintana vielä omassa lapsuudessani? Nunnu vaikuttaa niin tutulta.


Oili Tanninen (teksti ja kuvat): Nappi ja Neppari
Kustantaja: Otava 1964, 2019

Oili Tanninen: Hippu
Suomenkielinen alkuteos: Hippu
Ruotsinnos: Marjut Hökfelt
Kustantaja: Speja Förlag 2016 


VIITTEET
[1] Sandra Lamppu: Lastenkirjailija Oili Tanninen 81, En ole ottanut opiksi virheistäni. Kodin Kuvalehti 14-15/2014.

Mistä löytyy joulu? Pipareista, kynttilöistä...

Löysin kirjaston kierrätyskirjahyllystä viehättävän joulukirjan lapsille ja lapsenmielisille. Maija Barićin kirjoittama ja Matti Westerlundin kuvittama Ihana joulu on kirja jouluiltaa valmistelevista tontuista.

Perinteiseen tapaan tontut valmistautuvat Jampero-tontun tuvassa pidettävään yhteiseen joulunviettoon. Tänä vuonna mukana on pikkuinen Teppana-tonttu, joka ei vielä tiedä mitään joulusta.

Jampero lähettää pitkästyneen Teppanan katsomaan, kuinka muiden tonttujen jouluvalmistelut sujuvat. Kullakin tontulla on tapana tuoda joulunviettoon mukanaan jokin asia, joka tuo heille itselleen joulumielen. 

Teppana oppii, että joulun voi löytää sävelistä, pipareista, kynttilöistä, paperienkeleistä ja himmelistä. 

Teppana saa tehtäväkseen kuljettaa tonttujen joulua tuovat asiat jo edeltä Jamperon tupaan. Matkan varrella Teppana kohtaa eläimiä ja ihmisiä, joiden joulumieli on kadoksissa. Hän kaivaa repustaan tonttujen anteja ilahduttaakseen noita ressukoita.

Vaan miten käy tonttujen oman joulunvieton, kun Teppana saapuu Jamperon tupaan reppu tyhjänä? 

"Kuules pikku Teppana,

sä tonttupoika reppana.

Löysit joulun salaisuuden,

ymmärsit sen tarkoituksen,

kauniin ajatuksen.

Rakkaus tuo joulun!"

Ihana joulu -kirja on tehty Nukketeatteri Sampon samannimisen näytelmän pohjalta. Näytelmä sai ensi-iltansa jo vuonna 1996, mutta näytelmä on yhä teatterin ohjelmistossa. Kirja ilmestyi vuonna 1998. Oma kappaleeni on 10-vuotisjuhlapainos vuodelta 2008. 

Maija Barić on vuonna 1977 toimintansa aloittaneen Nukketeatteri Sampon perustajia, ja näytelmässä nähdyt nuket ovat hänen käsialaansa. Matti Westerlund on maalannut kirjan kuvituksen Barićin nuket esikuvanaan.

Kirjasta kyllä huomaa, ettei sitä ole kirjoitettu alun perin kirjaksi. Tekstin seassa on useita lauluja eli runomuotoisia kohtia. Ne toimivat varmasti hienosti näytelmässä ja äänisadussa — Ihana joulu on nimittäin ilmestynyt myös CD:nä — mutta tyttäreni ei oikein pidä kirjoista, joissa suorasanainen teksti katkeaa vähän väliä runoihin.

Laulut ovat Maija Barićin sanoittamia ja säveltämiä. Laulut nuotteineen on kerätty kirjan loppuun. Niitä laulelemalla löytää varmasti joulun tunnelman.


Maija Barić: Ihana joulu
Kuvitus: Matti Westerlund
Kustantaja: Nukketeatteri Sampo 2008

Kirjan on aikaisemmin julkaissut Lasten Keskus
1. painos 1998
2. painos 2002

Miltä lapsesta tuntuu joulun odotus jouluttomassa kodissa?

Joulukuun alkaessa Typyn kotona sattuu vesivahinko. Sanna Iston ja Eppu Nuotion kirjoittama ja Sari Airolan kuvittama kirja Typy ja topakka tonttu alkaa siitä, kun Typy lähetetään remonttia pakoon asumaan tympeän Bertta-tädin luokse.

Typy ei ole ollenkaan iloinen. Ei ole kiva odottaa joulua sellaisessa kodissa, jossa ei ole vietetty joulua kahteenkymmeneenkahteen vuoteen. Kaapin ylähyllyltä Bertta-täti sentään löytää vanhan joulukoristelaatikon Typyn kaipailtua joulutavaroita.

Koska Bertta-täti ei ole järin puhelias, on hyvä, että Typy löytää joulukoristelaatikosta ihka oikean joulutontun! Se kyllä on puheliaalla päällä päästyään vihdoin vuosien jälkeen ulos laatikon uumenista.

Typy päättää, että tonttu tarvitsee piristystä. Jos on ollut niin kauan ilman joulua, tarvitsee kaiken, mitä jouluun kuuluu. Tehtyään aikansa jouluisia asioita Typy ja tonttu oivaltavat, että myös Bertta-täti pitäisi saada innostumaan joulusta. Vaikka Typy ja tonttu kuinka yrittävät, Bertta-täti vaikuttaa päivä päivältä väsyneemmältä.

"'Nyt loppui tämä kaikki', Bertta-täti puhisee. 'Minä en ole tänne joulua kaivannut.'"

Aatonaattona Bertta ja Typy saavat iloisia uutisia. Remontti Typyn kotona on valmis ja Typy voi palata seuraavana päivänä kotiin. Vaan eipä osaa täti aavistaa, ettei Typy ole luovuttanut pyrkimyksissään saada täti joulumielelle. Typyllä on vielä yksi valtti hihassaan. Hän järjestää Bertta-tädille unohtumattoman joulun. Taitaapa lopultakin nousta hymy liikuttuneen tädin huulille.

Typy ja topakka tonttu aloitti Typystä kertovan kirjasarjan. Olemme tyttäreni kanssa ihastuneet vallattomaan ja valloittavaan Typyyn, jonka elämää on saatu seurata jo neljän kirjan verran. Viides kirja Typy ja nokkela noita ilmestyy keväällä.

Pidämme kovasti Sari Airolan kiehtovasta kuvitustyylistä. Airola käyttää hallitusti vain muutamia värejä ja jättää osia kuvista kokonaan värittämättä. Hänen hahmonsa näyttävät hellyyttäviltä ja vetoavat viisivuotiaaseeni.


Sanna Isto & Eppu Nuotio: Typy ja topakka tonttu
Kuvitus: Sari Airola
Kustantaja: Bazar 2015 

Majakan tontut odottavat joulupukkia

Pirkko Vainion kirjassa Majakan jouluvalo vanhalla hylätyllä majakalla asustaa tonttuyhdyskunta. Joulupukki on ulkoistanut joululahjatuotantoaan näille saaristolaistontuille. Tontut ahkeroivat verstaassaan nikkaroiden puisia leluja maailman lapsille. Vuoden kohokohta koittaa joulun alla, kun joulupukki saapuu laivallaan noutamaan tonttujen valmistamia leikkikaluja.

Vähän ennen kuin joulupukin pitäisi saapua, nousee lumimyrsky. Majakka täytyy saada valaistua, jotta pukki löytää pyryn keskellä perille. Saarella eletään vanhakantaisesti ja majakkakin valaistaan kynttilöin. Kynttilöiden sytyttäminen kuuluu majakan vanhimman, Perttu-tontun, tehtäviin. Hän on ainoa, jolla on tulitikut, ja ne hän pitää aina visusti piilossa.

Ongelmana on, että Pertun muisti ei ole enää entisellään, ja tulitikut ovat taas kerran kateissa. Ensin Perttu etsii tulitikkuja. Sitten kaikki tontut etsivät. Hämärän tihentyessä tunnelma alkaa olla hätääntynyt. Tontut ovat jo luovuttamaisillaan, kun Pertulla viimein välähtää.

"Tontut puhkesivat vapautuneeseen nauruun ja taputtivat käsiään. Perttu otti kynttilän ja sytytti sen hymyillen helpottuneena. Sitten hän jakoi kynttilät tontuille, jotka asettelivat ne riviin majakan ikkunoille, joka ilmansuuntaan."

Eipä aikaakaan, kun joulupukin laiva jo keinahtelee laineilla kohti saarta. Pukki on ilahtunut nähdessään tontut ja näiden luomat värikkäät lelut.

"'Kiitos loistavasta valosta, jonka sytytitte meille! Majakka näytti aivan jättiläiskynttilältä, joka ohjasi meidät turvallisesti perille!'"

Majakan jouluvalo on joulukirjoistamme minulle yksi mieluisimmista. Pidän erityisesti sen kuvituksesta, joka on maalattu herkällä kädellä, mutta on samalla tarkkaa ja realistista. Kiinnostavan twistin kuvitukseen luo sinne tänne ripotellut mustavalkokuvat ja sarjakuvamaiset elementit.


Pirkko Vainio (teksti ja kuvat): Majakan jouluvalo
Kustantaja: Lasten Keskus 2014

 

Tervatonttujen joulu on täynnä perinteitä

Entisinä aikoina kun terva oli vielä merkittävä vientituote, jossain Kainuun sankoissa metsissä asusti tervatonttujen suku. Tervatonttujen käsittelyssä männyt kaatuivat ja paloivat miilujen hehkussa tervaksi, Pohjolan mustaksi kullaksi.

Päivi Honkakosken kirjoittamassa ja Ludi Wangin kuvittamassa kirjassa Tervatonttujen joulu tervatontut on laitettu kohtaamaan joulutontut. Tervanpolton kulta-aikoina joulutonttuja tuskin oli oikeasti vielä keksitty, mutta sadussa kaikki on mahdollista.

Päähenkilö on pieni tervatonttu Toivo, joka on tavattu aiemmin kirjoissa Tervatonttu Toivo (Nordbooks 2014) ja Tervatonttu Toivo ja kadonnut isoisä (Nordbooks 2015).

Tervatonttujen joulu -kirjassa itse Joulupukki tarvitsee tervatonttujen apua. Pukin uusi reki kaipaa tervausta ennen joulun lahjakierrosta. Isoisä hälytetään apuun ja Toivo pääsee isoisän mukaan Lapin matkalle.

Matkalla Toivolle on vähällä käydä hullusti, kun hän eksyy pimeään, öiseen metsään.

"Jostakin kuului susien ulvontaa. Pakkanen kiristyi. Toivo hytisi pelosta ja kylmästä."

Lopulta saavutaan onnellisesti Korvatunturille. Toivolle on elämys nähdä porot, Joulupukin lahjaverstas, postitoimisto ja tietysti itse Joulupukki. Parasta taitaa kuitenkin olla koiravaljakkoajelu tunturin laelle katsomaan revontulia. Mieleenpainuva kokemus on myös hetki saamelaismiehen kodassa tämän joikatessa kotaan taianomaisen tunnelman.

Jännittävän matkan jälkeen Toivo ja isoisä ennättävät takaisin kotiin juuri parahiksi jouluksi. Tervatonttujen joulu on täynnä perinteitä. Saunotaan, leikitään piirileikkejä kuusen ympärillä, nautitaan runsas jouluateria ja käydään sytyttämässä kynttilöitä hautausmaalle.

Ilta huipentuu Joulupukin saapumiseen. Toivo ja Pukki ovatkin jo vanhoja tuttuja. Pukki kehuu uuden rekensä luistavan hienosti. Kiitos tervatonttujen, lahjat saadaan perille tänäkin jouluna.

Kirjailija Päivi Honkakoski on oululainen balettikoulun johtaja, joka omien sanojensa mukaan kirjoittaa satuja harrastuksenaan [1]. Hän on kuitenkin tuottelias satukirjailija, jolta on ilmestynyt useita lastenkirjoja. Lisäksi hän on kirjoittanut paljon satuja muun muassa televisioon ja päiväkotien käyttöön.

Nuoren kiinalaissyntyisen, Oulussa asuneen taiteilijan Ludi Wangin kuvitus herättää tervatonttujen Kainuun ja joulutonttujen Lapin eloon tarkasti ja uskottavasti.

Suomalaisia perinteitä esittelevä tervatonttu Toivo valloittaa maailmaa. Toivosta kertovia kirjoja on käännetty jo ainakin venäjäksi, kiinaksi, englanniksi ja japaniksi.

Lisää tietoa tervatonttu Toivosta, tervanpoltosta sekä kirjan teosta ja tekijöistä löytyy Toivon omilta kotisivuilta. Itseäni kiinnosti lukea, kuinka valtavasti taustatyötä kirjailija ja kuvittaja olivat tehneet saadakseen satukirjan faktat kohdilleen.

Tervanpolttoon liittyvistä talvisista töistä haettiin tietoa Turkansaaren ulkomuseosta ja Pohjois-Pohjanmaan museosta, josta muuten kyseisen kirjan ostin. 

Taustatyötä tehdessään kirjailija kävi Lapissa, Kemin lumilinnassa, Joulupukin kammarissa ja pääpostissa Rovaniemellä, Saamelaismuseossa ja luontokeskus Siidassa Inarissa, ametistikaivoksella Lampivaarassa ja koiravaljakkoajelulla Rukalla. Kirjanteko kuulostaa hauskalta!

Tonttujen joulunvieton esikuvaksi kelpasi kirjailijan oma joulunvietto, sillä se sujuu hyvin perinteisesti.


Päivi Honkakoski: Tervatonttujen joulu
Kuvitus: Ludi Wang
Kustantaja: Nordbooks 2016


VIITTEET

[1] Jussi Korhonen: Ajaton tonttukirja opettaa perinteitä. Seura 5.11.2014.

Kotitonttu perimmäisten kysymysten äärellä

Voiko melkein 140-vuotias runo yhä puhutella? Kyllä. Viktor Rydbergin iki-ihana runo Kotitonttu Harald Wibergin kuvittamana kuvakirjana kuuluu niihin kirjoihin, joita aina joulunaikaan luen. 

Kirja ei ole varsinaisesti joulukirja, sillä siinä ei puhuta joulusta ollenkaan. Kirja on kai kuulunut meillä varsinkin joulunaikaan, koska päähenkilö on tonttu. Tämä kirja ihastutti minua jo lapsena ja ihastuttaa yhä aikuisena.

Alun perin runo julkaistiin Ruotsissa vuonna 1881 Jenny Nyströmin kuvittamana. Tuohon aikaan tontut olivat vielä kotitonttuja, eräänlaisia tontin haltijoita. Vasta Jenny Nyströmin myöhemmät kuvitustyöt siirsivät tontun joulun hahmoksi.

Oma Kotitonttu-kirjani on suomenkielinen laitos Rabén & Sjögrenin vuonna 1960 julkaisemasta Harald Wibergin kuvittamasta teoksesta. Tammi julkaisi sen vuonna 1981, kun tuli kuluneeksi 100 vuotta runon ensi ilmestymisestä. Käännöksenä on käytetty Yrjö Jylhän vanhaa suomennosta.

Monille Valter Juvan suomennos on todennäköisesti tutumpi, sillä Lyyli Wartiovaara-Kallioniemen sävellys Valter Juvan suomennoksesta on Suomessa erittäin suosittu joululaulu. Itse pidän enemmän Yrjö Jylhän suomennoksesta. 

Runon ensimmäiset säkeet maalaavat kuvan yön hiljaisuuteen laskeutuneesta talvisesta pihapiiristä, jossa vain tonttu on jalkeilla.

"Tuima talven on pakkanen, 
tähdet kiiluvat yössä.
Kansa kartanon hiljaisen
nukkuu jo, uupunut työssä.
Verkkaan vaeltaa kiekko kuun,
lunta täynnä on oksat puun,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta."

Tonttu kiertää maalaistalon eläinsuojissa tarkistamassa, että kaikki on kunnossa. Samalla hän pohtii selvittämätöntä kysymystä:

"Halki sukujen vaihtuvain
seuras hän ihmeellistä
näkyä pienten nukkujain –
mistä he saapuivat, mistä?
Polvi varttui ja ahkeroi,
vanheni, lähti – mut minne, oi?"

Tonttu on ihmisen perimmäisten kysymysten äärellä. Vaikka kirjan kuvaamia maalaismaisia pihapiirejä on koko ajan yhä vähemmän, runo koskettaa ajattoman pohdintansa ansiosta. Tämän kirjan myötä on hyvä aloittaa joulun henkeen virittäytyminen.


Kotitonttu
Teksti: Viktor Rydberg
Kuvitus: Harald Wiberg
Ruotsinkielinen alkuteos: Tomten
Suomennos: Yrjö Jylhä
Kustantaja: Tammi 1981 

Mauri Kunnas - 40 vuotta lastenkirjoja, yli 10 miljoonaa myytyä teosta

Tiedätkö, mikä oli ensimmäinen Mauri Kunnaksen lasten kuvakirja? Oikea vastaus on
Suomalainen tonttukirja (Otava 1979). Sen ilmestymisestä on tänä vuonna jo 40 vuotta. Oma kappaleenikin on 40 vuoden takaa vuodelta 1979, ei kuitenkaan ihan ensi painos, vaan toinen painos. Kertoo kirjan suosiosta, että siitä on otettu toinen painos heti ilmestymisvuonnaan.

Tänä vuonna Otava on julkaissut Suomalaisen tonttukirjan 40-vuotisjuhlan kunniaksi juhlalaitoksen, jota on täydennetty aiemmin näkemättömillä kuvilla. Siinä on myös Mauri Kunnaksen kirjoittama esipuhe, jossa hän kertoo kirjan syntyvaiheista.

Suomalainen tonttukirja, juhlalaitos (Otava 2019)

Muistan Suomalaisen tonttukirjan hyvin omasta lapsuudestani. Kirjassa Mauri Kunnas kertoilee viihdyttävästi, vuosien tutkimustyön antamalla varmuudella entisaikojen tontuista. Hänen tonttunsa ovat niitä pieniä, tuiki tärkeitä olentoja, joita muinoin asusti vanhoissa maalaistaloissa. Joulupukin apureiksi tonttuja ei vielä ollut valjastettu. Tonttujahan on ollut jo ammoisina aikoina, ennen kuin joulupukki oli syntynytkään.

Kunnaksen tarinoissa tavataan kotitonttuja, saunatonttuja, riihitonttuja, navettatonttuja, tallitonttuja, myllytonttuja ja jopa pelimannitonttu.

"Tonttu pysytteli piilossa ihmisiltä. Se rakasti pimeitä paikkoja ja liikuskeli mieluiten öiseen aikaan tai illan hämärissä. Niinpä olikin melko harvinaista, että tonttu nähtiin. Sen sijaan usein kyllä kuultiin kuinka se kolisteli jossakin hämärässä nurkassa tai ullakolla. 'Tonttukos se siellä kolaa?' silloin sanottiin."

Tontut olivat melkoisia persoonia. Ne kimpaantuivat herkästi ja saattoivat suutuspäissään tehdä mitä tahansa. Paras oli pitää tonttu tyytyväisenä. Ruokalahjat varsinkin olivat sen mieleen. Tyytyväinen tonttu takasi talon menestyksen.

Suomalainen tonttukirja (Otava 1979)

Suomalainen tonttukirja saavutti nopeasti suuren suosion ja loi pohjan sille valtavalle menestykselle, joka Mauri Kunnaksella ja hänen teoksillaan on sittemmin ollut. Kunnaksen kirjoja on käännetty jo 36 kielelle. Tänä vuonna ylittyi 10 miljoonan myydyn teoksen raja. [1]

Mauri Kunnas on palkittu useilla kirjallisuuspalkinnoilla ja vuonna 2002 hän sai Pro Finlandia -mitalin. Kun hänen Koiramäen Suomen historia -teoksensa valittiin Finlandia Junior -palkintoehdokkaaksi vuonna 2017, pidin selvänä, että se voittaisi. Yleisö äänestikin sen suosikikseen, mutta raati ei halunnut palkita elämäntyöstä.

Olen aina ollut Mauri Kunnas -fani. Lapsena rakastin erityisesti hänen Koiramäki-sarjaansa. Pääasiassa kai noiden kirjojen ansiosta menin myöhemmin opiskelemaan kansatiedettä. Pidin myös hänen joulukirjoistaan Joulupukki ja 12 lahjaa joulupukille. Omassa lapsuudessani suurin osa Mauri Kunnaksen kirjoista oli kuitenkin vielä ilmestymättä. 

Mauri Kunnas on siitä poikkeuksellinen lastenkirjailija, että hänen tuotantoaan olen seurannut koko elämäni ajan. Ostin hänen kuvakirjojaan silloinkin, kun olin nuori sinkku, jolla ei ollut lapsia eikä aavistustakaan tulisiko niitä koskaan edes olemaan. 

Nyt tyttärelläni on hyvä kirjasto eri-ikäisiä Mauri Kunnaksen teoksia. Hänen suosikkiteoksensa on Koiramäen Martta ja Ruuneperi (Otava 2005). Itse pidän kaikkein eniten Koiramäen joulukirkosta (Otava 1997). Lisää luettavaa ilmestyy yhä. Mauri Kunnaksen uusin kuvakirja Hurjan hauska unikirja (Otava 2019) ilmestyi syyskuussa.

Juhlavuottaan viettävän Mauri Kunnaksen pääsee näkemään vaikkapa Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 26.10., jolloin hän kertoo Hurjan hauskasta unikirjasta. Kannattaa varautua siihen, että moni muukin halunnee nähdä hänet. Turun kirjamessuilla signeerausjonot kiemurtelivat kuulemma oville asti [2].


VIITTEET

[1], [2] Mauri Kunnaksen kirjoja myyty yli kymmenen miljoonaa. Kustannusosakeyhtiö Otavan lehdistötiedote 11.10.2019. 

Satu meni saunaan

Kesälomalla suuri osa suomalaisista päässee kunnon puulämmitteiseen saunaan. Löylyt tuntuvat siellä aivan erilaisilta kuin kaupunkiasunnon ahtaassa sähkösaunassa.

Kesäajan lukemistoomme kuuluu Maria Vuorion kirjoittama ja Marjo Nygårdin kuvittama Satu meni saunaan. Kirjan päähenkilö on Satu, joka auttelee saunatonttua saunalla ja pääsee kurkistamaan saunatontun kamariin. 

Saunatonttu on pitänyt huolta saunasta ja viereisestä pesutuvasta jo sata vuotta. On siinä puuhaa. Satu tulee ajatelleeksi, että tontulla olisi helpompaa, jos saunassa olisi sähköt.

"- Sähköt! vanha saunatonttu järkyttyi. Se katsoi Satua vavisten, silmät tuohtumuksesta levällään. Viisikymmentä vuotta sitten saunaan ja pesutupaan oli asennettu kattoon sähkölamput. Oli siinä ollut saunatontulla sulattelemista ja uuden oppimista. Sähkö oli sen mielestä hyvin outo ja pelottava asia. Nyt se oli jo tottunut himmeisiin kattovaloihin, mutta ajatus sähkökiukaasta ja pesutupaan tulevasta kuumasta vesijohtovedestä oli saunatontusta sentään liikaa. Kyllä saunarakennuksessa kuului tulen räiskähdellä ja savun nousta piipusta taivaalle."

Saunatonttu kuuluu saunatonttujen kiltaan, jossa on jäsenenä tonttuja mitä erilaisimmista saunoista. Satu kiinnostuu savusaunasta. Sellaisessa hän ei ole koskaan käynyt. Saunatonttu vie hänet tapaamaan savusaunatonttua, joka onkin juuri saunanlämmityspuuhissa. Sadun norkoillessa saunalla naapurin täti näkee hänet ja kutsuu mukaan saunaan. Satu pääsee maistamaan löylyjä kunnon savusaunassa.

Sitä ennen hän on ennättänyt tavata liudan sähkösaunatonttuja, jotka ovat tulleet hakemaan neuvoja puu- ja savusaunojen lämmitykseen. He ovat nimittäin lähdössä isäntäperheidensä kanssa kesämökeille. Satu on luullut, että ihmiset lämmittävät itse omat saunansa, mutta saunatontut katsovat myhähdellen toisiaan. "Kunnon saunaan kuuluu saunatonttu."

Saunatonttu oli lapsuuteni saunassakin. Lapsena saunoin taloyhtiössämme sijainneessa saunassa, joka lämpeni suurella kaasukiukaalla. Jykevät kiviportaat nousivat ylös lauteille. Jossain siellä portaikon ja kiukaan välisessä hämärässä nurkkauksessa tonttu asusteli. Joka lauantai yritin nähdä siitä edes vilauksen, mutta se oli liian vikkelä.

Kuten tyttäreni tietää, nykyisessä sähkösaunassamme asuu myös tonttu. Sen nimi on Talvikki, ja jossain lauteiden alla on ovi sen pieneen kotikoloon. Talvikki ei itse asiassa ole saunatonttu vaan kotitonttu, vaikka se saunassa asustaakin.

Toissa jouluna annoin tyttärelleni lahjaksi valmistamani valokuvakirjan tonttu Talvikin puuhista. Kirjassa on kuva tonttuovesta, mutta kuten kirjassa mainitaan, ovea ei näe kovin helposti, ja jos sitä etsii, se tuntuu pysyvän piilossa.

Ovi tonttu Talvikin kotikoloon

Tonttu Talvikki pyykkihommissa

Majaileeko teidän saunassanne tonttu?   


Maria Vuorio: Satu meni saunaan
Kuvitus:  Marjo Nygård
Kustantaja: Tammi 2012 


VINKKI

Mieleeni tulee pari muutakin sauna-aiheista kuvakirjaa: 

• Lauri Hirvonen: Inka ja saunaflamingo, Kustannus-Mäkelä 2016 
• Irja-Kaisa Vierula & Urpo Huhtanen: Saunatonttu muuttaa, Lasten oma kirjakerho 1978

Alakoululaisille sopii lastenromaani, jossa tontut ovat huolissaan puusaunojen vähentymisestä Suomessa:

• Meri Savonen & Sirja Iisakka: Tonttulapset ja ketuilla ratsastavat vieraat, Saarni-kirjat 2011