Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sanna Isto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sanna Isto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Mörkö sängyn alla varjostaa huvilalomaa

Kesällä matkustellaan ja vieraillaan uusissa paikoissa. Onneksi koronatilanne on nyt sellainen, että ainakin Suomessa voi matkailla. Sanna Iston ja Eppu Nuotion kirjoittamassa ja Sari Airolan kirjoittamassa kuvakirjassa Typy ja muriseva mörkö (Bazar 2016) Typy on lähtenyt kotimaan matkalle.


Kuva: © Bazar Kustannus


Typy on matkustanut viikoksi merenrantahuvilaan äidin, isän ja Bertta-tädin kanssa. Huvila on ihana. Siinä on ties kuinka monta huonetta, ja Typy saa valita niistä ihanimman itselleen.

Nukahtaminen vieraassa paikassa ei olekaan mutkatonta. Illalla uni ei tule, sillä kaapin alla lymyilee muriseva mörkö. Typy päätyy nukkumaan vanhempien väliin.

Ei auta ollenkaan, vaikka isä ja äiti vakuuttelevat, ettei mörköjä ole olemassa. Ei auta, vaikka topakka Bertta-täti tekee päivänvalossa perusteellisen mörkötarkastuksen. Typylle mörkö on todellinen. Hän näkee sen, vaikka aikuiset eivät sitä huomaa.

"Typy näkee kuinka musta karvainen otus livahtaa kaapin alta käytävälle. 'TUOLLA!' Typy aikoo huutaa, mutta nipistääkin suunsa kiinni. Hänen tulee otusta sääli."

Tilanne lähtee ratkeamaan vasta, kun Typy oivaltaa, ettei mörkö olekaan pelottava, vaan itse asiassa hyvin pelokas. Pelko, jota Typy tunsi mörköä kohtaan, vaihtuu sääliksi ja haluksi hoivata.

Meidän vanhempien on monesti vaikea ymmärtää, että lasten pelot ovat lapsille itselleen hyvin todellisia. Ei ole mitään hyötyä väittää, ettei mörköjä ole olemassa. Sen sijaan lapsen huoli ja pelko tulisi ottaa vakavasti ja miettiä yhdessä keinoja, joilla lapsi voisi päästä yli pelostaan.

On hienoa, kuinka hyvin Typy hoitaa tilanteen, vaikka aikuisten apu ei ehkä ole parasta mahdollista.

Typy ja muriseva mörkö on Typystä kertovan kuvakirjasarjan toinen osa. Kirjoja on sarjassa ilmestynyt tähän mennessä kaikkiaan viisi. Olemme tyttäreni kanssa Typy-kirjojen faneja. Mielikuvituksella maustetut elämänläheiset, oivaltavat kertomukset puhuttelevat. 

Sari Airolan suloisen kuvituksen väritys on tavanomaisesta poikkeava. Kuvissa on käytetty vain muutamia värejä, ja osia kuvista on jätetty kokonaan värittämättä. Tämä tekee kuvituksesta levollisen, tyylikkään ja kiinnostavan.

On hauskaa, että kirjassa on pari aukeamaa, joilla ei ole tekstiä lainkaan. Tarinaa kerrotaan pelkillä kuvilla. Kannatan kirjoja, jotka laittavat lapsen oman mielikuvituksen liikkeelle ja herättelevät tarinankertojaa lapsessa itsessään. On hyvä, ettei kaikkea anneta valmiiksi pureskeltuna.


Typy ja muriseva mörkö
Teksti: Sanna Isto & Eppu Nuotio
Kuvitus: Sari Airola
Kustantaja: Bazar 2016


LUE MYÖS NÄMÄ:





perjantai 10. tammikuuta 2020

Lastenkirjakevät 2020 - Kiinnostavimmat jatko-osat


Kustantamoiden uutuusluetteloiden selailu on koukuttavaa ajanvietettä. Kevään uutuuksia esittelevät katalogit ilmestyivät niin aikaisin syksyllä, etten ollenkaan ehtinyt paneutua niihin silloin. Olinhan vielä fiiliksissä syksyn uutuuskirjoista, ja sitten painoivatkin jo joulukirjat päälle. Uudenvuoden jälkeen on ollut vihdoin aikaa selailla luetteloita.
 
Todella monet hyväksi havaitut kuvakirjasarjat saavat jatkoa. Jatko-osissa on se hyvä puoli, että suunnilleen tietää jo ennalta mitä tulee saamaan. Kivoille kirjoille monesti toivookin jatkoa. Tietenkään kaikki sarjat eivät ole onnistuneita. On inhottavaa, jos sarjan uudet osat tuntuvat vain vanhan toistolta. Pahinta on, jos tytär pitää sarjasta, jota ei itse jaksaisi lukea.

Nyt alkuvuodesta on ilmestymässä tosi paljon kiinnostavia jatko-osia, joita minäkin odotan innolla. Niinpä tämä postaus on omistettu kokonaan jatko-osille.

Sanna Pelliccionin kirjassa Onni-poika osoittaa mieltä (Etana Editions 2020) Onni ryhtyy puolustamaan rakasta puistoaan, joka aiotaan jyrätä autotien ja raitiovaunukiskojen tieltä.

Sanna Iston ja Eppu Nuotion kirjoittamassa ja Sari Airolan kuvittamassa Typy ja nokkela noita -kirjassa (Bazar 2020) vauhdikas ja hyvällä mielikuvituksella varustettu Typy kohtaa leikkipuistossa luudalla lentävän noidan.

Riikka Jäntin ihastuttavan Pikku Hiiri -sarjan kuudennessa osassa Pikku Hiiren hellekesä (Tammi 2020) Hiiru ja äiti viettävät kesälomaa kaupungissa. Helteisiin päiviin mahtuu monenlaista hauskaa puuhaa.

Eppu Nuotion kirjoittama ja Saara Vallinevan jännittävästi kuvittama Pikkusaari-sarja täydentyy kolmannella osalla. Kirjassa Paola Pääsky ja kadonnut soittorasia (Bazar 2020) Paola Pääsky perheineen saapuu Andalusiasta kesänviettoon Pikkusaarelle. Yksi matkalaukuista katoaa ja sen mukana soittorasia, jota ilman perheen pienokaiset eivät saa unta iltaisin. Löytyykö soittorasia öisestä saaresta?

Tytär onkin jo kysellyt jatkoa Veera Salmen kirjoittamaan ja Elina Warstan kuvittamaan Päiväkoti Heippakamu -sarjaan. Nyt sellainen tulee. Päiväkoti Heippakamu Hung ja pantteripako (Otava 2020) kertoo päiväkodin hymysuusta Hungista, josta tulee päiväkodin hulinassa hurja pantteri Pampam. Pampamin on pakko päästä pakoon.

Anneli Kannon kirjoittama ja Noora Katon kuvittama Viisi Villiä Virtasta -sarja täydentyy jo yhdennellätoista osalla. Veera Virtanen ja kiusaaja -kirjassa (Karisto 2020) Veera alkaa saada ilkeitä viestilappuja. Kuka Veeraa oikein kiusaa ja miksi? 

Touhukaverukset päättävät perustaa uuden kaikille avoimen museon Ninni Oljemarkin kirjassa Touhukaverukset Museo kaikille (Otava 2020). Villisika haluaisi esitellä kaupunkilaisille itse maalaamaansa taulua, mutta entä jos kukaan ei pidäkään siitä. Rohkaistuuko Villisika?

Johanna Hulkon luoma ja Marjo Nygårdin kuviksi herättämä ihana, hurja Maija pohtii kirjasarjan kolmannessa osassa Pieni Maija (Karisto 2020), onko hän pieni vai iso. Pohdinta kumpuaa siitä, että Maijasta on tulossa isosisko.

Nelli Hietalan luoma Kerttu on aiemmin tavattu tutustumassa kärpäseen. Kirjasarjan toisessa osassa Kerttu ja murkku (Karisto 2020) vuorossa on muurahainen. Löytyykö Kertun palikkataloon muuttaneelle murkulle kaveria? Ihastuttava kuvitus on Sari Airolan. 

Pipsa Pentin esikoisteoksessa Lyyli pelasti hurjan paperihukan sieppaamia paperiprinsessoja. Kirjassa Lyyli ja karmea värinkäsitys (Otava 2020) Lyylin kekseliäisyys joutuu taas koetukselle pahanilmanlintujen hyökätessä. Pentti on loihtinut viisaan sadun väreistä ja niiden mahdollisuuksista.

Kirsti Kurosen ja Karoliina Pertamon kehuttu kirja Kerro minulle kaunis sana saa jatkoa. Ilmapiiri päähenkilö Jaakon kotona ei ole muuttunut onnellisemmaksi sitten edellisen kirjan. Uutuuskirjassa Näytä minulle hassu ilme (Karisto 2020) Jaakko lähtee keräämään iloisempia ilmeitä isän pikakamera apunaan.

Taaperoita ja vanhempia ihastuttaneesta Anna Krogeruksen kirjoittamasta ja Erika Kallasmaan kuvittamasta Muttinen ja äiti -kirjasta tuttu Muttinen seikkailee vaarinsa kanssa kirjasarjan toisessa osassa Muttinen ja vaari (WSOY 2020). Vaari hoitaa Muttista — vai onko se sittenkin toisinpäin?


keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Miltä lapsesta tuntuu joulun odotus jouluttomassa kodissa?



Joulukuun alkaessa Typyn kotona sattuu vesivahinko. Sanna Iston ja Eppu Nuotion kirjoittama ja Sari Airolan kuvittama kirja Typy ja topakka tonttu alkaa siitä, kun Typy lähetetään remonttia pakoon asumaan tympeän Bertta-tädin luokse.

Typy ei ole ollenkaan iloinen. Ei ole kiva odottaa joulua sellaisessa kodissa, jossa ei ole vietetty joulua kahteenkymmeneenkahteen vuoteen. Kaapin ylähyllyltä Bertta-täti sentään löytää vanhan joulukoristelaatikon Typyn kaipailtua joulutavaroita.

Koska Bertta-täti ei ole järin puhelias, on hyvä, että Typy löytää joulukoristelaatikosta ihka oikean joulutontun! Se kyllä on puheliaalla päällä päästyään vihdoin vuosien jälkeen ulos laatikon uumenista.

Typy päättää, että tonttu tarvitsee piristystä. Jos on ollut niin kauan ilman joulua, tarvitsee kaiken, mitä jouluun kuuluu. Tehtyään aikansa jouluisia asioita Typy ja tonttu oivaltavat, että myös Bertta-täti pitäisi saada innostumaan joulusta. Vaikka Typy ja tonttu kuinka yrittävät, Bertta-täti vaikuttaa päivä päivältä väsyneemmältä.

"'Nyt loppui tämä kaikki', Bertta-täti puhisee. 'Minä en ole tänne joulua kaivannut.'"

Aatonaattona Bertta ja Typy saavat iloisia uutisia. Remontti Typyn kotona on valmis ja Typy voi palata seuraavana päivänä kotiin. Vaan eipä osaa täti aavistaa, ettei Typy ole luovuttanut pyrkimyksissään saada täti joulumielelle. Typyllä on vielä yksi valtti hihassaan. Hän järjestää Bertta-tädille unohtumattoman joulun. Taitaapa lopultakin nousta hymy liikuttuneen tädin huulille.

Typy ja topakka tonttu aloitti Typystä kertovan kirjasarjan. Olemme tyttäreni kanssa ihastuneet vallattomaan ja valloittavaan Typyyn, jonka elämää on saatu seurata jo neljän kirjan verran. Viides kirja Typy ja nokkela noita ilmestyy keväällä.

Pidämme kovasti Sari Airolan kiehtovasta kuvitustyylistä. Airola käyttää hallitusti vain muutamia värejä ja jättää osia kuvista kokonaan värittämättä. Hänen hahmonsa näyttävät hellyyttäviltä ja vetoavat viisivuotiaaseeni.


Sanna Isto & Eppu Nuotio: Typy ja topakka tonttu
Kuvitus: Sari Airola
Kustantaja: Bazar 2015 

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Keijukin osaa keljuilla

Kuten lukemattomat pikkutytöt, tyttäreni tykkää keijuista. Jouduin äskettäin lukemaan hänelle Disneyn keijukirjan. En ymmärrä, miksi Disney-kirjat usein tuntuvat minusta niin raskaalta pakkopullalta. En kerta kaikkiaan jaksaisi lukea niitä.

Niinpä ilahduin suuresti, kun löysin eilen Akateemisen kirjakaupan alesta keijukirjan, jonka lukemisesta itsekin nautin. Akateemisen Ystäväklubilaisille alekirjat olivat nyt aivan liian houkuttelevan halpoja. Vietin pitkän tovin lastenkirjoja penkoen yrittäen hillitä ostohalujani. Aika monta kirjaa silti tarttui mukaan. Laskin säästäneeni yli 75 euroa alkuperäishintoihin verrattuna jos ostamalla ylipäätään on mahdollista säästää.

Paras löytö oli tuo keijukirja: Typy ja kelju keiju. Sen on kirjoittanut Sanna Isto ja Eppu Nuotio ja kuvittanut Sari Airola. Kirja ilmestyi marraskuussa 2017 ja se oli kolmas kirja Typy-sarjassa. Aiemmat osat olemme lainanneet kirjastosta ja tykänneet kovasti. Viime vuonna ilmestyi neljäskin Typy-kirja.


Typy on pieni tyttö, jonka kotona järjestetään juhlat. Bertta-täti on tullut auttamaan ja neuvoo Typyä pysymään poissa jaloista. Suunnatakseen Typyn mielenkiinnon muualle, hän on hankkinut tälle keijupaperinuken.

Huolellisesti Typy leikkaa keijun irti paperista ja yllättyy sitten melkoisesti, kun keiju pyrähtää lentoon. Ensin Typy ilahtuu, mutta pian ilo vaihtuu tyrmistykseen, sillä keiju onkin melkoinen ilkimys!

"Muutama kahvikuppi kaatuu, kun Typy puikkelehtii vieraiden jaloissa. Mutta Typy ei voi hidastaa vauhtiaan, sillä keiju on löytänyt sokerikulhon ja viskoo vieraita sokeripaloilla.
'Typy!' Bertta-täti käskee. 'Ei saa riehua!'
Typy ei ehdi selittää, sillä keiju livahtaa juuri pöydän alle ja vetelee vieraiden kengännauhoja auki."

Erityisesti keiju himoitsee kakkua. Kun kakku sitten tuodaan pöytään, keiju osaa taas kerran yllättää. 

Kirja sopii erinomaisesti tyttärelleni, joka on sukunsa ainoa lapsi. Uskon, että sukujuhlat voivat joskus tuntua tylsiltä ja turhauttavilta. Itse kylläkin olin rauhallinen lapsi ja kuuntelin mielelläni aikuisten puheita, mutta tyttäreni on tyystin eri maata.

Luimme kirjan heti eilen iltasaduksi. "Se oli kiva kirja", tyttäreni kommentoi. Hän jäi kuitenkin pohtimaan, mitkä juhlat olivat kyseessä. Sitä ei kirjassa avata viisaasti, sillä se tekee kirjasta monikäyttöisemmän.

Sari Airolan kuvitus on pastellinsävyinen. Se hehkuu punaisen, roosan ja keltaisen sävyissä. Kuvia ei ole väritetty kokonaan, vaan esim. Typyssä värikästä on vain punainen mekko ja vaaleanpunaiset posket. Tekniikka tekee kuvituksesta tavanomaista kiinnostavamman.


Sanna Isto & Eppu Nuotio: Typy ja kelju keiju
Kuvitus: Sari Airola
Kustantaja: Bazar Kustannus Oy